Formula 1 – kausi 2018

  • 300 025
  • 1 853

VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis kyllä, sinänsä tekikin aivan oikein jos kilvanajoa miettii, mutta oliko loppujen lopuksi mitään järkeä siinä. Kimi jos olisi johtanut niin varmasti Vetteli olis ohi ajateltu, pidemmälle miettien olisi varmasti helpompaa myös hänelle ollut jos Räikkönen olisi välissä ollut mersuihin
Näinpä. Se on ihan luonnonlaki, että tyhmästä päästä kärsii koko ruumis ja tyhmästä sakemannista kärsii koko talli. Vettel ja Ferrari menettivät nipun pisteitä tuohon liikkeeseen ja pahimmillaan se voi viedä mestaruuden tai jopa molemmat mestaruudet.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Oli kyllä hyvä kisa vaisun alun jälkeen. Ricciardo "teki sen taas", eli hiipi taustalta kohti parasta mahdollista sijoitusta, joka tällä kertaa oli ykkönen. Jokohan silmät alkaisivat aueta Ricciardon hyvyyden suhteen? Meinaan siis sitä, että hän on jäänyt Verstappenin varjoon yleisessä mielipiteessä.

Bottakselta käytännössä paras mahdollinen kisa. Mitään hän ei olisi voinut tehdä parantaakseen sijoitustaan, kun RB pääsi uusilla renkailla kyykyttämään kaikkia. Kimin kohdalla tarina oli taas kerran se sama: entä jos? No onneksi vauhtia Jäämiehellä on ollut ihan eri lailla kuin oikeastaan missään vaiheessa tätä Ferrari-paluuta ja aika-ajot kulkevat loistavasti.

Nico Hülkenberg on muuten aloittanut kärjen takaa kauden hienosti. Aika-ajot vertailussa Sainziin 3-0 ja kisat 22-3. Moni, minä mukaan lukien, odotti tästä parista tulevan huomattavasti tasaväkisempi. Paljon on toki kisoja jäljellä, mutta huomattava erohan tuo on.

Alonsolle iso gracias! Vettelin romahdus teki minut hyvin, hyvin iloiseksi. On siitä Verstappenin töhöilystä siis paljon hyötyäkin.
 

BaronFIN

Jäsen
”Oli hyvä kisa”

Avain hyvän kisan lopputulemaan oli selkeästi erilaiset rengastaktiikat (minkä mahdollisti hyvään saumaan osunut safety car). Kysymys/maallikon toive Pirellin suuntaan: pystyisikö renkaista tekemään vielä selkeämmin kova -seos (yksi pysähdys) vs. Hypersuperüberultra -seos (kolme pysähdystä) joilla oikeasti saataisiin elämää kisoihin erilaisten taktiikkayhdistelmien 1, 1+1 tai 1+1+1 -muodossa. Tekisi mieli heittää, ettei tarvitsisi edes pysähtyä ollenkaan, mutta Monaco voisi olla aika kauheaa katsottavaa sen jälkeen (tosin on se sitä nytkin vaikka legendaarinen paikka noin muuten onkin).

Tämän kauden seokset ovat olleet pettymykset ennakkohypeen nähden.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
En ole vähään aikaan tuuletellut formuloissa kuten huomatessani, että hollantilaispommittaja veti juurikin Vettelin kylkeen. Itseasiassa viimeksi kun Vettelin(kin) takarengas räjähti Räikkösen jälkeen vuosia sitten. Yhteistä kummassakin, että mies meinasi saada vähän turhan paljon avustusta Räikkösen kustannuksella.

Sinänsä en mikään hirveä Räikkös-fani ole ja toivoin että Verstappen olisi saanut suomalaiset kiinni lisä-actionia tuodakseen. Mutta aikasakko taisi hillitä jo pahimmat. Olisi sitä kuitenkin (edes) se yksi voitto vielä mieheltä mukava nähdä.

Pari lainausta liveseurannasta:
Räikkönen häviää startissa keskimäärin pari sijaa. Vetäisi joskus kylkee ihan opetusmielessä, niin ehkä jokainen ei olettaisi, että joka kerta Räikkönen väistää.

Tämä tosiaankin voisi olla opetusmielessä yhden kerran taktiikkana. Kun mies on selvästi uhrattu kakkoskuskiksi, niin eipä menettäisi mitään (sen yhden kisan sijojen lisäksi), kun vain pitäisi kerran ajolinjansa jääräpäisesti ja sahaisi näissä kiilauksissa esim. etusiivellään Vettelin renkaan spaghetille.

High tech luudat siivoamassa rataa.
Hah, nämä pistivät kyllä silmiin itsellekin. Todellista kiinalaista teknologiaa. Olikohan jääneet pääsiäisnoidilta.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oli kyllä hyvä kisa vaisun alun jälkeen. Ricciardo "teki sen taas", eli hiipi taustalta kohti parasta mahdollista sijoitusta, joka tällä kertaa oli ykkönen. Jokohan silmät alkaisivat aueta Ricciardon hyvyyden suhteen? Meinaan siis sitä, että hän on jäänyt Verstappenin varjoon yleisessä mielipiteessä.

Verstappen on lupaavimpia nimiä mutta makselee vielä oppirahoja ehkä lian aikaisesta vaiheesta formuloihin nostamisesta. Varsinkin sadekisat on näyttänyt että omaa mestarin kyvyt, mutta vielä tarvitaan malttia siihen että nousee mestaruuteen ja tietenkin tuuria sitten että löytää sopivan auton myöhemmin.

Jos muuten vielä viimekaudella puhuttiin esim Perezin, Sainzin , Grosjeanin ja kumppanien nostamisesta Kimin tilille niin nyt vähän kaikki merkit viittaisi Ricciardoon tai jopa Kimin yhden kauden jatkamisesta. Oikeastaan nuo kaikki muut on hieman kadonnut kuvasta kokonaan. Bottas myös varmaan yksi vaihtoehto jos kaikki panokset tarkoitus pitää Vettelissä ja saatavissa. Hulkenbergillä taisi olla ensikaudesta vielä sopimus rellulle.
 

EinoJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Milan, Chicago Blackhawks, ALBA Berlin
Onko muut palstalla huomanneet virallisen f1 fantasy pelin tulemista f1:n viralliselle nettisivulle. Ihan mielenkiintoinen juttu ainakin minun mielestä. Mietin myös että jos jatkoaikalaisilla olisi intoa niin luodaanko myös oma liiga?
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Onko muut palstalla huomanneet virallisen f1 fantasy pelin tulemista f1:n viralliselle nettisivulle. Ihan mielenkiintoinen juttu ainakin minun mielestä. Mietin myös että jos jatkoaikalaisilla olisi intoa niin luodaanko myös oma liiga?

Itse ainakin voisin lähteä mukaan!
 

EinoJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Milan, Chicago Blackhawks, ALBA Berlin
Vaikuttaa kyllä siltä, että tätä menoa Verstappen ansaitsisi samanlaista kohtelua Red Bullilta kuin Kvyat aikanaan. Eihän Kvyatkaan törmännyt kuin Vetteliin Venäjällä ja suututti sitä ennen Kiinassa. Onhan tosin Max osakilpailuvoittaja, mutta tämä jatkuva toilailu ei ole hyväksi. Tosin kuka sitten paikkaisi, en usko että Renault haluaa luopua Sainzista kuitenkaan tämän kauden aikana ja Gasly ei ole vielä valmis Red Bullille. Mitä muut on mieltä
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
@EinoJ saattaisi ansaita samanlaista kohtelua mutta ei varmasti tule saamaan - ainakaan tässä vaiheessa. Melko moni olisi varmasti valmis ottamaan Verstappenin jos RBR jostain syystä hänestä haluaisi luopua. Tosin pitkän sopimuksenhan tekivät joten ei Crashtappen minnekään sieltä mene.

Paineet vaan kasautuu ja yliyrittämisellä tulee lisää kohellusta ja lumipalloefekti onkin valmis. Mitenköhän tyyppi mahtaa osata käsitellä paineita?
 

BaronFIN

Jäsen
Kyllä se tuosta rahoittuu, en epäile hetkeäkään. Jotenkin vain tuntuu, että ”nykyaikana” jokainen lukkojarrutus, virhe mutkan ulostulossa, ajolinjassa, pyörähdyksessä saa aivan suhteettoman suuren palstatilan.

Fuck it: Häkkinen rusikoi punavalkoisen Peugeot-McLareninsa viisi kertaa ensimmäisessä mutkassa, viimeisimmällä kerralla vei useamman kaverin mukanaan. Uliuliuli, kilpailukieltoa ja mies oppi siinä sivussa jotain ja voitti uran aikana kaksi maailmanmestaruutta formuloiden historian kovimman yhdistelmän edestä.

Tarinanopetus: Verstappen saa rusikoida autoaan vielä rauhassa, koska mies on tulevaisuuden mestari, toisin kuin Kvyat ei ikinä sellaisia elkeitä esittänytkään. Mutta oppia pitää toki ottaa. Muuten jää Montoyan kaltaiseksi menetetyksi väriläiskäksi.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kyllä se tuosta rahoittuu, en epäile hetkeäkään. Jotenkin vain tuntuu, että ”nykyaikana” jokainen lukkojarrutus, virhe mutkan ulostulossa, ajolinjassa, pyörähdyksessä saa aivan suhteettoman suuren palstatilan.

Fuck it: Häkkinen rusikoi punavalkoisen Peugeot-McLareninsa viisi kertaa ensimmäisessä mutkassa, viimeisimmällä kerralla vei useamman kaverin mukanaan. Uliuliuli, kilpailukieltoa ja mies oppi siinä sivussa jotain ja voitti uran aikana kaksi maailmanmestaruutta formuloiden historian kovimman yhdistelmän edestä.

Tarinanopetus: Verstappen saa rusikoida autoaan vielä rauhassa, koska mies on tulevaisuuden mestari, toisin kuin Kvyat ei ikinä sellaisia elkeitä esittänytkään. Mutta oppia pitää toki ottaa. Muuten jää Montoyan kaltaiseksi menetetyksi väriläiskäksi.

Saa vielä rusikoida autoaan vapaasti - mutta mikäli seuraaviin 3-4 kisaan tulee samanlaista flipperiä ja sekoilua kuin kolmessa ensimmäisessä kisassa, niin saattapi olla että Helmut Marko jyrähtää Kummolamaisesti. Jos isukki on varmaan antanut omia vinkkejään joko huutamalla pojalle pää punaisena tai sitten antanut kylmän silent treatmentin.

Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan pojan ura lähtee. Potentiaalia on mennä pitkälle ja potentiaalia on myös tuhria orastava hieno urakin.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Pitää nyt vielä mainita viime kisasta, että se oli kyllä viihdyttävintä katseltavaa todella pitkään aikaan. Hyvin usein sitä tapaa miettiä kisojen aikana ja jälkeen, että miksihän sitä tulee tätäkin seurattua ja tästä maksettua, mutta nyt riitti tapahtumaa ja rahoille vastinetta.

Kuten tuosta muutama viesti aiemmin linkatusta Verstappenin parhaat -videostakin näkee, niin Räikkönen on tavannut olla hyvin usein se kärsivä osapuoli noissa Maxin kohelluksissa. Ja kun satun Räikköstä kovasti fanittamaan, niin enpä ole Verstappenin suurimpia faneja. Mutta nyt sitten kun kävikin niin, että viime kisassa Maxin koheltaminen tapahtui Hamiltonin ja Vettelin kanssa, niin raivoaminen muuttuikin iloksi tuulettelun kera. Eli tästä opimme sen, että kunhan se Max vain on osumatta Kimiin (ja noh, vaikka siihen Valtteriinkin), niin saa kyllä puolestani vetää romurallia jatkossakin. Kerrankin kun saadaan oikein viihdettä kehiin.

Ja eihän se viihde nyt tosiaan pelkästään Maxin sekoilusta johtunut, vaan turva-auto sattui tulemaan kehiin tilanteessa, jonka myötä Red Bull sai varikkokäynneistään / renkaidenvaihdoistaan suuren edun. Ja tästä voikin sitten miettiä, että mitäs jos ne renkaat oikeasti eroaisivat toisistaan ja eri taktiikoilla olisi mahdollista saada ohitukset mahdollistavaa suoritustasoeroa aikaiseksi pitkin kisaa. Ja lisäksi jos kisoissa olisi mukana enemmän autoja (talleja), niin tuota häntäpäänkin tapahtumaa riittäisi lisää ja ylivoimaisellakaan autolla ei vedettäisi jokaista kisaa kärjessä kruisaillen alusta loppuun, vaan mukaan tulisi vähän muuttujia turva-autojen ja muun myötä.

Mutta koska noita asioita ei ole tapahtumassa, niin luottakaamme siis Maxin järjestämään viihteeseen jatkossakin.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Ensi kauden spekulaatiota, mutta tämä lienee toistaiseksi siihen paras ketju. Eli epäilen, että Bottas on menossa Ferrarille ja Ricciardo Mercedekselle. Ai miksi? Tarviiks perustella? No okei. Bottas on nössö ja siksi sopii Vettelin pikku apulaiseksi Kimin tapaan, Ricciardo ei sellaiseen ikinä suostuisi. Siksi tämä menee Mersulle, missä saa tasapuolisen kohtelun.
Bottaksella ainut tapa välttää tämä kohtalo on ajaa paremmin tai ainakin lähes yhtä hyvin kuin Hamilton. Siinä mielessä nyt näyttää hyvältä, mutta niin näytti vuosi sittenkin ennen romahdusta. Toivotaan parasta.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Ensi kauden spekulaatiota, mutta tämä lienee toistaiseksi siihen paras ketju. Eli epäilen, että Bottas on menossa Ferrarille ja Ricciardo Mercedekselle. Ai miksi? Tarviiks perustella? No okei. Bottas on nössö ja siksi sopii Vettelin pikku apulaiseksi Kimin tapaan, Ricciardo ei sellaiseen ikinä suostuisi. Siksi tämä menee Mersulle, missä saa tasapuolisen kohtelun.
Bottaksella ainut tapa välttää tämä kohtalo on ajaa paremmin tai ainakin lähes yhtä hyvin kuin Hamilton. Siinä mielessä nyt näyttää hyvältä, mutta niin näytti vuosi sittenkin ennen romahdusta. Toivotaan parasta.

Ihan sama kohtalo pienemmässä määrin on odotettavissa mikäli Ricciardo menee Mercedekselle - Hamilton kaipaa apumiestä eikä varteenotettavaa kilpailijaa. Tosin nyt onkin mielenkiintoista nähdä millaisia säröjä tiimiharmoniaan Mercedeksellä tulee mikäli Bottas jatkaa hyviä suorituksiaan.

Ferrari ei taida haluta pitkää sopimusta kuka sinne ikinä valitaankin, sillä haluavat varmasti nostaa nuorten kuljettajien ohjelmastaan Charles Leclercin Ferrarille parin vuoden sisällä. Bottas taasen ei taida haluta 1+1 vuotista sopimusta?

Tai mistä minä tiedän :) Spekulointihan on ilmaista - ja turhaa mutta siksi niin hauskaa.
 

EinoJ

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC Milan, Chicago Blackhawks, ALBA Berlin
Ensi kauden spekulaatiota, mutta tämä lienee toistaiseksi siihen paras ketju. Eli epäilen, että Bottas on menossa Ferrarille ja Ricciardo Mercedekselle. Ai miksi? Tarviiks perustella? No okei. Bottas on nössö ja siksi sopii Vettelin pikku apulaiseksi Kimin tapaan, Ricciardo ei sellaiseen ikinä suostuisi. Siksi tämä menee Mersulle, missä saa tasapuolisen kohtelun.
Bottaksella ainut tapa välttää tämä kohtalo on ajaa paremmin tai ainakin lähes yhtä hyvin kuin Hamilton. Siinä mielessä nyt näyttää hyvältä, mutta niin näytti vuosi sittenkin ennen romahdusta. Toivotaan parasta.
Joo no itse uskon että näillä suorituksilla mitä varsinkin edellisessä kisassa nähtiin Bottakselta, saa hän ajopaikan Mersulla ensi vuodeksikin. Ricciardo siirtynee Ferrarille tai Kimi jatkaa uraansa jälleen vuodella. Toki jos Hamiltonin motivaatio on oikeasti katoamassa, niin Ricciardolla mahdollisuus myös Mersulle, mutta uskon että sinne menisi todennäköisesti Esteban Ocon. Red Bull ottaa todennäköisimmin itselleen Carlos Sainzin jos Ricciardo lähtee. Tosin jos Sainz ei vakuuta Renault'lla voi myös Gasly olla potentiaalinen vaihtoehto. Alonson F1 ura on todennäköisesti ohi tämän kauden jälkeen jos auton suorituskyky ei parane kauden aikana merkittävästi. Lando Norris korvaajaksi. Pascal Wehrlein kyttää varmasti ajopaikkaa, todennäköisiä vaihtoehtoja Force India ja Williams moottorisopumuksien vuoksi. Villinä korttina huipputiimeille pitäisin Nico Hülkenbergiä, hän varmasti olisi luotettava kuljettaja ja saattaisi mahdollisesti suostua kakkoskuskiksi. Renaultilla paikkaa kyttää F2 sarjassa viime kaudella ja Bahrainissa hyvin pärjännyt Artem Markelov. Williamsilla varmasti vaihtuu ainakin toinen kuljettaja, sinne paikalle joko jo tämän kauden aikana Kubica tai sitten ensi kaudeksi todennäköisesti joku Mersun suojatti. Alfa Sauberille tuskin isoja muutoksia jos Ericsson pärjää Leclercille, mutta jos Leclerc alkaa voittamaan ruotsalaista, saattaa toinen kuskin paikka olla auki esimerkiksi Giovinaccille. Toro Rossolle tuskin on paljoa omia junnuja tarjolla, tietenkin entisiä Toro Rosso kuskeja olisi tarjolla, mutta se ei taida olla tallin idea. Samaten Haasille ei ole näkyvissä kovaa tunkua, tällä hetkellä Magnussen on selvästi vahvempi kuin Grosjean, mutta kausi on vasta alussa. Potentiaalisia muita uusia kuljettajia saadaan F2 sarjan menestyjistä.
Oho taisi tulla vähän pitkät spekulaatiot...
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei saatana, ei vaan voi, EIHÄN SE SINNE SAA MENNÄ, MUTTA SE MENEE!

Kimi heittää sektoripohjat ekaan kahteen, käytännössä yksi mutka jäljellä, jonka jälkeen pelkkää suoraa. Mutta siihen ainoaan mutkaan, johon se enää voi kusta, niin siihenhän se sitten Kimillä kusee.
Tuloksena kuudes ja kisaan ultrasofteilla, kun edelläolevat lähtee supersofteilla. Kimi jos olisi paalun paukuttanut ja päässyt ultrasofteilla kisaan, niin olisi aika hyviä asioita voinut tapahtua.

Eiköhän me huomenna joku lottokisa saada, jossa alussa näyttää siltä, että jumalauta tämä kääntyy Kimille, kunnes lopulta ei...

Ihan kirottua tämä touhu. Aina tulee vittu jotain, joko Kimin takia tai sitten Ferrari kusee. AINA!
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toki suoritus oli Kimin ihan oma. Harmillista, mutta pitää onnistua kokonaan tai muuten hommalla ei ole mitään väliä.

Onneksi huomisessa kisassa voi tapahtua ihan mitä vaan, viime vuonna oli kauden paras kisa Bakussa.
 

Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Kyllähän tämä harmittaa suuresti, kun se paalu olisi todellakin tullut kun Kimi olisi ajanut viimeisen mutkan normaalisti läpi. Vettelikin harvinaisesti epäonnistui viimeisellä vedolla. Verstappenista täytyy Kimin päästä ohi heti lähdössä. Pelottaa jo ajatus miten blokkaa Kimin tuossa pitkällä suoralla ja Kimin auto lentää jonnekkin Venäjän rajalle asti. Muussa tapauksessa peli ei ole kyllä menetetty, kunhan saadaan SC oikeaan paikkaan.
Hamilton, sekä Vettel saavat puolestani ajaa seinään.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Räikkönen on lähdön kannalta vaarallisessa asemassa ensimmäisiä mutkia ajatellen. Kimin tuurilla kolarointi on erittäin todennäköinen kohtalo ja lähtöpaikka nostaa todennäköisyyksiä. Toivottavasti kolarointi tapahtuu hänen edessään...
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Onko tuolla radalla muuten etua onko parittomassa vai parillisessa ruudussa? Normaalistihan parittomat ovat parempia mutta tuosta radasta en tiedä? Siis pidon kannalta tarkoitan tietenkin.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Sen verran pitkä matka on viimeisestä mutkasta lähtölinjalle, että kyllä etu on parittomien puolella. Yleisesti voi ajatella, että poikkeukset "parittomat parempia" löytyvät lähinnä niiltä radoilta, joilla ensimmäinen ja viimeinen mutka kääntyvät eri suuntiin. Huomattavia ratoja näistä ykkösissä ovat mm. Abu Dhabi, Spa ja Shanghai.

Toki Bakukin tavallaan tuohon kastiin menee, kun viimeinen mutka on yksi viimeisen täysillä ajettavan osuuden kinkeistä.
 

MadSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Habs
Paalu olisi ollut näpeissä lähes ylivoimaisella kierrosajalla. Taatusti näki ratin näytöltä paljonko oli etua Vetteliin nähden kahden sektorin jälkeen. Ei siis olisi tarvinnut vetää viimeistä mutkaa aivan rajoilla. No mitäpä sitä rytmiä muuttamaan kesken hyökkäyksen.

Tuo lähtöruutu on tosiaan pelottava. Verstappen ei yhdessä yössä muutu miksikään ja on jälleen se ykkösuhka.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Nyt kun Verstappen on sekoillut alkukauden kisoissa enemmän tai vähemmän, niin hänen on varmasti lähes pakko saada tästä järkevä tulos aikaiseksi ensimmäisen mutkan kolaroinnin sijaan. Tässä voisikin olla Kimillä pikku mahdollisuus antaa painetta Verstappenille ja maistaa omaa lääkettään. Tosin Kimi vanhana kehäkettuna toki ymmärtää sen ettei sitä kisaa voiteta ensimmäisessa mutkassa - hävitä se kyllä siihen voidaan.

Renkaista Kimi taitaa saada myös pienen edun startissa kun ovat pehmeimmät mahdolliset. Mahtaisikohan jo nyt saada vähintäänkin pidettyä asemansa ensimmäisen kierroksen aikana.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Tuoreimmassa Urheilulehdessä oli jännä tilasto joss verrattiin Sebastian Vettelin ja Daniel Ricciardon voittoja. Toki eroa on Vettelin eduksi aika ujosti 49-6, mutta aika hämmentävä tilasto oli se että Vettel ei ole koskaan voittanut kilpailua jos on joutunut lähtemään kilpailuun huonommasta kuin kolmannesta lähtöruudusta. Ricciardon voitot puolestaan on tulleet lähtöruuduista 6, 4, 5, 4, 10 ja 6. Usein Ricciardo on vahvoilla sellaisissa kisoissa missä on vähän ylimääräistä hämmennystä, eli toisin sanoen Ricciardo osaa lukea tilanteita hyvin jos on jotain erikoisia tapahtumia menossa.

Jenson Buttonillahan oli vähän vastaavaa osaamista, hänkin oli mestari lukemaan tilanteita silloin kun jotain vähän poikkeuksellista tapahtuu kisan aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös