FC Barcelona 2019–2020: nouseeko liigamestari CL-masennuksesta?

  • 155 371
  • 926

Fordél

Jäsen
Nyt jengi ulisee massu täynnä kun triplaa ei vain tule kirsikkana kakun päällä. Ei siinä, Barca on suurseura, tavoitteet korkealla ja sillä on identiteetti minkä mukaan pitäisi pelata. Kuulostaa ihan ManU horinoilta.

Ei vaan kyse on siitä, miten peli toimii ja kehittyy. Barcan peli ei ole toiminut kuin paikoin eikä tarvittavaa kehitystä ole tapahtunut. Tästäkin huolimatta se on raapinut riittävän määrän voittoja ollakseen edelleen sarjakärjessä. Ehkä manumaista olisi juuri se, että roikutaan valmentajassa, joka ei tule kehittämään peliä riittävästi.

Toki uudesta kaverista en osaa sanoa mitään, joten silkäli itse on vaikea arvioida onko edellytykset nyt yhtään paremmat, minkä pitäisi toki olla valmentajan vaihdon lähtökohta. Valverden potkut kuitenkin ymmärrän.
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Itse olen melko toiveekkaalla mielellä liikenteessä. Itselleni on ollut jo ihan tuolta Rooman sulamisesta asti selvää, että Valverde ei ole oikea mies hommaan. Peli ei ole ollut Barcamaista oikeastaan ollenkaan Valverden alaisuudessa. Esimerksi viime kausi loistavasta tuloksesta isossa kuvassa huolimatta oli pelillisesti todella heikkoa. Barcelona nyt vain sattuu olemaan pelaajamateriaaliltaan sellaisessa tilanteessa, että otteluita pystytään voittamaan ihan missä vain ja ketä vastaan tahansa yksilösuorituksilla. Ter Stegen ja Messi etunenässä ovat parin viime kauden aikana voittaneet todella paljon pelejä meille ihmeteoillaan kentän molemmissa päissä.

Jos tuo diili on tuo 6kk+2v, niin loistavaa! Arpakortti, mutta omasta mielestä nyt ainoa riski on positiivinen, jos tältä kaudelta jotain voitetaan. Valverden alaisuudessa henkilökohtaisesti en olisi uskonut liigapyttyyn saatika hörökorvaiseen. Se vähä mitä Setienistä tässä lueskelin, niin kuulostaa ihan lupaavalta. Pallokontrolli ja iloinen hyökkäyspeli kuulostaa oikeinkin Barcamaiselta!
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse olen melko toiveekkaalla mielellä liikenteessä. Itselleni on ollut jo ihan tuolta Rooman sulamisesta asti selvää, että Valverde ei ole oikea mies hommaan. Peli ei ole ollut Barcamaista oikeastaan ollenkaan Valverden alaisuudessa...
Se kyllä täytyy sanoa, että Valverden aikana barcan peliin on tullut sen verran muutosta edelliseen, että nykyään saatetaan antaa yli 3m syöttöjä, mitkä tuntuivat olevan pannassa aiemmin. Barcan pelin ongelma on koko ajan puolustuksen kyvyttömyys paineen alla. Alba ja Roberto ovat täysin jalattomia kun vastustaja karvaa ja esim. 4-0 tilanteessa olisi ihan hyvä pystyä purkamaan reilusti, eikä jäädä odottelemaan, että kenellehän sen 3 metrin syötön antaa.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Juhlat pystyyn! Setienin 6kk+2v kuulostaa oikein hyvältä. Odotukset on että pallonhallintaan uskova Cruyff-fani Setien palauttaa Barcan vihdoin pelillisesti takaisin raiteilleen Titon jälkeisen korpivaelluksen jälkeen (Martino, Lucho, Valverde).

Huvittavaa on, kun ensin on huudettu kaikkien toimesta potkuja Valverdelle pari vuotta, niin nyt kun ne vihdoin myöhässä tulevat, niin porukka kiittelee Valverdea ja paheksuu tapaa millä mies potkut sai. Valverde on 2,5 vuotta paskafutiksellaan raiskannut Barcan filosofiaa/pelityyliä ja huippurungon viimeisiä vuosia on mennyt hukkaan. En ansaitse mitään sympatioita ja kiitoksia.

Ulkopuoliset kun on täällä ihmetellyt miksi sarjakärjestä saa potkut, niin kannattaisi seurata niitä pelejä. Kahtena viime keväänä hirveät sulamiset reilusta johdosta mestarien liigassa, surkea vieras kunto ja peli itsessään on hirveää sontaa, joka ei vastaa Barcan identiteettiä. Barca on sarjakärjessä ainoastaan Messin ja ter Stegenin henkilökohtaisten suoritusten takia.

Nyky menolla ei olisi ollut mitään saumoja voittaa mestarien liigaa, ja sen täytyy olla tavoite kun Messi on vielä joukkueessa. Täysin oikea päätös, vaikka tulikin todella myöhässä.

Ja onneksi ei tuotu mitään Pochettinoa. Ei todellakaan olisi ollut esim. Xavia parempi vaihtoehto niin kuin joku väitti. Tottenhamissa nähtiin välillä niin hirveää sumputusta, että sillä pelillä ei ole mitään asiaa Barcelonaan.

Muiden joukkueiden faneilla tuntuu olevan vaikeaa käsittää että Barcassa pelkkä voittaminen ei riitä, vaan sen täytyy tulla viihdyttävällä pelillä. Minua ei haittaisi huonot tuloksetkaan niin paljoa, jos kentällä nähtäisiin Pepin aikaista futista.
 
Viimeksi muokattu:

Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Ja onneksi ei tuotu mitään Pochettinoa. Ei todellakaan olisi ollut esim. Xavia parempi vaihtoehto niin kuin joku väitti.

Mikään, siis korostan ei yhtikäs mikään tue tätä väittämää. Joukkueensa Champions-liigan finaalin valmentanut valmentaja versus Saudi-Arabian keskikastin joukkueen valmentaja. Mun silmissä näiden kahden väliltä on aika helppo valita.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Juhlat pystyyn! Setienin 6kk+2v kuulostaa oikein hyvältä. Odotukset on että pallonhallintaan uskova Cruyff-fani Setien palauttaa Barcan vihdoin pelillisesti takaisin raiteilleen Titon jälkeisen korpivaelluksen jälkeen (Martino, Lucho, Valverde).

Huvittavaa on, kun ensin on huudettu kaikkien toimesta potkuja Valverdelle pari vuotta, niin nyt kun ne vihdoin myöhässä tulevat, niin porukka kiittelee Valverdea ja paheksuu tapaa millä mies potkut sai. Valverde on 2,5 vuotta paskafutiksellaan raiskannut Barcan filosofiaa/pelityyliä ja huippurungon viimeisiä vuosia on mennyt hukkaan. En ansaitse mitään sympatioita ja kiitoksia.

Ulkopuoliset kun on täällä ihmetellyt miksi sarjakärjestä saa potkut, niin kannattaisi seurata niitä pelejä. Kahtena viime keväänä hirveät sulamiset reilusta johdosta mestarien liigassa, surkea vieras kunto ja peli itsessään on hirveää sontaa, joka ei vastaa Barcan identiteettiä. Barca on sarjakärjessä ainoastaan Messin ja ter Stegenin henkilökohtaisten suoritusten takia.

Nyky menolla ei olisi ollut mitään saumoja voittaa mestarien liigaa, ja sen täytyy olla tavoite kun Messi on vielä joukkueessa. Täysin oikea päätös, vaikka tulikin todella myöhässä.

Ja onneksi ei tuotu mitään Pochettinoa. Ei todellakaan olisi ollut esim. Xavia parempi vaihtoehto niin kuin joku väitti. Tottenhamissa nähtiin välillä niin hirveää sumputusta, että sillä pelillä ei ole mitään asiaa Barcelonaan.

Muiden joukkueiden faneilla tuntuu olevan vaikeaa käsittää että Barcassa pelkkä voittaminen ei riitä, vaan sen täytyy tulla viihdyttävällä pelillä. Minua ei haittaisi huonot tuloksetkaan niin paljoa, jos kentällä nähtäisiin Pepin aikaista futista.

Siis... kerrataan nyt. Sua ei haittaisi huonot tulokset, mutta Mestareiden Liigan voitto pitää olla aina tavoitteena.

Olisi kiva myös kuulla teikäläisen analyysi miten Xavi on valmentanut Al-Saddia kun kerran Pochia parempi vaihtoehto olisi.

Ja tietty mielipide siitä, miksi Setien, jolla on ollut aina vaikeuksia puolustuksen järjestämisen kanssa, sopii hyvin nyky-Barcaan, jolla on ongelmia puolustuksen kanssa.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Pochettinon futis ei yksinkertaisesti sovi Barcaan. Pochettinon Tottenham lähti huippujoukkueita vastaan sumputtamaan ja vastahyökkäämään. Barca ei kumartele ketään, vaan tarkoitus on hallita palloa ja prässätä välittömästi menetyksen jälkeen. Koeman samalla tavalla on lähtenyt välillä sumputtamaan, ja tällaisilla valmentajilla ei ole asiaa Barcaan.

Onneksi Laporta oli aikanaan viisaampi, kuin Xavia täällä kritisoiva porukka. Olisi jäänyt Pep palkkaamatta, ja kautta aikain paras joukkue syntymättä. Ei Peppiä paljon kokemuksen puute haitannut, kun peliäly/taktinen silmä oli ylivertainen, kuten on Xavillakin.

Ja Setien on siksi sopiva, koska palauttaa pallon hallinnan takaisin keskiöön Martinon, Luchon ja Valverden harhavuosien jälkeen.
 
Tpip

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, L'equip blaugrana, La Albiceleste, Raiders
Kyllä tuosta lopullisesta kolmikosta meritoitunein vaihtoehto ehdottomasti olisi ollut Pochettino. Eniten tuossa ainakin itsellä olisi tökkinyt se, että mies on avoimesti aikanaan ilmaissut unelmansa olevan Realin peräsimessä. Muuten miehen saavutuksia on täysin turha verrata Xavin vastaaviin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Ollaan päästy aika syvälle futiskeskustelun ytimeen jos valmennustaitoja mitataan peliuran ”pelisilmän” perusteella. Vähän niinkuin Wayne Gretzky oli 2000 luvun ylivertaisin NHL-valmentaja pelisilmänsä takia.

Jos jakelen tätä tahtia tykkäyksiä niin @Lert menettää kohta maineensa palstan ykköstykkääjänä.

Ballseja ei johdolta ainakaan puutu kun tällaiseen ratkaisuun päädytty.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Pochettinon futis ei yksinkertaisesti sovi Barcaan. Pochettinon Tottenham lähti huippujoukkueita vastaan sumputtamaan ja vastahyökkäämään. Barca ei kumartele ketään, vaan tarkoitus on hallita palloa ja prässätä välittömästi menetyksen jälkeen. Koeman samalla tavalla on lähtenyt välillä sumputtamaan, ja tällaisilla valmentajilla ei ole asiaa Barcaan.

Onneksi Laporta oli aikanaan viisaampi, kuin Xavia täällä kritisoiva porukka. Olisi jäänyt Pep palkkaamatta, ja kautta aikain paras joukkue syntymättä. Ei Peppiä paljon kokemuksen puute haitannut, kun peliäly/taktinen silmä oli ylivertainen, kuten on Xavillakin.

Ja Setien on siksi sopiva, koska palauttaa pallon hallinnan takaisin keskiöön Martinon, Luchon ja Valverden harhavuosien jälkeen.

Okei. Eli Pochettino jolla on kiistattomat meriitit valmentajana ei osaa muuttaa pelisysteemiään joukkueen mukaan, vaan lähtisi ”sumputtamaan”. Aika jännä näkemys Pochettinon Spursista esimerkiksi. Ollaan katsottu sitten eri pelejä. Mutta joo, ja taas Xavi joka on ollut sanalla sanoen paska Qatarissa ylivertaisilla resursseilla tämän osaisi?

Eli valmentaja tekee yhden pelisuunnitelman/taktiikan yhden pelaajamateriaalin avulla ja se on sitten siinä. Ookkei.
 
Fordél

Jäsen
Pochettinon futis ei yksinkertaisesti sovi Barcaan. Pochettinon Tottenham lähti huippujoukkueita vastaan sumputtamaan ja vastahyökkäämään. Barca ei kumartele ketään, vaan tarkoitus on hallita palloa ja prässätä välittömästi menetyksen jälkeen. Koeman samalla tavalla on lähtenyt välillä sumputtamaan, ja tällaisilla valmentajilla ei ole asiaa Barcaan.

Niin mitä on se Pochettinon futis? Wikipedian mukaan Pochettino suosii hyökkäävää ja aktiivista pelitapaa. "Hänen joukkueensa pelaavat yleensä 4-2-3-1-muodostelmalla, jossa vahva prässipeli ja taitava pallonhallinta korostuvat."

Se, että Pochettinon Spurs on lähtenyt altavastaajana johonkin yksittäisiin matseihin mahdollisesti sumputtamaan, ei tarkoita, että a) kyseessä on hänen pelifilosofiansa ja b) hän toimisi vastaavalla tavalla juuri Barcassa, jossa materiaali on lähtökohtaisesti aina vastustajaa parempi.
 
Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Pochetinon sijaan nyt kuitenkin tuli Setien, joten ehkä fokus sinne. Lähiviikot näyttävät, miten homma lähtee käyntiin, mutta hänen näkemyksensä hyvästä jalkapallosta sopii hyvin yksiin Barcelonan perinteiden ja vahvuuksien kanssa. Kunhan vain Camp Noun valot eivät ole liian kirkkaat.

Mitä tulee puolustuksen haavoittuvuuteen, tässä päästään jo filosofian puolelle. Barcelonallahan puolustajatkin ovat ensisijaisesti hyökkästen ja pallon hallinnan mahdollistajia, jopa Valverden aikana, ja vasta toissijaisesti vastustajan hyökkäysten pysäyttäjiä. Sekä siis taktisesti että pelaajatyyppeinä. Ainakin kun homma toimii suunnitelmien mukaan. Tämä on valinta, jossa on riskinsä, mutta kun katsoo vaikkapa nyt viimeisen 15 vuoden pokaalimääriä, enemmän siinä on ollut toimivaa kuin huonoa. Setien on käsittääkseni toteuttanut jotain samankaltaista Betisissä, nyt hän pääsee kokeilemaan samaa huomattavasti vahvemmalla pelaajamateriaalilla. Mielenkiintoista nähdä tulos.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sunnuntaina peliin pojan kanssa menossa ja eilen lävähti otteluliput sähköpostiin (Section 120). Hieman ihmetystä aiheuttaa se ettei vieräkkäisiä paikkoja (peräkkäisiä seat-numeroita, 1 välissä) oltu pystytty antaa.... Ihan kiva se olisi kun kuitenkin reissaa ala-ikäisen kanssa vieraassa maassa. Ja mielummin oman pojan vieressä kuin tuntemattomien.

No täytyy paikan päältä kysellä kun pe mennään stadion tourille tai/ja viimeistään katsomossa käydä kauppaa jos siihen väliin joku istuu. Ei tehdä siitä ongelmaa.

Mutta siihen liittyen pari kiperää kysymystä tuollapäin vierailleilta:

1. Section 120... onko kokemuksia?

2. Lipputoimistoja varmaan löytyy stadikalta tai kyliltä jostain? Niissä varmaan voi käydä asiasta neuvottelemassa. Onhan tuossa 2pv aikaa paikanpäällä. Onko kellään vastaavasta kokemuksia?

edit: Ehtikin jo netistä kaivamaan tiedon että katsomo numeroitu niin että parilliset peräkkäin ja parittomat peräkkäin. Siispä lippumme (5 ja 7) ovat vierekkäin. Hyvä näin.
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Setien ilmoitti lehdistötilaisuudessa, että ainoa asia minkä hän voi luvata on, että hänen joukkueensa tulee pelaamaan viihdyttävää futista, ja hän ei tule siitä tinkimään. Tämä on musiikkia Barca-fanien korville. Nyt meillä on ekaa kertaa sitten Titon puikoissa mies, joka ymmärtää Barcan identiteetin päälle ja palauttaa pelitavan raiteilleen pulavuosien jälkeen.

Ja mitä tulee miehen väheksyttyyn CV:hen, niin miehellä on kyllä kovat näytöt Las Palmasista ja Real Betisistä. Joukkueet ovat ylisuorittaneet roimasti, ja heikosta materiaalista huolimatta ovat pelanneet todella viihdyttävää futista ja vielä tuloksekkaasti. Sille on syynsä miksi fanit ja pelaajat Busin johdolla ihastuivat Setienin Betisiin, kun Betis voitti Barcan 4-3 upealla barcamaisella pelillä

En tiedä millä ihmeen mittarilla Pochettinolla on sitten jotenkin ihan eri tason CV. Joo on valmentanut Tottenhamia, mutta 4,5 kaudesta tuloksena oli NOLLA pystiä. Ja ennen kaikkea miehen pragmaattinen tyyli ei sovi Barcaan, kuten ei sopinut Valverdenkaan. Barca on paikka Setienin ja Xavin kaltaisille idealisteille, jotka uskovat järkähtämättömästi iloiseen pallonhallinta futikseen ja korkeaan prässiin.
 
Vieläkin. Minkälaista jalkapalloa Xavi on peluuttanut Al-Saddissa? Ja miten tämä sopii esim. Barcelonan nykyisen pelaajamateriaalin kanssa? Miten Xavin idealismi on näkynyt hänen managerina työskentelyssään? Mitä Xavi on esittänyt, että pystyisi valmentamaan Barcelonaa menestyksekkäästi? Miksi et antanut muita esimerkkejä Setienin osaamisesta kuin yhden ottelun? Miten Setienin pelisuunnitelma sopii Barcalle? Miksi Setien osaisi sovittaa pelitapansa Barcelonan materiaalille, kun siis esim. Pochettino ei tätä osaisi tehdä? Nolla pystiä on yhtä paljon kuin Setienillä, miksi tämä olisi yhtäkkiä huono asia Pochettinolle muttei Setienille? Millä tavalla Pochettino peluuttaa pragmaattista futista?
 
Viimeksi muokattu:

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Mitä tulee puolustuksen haavoittuvuuteen, tässä päästään jo filosofian puolelle. Barcelonallahan puolustajatkin ovat ensisijaisesti hyökkästen ja pallon hallinnan mahdollistajia, jopa Valverden aikana, ja vasta toissijaisesti vastustajan hyökkäysten pysäyttäjiä. (...) Setien on käsittääkseni toteuttanut jotain samankaltaista Betisissä, nyt hän pääsee kokeilemaan samaa huomattavasti vahvemmalla pelaajamateriaalilla.

Jatkanpa tätä ajatusta vielä hieman tarkemmin ja pidemmälle. Ja väitän, että Setienin suurin ongelma sekä pallonhallinnan että tavallaan puolustamisenkin kannalta ovat - hyökkääjät. Tuo eilen kuvaamani, ja se mitä vaikkapa Guardiola aikanaan toteutti, toimii parhaiten kun koko kenttäkymmenikkö on mukana ja tekee töitä sekä pallon kanssa että ilman. Kuten on täällä aiemmin huomioitu, varsinkin ilman palloa ja varsinkin herrojen Messi-Suarez kohdalla tämä on ollut ongelma, etenkin vieraissa myös pallon kanssa ja muidenkin pelaajien kohdalla. Tämä oli osa Valverden epäonnistumista, vaikka hän ei ihan samanlaiseen totaaliseen jalkapalloon tainnut edes pyrkiä. Hän ei useinkaan saanut pelaajille työhanskoja käteen. Kotona pelattiin siitä huolimatta pääosin melko hyvin, vieraissa voittoja tuli enää tuurilla tai yksilösuorituksilla jos tuli.

Mutta haaste on Setienillekin iso, koska jos hyökkäys ei tee töitä myös pallottomana, korttitalo on vaarassa jäädä vähintään yhtä haavoittuvaiseksi kuin ennenkin. Voi olla, että tietyssä mielessä Suarezin puuttuminen voi olla Setienille siunaus hänen ajaessaan uutta systeemiä sisään. Toki voi myös olla, että polvivaivat ovat olleet osasyy Suarezin "laiskuuteen".
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Mielenkiintoista nähdä kun Barca muuttaa nyt pelityyliään, niin näkyykö tämä myös hankinnoissa. Siellä on hankittu aika isoja floppeja kuten Malcom ja Coutinho, saati Boateng jonka hankintaa tuskin kukaan Barca-fani haluaa enää edes tunnustaa todeksi.

Sitten jos mietitään että pitäisi vetää työhanskat käteen ja pelata kurinalaisesti niin miten Dembele esimerkiksi istuu tällaiseen palettiin?

Ei se ainakaan Valdeverden hommaa helpottanut, että Barca on rekrytoinut viime vuosina pelaajia vähän miten sattuu enemmän Realin tyyliin.

De Jong Ajaxista Barcaan on taas enemmän sitä linjaa miten Barcan pitäisi toimia ja ihan jännä nähdä tuleeko tuohon taas enemmän selkeää linjaa millaisia pelaajia hankitaan.
 
Soolo

Jäsen
No luulisi kohta nimiä tippuvan nro 9 paikalle, onhan tuohon nyt pakko hankkia joku loppukaudeksi nyt Suarezin loukkaantumisen vuoksi. Toivottavasti osuu paremmin kuin Princen kanssa viime tammikuussa, toisaalta eikös juuri Barca konsultoinut Setieniä silloin, koska oli valmentanut kyseistä pelaajaa Palmasissa? Ilmeisesti sai ihan hyvät suosittelut, kun pelaajan hankkivat, hehe.
 
Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
1. Section 120... onko kokemuksia?

Jaa, tämä meinasikin unohtua kommentoida. Jos katsomonosien numerointi on sama kuin ennenkin, niin kyllä tuossa suunnassakin on tullut istuttua. Eli käsittääkseni kyseessä pitäisi olla paikka aika lailla suoraan maalin takana. Se ei ole ihan lähimpänä kenttää, koska ne osat ovat päädyissä Barcelonan faniryhmien alueita joihin muut eivät voi ostaa lippua, mutta kuitenkin Camp Noun mittakaavassa aika lähellä, kun ollaan vielä sillä alimmalla kolmesta kerroksesta. On kuitenkin iso ero siinä, onko kyseisen osion etu- vai takaosassa. Se on melko pitkä. Ihan edessä on vielä ns. Veikkausliiga-etäisyydellä pelaajista, takana taas paljon kauempana ja lisäksi varsinkin ihan viimeisissä riveissä ylemmän kerroksen muodostama katto vähän rajoittaa näkyvyyttä, mitä ei televisiokuvista huomaisi. Toisaalta sadesäällä siitä on etuakin olla katon alla, jos sellainen sattuisi, kuten talviaikaan kyllä voi.

Muita uutisia: Setien on ainakin nyt ekalla viikolla lisännyt harjoitusten määrää. Voi tietysti olla, että yrittää nyt vain tässä kohtaa käyttää kaiken ajan taktiikkansa viemiseen pelaajille, eikä niinkään hae mitään kurinpalautusta. Jatko näyttää. Kuitenkin tästä tulee mieleen myös se sivujuonne, että Setienin mukana tuli uusi fysiikkavalmentajakin. Toivon mukaan jotain tehdään eri tavalla myös fyysisessä valmistautumisessa ja palautumisessa siis jatkossa, jos vaikka nuo lihasvammat vihdoin vähenisivät.

Todibo vuokrattiin Schalkeen. Tässäkin on osa ymmärrettävää, koska pelit ovat jääneet vähiin eikä penkillä kehity. Ongelmallista on se, että diilissä on osto-oikeus - ja Barcelonalla kyllä takaisinosto-oikeus, mutta tuplahinnalla. Ei minusta kovin hyvin neuvoteltu tämäkään.

Ja Puig on nostettu edustukseen ainakin toistaiseksi. Setien on puhunut haluavansa antaa nuorille mahdollisuuksia, ja alku on nyt sitten siinä. Myös Arthur on kaikesta päätellen palaamassa keskikentän vaihtoehdoksi, jos ei jo Granada-peliin niin pian.

Xavi on julkisuudessa lausunut hylänneensä Barcelonan tarjouksen, koska ei ole vielä valmis siihen. Hyvä, että hänellä oli enemmän järkeä kuin seurajohdolla. Tai sitten koko kuvio oli jotain peliä tulevia pj-vaaleja silmälläpitäen, suosionkalastelua.
 
Eikös Xavi ole tämän (nimi unohtui juuri) mahdollisen uuden puheenjohtajan (siis huhuja oli että ensi kesällä lähtee haastamaan) hyviä ystäviä kuten myös Pyuolkin? Tästä siis huhuttu että odottavat tuota ensi kesän vaalia jne.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös