Tälläkin kertaa copy-pastana toisaalta, vähän niinkuin arvostelu, oikeastaan suurpiirteistä hourimista.
Uuden NHL-kauden alussa pyörähtää myös peliteollisuuden rattaat ja markkinat täyttyvät jääkiekko-aiheisista peleistä. Niistä molemmista. EA:n NHL-sarja on toki kaikkien tiedossa, mutta vasta kolmanteen osaansa ehtinyt Franchise Hockey Manager lienee edelleen monille tuntematon käsite. FHM pyrkii paikkaamaan alunperin suomalaisen Eastside Hockey Managerin jättämää aukkoa jääkiekkomanagerisimulaattorien kentällä. Ensimmäisenä vuotenaan FHM sai pientä jalansijaa näillä valtavilla markkinoilla ja toisena vuotenaan taisteli jo mielestäni tasapäisesti yksinvaltias EHM:n kanssa. Nyt ilmestyneeltä kolmannelta osalta odotin jotakuinkin samanlaista harppausta eteenpäin ja kruunun riistämistä entiseltä kuninkaalta, olihan jopa itse NHL saatu mukaan kelkkaan virallisen lisenssin kera. Valitettavasti FHM3 tuntuisi olevan jonkinlainen sarjan ensimmäisen ja toisen osan risteytys. Kakkosen tyyliin otetaan suuria askeleita eteenpäin, mutta paketin vastapainoksi otetaan mallia ykkösen bugisuudesta.
Peli tervehtii pelaajaa tarjoamalla heti alkuruudussa uutta Path to Glory-pelimuotoa, joka on juuri sitä miltä se kuulostaakin. Pelaajan manageri saa pelin alussa käyttöönsä muutamia pisteitä, jotka saa sijoittaa haluamiinsa arvoihin. Ollako kaikessa hyvä, vai erikoistua vaikkapa nuorten pelaajien valmentamiseen, kas siinä ei pulmaa, sillä aloituspisteet eivät riitä luonnollisestikaan mihinkään. Pelin alussa voi toki valita vaikkapa NHL-joukkueen hoidettavakseen, mutta pelimuoto on selvästi suunniteltu aloitettavaksi mutasarjoista. Jokaisen kauden jälkeen managerille jaetaan kolme lisäpistettä itsensä paranteluun ja muutaman vuoden päästä voikin jo hieman suuremmat liigat ilmestyä oven taakse kolkuttamaan. Ainoa ihmetys kyseisessä pelimuodossa on sen yleinen olemassaolo. Käytännössä Glooriapolun tarkoitus olisi kaiketi olla jonkinlainen virtaviivaistettu muoto pelin tarjoamasta sandbox-tilasta, mutta suurimmat jokseenkin vääristä paikoista leikeltynä. Peli tuntuisi muuten olevan täysin sama molemmissa pelimuodoissa, sandboxin vain tarjotessa enemmän vaihtoehtoja kaikessa mahdollisessa. Path to Gloryn ainoa houkutus jäänee Steam-saavutuksiin, joita ei sandboxissa voi saada.
Mitä pelin yleiseen toimivuuteen tulee, se oli julkaisussa valitettavan heikkoa. Oikeastaan mikä tahansa klikkaus saattoi kaataa pelin ja ei jäänyt ihan yhteen tai kahteen kertaan kun naapuri sai kuunnella kovaäänistä kiroamista. Ensimmäinen päivitys auttoi joillain asiaan, mutta omalla kohdalla mentiin vain syvemmälle metsään, kun pelin kaikki tallennukset korruptoituvat viimeistään toisella latauskerralla päivityksen jälkeen. Onneksi OOTP on suhteellisen vikkelä liikkeissään ja muutaman päivän odottelun jälkeen saatiin toinen päivitys, joka korjasi ainakin suurimmat kaatumisongelmat. Toki edelleen mennään kerta päivässä-tahtia tällä saralla, joten parannettavaa riittää edelleen. Pelin asetuksista suosittelen lämpimästi viikottaista auto-savea sen alkuperäisten asetusten kuukausittaisen sijaan.
Kun puhutaan manageripelien tärkeimmistä ominaisuuksista , esiin nousee aina ensimmäisenä tekoäly, jonka toiminta määrittelee pelimaailman realistisuuden tuntua. Tälläkin kertaa tekoälyä on hiottu ja sen toimintaa muokattu järkevämmän lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta yleensä jo ensimmäisen kauden ensimmäiset viikot tuhoavat pienimmätkin rippeet realistisuudesta. Miltä esimerkiksi kuulostaisi kauppa, jossa Colorado vaihtaa päikseen kapteeninsa Gabriel Landeskogin Montrealin juuri hankkimaan, vuosia vanhempaan Alexander Raduloviin? Melko pahalta? Mitäpä jos tähän vielä heitetään TV-Shopin "Eikä tässä vielä kaikki" -hengessä sellainen pieni twisti, että Colorado osti Radulovin ulos vain päiviä kaupan jälkeen? En usko olevani ainoa, joka tuollaisen rähmäilyn jälkeen näkee vain paremmaksi sulkea pelin ja huokaista syvään. Tokihan tekoäly toimii ainostaan numeroiden pohjalta, mutta jo yksistään Landeskog <-> Radulov -tason kaupat pitäisi saada kitkettyä pois keinolla millä hyvänsä, puhumattakaan sitä seuranneesta buyout-perseilystä.
Jos taas kotimaisen Liigan pelaajaliikenteestä puhutaan, pahimmilta näppylöiltä vältyttiin pikaisen, yhden kauden testin perusteella. Ainakaan pelin alun vapaita agentteja ei vyörynyt Liigaan liian pienillä sopimuksilla kuten aiemmin, vaan nyt pyynnöt olivat staroilla sitä luokkaa, ettei Liigan nappikauppa-budjeteilla juurikaan päästy riehumaan. Toki joukkueiden budjetit ovat lievästi metsässä (hieman liikaa rahaa käytössä kaikilla), mutta jos änärin ulkopuolelle jääneet jannut pyytävät puolesta miljoonasta ylöspäin kausipalkkaa, edes HIFK:n kaltaisilla varakkailla seuroilla ei pahemmin kilpailla isompien Euroopan sarjojen, saati KHL:n kanssa.
Tekoälyn kanssa tärkeimmän asian tittelistä kisaa tietenkin itse ottelusimulaatio. Tänä vuonna pakkaa sotketaan täysin uudistetulla taktiikka-systeemillä, joka luo aiempaa enemmän muuttujia ottelun kulkuun, kuin ainoastaan pelaajien arvot. Asiasta löytyy tälläkin kertaa sekä hyvää että pahaa. Hyvänä puolena hyvä valmentaja voi vaikuttaa ottelun kulkuun hyvinkin positiivisesti. Joukkue saa pientä boostia jos oman penkin päästä löytyy kaveri, joka valmentaa vastapuolen käskyttäjän suohon. Vastaavasti toki sitten on omalle joukkueelle penalttia luvassa, jos vastapuolella on heittää Mike Johnstonia sitä omaa Alpo Suhosta vastaan. Tässä kohtaa on vielä kaikki hyvin, mutta ongelmat alkavat siinä kohtaa, kun haluaa itse toimia myös valmentajana pelkän GM-pestin sijaan. Peli nimittäin antaa pelaajalle tietyt aloitusarvot josta lähdetään kehittymään ja edes asiaa viilanneen päivityksen jälkeen ei pelaajalla ole mitään sanottavaa NHL-valmentajille. Näin ollen lähestulkoon joka ottelussa oma joukkue ottaa miinusta miinuksen päälle ja tähtinipuillakin on helppo jäädä rääpimään sarjataulukon pohjia. Edes pelin tarjoamalla editorilla ei syystä tai toisesta pääse käsiksi kaikkiin mahdollisiin arvoihin, joten käsipelilläkään ongelmaa ei saa korjattua. Tältä kantilta peliä katsoessa, ehkä mielekkäin valmennuskokemukseni olikin Suomi-Sarjasta Seinäjoen S-Kiekon riveistä, koska tuolla tasolla läpsytellessä oltiin kaikin puolin samalla viivalla muiden kanssa.
Uusista taktiikoistakin on puhuttava hieman erikseen, sen verran isolla pensselillä tekijät niitä lähtivät uudistamaan. Tällä kertaa mukana suurpiirteisten linjojen vedon sijaan SI:n Football Managerista lainattua tavaraa. Joukkueelle valitaan sekä hyökkäykseen että puolustukseen sopivimman oloinen taktiikka valmiista listoista ja nämä taktiikat määrittelevät myös pelaajien roolit tietyillä paikoilla tietyissä ketjuissa. Kesti oman hetkensä käydä kaikki vaihtoehdot läpi ja löytää järjestelmä joka sopi juuri omalle pelaajamateriaalille. Ensimmäinen mukamas hyvä taktiikka kariutui siihen, että kakkosketjussa olisi pitänyt olla molemmissa laidoissa kahden suunnan hyökkääjä. Ei kiitos, haluan hyökätä. Seuraavassa taktiikassa olisi ollut hyökkäävä kakkosketju, mutta kolmosketjuun olisi ollut pakko laittaa tappelija. Ei kiitos, ei ole käyttöä puhtaalle goonille nykykiekossa. Lopulta löysin kuitenkin joukkueelleni sopivan taktiikan, mutta jälleen jäi kalvamaan sellainen pieni ajatus, että tämänkin olisi voinut tehdä paremmin. Miksi en voi vain määrittää omaa taktiikkaani alusta loppuun? Jos joka taktiikassa nelosketjun miehille saa valita minkä tahansa roolin, miksi kolme ensimmäistä ketjua määritellään ennalta, eikä sen mukaan mitä minä haluan tehdä? Järjetön ratkaisu, vaikkakin helposti korjattavissa.
Taktiikoista pitää mainita myös se, että Football Managerin tyyliin jokaisen taktiikka opetellaan erikseen. Pelin alussa kaikki taktiikat ovat pelaajille hepreaa, mutta kauden edetessä ja pelityyliin totutellessa alkavat kuviotkin luistamaan. Kuinka hyvin joukkue osaa tietyllä tyylillä pelata, selviää helposti ja nopeasti pelin antamasta arvosanasta (1-5), kuinka tuttu mikäkin tyyli joukkueelle on. Kauden voi nuohota läpi joko yhdellä ja samalla taktiikalla, tai opetelle rinnalle toisenkin pelityylin jos se pääasiallinen ei tunnu purevan ihan jokaiseen vastustajaan. Taktiikan tuttuus toki häviää ajan myötä jos sitä ei käytetä, mutta ainakin itse pidin kahden eri taktiikan pitämistä pelikelpoisena riittävän helppona.