Mainos

Filosofiaketju

  • 7 186
  • 54

Bob Maali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jamaica Bobsled Team
Mutta toinen asia, joka vlad viestistäsi yhtäkkia putkahti mieleeni, oli ajatus raittiudesta ja sen yhtäläisyydestä ääriajatteluun. Hitler, Putin, George W. Bush...Minusta tämä on kiinnostava aspekti, joka vaatisi lähempää tarkastelua.

Entäpä Vanhanen? Ääriajattelua löytyy ainakin perhepiiristä. Millaista on äärikeskustalainen filosofia? Äärimmäisen keskinkertaista?
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mutta onko tämä oikea kanta tarkastella asiaa? Onko oikein, että aiheutetaan kymmenen sivullisen kuolema jos/kun samalla saadaan hengiltä yksi terroristi?

vlad.

Niin, mikä se suhdeluku saa olla?

Montako syyllistää saa vapauttaa, ettei yksikään syytön tule tuomituksi?

Tai montako syytöntä saa tappaa, että yksi syyllinen saadaan tapetuksi?

Kuinka väärin tai kuinka oikein voidaan menetellä ja vielä elää sen kanssa?

Ja miten kauas voidaan mennä syy-seuraus ketjussa oikeutuksen perässä? Toisaalta voiko mikään oikeuttaa vääriä tekoja? Voidaanko vääryydellä ikinä oikaista mitään?


Mitä taas tulee tuohon äärimielipiteisiin ja absolutismiin, niin Hitlerhän oli todellinen ilmastonmuutoksen vastustuksen pioneeri. Kasvissyöntiä, terveitä elämäntapoja, ylikansoittumisen estämistä, biopolttoaineita..
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Entäpä Vanhanen? Ääriajattelua löytyy ainakin perhepiiristä. Millaista on äärikeskustalainen filosofia? Äärimmäisen keskinkertaista?

Äärikeskustalainen filosofia on ainakin minun silmissäni ääripoliittista, jos sellaista käsitettä voidaan katsoa olevan olemassa. Ideaalisessa maailmassa keskustan tulisikin olla juuri se puolue joka ottaa parhaat ominaisuudet sekä oikeistolaisuudesta että vasemmistolaisuudesta ja yhdistää ne kaikelle kansalle sopivaksi kultaiseksi keskitieksi. Tämä niinkuin filosofisessa katsannossa.

Jos sallitaan poikkeama reaalimaailman puolelle, niin keskusta ikävä kyllä on aina ollut jonkinlainen sanokaamme "die-hard"-poliitikkojen ryöstökalastuksen kohde. Tuoreimpana esimerkkinä tämä myöhempien aikojen Väyrynen nimeltään Jarmo Korhonen. Täysin aivottomia lööppitason ulostuloja kuten ammattipoliitikolta toki voi odottaakin.

Mutta tällä on kovin vähän tekemistä filosofian kanssa. Sen sijaan kiinnostavampaa voisi olla vaikka pohtia, kuinka ylipäänsä tämän ketjun viestit nivovat yhteen filosofisen ja poliittisen ajattelun. Muutama päivä lisää niin kyllä tästä keskiverto yhteiskuntatieteiden ylioppilas gradun saa aikaiseksi. Valtiotieteilijälle tätä ei parane antaa, sehän perkele värkkää pian puolueohjelman tästä.
 

J.Petke

Jäsen
Eikö tämän pitänyt olla filosofia ketju eikä poltiikkaketju. Tästähän puuttuu enää TOJ tuomassa Neuvostoliittopropagandaansa esille.

Filosofia olisi helvetin mielenkiintoinen alue opiskella mutta huonosti vaan tuolla leipänsä tienaisi. Mitä olen aikoinani filosofiaa lueskellut niin monilta filosofeilta löytyy hyviä argumentteja. Esim Platon, Sartre, Spinoza, Rousseau ja Hegel kaikki omaavat omat loistavat pointtinsa mutta aina on jotain hieman pielessä verrattuna omaan ajatteluuni.

Pidän myös Jeesusta yhtenä isona filosofina enkä Jumalan lapsena. Ja tarkoituksena ei ole tuoda uskontoa tähän keskusteluun mitenkään isommin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Niin, mikä se suhdeluku saa olla?

Montako syyllistää saa vapauttaa, ettei yksikään syytön tule tuomituksi?

Tai montako syytöntä saa tappaa, että yksi syyllinen saadaan tapetuksi?

Kuinka väärin tai kuinka oikein voidaan menetellä ja vielä elää sen kanssa?

Ja miten kauas voidaan mennä syy-seuraus ketjussa oikeutuksen perässä? Toisaalta voiko mikään oikeuttaa vääriä tekoja? Voidaanko vääryydellä ikinä oikaista mitään?

Osittain näitä samoja kysymyksiä esitin itselleni lukiessani Sam Harrisin teosta "Uskon loppu...". Kirjan sisältö pääosin faktoja ja uskontojen käsittelyä hyvinkin ankaralla kädellä - yhdistettynä terrorismin vastaiseen sotaan ja sen oikeutukseen. Oli mukana filosofisiakin mutta ennen kaikkea moraalisia aspekteja.

al-Qaida teollaan aiheutti Harrisin mielestä sen, että länsimailla on oikeus puolustaa itseään hyvinkin vapaasti, ja että länsimaat ovat toimissaan moraalisesti korkeammalla tasolla kuin muslimit, jotka kohdistavat iskunsa summittaisesti, ilman, että kohde on sotilaallinen.

Silti kysyn itseltäni, että onko oikein tappaa kymmeniä/satoja sivullisia jotta saadaan teloitettua yksi terroristi - mikä on se suhdeluku? En osaa/voi vastata.

Tai onko oikein kiduttaa ihmisiä jotta saadaan heiltä mahdollisesti vastaus ja sen perusteella estettyä terrori-isku, ottaen huomioon samalla sen, että kidutettavaksi voi joutua syyttömiäkin?

Yhden asian suhteen olen järkähtämätön eli en todellisuudessa kannata kuolemantuomiota, en vaikka syytetty olisi suorittanut mahdollisesti kuinka vakavan rikoksen tahansa. Valtiokoneisto ei saa olla tuomarin ohella kostaja, kuolemantuomio on mielestäni kosto eikä mikään muu. Lisäksi on huomioitava sen peruuttamattomuus.

Ehkäpä filosofian sijaan liikaa politiikkaa näissä viesteissäni - lie aika siirtyä oikealle "kujalle".

Tosin voihan kuolemantuomion tai väkivaltakoneistoin tekojen oikeutuksista käydä filosofistakin keskustelua ja ulottaa keskustelu paljon syvemmille vesille joilla nyt seilaamme.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Kuinka me määrittelemme käsitteen "terrorismi"? Ja vielä tärkeämpi kysymys, kuinka me määrittelemme käsitteen "terroristi"?

Terrorismi käsitteenä lienee ymmärrettävä haitalliseksi toiminnaksi, joka kohdistuu vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Tästä on ehkä mahdollista päästä yhteisymmärrykseen ja vaikka ei olisikaan niin sivuston ylläpitäjillä riittänee kovalevytilaa asiasta keskustelemiseen.

Kiinnostavampaa ainakin minusta on sensijaan tutkailla käsitettä "terroristi". Onko hän palavasilmäisenä ja sarvipäisenä äitinsä kohdusta tähän maailmaan syöksynyt "evil-doer"?

Vai onko hän kuten kuka tahansa meistä viattomana syntynyt, uskossa omaan asiaansa kasvanut/kasvatettu yksilö, jonka vilpitön halu on tehdä maailmasta parempi paikka räjäyttämällä itsensä ja siinä sivussa ehkä muutaman ulkomaailmasta tulleen saatanan jälkeläisen kuten hänelle on uskonnon varjolla opetettu? Aivan kuten meille on opetettu että me olemme oikeassa ja Jeesus pelastaa meidät.

Kumpi on oikeassa? Tämä on filosofiaa, ei politiikkaa. Nimenomaan yksilökeskeistä filosofiaa.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Kuinka me määrittelemme käsitteen "terrorismi"? Ja vielä tärkeämpi kysymys, kuinka me määrittelemme käsitteen "terroristi"?

Hyvä kysymys. Jos hieman totuttua vapaammin yrittäisi määrittää tuon käsitteen, yltäisi leima kaikkiin, jotka käyttävät (väki)valtaa yrittäessään pakottaa muut rajaamaan ajattelunsa ja elämänsä "terroristin" maailmankuvan mukaiseksi. Näin esimerkiksi Liisa Hyssälä on paitsi maalaisliittolainen, myös terroristi.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
Tässä tullaankin siihen, mikä on yksilön

a) vapaus
b) vastuu

suhteessa yhteiskuntaan, jossa hän elää? Mitkä ovat ne ideaalit, joita toteuttaessaan yksilö tuntee elävänsä?

Olen taipuvainen ajattelemaan, että fundamentalistiset opinkappaleet on tuomittu häviämään taistelussa maailmanherruudesta sitä mukaa kun tieto ja ennenkaikkea pääsy tietoon saavuttavat myös ns. kolmannen maailman. Se on osa globalisaatiota.

Paljon keskustellaan siitä, onko globalisaatio hyvä vai huono asia ja pitäisikö sitä jotenkin pystyä rajoittamaan. Ajatus on naurettava, globalisaatio on kuin sähkö tai bensiinikäyttöinen moottori. Maailmassa olisi varmasti vähemmän ihmisiä, vähemmän tietoa, vähemmän hiilidioksidipäästöjä jne. jos sähköä tai bensiinimoottoria ei olisi keksitty. Sama pätee globalisaatioon (joka itseasiassa seurausta edellämainituista keksinnöistä). Jos sitä ei olisi nyt, joku keksisi sen kohta.

Ihmisen maailmassa ei ole olemassa jotakin stabiilia Linkolalaista olemisen tilaa (johon esim, USA:n Amishit tähtäävät) jossa vaan olla köllötellään. Jos sellainen olisi, me olisimme siellä jo kaikki.
 

mtuq

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Paljon keskustellaan siitä, onko globalisaatio hyvä vai huono asia ja pitäisikö sitä jotenkin pystyä rajoittamaan. Ajatus on naurettava, globalisaatio on kuin sähkö tai bensiinikäyttöinen moottori. Maailmassa olisi varmasti vähemmän ihmisiä, vähemmän tietoa, vähemmän hiilidioksidipäästöjä jne. jos sähköä tai bensiinimoottoria ei olisi keksitty. Sama pätee globalisaatioon (joka itseasiassa seurausta edellämainituista keksinnöistä). Jos sitä ei olisi nyt, joku keksisi sen kohta.

Ihmisen maailmassa ei ole olemassa jotakin stabiilia Linkolalaista olemisen tilaa (johon esim, USA:n Amishit tähtäävät) jossa vaan olla köllötellään. Jos sellainen olisi, me olisimme siellä jo kaikki.

Dieselin terveellisyys on taas yksi asia jolla ihmisiä johdetaan harhaan.

Pienhiukkaset, joita diesel tuottaa,ovat paljon pahempiaa
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Kiinnostavampaa ainakin minusta on sensijaan tutkailla käsitettä "terroristi". Onko hän palavasilmäisenä ja sarvipäisenä äitinsä kohdusta tähän maailmaan syöksynyt "evil-doer"?

Vai onko hän kuten kuka tahansa meistä viattomana syntynyt, uskossa omaan asiaansa kasvanut/kasvatettu yksilö, jonka vilpitön halu on tehdä maailmasta parempi paikka räjäyttämällä itsensä ja siinä sivussa ehkä muutaman ulkomaailmasta tulleen saatanan jälkeläisen kuten hänelle on uskonnon varjolla opetettu? Aivan kuten meille on opetettu että me olemme oikeassa ja Jeesus pelastaa meidät.

Kumpi on oikeassa? Tämä on filosofiaa, ei politiikkaa. Nimenomaan yksilökeskeistä filosofiaa.

Ajatelmasi mukailee aika paljon "Pohjoismaista" ajattelutapaa. Me kun saamme jostain kumman syystä melko puolueetonta oppia jo ala-asteelta saakka ja myös nykyiset poliitikkomme ajavat tätä anteeksiannon ja lopullisen tuomitsemisen vastaista jargoniaan ollakseen vain ja ainoastaan perkeleen populistisia.

Heitetäämpä härski esimerkki:

Vaimosi ja lapsesi, 2 ja 4v tyttö ja poika lähtevät isäsi ja äitisi kanssa Goalle kahden viikon lomamatkalle. Itsekkin haluaisit lähteä, mutta työkiireet painavat päälle ja jäät lomaleskeksi kotiin. Illalla syödessään ranskalaisia perunoita hotellin lähistöllä, joku terroristijärjestön jäsen, luokiteltakoon hänet tässä asiaansa uskovaksi kasvatettu yksilö, räjäyttää autopommin siinä kadun varressa. Vaimosi selviytyy jostain ihmeen syystä, mutta menettää toisen jalkansa. Lisäksi paikallisen sairaanhoidon tason vuoksi hän menettää kolme sormea toisesta kädestään sairaalabakteerin seurauksena. Loput perheenjäsenistäsi valitettavasti menehtyvät pommi-iskun seurauksena välittömästi. Luuletko pystyväsi anteeksiantoon tätä teon tehnyttä ihmistä ja sen takana olevaa järjestöä kohtaan, koska haluat ajatella kuten kunnon humanisti?

Koulutuksen lisääminen näissä valtioissa on mielestäni ainoa oikea tapa kitkeä turhat terrorikuolemat, samaan aikaan kuitenkin on todettava ja jollain tapaa oikeutettava terroritekoihin syyllistyneitten rankaisu kovalla kädellä. Sama pitäisi päteä myös Suomessa; jos joku tappaa jonkun ns. vahingossa, suotakoon hänelle vaikka 5 vuotta linnaa. Jos sama kaveri linnatuomionsa jälkeen hoitaa edelleen ihmisen päiviltä, joutaa ko. henkilö mieluummin kuolemaan kuin tappamaan jonkun kolmannen henkilön taas 5 vuoden päästä. Vai pitäisikö tällaista kaveria vieläkin ymmärtää?
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kuinka me määrittelemme käsitteen "terrorismi"? Ja vielä tärkeämpi kysymys, kuinka me määrittelemme käsitteen "terroristi"?

Terrorismi käsitteenä lienee ymmärrettävä haitalliseksi toiminnaksi, joka kohdistuu vallitsevaa yhteiskuntajärjestelmää vastaan. Tästä on ehkä mahdollista päästä yhteisymmärrykseen ja vaikka ei olisikaan niin sivuston ylläpitäjillä riittänee kovalevytilaa asiasta keskustelemiseen.

Pidetään nyt kuitenkin kiinni siitä "alkuperäisestä" terrorismin määritelmästä, eli kauhun/pelon tarkoituksellisesta aiheuttamisesta. Terrori ei siis välttämättä kohdistu suoraan yhteiskuntajärjestelmää, vaan sen osasia vastaan ja sen tarkoitus on väkivaltaa ja pelkoa aseinaan käyttämällä saada muutoksia aikaan.

Kiinnostavampaa ainakin minusta on sensijaan tutkailla käsitettä "terroristi". Onko hän palavasilmäisenä ja sarvipäisenä äitinsä kohdusta tähän maailmaan syöksynyt "evil-doer"?

En muista kenenkään väittäneen suoraan että joku syntyisi terroristiksi/evil-doeriksi. Tuskin kukaan edes uskoo näin.

Toki tutkimuksia on, joiden mukaan ihmisillä on tiettyjä taipumuksia, joille on löytynyt biologisia selityksiä eli syntymässä saa alttiuden esimerkiksi väkivaltaan. Mutta väistämätöntä sen ei voi sanoa olevan, tai että se liittyisi mitenkään ehdottomasti johonkin rotuun saati kansallisuuteen tai asuinpaikkaan.

Ympäristötekijät ovat sitten erikseen.


Vai onko hän kuten kuka tahansa meistä viattomana syntynyt, uskossa omaan asiaansa kasvanut/kasvatettu yksilö, jonka vilpitön halu on tehdä maailmasta parempi paikka räjäyttämällä itsensä ja siinä sivussa ehkä muutaman ulkomaailmasta tulleen saatanan jälkeläisen kuten hänelle on uskonnon varjolla opetettu? Aivan kuten meille on opetettu että me olemme oikeassa ja Jeesus pelastaa meidät.

Kumpi on oikeassa? Tämä on filosofiaa, ei politiikkaa. Nimenomaan yksilökeskeistä filosofiaa.

Ja sitten taas tarkoitus pyhittäisi keinot? Vai palataanko kysymykseen yksilön vastuu ja vapaus?

Liian usein törmään arjessa siihen, että vapaus kyllä kelpaisi mutta sen mukanaan tuoma vastuu ei sitten olisikaan haluttua.

Mutta jos poimitaan tuosta lainauksesta ajatus siitä, että mikä on opettajan vastuu? Ja mikä oppilaan?

Millaisia filosofisia pulmia mahtavat pähkäillä ne ihmiset, jotka opettavat lapsia ja nuoria, miksei aikuisiakin?

Millaisia ristiriitoja mahtaa risteillä päässä, kun esitellään eri uskontoja, eri poliittisia aatteita, erilaisia historian tulkintoja?

Mitä me mietimme kun kasvatamme lapsia tähän maailmaan? (Itselläni ei ole)

Voimmeko olla varmoja ajatustemme oikeellisuudesta, sillä erityisesti lapsien kohdalla meillä on vastuu..
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Monesti näiden selkeästi inhimillistä konstruktiota olevien käsitteiden suhteen houkuttelee rajaton ja muodoton relativismi. Onhan esimerkiksi "paha" vähän erilainen käsite kuin vaikka "painovoima". Itse en kyllä oikein ymmärrä, että miksi "ei-toivottavan" käsitteen pitäisi perustua jollekin jumalallisen objektiiviselle ja täydelliselle ymmärrykselle ollakseen merkityksellinen. On tietyt premissit, joiden täydellinen objektiivinen arvottaminen on käytännössä mahdotonta, mutta premisseistä seuraavat johtopäätökset ovat jo logiikan ja analyysin tavoitettavissa. Jos premissit myöskin tekevät jotakin oletuksia materiaalisesta maailmasta, ovat myös nämä oletukset testattavissa. Näissä puitteissa on minusta täysin mahdollista käydä koherenttia väittelyitä esimerkiksi moraalista ja etiikasta - kunhan kukaan ei teeskentele olevan Absoluuttinen. Eli vaikka en pystykään perustamaan negatiivista käsitystäni primitiivisestä fundamentalismista (on se sitten minkä uskonnon piiristä tahansa syntynyttä) jollekin täydelliselle varmuudelle, ei mielestäni tarvita tälläistä varmuutta ollakseen silti täysin koherentti ja looginen. Meillä ei ole vain tahtoa valtaan vaan myös tahto merkitykseen - ilman tätä tahdon, kokemuksen ja maailmassa olemisen aspektia ei oikein voi olla mitään todella koherenttia inhimillistä maailmankatsomusta.

edit: typo
 
Viimeksi muokattu:

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Gentleman toi esille mielestäni varsin hyvän aiheen, eli millä oikeutuksella me "levitämme" instituutioidemme (lähinnä koulujärjestelmä ja perhe) kautta vallitsevia arvoja ja näkemyksiä täysin ohjailtavissa oleviin lapsiin.

Ensiksikin on todettava, että mitään absoluuttista "hyvää" ja "pahaa" ei todellisuudessa ole olemassa. Se minkä luokittelemme noihin kategorioihin heijastuu täysin siitä arvomaailmasta, jonka olemme omaksuneet. Toisin sanoen se on meihin "istutettu" instituutioiden kautta. Ja sitä kautta sitten "istutamme" sitä jälkikasvuumme. Valitettavan moni yksilö kuvittelee arvomaailman - meidän tapauksessa länsimaalaisen - olevan jollain tapaa universaali. Tämä sitten näkyy täysin ehdottomina ja kritiikittöminä asioiden kategorisoimisena "hyvään" ja "pahaan". Kuitenkin hyvänä esimerkkinä tässäkin ketjussa esille nostamat kysymykset "mikä erottaa terroristin vapaustaistelijasta?" hiukankin syvällisempi pohtiminen osoittaa, että kategoriosiminen ja leimaaminen on täysin tulkinnanvarainen asia. Sama pätee myös siihen, että mihin perustuu kansalaisten väkivallankäytön legimitisointi virkavallan (Poliisin, Armeijan) haltuun. Todella moni ottaa sen täytenä itsestäänselvyytenä, että Poliisilla on oikeus käyttää väkivaltaa, vaikka todellisuudessa sekin oikeus viime kädessä perustuu kansalaisten legimiteettin. Samalla tavalla kuin eduskunnan päätäntävalta.

Sillä, että haluaisin ihmisten pohtivan syvällisemmin omaa ja myös vallitsevaa arvomaailmaa, en hae mitään vallitsevien arvojen totaalista hylkäämistä ja nihilismiä, vaan yksinkertaisesti sitä, että ihmiset ymmärtäisivät, minkä takia olisi hyvä elää tiettyjen arvojen mukaan. Eikä elettäisi niiden arvojen mukaan vain silloin, kun se on henkilökohtaisesti kannattavaa ja muissa tapauksissa ne hylätään.

Täytyy myöntää, että en kunnolla tiedä minkälaisella pedagogisella ohjelmalla (vai ohjelmatta?) julkiset instituutiot lapsia kasvattavat. Käsitykseni kuitenkin on, että tämä arvojen ja normien kasvattaminen on erittäin auktoriteettivetoista ja tietynlaista "sanelua". Tarkoitan tällä sitä, että käsketään elämään ja tekemään tietyllä tavalla, koska niin "on oikein tehdä". Tämä näkyy varsin hyvin kristillisen etiikan opettamisessa. Mielestäni kristillisessä etiikassa on hyvin paljon hyviä asioita, jotka edes auttavat yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämisessä. Kuitenkin sen opettamisen perustuminen raamattuun ja kristinuskoon, on varsin ikävää. Koska auktoriteettina toimivat niinkin ehdottomat asiat, niin asioiden pohtiminen ja todellinen ymmärtäminen jää kokonaan sivuun. Tämä sitten näkyy erittäin hyvin tietynlaisena nihilistisenä käyttäytmisenä ja empatian puutteena (erittäin kärjistäen tapaukset "Jokela" ja "koripallotyttö), koska vallitsevat arvot on helpompi hylätä, koska ne on omaksuttu "sanelemalla", eikä asioiden kunnollisella pohtimisella ja ymmärtämisellä. Varsinkin, kun nykyään yhteiskunta on muuttumassa varsin individualistiseen suuntaan, niin tälläisten suorien ja ehdottomien auktoriteettien merkitys ja vaikutus laskee dramaattisesti. Enään ei niin helposti toimita sääntöjen mukaan, jos siitä ei nähdä hyötyvän itse mitään, koska ei ymmärretä laajempia kokonaisuuksia.

Mielestäni onkin aika pöyristyttävää, että kriittisen ajattelun kunnollinen opettaminen tai siihen kannustaminen alkaakin käytännössä vasta lukiossa - jota kaikki kansalaiset eivät elämänsä aikana edes käy läpi. On tietenkin hyvin vaikeaa lähteä opettamaan monimutkaisia eettisiä asioita pienellä lapselle, joka on esimerkiksi juuri aloittanut koulun käynnin. Kuitenkin mielestäni pedagogiikassa tulisi hylätä kristilliseen etiikkaan voimakkaasti painottuva "sanelu" tyyli, ja ottaa tilalle enemmän filosofinen ja elämänkatsomuksellinen suunta. Tällä nyt en tarkoita mitään Hegelin järjestelmäoppien työntämistä esikoululaisille, vaan esim. ihan arkisten asioiden pohtimista syy- ja seuraussuhteiden kautta, tavalla joka on pienelle lapsellekkin ymmärrettävää. Se varmasti lisäisi lasten empatiakykyä ja perusteellisempaa asioiden ymmärtämistäkin. Täten lapset myös pystyisivät omaksumaan enemmän vastuuseen kuin velvollisuuteen nojautuvia tapoja ajatella asioista, mikä sitten varmasti heijastuisi tosielämässä vähemmän itsekkäisinä - mutta myös oman edun ymmärtävinä - ratkaisuina. Olen aika varma, että pedagogiikan ammattilaiset tämän asian pystyisivät varsin hyvin hoitamaan. Suomi taitaa kuitenkin edelleen olla liian kristilliskonservatiivinen, että tätä asiaa edes saataisiin keskustelun tasolle. Liiallinen protestanttisuuden perinteeseen nojaava esivallan mukisematon tottelemisen ja kuuliaisuuden ja tunnollisuuden ihannointi taitvat olla liian syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkisista instituutioista tällaisen karsiminen vaatii vain poliittista tahtoa, mutta perhe tasolla tilanteen muuttaminen taitaa olla liian vaativa tehtävä.

Tämä asia olisi kuitenkin erittäin tärkeä ihan jo demokratian toimimisen kannalta. Yhteiskunnan jäsenistä olisi saatava enemmän kansalaisia kuin alamaisia. Demokratian paremman toteutumisen näkökulmasta siis. Mitä enemmän yhteiskunnan jäsenet nojaavat uskonnollisiin dogmeihin ja perinteisiin eettisellä tasolla, sitä helpommin ne ovat johdateltavissa diktattoorimaiseen hallintaan.
 

tutzba

Jäsen
Olenko minäkin sitten vain sinun kuvitelmaa? Voisitko kuvitella isotissisen blondin tuohon vierelleni joutessasi?

Aika itsekeskeiseltä ajatustavalta kuulostaa.

En tarkoittanut solipsistista näkökantaa vaan idealistista. Sinun elämäsi on sinun mielessäsi, minun elämäni minun mielessäni. Helpommin ehkä ymmärrettävissä tästä: todellisuus koostuu ideoista, ei materiasta.
 
Viimeksi muokattu:

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
tutzba kirjoitti:
Jos siteeraaminen kerran sallitaan, heitän tähän väliin analyysin Nietzschen toteamuksesta "Jumala on kuollut". Nietzsche Nietzsche, kuinka väärässä oletkaan. Miten sellainen, mitä ei ole koskaan ollutkaan, voisi kuolla?

tutzba kirjoitti:
En tarkoittanut solipsistista näkökantaa vaan idealistista. Sinun elämäsi on sinun mielessäsi, minun elämäni minun mielessäni. Helpommin ehkä ymmärrettävissä tästä: todellisuus koostuu ideoista, ei materiasta.

Hmm, olen aistivinani jonkinasteisen jänniteen näiden näkemystesi välillä. Rohkenisin jopa väittää, että johdonmukaisesti ajattelevan idealistin tulisi olla ainakin jonkin sortin teisti, eli uskoa että on olemassa jonkinlainen rajoittamaton, kaikkitietävä mieli, jota voidaan hyvästä syystä kutsua Jumalaksi.

Nimittäin jos todellisuus koostuu ideoista ja todellisuus säilyy olemassa yksittäisten mielten tietoisuudesta / sen puutteesta riippumatta, niin tulisi ajatella, että on olemassa joku, joka on koko ajan tietoinen kaikesta todellisuudesta. Muuten seurauksena näyttäisi olevan äärimmäisen outo ontologia, jossa todellisuuden osaset ikäänkuin hyppivät päämäärättömästi olemassaolon ja olemattomuuden välillä (kun tulevat välillä tiedostetuiksi ja välillä ei).

Toisena argumenttina voisi esittää, että Ockhamin partaveitsiperiaate yhdistettynä idealismiin implikoi joko teismiä tai solipsismia (on yksinkertaisinta postuloida yksi mieli, johon todellisuuden olemassaolo pohjautuu).
 

tutzba

Jäsen
Hmm, olen aistivinani jonkinasteisen jänniteen näiden näkemystesi välillä. -- Toisena argumenttina voisi esittää, että Ockhamin partaveitsiperiaate yhdistettynä idealismiin implikoi joko teismiä tai solipsismia (on yksinkertaisinta postuloida yksi mieli, johon todellisuuden olemassaolo pohjautuu).

Eihän sen tarvitse olla Jumala. Jos vaikka pohtii Matrix-elokuvien kaltaista todellisuutta, niin siitä ei Jumalaa löydy. Tai no, kyllähän siitä saisi muutamasta hahmosta tekemällä Jumalan.

Itse pohdintaasi viitaten taas, tiedän näiden näkemyksieni olevan ristiriitaisia. Vahvempana ajatuksena itselläni on tämä idealismi, Jumaluuden kieltäminen sen sijaan on vain omien kokemuksien kautta tullut uskomus. Jos siis jommastakummasta tulisi luopua, olisi se Jumalan kieltäminen.

Silloin tällöin tulee itsekin mietittyä voisiko solipsismi ollakin todellisuutta. Joskus se kiehtoo hyvinkin paljon, mutta joskus sen tyrmää hyvin äkkiä. Kysymyksiä siitä herää joka tapauksessa, tulkitsee sen sitten millä tavalla tahansa.

1) Miksi juuri minun mieleni on se, joka kaiken kuvittelee?
tai
2) Miksi se mieli, joka kuvittelee kaiken, kuvittelee minut, ja luo minulle illuusion vapaasta tahdosta, omasta tietoisuudesta jne?
tai
3) Jos kaiken kuvitteleva mieli onkin Jumala, miksi hän kuvittelee ihmiset tietoisiksi tällaisesta mahdollisuudesta?

Mielenkiintoisin kysymys on ehkäpä numero 2. Jos vaikkapa kaiken kuvittelija on afrikkalainen yksinhuoltajaäiti, mitä hyötyä minun kuvittelemisesta on hänelle? Koko ajan siis oletan, että tämä kuvittelija olisi jollakin tavalla "suurempi" kuin muut, eli että hän olisi tietoinen "voimastaan". Jos sen sijaan hän ei tiedä "kyvystään", jonkun on täytynyt asettaa se hänelle, jolloin solipsismilta katoaa (mielestäni) pohja.

Jos minä kuvittelisin kaiken, pystyisinkö hallitsemaan muita ihmisiä? Periaattessa kyllä, mutta se edellyttäisi ensiksi tämän asian havainnoimista, joka itse asiassa taitaa olla mahdotonta. Jos sen esteen pystyisi jotenkin ylittämään, ei pitäisi olla mitään esteitä sille, että alistaisin ihmiset tahtooni.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Koulutuksen lisääminen näissä valtioissa on mielestäni ainoa oikea tapa kitkeä turhat terrorikuolemat, samaan aikaan kuitenkin on todettava ja jollain tapaa oikeutettava terroritekoihin syyllistyneitten rankaisu kovalla kädellä. Sama pitäisi päteä myös Suomessa; jos joku tappaa jonkun ns. vahingossa, suotakoon hänelle vaikka 5 vuotta linnaa. Jos sama kaveri linnatuomionsa jälkeen hoitaa edelleen ihmisen päiviltä, joutaa ko. henkilö mieluummin kuolemaan kuin tappamaan jonkun kolmannen henkilön taas 5 vuoden päästä. Vai pitäisikö tällaista kaveria vieläkin ymmärtää?

Siinä olet oikeassa, että nähdäkseni, turhat terrorikuolemat voidaan parhaiten kitkeä kouluttamalla väestöä (ja monissa maissa koulutettava ennen kaikkea naisia, mikä tosin on hyvin vaikeaa esim. islamilaissa maissa joissa naisen rooli on hyvin rajattu ja kapea-alainen).

Ongelmia muodostuu osaltaan siinä, että kuinka ulottaa koulutus juuri islamilaisiin maihiin ja siten, että samalla saadaan murennettua islamilaisuuden tiettyjä fundamentalisia perinteitä. Olisi saatava jotenkin maltilliset kannattajat kääntämään kelkka ja vaikuttamaan islamilaisuuden tulkintaan ja näin jossain määrin maallistamaan/maltillistamaan uskontoa, jonka seurauksena voitaisi aloittaa tehokas koulutus kaikilla tasoilla ja (mikä tärkeintä) kaikille. Tällä hetkellä monissa islamilaisissa valtioissa maltilliset hiljaa hyväksyvät terrorismin, mikä antaa signaalin terroristeille, että jatkakaa toimintaa - kansa on kaikesta huolimatta takananne tavalla tai toisella. Tilanne on vähän kuin Saksassa Hitlerin valtakaudella, osa hyväksyi hiljaa toimet ja näin Hitler sai kerätä laajan kannattajakunnan ja pääsi valtaan ja käyttämään valtakoneistoa haluamallaan tavalla. Maltillinen muslimi, antaessaan asian olla ja puuttumatta menoon, on verrattavissa juuri saksalaiseen joka käänsi katseensa ja sulki silmänsä.

Vaikka kiihkeästi vastustankin uskonnollisia järjestelmiä niin tässä tapauksessa maaltillinen islam on kuitenkin parempi kuin fundamentalistinen, ja sellaisen (maltillisen) järjestelmän kanssa yhteistyö on paremmalla pohjalla ja uhka terrorille on pienempi. Ideaalinen tilanne minun kannalta olisi se, että uskonnon rooli olisi olematon ja vallalla olisi täysin maallistunut valtakoneisto - mutta tämä minun ideaali järjestelmä ei ole toteuttamiskelpoinen vielä aikoihin. Saan siis taistella tuulimyllyjä vastaan oikein urkalla jos tällaista tavoittelen.

On siis löydettävä keskitie jolla kävellä ja joka samalla minimoi mahdolliset uhkatekijät.


Mitä tulee linnatuomion saaneeseen kaveriin niin, kuten totesin, en kannata kuolemantuomiota. Enkä haluaisi Suomeen järjestelmää jossa toisesta taposta joutuisi oikeaan elinkautiseen, josta ei olisi mahdollisuutta päästä vapaaksi. Tällaisen oikean elinkautisen välillä on oltava vielä portaita, esim. tuomioita 15 vuodesta ylöspäin aina siihen todelliseen elinkautiseen joka päättyy vasta sitten kun vanki heittää henkensä.

vlad.
 

Redcoat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
tutzba kirjoitti:
Eihän sen tarvitse olla Jumala. Jos vaikka pohtii Matrix-elokuvien kaltaista todellisuutta, niin siitä ei Jumalaa löydy. Tai no, kyllähän siitä saisi muutamasta hahmosta tekemällä Jumalan.

Ehkä on parempi sanoa sitten näin, että sillä täytyisi olla samanlaisia ominaisuuksia, joita perinteisesti on liitetty Jumala-käsitteeseen.


Itse en taida olla ainakaan puhdasverinen idealisti, mutta minulla on eräs vahvasti samansuuntainen intuitio joka uskoakseni löytyy monilta idealisteilta. Nimittäin minusta vaikuttaa siltä, että pelkästään materia- ja aika-avaruuspohjainen ontologia ei onnistu vangitsemaan kaikkea sitä, mikä mielestäni näyttää olevan todellista. Esimerkiksi, olen taipuvainen ajattelemaan, että libertaarinen tahdonvapaus ei ole harhaa, vaan todellisuutta. Enkä usko, että tämä on edes periaatteessa sellainen asia, minkä saisi sopimaan materialistiseen ontologiaan (ainakaan mikäli tarkoitamme materialla mitään sellaista mikä edes muistuttaa nykykäsitystämme materiasta).

Samanaikaisesti pidän kuitenkin älyllisesti kunnioitettavana monien reduktionististen materialistien suorastaan fanaattisesti kannattamaa premissiä siitä, että ontologian tulisi olla sillä tavalla yhtenäinen, ettei esim. pohjimmiltaan materialistiseen kuvaan maailmasta sovi sellaisen mielen olemassaolo, joka ei ole redusoitavissa materiaan. Nyt vain on niin, että tämä reduktionistinen pyrkimys yhdessä sen näkemykseni kanssa, että materialistinen ontologia on riittämätön, johtaa minut päinvastaiseen reduktioon, eli mieltä ei tulekaan selittää materian kautta, vaan materia tulee selittää mielen kautta. Mikä erottaa minut puhdasoppisesta idealistista, on se, että kuitenkin ajattelen materiaalisen todellisuudenkin olevan "todellista" jollain vähän konrkeettisemmalla tavalla kuin idealismissa. Näen vain materian olevan ainakin kausaalisesti johdettavissa mielestä, vaikka sillä sitten olisi jollain tavalla itsenäisempikin olemassaolo sen jälkeen, kun siitä on tullut olemassaoleva.

Mielestäni tämäntyyppisestä ajatuskulusta seuraa teismi (tai jotain hyvin samansuuntaista). Toisaalta se mainitsemasi solipsimi on myös mahdollista, mikäli ei pidetä ongelmana sitä että kaikki oman mielen ulkopuolinen olisi vain illuusiota. Tästä kirjoititkin mielenkiintoisia ajatuksia. Itselläni tilanne on se, että en kerta kaikkiaan pysty pitämään solipsismia totena, mutta samanaikaisesti minulle ei ole lainkaan selvää, että solipsismi olisi osoitettavissa vääräksi. Voin toki argumentoida niin, että jos solipsismi olisi totta, niin en voisi tietää sen olevan totta. Tämä johtopäätös mielestäni seuraa siitä, että solipsismi edellyttäisi niin monen asian tulkitsemista illuusioiksi, että näiden illuusioiden toteamisen jälkeen ei olisi enää perusteltua luottaa mihinkään mielensä tuottamaan päätelmään -- mukaanlukien päätelmään siitä, että solipsismi on totta! Mutta tämä ei ole kuitenkaan ihan sama asia, kuin sen osoittaminen, että solipsismi ei ole totta. Se vain osoittaa, että solipsismin rationaalinen totenapitäminen on hyvin ongelmallista, ellei jopa mahdotonta.
 

Gentleman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Siinä olet oikeassa, että nähdäkseni, turhat terrorikuolemat voidaan parhaiten kitkeä kouluttamalla väestöä (ja monissa maissa koulutettava ennen kaikkea naisia, mikä tosin on hyvin vaikeaa esim. islamilaissa maissa joissa naisen rooli on hyvin rajattu ja kapea-alainen).

Vaikka varmasti tälläkin tapaa saavutettaisiin tilanne, jossa terrorikuolemat vähenevät. Niin jää mietittäväksi se, että näin tehdessämme veisimme osin jopa pakolla toisiin kulttuureihin omia mallejamme. Ovatko ne todella niin hyviä?


Tällä hetkellä monissa islamilaisissa valtioissa maltilliset hiljaa hyväksyvät terrorismin, mikä antaa signaalin terroristeille, että jatkakaa toimintaa - kansa on kaikesta huolimatta takananne tavalla tai toisella. Tilanne on vähän kuin Saksassa Hitlerin valtakaudella, osa hyväksyi hiljaa toimet ja näin Hitler sai kerätä laajan kannattajakunnan ja pääsi valtaan ja käyttämään valtakoneistoa haluamallaan tavalla. Maltillinen muslimi, antaessaan asian olla ja puuttumatta menoon, on verrattavissa juuri saksalaiseen joka käänsi katseensa ja sulki silmänsä.

"Sinä olit kaikista pahin, tiesit kaiken koko ajan ja silti et tehnyt mitään, ikinä tehnyt mitään" Timo Rautiainen.

Ehkäpä "pahuuden" valta perustuu edelleen siihen, että massat sulkevat silmänsä.

---"Enhän minä mitään tehnyt"
---"Nimenomaan, et mitään."


Vaikka kiihkeästi vastustankin uskonnollisia järjestelmiä niin tässä tapauksessa maaltillinen islam on kuitenkin parempi kuin fundamentalistinen, ja sellaisen (maltillisen) järjestelmän kanssa yhteistyö on paremmalla pohjalla ja uhka terrorille on pienempi. Ideaalinen tilanne minun kannalta olisi se, että uskonnon rooli olisi olematon ja vallalla olisi täysin maallistunut valtakoneisto - mutta tämä minun ideaali järjestelmä ei ole toteuttamiskelpoinen vielä aikoihin. Saan siis taistella tuulimyllyjä vastaan oikein urkalla jos tällaista tavoittelen.

Uskonnon ja valtakoneiston sekoitus on minunkin mielestäni hirveä coctail.

Maallisella koneistolla kun on aina taloudellisia intresseja joista on pidettävä huolta. Siksi sen kanssa on helppo toimia. Raha on ainoa asia maailmassa joka on kaikille yhteinen.

On siis löydettävä keskitie jolla kävellä ja joka samalla minimoi mahdolliset uhkatekijät.
vlad.

Nyt alamme taas eksyä filosofian käytäviltä rahan ja mammonan saleihin.

Eikös Platon visioinut ihannevaltiota, jossa viisaat perheettömät ja omaisuutta omaamattomat päättivät yhteisistä asioista? Utopia?
 

Viljuri

Jäsen
Koskaan aikaisemmin ideat ja ideaalit eivät ole kilpailleet niin vapaasti toistensa kanssa kuin nykyisessä informaatioyhteiskunnassa, vaikka toki monet valtakoneistot pyrkivätkin rajoittamaan informaation, disinformaation ja tiedon saamista.

Tämä nähdään laajasti uhkaksi perinteisen älymystön, valtaeliittien ja tiedostusvälineiden toimesta, koska informaation ja tiedon monopolisointi ei näissä olosuhteissa onnistu enää entiseen tapaan. Ihmiset ovat nykyään laajasti ottaen huomattavasti älykkäämpiä kuin ennen, johtuen myös materiaalisistakin seikoista, kuten varhaislapsuuden monipuolisesta ruokavaliosta, mutta toki laajalti saatavissa olevan koulutuksen rooli, esiintyipä siinä indoktrinaatiota tai ei, on ratkaiseva. Joka tapauksessa "massojen älykkyyden" kasvu lisää kriittisyyttä, vaikka se ei välttämättä olekaan suoraan kausaatiossa moraalisuuden ja ymmärryksen lisääntymisen kanssa.

Rajoittuneet menneisyyden ideat ja ideaalit eivät ole toki hävinneet kokonaan postmodernistisesta informaatiotodellisuudesta, mutta kovin rajoittuneita niiden perusteesit ovat. Yhteiskunnallisilla saduilla, myyteillä ja ideologioilla tulee tietysti olemaan jokin rooli niiden ihmisten päässä, joita tälläiset meemit syystä tai toisesta viehättävät, mutta yhtään pidemmälle mentäessä menneisyyden kovinkin erilaisiin olosuhteisiin luodut konstruktiot vaikuttavat loppujen lopuksi hyvinkin epä-älyllisiltä.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ensiksikin on todettava, että mitään absoluuttista "hyvää" ja "pahaa" ei todellisuudessa ole olemassa. Se minkä luokittelemme noihin kategorioihin heijastuu täysin siitä arvomaailmasta, jonka olemme omaksuneet. Toisin sanoen se on meihin "istutettu" instituutioiden kautta. Ja sitä kautta sitten "istutamme" sitä jälkikasvuumme. Valitettavan moni yksilö kuvittelee arvomaailman - meidän tapauksessa länsimaalaisen - olevan jollain tapaa universaali. Tämä sitten näkyy täysin ehdottomina ja kritiikittöminä asioiden kategorisoimisena "hyvään" ja "pahaan". Kuitenkin hyvänä esimerkkinä tässäkin ketjussa esille nostamat kysymykset "mikä erottaa terroristin vapaustaistelijasta?" hiukankin syvällisempi pohtiminen osoittaa, että kategoriosiminen ja leimaaminen on täysin tulkinnanvarainen asia. Sama pätee myös siihen, että mihin perustuu kansalaisten väkivallankäytön legimitisointi virkavallan (Poliisin, Armeijan) haltuun. Todella moni ottaa sen täytenä itsestäänselvyytenä, että Poliisilla on oikeus käyttää väkivaltaa, vaikka todellisuudessa sekin oikeus viime kädessä perustuu kansalaisten legimiteettin. Samalla tavalla kuin eduskunnan päätäntävalta.

...

Mielestäni onkin aika pöyristyttävää, että kriittisen ajattelun kunnollinen opettaminen tai siihen kannustaminen alkaakin käytännössä vasta lukiossa - jota kaikki kansalaiset eivät elämänsä aikana edes käy läpi. On tietenkin hyvin vaikeaa lähteä opettamaan monimutkaisia eettisiä asioita pienellä lapselle, joka on esimerkiksi juuri aloittanut koulun käynnin. Kuitenkin mielestäni pedagogiikassa tulisi hylätä kristilliseen etiikkaan voimakkaasti painottuva "sanelu" tyyli, ja ottaa tilalle enemmän filosofinen ja elämänkatsomuksellinen suunta. Tällä nyt en tarkoita mitään Hegelin järjestelmäoppien työntämistä esikoululaisille, vaan esim. ihan arkisten asioiden pohtimista syy- ja seuraussuhteiden kautta, tavalla joka on pienelle lapsellekkin ymmärrettävää. Se varmasti lisäisi lasten empatiakykyä ja perusteellisempaa asioiden ymmärtämistäkin. Täten lapset myös pystyisivät omaksumaan enemmän vastuuseen kuin velvollisuuteen nojautuvia tapoja ajatella asioista, mikä sitten varmasti heijastuisi tosielämässä vähemmän itsekkäisinä - mutta myös oman edun ymmärtävinä - ratkaisuina. Olen aika varma, että pedagogiikan ammattilaiset tämän asian pystyisivät varsin hyvin hoitamaan. Suomi taitaa kuitenkin edelleen olla liian kristilliskonservatiivinen, että tätä asiaa edes saataisiin keskustelun tasolle. Liiallinen protestanttisuuden perinteeseen nojaava esivallan mukisematon tottelemisen ja kuuliaisuuden ja tunnollisuuden ihannointi taitvat olla liian syvällä suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkisista instituutioista tällaisen karsiminen vaatii vain poliittista tahtoa, mutta perhe tasolla tilanteen muuttaminen taitaa olla liian vaativa tehtävä.

Se on totta ettei mitään absoluuttista "hyvää" tai "pahaa" ole olemassa, ei mitään universaalia/globaalia (inhoan merkitystä universaali - aivan kuin maapallo olisi universumin keskus) tässä mielessä. Se minkä me koemme hyvänä tai pahana länsimaisen elämän piirissä ei välttämättä ole sitä toisessa kulttuurissa (tai toisena aikakautena, menkäämme vaikka Eurooppaan jokunen sata vuosi sitten).

Hyvä ja paha elävät kulttuurista toiseen ja aikakaudesta toiseen. Kristillisen lähestytyön myötä monet länsimaiset ajatukset hyvästä ja pahasta ovat kulkeutuneet etäisiin kolkkiin maapallolla. Vielä viime vuosisadan alkupuolella Papua-Uusi-Guinean/Länsi-Irian (Indonesia) harrastettiin kohtuullisen aktiivisesti kannibalismia tietyissä riiteissä mutta lähetystyön seurauksena tapa on jäänyt pois. Paikallisille opetettiin kristillinen käsite hyvästä ja pahasta miettimättä sitä, että onko se loppujen lopuksi sen parempi käsitys kuin paikallisten uskomusjärjestelmien käsitykset hyvästä ja pahasta. Tämä sama asia pätee edelleenkin esim. juuri kristillisen lähetystyön parissa - on meidän käsitys ja se on se absoluuttinen oikea. Oikeana ei voida pitää käännytettävien "alkuasukkaiden" tapaa luonnonjumalan antamista ohjeista elää ja kuolla, ohjeista siitä mikä on hyvää ja mikä taasen pahaa. On opetettava kristillinen tapa nähdä hyvä ja paha, tai vastaavasti mikäli käännyttäjänä on muslimi niin heidän näkemyksensä hyvästä ja pahasta.

Onko sitten olemassa mitään länsimaista käsitystä hyvästä ja pahasta jonka levittämistä maailmanlaajuisesti voitaisi pitää oikeutettuna?

Meidän on hankala mennä opettamaan muille, että asiat pitää ratkaista neuvottelemalla eikä väkivallalla koska tässä viimeisten vuosienkin kuluessa (olemme) onnistuneet löytämään ainoaksi ratkaisukeinoksi juuri sen väkivallan käytön. Toisaalta, kuten on esitetty, onko meillä ollut oikeus turvautua väkivaltaan jos siihen turvautumalla voidaan minimoida uhriluku? Kunpa edes toimisimme sitten johdonmukaisesti mutta siinä missä Afganistaniin hyökättiin terrori-iskun jälkimainingeissa, jätimme (voidaan sanoa, että länsimaat jättivät) Ruandan yksin, jonka seurauksena hutut tappoivat sadassa päivässä 800 000 ihmista. Toimimmeko moraalisesti oikein vai olimmeko nyt kuin saksalaiset jotka käänsivät katseensa Hitlerin noustessa valtaan ja aloittaessaan sittemmin sarjan toimia jotka johtivat Toiseen maailmansotaan?

...

Olen samoilla linjoilla kanssasi mitä tulee lasten ja nuorten kouluopetukseen. Nykyiseen opintomalliin olisi hyvä saada muutos ja kritillisyyden sijaan olisi opetukseen otettava enemmän juuri filosofis-elämänkatsomuksellinen -suuntaus.

Käytävä alakoulussa havainnollistaen läpi syy-seuraus-suhteuta ja yläkoulun puolella ottaa aineeseen mukaan entistä enemmän filosofista suuntausta, jotta nuorten mieli, toivoakseni, avartuisi. Tässä samalla voitaisi käydä läpi uskonnolliset suuntaukset ja niiden merkitykset ihmiskunnalle - niin hyvässä kuin pahassakin. Kertoa siis totuus kaunistelematta sitä millään muotoa. Kerrottava myös mahdollisuuksien mukaan suurimpien uskomusjärjestelmien historia ja se mitä niiden taustoilta löytyy, samalla kuitenkaan unohtamatta aineen perusluonnetta eli filosofisen ajatusten selventämistä nuorille havainnollistaen tehtävien kautta ja opettamalla sekä kertaamalla, unohtamatta filosofeja itseäänkään.

Ollaanko vielä liian kaukana tällaisen vaihtoehdon toteuttamisesta? Minusta ollaan, mennee ehkäpä seuraavan sukupolven puolelle kunnes ollaan valmiit tällaiseen muutokseen vaikka minusta se askel olisi otettava jo nyt.

vlad.
 

tutzba

Jäsen
Voin toki argumentoida niin, että jos solipsismi olisi totta, niin en voisi tietää sen olevan totta. Tämä johtopäätös mielestäni seuraa siitä, että solipsismi edellyttäisi niin monen asian tulkitsemista illuusioiksi, että näiden illuusioiden toteamisen jälkeen ei olisi enää perusteltua luottaa mihinkään mielensä tuottamaan päätelmään -- mukaanlukien päätelmään siitä, että solipsismi on totta! -- solipsismin rationaalinen totenapitäminen on hyvin ongelmallista, ellei jopa mahdotonta.

Tämähän siinä varmaan suurin ongelma onkin. Puhdas ns. järki sanoo, ettei solipsismi voi olla totta, mutta sitä ei voi millään tavalla kumota, kuten ei voi myöskään osoittaa todeksi. Samanlainen ongelma kuin Jumala. Siihen joko uskoo tai ei usko, mutta olemassaoloa tai -olemattomuutta ei pystytä todistamaan mitenkään.

Tuo argumenttisi on itse asiassa hyvinkin onnistunut.

--

Pitäisikö heittää uutta matoa koukkuun, ja lähteä pohtimaan eläinten oikeuksia?

Descartes totesi eläinten olevan koneita, ja perusteli asiaa näin: "Sielu ilmenee ajatteluna, joka tuodaan ilmi puheena. Koska ihmiset ovat tähän kykeneviä, on heillä sielu. Eläimet eivät puhu, joten he eivät myöskään ajattele, joten heillä ei ole sielua". Tämä siis noin suurinpiirtein kirjoitettuna, pääkohdat haluan tuoda esille.

Edellä olleen sitaatin perusteella eläimiähän ei tarvitsisi kohdella hyvin, sillä heillä ei ole sielua. Mikä on ongelmana? Sielun ilmeneminen puheena. Heti argumentoinnissa mentiin jo niin pahasti metsään, että tuon perusteella eläimien kaltoinkohtelua ei voida oikeuttaa.

Omaa mielipidettä en osaa tuoda ilmi. En pysty sanomaan onko eläimillä oikeuksia vai onko ihmisillä pelkästään todella vahvoja velvoitteita eläimiä kohtaan, sillä asia on suhteellisen monimutkainen.

--

Melkeinpä mieliaihe: vapaa tahto. Siitä en nyt jaksa mitään laajaa tekstiä kirjoittaa, vaan heitän esille lukemani esimerkin ja jatkan aihetta myöhemmin. Ihminen heittää kiven ilmaan ja hetki ennen alaspäinsuuntautumista kivi saa ajattelukyvyn. Kivi kuvittelee putoavansa omasta vapaasta tahdostaan. Miettikääpä sitä.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ensiksikin on todettava, että mitään absoluuttista "hyvää" ja "pahaa" ei todellisuudessa ole olemassa. Se minkä luokittelemme noihin kategorioihin heijastuu täysin siitä arvomaailmasta, jonka olemme omaksuneet.

On tietysti niin, että tälläiset termit tuntuvat viittaavan ikäänkuin tyhjään, mutta itse sanoisin, että on sinänsä mahdollista, että absoluuttinen hyvä ja paha ovat olemassa, mutta meillä ei vain ole mitään mahdollisuutta olla tästä absoluuttisen varmoja tai siitä että juuri meidän omaksumamme eettinen standardi olisi absoluuttinen ja täydellisen oikeassa. Eli kysymys on enemmänkin siitä tavasta, millä me, ihmisinä, olemme maailmassa ja miten kokemukseemme sisältyy määritelmänomaisesti epätäydellisyys ja mahdottomuus saavuttaa mitään absoluuttista. Kuin siis välttämättä maailmasta itsestään (tämä lienee jonkinlainen myönnytys myös uskonnolle). Tämä ei kuitenkaan estä esimerkiksi luonnontiedettä toimimasta hyvinkin luotettavasti, eikä se myöskään estä meitä luomasta koherentteja ja loogisia merkityksiä maailmaan vaikka niillä ei olisikaan mitään absoluuttista perustaa. En oikein itse osaa pitää niin dramaattisena tätä vetäytymistä universaalisuudesta eettisissä ja moraalisissa kysymyksissä - voi myös ajatella, että tästä ymmärryksestä inhimillisen ymmärryksen rajoista seuraakin melkoisen loogisesti ainakin jonkinlaisia eettisiä ja yhteiskunnallisia ohjenuoria, kuten esimerkiksi tietty suvaitsevaisuus ja pluralismi, jonka rajana kuitenkin on kaiken absoluuttisena esiintyvän torjuminen. Toisin sanoen siis, niin, liberalismi...
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Uskon siihen, että todellisuus on vain mielensisäistä.


"Jumala on kuollut". Nietzsche Nietzsche, kuinka väärässä oletkaan. Miten sellainen, mitä ei ole koskaan ollutkaan, voisi kuolla?
Tässä on pikkuinen ristiriita. Mikäli todellisuus on mielensisäistä, niin silloinhan Jumala voi olla kuollut, mikäli kyseinen entiteetti on Nietzschen mielen sisällä elänyt joskus vaan ei enää lausunnonantovaiheessa.
 

tutzba

Jäsen
Tässä on pikkuinen ristiriita. Mikäli todellisuus on mielensisäistä, niin silloinhan Jumala voi olla kuollut, mikäli kyseinen entiteetti on Nietzschen mielen sisällä elänyt joskus vaan ei enää lausunnonantovaiheessa.

Vastaus erääseen toiseen ristiriitatoteamukseen.

tutzba kirjoitti:
Itse pohdintaasi viitaten taas, tiedän näiden näkemyksieni olevan ristiriitaisia. Vahvempana ajatuksena itselläni on tämä idealismi, Jumaluuden kieltäminen sen sijaan on vain omien kokemuksien kautta tullut uskomus. Jos siis jommastakummasta tulisi luopua, olisi se Jumalan kieltäminen.

Eikä tämä nyt oikeastaan niin ongelmallista ole nähdä kaksi erilaista vaihtoehtoa. Olihan Platonkin omalla tavallaan sekä idealisti että materialisti!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös