Mainos

Formula 1 – kausi 2009

  • 327 931
  • 2 061

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Ferrari on menossa pöntöstä alas "italialaistumisineen" jota kahdella latinokuskilla korostetaan. Toinen tietysti sarjan vastenmielisin ilmestys. Toivottavasti Felippe kyykyttää reilufernandoa mennentullen koko vuoden niinkuin Hamilton ruukie kaudellaan McLarenilla.

Hymyilin itsekseni hetken kisan aikana kun JJ vihdoin sanoi lähetyksessä sen saman Ferrarista mitä mistä minä olen jo pidempään huomautellut, eli italialaisten päästyä taas johtamaan talliaan ovat Ferrarin puuhat alkaneet haista kovin epäloogisilta. Kehitystyön lopettaminen kesken kauden, varsinkin nyt kun testaaminen on kiellettyä, oli todella outo ratkaisu. Ja kun käsittääkseni aerodynamiikka ei sinänsä muutu ensi kaudeksi radikaalisti, olisivat tällä kaudella saadut parannukset mahdollisesti palvelleet tulevaisuutta. Ja jotain myös kuvasti Domenicalin julkinen ihmettely Kimin vauhdin paranemisesta sitten kun hommia jouduttiin tekemään Kimin ehdoilla, eikä tallin sisäisen suosikin Massan. Ilmeisesti spagettimiehet tajusivat vasta nyt panostaneensa väärään kuskiin.

Saa tosissaan nähdä ajautuuko Ferrari sisäiseen kriisiin Alonson myötä. Lonssi perinteisesti on halunnut tallissa erityiskohtelua, mutta Ferrarin sisäiset sympatiat ovat Massan puolella. Tietysti Santander painaa punnusta Kulmakarvan puolelle, mutta eipä se McLarenillakaan estänyt Hamiltonia nöyryyttämästä Lonssia. En sitten tiedä miksi Alonso kävelee tietentahtoen uudestaan täysin samanlaiseen tilanteeseen, huipputalliin jossa talli väki symppaa toista kuskia enemmän kuin häntä. Ja Massa varmasti myös kaivaa jossain vaiheessa "Singaporen GP 2008"-itkuvirtensä esiin.

Jatkaakseni vielä tuota aiempaa viestiäni, Bernien Britannia-vihamielisyys kummastuttaa. Espanjaan piti saada pelkän Alonson takia toinen GP, nyt Briteillä on ne kaksi maailmanmestariaan, maassa on helvetinmoista tilausta GP:lle ja GP on lähdössä pois. Voi tietysti olla että Bernie haluaa osoittaa että hänellä on vielä mahtia Moselyn poistumisesta huolimatta, perinteisesti se kovaäänisin Berniegg/Mosely-oppositio tuli juuri Britanniasta.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jatkaakseni vielä tuota aiempaa viestiäni, Bernien Britannia-vihamielisyys kummastuttaa.

Kysehän ei varsinaisesti ole Britannia-vihamielisyydestä vaan siitä että Berniellä on sukset pahasti ristissä Silverstonea ja Britannian GP:tä hallinnoivan BRDC:n kanssa. Kyse on siis jonkinlaisesta valtapelistä kuten se niin monesti Bernien kanssa on.

Ja toinen asia miksi Bernie haluaa kisan pois Silverstonesta, on se että se on vanha lentokenttärata jossa ei ole mitään "abudhabimaisia" puitteita ja kulkuyhteydetkin on vähän huonot. Berniehän on ihastunut näihin öljysheikkien rakentamiin valtaviin ratakomplekseihin kun ne näyttävät päälle päin helvetin hienolta ja tuovat hänen taskuihinsa enemmän dollareita. BRDC ilmeisesti ei ole halukas sijoittamaan kovin paljoa Silverstonen fasiliteettien parantamiseen joten Bernie yrittää kiristää heitä uhkailemalla GP:n menetyksellä mikäli muutoksia ei tehdä.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kysehän ei varsinaisesti ole Britannia-vihamielisyydestä vaan siitä että Berniellä on sukset pahasti ristissä Silverstonea ja Britannian GP:tä hallinnoivan BRDC:n kanssa. Kyse on siis jonkinlaisesta valtapelistä kuten se niin monesti Bernien kanssa on.

BRDC:hen, sen puheenjohtajaan Damon Hilliin ja Jackie Stewartiin tuossa viittasinkin kun puhuin oppositiosta. Saa nähdä mitä tapahtuu jahka Berniegg väistämättä kenkäisee tyhjää, ainakin FOTA varmaan haluaa kaapata Bernien FOCA:lle kuulunutta päätösvaltaa itselleen mikäl FOTA vielä pystyssä on.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Toyotan tallipäällikön John Howettin mukaan kuulemma "näyttää vahvasti siltä että Kamui Kobayashi ajaa Toyotalla kaudella 2010". Minuun kyllä teki vaikutuksen tämä Kobayashi, vaikka Brasiliassa vähän hölmöilikin ja peitteli aika härskisti. Mutta kyllä laji tarvitsee tuollaisia aggressiivisesti ajavia yritteliäitä kuljettajia koska passiivista jonossa-ajelua on nähty jo ihan tarpeeksi.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Heikki jättää McLarenin?

Viittaan Iltalehden (luotettavuus on mitä on) juttuun, jossa Heikki itse toteaa näin: Se on varmaa, että auto vaihtuu. Heikki lienee Toyotan mies yhdessä Kobayashin kanssa. Kimille sitten Heikin paikka, eikö niin? On sinne tosin huhuttu mm. Sutilia ja Nicoakin.
 

Unchained

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Viittaan Iltalehden (luotettavuus on mitä on) juttuun, jossa Heikki itse toteaa näin: Se on varmaa, että auto vaihtuu. Heikki lienee Toyotan mies yhdessä Kobayashin kanssa. Kimille sitten Heikin paikka, eikö niin? On sinne tosin huhuttu mm. Sutilia ja Nicoakin.

Tottahan Heikki puhuu tuossa, vaikka jatkaisikin Mäkillä. Eivät tule ajamaan Mäkillä enää kyseisellä versiolla, vaikka Heikki jatkaisikin tallissa. Jos ei jatka, niin silloinkin auto vaihtuu. Mutta tuo voi tosiaan tarkoittaa kumpaa tahansa.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Viittaan Iltalehden (luotettavuus on mitä on) juttuun, jossa Heikki itse toteaa näin: Se on varmaa, että auto vaihtuu. Heikki lienee Toyotan mies yhdessä Kobayashin kanssa. Kimille sitten Heikin paikka, eikö niin? On sinne tosin huhuttu mm. Sutilia ja Nicoakin.

MTV3:lla on sama haastattelu mutta hieman pitempänä versiona ja siellä annetaan ymmärtää, että Heikki odottaa vielä Mäkin päätöstä:

Koska saamme sen tiedon, millä autolla ensi kaudella ajat?

- En tiedä oikein itsekään, koska talli päätöksensä tekee.


Eli tuo auto vaihtuu tarkoittaa joko sitä, että Mäkillä auto vaihtuu tämän vuoden mallista ensi vuoden malliin tai sitten uuteen autoon uudessa tallissa.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kobayashi ja Kovalainen olisi tietysti mielenkiintoinen pari Toyotalle. Saisi nähdä, miten Heikki selittäisi puolen sekunnin tappionsa tätäkin kuljettajaa vastaan... Sen jälkeen saisi ihan oikeasti siirtyä lumikolan varteen. Ei tarvitsisi enää lähteä ajamaan näihin kaukomaihin.

Tämähän olisi ollut ihan hyvä kisa, jos Button olisi päässyt Webberistä ohi, mutta ei niin ei. Peittävän kuski etu on usein merkittävä. Hamiltonin keskeytys latisti kärkitaistoa pahasti.

Kobayashi on tosiaan osoittanut jo enemmän nopeutta kuin Nolla-Nakajima koko urallaan. Olisiko jopa historian ensimmäinen japanilaiskuski, joka ei ole sponsorirahoilla pörräävä katastrofi? Lähti Räikkösen takaa, mutta tuli maaliin monta sijaa edellä.
 

kilonkingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nähtiinpä surkea kauden päätöskisa Abu Dhabissa. Hienot on puitteet, mutta itse rata on todella tylsä.

Milläköhän helvetin viivottimella se Tilke näitä ratoja oikein suunnittelee?! Singapore ja Abu Dhabi ovat täynnä tuollaisia viivottimella tehtyjä suorakulman muotoisia "mutkia". Tuollaiset "ysikymppiset" mutkat on ihan turhanpäiväisiä radalla, varsinkin kun niitä edeltää lyhyt suora ja seuraa lyhyt kiihdytys ennen seuraavaa samanlaista mutkaa.

Ohittaminen näissä paikoissa on yksinkertaisesti täysin mahdotonta, vaikka olisi kuinka paljon nopeampi kuin edellä ajava. Eikä nämä hitaat mutkat muutenkaan mittaa kunnolla kuskien ajotaitoja, kun vauhdit ovat niin alhaalla. Kuski käytännössä vaan kiihdyttää ja jaruttaa, se on sitten auton ominaisuukista kiinni, miten lujaa mennään.

Erot kuskien välillä syntyvät nopeissa mutkissa, joissa nähdään kuka pystyy viemään autoa limitillä. Samalla kun vauhti kasvaa, niin pienetkin virheet korostuvat ja näkyvät armotta kellossa. Mutta eihän Abu Dhabin radalla ole oikeastaan kuin yksi tällainen nopeasti ajettava mutka, joka on kuskille haastava. Tai oikeastaan kyse on radan 2. ja 3. mutkan vasen-oikea yhdistelmä, joka ajetaan noin 260 km/h vauhdilla läpi.

Eihän näissä nopeissakaan paikoissa ohi päästä, mutta nämä sentään mittaavat kuskin ajotaitoja ja eroja syntyy. Periaatteessa nykyformuloilla ainoa ohituspaikka on imusta pitkän suoran päässä. Tätä taustaa vasten radalla pitäisi kyllä pystyä ohittamaan, nimittäin takasuora on pitkä kuin nälkävuosi. Mutta eiköhän sinne takasuoran keskelle ole ymmärretty laittaa täysin turha shikaani, ettei takana tuleva pysty hyödyntämään sitä imua maksimaalisesti.

Ottaa vielä kaiken lisäksi päähän ne järjettömän kokoiset turva-alueet. Missään kohtaa rataa ei ole pelkoa siitä, että ajovirheen seurauksena törmäisi päin seinää. Ihan huoletta voi vetää radan (ts. viivojen) ulkopuolelle, eikä omasta virheestä kärsi mitenkään. Laittaisivat nyt edes jotain hiekkaa sinne radan ulkopuolle, jossa sitten joutuisi pyörimään ennen kuin pääsee takaisin.

Turvallisuus on tietenkin tärkeä asia, mutta samantienhän sitä voitaisiin alkaa ajamaan, jossain lentökentällä, jossa olisi ainoastaan asvalttiin piirretyt viivat, eikä olisi mitään kiinteitä seiniä, johon törmätä.

Noh, ehkä siinä tuli jo avauduttua tarpeeksi nykyisistä radoista. Suoraan sanottuna vaan vituttaa se, että on valtavasti rahaa tehdä upeita ratoja, mutta siitä huolimatta lopputulos on itse kilpailua silmällä pitäen surkea. Saapa nähdä, milainen tästä Etelä-Korean tulevasta radasta lopulta muodostuu?

Jos sitten palataan tähän hetkeen, niin mielenkiintoista nähdä, miten kuskimarkinnat tästä etenevät, kun kausi nyt saatiin päätökseen. Suomalaistenkin tilanne on edelleen hämärän peitossa, joten sikäli vähän yllättävää, että MTV3 julkisti tänään ostaneensa F1-lähetysoikeudet seuraavaksi 3 vuodeksi. Kyllähän formulat ovat tähän asti suomalsia kiinnostaneet, mutta saapa nähdä, mikä on tilanne parin vuoden päästä, jos suomalaisia ei enää olekkaan mukana. Maikkarin olisi ehkä kannattanut katsoa tämä suomalaisten sopimustilanne loppuun ennen kuin maksavat itseään kipeäksi oikeuksista.

Olen toki melkoisen varma, että Kimi siirtyy ensi kaudeksi McLarenille, mutta eihän Kimistä koskaan tiedä ja lopettaminen on sitten se toinen vaihtoehto. Jollain tapaa se lopettaminen olisi aika "kimimäinen" ratkaisu poistua tässä kohtaa yllättäen takavasemmalle. Veikkaan kuitenkin, että ensi viikolla kuullaan Kimin McLaren-sopimuksesta, joka on yksi vuotinen ja pitää sisällään option toiseen kaauteen.

Kimin sopimuksen myötä Heikki löytää toivottavasti itsensä ensi kaudella Toyotan ratissa, jossa on mahdollisus näyttää ajotaidot. Vähän kyllä olen huolissani Heikin suhteen, nimittäin jos paikka Toyotalta ei aukene, niin Rellu taitaa olla se ainoa kilpailukykyinen vaihtoehto.

Tietysti Heikille varmasti joku tallipaikka löyty, viimeistään Force Indialta tai jostain uudesta tallista. Mutta näillä autoilla menestyminen tulee olemaan mahdotonta ensi kaudella. Force Indiankin hyvästä loppukaudesta puhuttiin paljon, mutta todellisuudessa talli keräsi koko kaudella ainoastaan kaksi pistesijaa ja nekin Spassa ja Monzassa, jotka ovat poikkeuksellisen nopeita ratoja.

Eli suomalaisittain eletään todella mielenkiintoisia aikoja tulevaisuuden suhteen ja jäädän innolla odottelemaan uutisia suomalaisten jatkosta.
 
Viimeksi muokattu:

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tätä taustaa vasten radalla pitäisi kyllä pystyä ohittamaan, nimittäin takasuora on pitkä kuin nälkävuosi. Mutta eiköhän sinne takasuoran keskelle ole ymmärretty laittaa täysin turha shikaani, ettei takana tuleva pysty hyödyntämään sitä imua maksimaalisesti.

Sekin auttaisi mielestäni asiaa jos sitä takasuoraa ennen ei olisi sitä shikaania vaan siitä (radan ainoasta) nopeasta mutkacombosta tultaisiin ihan suoraan siihen neulansilmään josta lähdetään takasuoralle. Ehkä silloin olisi parempi mahdollisuus päästä ihan lähelle ja kunnon imuun kun lähdetään sille takasuoralle.

Mutta se Marinan osuus radasta on kyllä ihan perseestä. Pelkkää ysikymppistä syheröä jossa ei ole mitään mahdollisuutta mennä ohi, tai päästä edes kunnolla lähelle. Ikävä kyllä, niin hieno kuin tuo rata-alue onkin niin tuo itse rata on varmaan yksi MM-sarjan huonoimpia, ellei huonoin.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aina niin miellyttävä italialaislehdistö ei sitten kauan odottanut kun Kimin lyöminen aloitettiin:
Kimi on kilparatojen autisti

Joo, Kimin mestaruus 2007 oli Massan ansiota ja se että Massa ei onnistunut voittamaan 2008 mestaruutta oli Kimin vika... Hyvin te vedätte italiaanot! Tästäkin kaudesta arvosanaksi kokonainen 6,5. Se että Kimi onnistui ottamaan yhden voiton autolla joka oli alunperinkin täysin kelvoton ja jonka kehittäminen lopetettiin jo kesällä, ja jolla Italian omat pojat ajoivat pelkkiä häntäpään sijoituksia, ei ole tietenkään mitään.

Tässä alkaa ihan oikeasti toivomaan että Kimi tarttuisi siihen McLarenin täkyyn ja pystyisi ensi kaudella lyömään italiaanoille, maailman parhaalle Massalle ja Reilufernandolle luun kurkkuun.
 

HemmoP

Jäsen
Tässä alkaa ihan oikeasti toivomaan että Kimi tarttuisi siihen McLarenin täkyyn ja pystyisi ensi kaudella lyömään italiaanoille, maailman parhaalle Massalle ja Reilufernandolle luun kurkkuun.

Massa on hyvä kakkoskuski, ei mitään muuta. reilufernando taas aivan kusipää joka voittanut lähinnä huijaamalla, MASSAvaimennin anyone ? Mutta ajamalla saavutetut meriitit, niin Hamis kyykytti pahemman kerran.

Olisi aivan loistavaa nähdä Kimi&Hamis McLadalla vaikka Ferraria olenkin pienestä pitäen kannattanut. Tosin nyt kun MulkkuRon on sieltä vissiin poistunut, niin ainakin pieni sympatia on tallia kohti kehittynyt. Ferrarin menestykseksi tosiaan riittäisi, että Massa vie.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Hyvin te vedätte italiaanot!

Ja paremmin vielä vetävät ensi kaudella kun kaksi sieluiltaan kuumenevaa kuskia ohjastaa niinikään kuumenevien makaroonien hieman tätä kautta parempaa kuljetinta...ehkä. Suurinta tulevan kauden hupia formulapiireissä.

Suomalaisen F-1 asiantuntijan mukaan Alonso tosin on ainoa, joka osaa hyvin vahvasti autostaan johtaa tallin toimintaa...ja tämähän on nähty. Kulmakarva on vähän kuin toimitusjohtaja siellä autossaan. Massahan tietenkin nielee tämän ja lupaa kisojen jälkeen vielä poskihoidon kulmakarvalle. Vähän kuin extrana kaikelle.

Jos Kimi on autistinen niin Massa on muuten vain vajaa ja Fernando...vaikea sanoa oikeastaan, että mikä. Vaikka valehtelija.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Nähtiinpä surkea kauden päätöskisa Abu Dhabissa. Hienot on puitteet, mutta itse rata on todella tylsä.

Tylsiähän nuo hehtaarikentät ovat, mutta voisin melkein lyödä vetoa, että pitkällä aikavälillä Abu Dhabissa nähdään selvästi enemmän ohituksia kuin radoilla keskimäärin. Sillä mielellä noita taidetaan nykyään suunnitellakin. Harmillista tässä ohitustenparantamisyrityksessä on se, että nopeat mutkat tuntuvat olevan harvassa. Niissä kun ei ohitella.

Ratojen kehitys on todennäköisesti yhteydessä autoihin. Jos autot olisivat tasaväkisiä ja muutenkin sellaisia, että ohittaminen olisi helppoa, niin radat saattaisivat olla erilaisia.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Ohitusten kannalta tupladiffuusorien salliminen oli paha virhe. Se varmasti selittää miksi kolme ekaa kisaa olivat milenkiintoisempia. Toki kahta näistä väritti myös sade, ja loput 14 kisaa olivatkin sitten kuivia.

Toki se diffuusorikiista oli sellainen, että siinä vaiheessa suoritusten hylkääminen ei järkevää olisi enää ollut. Mutta samaan tapaan tulkintoja olisi voinut muuttaa kuten Ferrain pohjassa pari vuotta sitten (Kimin Australian voitto ei ollut vaarassa), Michelinin renkaissa tai kauan sitten Brabhamin tuuletinautossa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Jos autot olisivat tasaväkisiä ja muutenkin sellaisia, että ohittaminen olisi helppoa, niin radat saattaisivat olla erilaisia.

Minusta tässä on nyt epäyhtälö. Tasaväkisillä autoilla ohitus juurikin on vaikeaa jos rata ei tätä anna myöden. Nythän näemme juurikin tällaisia tylsiä kisoja joissa ohituksia ei nähdä koska autot ovat tasaisia. Hyvät aika-ajot takaavat vakaan kisan ellei varikolla töpeksitä tai muuten kisataktiikka ole poikkeava.

Miksi tehdä hehtaarin kokoisia asfaltointeja turva-alueille kun itse rata on sellainen, että juuri yksi auto mahtuu ajamaan?
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Minusta tässä on nyt epäyhtälö. Tasaväkisillä autoilla ohitus juurikin on vaikeaa jos rata ei tätä anna myöden.

Joo, totta on, ettei pelkästään tasaväkisyys riitä. Ohittavan auton pitää myös jollain tavoin hyötyä ohitettavasta. Tähän päästään aerodynaamisin ratkaisuin. Myös KERS on ohituksessa hyvä apuväline. Niin ikään kuluvien renkaiden muuttuvat ominaisuudet voivat helpottaa ohittamista.

Tällä kaudella sarja oli yllätyksellinen ja jokunen ohituskin nähtiin. Silti katsojat eivät vaikuta tyytyväisiltä. Ehkäpä ykkösiin pitäisi saada lisää vaaraa (ainakin tunnetta) ja romurallimaisuutta. Kuivalla ajettu kisa, jossa autot ovat lähtöruudukossa nopeusjärjestyksessä, on oletusarvoisesti supertylsä.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Ehkäpä ykkösiin pitäisi saada lisää vaaraa (ainakin tunnetta) ja romurallimaisuutta.

Miten olisi radat, joissa ohitus olisi mahdollista. Romurallia kyllä nähdään joka kausi lähtöjen jälkeen niissä ekoissa mutkissa.
 

Hemingway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sapko
Miten olisi radat, joissa ohitus olisi mahdollista.

Nämä uudet radat ovat käsittääkseni sellaisia, joissa ohittamisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa. Niillä on pitkiä suoria ja hitaita mutkia ja mutkayhdistelmiä. Myös leveyttä piisaa. En usko, että ratoja muokkaamalla ohittamista voi enää enempää auttaa. Ongelma on autoissa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Joo, Kimin mestaruus 2007 oli Massan ansiota ja se että Massa ei onnistunut voittamaan 2008 mestaruutta oli Kimin vika... Hyvin te vedätte italiaanot!
Kyllä saa aina veren kiehumaan ja kunnolla. Massa auttoi Kimin maailmanmestariksi 2007 ? Mitenköhän...
Siinä Brasilian kilpailussa Massa oli kärjessä ja Räikkönen nousi lähdössä toiseksi. Siinä sitten ajoivat parin sekunnin sisällä peräkkäin ja Räikkönen nousi varikkopysähdysten avulla ohi. Saattoi tietysti Felipe nostaa hiukan kaasua joissakin kohdin, mutta hyvin mahdollisesti Räikkönen olisi mennyt muutenkin ohitse ilman Massan "apua". Ja sitten kausi 2008. Jumalauta Räikkönen johti mm-pisteissä sitä kautta viiden ensimmäisen kilpailun jälkeen. Samalla kun Felibe-baby aloitti kautensa kahdella ulosajolla. Missäköhän välissä olisi pitänyt auttaa. Väitetään Massalla olleen huonoa tuuria. Ehkä Singaporen hässäkkä sitä olikin, mutta kyllähän kaveri sai muunmuassa Span voiton täysin lahjaksi. Kimin ulosajo ja Hamiltonin aikasakko. Aika kovaa vihjailua syyttää Kimiä Hamiltonin mestaruudesta. Kimihän muunmuassa päästi Massan lähtemään Singaporessa liian aikaisin varikolta bensaletku kiinni autossa ja Kimin syytä Massan ulosajot...(sarkasmia).

Toivottavasti Räikkönen menisi sinne McLarenille, niin saataisiin hieno kausi taas. Suomessakin palattaisiin siihen normaaliin "Ferrari on paha, McLaren hyvä"-asetelmaan.

Kimi sanoi suoraan potkusyynsä

"- Kaikilla on omat mielipiteensä, mutta kyllä tässä eniten määräsivät ne Santanderin rahat, Räikkönen totesi Turun Sanomien mukaan."
 

trap

Jäsen
Nämä uudet radat ovat käsittääkseni sellaisia, joissa ohittamisen pitäisi olla mahdollisimman helppoa. Niillä on pitkiä suoria ja hitaita mutkia ja mutkayhdistelmiä. Myös leveyttä piisaa. En usko, että ratoja muokkaamalla ohittamista voi enää enempää auttaa. Ongelma on autoissa.

Kyllä autoissa varmaan on suurempi syy (ja siksi esim. tupladiffuusorien laillistaminen oli todella hölmö ja sääntöjen hengen vastainen juttu), mutta ei nämä radatkaan hirveästi ongelmaa edesauta. Kyllä esim. Spassa ja Suzukassa on paljon enemmän ohituspaikkoja.

Esim. Abu Dhabissa oli aivan liikaa mutkia mutkien perään, likaisessa ilmassa kun on todella vaikeaa pysyä toisen lähellä mutkissa. Esim. niiden kahden pitkän suoran välillä oli ihan turhaan shikaani, olisivat jonkun lähes täysillä ajettavan kaarroksen iskeneet siihen.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tuntuu todellakin että vielä 90-luvulla mentiin heittämällä ohi päästyään imuun. Nykyään ei päästä edes yhtä helposti ohi vaikka olisi KERS ja ohitettavalla ei.

Löytyisiköhän kuitenkin suurimmat syyt tuotekehittelystä ja insinöörien huippuammattitaidosta jolla saadaan säännöillä kuin säännöillä uskomaton potentiaali autoista irti. Ymmärtääkseni kehitystyö ja yleisestikin tallihenkilökunnan/insinöörien taso ei ollut 30-vuotta sitten ihan sitä mitä nyt. Jo pelkästään henkilökunnan määrä on useimmilla talleilla 10 kertainen.

Osittain tästä johtuen 5-6 isointa tallia on radalla erittäin tasaisia varsinkin kisatilanteissa, aika-ajoissahan menee koko sakki harvinaisen pieneen aikaeroon. Kyllähän nyky Red Bull varmaan nyky Renaultin ohittaisi radalla kuin radalla mutta eipä se paljon lohduta aika-ajotuloksen nähtyään.

Aika pitkälti meneillään on sellainen FIA vastaan tallien innovaatiot taistelu, samalla kun toinen luo sääntöjä ettei autot kulkisi 400kmh suorilla ja 300kmh mutkissa niin toisella puolella laitetaan satoja miljoonia kehitystyöhön että päästäisiin mahdollisimman lähelle tätä. :)

Vaikeata on äkkisältään sanoa miten saataisiin ohituksia lisää.

Aerodynamiikkaan tuli itseasiassa todella suuret muutokset tähän kauteen, mutta periksi annettiin sliksien mukaan tulolla ja pelkästään renkaiden tuoma lisäpito lähivuosiin verrattuna oli huomattava.

Seuraava askel voisi olla jotain radikaalia itse kisatapahtumassa kuten WTCC:stä tutut 2. kisaa ja käännetty lähtöjärjestys toiseen lähtöön sijoilta 1-10.

Kuitenkin täytyy muistaa että tässä on aika iso karuselli mistä kyse ja isot miljoonat mikä tuo sen suuren panostuksen ja kehitystyön.
Kyllähän GP2 tai Formula Ford on tasaisempaa jo yksistään tämän vuoksi kun ei raha tuo kehitystyötä lajin ympärille samoissa määrin ja siihen yhdistettynä kuskien hullunrohkea paikan tavoittelu auringossa luo ne 10-20 huikean ohitussuoritusta per kisa(joka on aika paljon lyhyempi).

F1 on tavallaan jo palkinto hyvin työnsä tehneille kuskielle, päästä satojen miljoonien katsojien eteen saamaan face-timea.

_
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Aerodynamiikkaan tuli itseasiassa todella suuret muutokset tähän kauteen, mutta periksi annettiin sliksien mukaan tulolla ja pelkästään renkaiden tuoma lisäpito lähivuosiin verrattuna oli huomattava.

Mutta mekaanisen pidon lisääminenhän ei ole huono juttu, ainoastaan aerodynaamisen pidon vähentäminen olisi ratkaisevassa asemassa jos ohituksia halutaan lisää. Tässä suhteessa tuo tupladiffuusorien salliminen oli iso askel taaksepäin, kun ensin ennen kautta tehtiin autoihin isoja aerodynaamisia muutoksia juuri pidon vähentämiseksi.
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kyllä Massa oli kauden 08 paras kuljetta selvästi. Alun ulosajoista huolimatta. Muistelkaapa kuinka monta kertaa Räikkönen löysi itsensä hiekalta tai reunavallista. Massa hävisi mestaruutensa huonoon tuuriin. (unkari) ja huijari Briatoren ansiosta. Unkarin epäonnen vuoksi f1 sai huonoimman voittajan pitkään aikaan. Massa ja Kimi ovat mielestäni sarjan parhaat kuskit, joku voisi nostaa muita nimiä, mutta lonso ei ole kuin kuolevainen, kun tallitoverina on joku piqe jr:ää kovempi nimi. Hamilton taas menestynyt pitkälti vain parhaan auton ja parhaan auton luotettavuuden takia. 3 kaudessa yksi tekniseen vikaan päättynyt kisa kertoo kaiken.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
---klip---
Hamilton taas menestynyt pitkälti vain parhaan auton ja parhaan auton luotettavuuden takia. 3 kaudessa yksi tekniseen vikaan päättynyt kisa kertoo kaiken.

Uskon Hamiltonin nopeuden olevan kohdillaan huonommallakin autolla. Onhan Lewis kuitenkin ollut todella nopea kaikissa ajamissaan luokissa, joten kyse ei voi olla vain tuurista.
Sitä en kiistä, etteikö olisi sattunut debyytti juuri oikeaan aikaan huippunopeaan ja -luotettavaan autoon. Onnistui kuitenkin lyömään kaksinkertaisen maailmanmestarin tulokaskaudellaan ja on mielestäni kehittynyt henkisesti aivan valtavasti tulokaskautensa jälkeen. Pidin Heikkiä melko kovana rattimiehenä, mutta niin vain Hamilton pieksi häntä kaksi kautta putkeen.
Kieltämättä kirjoittamasi kuvaus olisi voinut tulla myös minun näppikseltäni ja taisi tullakin vielä vuosi sitten, mutta nykyään uskon Hamiltonin olevan oikeasti äärimmäisen lahjakas ja nopea kuljettaja. Ja en enää aseta kaikkea menestystään vain auton piikkiin. Saapa nähdä kuinka käy jos/kun Kimi kurvailee ensi kaudella taas McLarenilla. Voi olla melko tiukkaa kisaa herrojen kesken. Pahimpana pelkona tietysti, että Lewis dominoi edelleen...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös