Mainos

Fanitoiminta ja -matkat kaudella 2012–2013

  • 184 092
  • 667

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Todella hyvä biisi! Melkee paras Lukko-biisi ja selvästi nykyaikainen. Sanat hyvät, kertosäe vie mukanaan ja Leinon hehkutukset loistavat!
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Biisi paranee jokaisella kuuntelukerralla. Laulaja tosiaan ei ole ihan parhaassa vireessä, mutta silti tuo kertsi on se sykähdyttävin osa biisissä. Räppiosuudetkin paremmat kuin voisi tällaisessa "kannatuslaulussa" kuvitella olevan. Ja genrekin on minun mielestäni ihan sopiva, sillä nykyään monet pelaajatkin ovat sen verran nuoria ettei se musiikkimaku aina ole sitä "duhastia". Tää on nykyaikaa.

On liigassa muutama parempikin kannatuslaulu, mutta kyllä tämäkin varsin mainio tuotos on.
 

hokkikokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aivan helmi! En itse tyylilajista pidä, mutta omasta mielestäni paras tähän mennessä kannatuslaulu jonka olen kuullut. En niitä kovin montaa ole kuullut, joten helppo arvostella ehkä. Mutta tossa lähtörima kaikille. Pistäkääpäs paremmaksi.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Useammalla kuuntelukerralla paranee.

Sen verran Leinon Ripan osuuksista, että sopivastihan niitä tuossa on. Eihän tuossa mitään tribuuttia tehdä Ristolle, vaan vedetään Rauman Lukolle. Siksi ei kaipaa enempää Ripan hehkutuksia, vaikka niitä mukava kuulla onkin.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Lukkofanit kunnioittavat Venäjän lentoturmassa saaneiden muistoa liiga-avauksessa Porissa 16.9. Suunittelu on käynnissä, että millä tavalla. Ehdotuksia saa heittää. Pientä lakanaa ja surunauhoja ollaan ehdotettu.
 

Olkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen mestarit 20-21
Lukkofanit kunnioittavat Venäjän lentoturmassa saaneiden muistoa liiga-avauksessa Porissa 16.9. Suunittelu on käynnissä, että millä tavalla. Ehdotuksia saa heittää. Pientä lakanaa ja surunauhoja ollaan ehdotettu.

Asia ei mitenkään mulle kuulu, mutta mielestäni Lukkofanien tulisi kunnioituksensa osoittaa kotiavauksessa. Eiköhän ässien vastaava ryhmä hoida porin ottelun? Tehkää silti miten haluutte, kunhan mielipiteeni kerroin.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukkofanit kunnioittavat Venäjän lentoturmassa saaneiden muistoa liiga-avauksessa Porissa 16.9. Suunittelu on käynnissä, että millä tavalla. Ehdotuksia saa heittää. Pientä lakanaa ja surunauhoja ollaan ehdotettu.

Hold your horses, boy! Eli rauhoitupas nyt taas pikkuisen. Kyllä se on kotifanien hommaa tuollainen eli anna porilaisfanien hoitaa tuo ja tehkää Lukon KOTIavaukseen kunnianosoitussuunnitelma.

Näköjään peesasin Olkkua, mutta ehkä meitä "vanhempia" herroja kannattaa kuunnella tässä asiassa.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Harkitsemme asiaa, mutta kun vanha osasto on sitä mieltä niin pitää ottaa vakavasti. Porissa kylläkin muistetaan jo 8.9 kynttilämerellä, mutta parasta varmaan olisi hoitaa oma muistamisemme kotiavauksessa SaiPaa vastaan.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Ehdotuksia saa heittää.

Sovitte Ässäfanien kanssa yhteisestä tavasta, ja kotiavauksesta Saipa-fanien kanssa. Varsinkin Porin pelissä muu tapa olisi melkoisen typerää, IMO.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Vaihdetaan tämä päivä saman tien tähän päivään kun Lukko pelaa harjoitusottelun Ilvestä vastaan. Tänää siis voi tuoda oman muistokynttilänsä jäähallin pääoven läheisyydessä oleville pylväspatsaiden alle. Lupa tähän saatu Toimitusjohtaja Rajalalta. Toivottavasti mahdollisimman moni toisi kynttilän sinne.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Olisiko ollain jotain mielipidettä eiliseen Ässät-Lukko peliin näin fanitoiminnan silmin. Raumam bojathan olivat porissa eilen äänessä ja keränneet kehut jopa porissa. Muutamia Lukkofanit ryn jäseniä innostui mukaan ja jotkut olivat hiljaa koska heidän mielestään Raumam boja olivat hypänneet heidän varpaille näin kannustuksen suhteen.
 

Becksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olisiko ollain jotain mielipidettä eiliseen Ässät-Lukko peliin näin fanitoiminnan silmin. Raumam bojathan olivat porissa eilen äänessä ja keränneet kehut jopa porissa. Muutamia Lukkofanit ryn jäseniä innostui mukaan ja jotkut olivat hiljaa koska heidän mielestään Raumam boja olivat hypänneet heidän varpaille näin kannustuksen suhteen.

Toivottavasti tuo boldattu kohta on jotain huonoa pilaa tai väärinymmärrystä. Ei Lukkofanit ry:llä ole mitään monopolia kannustuksen suhteen ja hyvä niin. Tämä nyt pitäisi tajuta ihan mainitsemattakin.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Olihan siellä muutama lukkofani jopa agressiivisia kun kokivat, että perinteinen "lukko, tap tap" kannustus oli jäänyt liian vähälle. Tosiaan siis vain pari henkilöä, muutoin lukkofanit olivat, varsinkin lopussa, hyvin mukana.

Ikävää jos edes pientä eripuraa tulee, koska samalla asialla olemme. Raumam Bojat tarvitsevat lukkofaneja. Pitää myös muistaa, että Raumam Bojat eivät ole jokaisessa ottelussa mukana.

Hieno meininki tänään, Isomäki otettiin täysin haltuun! Kiitos kaikille läsnäolijolle.
 

ICE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Pataljoonan keskustelupalstaa myöten on Lukon kannattajien kannustus huomioitu. TV:ssä oli yleisön äänet aika hiljasella, mutta siltikin taisi useammin kuulua Lukon kannustusta kuin perinteistä Ässät-tap-tap -kannustusta. Hyvää duunia Raumam Bojat ja muutkin. Toivottavasti mitään vastakkainasettelua ei tule kannattajien kesken, kun loppupeleissä kaikki ollaan samalla asialla.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pitää tännekin tulla vielä antamaan kehuja hienosta meiningistä eiliseltä illalta. Rauma Boja ovat tehneet hienoa työtä. Kuulostaa naurettavalta, jos vedetään herneitä jostain varpaille astumisista.. :D Hajokkaa. Tietysti se varmaan ottaa koville kun pienessä ajassa hommaa viedään rajulla kädellä eteenpäin, mutta antaa ehdottomasti palaa vain, se on varma juttu että vähitellen enemmistö kosiskellaan modernimman meiningin taakse. Mielenkiintoista nähdä, missä jamassa touhu on esimerkiksi tulevana keväänä.

Jospa Porissakin vihdoin alettaisiin heräämään tähän päivään. Porukka luottaa sokeasti seisomakatsomon kaikkivoipaisuuteen automaationa, mutta näin ei enää ole. Eilen se oli hyvin nähtävissä, miten halli otetaan paljon pienemmällä porukalla haltuun monimuotoisempaa kannatustyyliä apuna käyttäen. Näissä asioissa muutenkin otettu nyt edistysaskelia taas ympäri Suomea, niin tämä on erittäin tervetullutta, että Satakunnassakin alkaa tapahtumaan. Jospa tämän myötä heräisi myös Porin pää.

Jatkakaa samaan malliin!
 

Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Olihan siellä muutama lukkofani jopa agressiivisia kun kokivat, että perinteinen "lukko, tap tap" kannustus oli jäänyt liian vähälle. Tosiaan siis vain pari henkilöä, muutoin lukkofanit olivat, varsinkin lopussa, hyvin mukana.

Olin matkassa fanien mukana, enkä huomannut kyllä minkäänlaista harmistusta Raumam Boikia kohtaan. Itse ainakin lähdin meininkiin täysillä mukaan, kunhan ensin opin nuo laulut ja huudot ulkoa. Oikeastaan tuo laulaminen ja pomppiminen oli ihan perkeleen mukavaa vaihtelua tällaiselle "porvarikatsomosta" käsin kotipelit seuraavalle. Iso plussa porukalle myös siitä, että pomppimiset suoritettiin kasvot kentälle päin, eikä niin kuin tuolla nimeltä mainitsemattomassa paikassa, jossa vastaavat hommat suoritetaan pääsääntöisesti perse kentän suuntaan.

Joka tapauksessa uskoisin, että yli 90 % faneista hyväksyy uuden kannustustyylin mukisematta ja kohtuullisen suuri osa lähtee siihen mukaankin.

Niin ja suurin ongelma pelin aikana taisi olla se yli-innokas järjestysmiesten työnjohtaja (vai mikälie), joka johdatti nuoret alamaisensa kitisemään lipunheilutuksesta(?) pelin aikana. Onneksi suuremmilla nappuloilla pelaava pukuherra pelasti tilanteen ja laittoi kyseisen kaverin aisoihin.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Olin matkassa fanien mukana, enkä huomannut kyllä minkäänlaista harmistusta Raumam Boikia kohtaan.

Kyse oli siis 1-2 henkilöstä, jotka olivat harmissaan kun perinteistä kannatusta ei heidän mielestään ollut tarpeeksi. Toki alkoholilla oli osuutta asiaan.


Niin ja suurin ongelma pelin aikana taisi olla se yli-innokas järjestysmiesten työnjohtaja (vai mikälie), joka johdatti nuoret alamaisensa kitisemään lipunheilutuksesta(?) pelin aikana. Onneksi suuremmilla nappuloilla pelaava pukuherra pelasti tilanteen ja laittoi kyseisen kaverin aisoihin

Aika jännä episodi oli. Ensiksi tultiin kovalla höökillä ilmoittamaan ettei lippuja saa heiluttaa. Eikä myöskään kaulahuiveja. Sitten paikalle kutsuttiin turvallisuuspäällikkö, joka ohjeisti järkkäreitä etteivät he voi viedä lippuja pois. Tämän jälkeen tultiin sanomaan, että "väärä hälytys". Aika huvittava episodi.

Sen verran otti joitakin porilaisia psyykkeen päälle pelin lopputulos ja katsomon haltuunotto, että pelin jälkeen pari älypäätä oli sitä mieltä, että kannustamisesta joutaisi hakattavaksi. Onneksi Raumam Bojat eivät provosoituneet ja paikalta päästiin lähtemään rauhallisesti.

Näitä löytyy jokaiselta paikkakunnalta kyllä.
 

Brousseau

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika jännä episodi oli. Ensiksi tultiin kovalla höökillä ilmoittamaan ettei lippuja saa heiluttaa. Eikä myöskään kaulahuiveja. Sitten paikalle kutsuttiin turvallisuuspäällikkö, joka ohjeisti järkkäreitä etteivät he voi viedä lippuja pois. Tämän jälkeen tultiin sanomaan, että "väärä hälytys". Aika huvittava episodi.

Sen verran otti joitakin porilaisia psyykkeen päälle pelin lopputulos ja katsomon haltuunotto, että pelin jälkeen pari älypäätä oli sitä mieltä, että kannustamisesta joutaisi hakattavaksi. Onneksi Raumam Bojat eivät provosoituneet ja paikalta päästiin lähtemään rauhallisesti.

Näitä löytyy jokaiselta paikkakunnalta kyllä.

Kunnon urpoilua järkkäreiltä.. :D Eikai tommosella muuten merkitystä, mut tietysti toivottavaa, että kaikki porukassa on sellaisella karnevaalihengellä mukana, ettei haittaa vaikka lippuja ja huiveja heilutellaan, vaikkei olisi pelikatko. Tietysti tuularikatsomossa saattaisi jengi alkaa vetää hernettä nenään, mutta kyllä äänekäs faniporukka saa mielestäni karnevalisoida miten lystää - Keski-Eurooppalaiseen tyyliin.

Kyllä näitä urpoja siellä valitettavasti tuntui taas piisaavan yllin kyllin. Mutta ottaahan se ylpeyden päälle kun teidän hyvään menoon ei ollut vastata millään muulla kuin Ässät tap tap tap ja sitä kun ei tarpeeksi kauan jakseta harrastaa, niin meneehän siinä palko sieraimeen.

Tervetuloa ensi kerrallakin ottamaan halli haltuun, jos rupeis sitä myöden Porissakin väki heräämään ihan toden teolla, et jotai tarttis tehdä. Suomen paras tunnelma? Ja paskat.
 

Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Arsenal FC
Todellakin Raumam Bojat ovat hoitaneet hienosti hommansa. Vähän itseäni mietitytti lauantain pelin aikana mitä Lukkofanit tekivät? En ainakaan huomannut heidän osallistuvan mihinkään muihin kuin Lukko tap tap tap -huutoihin/taputuksiin. Ja jos Bojat olivat hiljaa muutaman hetken oli kulma silloin täysin hiljainen. Voi olla, että havaintoni on väärä, mutta luulisi heidänkin nyt lähtevän mukaan muiden kannattamiseen.
 

NaNi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KooKoo, Red Wings
Raumam Boja kirjoitti seuraavanlaista tekstiä Heidän Facebook sivulleen:

Osa bojista on koulutusseminaarissa Tukholmassa ja tutustumassa paikalliseen kannattajakulttuuriin, joten perjantain Ilves ottelussa bojille ei ole luvassa erityistä ohjelmaa. Boikien tulevista tempauksista tiedotetaan tällä sivulla sekä raumamboja.fi - saitilla. Pysykää kuulolla. Päätty ast! RB

Mielenkiintoista hommaa etten sanoisi, ja erittäin positiivista.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Nyt alkaa palaa hiha Lukkofanien kanssa. Raumam boja laulavat omiaan laulujansa hyvällä menolla niin Lukkofanien rumpuryhnä alkaa huutamaan päälle. Ei perkele! Järki käteen. Itse toimin ns."ryhmien välisenä henkilönä" ja en ymmärrä mikä tarve Lukkofaneilla on huutaa päälle. Kun porukka on selvinpäin Lukkofaneissa niin Raumam boja on todella hyvä juttu ja kun ollaan kännissä niin ne on tappolistalla. Ei näin! Raumam boikia on n.20-30 ja Lukkofaneja rummunympärillä samanverran. Jos vedetään samoja lauluja/huutoja niin saadaan todella hyvä tunnelma. Jos ei kehtaa/uskalla laulaa/huutaa mukana niin otanosaa. Kaikki tietää, että fanikulmauksessa HUUDETAAN ja LAULETAAN! Raumam bojille Kiitos tästä pelistä ja Lukkofaneille nyt järki käteen! Ollaan samaa porukkaa!


Sitten vielä. Pelipäivä biisin musavideota kuvattiin perjantaina Rauman torilla ja kuvaukset jatkuu huomenna Bar Hovissa klo 14. Halukkaat mukaan!
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
On tuo nyt saatana naurettavaa touhua jos faniryhmät alkaa kilpailemaan keskenään kun kaikkien pitäisi keskittyä kannustamaan joukkuetta!
 

Dishier

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Itse en kuuluu Lukkofaneihin tai Rauman boikihin vaan olen ihan tällainen "tavallinen" seisomakatsomossa pelejä seuraava raumalainen, ja olen tällä hetkellä kyllä hiukan huolestunut nykyisestä tilanteesta tuolla fanikulmauksessa.
Rauman bojat on loistava kannattajaryhmä, jolla on hienoja kannustuslauluja ja joka lähtee myös hyvin mukaan Lukkofanien kannustukseen mukaan. MUTTA, mutta tässä on mielestäni myös pieni ongelma. Ns. tavalliset peliä seuraavat katsojat(sekä istuma- ja seisomakatsomassa) eivät lähde mukaan Rauman boikien kannustukseen, koska eivät osaa laulujen sanoja eivätkä muutenkaan viitsi kannustaa Lukkoa tällä tavalla. Sen sijaan Lukkofanien rummutuksen tahdittamaan taputukseen on kaikkien helppoa ja vaivatonta osallistua.
Esimerkiksi tilanteessa, jossa Lukko lähtee ylivoimalla hyökkäykseen tai pyörittää peliä vastustajan päädyssä niin jos tällöin Rauman bojilla on kannustuslaulu kesken niin mielsetäni Lukkofaneilla on tällöin täysi oikeus alkaa rummuttamaan, jotta saadaan koko halli mukaan käsiä taputtamalla! Faniryhmänhän tarkoitus on saada koko halliin hyvä tunnelma ja tämä onnistuu siten, että saadaan kaikki katsojat mukaan tällä helpolla käsiä taputtamalla menetelmällä.
Arvostan molempia faniryhmiä erittäin paljon ja toivoisinkin että tähän asiaan saataisiin nytten jonkinlainen kompromissi. Rauma ei ole niin iso kaupunki, että täällä olisi tilaa kahdelle kinastelevalle faniryhmälle. Oma ratkaisuehdotukseni olisi se, että molemmat ryhmät osallistuisivat toistensa kannustamiseen, mutta Lukkofaneilla olisi se viimeinen päätösvalta, koska he toimivat joka pelissä, ovat olleet jo kauan kannustamassa ja koska he saavat parhaiten koko jäähallin mukaan kannustukseen. Nyt siis toivoisin molemmilta ryhmiltä hieman pelisilmää tässä asiassa. Ja ymmärrän kyllä toisaalta Lukkofanien harmituksen, sillä kukapa ei harmistuisi, jos omaa valtaa tullaan kaventamaan.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Mälsä pierumäki kiekko.
Raumam boikien kannattaisi jakaa flyereita, joissa on kannatusbiisien sanat yms. Varmasti moni haluaisi ainakin tietää, mitä Raumam boja oikein laulaa/huutaa. Jokunen katsoja voisi lähteä jopa huutoon/lauluun mukaankin. Vaikka netissä sanat olisikin, niin harva niitä lähtee sieltä opiskelemaan.

Joku voi kokea tietysti flyerien jaon ahdistavaksi, mutta varmasti jokunen kiinnostunutkin saattaisi ottaa lapun mukaan. Turha siellä on kahden faniryhmän toisiaan kyräillä. Kannattaisi puhaltaa yhteen hiileen ja sopia "pelisäännöistä". Kumpikaan ei lähde tallomaan toisen varpaille, kun on joku setti menossa. Ei ruveta paukuttamaan laulun päälle ja hyvää rytmikästä taputusta ei lähdetä laulamaan päälle, ellei se satu hyvin tahtiin mukaan.

Tämä siis vain nöyrä huomio.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Flyereita on jaettu, mutta ei jokaisessa matsissa. Laulettavia kappaleita on aktiivisessa käytössä 4-7, joista muutama todellisessa tehokäytössä. Olemme pikkuhiljaa ajaneet niitä sisään ja tuntuu, että sanat ovat kyllä jo hyvin hallussa, muttei ei ehkä aina uskalleta lähteä mukaan.

Olemme myös kokeilleet huudattaa lukkofaneja sininen keltainen - chantissa, josta on hyvä ponistaa eteenpäin.

Raumam boikien puolesta ei ole mitään ongelmia niin lukkofanien kuin kenenkään muunkaan kanssa. Tarkoituksena on pitää hauskaa ja samalla kannattaa rakastamaamme seuraa. Välillä tulee meidän lauluihin päällekkäisyyksiä kun perinteinen taputus ja rummunpauke alkaa lukkofanien toimesta kun Lukko saa pyörityksen vastustajan päätyyn. Mielestäni se on ihan ok ja hyvä se vain on, että koko halli lähtee kannustukseen mukaan.

Jokatapauksessa lukkofanien kanssa voisi kyllä sopia vähän kuvioista milloin kumpikin ryhmä aloittaa oman juttunsa, mutta kaikkein tärkeintä olisi, että molemmat ryhmät oppisivat tekemään yhteisiä juttuja. Raumam bojat kannustavat mieluusti myös perinteiseen tyyliin ja olisi hienoa jos lukkofanit voisivat yhtyä lauluun. Näin on jo tapahtunutkin ja olen täysin varma siitä, että pikkuhiljaa molemmat ryhmät toimivat synergiassa ja meillä on maan parhaimpia meininkejä! Porissa se jo nähtiin mihin lukkofanit ja bojat pystyvät yhdessä - koko halli otettiin haltuun. SARJANAVAUKSESSA LAUANTAINA.

Pitää myös muistaa, että lukkofanit ovat aina hallilla, jokaisessa ottelussa. Raumam bojat eivät pääse jokaiseen otteluun ja silloin kun pääsemme niin lähtökohta pitää olla se, että tulemme sinne tukemaan kannustusta - emme viemään keneltäkään mitään pois.

Lukkofanien kanssa on lähtenyt yhteistyö hyvin liikkeelle, toki yhteistyötä pitää kehittää vielä paljon. On hyvin luonnollista, että kun jotain uutta tulee niin olisi se sitten miten positiivinen asia tahansa niin vastustusta syntyy. Uskoakseni nämä muutamat henkilöt ymmärtävät vastustuksen turhaksi, koska lukkofaneilla on edelleen tärkeä asema Lukon tukemisessa.

Toivotan jokaisen lukkofanin tulevan mukaan laulamiseen ja olemme varmasti vielä yhteydessä viralliseen kannutusyhdistykseen siitä miten voisimme pelin aikana saada synergian luistamaan täydellisesti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös