"Finnish Flashin" paluu

  • 458 619
  • 1 796

Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
En jaksanut selata ketjua taaksepäin, mutta ainakin itselleni oli uutisia, että Selänne sai haltuunsa kaksi veteraaniennätystä NHL:ssä.

-Selänteestä tuli tällä kaudella NHL:n historiassa ensimmäinen yli 35-vuotias pelaaja, joka pystyy tekemään vähintään 40 maalia kahdella peräkkäisellä kaudella (viime kaudella 40, tällä kaudella 48)

-NHL-historian vanhin pelaaja, joka pystyy rikkomaan 45 maalin rajan yhden kauden aikana.
 
Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Yhtään väheksymättä Teemun ennätyksiä, muistutan että NHL:n kokonaismaalimäärätkin ovat tämän ja viime kauden runkosarjoissa tainneet olla huomattavasti suuremmat kuin työsulkua edeltäneinä kausina - kenties jopa suurempia kuin koskaan?
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins
Kyllä maalimäärät ovat jonkun verran kasvaneet sitten kauden 2003-2004, mutta puhutaan ehkä n. 10% kasvusta ja riippuen tietenkin joukkueesta. Joillakin on maalimäärät kääntyneet laskuun.

Eniten maaleja tehtiin 70-80-luvulla sekä vielä 90-luvun alussa ja parhaina vuosina rikottiin 400 tehdyn maalin rajaa useasti. Liekö ennätys Oilersin 446 maalia kaudella 83-84? Tällä kaudella eniten maaleja teki Buffalo, 308. Anaheim teki neljänneksi eniten, 258 maalia.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Yhtään väheksymättä Teemun ennätyksiä, muistutan että NHL:n kokonaismaalimäärätkin ovat tämän ja viime kauden runkosarjoissa tainneet olla huomattavasti suuremmat kuin työsulkua edeltäneinä kausina - kenties jopa suurempia kuin koskaan?

Ei ne nyt sentään suurempia ole kuin koskaan.

Ja 37 vuotias Selänne teki kolmanneksi eniten maaleja, taakse jäivät esimerkiksi venäjän ihmemiehet Ovechkin ja Kovalchuk jotka ovat kuitenkin näitä uuden polven kovimpia maaliruiskuja. Tuolla sinun kokonaismaalimäärä vertailulla ei ole kyllä mitään sijaa tässä keskustelussa, koska liigassa oli vain 2 parempaa maalintekijää tällä kaudella. Jokseenkin huvittavaa että jaksoit edes vääntää tuon esimerkiksi. Vielä kun vertaa teemun peliaikoja edellä oleviin, ja ketjun muita miehiä edellä olevien ketjukavereihin, suorituksen arvo vain kasvaa. Häntä voisi näillä perusteilla hyvinkin väittää viime kauden parhaaksi maalintekijäksi.

Lecavalier: 22:36 per peli
Heatley: 21:01 per peli
Selänne: 17:41 per peli
 
Viimeksi muokattu:

Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuolla sinun kokonaismaalimäärä vertailulla ei ole kyllä mitään sijaa tässä keskustelussa, koska liigassa oli vain 2 parempaa maalintekijää tällä kaudella.

Häh?! Nyt en ymmärtänyt. Tokihan maalien kokonaismäärällä on vaikutusta myös yksittäisten pelaajien maali- ja pistemääriin.
 
Luu2

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Menestyneiden suomalaisten, kuten Selänteen, dissaaminen osoittaa jälleen kerran suomalaisten käsittämättömän huonoa itsetuntoa sekä kateutta kun joku menestyy ja uskaltaa vielä nauttia menestyksestään. En voi kuvitellakaan, että esim. ruotsalaiset lähtisivät parjaamaan Sundinia, siitä ettei tämä ole koskaan voittanut Stanley Cupia, tai sitä että ei ansaitse sitä voittaakaan.

Itse ainakin nautin täysillä Selänteen menestyksen seuraamisesta ja toivon täysillä kannua Teemulle. Toisella puolella maapalloa pelaavien NHL-seurojen menestys tai menestymättömyys on minulle täysin yhdentekevää. Seuraan NHL:ää vain suomalaisten menestymisen valossa. Toki voin katsoa NHL-pelejä kiekkoviihteenä, mutta mitään suosikkiseuroja minulla ei todellakaan ole.
 
Wäinö#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Ducks, Red Wings, Griffins

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Häh?! Nyt en ymmärtänyt. Tokihan maalien kokonaismäärällä on vaikutusta myös yksittäisten pelaajien maali- ja pistemääriin.

Joo mutta noilla maalimäärillä ei millään poisteta sitä faktaa että Teemu on edelleen vanhana äijänä maailman parhaita maalintekijöitä ja sellaisessa iskussa ettei oikein kukaan ole tuon ikäisenä enää ollut. Maalimäärät ovat kuitenkin edelleen paljon alhaisemmat kuin ne olivat esim. 80-luvulla ja 90-luvun alussa ja tietysti myös aiemmilla vuosikymmenillä. Eli Teemu on tehnyt enemmän maaleja 37 vuotiaana, kuin kukaan muu saman ikäinen koskaan liigan historiassa, silloinkin kun maalimäärät ovat yleisesti olleet paljon korkeammalla kuin nykypäivänä.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Yhtään väheksymättä Teemun ennätyksiä, muistutan että NHL:n kokonaismaalimäärätkin ovat tämän ja viime kauden runkosarjoissa tainneet olla huomattavasti suuremmat kuin työsulkua edeltäneinä kausina - kenties jopa suurempia kuin koskaan?

Aijaa, just kun luulin, että Bettman oli huolissaan maalimäärien LASKEMISESTA. Ehkä Pee voi käydä kertomassa Bettmanille, että maalimäärät ovat suuremmat kuin koskaan. No, ehkäpä jokainen yli muutaman kauden NHL:ää seurannut muistaa 80- ja 90-lukujen maalimäärät.
 
Pee

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mr. Smith kirjoitti:
Pee kirjoitti:
Yhtään väheksymättä Teemun ennätyksiä, muistutan että NHL:n kokonaismaalimäärätkin ovat tämän ja viime kauden runkosarjoissa tainneet olla huomattavasti suuremmat kuin työsulkua edeltäneinä kausina - kenties jopa suurempia kuin koskaan?
Aijaa, just kun luulin, että Bettman oli huolissaan maalimäärien LASKEMISESTA. Ehkä Pee voi käydä kertomassa Bettmanille, että maalimäärät ovat suuremmat kuin koskaan.

Ja ehkä joku voi opettaa Sinulle, mitä tarkoittaa kysymysmerkki...
 
Niin, tekis mieli sanoa Selänteen olevan menneen talven lumia mutta oikeastaan tekee mieli sanoa hänen olevan erittäin hyvässä vedossa. Vauhtia löytyy haastamaan nopeimmatkin Ottawan puolustajat.
 
mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Niin, tekis mieli sanoa Selänteen olevan menneen talven lumia mutta oikeastaan tekee mieli sanoa hänen olevan erittäin hyvässä vedossa. Vauhtia löytyy haastamaan nopeimmatkin Ottawan puolustajat.
Kyllä. Oikein yllätyin viime yön pelin ensimmäisessä erässä, kun Selänne pisti menemään. Ei ole kyllä aikoihin nähty mieheltä tuollaista liikettä.
 
Padis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En nyt jaksaisi kovin paljon puuttua tähän turhista turhimpaan kinaan, mutta Pee voisi myös tutkia tilastoja ennen kuin heittelee hatusta visioitaan.

Eikös Pee ollut se nm. joka nimenomaan ei halunnut panna jonkun vaimoa? (l. siis politiikkoainesta. Kohta hän todistaa, että maailma on litteä ja Keskinen neitsyt.)

Myönnän, että itse juurikin Coloradon aikoihin ajattelin "olisiko aika lopettaa?", mutta onneksi olin väärässä silloin. Olen nähnyt tämän viikon peleistä vain kolmannet erät, ja niissä Teemu on ollut joukkueessa toiseksi selkein vahvistus. Toivon hänelle pokaalia mielellään. (vaikka onkin Jokeri minun silmissäni)
 
Salama44

Jäsen
...erityisesti tuo "Selänne ei ansaitse Stanley Cupia" oli mielestäni pahemman laatuista yliampumista tai kujalla olemista kirjoittajalta.
Silkkaa kateutta se on. Tulokaskaudella maalintekijätilaston voittaneelle ja pahan polvivamman jälkeen uudelleen huipulle palanneelle pelaajalle suon Stanley Cupin enemmin kuin yhdellekään tappeluketjuissa hehkutetulle nyrkkisankarille. Näkeehän tuon nyt mitä Selänne saa aikaan kun hän saa riittävästi peliaikaa. Ehdotonta eliittiä joukkueeessaan eikä jää vauhdissa yhtään nuoremmista pelaajista. Vieraspeleissä Teemun rooli ja kokemus tulee vain entisestään korostumaan. En yhtään ihmettelisi vaikka Teemu ratkaisisi tämän finaalisarjan taas vieraspelissä kuten Detroitia vastaan.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Iker, missä olen sanonut ettei Teemu ansaitsisi voittaa Stanley Cupia tai vaikka kolmea putkeen?

Yleensäkin olen kritisoinut sitä, että Teemun pudotuspeli-tilastot eivät ole mitenkään maailmaa mullistavat ja muutenkin ihan kaikkien veteraanien kohdalla vähän kyseenalaistanut sitä mestaruuden ansaistamista. Kyllä kun se Cup mahdollisuus tulee niin on oltava huippukunnossa ja tehokas, vaikka kuinka olisi dominoinut NHL:ää 15 vuotta.

Ja yleensäkin olen puhunut menneistä, mistä sitä tietää voihan olla että Teemu on nyt "ansaitsemassa" mestaruutta pudotuspeleissä. Kovaa työtä ja muutamia ratkaisevia maaleja, vielä muutama ratkaisu niin se alkaa olla siinä. Miksikään luuseriksi en ole Temeä sanonut.

Ja yleensäkin en olisi kateellinen kenellekään 37-vuotiaalle :), mutta se siitä. Ei jaksa enää. Ärsyttää vaan kun sanoja VÄÄRISTELLÄÄN. Kaiva nyt se viesti esiin missä sanoin ettei hän ansaitse voittaa.
 
Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Hmm. Et ole kateellinen huippujääkiekkoilijalle, jolla on rahaa, ja hän on Suomen yksi kaikkien aikojen pelaajista? Ehkä painotit vain ikää...

Teemu kyllä ansaitsisi ehdottomasti kruunun uralleen, mutta mielestäni myös koko finaalin miehistö molemmilta joukkueilta sen ansaitsisi. Kuitenkin eniten toivon Anaheimin voittoa ja Teemun uran kruunua. Olkoonkin, että on Jokereiden kasvattama pelaaja. Se ei tässä merkkaa mitään, sillä Selänne on silti upea persoona ja jääkiekkoilija.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Iker, missä olen sanonut ettei Teemu ansaitsisi voittaa Stanley Cupia tai vaikka kolmea putkeen?

Kirjoitit näin 23.5.07:

Lisäksi Teme ei ikinä ole pudotuspeleissä loistanut joten puheet "ansaitusta mestaruudesta" voidaan unohtaa.

Omaan korvaani tuo kuulosti tai pikemminkin silmääni näytti pahasti siltä, että Teemu ei mielestäsi ansaitse mestaruutta vanhojen playoff-esitystensä vuoksi. Ja tähän olen takertunut sanomalla vuorostani, että eiköhän Teemun kaliiberin pelaaja niillä tilastoilla ja suorituksilla ansaitse mestaruuden, etenkin jos kerran tänä kesänä pelaa kannun voittavassa jengissä ja vielä sen ykkösketjussa.

Minulla tosin on pää ollut niin vitun sekaisin viime päivien tapahtumien johdosta, että saatan oikeasti ymmärtää yksinkertaisetkin asiat väärin. Ei ole elämä aina helppoa.
 
johnnywee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars
Miksi Teemun pudotuspelitilastojen ylipäänsä pitäisi olla maailmaa mullistavat? Onko nyt niin, että Snaipperin odotukset Teemua kohtaan ovat olleet liian suuret ja nyt hän ei pysty edes tunnustamaan Temen hyvyyttä yleisesti?

Kuinka moni pelaaja on pystynyt samaan kuin Teemu? Olisi kiva kuulla niitä nimiä, jotka ovat arvostettuja ja ovat pystyneet aina pudotuspeleissä maailmaa mullistaviin tuloksiin.

Ymmärrän, ettei Selänteen jatkuva ylistäminen ole aina aiheellista, mutta etköhän nyt ole kuitenkin pikkaisen liian vaativa? Ei tarvitse olla eri mieltä vain siksi, että suurin osa pitää Teemua yhtenä kaikkien aikojen suomalaispelaajana.
 
hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
Tuo sana ansiata kuulostaa niin typerältä. Ei minustakaan Selänne ansaitse mestaruutta. Eikä ansainnut Ray Bourquekaan. Eikä Mark Messier. Joko se voitetaan, tai sitten ei. Tuosta ansaitsemisesta tulee mieleen se, että kaikkien asianosaisten pitäisi ottaa Teemu huomioon, ja antaa miehen viedä hopeat kotiin. Ei sellaista.

Sen sijaan olisin kovin iloinen Selänteen puolesta, jos hän Cupin voittaa. Olen myös äärimmäisen hyvilläni Mike Fisherin puolesta, jos hän saa kantaa Elginin kunniaksi Kannua.
 
Torakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän
Ehdottomasti Suomen kaikkien aikojen pelaaja, loistava, välitön ihminen. Monella tasolla esimerkillinen myös jääkiekon ulkopuolella. Olen aina arvostanut monipuolisia pelaajia ja toivonut jääkiekkoilijalta Ovechkinin mallin mukaista monialaisuutta. Jos Teemu haluaisi, hän voisi helposti pelata kuten Ovechkin tai paljon kovempaa. Tuolla voimalla, massalla ja vauhdilla saisi aika paitsi paljon pisteitä ja vaarallisia tilanteita, niin myös mustelmia. Muutamat highlightsit osoittaa Selänteestä senkin puolen että jos täytyy, niin sitten täytyy. Ymmärtääkseni Selänne on tiputtanut hanskatkin kaksi kertaa uransa aikana.

Teemu on niin hieno pelaaja ja ennen kaikkea joukkuepelaaja, niin typerän sokeuden uhallakin tahtoisin että häntä ei kritisoitaisi edes pienimuotoisesti enää tässä vaiheessa, koska se mitä hän on tehnyt Suomalaiselle jääkiekkoilulle, on niin suuri asia, että meistä nettirunkkareista ei ole kenestäkään asettamaan tapetille mitään sitä vähentävää. Täällä on kuitenkin helppo sanoa sitä sun tätä, mutta mielestäni olisi hyvä aina miettiä hommia vähän niinkuin omien muniensa kautta, että pystyisikö saman sanomaan vaikka seurassa suoraan Teemulle, jossei, niin onko se silloin edes tarpeellista?

Amerikkalaisiss fiiliksissä siis: Teemu, go get your ring.
 
Tähän ei voi muuta sanoa kuin : Aamen.
 
Karpo

Jäsen
Aamen! Kritiikin jauhajat roviolle niin saadaan keskustelu tukehdutettua täällä. Mitä sitä jatkoajallakaan tekee ku kaikki on samaa mieltä. JeesJees.
 
Cube

Jäsen
Jos Teemu haluaisi, hän voisi helposti pelata kuten Ovechkin tai paljon kovempaa.
"Paljon kovempaa"? Anna nyt alkuun vaikkapa 2-3 esimerkkiä, joissa Selänne on jyrännyt vastustajia samalla tavalla kuin Ovechkin, niin tuon lausunnon oikeellisuutta kehtaa edes harkita.

Kovaa Teemu eittämättä olisi pystynyt pelaamaan ja varmaan pystyisi edelleenkin. Parempi kuitenkin näin, koska jos ura olisi mennyt AO:n pelityylillä, ei Teemu todennäköisesti enää pelaisi jääkiekkoa.
 
TML

Jäsen

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Itävalta vs Sveitsi
  • 15.00
  • 11.00
  • 1.09
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös