Faith No More & Mike Patton

[teroz]

Oli pakko perustaa pitkällisen pohdinnan jälkeen ketju mielestäni parhaalle maailmassa koskaan vaikuttaneelle bändille, jonka ura tosin tyssäsi jo 10 vuotta sitten.

Bändihän on monille tuttu lähinnä Epicin kautta, jonka vuoksi monet ärysttävästi tituleeraavat (varsinkin USAssa) bändiä yhden hitin ihmeeksi. Minulle bändi on kuitenkin kaikkea muuta. Mielestäni porukka oli hurjasti aikaansa edellä tästä hyvänä esimerkkinä King For a Day (Fool for a Lifetime) vuodelta 1995.

Kaiken hyvän lisäksi bändissä oli yksi ehdottomasti parhaista vokalisteista, eli Mike Patton. Patton toki myös tuhosi bändin, aluksi saamalla Jim Martinin lähtemään ja lopulta koko puljun. Toisaalta mitäpä bändistä olisi tullut, jos aluperäinen laulaja Chuck Mosley olisi jatkanut kokoonpanossa? Tuskin mitään We Care a Lot renkutusta merkittävämpää.

Jim Martinin lähtö 1993 oli itselle harmittava isku. Martin turhautui, kun musiikki ei ollut enää tarpeeksi suoraviivaista ja kitaravetoista, niin ja välit Pattoniin olivat täysin solmussa. Ironista kyllä bändi teki heti hänen lähtönsä jälkeen suoraviivaisimman levynsä, tosin suuresti Roddyn huumeongelmista johtuen. Toisaalta tilalle astui (hetkeksi) loistava Trey Spruance ja King for a day julkaistiin, joten eipä voi lopputuloksesta valittaa.

Bändin elo parrasvaloissa kesti vain neljän levyn ajan: The Real Thing (1990), Angel Dust (1992), King for a day - fool for a lifetime (1995) ja Album of the Year (1997). Eli tuotanto on suppea, mutta sitäkin monipuolisempi. Ja jos käy oikein tylsäksi, niin ainahan voi kaivaa pari ensimmäistä Chuck Mosley ajan levyä esiin.

Bändi hajosi virallisesti 1998 lopettamalla pitkään velloneet lopettamishuhut lopettamiseen (basisti Billy Gouldin sanoin). Hajoamisen jälkeen Patton teki totaalisen pesäeron muihin, hänen kommenttinsa bändiä ja sen jäseniä kohtaan ovat olleet pääasiassa kaikkea muuta kuin valoisia.

FNM:n jälkeen Patton on pitänyt itsensä hyvin kiireisenä: Fantomas, Mr Bungle, Tomahawk, Peeping Tom jne. jne. Sanotaan nyt näin, että tuontanto on ollut mielenkiintoista. "Parasta" on kuitenkin ollut 90-luvulla tulleet soololevyt, jotka sisältivät mm. ääniä kahvinkeittämisestä ja suuveden kurlaamisesta - mukana on myös Suomessa äänitettyjä teoksia.

Rumpali Mike Bordin rummuttelee Ozzyn bändissä ja käväisi nopeasti tuuraamassa myös Kornissa. Roddy puuhailee Imperial Teen bändin parissa. Jim Martin teki yhden soololevyn, mutta on nykyään maanviljelijä (keskittyen kurpitsoihin). Muiden jäsenten liikkeistä minulla ei oikein ole havaintoa.

Tässähän on toivonut jo pidempään herrojen reunionia, mutta se tuntuu lähes mahdottomalta. Roddy on todennut, että FNM voisi palata ilman Pattoniakin, mutta vain jonkun oudon teemalevyn tai kabareen osalta. Pattonkin on hieman pehmentänyt linjaansa nykyään jopa kehuen bändin tuotoksi. Lisäksi hän on spontaanisti esittänyt ainakin paria Angel Dust raitaa livenä (Malpractice ja Jizzlobber).

Mites muille uppoaa FNM ja Pattonin tuotokset?

 

[SergeiK]

Itse levyhyllystä löytyy kolme albumia Introduce Yourself, Real Thing ja Angel Dust. Kasettina oli joskus tuo King for Day, mutta siitä levystä en hittibiisi Evidenceä lukuunottamatta välittänyt.

Itseasiassa eniten levyistä minua on puhutellut Mosleyn aikainen Introduce Yourself. Siinä mielessä minulle Pattonin nerous ei oikein ole selvinnyt.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Mites muille uppoaa FNM ja Pattonin tuotokset?

Erinomaisen hyvin. Sanottakoot, että Angel Dust ja King For a Day... ovat jonkinmoisia sivuunkirjoittaneen teinivuosien kerronnan taustamusa. Monenlaista musiikkia on tullut vuosien varrella kuunneltua, mutta FNM on aina pysynyt niiden muutamien muiden "klassikkojen" kanssa kestävimpinä.

Album Of The Year on pehmein ja "aikuisrockmaisin" tuotos bändiltä, joka jäi nuorempana vähälle huomiolle. Nykyisin tuo uppoaa ehkä jopa parhaiten, tiedä sitten syistä, mutta erinomaisen toimiva levyhän tuo viimeiseksi jäänyt oli ja on edelleen.

Patton on erinomainen laulaja, mutta mitä nyt ehken hieman, etten sanoisi, erikoinen tulkitsija. Nämä Bunglet ja muut, ovat jotain mikä ampuu yli meikäläisen käsityskyvyn. Ei ole Bunglea tai Tomahawksia pahemmin levylautaselle eksynyt niiden vähäisten maistiaisten jälkeen.

Just a man?

 

[mikko600]

Kova on juu...

Meikälle lävi klassiset tämän bändin kanssa, eli innostuin bändistä Album of the yearin aikaan. Sitten menivät ja hajosivat...perkele. King for a day... on kyllä kovimpia koskaan tehtyjä levyjä.

Ja loppuun, Patton on nero. Fantomas ja Mr. Bungle ovat loistavuutta parhaimmillaan. Hieno mies ja hieno ääni.

 

[Tumpe]

King for a Day - Fool for a lifetime oli aikoinaan kun tuli niin kova juttu, ainakin sen mitä siitä radiosta kuulin, kakstoista vee oli ikää silloin ja Digging the Grave oli armottoman kova ralli, nauhoitin yle mafian listaohjelmasta kasetille jne. On se vieläkin. Jokelan surmapäivänä muuten Digging the Grave soi MTV Finlandilla ja ylälaidassa teksti "Osanottomme Jokelan tapahtumiin liittyen".

Evidence on myös hieno biisi, loistavaa fiilistelyä. Muu tuotanto onkin sitten vieraampaa, pitänee tutustua. Hieno bändi silti.

 

[beerhunter]

FNM

Ollaan kuunneltu kyseistä bändiä jo yli 15 vuotta ja se putoo edelleen, ei voi mitään. Ainoa yhtye jonka kaikki biisit ovat joka levyltä pudonneet. FNM ei kuole ainakaan meikäläisellä koskaan, niisk....

 

[maken veivi jr.]

King for a day ylivoimaisesti paras koskaan tehty levy. On muuten Jouni Hynynenkin tainnut sanoa samaa jossain haastattelussa.

Patton nyt on yksinkertaisesti nero ja jokaista Faith No Moren jälkeistä projektia on tullut kuunneltua ja suosikkina näistä ylivoimaisesti tietenkin Mr. Bungle.

Pattonissa on kyllä parasta se, että mies on suoraan sanonut, ettei häntä yksinkertaisesti kiinnosta, mitä ihmiset ajattelevat hänen musiikistaan, tai mihin musiikkikategoriaan esim. Fantomas pitäisi sijoittaa. Hän vain yrittää tehdä musiikkia johon itse tyytyväinen, joka sitten aika vahvasti miehen musiikista kuuluukin.

Mike Patton-jumala?

 

[NIN]

Oh yeah! Hieno bändi ansaitsee ehdottomasti ketjun.

Itse aloin kuunnella We Care A Lot -pikkuhitin myötä Introduce Yourselfin jälkeen, kun kaveri tuota kuuntelutti. Tuolloin muuten ja vielä The Real Thingin aikoihin bändiä kutsuttiin lehdistössä Funk-Metalliksi ja rinnastettiin Extremen tyyppisiin paskabändeihin. Luojan kiitos, tuo kauhea termi ei ole enää aikoihin elänyt.

The Real Thing on itselle SE levy. Huonoa raitaa ei löydä, jopa Woodpecker from Mars putoaa tietyssä mielentilassa. Seuraava livelevy/VHS You Fat Bastards, Live From Brixton Academy vakuutti samoin kuin Rock In Rio -esiintyminen, että pakkohan tämä olisi nähdä livenäkin.

Angel Dustia pidetään musiikillisesti bändin kovimpana saavutuksena, mutta itselle se jäi aika etäiseksi Kindergartenia ja Be Aggressivea lukuunottamatta. Jälkimmäinenhän on teksteiltään osoitus bändin sisällä vallinneesta kieroutuneesta huumorintajusta, kun se kertoo homoseksuaalin suihinotosta ja Roddyhan on itse tuon vähemmistön edustaja.

Jim "Foureyes" Martinin lähdettyä/jouduttua lähtemään alkoikin sitten alamäki ja kitaristihelvetti, vaikka King For A Day... olikin aivan loistava albumi. Myyntikäyrät osoittivat maailmanlaajuisesti kohti etelää ja kuusikielisen varressa nähtiin niin Trey Spruancea, Dean Mentaa kuin Jon Hudsoniakin. Itse pääsin näkemään vihdoin bändin 1995 Provinssirockissa ja keikka on edelleenkin Top5 kovimmat keikat -listallani. Pattonin lavaperformanssi oli jotain aivan käsittämätöntä. Esimerkiksi puolivoltit selälleen Caffeine-biisin aikana laulun hetkeksikään katkeamatta olivat hurjaa nähtävää. (I'm warning you...[puolivoltti] I'm warning you... [puolivoltti] I'm Fuckin' you!)

Album of the Year oli kaikkea muuta kuin vuoden levy. Väsynyt, epätasainen, heikko biisimateriaali... energia oli tipotiessään. Matkan pää oli jo nähtävissä ja kun Mike Bordin halusi lähteä Ozzy Osbournen kiertueelle soittamaan ja Billy Could taisi julkaista lehdistötiedotteen, jossa sanottiin:

"After 15 long and fruitful years, Faith No More have decided to put an end to speculation regarding their imminent break up... by breaking up. The decision among the members is mutual, and there will be no pointing of fingers, no naming of names, other than stating, for the record, that "Puffy started it". Furthermore, the split will now enable each member to pursue his individual project(s) unhindered. Lastly, and most importantly, the band would like to thank all of those fans and associates that have stuck with and supported the band throughout it's history."

Comebackiin suhtaudun kaksijakoisesti: olisihan tuo suosikkibändi kiva nähdä vielä kerran, mutta parempi, että on vaan muistot vitun kovasta 90-luvun bändistä, eikä väsyneistä kehäraakeista vuolemassa rahaa vanhoilla hiteillä. Niitä on nähty (ja nähdään) aivan liikaa.

 

[er_bai_wu]

Uppoaa loistavasti, sekä FNM että uudempi tuotanto. Yksi parhaita näkemiäni keikkoja oli FNM joskus vuonna miekka ja kirves Helsingissä; vaikea uskoa Pattonin lavasekoilusta, että kaveri on absolutisti. Mies hulluuden ja nerouden välimaastosta, kiistatta.

 

[ELÄKELÄINEN]

Näin aikanaan ´We care a lot´- videon joltain taivaskanavalta. Levy oli saatava, siis Introduce Yourself. Normaalikaupoista ei löytynyt, mutta onneksi Fennicasta importti. Muutama seuraavakin tuli hankittua. Angel Dustilla on muutama ihan aivan tolkuton biisi. Viime vuonna investoin aika hyviin äänentoistolaitteisiin. Joissakin Midlife Crisisin kohdissa niillä oikein pelästyy,että mistähän toikin pamaus tuli.
King for a... meni multa jo täysin yli , vanhempia jaksaaa kuunnella edelleenkin.Angel Dust on kevyesti kaikkien aikojen TOP 5 levy.
90-luvun alussa kävin menin erikseen Ruisrockiin FNM:n takia.Ei ollut kovin erikoinen.Huonoja valokuvia otin muistoksi.
Lisäksi kokoelmiin kuuluu jostain alelaarista löytynyt Video Croissant.

 

[korkki]

FNM on kyllä yksi suosikeistani ja King for a day on yksi kaikkien aikojen parhaista levyistä. Muilla levyllä on myös sellaiset viisi loistobiisiä per levy mutta KFAD on kokonaisuutena loistava. Pattonin muu tuotanto ei oikein ole sivullekirjoittaneeseen iskenyt vaikka Mr Bunglea ja Fantomasia mp3:na löytyykin.

 

[Datsun]

Milloinka esiintyivät Provinssissa? -94? -95? En jaksa nyt Wikipedioida. Joka tapauksessa tuo keikka oli aivan käsittämätön veto, Patton paukutti puolivolttia selälleen lavan pintaan eikä vokalisointi kärsinyt tipan vertaa. Hullu mies!
Levystössäni on kaikki teokset paitti Itroduce Yourself joka on c-kassuna. Pidän kyllä kovasti.

 

[teroz]

On muuten suuri harmi, ettei bändiltä ole julkaistu kunnon live-DVD:tä. Monta keikkaa kuitenkin löytyy hyvänä proshottina. Omissa toiveissa olisi mieluiten Rock Am Ring 1995, jota ei MTV:n omistusoikeuksien vuoksi löydy edes Youtubesta. Onneksi omalta koneelta löytyy sentään paras näkemäni versio Caffeinesta.

Toki kuten edellä mainittiin, niin paluissa on aina rahastuksen ja lässähtämisen maku. Kuitenkin ainakin Patton ja Bordin ovat paremmassa iskussa kuin koskaan, eikä se Big Jimkään pahalta keskellä kurpitsamaataan näyttänyt heh. Mutta tosiaan tätä paluukuviota tuskin tarvitsee ikinä sen enempää tämän bändin osalta miettiä. FNM on Pattonille liian "kaupallista" ja verrattuna hänen muihin projekteihinsa niin onhan se.

 

[Vintsukka]

This Is It-kokoelma hyllystä löytyy ja ne suurimmat hitit (Epic, From Out of Nowhere, Falling to Pieces, A Small Victory, Evidence, Last Cup of Sorrow...) iskevät kyllä todella kovaa ja ovat suoranaista neroutta. Mutta siihen se bändiin tutustuminen on jostain syystä jäänyt, varmaan sen takia että kokoelmallekin mahtuu kourallinen aika mitäänsanomattomia biisejä, niin ei ole sitten ollut innostusta tutustua tuotantoon sen tarkemmin. Mutta ehkä sekin pitäisi joskus tehdä.

Muiden jäsenten liikkeistä minulla ei oikein ole havaintoa.

Mainittakoon tässä yhteydessä että FNM:n basisti Billy Gould käväisi Suomessa vuonna 1998 tuottamassa CMX:n Vainajala-albumin, joka on mielestäni bändin historian selkeästi paras tuotos. Varmasti osan siitä ansiosta voi laittaa huoletta Gouldin kontolle.

 

[Kaspo]

Pakko korjata tassakin ketjussa esiintyvaa vaaraa kasitysta siita, etta Mr. Bungle olisi tullut FNM:n jalkeen. Bandihan perustettiin jo vuonna 1985 ollen nain Pattonin ensimmainen viritelma lukioajoilta. Sanotaanpa joskus, etta Patton liittyi FNM:aan pelkastaan saadakseen Bunglelle levytyssopimuksen siina sivussa... Olipa asia miten tahansa, itse pidan Faith No Morea jopa kaupallisena hapeatahrana Pattonin uralla.

En toki tarkoita, etteiko Faith No Morella olisi loistavia kappaleita (mm. The Gentle Art of Making Enemies, Star AD, King for a Day, Stripsearch, A Small Victory seka Boo-Ya Triben kanssa tehty "Another Body Murdered" nain joitakin mainitakseni), mutta mielestani FNM:lta ei loydy mitaan niin kieroa seka oivaltavaa kuin esimerkiksi Bunglen esikoisalbumilta loytyvat "sirkushevi-biisit" sisaltavat... FNM oli mielestani "vain" loistava alternative rock/metalbandi, mutta Mr. Bungle taas nerokas, rajoja kaihtamaton 90-luvun ja sen jalkeisen ajan kokeellisen rockin tiennayttaja, jota on todella vaikea lokeroida mihinkaan tiettyyn tyylilajiin (eika talle tosin ole tarvettakaan).

Itselleni ehdottomasti rakkainta Pattonin sisaltavaa audiota ovat nuo kolme keskenaan todella erilaista Mr. bungle-kiekkoa, joita on miltei mahdoton laittaa minkaanlaiseen jarjestykseen, niin erilaisia ne ovat.

Lisaksi on tullut kuunneltua kasittaakseni melkolailla kaikkea missa Patton on jollain tavalla ollut mukana, John Zornin hullutuksista Dillinger Escape Planin kanssa tehtyyn (loistavaan!) ep:seen seka X-Ecutionersin kanssa tehdysta musiikista Lovageen. Suurimpia suosikkeja Bunglen lisaksi lienee Lovage, John Kaadan kanssa tehty Romances, Fantomas seka Tomahawk.

Peeping Tom oli ikavakseni lieva pettymys, vaikka tokihan sielta loytyy hyvia biiseja, mutta kokonaisuutena vahan valju kokemus. Pettymys oli myos tuo elokuva nimelta "Firecracker" missa Patton nayttelee tuplaroolia.

Mr. Bunglen viitoittamaa suuntaa seuraavat mielestani varsin mielenkiintoiset bandit Secret Chiefs #3 (tunnetuin jasen lienee Bunglesta ja FNM:n parhaalta levylta tuttu Spruace) seka Estradasphere.

Lisaksi taytyy mainita tuo Pattonin levy-yhtio "Ipecac", jonka riveista loytyy todella mielenkiintoisia yhtyeita aina legendaarisesta Melvinsista Isikseen.

 

[teroz]

Mutta ehkä sekin pitäisi joskus tehdä.

Kokoelma on toki tavallaan ihan kelpo tuotos, mutta siinä jää oikeastaan se bändin mielenkiintoisin tuotanto näkemättä. Joten suosittelen, että tutustut tarkemmin Angel Dustiin, King For a Dayhin... ja Album of The Yeariin. Kokoelma on rakennettu varmalle pohjalle, eli jos vähän monimutkaisempi ja eeppisempi meno nappaa, niin tutustu toki muuhunkin tuotantoon. Esim. täällä(kin) kovasti kehutulta King For a Dayltä tuolla levyllä on mukana vain Diggin' the grave ja Evidence.

ps. Unohtui tosiaan mainita tuo, että Bungle oli Pattonin elämässä jo reilusti ennen Faith No Morea. Bunglen ensimmäinen levy julkaisteen Real Thingin ja Angel Dustin välissä. Tätäkin ennen oli jo julkaistu useampi omakustanne.

 

[BigRedBob]

Joo. Eipä näihin kehuihin ole hirveästi lisättävää. Patton on nero. Huonoiten itselleni aukeava Patton-tuotos on tuo Kaada/Patton-proggis. King for a day... on paras albumikokonaisuus FNM:lta.

Toisaalta mitäpä bändistä olisi tullut, jos aluperäinen laulaja Chuck Mosley olisi jatkanut kokoonpanossa?

Puhumattakaan Courtney Lovesta... huh huh.

 

[Vintsukka]

Lisaksi on tullut kuunneltua kasittaakseni melkolailla kaikkea missa Patton on jollain tavalla ollut mukana...

Kai myös Sepulturan kanssa tehdyt biisit Lookaway ja Mine (joista jälkimmäisen Patton myös kirjoitti yhdessä bändin kanssa) ovat tuttuja? FNM:n lisäksi nuo kaksi biisiä ovat ainoat mistä Patton on tuttu.

Pakko tosin myöntää että tätä ketjua hetken luettuani Mr. Bungle alkoi kiinnostaa ja täytyy siihen(kin) varmaan tutustua paremmin.

 

[Kaspo]

Kai myös Sepulturan kanssa tehdyt biisit Lookaway ja Mine (joista jälkimmäisen Patton myös kirjoitti yhdessä bändin kanssa) ovat tuttuja?

Toki. Naiden lisaksihan on myos tuo The Waste, jossa Patton laulaa & on osallistunut biisin kirjoittamiseen. Tuo The Waste on oma suosikkini noista Sepulturan kanssa tehdyista biiseista.

edit: taytyy sen verran lisata, etta tuosta Maxin eron jalkeisesta Sepulturasta en juuri perusta, mutta tuo biisi toimii kylla. Nykyaanhan tuo Sepulturan tilanne on naurettava kun seka Igor etta Max Cavalera ei ole enaa mukana... saisivat vaihtaa nimea tai lopettaa puuhastelun kokonaan (jolleivat jo ole lopettaneet, en ole seuraillut ;))

 

[proffa#8]

On kyllä niin viihdyttävää ja hauskaa musiikkia jotenkin ei löydy tarpeeksi ylistys sanoja. Kokeneemmat kuuntelijat voisivat kertoa tästä bändistä enemmänkin. Toki wikipedia on myös kattava, mutta kirjotelkaahan tänne jonkinlainen "historiikki" kyseisestä bändistä.



NP:Faith No More - Falling To Pieces

 

[Cube]

Patton on mieletön mies, mutta Mr. Bungle ja Fantômas ovat aina kolisseet selvästi enemmän kuin Faith No More. Ehkä myös Tomahawk.

 

[Wristlock]

Törmäsin Faith No Moreen ensimmäisen kerran 90-luvun alussa, kun Yle näytti Rock in Rio konsertin taltioinnin, jossa kiinnitin huomioni sekopäiseen laulajaan ja omituiseen, mutta mielenkiintoiseen musiikkiin. Queensrychet, Megadethit ja Gunnarit vaikuttivat melko kesyiltä Patton shown jälkeen. Taitaapa muuten kyseinen taltiointi löytyä vieläkin VHS arkiston syövereistä.

King for a day on yksi 90-luvun suurimmista suosikeistani. Bändin heikoin lenkki oli ulostettu ja tilalle otettu Trey Spruance ja Pattonin edelleen kehittynyt ja laajentunut ääniala nostivat bändin aivan uudelle tasolle. Olisi muuten mielenkiintoista tietää mikä Spruancen panos oli sävellyspuolella vai toimiko kaveri pelkästään sessiomuusikkona? Harmi, että Spruancella ei ilmeisesti keikkailu pahemmin napannut (muistaakseni rikas isukki ja elanto niin turvattu, ettei tarvinnut vaivautua keikkailemaan FNM:n mukana).

Eipä siinä, kyllähän Angel Dustkin on aivan mahtava levy ja on sinne Jimbokin jotain hyvää saanut aikaiseksi.

Pattonin muusta tuotannosta en ole jostain syystä kauheasti innostunut. Täytynee ottaa pitkästä aikaa kuunteluun, koska miehen ääni on jumalainen (oikein käytettynä..).

 

[Kumikaksonen]

Katos perkele, en olekaan ainut joka on jumiutunut tuonne FNM:n ja Bunglen aikakauteen. No, tuleehan sitä toki kuunneltua muutakin mutta parhaimmat levyt mitä omistan ovat nimenomaan Faith no moren Angel Dust sekä MrBunglen Discovolante. Angel Dustiin en kyllästy todennäköisesti ikinä, joten se on ansainnut paikkansa omissa listoissani tuosta yksinkertaisesta syystä. Discovolante on sitten hiukan erilainen kokemus, mutta omituisuudessaan aivan täydellinen. Sen voi kuunnella perstuntumalla kuusi kertaa putkeen kyllästymättä, seuraamalla esimerkiksi joka toisella kuuntelukerralla jotain tiettyä instrumenttia.

Suoraviivaisemmasta menosta pitäville Tomahawkin kaksi ensimmäistä toimii todella hyvin, eikä fanaattisempien kannata ainakaan Fantomasin Directors Cutia jättää kuuntelematta. Nämä siis, mikäli pitää Pattonin materiaalista yleensä. Helmiä löytyy Pattonin tuotoksista paljon, mutta nuo ovat mitä itselle tuli mieleen kokonaisuuksista.

Edit: lisätäänpä vielä tähän samaan syssyyn, vaikkei aiheeseen välttämättä kovinkaan läheisesti liitykään: syventymällä Pattonin tuotoksiin on levysoittimeen löytänyt sitä myöten myös esimerkiksi John Zornin Naked City sekä Secret Chief 3:n tuotantoa. Kai ne jollain lailla liippaa läheltä tai sitten muuten tyyliltään liikkuvat samoissa sfääreissä, jonka vuoksi myöskin iskee kohtuullisesti.

 

[CorporalSyd]

Kävivät '92 jäähallissa vetämässä keikan (L7 lämppärinä :o), ja se esitys jäi mieleen. Provinssi menikin sitten jokseenkin koomassa joten FNM myöhäisesiintyjänä tuli nähtyä ja kuultua mutta ei ymmärrettyä. Danzig taisi olla Peräseinäjoella samana vuonna, eikö?

Tuosta jäähallin keikasta jäi mieleen kuinka bändi hölkkäsi lavalle ja alkoi rivissä punnertamaan. Martinia ei näkynyt kuitenkaan porukoissa ja kävi jo kylmät että missä äijä on. No, hetken punnerrettuaan bändi aloittaa esiintymisen ja Jim kävelee lavan takaa kitara kaulassa ja nortti huulessa. Olisiko jo noihin aikoihin alkanut bändin jäsenten linjaukset imagon suhteen menemään hieman eri suuntaan? :)

 

[Cosmo]

Äijän äänihän skaalautuu uskomattoman hempeästä ihan käsittämättömään rääyntään. Huikeaa kyllä.

Jälkituotannosta kannattaa mainita myös Lovage - music to make love to your old lady by. Projektin taustalla on Dan the Automator, joka myös Gorillazin takana. Patton vetelee monissa biiseissä ja mukana on joku ihanaääninen tsiksikin. Mainio levy; kieli poskessa tehty, eikä mitään scifi-matskua, kuten nuo Kaadat esimerkiksi.

Parit biisit levyltä:

Anger Management Mukana joku kova keijupornovideo.
Strangers in the Train, "melko" bondhenkinen biisi ja äänenä tuo em. Jennifer Charles. Clipin videopuolella jotain pussihousujen piirroksia.