Täytyy kyllä sanoa, että harvoin olen tuloksellisesti vielä ihan ok ottelun sekä jatkopaikan jälkeen näin vittuuntunut kuin mitä tuon eilisen tiimoilta. Ensimmäinen jakso oli kohtuu nihkeää virheiden värittämää pyörittelyä, josta Real ei onneksi rankaissut. Ne osumat olivat toki komeita ja osoituksia joukkueen kyvyistä ja lahjoista. Varsinkin se Danin potku oli niin puhdas kuin ikinä vain voi olla. Yksinkertaisen upea. 2-0 johdossa siis tauolle kieltämättä hieman pelitapahtumien vastaisesti, mutta silti. Mitä sen jälkeen tapahtui tai mitä siis ei tapahtunut onkin aivan eri asiansa. Tuossa olisi vain ollut niin loistava paikka upottaa Real sellaiseen suohon, että hyvä kun olisivat kotiinsa löytäneet ja viedä samalla joukkueelta mahdollisesti sitä pelihuumoriakin. Sen sijaan aloittivat entistä lepsumman ja virhealttiimman muka pelailun, joka sitten johti siihen luonnolliseen eli vastustajan mukaan päästämiseen ja lopulta tasoitukseen, josta varmasti saivat taas sitä moraalinen voitto ym. ajattelua, minkä kylvämisessä etenkin José on oikein erikoistunut. Nyt joukkue kannattajineen voi jossitella sillä ja itkeä tuosta ja ylipäätään suhtautua tuohon otteluun sellaisena positiivisena toivon osoituksena sen sijaan, että Blaugrana olisi latonut muutaman lisää ja osoittanut niitä viittä sormea se on moro ja lähtekääs pojat harjoittelemaan –meiningillä. Tuohon siis olivat vain ne kaikki mahdollisuudet olemassa varsinkin tuon Danin koppimaalin jälkeen ja mielestäni se olisi pitänyt myös käyttää.
Realille ilman muuta propseja ensinnäkin vahvasta ottelun aloituksesta vaikka jakson loppua kohti Barça sitä peliä haltuunsa ottikin, mutta ennen kaikkea taistelevasta ja uhrautuvasta ilmeestä toisella vaikka se jatkopaikka hyvin kaukana olikin. No ehkäpä tuossa vain näkyi näiden joukkueiden tämän kauden ero. Realilla on vain sitä nälkää, eivätkä anna periksi sitten milloinkaan siinä missä Barça pelaa pätkän siellä toisen täällä tuudittautuen liiankin helppoihin voittoihin, joka vain siinä pitkässä juoksussa tuppaa kostautumaan. Eilen ei onneksi sitä tehnyt.
Ei tuosta vain hirmuisen maukasta fiilistä jäänyt vaikka jatkopaikka tulikin. Ensimmäisen jakson jälkeen oli vielä varsinkin sitä Danin vetoa fiilistellessä tunnelma katossa, mutta toisen jakson munattomuus himmensi sitä aivan liikaa. Ei kotiyleisön edessä vain voi päästää tuollaista tapahtumaan oli vastassa sitten kuka hyvänsä. Niin ja korostan, ettei tuo lopputulos missään nimessä ollut vain Barçan huonoutta, mutta olisi siinä sitäkin merkittävissä määrin. Real pelasi paremmin kuin viikko sitten siinä missä Blaugrana huonommin.
Lisää kylmää vettä tuli sitten Iniestan ja Alexisin hajoamisista matsin tiimellyksessä. Chilen patukka putosi aika ikävästi olkapäälleen, mutta Andrés vain yksinkertaisesti hajosi ilman sen merkittävämpää kontaktia kuin muutakaan. No eipä ole ensimmäinen kerta kun näin käy, ei todellakaan. Alexisin pitäisi olla alustavasti sivussa viikosta kahteen eli ei mitään mahdotonta. Iniestan tilanteesta pitäisi kuulua jotain tämän päivän tutkimusten jäljiltä.
Katsellaan nyt, mutta kyllä tuo eilinenkin aikalailla kirkasti tätä tämän kauden tilannetta. Real ei välttämättä kykene Barçaa kaatamaan, mutta 38 ottelun sarjassa olisi ne 36 muutakin ottelua, jotka pitää myöskin kyetä klaaraamaan mahdollisimman hyvin ja Barça ei vain tällä hetkellä sitä tee kun tuo pelaamisen taso heittelee niin valtavasti yksittäisten otteluidenkin sisällä, viikoista tai kuukausista puhumattakaan.
Matsi-huuman keskellä tulisin kyselemään palstan Culéilta muutamasta herrasta, jotka ovat työskennelleet F.C Barcelonan organisaatiossa: Esteve Calzada, Ferran Soriano ja Txiki Begiristain. Manchester City on ilmeisesti palkkaamassa, kolmikkoa. Osaavia jannuja, näin sopinee odottaa?
Heittäkää kommenttia vaikka matsin jälkeen, kun aikaa riittää.
Txiki Begiristain on näistä niin itselleni kuin varmasti monelle muullekin se tutuin. Työskenteli siis Andoni Zubizarretan edeltäjänä director of footballin toimessa eli siis vapaasti käännettyjä jalkapallotoimen johtajana. Jos puhtaasti katsoo voitettuja pokaaleja miehen aikakaudelta ja sitä mistä tilanteesta Laportan kausi ja siten Txikinkin työ käynnistyi, niin eihän kaverin duunia voi hirveästi arvostella. Aikanaan esitettiin paljon kysymyksiä, mikä se Txikin todellinen rooli ja päätäntävalta lopulla olivat? Osan mielestä se oli enemmän sellainen Laportan juoksupoika ilman sen suurempaa mahdollisuutta vaikuttaa päätöksiin. Edusti, tarkkaili, kävi neuvottelut jne. mutta se ketä ja milloinkin olisi tullut aivan muualta jne. No tuskin aivan näinkään, mutta onhan se selvää ja kaikkien tiedossa, ettei mies niitä yksinkään tehnyt vaan Laporta voimakkaana puheenjohtajana tykkäsi pitää niitä lankoja käsissään, niin paljon kuin suinkin mahdollista. Näiden kahden aikakauden voi myös jakaa aika kaksivaiheiseksi. Alussa rajallisemmilla resursseilla paljon todella loistaviakin (hinta – laatusuhde) hankinkintoja, mutta loppukautta kohti resurssien noustua ote alkoi lipsumaan ja nähtiin yksiä sun toisia segundahankintoja. Itseäni hiersivät eniten ja jollain tavalla hiertävät vielä tänä päivänäkin kalliiden etelä-amerikkalaislupausten haalimiset mm. Henrique, Caceres ja Keirrison. Näihin paloi melkoinen pino pätäkkää, eikä yhdestäkään ole ollut sen suurempaa iloa. La Masian pyöriessä niinkin laadukkaasti, kuin se tänä päivänä pyörii, on vain aika järjenköyhää haalia nuoria lupauksia kalliilla rahalla muualta. Onneksi nyt Pepin johdolla tähän ei olla viime vuosina sorruttu. Pep siis sai sen ensimmäisen menestyskautensa jälkeen päätäntävallan tällä seuran jalkapallon urheilupuolella, jolloin Txikin viimeiset vuodet olivat enemmän tai vähemmän Pepin tukena häärimistä. Laportan vaihduttua Roselliin oli aika selvää, että voimakkaasti Joanin miehenä profiloitunut Txikikin vaihtuisi johonkuhun toiseen ja eipä kai mies itsekään ollut sen halukkaampi jatkamaan uuden johdon alaisena.
Ferran Soriano oli, komean jalkapallon ulkopuolisen liikemiesuransa lisäksi, Laportan hallinnon keskeisimpiä hahmoja sekä aikanaan miehen kampanjassakin voimakkaasti mukana. Keksi mm. lopulta kampanjan ytimekkäänä iskulauseena toimineen
"Primer, el Barça" sloganin, joka hyvin vapaasti suomennettuna olisi "Ensiksi Barça/seura". Laportan vaalivoiton ja valinnan jälkeen toimi tämän hallinnossa seuran taloudellisen puolen ykkösnimenä ja oli mm. Barçan puolelta voimakkaasti mukana tuossa suurseurojen G14-järjestössä. Persoonan tasolla kaverista on jäänyt sellainen aika voimakastahtoisen hahmon kuva, joka ei hirveämmin seinäruusuksi halua jäädä ja varmaan osittain tämän vuoksi yrittikin vuonna 2008 useamman muun hallinnonjäsenen kanssa kaataa mm. toimintatavoistaan voimakkaasti kritisoitua ja epäsuosioonkin joutunutta Laportaa, mutta tämän jäätyä toteutumatta, joutui sitten näiden kapinaveljiensä kanssa pakkaamaan kimpsunsa ja jättämään seuran ja Laporta jatkoi toisen kautensa loppuun asti uusitulla hallinnolla. Itselläni on ollut jo pidempään aikomuksena hankkia miehen vuonna 2009 julkaistun kirjan
"La pelota no entra por azar : ideas de management desde el mundo del fútbol" englanniksi käännetty versio
"The Ball Doesn't Go In By Chance: Management Ideas from the World of Football". Tuo voisi olla, kaverin persoona huomioiden, ihan antoisaa luettavaa.
Esteve Calzada on näistä kolmesta itselleni se tuntemattomin suuruus. Enkä oikein tiedäkään kaverista tämän tittelihistoriaa enempää. Toimi siis aikanaan seuran kaupallisena sekä markkinointi- ja viestintäjohtajana. On toki Sorianon tavoin kunnostautunut omalla alallaan Barça-pätkän lisäksi.
Sorianon ja Calzadan kaltaisten ulospäin näkymättömien hallituksen jäsenten arvioiminen on seuran toiminnan ulkopuoliselle kannattajalle aika vaikeaa, mutta kyllähän seuran liikevaihto ja tulopuoli kasvoivat vankasti näiden aikakaudella, joten tuskinpa mitään täysiä poropeukaloita ovat. Näin kävi myös kulupuolelle, mutta se nyt ei ole yksin näiden herrojen aikaansaannosta. Niin ja toki voittavaa ja menestyvää seuraa on aina helpompi ohjailla, mutta siitä huolimatta.