Mainos

Formula 1 – kausi 2017

  • 321 813
  • 1 872

kamrat

Jäsen
Suosikkijoukkue
urheiluseura HIFK
Kyllä talleissa halutaan kovasti voittaa myös kuljettajien MM, ja kyllähän Mersulla juuri nyt ajatellaan, että Hamilton sen tuo, jos joku. Mutta jospa käykin niin, että Bottas menee Hämiksen ohi taulukossa, niin eiköhän ääni kellossa muutu. Tämähän ei tarvitse kuin yhden pienen epäonnisuuden Hämikselle, ja siinä ollaan.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän liian reilu kisa nähtiin, kun ei tapahtunut yhtään mitään. No mieluummin Bottas keskikorokkeella kahdesta Mersun kuljettajista, joten ihan hyvä näin. Kiinnostaisi tietää mitä Kimin vauhdille tapahtui toisella stintillä, oli saavuttamassa Hamiltonia, mutta yhtäkkiä olikin jo yli 10 sekuntia perässä.

Minusta vaikutti että noissa renkaissa oli sellainen ilmiö aina että jonkin aikaa renkaan vaihdon jälkeen renkaat toimi hyvin, sitten alkoi aika nopeasti tulla rakkoja ja vauhti hidastui reilusti, mutta sitten taas muutaman heikon kierroksen jälkeen renkaat alkoikin toimia paremmin. Näin näytti käyvän aika monen kuljettajan kohdalla. Hamilton kävi sen verran aikaisemmin vaihtamassa renkaat että hänelle tuo "romahdus" tuli vähän sen jälkeen kun Kimi kävi renkaanvaihdossa, ja juuri siinä vaiheessa kun Kimi oli ajanut nuo uudet renkaansa siihen "romahdusvaiheeseen" niin Hamilton oli jo päässyt tuon vaiheen yli ja saanut renkaansa taas toimimaan.

Olenko ainut jonka silmään pistää että Bottaksen voittoja ei juhlita samoin kuin Hamiltonin? Melko vaisua oli meno tallin henkilökunnalla.

Kyllä talleissa halutaan kovasti voittaa myös kuljettajien MM, ja kyllähän Mersulla juuri nyt ajatellaan, että Hamilton sen tuo, jos joku. Mutta jospa käykin niin, että Bottas menee Hämiksen ohi taulukossa, niin eiköhän ääni kellossa muutu. Tämähän ei tarvitse kuin yhden pienen epäonnisuuden Hämikselle, ja siinä ollaan.

Tuossa voi olla sellainenkin juttu että tallissa ajatellaan edelleen että mestaruudesta ajaa Hamilton ja Vettel, ja esim. eilen Vettel voitti Hamiltonin ja kasvatti MM-johtoaan. Ja onhan siinä sekin että Hamilton on ollut tallissa jo monta vuotta kun taas Valtteri on uusi tulokas, ja henkilökunta vielä hyvin pitkälti brittiläistä, joten on oikeastaan ihan luonnollista jos tallissa vähän riehakkaammin suhtaudutaan Hamiltonin voittoihin. Jos Valtteri jatkaa tuollaisia suorituksia niin hän alkaa ilmoittautua ihan tosissaan MM-taisteluun, ja pääsee muutenkin koko ajan paremmin talliin sisään, niin eiköhän se siitä ala tasoittua.

Yksi huomionarvoinen seikka tältä kaudelta Bottaksen suorituksista on se, että Valtterin startit on olleet lähes poikkeuksetta erinomaisia. Tämähän on ollut Williams-aikoina yksi hänen suurimmista heikkouksistaan joten en tiedä onko Valtteri vaan valmistautunut tähän kauteen niin hyvin että on treenannut startteja hullun lailla vai onko tuossa Mersun starttisysteemissä joku juttu mikä sopii hänelle erityisen hyvin. Eihän Hamiltonkaan huonosti ole tällä kaudella lähtenyt mutta minusta Valtteri on suoriutunut vielä paremmin ja tasaisemmin, ja eilinenhän oli ihan "once in a lifetime" -tykkistartti jossa meni kaikki kohdalleen.

Pistetaulukkoa tutkailin niin ei se vaatisi kuin yhden nollakisan kärkikaksikolta niin Valtteri olisi täysillä mukana MM-taistelussa. Valtterillahan se nolla on jo Barcelonasta, ja ilman tuota moottoririkkoa (taisi keskeyttää kolmossijalta) hän olisi tasapisteissä Hamiltonin kanssa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Valtteri on kyllä löytänyt näiden unelmastarttien kautta hyvän tavan maksimoida tulosta, toki joskus osuu ekoissa mutkissa mutta jos keskiarvoa miettii starteista ja missä on ekan kierroksen jälkeen niin eikös Valtterilla ole aika hyvät saldot.
Nykyään ykkösissä tapahtuu eniten starteissa ja monesti siinä voitetaan tai hävitään kisa mitä tulee oman sijoituksen merkittävään nousuun tai laskuun.

Kimin suurin ongelma jo pitkään on ollut juuri tämä. Surkeat startit, on syy sitten mikä tahansa, ei renkaissa lämpöä tai jokin muu niin järjestäen häviää startissa ja ekoilla kierroksilla "hyvän kisan", kyllä on Kimin starteilla ja ekalla kierroksella hirmuinen ero männävuosien vastaaviin.

_
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Tylsä kilpailu kaiken kaikkiaan tuo Itävalta. Lähdössä ja ihan viimeisillä kierroksilla oli jotain hulinaa, muuten se sitten olikin asemasotaa. Onneksi sentään saatiin sinivalkoinen voittaja!

Vaikka totuutta olenkin yrittänyt mielessäni torjua, niin Kimin taso ei nykyisellään vaan riitä. Oikeastaan jo toivon, että tämä olisi se viimeinen kausi; parempi lopettaa suht kunniakkaasti ja siirtyä uusiin haasteisiin kuin roikkua mukana Vettelin juoksupoikana.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Vaikka totuutta olenkin yrittänyt mielessäni torjua, niin Kimin taso ei nykyisellään vaan riitä. Oikeastaan jo toivon, että tämä olisi se viimeinen kausi; parempi lopettaa suht kunniakkaasti ja siirtyä uusiin haasteisiin kuin roikkua mukana Vettelin juoksupoikana.
Vaikka Kimin lopettaminen luokin melkoisen tyhjiön niin eipä tässä nykytilanteessa ole oikein mitään hauskaa. Tallikaveri johtaa sarjaa ja nyt jopa Ricciardo vetää Kimiä paremmin sarjan kolmanneksi parhaalla autolla. Oma toive olisi, että Ferrari ottaisi Leclercin suoraan kisakuljettajaksi jo ensi kaudeksi. Ei voi ainakaan Kimiä huonommin suorittaa. Toivottavasti myöskään Kimi ei jätä kilpa-autoilua kokonaan, vaikka perhe-elämään keskittyminen varmaan kiinnostaakin.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Kimi tekee muuten siinä ekalla kierroksella ihan karmean virheen: 2017 Austrian Grand Prix | Best Onboard Action - YouTube

Ilmeisesti ajatteli että pääsi jo Ricardosta ohi että nyt vaan linjalle jarruttamaan, mutta olisi kannattanut peilistä tarkistaa että sehän on ihan vaihdelaatikossa kiinni. Nyt täysin oma-alotteisesti avasi oven ja päästi painamaan leveäksi. 2 sijaa maksoi tuo heti ja varmaan yhden sijan lopputuloksissa.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kimi tekee muuten siinä ekalla kierroksella ihan karmean virheen
Karmea ja karmea, nopeita valintoja peittääkö Ricciardoa vaiko Grosjeania. Jälkiviisaana tietty helppo sanoa että olisi pitänyt peittää Ricciardo jotta vain Haas olisi päässyt ohi ulkokautta ja siten se olisi ollut helpompi ohittaa seuraavissa mutkissa. Jos olisi peittänyt Ricciardoa sisällä niin Haas olisi ollut niin paljon paremmalla linjalla että olisi mennyt heittämällä ohi. Nyt päätti hätiköiden peittää vähän molempia ja kusi homma siihen.
Tuossa 2min starttivideossa näkyy tilanne. Videot - MTV.fi

_
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Joo aika normi-starttitilanne tuo minusta on joten ei voi puhua mistään karmeasta virheestä, koska Kimi joutuu tuossa peittämään kahta autoa ja todennäköisesti kuvitteli että Ricciardo ei enää uskaltaisi tuonne sisälle sukeltaa. Pieni virhe sikäli että Ricciardo on yleensä noissa kaksintaisteluissa helvetin hyvä ja olisi pitänyt vaan peittää hänet silläkin uhalla että Grosjean menee ohi ulkoa. Mutta videolta on helpompi katsoa aina kuin sieltä auton hytistä.

Ja mitä tulee Kimin suorituksiin noin yleensä niin on se vähän niinkin että tulokset ei ihan kaikkea kerro, ja ei Kimin kausi ihan niin heikko ole ollut kuin mitä pistetaulukko tällä hetkellä näyttää. Monaco oli huippusuoritus mutta joutui luovuttamaan mahdollisen voittonsa Vettelille, Kanada oli keskinkertainen mutta kärsi siinä myös jarruongelmista. Bakussa vauhti näytti hyvältä ja startti oli suorastaan huippuluokkaa, mutta sitten tuli Bottas päälle ja kaiken kruunasi se että Kimi sattui olemaan väärään aikaan väärässä paikassa kun FI:t kolaroivat keskenään. Itävalta oli taas vauhdillisestikin keskinkertainen esitys mutta tässäkin vähän haiskahti että Kimin kisa osittain uhrattiin Vettelin eteen (yritettiinkö saada Kimi tulpaksi Valtterin eteen?). Paljon on parannettavaa Kimillä omissa suorituksissaankin, mutta tosiaan tulokset ei ihan kaikkea kerro koska on Kimillä ollut taas tälläkin kaudella myös epäonnea ja ylimääräistä murhetta. Toivotaan että tuo Monacon vauhti vielä löytyy ja että saisi kerrankin ajaa ongelmattoman kisan silloin kun vauhti on kohdallaan.
 

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Max Verstappenia ku on jo jonkin aikaa "viety" Ferrarille vaikka hänellä onkin sopimus Red Bullin kanssa 2019 kauden loppuun asti niin miten ois "vaihtokauppa" ?

Max Ferrarille, Vettelin kanssa ( joo sopimus loppuu tähän kauteen, mutta saa halutessaan jatkaa ? ) ja Kimi Red Bullille ???

Mun mielestä Kimi ei ole vielä lopettamis iässä ja ns potentiaalia vielä on. Tämä kausi on ollut joo huono. Omia virheitä mutta on ollut huonoa tuuriakin, tekniikkavikoja ja tallin säätöä....

Tosin Vettel ja Max samassa tallissa voisi kyllä aiheuttaa "kipinöintiä" ?
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kimi Red Bullille ???

Tämä ei tule toteutumaan ikinä. Muistaakseni RedBull on jossain yhteydessä(Alonso?) todennut että ns. vanhoille kuskeille heillä ei ole paikkaa koska heidän junnu-akatemia tuottaa kokoajan uusia potentiaalisia kuskeja ja niiden tuottamisen pointti menisi täysin hukkaan jos he alkaisivat ottaa valmiita ja kokeneita kuskeja riveihinsä.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Joo ei RB:llä ole mitään tarvetta ottaa lähes nelikymppistä jäähdyttelijää. En usko, että kumpikaan tämän kauden kuljettajista jättää tallia vaan kärkitallien ainoa mahdollinen vaihtuja on mahdollinen Kimin korvaaja. Tuskin Kimiä itseäänkään kiinnostaa lähteä enää muualle ajamaan.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Minusta taas tuntuu että tässä on vain nykyisen Räikkösen taso. Joo, on ollut epäonnea, huonoa taktiikkaa ja häikkää autossa. Mutta tuntuu ettei Kimi kykene nykyään paikkaamaan mitään omalla tekemisellään. Jos Kimi menettää lähdössä pari sijaa, niin mies ottaa korkeintaan yhden sijan takaisin. Joku Vettel taas raivoaa tiensä melkein mistä tahansa takaisin.

Yksittäisiä väläytyksiä siellä täällä, muuten perkeleen tasapaksua ja harmaata menoa. Jännä miten Kimi kykenee lähes kisassa kuin kisassa ajamaan top3 nopeimman kierroksen, mutta se ei varsinaisesti näy tuloksissa. Lotuksen aikana Räikkösen vahvuus oli nimenomaan tasaisuus, ja tuolloin Kimi käytti saumat aivan pirun hyvin hyödyksi.

Ellei Kimi kaiva loppukaudeksi jotain super vaihdetta päälle, niin toivon että kaveri lopettaa uransa. Tekee tietty mitä itse haluaa, mutta ei vain enää jaksaisi katsella tuota konttaamista. Vaikea uskoa että kypärän sisällä on sama kaveri joka aikanaan voitti kisan lähtemällä viimeisestä ruudusta.

Ehkä turhan katkeraa tekstiä, mutta melkoinen vitutus puskenut kauden osalta päälle. Ferrari kun todistettavasti on auto jolla voi voittaa.

Ja Bottakselle hieno voitto. Alan hiljalleen lämpenemään miehelle, nyt oli jo pientä tärinää havaittavissa allekirjoittaneelta viimeisellä kierroksella.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kimi Red Bullille ???
Jos Kimi olisi vielä voittava kuljettaja niin miksi ei. Kyllä Red Bullkin haluaa toiseen autoon maailmanmestarin jos mahdollista, sekä kuskin joka on fanien suosikki ja varmasti monien sponsorienkin. Kimihän oli vahvasti Red Bull leirissä WRC ajan ja ei siitä niin kauan aikaa ole.

Mielestäni Red Bullin heikkous on tällä hetkellä juuri kuljettajien nimettömyys kun Vettel siirtyi pois.
Osittain sanahelinää tuollainen että junioreista heillä tulee huippuja koko ajan, ei ole yksinkertaisesti varaa ajattaa nimettömiä kuljettajia ykköstallissa eli Red Bullilla. Prospekteja varten on sitten Toro Rosso. Red Bullin kuskipäätökset on kyllä mielenkiintoisia, autostakin löytyy kohtalaisesti vauhtia. Pyörittelin mielessä sitäkin jos Alonso hyppäisi Verstappenin paikalle, miksi ei Kimikin jos siis tulisi jokin sopimuksen purku ja siirto Verstappen -> Ferrari. Molemmat saattaisi olla tarjolla kohtuu liksalla joka saadaan kyllä takaisin sponssi,fani ja muuna tulovirtana.

Toisaalta Verstappenin tämä kausi on ollut niin surkea ettei Ferrari ota "tämän kauden Verstappenilla" riskejä, uskoisin. Mutta ehkä ensi vuoden jälkeen voisi ollakin mahdollinen siirto, sitten tullaankin siihen kuka muu kuin Kimi on parempi yhdeksi vuodeksi. En usko että projektikuljettajia otetaan yhdeksi vuodeksi sisään. Pysyvyys tallin sisällä on valttia.

_
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Monaco oli huippusuoritus mutta joutui luovuttamaan mahdollisen voittonsa Vettelille

Tämä toteamus on kyllä mielestäni silkkaa itsepetosta, sillä totuus on, että Vettelin päästyä Kimistä ohitse vei tämä Jäämiestä kuin litran mittaa. Sanoisin, että Monaco oli Kimin osalta hyvin nöyryyttävä kisa.

Kimillä on ollut joo huonoa tuuria ja niin edelleen, mutta onhan se nyt aivan päivänselvä fakta, että Kimi on noista neljäästä kärkitallin kuskista selkeästi heikoin. Älkääkä nyt käsittäkö väärin, hieno kuski on kyseessä ja olen fanittanut Sauber-ajoista lähtien, mutta yksinkertaisesti miehen saavutukset Lotus vuosien jälkeen kertovat karua kieltään.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En usko kyllä, että Red Bullin miehet kovin helposti on irrotettavissa soppareistaan. Ja Kimi ei kyllä enää muualla kuin Ferrarilla tule ajamaan. Mutta vaikka Verstappenin Ferrari siirrosta paljon huhuillaan, en itse jaksa tähän uskoa. Ferrari ei usein kovinkaan nuoria kuljettajia palkkaa. Ja Verstappen on vieläpä aika kuumakalle, joten tiimin sisällä rupeaisi kyllä savu nousemaan, kun Vettelin kanssa ottaisivat yhteen. Uskon ennemmin Ricciardon Ferrarisiirtoon. Toki Vettel ei välttämättä mielellään Ricciardoa taas katsele samassa tiimissä. Mutta itse pidän Ricciardoa astetta kovempana kuskina kuin Verstappenia. Kaveri kuitenkin on yleensä se kaveri joka on ns. best of the rest. Hyvällä prosentilla kyllä maksimoimassa aina tulosta kun kärjessä sattuu ja tapahtuu. Olisi ollut viime kaudellakin ainoa voittaja Mersumiesten lisäksi, jos talli ei olisi kussut Monacon varmaa voittoa, sekä Barcelonan taktiikkakömmähdystä.

Jos olisin Ferrarilla päättämässä niin Ricciardoon kyllä laittaisin rahat kiinni. EI se Verstappenkaan huono ole, mutta hivenen keskenkasvuiselta vaikuttaa edelleen. Mieletön kuski kyllä ja erityisesti sadekelillä toki.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tämä toteamus on kyllä mielestäni silkkaa itsepetosta, sillä totuus on, että Vettelin päästyä Kimistä ohitse vei tämä Jäämiestä kuin litran mittaa. Sanoisin, että Monaco oli Kimin osalta hyvin nöyryyttävä kisa.

Toisaalta ei nykyformuloilla ajetakaan koko kisaa täyttä varsinkaan jos ykköskuski on päässyt ohi radalla jossa ei pysty ohittamaan. Ei nykyään ole niin vertailukelpoista näissä säästöajoissa varsinkaan kisojen loput.

Mutta noin yleisesti niin uskoisin että tuo Kimin paikka on se joka sekoittaa pakkaa ensikauden kuskimarkkinoilla ja jos kimi taas jatkaa niin todennäköisesti tallipaikat pysyy melko samoina, Alonso ehkä rellulle tai lopettaa. En oikein usko että Vettel ja Verstappen samaan aikaan ainakaan ferrarilla olisi todennäköisesti menisi kummatkin kuskipaikat vaihtoon jos Verstappen talliin tulisi.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Vaikea uskoa, että Red Bull lähtisi luopumaan kuljettajistaan ihan noin vain. Heidän kaksikkonsa on mielestäni sarjan paras, ja se mestaruus heilläkin on tavoitteena.

Itse pistäisin Räikkösen eläkkeelle ja ottaisin Grosjeanin tai Perezin 1+1 - mallisella paperilla kakkoskuskiksi. Näin Ferrari saisi riveihinsä kokeneen kuljettajan ja säilyttäisi samalla mahdollisuutensa Verstappanin/Ricciardon palkkaamiseen kaudelle 2019.
 

ColCbj

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Sierre
Tämä toteamus on kyllä mielestäni silkkaa itsepetosta, sillä totuus on, että Vettelin päästyä Kimistä ohitse vei tämä Jäämiestä kuin litran mittaa. Sanoisin, että Monaco oli Kimin osalta hyvin nöyryyttävä kisa.
Monacohan on rata, jossa on hyvin vaikea päästä millään ohi. Kyllä, Vettel oli kisassa Kimiä paljon nopeampi, mutta en silti usko, että olisi ainakaan kovin helposti päässyt Kimin ohi tuolla radalla ilman määräyksiä tallilta. Monacossa jos halutaan voittaa, ei ikinä oteta kärjessä olevaa kuskia pois radalta. Nyt tehtiin niin tietoisesti ja tulos on nähtävissä.

Olen siinä samaa mieltä muiden kanssa, että Kimi on kyllä selvästi heikentynyt huippuvuosistaan, sillä ajamisesta puuttuu ehdottomasti se terävyys ja entinen Kimi on poissa. Ongelmia on ollut liiaksikin ja hieman paremmalla tuurilla olisi Kimillä plakkarissa paljon enemmän pisteitä. Onko kyse vain tuurista, niin sillä en lähde sen enempää spekuloimaan. Ferrarin taktiikkavalinnat Kimille ovat kuitenkin puhuneet melko selvää kieltä siitä, että hän saa aina sen kakkoskuskin taktiikan. Ymmärretävää se kai on, kun aika-ajossakin häviää Vettelille lähes aina. Hienoa kuitenkin, että Valtteri on nyt alkanut pärjäämään hyvin ja pitää Suomen lippua formulapiireissä korkealla kun Kimi alkaa jo heikentyä.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En kyllä ymmärrä tuota Grosjean villitystä. Monessa paikassa ihmiset spekuloi Grosjeanin siirrolla Kimin tilalle. Grosjean on ihan ok nopea kuski, mutta ei mielestäni ole lähellä huipputasoa mitä ehdottomasti vaaditaan pestiin huipputallissa. Epäilenpä jotta mies tänä vuonna edes Magnussenin voittaa.

Perez sen sijaan nostaa kyllä osakkeitaan koko ajan. Mielestäni ansaitsisi uuden mahdollisuuden huipputallissa. Vuosi 2013 tuli miehelle liian nopeasti ja kun samaan aikaan Mclaren tippui huipputallien kyydistä oli se Perezille liikaa. Mutta edelleen pitäydyn mielipiteeessäni, jos Kimi lopettaa tähän kauteen, niin Ricciardo on Ferrarin ensisijainen korvaajaehdokas.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
En kyllä ymmärrä tuota Grosjean villitystä. Monessa paikassa ihmiset spekuloi Grosjeanin siirrolla Kimin tilalle. Grosjean on ihan ok nopea kuski, mutta ei mielestäni ole lähellä huipputasoa mitä ehdottomasti vaaditaan pestiin huipputallissa. Epäilenpä jotta mies tänä vuonna edes Magnussenin voittaa.

Perez sen sijaan nostaa kyllä osakkeitaan koko ajan. Mielestäni ansaitsisi uuden mahdollisuuden huipputallissa. Vuosi 2013 tuli miehelle liian nopeasti ja kun samaan aikaan Mclaren tippui huipputallien kyydistä oli se Perezille liikaa. Mutta edelleen pitäydyn mielipiteeessäni, jos Kimi lopettaa tähän kauteen, niin Ricciardo on Ferrarin ensisijainen korvaajaehdokas.

Samaa mieltä, Perez on tänä vuonna jopa osoittanut hiukan sellaista mestareille ominaista "kusipäisyyttä" otteissaan, tietäen varmasti että on Ferrarin suurennuslasin alla. Ihmettelen noita höpinöitä Giovinazzista, ei Ferrarille oteta rookieita ilman F1-kokemusta vaikka olisi kuinka oman junnuputken kirkkain tähti.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Toisaalta Verstappenin tämä kausi on ollut niin surkea ettei Ferrari ota "tämän kauden Verstappenilla" riskejä, uskoisin. Mutta ehkä ensi vuoden jälkeen voisi ollakin mahdollinen siirto, sitten tullaankin siihen kuka muu kuin Kimi on parempi yhdeksi vuodeksi. En usko että projektikuljettajia otetaan yhdeksi vuodeksi sisään. Pysyvyys tallin sisällä on valttia.

_

Näin kai nämä asiat koetaan. Todellisuudessa Verstappen on ajanut erinomaisesti, mutta joutunut aivan käsittämättömän epäonnen uhriksi. Milloin laukeaa moottori, milloin joku Kviatti ajaa päälle. Vain Alonsolla on ollut paskempaa tsägää ja sekin johtuu surkeasta Hondasta.
 

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Samaa mieltä, Perez on tänä vuonna jopa osoittanut hiukan sellaista mestareille ominaista "kusipäisyyttä" otteissaan, tietäen varmasti että on Ferrarin suurennuslasin alla. Ihmettelen noita höpinöitä Giovinazzista, ei Ferrarille oteta rookieita ilman F1-kokemusta vaikka olisi kuinka oman junnuputken kirkkain tähti.

Joo tuota Giovinazzi horinaa en kanssa ymmärrä alkuunkaan. Potentiaalinen kaveri, mutta ei vielä moneen vuoteen kolkuttele Ferrarin portteja jos koskaan. Käsittäkseni tällä hetkellä formula kakkosissa superkautta ajava Charles Leclerc kuuluu myöskin Ferrarin akatemiaan? Itse ainakin tämän kaverin sijoitan jo nyt Giovinazzin edelle.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Monacohan on rata, jossa on hyvin vaikea päästä millään ohi. Kyllä, Vettel oli kisassa Kimiä paljon nopeampi, mutta en silti usko, että olisi ainakaan kovin helposti päässyt Kimin ohi tuolla radalla ilman määräyksiä tallilta. Monacossa jos halutaan voittaa, ei ikinä oteta kärjessä olevaa kuskia pois radalta. Nyt tehtiin niin tietoisesti ja tulos on nähtävissä.

Juuri näin. Vettel saattoi olla nopeampi mutta jos oltaisiin menty niin kuten yleensä mennään että paremmasta ruudusta lähtenyt saa etulyöntiaseman taktiikoissa, niin uskaltaisin väittää että Vettel ei olisi Räikkösen ohi tullut. Monacossa pitää olla ihan järjettömän paljon nopeampi että pystyy ohitukseen radalla ja jos Räikkönen olisi saanut järkevämmän taktiikan niin hän olisi hyvin todennäköisesti pitänyt Vettelin helposti takanaan.

Muutenkin hyvin pitkälti samaa mieltä tuosta sinun kirjoituksestasi. Räikköseltä puuttuu nykyisin terävyyttä ja myös tasaisuutta, antaa itsestään jotenkin flegmaattisen vaikutelman nykyisin myös radalla muutamia pieniä väläytyksiä lukuunottamatta. Mutta kyllä tällä(kin) kaudella on taas ollut helvetisti epäonnea ja ylimääräistä sählinkiä, ja myös se saa Kimin näyttämään vielä todellisuutta heikommalta kun hänet toistuvasti "uhrataan" heikoilla taktiikoilla.

En kyllä ymmärrä tuota Grosjean villitystä. Monessa paikassa ihmiset spekuloi Grosjeanin siirrolla Kimin tilalle. Grosjean on ihan ok nopea kuski, mutta ei mielestäni ole lähellä huipputasoa mitä ehdottomasti vaaditaan pestiin huipputallissa. Epäilenpä jotta mies tänä vuonna edes Magnussenin voittaa.

Samaa mieltä tästä. En ole oikein ymmärtänyt tätä hinkua istuttaa Grosjean toiseen Ferrariin. Ei ole tehnyt minuun ainakaan oikein suurta vaikutusta vielä. On ihan OK kuski keskikastin talliin mutta en oikein jaksa uskoa että Grosjeanin taso riittäisi huipputalliin. Ja Grosjean on luonteeltaankin vähän sellainen turhan vinkuja minusta.

Varmaan tuo Ferrarin toisen kuskin valinta riippuu vähän siitäkin kuka sitä toista autoa ajaa. Jos (ja kun) Vettel jatkaa niin hakevat varmaan hänelle sellaista paria joka on tiimipeluri eikä lähde keikuttamaan venettä liikaa. Tämä saattaa torpata esim. Perezin mahdollisuudet koska Perez on minusta osoittanut että hän ajaa ensisijaisesti vain itselleen ja ei suostune alistumaan kenenkään kakkoseksi. Giovinazzit ym. saanee myös unohtaa koska Ferrari ei koskaan ole harrastanut kokeiluja, he haluavat valmiin kuljettajan. Alonsolle on jo ilmeisesti sanottu eioota, mikä kertonee siitä että Vettelillä on jonkinlaista sananvaltaa tallikaveristaan. Tämä saattaa tuhota myös Ricciardon ja Verstappenin mahdollisuudet Ferrarille. Eli näitä kun miettii niin ei se Räikkösen jatkosopimus minusta edelleenkään ihan mahdoton ajatus ole.

Sitten tietysti ihan eri juttu jos Vettel siirtyykin esim. Mersulle. Sittenhän Ferrarin pitää saada tilalle joku saman kaliiperin kaveri ja siinä vaiheessa alkaakin mielenkiintoinen tuolileikki. Ja siinä vaiheessa saattaa käydä niin että Ferrarilla menee molemmat tuolit vaihtoon. Tässä tapauksessa minä uskoisin että Ricciardo voisi olla vahvimmilla.
 

Webb

Jäsen
Se että Räikkönen häviää jo neljättä kautta putkeen tallikaverilleen käytännössä jatkuvasti mennen tullen joka asiassa, ei voi olla muuta kuin Räikkösen huonoutta. Kauden, ehkä parinkin rökäletappiot tallikaverille voisi vielä ainakin osittain pistää huonon tuurinkin piikkiin, mutta ei neljän. Räikkönen oli toki kymmenkunta vuotta sitten ehdottomasti sarjan parhaita kuskeja, mutta nykyisillä esityksillä jäämiestä ei kaiken järjen mukaan enää Ferrarilla kauaa katsella. Pääjohtajakin ilmaisi tyytymättömyytensä päivä pari sitten.

Muita "räikkösiä", joiden ajopaikan säilymistä ei voi kuin ihmetellä, ovat ainakin Palmer, Kvyat ja Ericcson. Jokainen edellä mainituista tunaroi jatkuvasti ja häviää yhtenään tallikaverille selvästi sekä kisassa että aika-ajossa vähintään jo toista kautta putkeen.

Mitä tulee Verstappeniin, niin suorastaan käsittämätöntä epäonnea on kaverilla ollut. Jatkuvasti ajanut hienoa kisaa, mutta kerta toisensa jälkeen hajoaa kalusto alle tai tulee juuri se jonkun mainitsema idiootti Kvyat ja pilaa kisan. Saas nähdä miten poika kasaa itsensä vielä loppukaudeksi.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Räikkönen oli toki kymmenkunta vuotta sitten ehdottomasti sarjan parhaita kuskeja, mutta nykyisillä esityksillä jäämiestä ei kaiken järjen mukaan enää Ferrarilla kauaa katsella.
Nyt menee kyllä rajun liioittelun puolelle. Lotus-aikoina Räikköstä pidettiin yhtenä parhaimmista kuljettajista, eikä niistä ajoista mitään vuosikymmentä ole.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös