Äh kaikki on aina niin negatiivisia Jimboa kohtaan. Hieno mies se oli.
Kyllä, vähän laiskanpulskea vaan, mielestäni kuitenkin se ainoa oikea FNM-kitaristi. Ja vaikka miehen soittotaitoa ylenkatsotaankin, niin jos livesoittoa ja -soundia arvostaa, taisi Jim "on mulla kahdet aurinkolasit päällekkäin, hei" Martin olla ainoa FNM-kitaristeista, jolla oli mitään keskinkertaista parempaa tarjottavana lavalla.
Spruance on enemmänkin studiomies (bunglessakin siis) oman kokemukseni perusteella, Menta ei koskaan vaikuttanut olevan osa bändiä vaan oli jo fyysisestikin "omalla kaistallaan", ja Hudsonin kohdalla lavaolemus - kieli ulkona, katse näpeissä - aiheutti niin vahvat mielleyhtymät tähän suuntaan
http://www.hs.fi/fingerpori/1135231884111 että esim. Maikin vauhdikas meno lavalla tuntui olevan vallan väärässä seurassa. En sano, etteivätkö Menta ja Hudson olisi leiviskäänsä hoitaneet, jopa melkein nuotilleen (ei edes mikään ykkösvaatimus itselleni) mutta jättivät kliinisen ja hengettömän vaikutelman.
Sen sijaan muilta osin Faith No More on itselleni näyttäytynyt aina nimenomaan loistavana livebändinä, melkein mieluummin tulee kuunneltua ja katseltua keikkatallenteita kuin studioalbumeita. Esim. rytmiryhmä Gould-Bordin murhaa verisemmin kuin Tarantino elokuvissaan.
Mr. Bunglelta iskevät paremmin Disco Volante ja Red Hot Chili Peppers-tribuutti California. Tomahawkin tuotokset ovat aika epätasaisia, Fantômas samoin, mutta molemmissa on loistavat hetkensä.
Itse Maikki tuntuu nyttemmin vähän urautuneen, sitä aya-ya-yaaai! tsaka-taka-äijäijäijäi-BLÖÖÖÖÖÖH -kamaa on nyt jo suunnilleen yhtä paljon julkaistuna kuin Mamballa paskoja levyjä. Tämä siis vain määrällisenä vertauksena, eli mitään kovin yllättävää tai uranuurtavaa siinä matskussa ei mielestäni viime aikoina ole ilmennyt, vaikka toki sillekin paikkansa maailmassa on.
Vaikka heppu onkin jumalatasoa, on syytä korostaa sitä, että ilman mm. Billy Gouldin, Roddy Bottumin, Trevor Dunnin ja Trey Spruancen ässäbiisejä olisi Maikinkin valtaistuin paljon matalampi.
