Fanitoiminta ja -matkat kaudella 2012–2013

  • 210 839
  • 528

Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fanimatkoilla joilla itse olen ollut mukana, on aina ollut ratkiriemukasta ja mahtavia muistoja on kerääntynyt roppakaupalla.
Joku keino vain pitäisi olla, millä saadaan fanimatkoilla vielä käymättömät henkilöt innostumaan lähtemään. Ensimmäisen kerran jälkeen useimmat tulevat kyllä uudestaankin.
Asian ytimeen. Tämän kauden ns.megamatkalla Turkuun vetämässäni bussissa oli ensikertalaisia kymmenkunta. Vaikka IFK hävisi ottelun, niin fiilis oli hyvä ja varmasti lähtevät uudelleen reissuun!

Megamatka olisi hyvä ottaa uusiksi vielä tällä kaudella ja hieman pidemmällä valmistaumissajalla. Ehdotan runkosarjan kolmanneksi viimeistä kierrosta 10.03. Pelicans - HIFK. Matka lyhyt, uusittu halli, Pelsut hyvässä dravissa, joten reissuun voitaisiin saada oikeati se 1000 fania ja hieno tunnelma...
 
AllStars

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sen verran palaan tuohon ihmeelliseen La Famiglia-vääntöön, että reissussa mukana olleena en missään vaiheessa huomannut mitään tuollaista, ja koko jutusta luin ensimmäistä kertaa täältä. Ottamalla asia esiin Jatkoajassa edes olematta itse koko reissulla mukana saadaan aikaan vain paljon turhaa hälyä. Tällaisilla asioilla kun on tapana paisua kohtuuttoman suuriksi. Kaikilla meillä lienee kuitenkin yhteinen asia, Helsingin IFK.
 
COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Sen verran palaan tuohon ihmeelliseen La Famiglia-vääntöön, että reissussa mukana olleena en missään vaiheessa huomannut mitään tuollaista, ja koko jutusta luin ensimmäistä kertaa täältä.

Vahva sama. Johtuikohan siitä, että yyyy ja xxxx (nimet sensuroitu) ilmoittivat, että näkee sen loppupelin tuolta baarin puoleltakin. No niinhän sen näki. Terveisiä pöytäseurueelle! Ja vedon voittotuoppi maistui myös, kiitos Kokkolan miehelle.

Mutta tämä asia on käsitelty ja taputeltu asianosaisten kesken, joten siitä jauhamista ei jatketä täällä.

Hegu: jos en ihan hirveen väärin muista eiliseltä tasottelulta, niin tuo Pelsu-peli taisi olla Megis. Voi muisti heittää kyllä häränpyllyä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Tulee vähän lyhyellä varoitusajalla, mutta olisiko sellaisessa mitään ideaa, että faniporukka ja miksei itse joukkuekin, järjestäisi jonkinlaisen tempauksen teemalla "pelastakaa pikkuveli". Tyyliin vaikka facebook ryhmää ja sen semmoista, jolla houkuteltaisiin tuohon 17. päivän Blues peliin.
 
Hegu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hegu: jos en ihan hirveen väärin muista eiliseltä tasottelulta, niin tuo Pelsu-peli taisi olla Megis. Voi muisti heittää kyllä häränpyllyä.
Fan clubin sivujen mukaan perusreissu, mutta siinä ottelussa saattaa olla isot panokset ja muutenkin sopisi megamatkaksi. Lahti oli toissa kaudella megamatka... Muistan, että silloin oli kolme peräkäistä lauantaita vierasmatsi ja hyviä reissuja tarjolla... allekirjoittanut missasi kaikki, koska oli kaksi viikkoa Thaimaassa alkaen juuri siitä ensimmäisestä lauantaista. Ei sinänsä, hauskaa sielläkin oli :)

En tiedä menikö siellä sitten kaikki järjestävän jengin puolesta hyvin, kun jäi vuoden kokeiluksi? Sport faneilta olen kyllä saanut kuulla lahtelaisten perseilyistä viime keväältä, joten en ihmettelisi...
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Ilves - HIFK, La 10.12. klo 12:30, Pikkujoulumatka
Matka + lippu 30 €
Pelkkä lippu 15 €

Matkan hinta sisältää meno-paluu bussikuljetuksen laadukkailla Ventoniemen turistibusseilla sekä istumapaikkalipun C3-katsomoon. Pelkkä pääsylippu ilman kyytiä 15 €. Pääsyliput jaetaan fanibussin saavuttua pelipaikalle noin 45 min. ennen ottelun alkua. Paikkoja on varattu 350 IFK-kannattajalle. Ilmoittautumisia otetaan vastaan sähköpostilla lippuvaraus(a)hifkfans.com sekä HIFK Fan Club-fanipisteessä perjantaihin 9.12. HIFK-TPS -otteluun asti. Paikkoja varatessa on maksettava 15 € varausmaksu ennakkoon, kaikilta matkalle osallistujilta vaaditaan Fan Club-jäsenyyttä. Jäseneksi voit liittyä IFK-fanipisteessä F1-katsomon kohdalla tai fanisivujen kautta. Matsilipun voit varata myös ilman bussikyytiä.

HUOM! Lähtöpaikkana kaikilla tämän kauden fanimatkoilla on Helsingin Jäähalli (pääsisäänkäynti / Nordenskiöldinkatu). Lauantaina 10.12. Tampereelle lähdetään kello 12:30. Paluu Helsinkiin tapahtuu välittömästi ottelun päätyttyä, arvioitu paluuaika Jäähallille on noin klo 21:00.

HIFK Fan Clubin vierasmatkasäännöt

1. Fanimatkat ovat avoimia kaikille IFK-kannattajille, mutta osallistujien tulee olla Fan Club-jäseniä (2011-12 kausimaksu 5 €)
2. Fanimatkat varataan hyvissä ajoin etukäteen IFK-kotiotteluissa tai sähköpostilla lippuvaraus(a)hifkfans.com, matkoille ilmoittautuessa maksetaan varausmaksu
3. Kaikki osallistujat edustavat HIFK Fan Clubia ja haluamme koko faniryhmän käyttäytyvän asiallisesti jokaisessa ottelussa IFK:ta kannattaen.
4. Häiriköinti tai aggressiivinen käytös matkalla tai jäähalleissa johtaa porttikieltoon koko kaudeksi.
5. Vakavista järjestyshäiriöistä seuraa Fan Club-jäsenyyden menettäminen.

Olet lämpimästi tervetullut iloitsemaan IFK-fanien seuraan vieraskentilläkin, luonnollisesti kauniin punaiseen pukeutuneena.
 
Viimeksi muokattu:

Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Talviklassikon pääsyliput nyt postimyyntinä:

HIFK - Jokerit, La 4.2.2012 Olympiastadion

Olympiastadionin katsomo jaetaan tänäkin vuonna kahteen osaan etelä-pohjois-suunnassa. Kulttuurivaihdon hengessä Jokerit-kannattajat seuraavat ottelua länsipuolen katsomoista B16-E53 (A-katsomon puoli), ja IFK-fanien punainen meri täyttää jälleen Stadionin itäpuoliskon katsomoissa B17-E52 (D-katsomon puoli). Yleinen lipunmyynti alkoi kaikilla Lippupalvelun kanavilla maanantaina 31.10., tähän mennessä lippuja on myyty jo yli 30.000 kpl.

HIFK Fan Club myy ennakkoon IFK-kotimatseissa 1500 lippua B20- ja D24-katsomoihin. Katsomon alaosassa B20-paikat soveltuvat kaikille IFK-faneille. Ylempänä oleva D24-katsomo toimii seisomakatsomona, missä IFK-huutoihin otetaan voimaa jaloista saakka. Koko Stadionin paikat ovat numeroituja, ja turvallisuussyistä oman lipun paikkaa on ehdottomasti noudatettava!

Fan Clubin katsomoihin pääsylippujen hinta 29 € / kpl, myyntirajoituksena enintään 10 kpl / asiakas. Fan Clubin myyntipiste löytyy Jäähallin F-aulan Main Streetin päästä, katsomon F1-kohdalta. Maksuvälineenä käy VAIN KÄTEINEN. Varauksia ei oteta vastaan ja kaikki liput myydään ostojärjestyksessä – jos siis haluat vierekkäiset paikat kavereiden kanssa, kerätkää rahat samaan kasaan ja ostakaa kaikkien liput yhdellä kertaa. Fanikatsomon liput ovat myynnissä vain syyskauden ajan, lunasta paikkasi viimeistään pe 9.12.

Jäsenetu HIFK Fan Club-jäsenille:

Irtolippujen postimyynti

Talviklassikon liput voi nyt tilata myös kotiin toimitettuna. Lähetä tilauksesi pääsylippujen määrästä sähköpostilla lippuvaraus(ät)hifkfans.com ja maksa tilaus ennakkoon varausvahvistuksessa kerrotulle tilille. Liput postitetaan haluamaasi osoitteeseen, kun maksu löytyy Fan Clubin tililtä. Liput IFK-fanikatsomoon 29 eur / kpl, ostorajoitus enintään 10 lippua / jäsen. Postitse lähetettäviin lippuihin lisätään käsittelymaksu 1 eur / tilaus.

Talviklassikon alku- ja jälkibileet

Talviklassikko-tapahtumaa on laajennettu Helsingin Jäähalliin asti. Jo puolilta päivin avattava Nordis tarjoaa hienon paikan kokoontua yhteen juomien tai jopa ruokailun merkeissä. Tutustu VIP-pakettien tarjontaan IFK-kotisivuilta.

Fan Clubin jäsenille on varattu E-aulan Pepe’s Bar, joka toivottaa IFK-fanit tervetulleiksi alustavasti kello 12:00 alkaen. Myös ottelun jälkeen IFK-kannattajille järjestetään mukavat iltajuhlat, jonka yksityiskohdista tiedotamme myöhemmin.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kuinkas hyvin tuo ensi lauantain pikkujoulureissu Manseen on myynyt? Itsehän olen lähdössä mukaan tuolle reissulle joka tapauksessa, mutta uteliaisuudesta kyselen.
 
Pate 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsingfors
Kuinkas hyvin tuo ensi lauantain pikkujoulureissu Manseen on myynyt? Itsehän olen lähdössä mukaan tuolle reissulle joka tapauksessa, mutta uteliaisuudesta kyselen.

150 paikkaa mennyt, eli neljä tai viisi bussia tulossa huomisten varausten jälkeen. Ilmoittaudu VIIMEISTÄÄN PE 9.12. HIFK-TPS ottelun aikana!
 
Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Olipahan hieno lauantai. Ei se, että voitettiin peli aivan puhtaasti 0-3, mutta hienoja fiiliksiä, että IFK-katsomo pitää meteliä/kunnianosoitusta Jukka Tammelle enemmän kuin koko halli yhteensä. Esim. Onhan se vaikeata ymmärtää Den Glider In:iä, jos ei ole koskaan kuullut ruotsia. Saatika, että Jukka Tammi kiitti, ja moikkasi ekana IFK:n fanikatsomoa :)

Ja sitten, henkilö, joka jäi Manskulla, about hallin kohdalla pois. Jos luet tätä saittia, ni sinun tuollainen rusehtava hupparisi jäi bussiin, ja se on minulla tallessa.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Suuret kiitokset täältäkin kaikille mukana olleille. Oli järjettömän hieno reissu jälleen kerran.
Täytyy olla ylpeä meidän omasta faniporukasta, ei ollut (taaskaan) minun tietääkseni mitään ongelmia.
Erityismainintana toki Jukka Tammen kunniakkaan uran muistaminen tyylikkäällä tavalla.
Ääntä lähti kiitettävästi ja huumoria riitti koko matsin ajan.
 
McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
IFK Helsinki tiedote:

Ilves organisaatio antoi toiminnastamme seuraavan palautteen tekstiviestitse. "Välittäkää kiitokset faneillenne äärimmäisen fiksusta ja asiantuntevasta käytöksestä Tammen pelipaidan jäädytystilaisuudessa. Kyllä huomaa mistä kiekkokulttuuria löytyy."

Hyvä me!
 
ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Olipahan hieno lauantai. Ei se, että voitettiin peli aivan puhtaasti 0-3, mutta hienoja fiiliksiä, että IFK-katsomo pitää meteliä/kunnianosoitusta Jukka Tammelle enemmän kuin koko halli yhteensä. Esim. Onhan se vaikeata ymmärtää Den Glider In:iä, jos ei ole koskaan kuullut ruotsia. Saatika, että Jukka Tammi kiitti, ja moikkasi ekana IFK:n fanikatsomoa :)

Ja sitten, henkilö, joka jäi Manskulla, about hallin kohdalla pois. Jos luet tätä saittia, ni sinun tuollainen rusehtava hupparisi jäi bussiin, ja se on minulla tallessa.

Kiitokset myös Korakille ittelleen meijän bussiin liidaamisesta. Harvoin on tampereen keikat olleet näin mukavia. Fiilis oli koko matkan loistava ja sama jatkui hallilta aina paluumatkaan asti. Meitsi joutui jättämään Apollon keikan väliin, mutta varmasti oli riehakas meno sielläkin.
 
Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Kiitokset myös Korakille ittelleen meijän bussiin liidaamisesta. Harvoin on tampereen keikat olleet näin mukavia. Fiilis oli koko matkan loistava ja sama jatkui hallilta aina paluumatkaan asti. Meitsi joutui jättämään Apollon keikan väliin, mutta varmasti oli riehakas meno sielläkin.

Kiitos ja kumarrus. Oli todella hyvä meininki bussissa, sekä tietysti hallilla matsin aikana. Me jatkoimme sittenkin Ale-pubiin, kun muutamilla ihmisillä oli ikärajan kanssa ongelmia. Meno jatkui hyvänä koko illan ajan.

Ja kiitokset tietysti koko porukalle ja Kousa-Linelle :)
 
SteelGate

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Ilves, Bruins, HC Davos, Tunturi-Kiekko
Vaikka en millään muotoa kuulu Ilveksen varsinaiseen faniporukkaan tai organisaatioon, niin täytyy silti kiitellä teitä HIFK-faneja lauantain Hakametsä-vierailusta! Upeasti piditte meteliä ja kannustitte omianne sekä kunnioititte Jukka Tammen pelipaidan jäädytystä rytmikkäillä Jukka-huudoilla. Montako bussilastillista teitä lopulta oli?
 
Bad Bob #42

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Chicago Blackhawks
IFK Helsinki tiedote:

Ilves organisaatio antoi toiminnastamme seuraavan palautteen tekstiviestitse. "Välittäkää kiitokset faneillenne äärimmäisen fiksusta ja asiantuntevasta käytöksestä Tammen pelipaidan jäädytystilaisuudessa. Kyllä huomaa mistä kiekkokulttuuria löytyy."

Hyvä me!

Tämä on kyllä todella hienoa toimintaa IFK faneilta ja myös Ilvekseltä.
Olisiko tähän oikeasti muiden joukkueiden fanit pystyneet?
Tämä on ehdottomasti yksi asia miksi olen ylpeä ollessani IFKn fani, meillä keskitytään oleelliseen (=omien kannatukseen) mutta myös osataan arvostaa toisia silloin kun sen paikka on.
Näin se pitää ollakin! Pidetään tästä kiinni!
Tämä on meidän IFK! Me ollaan IFK!
 
Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
JYP - HIFK, La 21.1. klo 12:00
[Matka + lippu 35 €]
[Pelkkä lippu 14 €]

Matkan hinta sisältää meno-paluu bussikuljetuksen laadukkailla Ventoniemen turistibusseilla sekä seisomapaikkalipun. Pelkkä pääsylippu ilman kyytiä 14 €. Pääsyliput jaetaan fanibussin saavuttua pelipaikalle noin 45 min. ennen ottelun alkua.

Ilmoittautumisia otetaan vastaan sähköpostilla lippuvaraus(a)hifkfans.com sekä HIFK Fan Club-fanipisteessä tiistaihin 17.1. HIFK-Tappara -otteluun asti. Paikkoja varatessa on maksettava 15 € varausmaksu ennakkoon, kaikilta matkalle osallistujilta vaaditaan Fan Club-jäsenyyttä. Jäseneksi voit liittyä IFK-fanipisteessä F1-katsomon kohdalla tai fanisivujen kautta. Matsilipun voit varata myös ilman bussikyytiä.

HUOM! Lähtöpaikkana kaikilla tämän kauden fanimatkoilla on Helsingin Jäähalli (pääsisäänkäynti / Nordenskiöldinkatu). Lauantaina 21.1. Jyväskylään lähdetään kello 12:00. Paluu Helsinkiin tapahtuu välittömästi ottelun päätyttyä, arvioitu paluuaika Jäähallille on noin klo 23:30.

HIFK Fan Clubin vierasmatkasäännöt

1. Fanimatkat ovat avoimia kaikille IFK-kannattajille, mutta osallistujien tulee olla Fan Club-jäseniä (2011-12 kausimaksu 5 €)
2. Fanimatkat varataan hyvissä ajoin etukäteen IFK-kotiotteluissa tai sähköpostilla lippuvaraus(a)hifkfans.com, matkoille ilmoittautuessa maksetaan varausmaksu
3. Kaikki osallistujat edustavat HIFK Fan Clubia ja haluamme koko faniryhmän käyttäytyvän asiallisesti jokaisessa ottelussa IFK:ta kannattaen.
4. Häiriköinti tai aggressiivinen käytös matkalla tai jäähalleissa johtaa porttikieltoon koko kaudeksi.
5. Vakavista järjestyshäiriöistä seuraa Fan Club-jäsenyyden menettäminen.

Olet lämpimästi tervetullut iloitsemaan IFK-fanien seuraan vieraskentilläkin, luonnollisesti kauniin punaiseen pukeutuneena.
 
Korak

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal, ÄTPPOMK, Rikollislauma
Pistetään nyt tännekin, että missäs me sitten vuoden vaihteen jälkeen juodaan bisset, ennen ja jälkeen matsien. Sillä niin tuttu ja rakas Mexi (MexItal) on päättänyt muutaman sentin tähden vaihtaa kurjalan tuotteisiin. Ja ilmeisesti kaikki IFK-logot, kuvat otetaan pois.
 
IFK4ever

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal

Onneksi vierestä löytyy 5 Penniä ja Hadanka, ei tarvitse Mexiin sitten jatkossa todellakaan suunnata...
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Pistetään nyt tännekin, että missäs me sitten vuoden vaihteen jälkeen juodaan bisset, ennen ja jälkeen matsien. Sillä niin tuttu ja rakas Mexi (MexItal) on päättänyt muutaman sentin tähden vaihtaa kurjalan tuotteisiin. Ja ilmeisesti kaikki IFK-logot, kuvat otetaan pois.

Ahaa. Tuo ei voi kyllä pitkän päälle kannattaa. Kun miettii kuinka moni käy/kävi bissellä Mexissä ennen ja jälkeen pelin.
Onneksi hallin nurkilta löytyy useampikin paikka, jossa voi käydä ottamassa tuopillisen tai pari kunnon olutta.
Eikä olut tietääkseni maksa juuri mitään baareille, joten ei voi kovin suuresta säästöstä olla kyse.
 
fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Sama juttu. Mexi meni boikottiin saman tien.

-Tinke-80

Kuin myös. Ennen peliä on usein jopa syöty siellä tai ainakin nopea kanakori vedetty naamaan parin bissen kera. Ei voi oikein ymmärtää, Nordis on vieressä ja Jaffala jossain ratapihalla.

Huorahommia, hyvästi mexi.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Kuin myös. Ennen peliä on usein jopa syöty siellä tai ainakin nopea kanakori vedetty naamaan parin bissen kera. Ei voi oikein ymmärtää, Nordis on vieressä ja Jaffala jossain ratapihalla.

Huorahommia, hyvästi mexi.

Jokainen voisi käydä tilaamassa Ässä-peliä ennen Mexistä Koffia hanasta. Jos ei ole niin vaihtaa baaria... Hadanka ja Viis Penniä taitavat saada lisää asiakkaita tästä lähtien?

-Tinke-80
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Ranska vs Kazakstan
  • 2.24
  • 4.25
  • 2.56
Itävalta vs Tanska
  • 3.90
  • 4.35
  • 1.70
Puola vs Latvia
  • 9.00
  • 6.90
  • 1.22
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.26
  • 6.30
  • 8.25
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös