Mainos

Finaalit 2012: Pelicans - JYP

  • 155 748
  • 516

IcyPredator

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, 49ers
Suikkasesta kun on puhuttu, niin onhan ukko kivenkova valmentaja, mutta myös valtakunnan itkijä numero yksi. Pekka Virran ohella pahin vinkuja. ...
Joo no hyvä, että joku uskaltaa sanoa mitä mieltä on SM-liigan tuomareista. Joulukuun Jyp-Pelicans matsin lehdistötilaisuus meni vähän väittelyn puolelle. Aho "itki" jostain pelaajiensa kohtelusta. Aho vs. Suikkanen video
 

Pelikaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Halusin sanoa vain sen, että arvostan kaveria valmentajana korkealle. Ei sen paremmin TPS:n aika kuin nyt Pelicanskaan ole sattumaa, mutta käyttäytyä tuo juntti ei osaa pätkääkään. Häneltä puuttuu tietynlainen muiden ihmisten kunnioittamisen kyky, mikä ilmenee normaalisti korrektiutena. Näin Suomen Ateenassa asuvana sitä vieroksuu moista barbariaa.

Kyllä Suikkanen kunniottaa muita siinä missä muutkin. Suikkanen vaan vihaa häviämistä yli kaiken ja antaa vitutuksen näkyä. Siinä ei ole mitään väärää. Teillä on totuttu kliiniseen tylsään tapaan, jossa tunteet haudataan. Meillä annetaan tunteiden näkyä myös julkisuudessa ja rapa välillä roiskuu yli laidan. Väriä maailmaan!
 

Tiityy

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Habs, D Team + Maajoukkue
Omasta puolestani on helppo sanoa että boldattu vaihtoehto on oikein.
Pelicans on aikojen saatossa pudonnut puolivälierissä TPS:lle (2001 ja 2002), Kärpille (2007), Jokereille (2008) ja Bluesille (2009). TPS-tappioille saatiin jonkinlainen kuitti 2007 kun voitettiin sääliotteluissa suoraan 2-0.

Tänä vuonna on jo kostettu Kärpille ja Bluesille joten täydellisen kevään olisi kruunannut voitto Jokereista.
Tilannetta voisi mielestäni verrata turnaukseen, jonka Suomi voittaa kaatamalla välierässä Kanadan ja loppuottelussa Ruotsin.

Joo, nää on joskus kivoja. Jokerivoitto oli kiva (Selänne yms. vanhat painolastit), sitten olisi saanut olla mukana myös TPS (en viitsi edes sanoa miksi) ja vinaalissa KalPa (ei päästy tekemään tason mittausta). Tuommoinen sarja vastaisi sitä, että Suomi voittaa Kanadan viimeisessä alkusarjan pelissä, jättäen kanukit alkusarjaan, voittaa Venäjän jatkoajalla Ovien perseen kautta tehdyn maalin avulla ja takoo hurrit maanrakoon finaalissa.
 

tallaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Huvittavaa, miten muutamat JYP-henkiset nimimerkit keulivat täällä, kuin Kärppien vastaavat konsanaan. Joo, onhan teillä hienoja suorituksia lähimenneisyydestä, mutta luulisi nöyryyden olevan vielä tallella, kun muistelee edes hieman kauemmas. Toki menestys nostaa näitä gloryhunttereita ja provoajia, mutta ei niitä kaikilta ihan tässä määrin löydy. No, onneksi vastapainoksi on vanhemman koulukunnan kavereita, jotka muistavat huonommatkin ajat.

Niin, onhan se hieman huvittavaa, että siinä missä JYP- kannattajia vitutti 2009 kuunnella oululaisten (ja sikäli kyllä koko muunkin Suomen) kommentointia voittamisen kulttuurin puuttumisesta, osittain samaan tyyliin näyttää menevän tämäkin ketju. JYP näytti silloin kaikille närhen munat syöksemällä Kärpät valtaistuimelta. Itse asiassa aika paljon samaa on tässä sarjassa tuolloiseen, olkoonkin, että Kärppien silloiset meriitit olivat vielä mittavammat. Joka tapauksessa voinee sanoa, että JYP on viime vuosien menestynein joukkue, jota nyt haastetaan. Toisaalta muistissa on vielä hyvin parit välierätappiot mestaruuden jälkeen.

Mikäli SEKÄ Skrbek ETTÄ Vatanen olisivat mukana, en paljoa uskaltaisi laittaa Pelicansin voiton puolesta rahaa likoon, Hovisella tai ilman. JYPin puolustuspää tuossa parhaassa mahdollisessa muodossa olisi paras 10 vuoteen (mukaanluettuna hyvä viisikkopeli). Mutta, nyt asia ei ole niin, ja sarjasta tulee epäilemättä hyvin mielenkiintoinen ja tiukka. Lienee selvää, että Pelicansin henkistä kanttia tullaan äärimmäisen kärsivällisen JYPin toimesta mittaamaan todella. Tässä kokemus näistä peleistä auttanee JYPiä, mutta ei kokemus itsessään mitään sarjaa ratkaise.

Olin suoraan sanottuna hieman yllättynyt, että Pelicans - Kärpät meni noinkin pitkälle. Mielestäni runkosarjan lopun Kärpät ei ollut enää millään muotoa varteenotettava ehdokas mitalikarkeloihin. Paraniko Kärppien peli niin paljon vai oliko Pelicansilla vain alkuvaikeuksia? Joka tapauksessa JYPin kannattajana haistan verta ja heikkoutta, jonka toivottavasti JYP kykenee hyödyntämään (mielenkiintoisena yhteensattumana JYPin puolivälieräkompurointi TPS:n kanssa mestaruusvuonna).

Hankala veikata tämän sarjan voittajaa, vaikka omiin uskotaan ja luotetaan. 1. pelin jälkeen olemme kaikki hieman viisaampia, ja 3. pelin jälkeen on luultavasti "kaikki" jo nähty henkimaailman asioiden ollessa enää epäselviä tulevissa otteluissa. Katsellaan.
 

BaronFIN

Jäsen
Olin suoraan sanottuna hieman yllättynyt, että Pelicans - Kärpät meni noinkin pitkälle. Mielestäni runkosarjan lopun Kärpät ei ollut enää millään muotoa varteenotettava ehdokas mitalikarkeloihin. Paraniko Kärppien peli niin paljon vai oliko Pelicansilla vain alkuvaikeuksia?
Sanotaan mitä sanotaan Backlundista, mutta mies oli muutamassa pelissä vain ilmiömäinen... Onneksi kun tarpeeksi kärsivällinen oli, niin mies lopulta suli. Ja totuuden nimissa on sanottava, että Kärpät kiristi pudotuspeleihin huomattavasti peliään verrattuna runkosarjaan. Jos Kärpät olisi mennyt jatkoon Pelicans parista, niin vääntäisitte finaaleita nyt heitä vastaan.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lisäksi tekisi mieli sanoa että voittamisen nälkä on suurempi Pelicansilla, mutta en tiedä onko ja onko sillä kuitenkaan merkitystä.

Eiköhän siellä ole "aika kova" nälkä myös hurrikaaninutuilla. Kahtena viime keväänä on pudotuspelit menneet täysin vihkoon. Täällä tuntuu molempien joukkueilla olevan kova luotto omiinsa, ja se on ihan oikein. Hieno finaalisarja odotettavissa, kuinkas muutenkaan. Hawaijikiekkoon ei kyllä kannata lähteä, Pelicansilla on tuo hyökkäyksen kärki/materiaali todella vahva ja maaleja se kykenee mättämään paikkojen avautuessa aika murhaavasti.

Suikkasta on hehkutettu jo ihan tarpeeksi, mutta saa nähdä millaista roolia mies ottaa tässä sarjassa myös kaukalon ulkopuolella. Ahon mahtavaa työtä sen sijaan ei ole huomattu ainakaan mediassa. Pääasia on tietenkin se aivan helvetin hieno työ, mitä Aho on tehnyt - etenkin kun ottaa huomioon ne lähtökohdat joista Aho päävalmentajan tehtäviin astui. Toivotaan, että komea kausi saa myös sen todellisen kruununsa.

Täytyy vielä todeta, että kylläpä vituttaa ettei Vatanen ole näissä karkeloissa mukana. Kun miettii vaikkapa ylivoimapelaamista: viivalle Koskinen vai Vatanen - ei tarvitsisi kauaa miettiä.

Lahdessa on tullut lätkää käytyä viimeksi katsomassa joskus 7-8v sitten. Silloin tykkäsin hallista, ja seisomapaikat oli ihan helvetin hyvillä (eli about parhailla) paikoilla. Mielenkiintoista nähdä millaista meno on nykyään. Lärpyttimet vs rummut, voi korvaparkojani...
 
Viimeksi muokattu:

BaronFIN

Jäsen
Ahon mahtavaa työtä sen sijaan ei ole huomattu ainakaan mediassa. Pääasia on tietenkin se aivan helvetin hieno työ, mitä Aho on tehnyt - etenkin kun ottaa huomioon ne lähtökohdat joista Aho päävalmentajan tehtäviin astui.
On se huomioitu. Johtavan sanoin: SM-liiga kriisissa kun Ahon johtama joukkue on finaaleissa. Aho on kuulemma täysin yliarvostettu jne... Oli kyllä huutonaurua kun luki Sihvosen katkeria kommentteja lehdestä.

Täytyy vielä todeta, että kylläpä vituttaa ettei Vatanen ole näissä karkeloissa mukana. Kun miettii vaikkapa ylivoimapelaamista: viivalle Koskinen vai Vatanen - ei tarvitsisi kauaa miettiä.
Samat sanat meidän Latvalasta. Ylivoimalla viivalle Latvala vai Hurri -ei tarvitse kauaa miettiä. Teillä on sentään ykkösvahti ehjänä.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Samat sanat meidän Latvalasta. Ylivoimalla viivalle Latvala vai Hurri -ei tarvitse kauaa miettiä. Teillä on sentään ykkösvahti ehjänä.

Missaako Latvala ja Hovinen koko finaalisarjan? JYP:ltä puuttuu myös Skrbek, joka oli ainakin pelaamiensa otteluiden paras Vatasen jälkeen JYP:n paras pakki. Mutta, loukkaantumiset kuuluu lajiin ja niille ei voi mitään. Varmasti siellä muutenkin yksi sun toinenkin kaveri pelaa finaaleissa pikkuvammojen kanssa tänäkin keväänä.
 

BaronFIN

Jäsen
Missaako Latvala koko finaalisarjan?
No siihen ei osaa tällä hetkellä vastata kukaan muu kuin Pelicansin organisaatio, mutta se on ottanut loukkaantumisten tiedottamisen suhteen sellaisen linjan, että tilanne selviää aloituskokoonpanoja ihmetellessä. Tai sitten alkulämmittelyn jälkeen. JYP oli paljon avoimempi Vatasen loukkaantumisen kanssa. Ellei mies tule meidän "iloksi" kehiin fiunaaleissa.

Tärsky oli Blues sarjassa kova ja Lade ei ihan hevistä peliä jätä kesken/seuraavaa väliin. Joten jäädään odottelemaan finaalien alkua. Kovasti huhutaan, että Blues pelin jättäminen väliin oli vain varotoimenpide ja kyllähän Lade pelasi aikoinaan JYP:ssä jalkapöytä murtuneena puudutuksen kanssa, joten kyllä se sieltä tulee, mutta millä tasolla jää nähtäväksi.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
No, onneksi jokaisella kansalaisella on valinnanvapaus jäädä himaan syömään pullaa jos kaks tuntia bussissa on ahterille liikaa. Kärppä-sarjassa kävin kaks kertaa Oulussa dösällä 7,5h suuntaansa ja siitäki selvittiin. Siellä oli taukojen väli se sama 2h, mikä on nyt koko yhen suunnan kesto.

Puolen tunnin päästä alkaa ilmoittautumiset tiistain reissuun ja eiköhän ne täyteen saada joka tapauksessa.
 
Viimeksi muokattu:

Karva-Korva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Missaako Latvala ja Hovinen koko finaalisarjan

No siihen ei osaa tällä hetkellä vastata kukaan muu kuin Pelicansin organisaatio...

Hoki Vatanen (lahtelainen syväkurkku) antoi eilen ymmärtää, että Lade pelaa ensviikolla. Hovinen istui jo Bluesia vastaan penkillä, eli luultavasti pelaa. Tosin viimeisissä pelaamissaan peleissä poikittaisliikkuminen on ollut kohtuullisen kankeaa, että ihmetellä täytyy jos täydessä iskussa peleissä on.
 

Hypodermic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Totuus kuitenkin on, että tästä liigasta ei löydy paljoa pelaajia, jotka saavat Laschiä edes kiinni ja vielä vähemmän niitä, jotka ottavat tältä kiekon pois rikkomatta.

Onhan tuossakin totuuden siementä. Edelleen harmittelen kovasti että Vatanen uupuu JYP:ltä. Yksi iso tekijä myös Vatasen pelissä on tuo että hän aiheuttaa vastustajalle paljon jäähyjä vahvalla liikkeellään, etenkin tuodessaan kiekon yksin hyökkäysalueelle.

Jos Pelicans saa Latvalan ja Hovisen takaisin ruoriin niin rosteri on kyllä todella kova, vaikka onhan tuo kova nippu tottakai joka tapauksessa. En tosin usko että Kuuselakaan finaaleissa sulaa.

Herkullista, herkullista. Naatitaan nyt tästä molemmissa jengeissä. Pelicansilta todella kova suoritus nousta finaaleihin liigan pohjilta ja varmasti on Lahdessa kiekkokiima korkealla. Mutta eiköhän JYP pidä huolen siitä ettei Pelicansille suoda liikaa herkkua yhdellä kertaa. Vielä pitää jaksaa odotella viikonlopun yli!

Jyväskylässä ei ainakaan ole tarvetta vaikuttaa tuomaripeliin, tarkoitan valmennuksen osalta. Sen tekee kyllä yleisö niiden puolesta, tuomarien paskoessa alleen.

Siksi uskonkin, että Pelicansin kotietu kääntää tämän sarjan, ja toivoisinkin Lahdessa huudettavan jokaisesta Pelicansin pelaajan kaatumisesta "HEEEEEI". Jyväskylässä tuomarin käsi nousee helposti, niin onnistunee Lahdessakin.

Väsynyttä. Väitätkö vakavissasi että vastaavaa huutoa yleisön toimesta ei harrasteta joka ikisellä liigapaikkakunnalla?
 
Viimeksi muokattu:

Chambza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Flyers
Kärpät oli lähellä upottaa Pelicansin pelitavallisesti, luottaen tasokkaaseen puolustukseen ja hyvään maalivahtipeliin. Maalivahtipeli kuitenkin suli ratkaisuhetkillä, ja toisaalta Pelicans kykeni kuin kykenikin nostamaan pelinsä tasoa vielä yhden pykälän viimeisiin puolivälieräpeleihin.

JYPin pelissä on aika paljon samoja piirteitä, tarkkaa puolustusta veskarin hoitaessa loput. Tältä pohjalta pidän JYPin mestaruutta melkoisen todennäköisenä.

Mutta eipä siinä, toivotaan kuitenkin tiukkaa sarjaa, parempi voittakoon. Hienoa, ettei Jokerit pelaa finaaleissa!
 

Theone

Jäsen
Lisäksi tekisi mieli sanoa että voittamisen nälkä on suurempi Pelicansilla, mutta en tiedä onko ja onko sillä kuitenkaan merkitystä.

Tätä ajatusta en ole ikinä ymmärtänyt kun puhutaan eri lajien finaaleista, enkä tule ymmärtämään. Viime viikonloppuna tästä muutaman SM-Liiga pelaajan kanssa keskusteltiin ja ihmeteltiin, että oli kyseessä sitten mikä laji tahansa, niin kyllä tuon kuuluisan "voittamisen nälän" pitää olla jokaisella huoltajasta pelaajaan aivan tapissa. Muuten kannattaa harkita ammatin vaihtoa.

Toki runkosarjassa tulee välillä ns. "ohipelejä" jokaiselle mutta finaalit sitten ovatkin jo ihan oma maailmansa, lajissa kuin lajissa. Esim. viime vuonna Bluesilta vain yksinkertaisesti loppui bensa mutta taistelivat silti loppuun asti upeasti mutta se ei vain enää riittänyt, tuo "voittamisen nälkä" oli heilläkin silti varmasti aivan tapissa.

Omassa arviossani sydän sanoo, että kultamitalit Lahteen mutta järki sanoo, että ne menevät Jyväskylään (kokemus voittamisesta + raudanluja puolustus ja maalivahtipeli).

Itse toivon myös Pelicansille mestaruutta vaikka Jyväskylästä olenkin. Etenkin Latvala nostamassa pyttyä olisi jotain aivan fantastista. Toki JYPin mestaruus ei myöskään haittaa koska kaveripiiriin kuuluu niin monta JYP-kannattajaa ja heille tuon suuren ilon myös mielelläni soisin.

Toivotaan, että tulee upeat finaalit ja mieluiten kaikki seitsemän peliä.
 

Quattro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyräsmiehet
Hoki Vatanen (lahtelainen syväkurkku) antoi eilen ymmärtää, että Lade pelaa ensviikolla. Hovinen istui jo Bluesia vastaan penkillä, eli luultavasti pelaa. Tosin viimeisissä pelaamissaan peleissä poikittaisliikkuminen on ollut kohtuullisen kankeaa, että ihmetellä täytyy jos täydessä iskussa peleissä on.

Latvala on ihan ok
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onnittelut Lahteen ja Jyväskylään finaalipaikasta. Kumpikin ansaitsi paikkansa, ja tässä on kauden kaksi parasta joukkuetta.

Voin vain kuvitella miltä lahtelaisista tuntuu saavuttaa finaalipaikka ja varma mitali, kun muistellaan vaikkapa minkälaista lahtelainen kiekkoilu pahimmillaan oli joskus 90-luvulla. Ja jos ajatellaan lyhyelläkin aikavälillä, niin onhan se uskomatonta että viime kauden karsijajoukkue taistelee nyt kullasta. Mitkäköhän ovat todennäköisyydet vaikkapa Ilveksen ensi kauden finaalipaikalle? Tietysti Pelicans on täysin eri joukkue kuin viime kaudella. Suikkasen tuleminen seuraan, loistavat pelaajahankinnat ja hyvin sujunut harjoituskausi antoivat olettaa Pelicansin nousevan taistelemaan vähintäänkin suorasta pudotuspelipaikasta. Jos unohdetaan viime kausi kokonaan, niin ei Pelicansin finaalipaikka mikään hirvittävän suuri yllätys lopulta ole.

JYPin joukkuetta ja pitkäjänteistä työtä on pakko arvostaa, vaikka joukkue pelaa todella vittumaista kiekkoa vastustajan kannalta. Voittamiselle pitää antaa arvoa, ja voitoista tässä pelataan. Dufva sai potkut, kun runkosarjaa oli pelattu kaksi ottelua, ja monelle JYP-kannattajalle päätös jatkaa Jyrki Ahon voimin oli varmaankin jonkinlainen pettymys. Nyt on kuitenkin viimeistään kaikille tullut selväksi, että JYP ei ole riippuvainen Dufvasta, vaikka hän loi perustat menestykselle. Aho on onnistunut toistaiseksi tehtävässään loistavasti. Helposti nämä keltanokkavalmentajat saavat homman hetkessä sekaisin, mutta ilmeisesti Dufvan lähtö oli koko organisaatiolle lopulta suuri helpotus. JYPin finaalipaikka ei näinollen ole mikään yllätys, vaan pitkäjänteisen työn tulosta.

Kumpikin joukkue lähtee finaaleihin varmasti hyvällä itseluottamuksella, sillä kummallakin on realistiset mahdollisuudet kultaan. Tässä on herkullinen finaalipari siinä mielessä, että vastakkain asettuu kaksi eri tavalla jääkiekkoa pelaavaa joukkuetta. Jos oikein pelkistetään niin vastassa on hyökkäys ja puolustus. JYP on liigan yhtenäisin joukkue, joka pelaa tiiviisti, eikä anna vastustajalle tilaa pelata sitä omaa peliään. Pelicansin vahvuudet taas ovat iloisessa hyökkäyspelissä, joka on toimiessaan murhaavan tehokasta.

Suikkasen ja Pelicansin suurin haaste on murtaa JYPin aktiivinen karvaus ja puolustussumppu. Se on avattavissa, mutta se vaatii kylmäpäisiä ratkaisuja ja kiekollista taitoa. Virheisiin ei ole Pelicansin puolella varaa, sillä juuri niitä JYP kyttää kaiken aikaa. Jos Pelicans pääsee JYPin karvauksen alta jatkuvasti pois lisätyllä kiekkokontrollilla, niin se on vahvoilla tässä sarjassa.

Tällä hetkellä sanoisin, että JYP on kärsivällisempi pelaamaan sitä omaa peliään, ja siten lähempänä mestaruutta. Pelicans elää maaleista, ja JYPpiä vastaan ei välttämättä tulla näkemään mitään maalintekokamppailuja. JYPin puolelle voidaan laskea myöskin kokemus ja sitä kautta suoritusvarmuus.

Hovisen tilanne aiheuttaa epävarmuustekijöitä Pelicansille. Puolikuntoisella Hovisella Pelicans ei voita tätä sarjaa, enkä oikein usko Kuuselan voittavan Pelicansille mestaruutta. Eli aika paljon riippuu Hovisen kunnosta. Olisi sääli jos hieno sarja ratkeaisi siihen, että toisen joukkueen maalivahti tekee ne ratkaisevat virheet.

Onhan tässä sekin mahdollisuus tietysti, että Suikkanen on oikeasti Jumala, ja tämän sarjan lopputulos on päätetty jo ennen kuin sarja on alkanutkaan.

Oma veikkaukseni on, että JYP on mestari voitoin 1-4.
 

Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Onhan tässä sekin mahdollisuus tietysti, että Suikkanen on oikeasti Jumala, ja tämän sarjan lopputulos on päätetty jo ennen kuin sarja on alkanutkaan.
En oikeasti tiedä mitään muita vaihtoehtoja. Pelsut vie 4-0.

Suikkasen ja paremman kannattajakulttuurin vuoksi pidän peukkuja ehdottomasti Lahdelle.
 

Menace

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahen Pelicans, Heki, sympatiat Tapparalle
Välihuomatuksena totean että Pelicans näyttää olevan Veikkauksen suosikki mestariksi ennen ensimmäistä peliä.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Siinä vaiheessa kun oltiin sillassa Kärppiä vastaan ja fanien usko oli koetuksella, itse uskoin koko ajan että me voidaan vielä nousta, me voidaan vielä tehdä jotain suurta. Ja nyt jotain suurta on todellakin saavutettu, nimittäin ensimmäinen mitali lahtelaisessa kiekkoilussa! Mutta ei tässä nälkä ole keneltäkään sammunut, päinvastoin. Koitetaan mennä päätyyn asti ja jos seinä tulee vastaan niin siinä vaiheessa sitten onnitellaan JYPiä. Kävi mitä kävi, parempi joukkue tulee voittamaan mestaruuden ;)

Koska tässä vaiheessa ei muustakaan voi kirjoitella (tai no provoilla voi jos semmosesta tykkää, minä en pahemmin), niin tosiaan itsekin on mainittava, että vaikka Suikkasesta en pahemmin perusta - syitä en jaksa enää luetella - niin Pelicans sinänsä on mielestäni ihan ok mestari jos JYP tämän finaalin häviää. Vituttaahan se ihan suunnattomasti jos hopeaa vain tulee - itsellä vain vatsakummussa tosin toisenlainen tuntuma, jännää, eikä se muutu miksikään, mutta enemmän olisi ärsyttänyt jos mestaruuden olisi vielä lisäksi vieny joku noista nahkeista ja tylsistä joukkueista kuten Jokerit, HIFK tai Kärpät.

On kyllä aikamoinen vuoristorata teillä siellä Lahdessa vuodessa nähty, ja varmasti ihan mielekäs sellainen näin tämän hetken näkökulmasta. Itse ennakoin lahtelaiselle kaverilleni joskus elokuun puolella, että uskoisin Pelicansin yltävän yllättävänkin pitkälle, mutta en kyllä totta puhuen uskonut että ihan näin pitkälle. JYPiä tosin en enää Dufvan lähdön jälkeen veikkaillut yhtään mihinkään, joten on tämä jo ihan jees saavutus meitillekin. Haukuinpa vielä Ahon valintaa päävalmentajaksi yhdeksi huonoimmista ratkaisuista mitä löytyy. Onneksi olin totaalisen väärässä.

Mutta kyllä minä mestaruutta odotan, siitä ei pääse mihinkään. Tämä ei saanut olla välikausi, eikä se sitä ollutkaan. Nyt ei kelpaa mikään muu kuin kulta. Koska tää on meidän kevät. Meidän, meidän, meidän.

Edit: niin ja tosiaan, aina tulee vitutus päälle kun muistaa, että Vatanen ei kykene enää pelaamaan. Ei pelkästään JYPin takia, vaan sitä pelaamista oli vain suoranainen ilo katsella. Yksinkertaisesti viihdettä parhaimmillaan. JYPin oma kasvattikin ja kaikkee.
 
Viimeksi muokattu:

dafjkl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos ja JYP
Välihuomatuksena totean että Pelicans näyttää olevan Veikkauksen suosikki mestariksi ennen ensimmäistä peliä.

Tämä ei yllätä, koska runkosarjan seiska Jokeritkin oli Veikkauksen - Urheilulehdestä puhumattakaan - selkeä suosikki ennen sarjan käynnistymistä JYPpiä vastaan.

Kahdenkymmenen viimeisen pelin kuntopuntari, tilastot jne. loisivat kyllä hieman eri kuvaa. Siksi uskallan luottaa Jyväskylän ylpeyteen vahvasti. Toivottavasti Veikkaus jakaa kertoimiakin peleihinsä asiantuntijakirjoittajiensa mielipiteiden mukaisesti. Mieluusti hyödynnän.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Koska tässä vaiheessa ei muustakaan voi kirjoitella (tai no provoilla voi jos semmosesta tykkää, minä en pahemmin), niin tosiaan itsekin on mainittava, että vaikka Suikkasesta en pahemmin perusta - syitä en jaksa enää luetella - niin Pelicans sinänsä on mielestäni ihan ok mestari jos JYP tämän finaalin häviää. Vituttaahan se ihan suunnattomasti jos hopeaa vain tulee - itsellä vain vatsakummussa tosin toisenlainen tuntuma, jännää, eikä se muutu miksikään, mutta enemmän olisi ärsyttänyt jos mestaruuden olisi vielä lisäksi vieny joku noista nahkeista ja tylsistä joukkueista kuten Jokerit, HIFK tai Kärpät.

On kyllä aikamoinen vuoristorata teillä siellä Lahdessa vuodessa nähty, ja varmasti ihan mielekäs sellainen näin tämän hetken näkökulmasta. Itse ennakoin lahtelaiselle kaverilleni joskus elokuun puolella, että uskoisin Pelicansin yltävän yllättävänkin pitkälle, mutta en kyllä totta puhuen uskonut että ihan näin pitkälle. JYPiä tosin en enää Dufvan lähdön jälkeen veikkaillut yhtään mihinkään, joten on tämä jo ihan jees saavutus meitillekin. Haukuinpa vielä Ahon valintaa päävalmentajaksi yhdeksi huonoimmista ratkaisuista mitä löytyy. Onneksi olin totaalisen väärässä.

Mutta kyllä minä mestaruutta odotan, siitä ei pääse mihinkään. Tämä ei saanut olla välikausi, eikä se sitä ollutkaan. Nyt ei kelpaa mikään muu kuin kulta. Koska tää on meidän kevät. Meidän, meidän, meidän.

Joo, syksystä asti uskoin kyllä että tällä kertaa voitaisiin koittaa tosissaan mitalipeleihin mutta kullasta en uskaltanut edes haaveilla. Eikä uskaltanut moni muukaan Pelsufani. Näin pitkäaikainen heikko playoff-menestys pistää skeptiseksi, you know? Ensimmäinen mitali oli kuitenkin jo kauden kynnyksellä sellainen ujo toive ja nyt se on saavutettu. En ois oikeestaan ollut kovin pettynyt vaikka oltais jääty pronssille. Kyllä se välieräpaikka oli jo suuri voitto sekä Pelicansin faneille että koko organisaatiolle.

Toisaalta meillä kävi tuuri kun KalPa suli totaalisesti Bluesin käsittelyssä koska muutoin oltaisiin kohdattu teidät jo välierävaiheessa. Nyt saatiin taisteleva mutta väsytetty Blues vastaan ja sarjan lopputulos ei loppujen lopuksi ollut mikään yllätys. Itseasiassa veikkasin ennen ensimmäistä peliä että me mennään finaaleihin voitoin 4-1.

Kunnioitan JYPiä joukkueena, vaikka en tosta Dufvan hiomasta ja sittemmin Ahon muokkaamasta pelityylistä ole oikein koskaan tykännyt. En kuitenkaan kiellä sitä että Jyp on ollut vuodesta 08 lähtien Suomen ykkösjoukkue. Se taas tekisi Pelicansin mestaruudesta entistä hienommalta tuntuvan saavutuksen.

Pitää myöntää että moneen vuoteen en oo odottanut näin tasaista finaalia. Game seven ei olisi yllätys ja jos mestaruuteen tarvitaan vähemmän kuin 6 peliä, pitäisin sitä jo kovana suorituksena kumpi ikinä sen tekisikään.

Molempien joukkueiden faneilla on näemmä raudanluja usko omiinsa ja niinhän se toki pitääkin olla. Vielä 3 päivää pitäis jaksaa.......
 
Viimeksi muokattu:
Ahon mahtavaa työtä sen sijaan ei ole huomattu ainakaan mediassa. Pääasia on tietenkin se aivan helvetin hieno työ, mitä Aho on tehnyt - etenkin kun ottaa huomioon ne lähtökohdat joista Aho päävalmentajan tehtäviin astui. Toivotaan, että komea kausi saa myös sen todellisen kruununsa.

Mielestäni finaalipaikkaa suurempi saavutus Aholla on että kahvausta ja koukkimista lukuunottamatta päässyt eroon Dufvamaisesta katsojien väkisinmakaamisesta. Oli sen verran varmaan kuitenkin iskostunut pelaajiinkin jo.
 

Derby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NJ Devils
Ensimmäistä kertaa sitten kauden 2007-2008 JYP aloittaa pudotuspelisarjan vieraista. Uusi tilanne siis kaikille nykyrosterista, mielenkiintoista nähdä miten sarja tulee etenemään ensimmäisen pelin jälkeen, tuli siitä sitten voitto tai tappio.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös