Ero oli vain se, että KooKoo paskoi silloin housuun ja "pää ei kestänyt". Sen sijaan Jukurit "ei ollut moksiskaan", vaan iski lopullisen niitin melkein heti. Näin se vaan on. Aika ratkaiseva ero Joukkueen ja joukkueen välillä.
Jukuri-kannattajien ylitsevuotava optimisti jaksaa yllättää minut aina. Kaikki pystytään aina kääntämään omaksi hyvyydeksi.
Mielestäni Sport ei pelannut KooKootakaan vastaan kovinkaan ihmeellisesti sitä neljännen pelin loppua, maalit vain tehtiin paikoista. Eilen ei tehty. Jos sen haluaa kääntää housuihin paskomiseksi tai "ei oltu moksiskaan" niin ei kait siinä. Pakka oli auki kuin Jokisen eväät, kun Halava pelattiin läpi. Joskus menee sisään, joskus ei. Eilen ei mennyt. Mun on vaikea kääntää sitä välttämättä Jukureiden hyvyydeksi.
Ero KooKoo-matsin loppuun oli myös siinä, että eilen tuomarit paskoi housuun, eikä uskaltanut viheltää lopussa Jukureille jäähyä. Kaksi paikkaa: Halavaa huidottiin läpiajossa niin, että ei saanut edes kutia aikaan (Jormakalle tarjottiin miltei vastaavasta rankkari) ja Jukurit laukoi kiekon omaan vaihtoaitioonsa.
1-3-maalia on turha rääkyä. Sport tarvitsi maalia. Silloin pitää hyökätä riskilläkin. Komea kaappi se kolmas, ainoa joka oli eilen tehty Jukureilta.
Jos jotain pitää kiitellä tämän kauden Sportista niin se on se, että se ei ole koskaan lopettanut taistelua. Toivottavasti ei nytkään. Pää pystyyn ja uutta matoa koukkuun. Mahdollisuudet on pienet, mutta olemassa.
Saiko Muhonen muuten kaivettua verta naamastaan? Telkkarin perusteella maila hädin tuskin osui leukaan. Korkealla toki oli ja selvä jäähyn paikka.