Mainos

Formula 1 – kausi 2014

  • 332 606
  • 1 769

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Massa päätti sitten miehistyä vähän väärässä vaiheessa uraansa. Ferrarilla oli aina perse pystyssä antamassa tietä, mutta nyt sitten luulee olevansa jotain, koska onhan hän ajanut Ferrarilla. Saisi olla ylipäätään tyytyväinen, että joku talli suostui vielä ottamaan hänet kisakuskikseen. En arvosta.

Muuten kisa oli taas totutun tylsä. Suurin osa ohituksistakin sellaisia, joissa uusilla renkailla oleva autoa paahtaa heittämällä hitaammasta ohi ja karkaa maisemaan. Räikkösen rengas puhkesi sitten huonoimmassa mahdollisessa paikassa, mutta odotin silti, että olisi noussut vähän ylemmäs lopputuloksissa. Mersun vauhtia pitäisi saada jotenkin pudotettua tai kausi on ohi loppukesästä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No luulisi, että nopeammalla vauhdilla varustettu Bottas olisi näin lyhyiden erojen kanssa edes päässyt haastamaan Massaa. Eli siis edelleen en näe Massan tehneen mitään väärää, jos ei takana ajava kaveri pääse ohi niin sitten ei pääse. Voi olla tosiaan, että ero oli lopussa pieni, mutta kyllähän Bottaksen ohitusyritykset jäivät todella köykäisiksi. Kerran taisi pääsuoran jälkeiseen mutkaan päästä haastamaan ja Massa veti pidemmän korren.

En minäkään näe Massan tehneen väärää, mutta älä muuttele totuuksia, että Valtteri ei päässyt paria sekuntia lähemmäs, koska aivan iskuetäisyydellä mies oli ja kun aikoja seuraili, niin parisen kertaa käytiin siinä 0,3 sekunnissa, eli miehet olivat todella lähekkäin.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No luulisi, että nopeammalla vauhdilla varustettu Bottas olisi näin lyhyiden erojen kanssa edes päässyt haastamaan Massaa. Eli siis edelleen en näe Massan tehneen mitään väärää, jos ei takana ajava kaveri pääse ohi niin sitten ei pääse. Voi olla tosiaan, että ero oli lopussa pieni, mutta kyllähän Bottaksen ohitusyritykset jäivät todella köykäisiksi. Kerran taisi pääsuoran jälkeiseen mutkaan päästä haastamaan ja Massa veti pidemmän korren.
Ei noilla vehkeillä ohi pääse jos/kun suoralla autot kulkee tasan yhtä kovaa. Mutkissa Vale oli nopeampi ja ohi päästessään olisi ajanut Massalta karkuun juuri paremman mutkanopeuden turvin. Mutta mutkassa kun ei ohitella. Haastattelussa oli kyllä melkoista selittelyä Massalla. Puhui keskinäisestä kunnioituksesta kun juuri oli radalla pyyhkinyt kunnioituksella persettä... Siinä oli oikeassa että vaikea Valen olisi ollut Buttonia ohittaa mutta haastanut olisi varmasti ja nyt kiitos Massan, sitäkään ei sitten saatu selvitettyä...
 

Kaulasuoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kreikka
Hyvä ettei Valtteri lähtenyt väkisin yrittämään ohi Massasta ja samalla riskeerannut tallin tärkeitä mestaruuspisteitä. Ei myöskään lähtenyt kommentoimaan mitenkään, mikä oli hyvä ratkaisu.
Talli varmasti arvostaa.
 

Falling Star

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Huh huh, olipas tylsä kilpailu. Ekan kisan perusteella odotti hyvää kautta, ohituksia ja teknisiä vikoja, mutta nyt toimii jo Lotuksetkin. Viime loppukauden tylsyystaso on jo nyt saavutettu.

Kimin kisa meni pieleen Magnussenin junnumaisen höntyilyn vuoksi. Näitä sattuu, nyt uhrina oli Kimi. Ei silti, aikalailla munatonta on tuon Maranellon ruunatun oriin meno muutenkin. Alonso ei pystynyt haastamaan edes Red Bulleja ja meinasi joutua tiukoille Force Indiankin kanssa. Paljon pitää tapahtua, että edes podiumilla Räikköstä nähdään.

Williams on myöskin tipahtanut kauemmaksi kärkeä, mitä testivauhti lupasi. Bottas vie Massaa kuin litran mittaa, mutta kääpiö päätti nyt, ettei hän enää suostu ilmaiseksi kakkoskuskiksi. Valtteri fiksuna ei lopussa sukeltanut ohi, vaikka vauhti olisi riittänyt. Ex-tiimipeluri Massa sai kunnioitusta tiimipeluri Bottakselta.

Kisan valopilkku oli taas rookie-Kvyat. Fiksu ajo ja pystyi pitämään Kimin ja Grosjeanin takanaan, vaikka etumatka viimeiselle kymmenelle kierrokselle oli alle 10 sekuntia. Ei kyllä mairittele Ferrarin kisanopeutta, Kvyat taisi ajella jotakuinkin yhtä vanhoilla renkailla Räikkösen kanssa.
 

Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisikohan Kimi vetänyt kisan kahdella pysähdyksellä läpi ilman tuota Magnussenin törmäilyä? Teki nyt kolme stoppia ihan kuten muutkin, mutta eka oli jo parin kierroksen jälkeen. Kahdella stopilla olisi saattanut hyvinkin olla kolmen joukossa.

Kimi oli 71 sekuntia kärjestä tultuaan takaisin varikolta, paljonkohan eroa oli maalissa? Hävisi myös pirusti aikaa joutuessaan päästämään useita kertoja Hamiltonia ja kumppaneita suosiolla ohi kierroksella, kun stintit osuivat eri kohtiin.

Jotenkin sellainen fiilis, että Kimin Ferrari näytti nyt paljon huonommalta kuin todellisuudessa on. Moottorikikkailun vuoksi otettiin todennäköisesti vielä jonkun verran tehoja pois tuon alun jälkeen. Kisa meni vituiksi heti kättelyssä, joten eiköhän siellä ajeltu aika säästöliekillä.
 
Viimeksi muokattu:

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Haastattelussa oli kyllä melkoista selittelyä Massalla. Puhui keskinäisestä kunnioituksesta kun juuri oli radalla pyyhkinyt kunnioituksella persettä... Siinä oli oikeassa että vaikea Valen olisi ollut Buttonia ohittaa mutta haastanut olisi varmasti ja nyt kiitos Massan, sitäkään ei sitten saatu selvitettyä...

Jos asetelmat olisivat olleet toisin päin, niin varmasti kaikki kehuisivat Bottasia kilpailuhenkisyydestä ja haukkuisvat Massaa itkemisestä vaikkei se edes itkisi mitään. Tai sitten jos Bottas olisi osien ollessa toisinpäin totellut tallimääräystä, niin täällä haukuttaisiin Williamsia.

Tallimääräyssekoiluista en perusta. Kun kerran nykyään on niin vaikea ohittaa, niin sitten on syytä olla parempi aika-ajoissa.

Bottasille kaikki kunnia siitä, ettei selitellyt mitään.

Tämä viesti ei ole osoitettu erityisesti Joe Plopille.
 

julkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasalaiset urheiluseurat
Ei kyllä mikään maailman kiinnostavin kisa ollut. Mersu on niin paljon edellä muita, että aika mahdoton nähdä minkään muun tallin vievän tällä kaudella mestaruutta. Suomalaisilla ei kummallakaan taaskaan mennyt viikonloppu täysin putkeen, ja innolla odotan ensimmäistä oikeasti onnistunutta viikonloppua kummaltakin.

Ricciardo on kyllä ehkä huono-onnisin kuski alkukaudesta. Nappasi tuossa varikkopysähdyssekoilussa itselleen vielä 10 sijan sanktion ensi kilpailun aika-ajoihin. Ajaa kylläkin varsin hyvin, mutta talli tunaroinut jo nyt aivan liikaa pisteitä.
 
Viimeksi muokattu:

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Tylsä kisa ja vaikka Mersun ylivoima on niin suurta että mestaruus ratkottaneen Nicon ja Lewiksen välillä niin ei se minua suuremmin harmita. Vaan tämä että kokoajan säästetään autoa. Milloin renkaita, milloin bensaa, milloin moottoria ja jotain bensan virtausta vielä rajotetaan.
Ei tämä ole mitään kilpa-ajoa kun 18 kierroksen jälkeen ilmoitetaan että aletaampas säästelemään. Mitään nousuja ei enää nähdä rajoitettujen tehojen takia. Autot on rumia, aika-ajot on typeriä ja kuskit ovat sponsoreitten lausunto automaatteja.

Kuoleman ja vaaran läsnäolo kilpailuissa on aina ollut autourheilun suola ja radalta ulosajaminen on merkinnyt jotain muuta kuin että keltainen väri välähtää tv-ruudun yläreunassa.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät & NHL
Kyllähän tuossa Massa nyt itselleen kuoppaa kaivaa jatkoa ajatellen. Kisaa neljä kierrosta jäljellä ja tiimi sanoo, että päästä Bottas ohi, joka oli alle sekunnin päässä. Button siinä vaiheessa Massaa noin puoltoista sekkaa edellä. Siinä vei sitten Massa mahdollisuudet talillta yrittää kahta ylimääräistä pistettä. En nyt Bottasta siitä hirveästi syyttäisi, kun ei päässyt Massasta ohi. Siitähän se helvetti ois päässyt irti, jos Bottas ja Massa olis kolaroineet. Hyvää pelisilmää Bottas osoitti kun ei lähtenyt väkisin raivoamaan omaa tallikaveria vastaan. Se on kyllä totta, että hankala olisi ollut Bottasin päästä Buttoninkin ohi. Kimikin ajoi muistaakseni kierroksen Caterhamin perässä, että hankala siellä oli ohitella.
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Kyllähän tuossa Massa nyt itselleen kuoppaa kaivaa jatkoa ajatellen. Kisaa neljä kierrosta jäljellä ja tiimi sanoo, että päästä Bottas ohi, joka oli alle sekunnin päässä.

Eivät sanoneet, vaan sanoivat, että "älä pidättele häntä". Tämän voi myös tulkita, että älä hidasta Valtteria ja sitähän Massa ei tehnyt kerta Valtteri ei ohi päässyt.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Eivät sanoneet, vaan sanoivat, että "älä pidättele häntä". Tämän voi myös tulkita, että älä hidasta Valtteria ja sitähän Massa ei tehnyt kerta Valtteri ei ohi päässyt.

Kyllä tuo lasketaan hidastamiseksi, jos pyörii siinä alle sekunnin päässä edellä. Pari kertaahan Valtteri kävi kurkkaamassa, mutta Massa sai suorilla vetoapua Buttonilta. Mielestäni Bottaksella olisi ollut paljon parempi mahdollisuus haastaa Button noista ylimääräisistä pisteistä, mutta Massa pilasi tallin suunnitelmat. Tallin kannaltahan se on ihan sama kumpi niistä on 7. ja kumpi 8.
 

Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Australian kisan jälkeen totesin näin:

Valju maku jäi kauden avauksesta. Pakka on enemmän hajallaan kuin viime vuonna mikä on ymmärrettävää, mutta heikentää kilvanajoa. Vettel oli toki viime vuonna jälkimmäisen puoliskon omilla luvuillaan, mutta noin muuten kilvanajo oli usein melko tasaista siinä takana ja alkukaudesta kärjenkin osalta.../ ...menee jo liiaallisuuksiin jos tänä vuonna pitää säästää niin bensaa, moottoria kuin renkaitakin. Parin viime vuoden rengaskikkailut sen sijaan mielestäni oikeasti piristivät sarjaa niin kauan kuin Pirelli sai tehdä erilaisia renkaita. Sitten äänenpainot nousivat tietyillä tahoilla ja kilpailu osin lässähti...

Toisen GP:n jälkeen olen entistä enemmän tätä mieltä ja kaudesta on tulossa melkoinen pannukakku. Toistaiseksi en näe että yksikään sääntömuutos olisi parantanut kokonaisuudessaan sirkuksen mielenkiintoa, jos vertaa vaikka viimeiseen kolmeen-neljään vuoteen. Ei se ruusuilla tanssimista edellisilläkään kausilla ollut aina sarjan seuraajille, mutta silti paremmilta ne kisat yleensä tuntuivat kuin nämä kaksi ensimmäistä. Eikä kaikkia toki miellyttäneet ne selkeät erot Pirellin renkaissa (mistä itse pidin), joita FIA:n pyynnöstä Pirelli siis teki, kunnes tosiaan meni rusakko housuihin vieläpä kesken kauden (FIA:lla siis). Sääntömuutosten varsinainen kruununjalokivi odottelee vielä siellä kauden lopussa, tuplapisteet. Enkä muuta kantaani tuon säännön järjettömyydestä ja epäurheilullisuudesta, vaikka se ratkaisisi mestaruuden Räikköselle. Mitä ei liene kyllä tapahdu...

Toinenkin mietteeni Australian jälkeen osui turhankin hyvin myös tällä kertaa, joskin valitettavasti eri merkityksessä:
Tanskan pojalta Magnussenilta tosiaan melkoinen avaus.

Pisteet silti Magnussenille rehdistä pelistä kisan jälkeen ja virheen myöntämisestä, ja muutenhan vauhti oli kohdillaan jälleen Buttoniin nähden. Voi vaan kuvitella mitä kolmikko Grosjean, Perez ja Maldonado olisi esimerkiksi sanonut tuollaisen töötin jälkeen. Tai niin, löytyyhän noista esimerkkejä menneiltä vuosilta ja varmaan tälläkin kaudella tulemme kuulemaan hieman erilaisia reaktioita omiin töppäilyihin kuin mitä Magnussen nyt esitti. Grosjeanille tästä viikonlopusta silti hatunnosto, sanoisin että erinomaista työtä niin aika-ajossa kuin kilpailussa ja näyttää siltä että Lotuksella päästään vielä useasti pisteillekin tänä vuonna. Edellyttäen että he voivat kehitystyötä tehdä auton parissa, kirstun pohjalta kun siellä kai kaavitaan edelleen resursseja vai jokohan se on koko kirstukin pantattu...

Suomalaisittain on ollut kovin tuskainen startti ja varmasti tämä vaikuttaa mielikuvaan kauden alusta kokonaisuudessaankin. En silti usko, että erityisesti hehkuttaisin nykyistä kokonaiskuvaa sarjasta, vaikka Bottas ja Räikkönen olisivat saaneet parempia tuloksia aikaan. Williams-episodi tänään oli kyllä melkein mielenkiintoisinta antia kisassa kokonaisuudessaan ja voisin kuvitella, ettei jää kauden ainoaksi kerraksi, kun sapeleita kalistellaan tiimin sisällä. Pidemmällä aikavälillä uskon, että tämä peli ja sanailu meni kuitenkin Bottaksen pussiin, vaikka muutama pinna ehkä tänään jäikin saamatta tämän säätämisen takia.

Niin ja Daniel Ricciardo on pakko mainita. Jos on suomalaisilla ollut huonoa tuuria ja ''epäreiluuksia'' kauden alkuun niin tämä australialainen voi kyllä lätkäistä sellaiset näytöt pöytään kauden alun osalta, ettei muilla ole varaa marista. Mies on paikannut Webberin täysin ja pistänyt jopa paremmaksikin ainakin Melbournessa ajonäyttöjen suhteen, mutta valitettavasti Webberin tuurin osalta Ricciardo on ilmeisesti saanut kertoimen sijasta potenssin kaksi. Mikä on todennäköisyys, että kahden kisan aikana kuskilta riistetään kakkossija tallin itsepäisen väärän mittausanturin käytön takia, töpeksitään varikolla renkaan kanssa, autosta pettää etusiipi ja kaiken hyvän lisäksi tiimi hommaa kuskille vielä 10 lähtöruudun rangaistuksen seuraavaan kisaan, ettei vitutus pääse tähän päivään loppumaan. Uskomatonta.

EDIT: Sehän tässä pääsi purkauksesta vielä unohtumaan, että nuo haastattelut pallilla aiheuttivat tänään lähes oksennusreaktion. Heikkoja esityksiähän nuo ovat olleet käyttöönotostaan lähtien ja äärimmäisen turhanpäiväistä jargonia, mutta tänään Mercedes-kaksikko teki pohjanoteerauksen. Kieli oli Petronasin öljystä mustana. Onhan F1 kaupallista ja viihteellistä sirkusta ollut jo kauan, mutta voisiko urheilullisuudelle ja itse kilpailulle antaa edes vähän enemmän arvoa pelkän sponsorihuorauksen ja rahan edessä tanssimisen sijasta?
 
Viimeksi muokattu:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Kyllä tuo lasketaan hidastamiseksi, jos pyörii siinä alle sekunnin päässä edellä. Pari kertaahan Valtteri kävi kurkkaamassa, mutta Massa sai suorilla vetoapua Buttonilta. Mielestäni Bottaksella olisi ollut paljon parempi mahdollisuus haastaa Button noista ylimääräisistä pisteistä, mutta Massa pilasi tallin suunnitelmat. Tallin kannaltahan se on ihan sama kumpi niistä on 7. ja kumpi 8.

Itse taas olen urheilullisuuden puolella. Antaa poikien kisailla. Nyt ei Valtterilla kyyti riittänyt ohitukseen ja sillä selvä. Toki aina voi jossitella, että Bottas olisi voinut ohittaa Buttonin, mutta enpä usko kun ei Massastakaan päässyt ohi.

Bottaksen viikonloppu meni jo aika-ajoissa "plörinäksi", kun tuomaristo päätti antaa rangaistuksen estelystä. Tämän jälkeen Bottasta pidetään ensimmäisellä stintillä liian kauan radalla. Nyt Massa jäi etupuolelle maalissa, sellaista sattuu. Viikonloppu huomioiden Bottakselta kelvollinen viikonloppu.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kimiltä kuulemma hajosi rengasrikon yhteydessä pohjasta jotain, kuten myös takaata pyörien vierestä ilmanohjain. Ilman rengasrikkoa Kimi arvioi, että olisi pystynyt olemaan suurin piirtein samoilla sijoilla missä Fernando.
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Itse taas olen urheilullisuuden puolella. Antaa poikien kisailla. Nyt ei Valtterilla kyyti riittänyt ohitukseen ja sillä selvä. Toki aina voi jossitella, että Bottas olisi voinut ohittaa Buttonin, mutta enpä usko kun ei Massastakaan päässyt ohi.

Bottaksen viikonloppu meni jo aika-ajoissa "plörinäksi", kun tuomaristo päätti antaa rangaistuksen estelystä. Tämän jälkeen Bottasta pidetään ensimmäisellä stintillä liian kauan radalla. Nyt Massa jäi etupuolelle maalissa, sellaista sattuu. Viikonloppu huomioiden Bottakselta kelvollinen viikonloppu.

Niin minäkin ja F1 on yksilö- ja joukkueurheilun yhdistelmä. Varsinkin näillä ynnämuut sijoilla kilpailevilla tallin menestys on yksittäisen kuljettajan menestystä tärkeämpää, joten ihan urheilullista se on, että annetaan nopeamman kuljettajan yrittää tuoda enemmän pisteitä tallille.

Williamsilla erikoinen selitys Massan tallimääräykselle - | Yle Urheilu | yle.fi

En taaskaan ymmärrä tuomariston päätöstä tässä Ricciardon rangaistuksessa. Miksi rangaista kuljettajaa ja vielä kahdesti tuollaisesta tallin mokasta, VMP.
 

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Malaysian GP: Williams denies favouritism in Bottas/Massa row - F1 news - AUTOSPORT.com
Tuossa Williamsin inssin tarinaa tapahtuneesta syistä miksi Massaa pyydettiin antamaan Valelle tietä... Ja jännä että Vale totteli tallin määräystä aikaisemmassa vaiheessa kisaa ja lopetti tallikaveria vastaan kilpailemisen tallin ohjeen mukaan. Ja kun tallin ohje tuossa tilanteessa on aika selvä ja niin Vale kun Massakin ymmärsi täysin mitä siinä haluttiin. Ja siksi Vale ei edes kovin hanakasti puskenut ohituspaikoille koska luuli että Massa tekee oman osansa suunnitelmasta. Nyt hän sitten tietää miten Massan kanssa toimia tulevaisuudessa... Riippumatta siitä onko hän se edellä oleva vai takana.

Ja jos Vale ei olisi päässyt Buttonin ohi niin Massa olisi taas nostettu Valen edelle...
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Miksiköhän Kiinan GP ei ole enää kauden kolmas kisa, vaan nyt lähdetään pikavauhdilla ensi viikonlopuksi Bahrainiin, jonka jälkeen taas takaisin kaukoitään. Mielestäni vähän turha muutos ja tuo lisää matkustusta, vaikkei se näin tv-katsojalle mitään merkitsekään.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hyvä lisä tv-lähtetykseen se bensankulutus. Kertoo vaan sen, että on Mersun kone ylivoimaisesti pihein ja taitaa olla vielä tehokkainkin.

Itse odottelin ennen kautta, että bensamäärästä tulisi enemmän ongelmia. Ja paskat. Toisaalta kisassa pudotetaan moottorien kierroksia todella paljon, moni ajoi n. 12 000 max. kierroksilla. Nytkin Williams voi ajaa vajaalla tankilla koko kisan, 100kiloa maksimi mutta saa sinne laittaa vähemmänkin jos haluaa. Ja kun tuo prosenttitaulukko on varmaan otettu niistä bensanvirtausmittareista ja sitten suhteutetaan käytetty bensa oletettua täyttä tankkia, eli sataa kiloa kohden. Ei muuten voi olla oikein että jätetään n. 10% käyttämättä. Tai sitten mittarit näyttää väärin.

Ferrarilla oli taas ongelmia DRS:n kanssa. Kimillä näkyi kerran kuvissa kierroksella ohituksen jälkeen kun jäi Vettelin taakse ja avasi siiven niin parin sekunnin päästä (edelleen suoran alussa) siipi meni kiinni.

Propsit kyllä talleille kun ovat saaneet näin luotettavia pelejä todella pienillä testimäärillä. Red Bullkin niiden jämäpäivien jälkeen siellä menee ihan ongelmitta ja vahvistaa asemiaan selkeästi toiseksi nopeimpana tallina.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Olisikohan Kimi vetänyt kisan kahdella pysähdyksellä läpi ilman tuota Magnussenin törmäilyä? Teki nyt kolme stoppia ihan kuten muutkin, mutta eka oli jo parin kierroksen jälkeen. Kahdella stopilla olisi saattanut hyvinkin olla kolmen joukossa.

Kimi oli 71 sekuntia kärjestä tultuaan takaisin varikolta, paljonkohan eroa oli maalissa? Hävisi myös pirusti aikaa joutuessaan päästämään useita kertoja Hamiltonia ja kumppaneita suosiolla ohi kierroksella, kun stintit osuivat eri kohtiin.

Jotenkin sellainen fiilis, että Kimin Ferrari näytti nyt paljon huonommalta kuin todellisuudessa on. Moottorikikkailun vuoksi otettiin todennäköisesti vielä jonkun verran tehoja pois tuon alun jälkeen. Kisa meni vituiksi heti kättelyssä, joten eiköhän siellä ajeltu aika säästöliekillä.

Katsoin, että ero olisi ollut 79sek sen rengasrikon jälkeen. Kuitenkin, maalissa eroa oli n. 135 sek arvioituna tv-kuvista: Vettel meni myös kierroksella ohi ja repi vielä jonkun sekuntin eroa, sekä jäi Hamiltonille 25sek eli Kimi jäi Hamiltonille n. 135 sekuntia jos oletaan kierrosajaksi 1min 45sek eli 105 sekuntia). Hankala kuitenkin sanoa kun kärki vähän hölläsi lopussa.

Alonso jäi kärjelle 36 sekuntia eli jos suhteuttaa Kimin vauhtiin rengasrikon jälkeen niin Alonso oli Kimiä nopeampi n. 20 sekuntia loppukisan aikana ajaessaan käytännössä tyhjällä radalla omaa kisaa. Siinä valossa Kimin vauhti ihan ok-tasolla kun joutui ajamaan hitaampien takana, antamaan kärjelle tilaa jne, mutta eipä tuolta paljoa pysty pelastamaan kun heitetään rukkaset tiskiin ja ajetaan säästöliekillä. Suorilla oli todella hidas häntäpään autoja vastaan.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Millä kierroksella se viesti Massalle annettiin? Oskarilta taas täydellinen rimanalitus, koksa mitä se ohi päästäminen enää olisi auttanut, kun Button oli jo teillä tietämättömillä. Hyvä, että kerrankin Massa osoitti jotain miehekkyyden merkkejä ja ei alkanut antamaan tilaa.

Heti alkuun on sanottava että tallimääräykset on perseestä ja varsinkin näin aikasessa vaiheessa kautta kun mitään ei ole ratkennut minnekään suuntaan. Ja Massa tosiaan kasvatti munat sitten kisan lopussa, tosin ensiksi itki tyttömäiseen tapaansa radiossa kuinka tuhmasti Valtteri kisan alkupuolella yritti ohittaa häntä kun Massa keskittyi kiltistä ajamaan Magnussenin takana ilman ohitusyrityksiä (väitti tosin radiossa yrittävänsä ohittaa) ja sai tallin komentamaan Bottasin jättämään Massan rauhaan vaikka on nopeampi ja näin mentiin kiltisti jonossa. Lopussa ei sitten enää kiinnostanutkaan noudattaa tallin määräystä väistää nopeamman Bottaksen edestä. Lienee turha odottaa että Valtterikaan jatkossa liikaa tulee välittämään Massaa koskevista viesteistä. Vähän samanlainen temppu kuin Vettel teki aikanaan Webberille.

Oma mielipiteeni on että tallimääräykset on aina perseestä, vaikka ne valittavasti lajin luonteeseen onkin kuulunut.

Mitä kisaan tulee niin sehän meni pieleen heti alusta lähtien kun Magnusssen päätti puhkoa Kimin renkaan ja Kimi sai ajaa melkein koko kierroksen tyhjällä kumilla ja kisa olikin sitten käytännössä siinä (ilmeisesti nykyinen bensamäärä ja -säännöstely ei salli nopeammillakaan autoilla mitään yltiöpäistä kaahaamista ja kiinniajamista), Bottaksenkin kisa oli tylsä kuten täytyy sanoa että koko Malesian GP, jossa ei liikaa ohiteltu eikä ollut mitään muutakaan tapahtumaa. Ja sitten kun olisi saanut sataa niin ei saatu sitäkään sotkemaan tahahtumaköyhää kilpailua. Mersut näyttää vahvoilta ja dominoivat kisoja lähes miten haluavat. Red Bull vaikuttaa nopealta mutta en Mersua hieman hitaampi ja epäluotettavampi, testien jäljiltä kuitenkin Red Bull on alkukauden suurin yllättäjä. Ferrari lienee tällä hetkellä McLarenin ohella se seuraavista sijoista kisaa ajava talli, mutta siellä tarvittaisiin aika nopeaa parannusta jotta Mersut eikä Red Bull pääsisi liian kauaksi mestaruustaistoa ajatellen. Tällä hetkellä veikkaukseni mestariksi on Rosberg, Hamilton tulee ihan pikkasen jäljessä ja kolmossuosikkina pidän yllätys yllätys Vetteliä (en olisi testien jälkeen uskonut tätä), jos Red Bull saa ongelmat ratkotuksi nopeasti niin tuo autohan vaikuttaa jälleen erittäin nopealta.
 

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Magnussen selvisi Räikkösen kisan romuttamisesta naurettavan pienellä seuraamuksella. Otetaan vertailukohdaksi Bottaksen saama lähtöruuturangaistus aika-ajojen "tapahtumasta" joka ei vaikuttanut mitään mihinkään.

Aiemmin käytetyssä läpiajorangaistuksessa sentään hävisi joka tapauksessa huomattavasti enemmän ja se piti kärsiä kolmen kierroksen sisällä. Nyt rangaistus toisen kisan pilaamisesta oli 5s sakko joka yhdistyi varikkokäyntiin.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Magnussen selvisi Räikkösen kisan romuttamisesta naurettavan pienellä seuraamuksella. Otetaan vertailukohdaksi Bottaksen saama lähtöruuturangaistus aika-ajojen "tapahtumasta" joka ei vaikuttanut mitään mihinkään.

Aiemmin käytetyssä läpiajorangaistuksessa sentään hävisi joka tapauksessa huomattavasti enemmän ja se piti kärsiä kolmen kierroksen sisällä. Nyt rangaistus toisen kisan pilaamisesta oli 5s sakko joka yhdistyi varikkokäyntiin.

Joo, oli tosiaan aika pieni tuomio huomioon ottaen sen vaikutukset. Hauskahan näitä on vertailla, mutta Ricciardon ja Magnussenin tilanteet:

Talli pilaa sun kisan -> 10sek STOP/GO (vaikutus n.30sek) + 10 lähtöruudun rangaistus seuraavaan kisaan.
Ajamalla pilaat toisen kisan -> 5sek STOP/GO (vaikutus 5sek, koska Magnussen hoiti varikkokäynnin samalla).

En tosin itse Magnussenille olisi antanut kovempaa rangaistusta, koska mielummin edelleen tuomitaan tekojen, ei seuraamusten mukaan. Ricciardon rangaistus taas oli naurettavan kova, ehkä jompikumpi olisi riittänyt?
Hauska näitä on kuitenkin vertailla.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ricciardon rangaistus taas oli naurettavan kova, ehkä jompikumpi olisi riittänyt?

Tossahan kävi loppupeleissä niin, että Ricciardo ei ikinä tullut kärsimään rangaistusta, kun leikki päätettiin lopettaa kesken, joten tästä syystä napsahti kymmenen ruudun rangaistus seuraavaan kisaan. Meni ihan sääntöpykälien mukaan. Itse meinaan aiemmin ihmettelin ihan samaa että ompa rajut rangaistukset, mutta joku viisaampi selventi minulle asian.
 

baxxter

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo, oli tosiaan aika pieni tuomio huomioon ottaen sen vaikutukset. Hauskahan näitä on vertailla, mutta Ricciardon ja Magnussenin tilanteet:

Talli pilaa sun kisan -> 10sek STOP/GO (vaikutus n.30sek) + 10 lähtöruudun rangaistus seuraavaan kisaan.
Ajamalla pilaat toisen kisan -> 5sek STOP/GO (vaikutus 5sek, koska Magnussen hoiti varikkokäynnin samalla).

En tosin itse Magnussenille olisi antanut kovempaa rangaistusta, koska mielummin edelleen tuomitaan tekojen, ei seuraamusten mukaan. Ricciardon rangaistus taas oli naurettavan kova, ehkä jompikumpi olisi riittänyt?
Hauska näitä on kuitenkin vertailla.

Joo, tuo Ricciardon case oli tosiaan vielä parempi esimerkki. Noissa tapauksissa, kun ajaja ei tee käytännössä mitään väärää niin olisi reilumpaa esimerkiksi antaa miinuspisteitä valmistajien MM-taulukkoon tai jos ei sitä haluttaisi määritellä niin rangaistus voisi olla sekin, ettei ajajan suoritus seuraavassa kisassa tuo tallille valmistajien mm-pisteitä. Toisaalta sitten heikommat tallit pääsisivät virheistään kuin koira veräjästä kun ei pisteitä olisi kuitenkaan odotettavissa.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös