Mainos

Formula 1 – kausi 2009

  • 327 939
  • 2 061
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuulostaa ihan Kimiltä. Räikkönen maailmanmestari ensi vuonna... Rallissa?
Enemmän tuo Buttonilta kuulostaa, kuin Kimiltä.
Mielestäni puheet Kimin motivaatiosta ovat täyttä paskaa. Mistäköhän nekin ovat lähteneet liikkeelle. 2008-kausi oli heikompi Kimiltä. Voisi silti miettiä, jos motivaatio puheet siltä kaudelta alkoivat, niin miksi Räikkönen johti mm-sarjaa muistaakseni vielä kuudenteen kilpailuun asti. Siitä lähtien alkoi sitten alamäki parin epäonnisen kilpailun mukana. Kanadassa oli voittovauhdissa, kunnes Hamilton kiitti ja ajoi perään varikolla. Ranskassa pakoputki poltti autoon reikää ja vauhti hidastui Massan tullen takaa ohi ja voittoon. Räikkösellä ilmeisesti vain ei ollut motivaatiota ajaa, vaikka johti mm-sarjaa ?

Kyllä tässä hiukan huolestunut on kuitenkin. Tosin hommaa avittaa lehdistön kaikenmaailman huhut. "Liian kallis" jne. Kovaa palkkaa Kimi tulee saamaan ja varmasti pyytämään. Siinä kohdin toiveet vähemmästä pr-työstä ja rallien ajamisista voisi jättää pyytämättä.
Ottaa kyllä päähän, kun yksi kaikkien nopeimmista kuljettajista ei hyödynnä aivan täysin potentiaaliansa. Kimiä ei ikinä ole kiinnostanut muiden puheet ja hän tekee asiat oman mielensä mukaan. Jos ura loppuisi tähän kauteen se jättäisi Kimistä huonon kuvan. "Alonso lopetti Räikkösen uran" varmasti jäisi muistikuvaksi. Toivottavasti Räikkönen ajaa ensi kaudella kärkitallissa ja näyttää kaikille. Ehkä sen viimeisen kerran ennenkuin esirippu laskeutuu.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United

Torspo82

Jäsen
Itselleni tulee ensimmäisenä mieleen, että Haug puhuu Buttonista. Voi toki olla Kimikin kyseessä, mutta epäilen. Haug kyllä tietää, että Kimi on aika paljon muutakin kuin rahan perässä juokseva nimi. Tietää myös sen, että Kimi on varmasti motivoitunut voittamaan näiden kahden katastrofikauden jälkeen.
Itse taas veikkaisin, että Haug yrittää noilla kommenteillaan pelotella Räikköstä (managereja) pudottamaan palkkavaatimuksiaan. Vähän sama juttu taisi olla Button-huhun taustalla. McLaren siis haluaisi Räikkösen, mutta palkan suuruudesta on enää kiistaa? Ellei siis sopimusta ole jo tehty, jolloin noiden kommenttien tarkoitus on tainnut olla vain lehdistön huiputtaminen.
 
-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En nyt mikään Kovalais-fani olekaan, mutta ei tuo JJ muistaakseni itsekään kovinkaan häävisti ajellut kun tallikaverina oli eräs Schumi:

Pitää kuitenkin muistaa että JJ oli silloin toipilaana. Tuo JJ:n ennen kautta testionnettomuudessa tullut niskavammahan oli tosiasiassa paljon pahempi mitä julkisuuteen kerrottiin ja hän ei Benettonilla päässyt koskaan ajamaan ihan täydessä kunnossa. Muutenkaan JJ ei enää tuon onnettomuuden jälkeen päässyt omalle tasolleen vaan hänen F1-uransa käytännössä päättyi siihen.

Kyllä JJ minusta ihan asiaa tuossa puhuu. Kovalainen ei varmasti ole saanut ihan samoja työkaluja käsiinsä kuin Hamilton mutta kyllä hänen kilpailusuorituksensa on olleet tällä kaudella luvattoman heikkoja. Ihan kuten JJ tuossa sanookin niin yhdellä kierroksella on nopea mutta kilpailussa homma leviää sitten syystä tai toisesta käsiin.
 
HockeyBabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Thunder Bay Bombers, Radek Bonk

Hah! Aivan sama oliko toipilaana vai ei. Tämä mies ei ikinä saavuttanut mitään vaikka alla oli Benetton. Schumi kyllä pärjäs. Turha alkaa mistään niskannyrjäytyksistä puolustelemaan tseitseitä. Paska mikä paska.

En itsekkään fanita Heikkiä mutta kyllä minä JJ:nä olisin aika hiljaa. Se että mäkki sanoo että kuskit ovat tasaarvoisessa asemassa ja saavat samat työkalut on paskapuhetta. Kysykää vaikka Hamiltonilta.
 
HemmoP

Jäsen
Lehdon näytöt ovat toki huonot verrattuna tallikavereiden saavutuksiin, mutta kyllähän tuo ihan asiaa puhuu Kovalaisen tasosta. Satunnaisia väläytyksiä, mutta tasainen suorittaminen, mikä tänäpäivänä on tärkeintä, puuttuu. Tai no, voihan tasaisena suorittamisena pitää sitäkin, että tumpuloi kisasta toiseen milloin mistäkin syystä. Joillekkin kuskeille vaan tapahtuu paljon huonoja juttuja ja toisille ei, silloin pitkässä juoksussa katseet kääntyvät lopuksi kuskiin.

http://f1-facts.com/statistics/team-mates/JLehto
 
Rubicon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
En nyt mikään Kovalais-fani olekaan, mutta ei tuo JJ muistaakseni itsekään kovinkaan häävisti ajellut kun tallikaverina oli eräs Schumi:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1746795

Räikkönen ja Häkkinenkö sitten on ainoat ketkä saa kommentoida Heikin suorituksia, jos tuolle linjalle lähdetään? Asiaahan JJ puhuu, viime vuosi ei ollut mitenkään hyvä Heikillä ja nyt on mennyt kisoissa vielä huonommin suhteessa Hamiltoniin. Paljon on epäonnea ja tupelointia tallin puolelta myös saanut Heikki osakseen, mutta kisanäytöt on olleet lähes olemattomia, ei siitä mihinkään pääse. Tältä vuodelta tulee mieleen Kiina, Saksa ja Belgia kisoina, joissa Heikki on ajanut itse kisassa vahvasti. Silloin ei ole onnistunut täysin kertaakaan, kun se olisi tärkeintä, eli auton ollessa kilpailukykyisimmillään. Karua kertomaa on se, että Hamiltonilla on yli tuplamäärä pisteitä Heikkiin nähden ja viime vuonna tilanne oli lähes sama. Felipe Massakin on edelleen tasoissa pisteissä Heikin kanssa, vaikkei ole sitten Saksan GP:n ajanut. Ferrari ei kuitenkaan ole sen vahvempi ollut koko kautta tarkasteltaessa kuin McLaren ja sielläkin on tupeloitu pisteitä pois luotettavuden ja tallin sähläyksien vuoksi.

Heikille uusi osoite ensi vuodeksi ja uralle uutta vauhtia. Toivottavasti Kimi on se kuka Heikin korvaa, nyt se selvinnee lähipäivinä. Peukut pystyssä, että Kimi menee McLarenille ja Heikki koodinimelle ''Toyota''.
 
kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Räikkönen: McLaren ainoa vaihtoehto

"- Jos voittaja-autoa haluaa ajaa, McLaren on ainoa vaihtoehto. Tilanteeni pitäisi selvitä muutaman päivän sisällä, Räikkönen vihjaisi."

Eiköhän tämä kommentti kerro viimeistään, että Kimi siirtyy McLarenille ensi kaudeksi. Nimittäin Kimi ei varmasti antaisi tällaisia kommentteja siitä, kuinka "McLaren on ainoa vaihtoehto", jos sopimusneuvottelut olisivat vielä kesken. Sopimus on siis jo allekirjoitettu ja se julkistettaan, kunhan kausi on saatu päätökseen.

Vedonlyöjille vinkiksi, että jos haluaa tehdä hiukan rahaa, niin Paf tarjoaa yli 2 kerrointa siitä, että Kimi ajaa ensi kaudella McLarenilla.

En nyt mikään Kovalais-fani olekaan, mutta ei tuo JJ muistaakseni itsekään kovinkaan häävisti ajellut kun tallikaverina oli eräs Schumi:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1746795

Eli JJ ei saisi kritisoida Kovalaisen tämän kauden otteita sen takia, koska ei ole itsekään ajannut aikanaan sen lujempaa? Siinä onkin sitten yhden käden sormilla laskettavissa suomalaiset, jotka saavat ottaa kantaa Kovalaisen tämän kauden otteisiin. Jos täytyy olla itse maailmanmestari ennen kuin voi asiaa kommentoida, niin menee aika tylsäksi. Mitä ihmettä me mattimeikäläiset edes silloin edes kirjoittelmme tänne keskustelupalstalle?

Häkältähän jo saatiin kommentit Kovalaisen tilanteeseen, mutta onko Mikan lausunto entisenä maailmanmestarina jotenkin muka Jykää parempi ja asiantuntevampi?

Jos pelkästään tämän kauden tuloksia katsotaan, niin Kovalaisen kuuluukin saada kovaa kritiikkiä sen verran heikkoja suorituksia tällä kaudella on nähty. Samalla kuitenkin näen Heikissä aineksia huomattavasti parempaan, aika-ajoissahan Heikki on ollut bensamäärät huomioiden erittäin kilpailukykyinen. Itse asiassa olisi tainnut ainakin BBC:n laskelmien mukaan olla parikin kertaa paalulla, kun kuskien väliset bensaerot on muutettu ajaksi.

Mutta itse kisavauhti on ollut surkeaa, siitä ei päästä mihinkään. Kisassa Heikki on ottanut Hamiltonilta turpaan jopa sekunnin per kierros. Heikin kannalta voi olla ihan hyväksi otta tässä kohdin uraa askel taaksepäin ja siirtyä esimerkiksi Toyotalle, jossa pääsee Hamiltonin varjosta paremmin esille. Potentiaalia on edelleen, mutta viimeistään ensi kaudella se potentiaali pitää pystyä myös mittamaan ulos.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hah! Aivan sama oliko toipilaana vai ei. Tämä mies ei ikinä saavuttanut mitään vaikka alla oli Benetton.

No kun ei se ihan sama ole! Jos joku ruumiinosa on F1-kuljettajalle tärkeä niin se on niska, ja jos niska ei ole kunnossa niin tuon ammatin harjoittaminen menee kovasti vaikeaksi. Kuten sanoin niin julkisuuteen ei silloin kerrottu kuinka paha se Lehdon niskavamma oikeasti silloin oli. Ja kun tilanne Benettonilla oli vielä sellainen (Lehto oli uusi tallissa ja Briatorea ei ole koskaan tunnettu kovin kärsivällisenä kaverina, lisäksi Verstappen hengitti niskaan) että JJ:n piti pyrkiä mahdollisimman nopeasti takaisin rattiin niin se paluu tapahtui loppujen lopuksi liian aikaisin. Lehto ei kerennyt koskaan saada sitä niskaansa kuntoon koko kauden aikana (hänhän kävi kesken kaudenkin välillä toipilaslomalla) ja sitten tulikin jo kenkää Benettonilta. Sitten vielä otetaan lisäksi se että heti ensimmäisessä kisassa paluunsa jälkeen Lehto joutui rajuun lähtökolariin jossa Lamy tinttasi ihan täydellä kaasulla lähtöruutuun jääneen Lehdon perään, ja samaisen kisaviikonlopun aikana kuoli Lehdon ystävä Ratzenberger niin ei varmaan tuokaan vaikuttanut yhtään positiivisesti.

En minä nyt tässä yritä väittää että Lehto olisi koskaan ollutkaan Schumin tasoinen kuljettaja tai yleensäkään mestaritasoa, mutta minusta on aika kohtuutonta tuon kauden perusteella vetää johtopäätöksiä että "JJ on ihan paska".
 
Bo'er

Tässä muuten juttua tuosta onnettomuudesta:

Itse muistan lukeneeni jostain, että JJ:n "pää melkeen irroitettiin" (suurin osa niskalihaksista katkaistiin, että päästiin käsiksi murtuneisiin nikamiin), tosin tiedä sitten minkä verran on legendaa? Valitettava onnettomuus, lyhyt sopimus ja mulkku tallipäällikkönä, joten keskenkuntoisena palasi rattiin pilaamaan uransa. Pari poimintaa jutusta:

"Kolarin aiheuttamat vammat olivat pahat. Heikoimmin kävi niskalle, halvaantuminenkin oli hiuskarvan varassa. Lääkärit ennustivat, että normaaliin elämään Jyrki kykenisi palaamaan puolessa vuodessa, kilpa-autoilun pariin huomattavasti myöhemmin...Jyrki ei kuitenkaan suostunut ottamaan lääkkeitä, koska pelkäsi niiden hidastavan paranemista.....Mutta Jyrki taisteli. Ensimmäinen testi vain puolitoista kuukautta kolarin jälkeen tuli liian aikaisin: myöhemmin JJ kertoi, että hänen jalkansa kouristelivat kivusta, ja välillä piti tarkistaa, että kädet todella olivat ratissa. "

"Mistä kiire? Benetton-sopimus oli vain vuoden mittainen, eikä Jyrkillä ollut ainakaan omasta mielestään aikaa odottaa nyt kun mahdollisuus oli saatu. Jos verrataan tilannetta vaikkapa Mika Häkkisen onnettomuuteen puolitoista vuotta myöhemmin, oli tilanne täysin erilainen: McLaren-pomo Ron Dennis oli jopa Mikan tukena sairaalassa, paikka tallissa oli varma ja tervehtymisen saattoi toimittaa rauhassa, ilman paineita. Flavio Briatore taas toimi lähinnä päinvastoin: hänelle Jyrki oli vain yksi pelinappula, josta ei rikkinäisenä ollut hyötyä Schumacherin mestaruuteen tähtäävässä leikissä. "

Toisesta jutusta:
"Myöhemmin Lehto myönsi pilanneensa F1-uransa tulemalla liian aikaisin onnettomuuden jälkeen auton rattiin. Hän sanoi olleensa täydessä ajokunnossa vasta puolitoista vuotta onnettomuutensa jälkeen."
 
Viimeksi muokattu:

HockeyBabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Thunder Bay Bombers, Radek Bonk
Niin elikkä vaikka Briatore oli mulkku tallipäälikkö niin sen takia Jyrki ei pärjännyt? Tämä vitun lässytys jostain liian aikaisin palaamisesta ei oikeen maksa itteensä läpi. Ei varmaan ollu samat työkalut?

Tämä sama mies joka kävelee siellä F1-varikolla lasit päässä ja luulee tietävänsä jotakin. Luulenpa että ei paljo rispektiä tuu tallista ku tallista. Give me a break :)
 
Voi voi Babe....ehkä kaveri, joka on melkeen halvaantua (palaa liian aikaisin radalle sopimuspaineessa, itsekin myöntänyt asian) mutta silti taistelee itsensa radalle keskenkuntoisena, voi vähän vaikuttaa suorituskykyyn, kun on 1,5 kk aiemmin ollut erittäin vaativassa niskaleikkauksessa? F1 on niin pienestä kiinni, että se paikka joka annetaan on väkisinkin yritettävä käytettää. Kimillä kävi tässä suhteessa tuuri kun Salo lopetti ja vinkkasi Sauberille potenttiaalisesta suomalaisesta....toisin olisi voinut käydä, eikä Kimille koskaan näytönpaikkaa...

Mutta mikä tekee kommentaattorista paskan, jos ei ole mitään merkittävää saavuttanut F1 uralla, kyllä lajista silti voi tietää? Voisin vaikka vannoa, että JJ:n ulosanti on huomattavasti parempaa kuin 2*MM Häkkisen, jonka kommentit lähinnä saavat nolostuttamaan. Maikkarinkin pitää varmaan lätkäexpertit vaihtaa, koska mitä Aholat ja Elomot ovat urallaan saavuttaneet? Tilalle vaan joku 7*sm Reijo Mikkolainen, niin uskottavuutta löytyy, vaikkei edes puhua osaisi(ei fakta, vaan karrikoitu vertaus).

Se että mäkki sanoo että kuskit ovat tasaarvoisessa asemassa ja saavat samat työkalut on paskapuhetta. Kysykää vaikka Hamiltonilta.

Niin elikkä vaikka Briatore oli mulkku tallipäälikkö niin sen takia Jyrki ei pärjännyt? Tämä vitun lässytys jostain liian aikaisin palaamisesta ei oikeen maksa itteensä läpi. Ei varmaan ollu samat työkalut?

Saikohan JJ samat työkalut kuin Briatoren lempilapsi Schumi?? Heikki ei saa, mutta JJ sai??
 
Viimeksi muokattu:

HemmoP

Jäsen
Schumikin heitti lapaset tiskiin kun kävi kokeilemassa F1stä pitkästä aikaa ja syyksi mainittiin juuri niskan heikko kunto. Jokainen, tai no provoavat pennut tietysti ei, voi kuvitella mikä repiminen päähän kohdistuu kun seuraa G-mittaria ruudussa. Puolelta toiselle 4-5G:tä on paljon pahempaa ja terävämpää kuin esim hävittäjälentäjillä.

Vaikka monia kuskeja tuleekin arvosteltua, niin pitää oikeasti olla aika rattispede, että pääsee ajamaan F1stä talliin ja pitää paikkansa. Ellei nyt faija satu omistamaan Italian Marlboroa/vastaavaa...
 
HockeyBabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Thunder Bay Bombers, Radek Bonk
Voi voi Babe....ehkä kaveri, joka on melkeen halvaantua (palaa liian aikaisin radalle sopimuspaineessa, itsekin myöntänyt asian) mutta silti taistelee itsensa radalle keskenkuntoisena, voi vähän vaikuttaa suorituskykyyn, kun on 1,5 kk aiemmin ollut erittäin vaativassa niskaleikkauksessa? F1 on niin pienestä kiinni, että se paikka joka annetaan on väkisinkin yritettävä käytettää. Kimillä kävi tässä suhteessa tuuri kun Salo lopetti ja vinkkasi Sauberille potenttiaalisesta suomalaisesta....toisin olisi voinut käydä, eikä Kimille koskaan näytönpaikkaa...

Mutta mikä tekee kommentaattorista paskan, jos ei ole mitään merkittävää saavuttanut F1 uralla, kyllä lajista silti voi tietää? Voisin vaikka vannoa, että JJ:n ulosanti on huomattavasti parempaa kuin 2*MM Häkkisen, jonka kommentit lähinnä saavat nolostuttamaan. Maikkarinkin pitää varmaan lätkäexpertit vaihtaa, koska mitä Aholat ja Elomot ovat urallaan saavuttaneet? Tilalle vaan joku 7*sm Reijo Mikkolainen, niin uskottavuutta löytyy, vaikkei edes puhua osaisi(ei fakta, vaan karrikoitu vertaus).

Saikohan JJ samat työkalut kuin Briatoren lempilapsi Schumi?? Heikki ei saa, mutta JJ sai??

Voi voi B. Ehkä kaveri joka nielaisee oma kielen(kallo halki) ja meinaa kuolla, nousee ja voittaa kaksi maailmanmestaruutta. Minne menee oscar? Tseitseille??

JJ:llä meni paskat housuun ku kerran mälläs. Se on fakta.
Eikö se Briatore kumminki suosi espanjalaisia ja makarooneja(fisichella)
 
HockeyBabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Thunder Bay Bombers, Radek Bonk
Ihan turha tuollaisen kanssa edes yrittää keskustella järkevästi.

Mikä vitun tuollainen? Saa kait täällä oman kommentin sanoa. Puhutte jostain vitun niskavammasta JJ:llä että ura meni (benettonilla?) siihen? Ois sitä voinu ajaa ennen benetton pamausta lujempaaki.

Kaiken kunniaksi tulee vielä vertauksia häkkisen mestaruuksiin. Helvetin iso LOL. Meinaatko että JJ ois voittanu mestaruuksia ilman tuota kyseista vammaa?
 
Niin, juuri tuota minä tarkoitin! Että turha on yrittää edes keskustella järkevästi sellaisen ihmisen kanssa joka ei edes kunnolla lue muiden keskustelijoiden kommentteja, saati että yrittäisi ymmärtää niitä.

Juurihan minä tuossa aiemmin kirjoitin että en minä JJ:tä mestaritason kuljettajana pidä, mutta olen vaan sitä mieltä että on kohtuutonta leimata JJ aivan paskaksi tuon Benetton-kauden perusteella. Ja nuo kommentit "niskan nyrjähdyksestä" ym. on aivan typeriä koska jos edes vähän ottaisit selvää asioista niin huomaisit että kyse oli jostain aivan muusta kuin pelkästä nyrjähdyksestä.

Ja olisihan sitä toki ennen Benetton-kauttakin voinut ajaa lujempaa jos vaan kalusto olisi ollut parempaa. Vaan kun ei niillä Scuderia Italian tai Onyxin autoilla vaan mistään voitoista koskaan pystynyt kukaan taistelemaan, tuskin olisi edes Schumacher pystynyt. JJ kuitenkin pystyi Scuderia Italian autolla yhden kolmossijan ajamaan joten ei hän nyt aivan paska voi olla.

Ja mitä tulee tuohon että kuka on "oikeutettu" arvostelemaan muita kuljettajia ja kuka ei, niin jos raja vedetään siihen että ainoastaan itseään heikompia saa arvostella niin siinä tapauksessa on F1-kommentaattorit ja selostajat aika vähissä tässä maassa. Siellä Häkkisen Mika ja Räikkönen kahdestaan selostavat kisoja, mutta muutaman kuljettajan kohdalla heidänkin pitää olla vähän varovaisia sanoissaan...
 
LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Siellä Häkkisen Mika ja Räikkönen kahdestaan selostavat kisoja, mutta muutaman kuljettajan kohdalla heidänkin pitää olla vähän varovaisia sanoissaan...

Unohtamatta sitä, että Häkkisellä olisi viimeinen sana myös Räikkösen suhteen. :)
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Schumikin heitti lapaset tiskiin kun kävi kokeilemassa F1stä pitkästä aikaa ja syyksi mainittiin juuri niskan heikko kunto. Jokainen, tai no provoavat pennut tietysti ei, voi kuvitella mikä repiminen päähän kohdistuu kun seuraa G-mittaria ruudussa. Puolelta toiselle 4-5G:tä on paljon pahempaa ja terävämpää kuin esim hävittäjälentäjillä.

Juuri noin. Siinä ei muuten erinomainen fyysinen kunto ja salamannopeat refleksit auta pätkääkään, jos pää ei meinaa pysyä pystyssä tai niskaan sattuu niin paljon, että silmissä sumenee. Tuskin voi motivoidumpaa paluumuuttajaa olla kuin mitä Schumi olisi ollut, mutta jos niska ei kestä, niin se ei kestä. Schumilla oli vielä melko paljon pidempi toipumisaika onnettomuutensa jälkeen kuin 1,5 kuukautta.

Onkohan Speedyen tyttöystävä rekisteröitynyt Jatkoaikaan? Jostain tuli mieleeni...
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Saikohan JJ samat työkalut kuin Briatoren lempilapsi Schumi?? Heikki ei saa, mutta JJ sai??

Muistaakseni tuolla Benettonin kaudella JJ valitti monen kisan ajan, että autossa on jotain pahasti pielessä, mutta tallin henkilökunta ei lotkauttanut korvaansa. Lopulta kävi ilmi, että rungossa oli koko ajan ollut hiusmurtuma, joka oli vaikuttanut selvästi auton käyttäytymiseen. Sellaisen kohtelun JJ sai.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös