Mielipiteet ovat ainoita, joista kannattaa riidellä.
Mulle kolahti teininä The Real Thing todella kovaa ja ehkä ennen kaikkea se on Pattonin ääni sekä tuon levyn nimibiisin tunnelma, mikä vei mennessään.
Jälkikäteen ajateltuna syy siihen, miksi arvostan bändiä vieläkin ja miksi bändistä ei koskaan tullut Metallica-tason bändi, oli se, etteivät he koskaan suostuneet älylliseen epärehellisyyteen ja toistamaan sitä hittibiisikaavaa, jolla The Real Thing möi miljoonalukemansa. Seuraavalta levyltä ei löytynytkään Epic II:sta, eikä sitä seuraaviltakaan. Muistaakseni Angel Dustin työnimenä olikin Alienating the Public. Bändi teki juuri sitä, mitä se halusi välittämättä siitä, että myyntilukemat laskivat TRT:n jälkeen tasaisesti. Levyjen taso ei (ennen Album of the Yearia) kuitenkaan näin tehnyt, vaan Angel Dust ja King for a Day ovat hemmetin kovia, ja hemmetin kieroja lättyjä. Se kierous ei kaikille uppoa ja hyvä niin.