Formula 1 – kausi 2015

  • 150 485
  • 880

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Uskon, että aika suuri merkitys Rosbergin vaisuuteen on nimenomaan ollut sillä seikalla, että sen kuuluisan Span jälkeen hän sai yleisön JA oman tallinsa vihat niskoilleen. Kenen tahansa urheilusuoritusta syö se, että kaikki toivovat ymprillä pahaa. Varsinkin kun talli eli Toto Wolff on miehensä valinnut.

Kuitenkin haluan huomauttaa, ettei Nicon saldo 12 voittoa ja 20 paalua ole aivan vaatimatonta luokkaa. Voittotilastossa jäävät taakse jo mm. J. Villeneuve, Massa, Barrichello, Webber ja Berger. Toki myös K. Rosberg. 20 paalulla taas on edellä herroja Räikkönen ja Coulthard äsken mainittujen lisäksi. Niin ikään sillä lukemalla on tasoissa Damon Hillin kanssa. Nicon uraa katsottaisiin aivan eri tavalla, jos se mestaruus tulisi. Iso jos, mutta kuitenkin.

Ihan samaa mieltä tuosta, että pahin asia Rosbergin itseluottamukselle oli varmaan se että talli näytti asettuvan Hamiltonin taakse tuon episodin jälkeen. Ja olihan se yleisön buuauskonserttikin aika ärsyttävää, kun Rosberg ei nyt ilmiselvästi sitä tahallaan tehnyt. Ja Hamilton kyllä sitten osaa tuon yleisön ja median lietsomisen näissä asioissa.

Ja mitä tulee noihin Rosbergin suorituksiin koko ura huomioiden, niin on huomionarvoista myös se että Hamilton on ensimmäinen tallikaveri joka on pystynyt Rosbergin lyömään (jos ei oteta huomioon tulokaskautta jolloin Webber löi hänet pistein 7-4). Ja Hamiltonkin on ollut selkeästi Nicon edellä vain n. puolet tuosta ajasta jonka ovat tallikavereina ajaneet. Ensimmäisellähän kaudella Nicon suoritukset olivat kokonaisuudessaan minusta jopa parempia kuin Hamiltonin, mutta pari teknistä vikaa vei sen verran pisteitä että Hamilton oli lopulta vajaan parinkymmenen pisteen turvin edellä. Ja viime kaudellakin Rosberg taisteli Hamiltonin kanssa oikeastaan aika tasaväkisesti tuohon Belgian episodiin asti, mutta sen jälkeen homma levisi käsiin, virheet alkoivat seurata toisiaan ja Hamilton vei loppukauden ihan suvereenisti. Ja sama on nyt jatkunut tälläkin kaudella. Mutta tälläkin kaudella Rosberg on vaisuudestaan huolimatta napsinut aika hyvin paaluja, harmi vaan että ne on sulaneet huonoihin startteihin ja varovaisuuteen kaksintaisteluissa Hamiltonin kanssa.

Että ei Rosbergia edelleenkään kannata minusta aliarvioida, kun homma näyttää olevan kiinni suurimmaksi osaksi itseluottamuksesta. Eri asia on että pystyykö Nico sitä itseluottamusta saamaan takaisin niin kauan kuin ajaa Hamiltonin kanssa samassa tiimissä (Hamilton osaa kyllä tuon psykologisen pelin, ja aloitti sen välittömästi kun Nico onnistui voittamaan pitkästä aikaa). Toivoa sopii, varsinkin jos tämä Mersun ylivoima vaan jatkuu.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Brasilian kisa oli kauden tylsin. Ei MITÄÄN taistelua kärkipäässä ja eivätpä nuo keskikastin rähinätkään minua sytyttäneet. Suomalaisittain sitä tasapaksua suorittamista eli Kimi neljäs ja Bottas viides, jotenkin on sellainen tuntuma, että tämä on nähty aiemminkin...

Vielä olisi Abu Dhabi jäljellä ja sitten siirretäänkin katseet jo ensi kauteen.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Jos hakemalla haetaan tapahtumia niin pääsivät Bottas ja Kimi tappituntumalle ekassa mutkassa. Jos siinä olisi sijoitukset mennyt toisin päin niin oltaisiin nähty Kimiltä ohitus tai ainakin joku hasardi kylkeen ajo kun vauhtia oli enemmän kuin Williamsilla. Kimillä oli ainakin Williamsiin nähden hyvä vauhti kahden stopin taktiikalla eli renkaat säilyi hyvin Kimin toimesta.

Nico yrittää repiä huumoria ja aidon kuuloisia tuuletuksia viidestä perättäisestä paalusta ja parista voitosta. Hamilton taas esittää että bisnes as usual vaikka ei oikeasti enää kiinnosta kausi siinä määrin mitä kuukausi sitten. On kyllä niin hajuton ja mauton tämä Mersujen harmaa aikakausi.

Koskas niitä merkittäviä sääntömuutoksia saatiinkaan käytäntöön. En näe että näillä säännöillä kukaan tule kuromaan Mersujen etumatkaa.

_
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Brasiliassa eniten hämmästytti miten isot erot Mersulla ja Ferrarilla oli muihin. Top4 ainoastaan samalla kierroksella maaliin. Tietty tuolla on lyhyt kierrosaika, joten se auttaa mutta Bottaskin hävisi sen n. 1min15sek voittajalle, ei ihan joka kisassa ole tuollaista eroa tullut kun ajettu ns. oma kisa ilman ongelmia.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yksi syy eroon lienee se että kärki ajoi kolmen pysähdyksen taktiikalla ja mm. Bottas kahdella stopilla. Oikarinen totesi jossain vaiheessa että kolmen pysähdyksen taktiikka on nopein jos onnistuu pysymään pois ruuhkista ja senhän Mersu ja Vettel teki...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös