Galluppi: Pienet asiat, jotka ärsyttävät

  • 921 223
  • 6 150

Glove

Jäsen
Hitto noita pikkuisia kärpäsiä joita on liikkeellä ihan sankkoina joukkoina. Kun ulkona paikoillaan puuhaa niin johan ympärillä pyörii lauma pieniä kärpäsiä jotka tuntuu tunkevan nenään, suuhun ja korviin. Ihan saakelisti niitä tuntuu olevan. Onneksi eivät ole "syövää sorttia" kun muuten olisi naama ihan paukamilla. En tiedä onko muualla tätä ongelmaa mutta meidän pihassa niitä on ihan ärsytykseen asti.
En ainakaan täällä 500 km pohjoisempempana ole havainnut moisia. En itseasiassa vielä muitakaan öttimönkijäisiä. Mutta keväthän tulee luonnollisesti hieman eteläsuomea perässä.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Ärsyttää, kun ei saa sellaista hiustenleikkausta mitä haluaisi. Yritän kyllä parturoinnin lopussa katsoa ja tunnustella, onko tullut hyvä, mutta taas kävi niin että kotona peilin eteen päästessä vasta huomasi, mitä olisi voinut leikata paremmin. Vaikka yritän selkeästi sanoa mitä haluan niin siltikään lopputulos ei ole oikea. Onko niin että tässä kaupungissa on yksi parturi, joka osaa leikata niin kuin haluan? Olen yrittänyt löytää toista parturia, koska tämän tutun parturin hinnat tuntuvat nousevan joka kerta kun käyn ja omassa tilanteessani haluaisin leikata menojani. Lisäksi nyt korona-aikaan en halunnut mennä keskustaan parturia varten ja olen yrittänyt löytää lähialueelta uutta vakioparturia.

No pitänee yrittää uudestaan vielä, kun tuo missä kävin tekee muuten hyvää työtä, hinta ei ole liian korkea eikä kyseessä ole mikään kyseenalainen "15 euron parturointi" pulju. Lisäksi tuo parturi ei juttele turhia, joten voin keskittyä kirjaan eikä tarvitse puhua jostain säästä.
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Korvasienien monet pienet mutkat joissa on maa-ainesta. Vaikea putsata. Ja se miten helposti nuo murtuu palasiksi kun vähän siivoaa.
Itse olen suosiolla ryöppäykseen pilkkoessa murtanut ne multasopukan kohdalta että saa sitten peseytyä kiehuvassa vedessä. Korvasienikauden loppuvaiheessa sienten sisälle ilmestyvät pienet vihreät, vikkelät ja kipakasti purevat pikkuotukset ovat ehkä ärsyttävämpiä pieniä asioita ko. sienten suhteen kun puremakohtaan jää semmoinen mäkäränpuremaa vastaava punainen läikkä toviksi. Ei ole tullut selvitettyä mitä otuksia ovat, vauhdista ja ulkomuodosta voisi kuvitella olevan jotain sukua sokeritoukille.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Ärsyttää, kun ei saa sellaista hiustenleikkausta mitä haluaisi. Yritän kyllä parturoinnin lopussa katsoa ja tunnustella, onko tullut hyvä, mutta taas kävi niin että kotona peilin eteen päästessä vasta huomasi, mitä olisi voinut leikata paremmin. Vaikka yritän selkeästi sanoa mitä haluan niin siltikään lopputulos ei ole oikea. Onko niin että tässä kaupungissa on yksi parturi, joka osaa leikata niin kuin haluan? Olen yrittänyt löytää toista parturia, koska tämän tutun parturin hinnat tuntuvat nousevan joka kerta kun käyn ja omassa tilanteessani haluaisin leikata menojani. Lisäksi nyt korona-aikaan en halunnut mennä keskustaan parturia varten ja olen yrittänyt löytää lähialueelta uutta vakioparturia.
Itse yleensä haluan parturiin mennessä, että leikkaavat vain mahdollisimman lyhyeksi, mutta useimmiten leikkaavat aina liian vähän. Kyllähän sitä sitten pyytää, että jos voisi ottaa lisää, mutta jossain vaiheessa siihen kuitenkin alkaa kertyä jonoa taakse, joten ei viitsisi työntekijöiden aikaa enempää tuhlata. Suhteellisen tyytyväinen kuitenkin nykyään ollut kun vakiopaikan löysin.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Itse yleensä haluan parturiin mennessä, että leikkaavat vain mahdollisimman lyhyeksi, mutta useimmiten leikkaavat aina liian vähän. Kyllähän sitä sitten pyytää, että jos voisi ottaa lisää, mutta jossain vaiheessa siihen kuitenkin alkaa kertyä jonoa taakse, joten ei viitsisi työntekijöiden aikaa enempää tuhlata. Suhteellisen tyytyväinen kuitenkin nykyään ollut kun vakiopaikan löysin.

Sitähän voisi ajatella, että parturi jättää liian pitkäksi hiukset niin asiakas tulee pian takaisin. Olen kanssa joskus sanonut, että ota vielä sentti pois ja sitten ottavat ehkä neljä milliä lisää. Mitäköhän jos menen pyytämään siilitukkaa niin varmaan käsittelyn jälkeen tukka on kuin Fabiolla.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Ei se oo pojjaat aina helppoo partureillakaan teidän maksavien asiakkaiden kanssa!

 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei se oo pojjaat aina helppoo partureillakaan teidän maksavien asiakkaiden kanssa!



Haha jotenkin tuo Scorpions taustalla vielä korostaa tätä "mitä vittua?"- fiilistä mikä tästä sketsistä tulee.

Edit: Niin siis totta kai se on Scorpions siellä taustalla, mutta jotenkin mun hiukan humaltuneet aivot saivat tästä niin hirveän hassun yhdistelmän että meinas tulla vähän pissiä housuun. Taidan mennä nukkumaan.
 

Glove

Jäsen
Sitähän voisi ajatella, että parturi jättää liian pitkäksi hiukset niin asiakas tulee pian takaisin. Olen kanssa joskus sanonut, että ota vielä sentti pois ja sitten ottavat ehkä neljä milliä lisää. Mitäköhän jos menen pyytämään siilitukkaa niin varmaan käsittelyn jälkeen tukka on kuin Fabiolla.
Koneleikkuun kanssa helppoa kun voi sanoa monenko millin koneella leikataan.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Älkääs nyt pojat tota Iisoppia kiusatko. Asiahan on niin, että jos nyt hän jonkun matkaan tältä kuppaiselta sivustolta lähtisi, niin aivan varmasti Evilin matkaan. Evilillä on ikää eli viisautta ja karismaa. Pojat, menkää kasvamaan.

Eihän hän tietenkään minunkaan mukaani lähde, koska hän on hieno ihminen.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
IS:n uutisessa, jossa kerrottiin Robert Heleniuksen penkkituloksesta (140 kg), oli kommentointi poissa. Kävin ihan vartavasten avaamassa uutisen kommenttien vuoksi ja lukemassa suomalaisesta, noin 200 kg, keskimääräisestä penkkituloksesta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Minä nostin just äsken 83 kiloa penkistä. Piti käydä paskalla. Nyt istahdin takaisin.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Ihmiset, jotka luulee että mua kiinnostaa niiden lasten tekemät kuperkeikat tmv. Ei siinä, saahan sitä small talkia silloin tällöin harrastaa mutta jos se keskittyy koko ajan siihen miten meidän Matti/Maija sitä ja tätä niin en mä vaan jaksa.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Sain aurinkoihottumaa ja se vähän ärsyttää kun kutiaa jos vähän hikoilee tai aurinko uudelleen hyväilee... ja vähän muutenkin. Pieniä punaisia näppyjä kasassa... ei ne kauniita ole. Ei sitä ole kuin dekolteen alueelle mutta ärsyttää silti.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Xenophonin March of the Ten Thousand äänikirja versiossa sanotaan lacedamonians sanassa c-kirjain s-kirjaimena. Kaikkialla muualla se on koona lausuttu.
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Unohdin eilen pyykit narulle yöksi. Kyllä ne tuolla vielä roikkuvat ettei kukaan ole ainakaan niitä kaikkia vienyt. En tiedä onko ne nyt kostuneet yöllä, ei varmaan, mutta ei ole minusta optimaalista roikottaa pyykkejä narulla yön ylitse kun ne olisi olleet illalla jo kuivia.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
MacBookin hiiri. Joo, tiedän, sen saa säädettyä just sellaiseksi kun tahtoo. Mut en ole viitsinyt.
 
K

Kiekkokatsoja

Isot kauppamarketit. Tänään oli pakko käydä.
Havaintoja:
Parkkipaikalle, vaikka jättäis auton kauas, niin aina joku Petteri änkeää viereen ja lähelle. Palatessa saa katsella onko taas uusia parkkipusuja autossa.
Pullonpalautusautomaateilla on pitkät jonot. Osa automaateista ei toimi. Jokaisella edessä olijalla on palautuspulloja täysi kärryllinen.
Kaupassa pennut kitisee, säntäilee, tai pyörähtää eteen. Hyllyjen välissä on ihmisiä juttelemassa, ja tietenkin siten, että on vaikea päästä ohi. Pulisevat niin, että eivät tajua edes väistää.
No isossa kaupassa on hieman vaikeampi löytää etsimäänsä tuotetta. Sitten kun pääsee kassalle, on jonot pitkät. Lähempänä kassaa muistan tuotteen, jota en muistanut poimia mukaan. No olkoot.
Nuoria miehiä on itsepalvelukasalla. Automaatti ei ota kaikkia tuotteita kunnolla. Pojat höpisee, -paskin kauppakokemus ikinä.

Tavarat kuumaan autoon ja pois. Alue on ruuhkainen. Yksi ystävällinen autoilija päästää mut sivusta eteensä. Kiitoksia, jotain hyvääkin markettireissulla.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ajosuunnan vastainen parkkeeraaminen. Vaatii jo korkeamman tason itselleen valehtelua ajatella, että eletään edes jollain tavalla järjestäytyneessä yhteiskunnassa, kun samalla autot ovat katujen varsilla niin ja näin.
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelliseen liittyen minua pienesti ärsyttää ettei minua ole yritetty rekrytä noihin verkostohimmeleihin kuin kerran. Sekin virolaisen ex-naapurin toimesta Zinzinoon.

En minä haluaisi antaa itsestäni mitään fiksua "ei lähde kusetuksiin mukaan" kuvaa muille, koska haluan olla kaikkien kaveri. Mutta ehkä minut tavanneille tulee sellainen kuva minusta väistämättä.

No tota mulla ois yks sijoituskohde ja siinä on tällainen varma 300% tuotto. Jos siirrät heti kymppitonnin mun tilille, voit nauttia tuotoista ehkä jo ensi kesänä!
 

Iisoppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, FC Lahti, Lahden Ahkera, LHS
Meillä oli tuossa naapurissa aikoinaan vanha pariskunta... rauhallisia ihmisiä siis. Mies sitten kuoli ja rouva päätyi dementoituneena palvelutaloon. Joku aika sitten taloon muutti joku suvun jäsen, en tiedä tarkemmin mutta kylillä puhutaan niin. Auton raatoja on ilmestynyt pihaan ja usein tekno raikaa kovalla. Ja kyllä välillä ärsyttää se jumputus joka kuuluu jopa meidän pihaan. Tänään on ollut toinen setti kun Suomi-iskelmä raikaa... ja kovaa. Kuuluu hyvin tänne kun on sivuikkuna auki tuuletuksen vuoksi. Enkä nyt jaksaisi kuunnella tuota kun käyn kohta nukkumaan...
Pelle siis laulaa...
Juokse villi lapsi
Juokse kauemmaksi
Siellä kasvat vahvemmaksi
Ja vapaammaksi
Juokse henkesi edestä
Ota toivon kipinä mukaan
Taivas on täynnä kuumaa terästä
Ehkä pian, sitä ei tiedä kukaan
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös