Et nyt ymmärtänyt pointtia ollenkaan.Näinhän sinä itse kirjoitit?
Kyllä sitä pelaaja voi pelata hyvän henkilökohtaisen kauden, vaikka valmennus olisikin vajavaista. Nähty monen monta kertaa.
Toki aina helpompaa laadukkaan valmennuksen alaisuudessa.
Ensinnäkin, esim. Innalan ja Virran välillä on suuri ero. Lisäksi Kerho eli Pendon jälkeistä aikaa ja joukkueessa oli ihan erilailla osaamista.
Nyt joukkue on ihan eri tilanteessa ja kärkiosaamista ei ole samalla tavalla. Siinä on huomattavasti hankalampi lähteä tekemään tulosta. Sitten jos valmennus ei vakuuta, niin Virran kaltaisen pelaajan (tai agentin) on pakko nähdä, ettei oma kausi tule olemaan hohdokas. Agentti olisi täysin hyödytön, jos ei tuota tajuaisi.
Ja kuten itse totesit, on Mason taso näköjään jo nähty. Nämä kun ynnätään yhteen, niin eihän Patrikilla ole ollut mitään järkeä lähteä edes neuvottelemaan - jos siis ostetaan väite, ettei valmennus vakuuttanut.
Miksi olisi siis pidetty mitenkään varmana tulijana, jos se valmennus oli todettu jo entudestaan paskaksi?