Formula 1 – kausi 2013

  • 587 973
  • 1 881

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
En oikein jaksa uskoa näihin Crashjeanin selityksiin enää. Jotenkin vaikuttaa siltä että ylimielinen kukonpoika luuli viime kaudella kävelevänsä Lotuksella valmiiksi katettuun pöytään ja saavansa Räikkösestä itselleen Barrichellomaisen aseenkantajan. Kun näin ei käynytkään, on itsetunto pilalla mikä on johtanut kolarointiin ja tason valtavaan heittelyyn.

Tuolla Skyn raporteissa spekuloitiin sillä että Grosjean sai autoon testattavaksi joitain olennaisia osia vasta myöhään lauantaille ja niiden testaaminen jäi pariin kierrokseen ennen kuin sää huononi. Ja täten kisasäätöjen tekeminen oli vähintäänkin haastavaa. Kimi kuulemma oli testaillut tätä pakettia jo perjantaina.

Tiedä sitten paljon vaikutti mutta kertoohan sekin jo jotain kuskien asetelmasta jos Kimi pääsee testaamaan heti kisaviikonlopun aluksi uudet osat.

Lotus näyttää olevan aika suotuisa renkaan kulutuksen suhteen, mutta täytyy muistaa että kun ajat kärjessä niin renkaita on helpoin säästää kun kontroloi eroa. Kimi ajoi useita heikoimpia kierrosaikoja ennen lopun nopeita vetoja joten siellä säästeltiin taitavasti renkaita. Turha spekuloida mutta tiedä sitten olisiko kuinka hyvin kestänyt renkaat viimeisellä stintillä jos olisi joutunut 20 kierrosta ajaa kärkeä kiinni.

Kokonaispaketti on hyvä mutta aika-ajovauhtiin tulisi löytää lääke ja varmuus pikaisesti, ilman sitä MM-taistosta tulee yhtä hankalaa kuin viime vuonna. Riskit on suuret kun lähdetään tuolta 4 rivin tienoolta.


_
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Kyllähän tämä Kimin fantastinen ajo nosti pahan F1-kuumeen! Hienoa nähdä että se tatsi vielä löytyy. Kimi ajoi jo viime kaudella hyvin ja nyt sitten pamahti kerralla ykkössija jota ei tarvitse selitellä. Silloin kun toiset yleensä jo varmistelee ja miettii kuinka tuulettaa voiton jälkeen niin Kimi vielä ajaa kisan nopeimman kierroksen, hieno jäämies suomella, go Kimi!
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
aika-ajoissa se vielä oli siinä isoimmassa ja se riitti ihan hyvin. Läppäri hajosi talvella ja muuta käyttöä sillä kun ei ollut kun tuo live-timing niin en raaskinnut uutta hankkia.
 

Carlos

Jäsen
Vielä tuosta Grosjeaning heikosta menestyksestä, ainakin tallin sivuilla hän kertoo että pitää tutkia tiimin kanssa tarkkaan mikä autossa oli vialla, "something was wrong". Vai onko tuo vain poliittisesti korrekti muotoilu, en tiedä.

Myöskin, mitenkäs se Lotuksen koko tiimin voittokuva, en ainakaan löytänyt siitä Grosjeania mistään kohtaa? Tiimin hengelle ei tee hyvää jos toinen kuski on ongelmatapaus, joka jää auttamatta koko ajan varjoon.

Niin tai näin, toivoraan että RG saa hommansa kasaan, Lotus ei voi voittaa valmistajien mestaruutta pelkästään Kimin varassa. Nytkin on älytöntä että Lotus voitti kauden ensimmäisen GP:n, mutta valmistajien sarjaa johtaa Ferrari.
 

Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Tämä sai jo vähän naurahtamaan, mutta en laittaisi vastaan:
Mika Salo odotta Räikköseltä vielä ylivoimaisempaa voittoa.

Samalla on uutisoitu, että Honda on tulossa takaisin, ainakin moottoritoimittajaksi. Ja ilmeisesti Mäkki ottaisi Hondan voimalähteeksi, jolloin varmaan hylkää hopeanuolet. Ehkä saataisiin Mersustatkin sitten vähän komeampi, jos kopioi saman värityksen, nykyinen harmaa on aika kauhea.
 
Suosikkijoukkue
KK
Jos nyt lopetettaisiin offtopic tässä ketjussa ja laittakaa vaikka yleinen F1 ketjupystyyn.

Tällä hetkellä SÄÄ SEPANGISSA näyttää ihan hyvältä. Aika-ajot siis lämpöisessä auringon paahteessa ja osakilpailu pilvisessä mahdollisesti sadekuuron kera.

Jos Kimin puheita on uskominen, niin aika-ajon pitäisi sujua paremmin kuumassa kuin kylmällä sadekelillä Melbournessa.

Ei perkele kun ei malta odottaa paria päivää, että kisat alkavat.
 

Dängleri

Jäsen
Ei näköjään Räikkösen ylivoima maistu mersun miehille:

MTV3: Lotuksen rengasetu kirvoittaa kritiikkiä – "Todella typerää"

"Kun renkaat ovat näin pehmeitä, niin se on huono asia formula ykkösille. Fanit eivät ymmärrä, jos varikkokäyntejä on enemmän kuin kaksi. Olemme väärällä tiellä," Lauda puhisi.

Minkäs sille mahtaa, jos eivät itse osaa suunnitella autoa, joka kuluttaa vähemmän renkaita? Lotus on osoittanut sen kuitenkin olevan mahdollista.
 

Carlos

Jäsen
Voimasuhteet tulee tietysti muuttumaan kauden edetessä, mutta ihmeitä saa tapahtua, jos kauden lopuksi mestari löytyy kolmikon Räikkönen-Vettel-Alonso -ulkopuolelta.

Kyllä laskisin potentiaaliseen joukkoon mukaan myöskin Massan. Tosin Marinallossa varmaan mieluummin vaikka siirretään Massa sivuun kauden loppukisoista, kuin annetaan hänen sijoittua Itkunson edelle. Siltikin potentiaalia voi olla ihan hyvin, ja jotenkin aistin että myöskin hänellä on raju tahto siihen.

Webber ja Grosjean tuskin nostavat tasoaan yllättäen ja menevät tallikavereistaan ohi. Vaikka varsinkin Grosjean siihen itse tuntuu koko ajan uskovan, nytkin haluaa voittaa sitten Malesian GP:n, koska on hänen vuoronsa. :-)
 
Suosikkijoukkue
KK
Kyllä laskisin potentiaaliseen joukkoon mukaan myöskin Massan. Tosin Marinallossa varmaan mieluummin vaikka siirretään Massa sivuun kauden loppukisoista, kuin annetaan hänen sijoittua Itkunson edelle. Siltikin potentiaalia voi olla ihan hyvin, ja jotenkin aistin että myöskin hänellä on raju tahto siihen.

Webber ja Grosjean tuskin nostavat tasoaan yllättäen ja menevät tallikavereistaan ohi. Vaikka varsinkin Grosjean siihen itse tuntuu koko ajan uskovan, nytkin haluaa voittaa sitten Malesian GP:n, koska on hänen vuoronsa. :-)
Kyllä Massa on tietoisesti täysin kakkoskuski. Ferralilla on aina ollut ja tulee olemaan kakkoskuski. Massa on siihen täydellinen valinta. Ajelee hyvin aika-ajoissa ja pääsee näin häiritsemään muita kärkipään kuskeja.

Webber tulee aina jäämään Vettelin varjoon pelkästään jo nopeuden takia. Vaikka hienosti pystyy aika-ajot vetämään, niin lähdöt (no Melbournessa taisi olla KERSissa vikaa) kuin kisanopeuskin jäävät selvästi Vettelin taakse.

Grosjeanille taisi olla liikaa viimekauden sakot ja sanktiot. Kaveri meni psykologille ja se näytti menevän pipariksi. Aikaisemmin hieman rohkeastikkin ajava nuorukainen tuntuu nyt vain välttelevän taisteluita ja yrittää vain päästä puhtaasti maaliin. Harmi sinänsä, että nyt näyttää tältä. Toki toivon Grosjeanin ottavan Kimin takaa palkintosijoja, jotta Kimi pääsisi karkuun ja Lotus saisi enemmän pisteitä. Näin Kimin palkanmaksu turvattaisiin.
 

Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Webber tulee aina jäämään Vettelin varjoon pelkästään jo nopeuden takia. Vaikka hienosti pystyy aika-ajot vetämään, niin lähdöt (no Melbournessa taisi olla KERSissa vikaa) kuin kisanopeuskin jäävät selvästi Vettelin taakse.

Tämä "aina" saattaa pian loppua, jos Markin ura loppuu kauden päätteeksi. En nyt lähde sen suuremmin analysoimaan miten voimatasot ovat miesten välillä pyörähtäneet, mutta kun nyt kärki edelleen tiivistyy, voi olla että Mark viihtyy kärjessä ainoastaan lähdössä.
 
Suosikkijoukkue
KK
McLarenin vaikeuksista lisää auto.fi.msn.comin jutussa.

McLaren siis joutuu palaamaan edellisen vuoden autoon. Tallin tämän vuoden auto taisi jäädä jotain 1,7sek? viimevuoden Melbournesta, jos en väärin muista. Eli huonoon suuntaan menossa. Jos itse olisin MCLarenin johdossa, alkasin varmaan keskittymään jo ensi kauteen. Toki autoa pitää kehittää maltillisesti tänä kautena, että saavutetaan edes jotain pistesijoja. Mutta pääpaino pitäisi mielestäni jo siirtää ensikauteen.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Eikö rueta jo pikkuhiljaa spekuloimaan Malesiaa?

Kuala Lumpuriin on ennustettu sadetta viikonlopuksi. Se ei ole Malesian GP:ssä koskaan ollut outo vieras. Sade sekoittaisi pakkaa taas mukavasti (jos annetaan ajaa). Bottakselle se tarkoittaisi hyvää, hän on hyvä kuski sateella. Muutenkin sateen sattuessa, voimasuhteet voivat heittää kuperkeikkaa.


Red Bull
Red Bullit olivat Australiassa sijoilla 3 ja 6. Erityisesti tallin sisältä valiteltiin huonoa renkaiden kestävyyttä. Jos sää pysyy poutaisena, niin Malesiassa renkaat tulee olemaan paljon lujemmalla kuin kauden avauksessa. Se ei lupaile hyvää, koska suuria muutoksia tallit ei ole autoihin kerennyt tehdä. Aika-ajoissa Red Bullit tulevat menemään kovaa.
Vettel: Taistelee podiumista
Webber: 4-8

Ferrari
Kauden avauksessa Ferrari piti hyvää vauhtia. Suuri Samurai ajoi toiseksi, ja Massa, joka piti välillä erinomaista vauhtia, oli 4. Aika-ajoissa Massa saattaa Alonson piestä, mutta kilpailussa ei, syistä jotka kaikki tietää. Alonso on Kimin ohella suurin voittajasuosikki.
Alonso: Taistelee voitosta
Massa: 2-6

McLaren
Avauskisa osoitti, että jos Mäkin auto nyt ihan susi ole, niin huono se on. On ollut puhetta siitä, että McLaren ajaisi loppukauden viime vuotisen auton kehitysversiolla, ja siirtäisi painopisteen ensi kauden auton suunnitteluun. Se voi olla fiksua, vaikka tallin valtavien resurssien ansiosta se voi tulla pitkältäkin takamatkalta voittajaksi. Button (9. avauksessa), jonka ajotyyli on hellä renkaille, omaa pienen yllätysmahdollisuuden. Perez (11.) saa olla tyytyväinen jos pääsee pisteille.
Button: 6-10
Perez: 8-12

Lotus
Kimin ja Lotuksen suvereeni suoritus avauskilpailussa ei jättänyt tilaa selittelyille. Kimin ajotyyli ja säädöt yhdistettynä renkaita säästävän autoon, antaa Lotukselle etulyöntiaseman. Grosjeanin tehtäväksi jää keräillä tallipisteitä. Toivottavasti talli saisi piakkoin ison sponsoridiilin. Siten heillä oli resursseja kehittää autoa koko kauden ajan. Se tekisi Räikkösestä mestarisuosikin.
Räikkönen: Taistelee voitosta
Grosjean: 6-10

Mercedes
Talvitestien perusteella jotkut nostivat Mersun suurimmaksi voittajasuosikiksi. No ihan niin ei käynyt, mutta Hamilton osoitti auton olevan nopea. Rosbergkin ajoi hyvin ennen keskeytystään. Talli saatta olla kauden musta hevonen. Uskon Hamiltonin ottavan muutaman voiton.
Hamilton: Taistelee podiumista
Rosberg: 4-10

Sauber
Avaus ei mennyt hyvin. Hulk ei edes startannut, ja Gutierrez oli 13. huonosti tallilta joka on säännöllisesti kiusannut isompiaan, ja vakiinnuttanut paikkansa pisteillä. Hulkenberg on kuljettaja, jossa on potentiaalia. Mikäli auto pelaa, on hänellä mahdollisuus jopa podiumilme yksittäisissä kisoissa.
Hulkenberg: 8-16
Gutierrez: 10-18

Force India
Piristävä talli. Pikkutalli, jolla kerran kaudessa eväät jopa voittoon. Pisteille säännöllisesti. Sutil on nopea kuljettaja, ja oikealla strategialla hän voi olla korkealla. Di Resta ei paljoa häviä.
Di Resta: 6-12
Sutil: 6-12

Williams
Pastori on osoittanut vauhdin riittävän voittoihin. Vielä kun saisi tasaisuutta ja rauhallisuutta, niin voitaisiin rueta puhumaan oikeasti vaarallisesta kuskista. Bottaksella tämä kausi menee opiskeluun, kenties yksi podumium jossakin sadekisassa voi tulla. Williamsin auto oon sitten eri asia. Ensivaikutelmaltaan se on hidas, eikä resurssitkaan ole mitä ne oli
menneinä vuosina.
Maldonado: 10-18
Bottas: 10-18

Torro Rosso
Torro Rosso on hyytymässä suurempien härnääjästä pikkutalliksi. Kuskitkaan ei ole kovia tekijöitä. Hajapiste sieltä täältä olisi hyvä suoritus. Ainoa mahdollisuus parempiin sijoituksiin on sadekeli.
Verge: 12-20
Ricciardo: 12-20

Caterham
Caterhamilla ollaan monta vuotta oltu ottamassa "seuraavaa askelta". Tälläkin kaudella se jää ottamatta. Kuskit eivät ole sellaisia, jotka saisivat kilpailusta toiseen puritettua surkeasta autosta kaiken pihalla. Tullee jäämään viimeiseksi kilpailussa merkkimestaruudesta.
Pic: 18-22
Van der Garde: 18-22

Marussia
Näyttää siltä, ettei Marussia ole enää se kaikista surkein. Suuri kiitos Bianchille, joka on oikeastikin tekijämies. Hänet tullaan näkemään tulevaisuudessa isommissa talleissa. Tuskin vielä tänä vuonna pisteille, mutta uskon että lähellä käydään.
Bianchi: 12-18
Chilton: 16-22
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Lotuksen hashtagi viikonlopun kisoihin on #SepangSundae.

Siinä mielessä mielenkiintoinen kilpailu, kun näkee miten renkaat toimivat kuumassa. Pirelli tuo kisaan medium ja hard seokset, eli kaksi kovinta seosta. Viime kaudellahan Lotuksen suurin etu oli pehmeimmillä seoksilla kuumuudessa, joten nyt näkee vähän osviittaa miten tällä kaudella tulee olemaan.
 

Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
McLaren siis joutuu palaamaan edellisen vuoden autoon. Tallin tämän vuoden auto taisi jäädä jotain 1,7sek? viimevuoden Melbournesta, jos en väärin muista. Eli huonoon suuntaan menossa. Jos itse olisin MCLarenin johdossa, alkasin varmaan keskittymään jo ensi kauteen.

Jäitä hattuun. Puhutaan kuitenkin Mclarenista, joka kuuluu aina kärkitalleihin, sillä reservissä on niin paljon ammattilaisia, ettei pieni mureneminen alkukaudesta poista koskaan tallin vaarallisuutta. Paluu vanhaan voi tässä tapauksessa olla hyvä, sillä edellinen auto oli mm. Buttonille erittäin sopiva. Perez taisi myös treenailla edellisellä versiolla.

Todistihan mm. Williams pari vuotta sitten, miten totaalisen paska auto kehitettiin aivan kärkiautoksi viimeisiin kisoihin, vaikka tallilla nyt ei ollutkaan ajatuksissa mikään mestaruus vaan sijoitus valmistajien sarjassa.

Ja puhe siitä, että joku talli testailee jo nyt ensi kauden osia, voi olla ihan mahdollista, mutta edelleen puhutaan aivan alkukaudesta. Edessä on kuitenkin vielä n. 20 osakilpailua ja pisteitä rutkasti jaossa. Edessä on paljon #tähdenlentoja# sijoituksina, nousuja sekä laskuja. Katsotaan sitä tilannetta kun päästään pari kilpailua eteenpäin ja Eurooppaan.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jäitä hattuun. Puhutaan kuitenkin Mclarenista, joka kuuluu aina kärkitalleihin, sillä reservissä on niin paljon ammattilaisia, ettei pieni mureneminen alkukaudesta poista koskaan tallin vaarallisuutta. Paluu vanhaan voi tässä tapauksessa olla hyvä, sillä edellinen auto oli mm. Buttonille erittäin sopiva. Perez taisi myös treenailla edellisellä versiolla.

Muistuttaisin myös että McLaren rypi 2009 kun eivät olleet varautuneet tuohon tupladiffuusoriin ja KERSin aiheuttamiin lisäongelmiin, saivat kuitenkin loppukaudesta auton sellaiseen tikkiin että se oli ainakin aika-ajoissa joukon nopein. Eri asia onkin sitten kannattaako tänä vuonna panostaa resursseja siihen että auto saadaan nopeaksi siinä vaiheessa kun mestaruus on jo mennyt. Veikkaan että jos McLaren ei ole kesään mennessä parantanut suorituskykyään merkittävästi, he heittävät pyyhkeen kehään.

McLaren on muutenkin mielenkiintoisessa tilanteessa, vuoteen 2014 päättynee tallin parikymmentä vuotta kestänyt yhteistyö Mersun kanssa(tai ainakin suora kumppanuus jonka avulla McLaren ei maksa moottoreistaan) ja Ron Dennisin tuntien asiakastalliksi ryhtyminen ei kiinnosta, viimeksihän McLaren joutui olemaan asiakastalli 1993 kun eivät saaneet Renaultin koneita Hondan tilalle ja tyytyivät Fordiin. 2015 Saattaa uudelleenalkaa tallin yhteistyö Hondan kanssa jos Japsit lähtevät takaisin leikkiin mukaan, mutta ymmärrettävästi tämä ei ilahduta Mersua joka aiheellisesti pelkää että McLaren vuotaa tiedot heidän uudesta turbokoneestaan japanilaisille.
 

Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Muistuttaisin myös että McLaren rypi 2009 kun eivät olleet varautuneet tuohon tupladiffuusoriin ja KERSin aiheuttamiin lisäongelmiin, saivat kuitenkin loppukaudesta auton sellaiseen tikkiin että se oli ainakin aika-ajoissa joukon nopein. Eri asia onkin sitten kannattaako tänä vuonna panostaa resursseja siihen että auto saadaan nopeaksi siinä vaiheessa kun mestaruus on jo mennyt. Veikkaan että jos McLaren ei ole kesään mennessä parantanut suorituskykyään merkittävästi, he heittävät pyyhkeen kehään

Kyllähän Hamiltonin 4 paalupaikkaa ja 2 voittoa kuitenkin kertovat, miten sieltä suosta talli nousi.Tietenkin muistaen Heikin ja Hamiltonin kausi oli muutenkin aika epäonninen. Ja olihan se tupladiffuussorit koko kauden jyllääjä, jonka voimalla Brawn teki jymy-yllätyksensä.

En nyt jaksaisi jankuttaa "ammattilaisuudesta", mutta kuten Hamiltonkin on puhunut, tai ylipäätään jokainen joka tallissa on viime vuosina ajanut, kertoo kuinka virallisesti kaikki tallissa tapahtuu. Ei puhutan mistään kovinkaan vapaasta ympäristöstä, jota voi verrata vastakohtana Lotukseen. Mc ottaa kilpailun tosissaan ja vaatii sitä myös kuljettajiltaan. Saa nyt nähdä, miten kehitys etenee.

---
Tässä ennusteessa Kuala Lumpuriin luvataa perjantaiksi ukkosta ja +34 astetta. Koko viikonloppu jatkuu aika epävakaisena.
 
Suosikkijoukkue
KK
Todistihan mm. Williams pari vuotta sitten, miten totaalisen paska auto kehitettiin aivan kärkiautoksi viimeisiin kisoihin, vaikka tallilla nyt ei ollutkaan ajatuksissa mikään mestaruus vaan sijoitus valmistajien sarjassa.
Mutta autot menevät todella uusiksi ensi kaudeksi. Toki autoa parannetaan, mutta kuinka paljon? En millään jaksa uskoa, että McLaren pistää "kaiken peliin" tässä vaiheessa? Sieltä voi silti tulla floppi, koska muut tallit ovat paljon edellä ja resursseja on mennyt talvella paljon MP4-28:n kehitykseen. Olisi kyllä hienoa, että eivät heittäisi hanskoja täysin tiskiin, niin kuin välillä tallit tuppaavat tekemään.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jaahas, Ossi Oikarinen liittyy MTV3:n F1-"tiimiin". Voisi olla jopa mielenkiintoinen kokeilu jos vaikka Saari heivattaisiin vaikka tekemään vain niitä tyhmiä hupijuttujaan varikolta ja laitettaisiin Salo ja Oikarinen selostamaan.
 
Suosikkijoukkue
KK
Jaahas, Ossi Oikarinen liittyy MTV3:n F1-"tiimiin". Voisi olla jopa mielenkiintoinen kokeilu jos vaikka Saari heivattaisiin vaikka tekemään vain niitä tyhmiä hupijuttujaan varikolta ja laitettaisiin Salo ja Oikarinen selostamaan.
Luin itse juuri saman Maikkarin F1 osiosta.

Kyllähän tuollainen tuntemus on aina hyväksi, mutta itse tykkään hieman viihteellisemmästä selostuksesta ja Oskari on mielestäni ihan hyvä selostaja. Ei liian viihteellinen, niin kuin Kyllönen. Kiva, että selostukseen tulee todellakin asiantuntevaa porukkaa Salon lisäksi. Kyllähän Salokin on paljon korjaillut Saaren selostuksia.

edit: Mikä ihme Räikkösen AUTOON on tungettu? Onko edes sääntöjen mukainen ja mitä ihmettä tuo tekee?

edit 2: MacLaren KOVA PANOSTUS. Saa nähdä, miten käy.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
edit: Mikä ihme Räikkösen AUTOON on tungettu? Onko edes sääntöjen mukainen ja mitä ihmettä tuo tekee?

No tuo on se DRS. Lähes kaikki tallithan sitä on testannut. Oikein toimiessaan sen pitäisi "sotkea" takasiiven ilmavirtaukset, nostaen suoranopeutta. Haaste onkin saada laite toimimaam vain tietyn nopeuden yläpuolella, että se ei vähentäisi takasiiven downforcea esim. mutkissa. Se on sääntöjenmukainen niin kauan, kuin siinä ei ole yhtään liikkuvaa osaa, siksi sitä kutsutaan passiiviseksi. Sen oikeanlainen toimiminen onkin vaikeaa toteuttaa, juuri tuon liikkuvien osien puuttumisen takia.
 
Suosikkijoukkue
KK
No tuo on se DRS. Lähes kaikki tallithan sitä on testannut. Oikein toimiessaan sen pitäisi "sotkea" takasiiven ilmavirtaukset, nostaen suoranopeutta. Haaste onkin saada laite toimimaam vain tietyn nopeuden yläpuolella, että se ei vähentäisi takasiiven downforcea esim. mutkissa. Se on sääntöjenmukainen niin kauan, kuin siinä ei ole yhtään liikkuvaa osaa, siksi sitä kutsutaan passiiviseksi. Sen oikeanlainen toimiminen onkin vaikeaa toteuttaa, juuri tuon liikkuvien osien puuttumisen takia.
Se oli retorinen kysymys. Osaan kyllä lukea uutisen. Näyttää vaan niin ihmeen hassulta. Toivottavasti saavat toimimaan. Luulisi, että kun nopeutta on tarpeeksi, avaa ilmavirta jonkin luukun, että ilmavirta pääsee tuonne putkeen joka sitten työntää sen ilman takasiivelle. Kyllä liikkuvia osia saa olla? Eikös se mene niin, että kuski tai mikään sähköjärjestelmä ei saa sitä laittaa käyttöön? Näin olen itse ymmärtänyt.

edit: ts.fi DRS-seloste eli olin väärässä
 
Suosikkijoukkue
KK
Vielä ei kannata suuria johtopäätöksiä tehdä, mutta povaahan tuo päivän ensimmäinen harjoitus hyvää Kimille. Kimi siis aamun toiseksi nopein jääden vain 68 tuhannesosaa Webberille. Kolmanneksi tuli Vettel.

Loput tulokset voit katsoa maikkarin sivuilta.

Päivän toinen vapaa harjoitus on alkanut klo 8.00 ja kestää sen puolitoista tuntia, niin kuin ensimmäinenkin. Huomenna ennen aika-ajoa on vielä tunnin harjoitus, missä näkee sitten paremmin, missä tallit Malesiassa menee.
 

SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas
Toisessa harjoituksessa Kimi vikkelin, Vettel toiseksi sukkelin, seuraavana Massa ja Alonso. Massa selkeästi Alonsoa nopeampi. Webber viides ja Grosjean 0.6 Kimiä hitaampi.

Vaikka ei mitään suuria johtopäätöksiä vielä voi tehdä niin Kimi on edelleen nopea ja Vettel sekä Massa aivan kontissa kiinni. Alonso noussee vielä paalutaistoon.

Bottas jälleen pieni pettymys 0.8 hitaampi Maldonadoa ja sijoitus 19. hienosti ajaneen Bianchin perässä joka oli taas omassa kastissaan peräpäässä. Tulevaisuuden huippukuski suurella todennäköisyydellä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös