Itselläni suurimmat voitonhuumat ovat jo tasaantuneet. Aluksi tuntui oudolta, ehkä vähän tyhjältä, kun sitä seuraavaa Lukon peliä ei enää tullutkaan. Ei kokoonpanoja, ei kertoimia, ei keskusteluja tulevasta pelistä. Tyhjä olo joo, mutta toisaalta levollinen, hyvin levollinen. Ja heti kun alkaa miettiä mennyttä kautta ja mestaruusiltaa, tyytyväinen hymynkare nykäisee suupieliä. Ei jossittelua, ei vitutusta, ei mitään ikävää sanottavaa Rauman Lukosta.
Tämä on juuri se tila/tunne, johon on pyritty kaikki nämä vuosikymmenet jääkiekkokauden päätteeksi. Rauman Lukko on Suomen paras. Piste. Eikä tämä uusi miellyttävä olotila jää vain tähän mestaruuden jälkeiseen huumaan, vaan se muuttaa suhtautumiseni koko kannatusasenteeseeni - hyvällä tavalla. Katkeruus on poissa ja kannatusta voi jatkaa positiivisin mielin.
Voipi olla, että se kaikista fanaattisin kannatuksen taso kohdallani katkesi mestaruuden myötä molemmista ääripäistä. Pidän sitä vain hyvänä asiana, niin voi jatkossa nauttia enemmän itse jääkiekosta ilman sitä ainaista tulospainetta ja pettymyksen pelkoa. Nyt voi entistä ylpeämpänä tunnustaa raumalaista väriä. Unelma on toteutunut.