Mainos

Formula 1 – kausi 2014

  • 332 578
  • 1 769

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK

Groozie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ja tuosta Hamiltonin itkemisestä, tuossa taistellaan mestaruudesta. Tsiisus, jos joku tekee noin aloittelijamaisen virheen ja rikkoo takarenkaan mestaruustaistelussa niin tottakai se harmittaa. Ja tuo keskeyttäminen olisi oikeasti ollut se järkevämpi ratkaisu nyt jälkeenpäin katsottuna. Olisi säästetty moottoria. Eli se oli Hamiltonilta ihan järkevä ehdotus tallille.
Omaan päähäni ei mahdu, että kilpa-ajajalla voi olla tuollainen guys let's retire-asenne. Hamiltonhan on omien sanojensa mukaan se nälkäisempi näistä kahdesta. Jälkikäteen on helppo toki analysoida, että mitään hyötyä ei ollut radalla pysyä. Se nyt ei kuitenkaan olisi vaatinut kun yhden perseilyn joltain magnussenilta ja turva-auto olisi ollut radalla ja Hamilton taistelemassa pisteistä. Laji on arvaamaton eikä siellä mitään ennustajia ole töissä. Mersu teki oikean ratkaisun ja yritti käskeä miestä keskittymään ajamiseen. Ja kun mies loputa kutsuttiin varikolle tehtiin sekin jonkin teknisen ongelman verukkeella. Eivät varmaan halunneet vaikuttaa samanlaisilta luovuttajilta kuin kuskinsa.

Entäs Hamiltonin oma perseily Montrealissa tai Silverstonen aika-ajossa? Montrealissahan molempien autossa oli sama vika, mutta Rosberg ajoi auton "silkkihansikkain" maaliin kun taas Hamilton raivosi sen lopullisesti hajalle yrittäessään väkisin Rosbergin ohi. Entäs Rosbergin epäonni Hungaroringilla, kun joutui tuon turva-autosekoilun uhriksi?

Silverstonessahan Hamilton sai vielä aika-ajon täyden sulamisensa anteeksi, kun kisassa Rosbergin vaihdelaatikko hajosi. Käsittämätöntä epäonnea.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Pitää kuitenkin muistaa tuo tämän kauden kuningassääntö että Abu Dhabissa jaetaan tuplapisteet. Jos Ricciardo pystyy tällä tavalla napsimaan voittoja ja pisteitä (Red Bull on parantanut koko ajan vauhtiaan) ja sattuu käymään niin että molemmat Mersut keskeyttävät Abu Dhabissa niin kyllä Ricciardo saattaa vielä "Kimit" tehdä. Että ei Mersulla ole varaa antaa kuljettajien törmäillä ihan miten sattuu.

Ei satana.. Ehdin jo unohtaa tuon.. Aivan pähkähullu keksintö ja jos joku voittaa tuon ansiosta mestaruuden, niin voidaan puhua väärin voittamisesta. Ja taas.. sama se on tietysti kaikille.

Rosbergin ja Hamiltonin Span törmäyksestä sanon sen mitä ajattelin heti törmäyshetkellä. Tallikaverilta ehkä tarpeettoman kova ohitusyritys aika heikosta asemasta, mutta kuitenkin se on Hamilton, joka kääntää autonsa Rosbergin siipeen. Ok voidaan puhua ajolinjan säilyttämisestä jne. Mutta fiksumpi kuski Hamiltonin paikalla olisi kyllä helposti välttänyt tuon kosketuksen. En voi millään muotoa uskoa, että Hamilton ei nähnyt tai mitenkään ottanut huomioon, että Nico voisi olla siellä. Jos ajoi tarkoituksella niin ylimielisesti, niin ansaitsi tuon kosketuksen. Lisänähän tässä ovat nuo veitsen terävät etusiivet. Puhuivatko siinä, että näistä pitäisi luopua ensi kaudelle?

Loppukaudesta tulee sikäli mielenkiintoinen, että tuskinpa ainakaan Hamilton mihinkään tallisopuiluihin suostuu. Olisi mukava nähdä vanhan Prost-Senna ajan vastakkainasettelua ja taistelua. Kummastakaan kuskista en pidä, mutta onhan Nico selvästi vähemmän ärsyttävä.
 
Suosikkijoukkue
KK
Ei satana.. Ehdin jo unohtaa tuon.. Aivan pähkähullu keksintö ja jos joku voittaa tuon ansiosta mestaruuden, niin voidaan puhua väärin voittamisesta. Ja taas.. sama se on tietysti kaikille.

No eihän se nyt aivan sama ole. Oletetaan, että ennen kahta viineistä kisaa esim Rosberg johtaa sarjaa 24:llä pisteellä. Toiseksi viimeisessä kisassa Rosberg voittaa ja Ricciardo keskeyttää tekniseen vikaan. Ja viimeisessä kisassa käy taas toisin päin. Onko oikein, että viimeisen kisan epäonni tuo Ricciardolle 50 pistettä ja näin ollen voittaa Rosbergin yhdellä pisteellä?
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Asia tekstiä Vataselta. Toivottavasti Berniekin tajuaa laittaa Putinille kampihin.

Tässä on myös se toinen puoli, urheilullinen. Onko tämä kisa järjestetty Putinille ja separatisteille tyyliin sirkushuveja sortajille vai ainoastaan venäläiselle faneille jotka ovat ylpeitä että kisa vihdoinkin ajetaan Venäjällä ja Venäjällä oma kuljettajakin jota tulla katsomaan. En itse ainakaan tuomitse Venäjän kansaa näistä viime kuukausien tapahtumista.

Urheilu on hankala asia tuomita varsinkin kun siihen liittyy niin paljon positiivista ihan perustallaajille, toki F1 mielletään elitistien huviksi koska lipunhinnat mutta se on aina kautta aikain ollut liian kärjistetty mielipide mun mielestä. Kun ykköset saapuu kaupunkiin niin F1-organisaatio/tallit järjestää ilmaishäppeningejä kaupungilla, kuskeja paikalla jne, harjoituksia ja autojen vauhtia pääsee katsomaan tyyliin parilla kympillä, oheisluokat tulee kaupanpäälle(ja ne monesti pieksee jo muut autourheilutapahtumat). Hinta nousee tästä sitten kohti sunnuntaita mikä on kieltämättä ylihinnoiteltu mutta general admission paikat joillain radoilla voi olla todella hyvillä sijainneilla vaikkapa piknikille, näkyy radalle ja liput varsin kohtuullisia verrattuna katsomopaikkoihin.

_
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Hyvältä vaikuttaa suomalaisittain perjantain jälkeen. Bottas oli kisasimulaatiota ajeltaessa kaikista nopein ja Kimikin siinä melkein heti perässä. Nyt vain huomenna aika-ajossa hyviin asemiin molemmat herrat ja korkeat sijoitukset täysin mahdollisia, molemmille. Bottakselle jopa se kaikkein korkein...
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Niin ja Brasilialais TV:n mukaan Räikkönen olisi ajanut koko alkukauden lähes 15kg painavammalla autolla mitä Alonso. Tämä kuulostaa kyllä uskomattomalta, enkä usko alkuunkaan.

Ei tuo kyllä oikein uskottavalta kuulosta. Uskottavampi selitys Räikkösen viime aikaiselle vauhdin paranemiselle on se että tuo FRIC kiellettiin, ja sen myötä Räikkönen on löytänyt paremman tuntuman auton etupäähän. Tätäkin oli jossakin spekuloitu.
 

Komisario Fix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, FC Jazz
Missähän vaiheessa Formulat siirretään jollekin suurille asfalttikentille, johon sitten maalataan vaan jonkinlainen rata. Turun sanomien jutussa kerrotaan, kuinka Monzassa tunnettu Parabolica mutka on muutettu hiekka-ansasta asvaltoiduksi. FIA:n mukaan kuljettajat ovat suositelleet muutosta, mutta (vähemmän) yllättäen ainakaan ykkösten kuljettajista kukaan ei tunnustanut ehdottaneensa kyseistä ratkaisua. Myös Suzukassa seitsemäs mutka on muutettu hiekasta asfalttiin. No pysyypähän kaiken maailman sähläkuskit kisassa mukana, kun ennen keskeytykseen johtaneista ajovirheistä rokotetaan nykyään peräti sekunnilla.

Linkki Turun Sanomien sivuille.
 

N^Miksu

Jäsen
Autosportin mukaan eilisten harjoitusten kisavauhti oli eri tallien välillä tasaisempaa kuin kertaakaan tällä kaudella. Ja ensimmäistä kertaa parasta kisavauhtia ei pitänyt Mercedes, vaan Williams ja Bottas. Myös Räikkösen meno näytti kisaa ajatellen hyvältä:

1 Williams (Valtteri Bottas) 1m29.463s
2 Red Bull (Daniel Ricciardo) +0.356s
3 Mercedes (Nico Rosberg) +0.385s
4 Ferrari (Kimi Raikkonen) +0.372s
5 Force India (Sergio Perez) +0.594s

Muita uutisiakin on viikonlopun aikana ollut. Lotus on lopettanut kauden 2014 auton kehittämisen ja panostaa jo ensi kauteen. Ferrarin pomo Luca di Montezemolo lähtee tallista ennen kauden päätöstä (Ferrari kieltäytyy kommentoimasta huhua). Briatore ei osallistukkaan työryhmään, jonka tarkoitus on tehdä F1:stä suositumpi.
 

liuzka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ManUtd
Autosportin mukaan eilisten harjoitusten kisavauhti oli eri tallien välillä tasaisempaa kuin kertaakaan tällä kaudella. Ja ensimmäistä kertaa parasta kisavauhtia ei pitänyt Mercedes, vaan Williams ja Bottas. Myös Räikkösen meno näytti kisaa ajatellen hyvältä:

1 Williams (Valtteri Bottas) 1m29.463s
2 Red Bull (Daniel Ricciardo) +0.356s
3 Mercedes (Nico Rosberg) +0.385s
4 Ferrari (Kimi Raikkonen) +0.372s
5 Force India (Sergio Perez) +0.594s

Muita uutisiakin on viikonlopun aikana ollut. Lotus on lopettanut kauden 2014 auton kehittämisen ja panostaa jo ensi kauteen. Ferrarin pomo Luca di Montezemolo lähtee tallista ennen kauden päätöstä (Ferrari kieltäytyy kommentoimasta huhua). Briatore ei osallistukkaan työryhmään, jonka tarkoitus on tehdä F1:stä suositumpi.

Mielestäni tuossa analyysissä on vedetty vähän mutkia suoraksi. Jokainen voi tehdä omat analyysinsä 2014 Italian Grand Prix Friday practice analysis - F1 Fanatic tuolla olevian käppyröiden osalta.

Itse sanoisin että Valtterin vauhti parasta, mutta perjantain lyhyen ajon ja tämän aamun perusteella Hamilton on kyllä ihan tasoissa. Tämän jälkeen Rosberg, Massa, Ricardo, Vettel ja Räikkönen tulevat aikalailla tasaisena massana. Analyysin teko itseasiassa aika vaikeaa. Molemmilla Redbulleilla yksi kauhea tiputus setissään. Rosbergilla puolestaan kierroajat ihan vuoristorataa.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
FIA:n mukaan kuljettajat ovat suositelleet muutosta, mutta (vähemmän) yllättäen ainakaan ykkösten kuljettajista kukaan ei tunnustanut ehdottaneensa kyseistä ratkaisua

Mutta ainakin Grosjean ja Maldonado (yllätys, yllätys...) ovat jälkikäteen puolustelleet tuota, ja ylipäänsäkin tätä joka helvetin mutkan asfaltoimista. Grosjeanin mukaan on helpompi etsiä rajojaan kun ei tarvitse pelätä hiekalle joutumista tai seinään törmäämistä. Mutta kun katsojan näkökulmasta se rajojen etsiminen ja välillä ylittäminen kun on kilpa-autoilun suola...

Ja Maldonadollekin on kyllä tosiaan aivan yksi ja sama minkälaisilla radoilla noita kisoja ajetaan. Vaikka ajettaisiin täysin avoimella parkkipaikalla niin Maldonado löytää kyllä ihan varmasti sieltäkin jotain mihin törmätä.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Onpas hiljaista täällä. Bottas jälleen komeaa työtä ja aika-ajojen kolmas. Ei herätä keskustelua. Ai joo, Jatkoajan oma Kimi Fan Club on musertuneina, kun vapaat harjoitukset näytti niin hyvältä ja Kimin piti kiilata viiden parhaan joukkoon ja murskata Alonso. On se jäämies. Tifosit varmaan palkitsi jäämiehen suurin suosionosoituksin aika-ajon jälkeen. Yritin kaivaa jostain tietoa miten Ferrari tällä kertaa sähläsi Kimin aika-ajon. Mitään en löytänyt. Eihän se voi nyt niin olla, että jäämies olisi ilman mitään järkevää syytä ollut näin hidas ja jäänyt toisessa aika-ajossa puoli sekuntia tallikaverista.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Onpas hiljaista täällä. Bottas jälleen komeaa työtä ja aika-ajojen kolmas. Ei herätä keskustelua.

Niin. Alkaahan tuo olla jo enemmän sääntö kuin poikkeus, että Bottas starttaa Mersujen takaa kisaan. Ei mitään uutta auringon alla, kuten ei myöskään se ettei Kimi kyennyt viimeiseen osioon aika-ajoissa. Vaikka Bottas onkin tehnyt aivan loistavaa jälkeä radalla ja on suomalainen, niin minulle hän on vielä jotenkin hieman hmv. En myöskään myönnä olevani mikään Räikkös-fani, vaikka kieltämättä hänen mysteerinen persoonansa kiehtoo enemmän kuin Bottaksen. Eiköhän tuokin ajan kanssa muutu, kun Räikkönen siirtyy sivuun ykkösistä ja kaikki fokus siirtyy Bottaksen seuraamiseen.

Mersut voisivat huomisen kisan startissa kolata vaikka toisensa ulos, jotta saadaan Vallelle se ensimmäinen voittokin. Mulla on vähän sellainen kutina, että Span osuma oli vain tyyntä myrskyn edellä. Toivottavasti en ole väärässä.
 

J.Hotti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK Detroit Red Wings FC Barcelona
Kysymys ei kuulu, että tuleeko Ferrarilta uutisia ensi viikolla. Kysymys kuuluu minä päivänä Ferrarilta tulee ensi viikolla uutisia. Melkoinen rimanalitus punaisilta kotiradallaan. Aika-ajoissa seitsemäs ja 12. Kilpailussa keskeytys ja 10. Alonso ansaitsee suorituksistaan viikonloppuna välttävän arvosanan, mutta Kimin suoritus oli kyllä todella heikko. Kulisseissa on kuohunut viime päivinä, eiköhän tämän nöyryytyksen jälkeen päitä ala putoilemaan. Taustajoukoista vai kuljettajista vai molemmista. Eipä voi Ferrari enää syvemmälle sukeltaa.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Kysymys ei kuulu, että tuleeko Ferrarilta uutisia ensi viikolla. Kysymys kuuluu minä päivänä Ferrarilta tulee ensi viikolla uutisia. Melkoinen rimanalitus punaisilta kotiradallaan. Aika-ajoissa seitsemäs ja 12. Kilpailussa keskeytys ja 10. Alonso ansaitsee suorituksistaan viikonloppuna välttävän arvosanan, mutta Kimin suoritus oli kyllä todella heikko. Kulisseissa on kuohunut viime päivinä, eiköhän tämän nöyryytyksen jälkeen päitä ala putoilemaan. Taustajoukoista vai kuljettajista vai molemmista. Eipä voi Ferrari enää syvemmälle sukeltaa.

Taustajoukoissa käy kato varmasti, molempien kuljettajien sen sijaan uskon jatkavan. Eiköhän Ferrarilla ole suunnattu aikoja sitten katseet ensi kauteen, tämä auto/moottori-akseli on osottautunut katastrofiksi, ja ensi kaudella on pakko pestä kasvot. Välttävä Alonso oli ennen keskeyttämistään peräti sijan edellä todella heikkoa Kimiä.

Bottakselta mahtavaa ajoa, samoin Ricciardolta. Mukava että mersu kaksikon sijat menivät näin päin. Perez Button vääntö oli kisan parasta.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jännä kun ei näytetty Räikkösen ohitusta Alonsosta. Ajoi ensimmäisen varikkokäynnin jälkeen tasaisen varmasti, kymmenys kerralla kiinni ja lopulta ohitti. Vähän sen jälkeen sanoi Alonson vaihdelaatikko sitten itsensä irti. Ferrarin vauhti oli kyllä häpäisevän huonoa. Molemmat körötteli koko kisan samaa tahtia.

Kilpailun kingi ehdottomasti Valtteri Bottas. Lampaanpersettä taas Magnussenille.

E: Välttävä Alonso ei ollut sijaa edellä Kimiä ennen keskeytystään. Kimi porhalsi ohitse kierroksen tai kaksi aiemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Edellisellä kierroksella oli Räikkönen mennyt ohi. Alonson viimeinen täysi kierros taisi olla noin 2,5 sekuntia hitaampi kuin Kimillä. Luultavasti ongelmat vaikuttivat jo siinä vaiheessa.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Kimin vauhdin osalta oli silmiinpistävää itselleni se, ettei päässyt ollenkaan drs-alueelle paria vikaa kierrosta lukuunottamatta. Oli koko ajan sen sekuntin tai kaksi liian kaukana edessä ajavasta ja pääsi ihan pari hassua kertaa siipeä avaamaan koko kisassa. Nimenomaan Monzassa luulisi tuosta ihan kivasti hyötyä olevan.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Joku ERS vika iski Alonson autoon ja se oli pakko sammuttaa maalisuoran päässä, tai muuten olisi räjähtänyt motti, jos ajamista olisi jatkanut. Näin kertoili Alonso.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Nimenomaan Monzassa drs:llä ei ole niin isoa roolia kun ajetaan kauden pienimmillä siivillä.

Ok. Mutta eikö nuo drs-alueet ole myös todella pitkät?
 

MustaHaukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, #24
Aikamoista jonossa ajelua oli ainakin alkuosa kisasta. Yleensä Monzassakin kuitenkin on nähty hyviäkin kisoja, mutta nykyisillä autoilla ohittaminen on niin pirun vaikeaa ellei ole mersun kone vs. Renaultin tai Ferrarin kone.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös