Se oli siinä!
Taisi olla koko finaalisarjan heikkotasoisin peli tämä viimeinen, mutta se on täysin ymmärrettävää. Kannu katkolla eli panokset ja paineet olivat molemmmilla joukkueilla varmasti valtavat.
Peli oli todella tarkka ja viimeisen päälle varmistelevaa. Puolustaminen nousi todella suureen rooliin varsinkin HPK:n otteissa. Riskejä ei otettu, keskialueen ylittäminen oli Ässille se kuuluisa mission impossible. HPK teki sen mikä vaadittiin, ei kauniisti (siten saa korkeintaan pronssia), mutta tehokkaasti.
Kuten kaikki havaitsimme Ässät oli täysin aseeton mestaruuskiekkoa mestaruusreseptillä pelannutta Kerhoa vastaan. Porilainen fyysisyyskään ei eilen nostanut päätään kuten aikaisemmissa Ässien kotiotteluissa. Inkkarikin oli levännyt parhaan teränsä.
Oli erinomaisen hienoa huomata taiston tauottua kuinka vihollisista tuli ystäviä. Pelaajat, nuo jäälakeuksien äijät, ovat sisäistäneet ihailtavasti sen, mistä tässä on kysymys; päätössummeriin asti taistellaan, raastetaan, annetaan iskuja ja uhotaan. Päätössummeri palauttaa humeetit siviiliasentoon. Hienoja rehtejä onnitteluja, jopa ämmämäisiä halailuja saimnme todistaa taiston tauottua.
Isomäen tunteikkaalle yleisölle (tai ainakin osalle) iso miinus buuauksista, joilla se palkitsi vuoden 2006 Suomen Mestarit, se oli ämmäilyä jos mikä.
Ps. Kuka oli muuten se kaveri, joka oli mitalien jaossa viimeisenä (siis jakajista) kättelemässä? Oli kovasti tutun näköinen, mutta ei ole sielä palautunut mieleen kuka ko. herra oli.
Taisi olla koko finaalisarjan heikkotasoisin peli tämä viimeinen, mutta se on täysin ymmärrettävää. Kannu katkolla eli panokset ja paineet olivat molemmmilla joukkueilla varmasti valtavat.
Peli oli todella tarkka ja viimeisen päälle varmistelevaa. Puolustaminen nousi todella suureen rooliin varsinkin HPK:n otteissa. Riskejä ei otettu, keskialueen ylittäminen oli Ässille se kuuluisa mission impossible. HPK teki sen mikä vaadittiin, ei kauniisti (siten saa korkeintaan pronssia), mutta tehokkaasti.
Kuten kaikki havaitsimme Ässät oli täysin aseeton mestaruuskiekkoa mestaruusreseptillä pelannutta Kerhoa vastaan. Porilainen fyysisyyskään ei eilen nostanut päätään kuten aikaisemmissa Ässien kotiotteluissa. Inkkarikin oli levännyt parhaan teränsä.
Oli erinomaisen hienoa huomata taiston tauottua kuinka vihollisista tuli ystäviä. Pelaajat, nuo jäälakeuksien äijät, ovat sisäistäneet ihailtavasti sen, mistä tässä on kysymys; päätössummeriin asti taistellaan, raastetaan, annetaan iskuja ja uhotaan. Päätössummeri palauttaa humeetit siviiliasentoon. Hienoja rehtejä onnitteluja, jopa ämmämäisiä halailuja saimnme todistaa taiston tauottua.
Isomäen tunteikkaalle yleisölle (tai ainakin osalle) iso miinus buuauksista, joilla se palkitsi vuoden 2006 Suomen Mestarit, se oli ämmäilyä jos mikä.
Ps. Kuka oli muuten se kaveri, joka oli mitalien jaossa viimeisenä (siis jakajista) kättelemässä? Oli kovasti tutun näköinen, mutta ei ole sielä palautunut mieleen kuka ko. herra oli.