Mainos

Ex-Kärpät maailmalla

  • 2 010 479
  • 5 686
Suosikkijoukkue
Kärpät
Marko Yrjövuoren kirjassa "Yrjövuori - The Finn, urheilutähtien luottomies" oksemountain kertoo toimittajansa suulla tarinan Josef Stumpelista. En jaksa siteerata (kaljapäissään en nyt tähän löytänyt oikeaa kohtaa) sanasta sanaan, mutta yleisessä tiedossa kuulemma oli, että Stumpel oli järkyttävä juoppo. Fysioiden tehtävä oli vaikea, miten palvella pelaajia ja toisaalta seurajohtoa siten, että kummatkin olisivat tyytyväisiä. Joka tapauksessa Yrjövuori oli joutunut keksimään Stumpelille jonkin vamman (oikeasti sillä oli saatanallinen krapula), että tämän ei olisi tarvinnut pelata. Pelin sijaan Josef oli mennyt makaamaan hierontapöydälle parantelemaan krapulaansa ja huippufysio oli tehnyt hänelle "joitain hoitoja", jotta seurajohto ei olisi päässyt asiasta perille.

Muutenkin kirjaa lukiessa tulee sellainen olo, että todella epäammattimaista toimintaa mahtuu paljon sekä NHL:ään että NBA:han, että ei voi käsittää. Ilmeisesti pelkillä lahjoilla kuitenkin pääsee aika pitkälle.

e. Todetaan nyt vielä sekin, että Y-Vuori on sitä mieltä, että koriksen pelaajista ehkä 20% ryyppää, kun taas kiekkoilijoista juo kaikki.
 
Tikiti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Professori Aho, Dortmund ja Arsenal
Todella hienoa nutille! Muistan aikanaan kun Nutivaara pääsi pelaamaan harjoitus ottelua Kalpaa vastaan Iisalmen pienessä jäähallissa. Pisti jo silloin silmään miten rauhallinen oli koko ajan ja syötöt napsuu lapaan!
 
lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suikkasen Kaitsulla menee Italiassa ihan hyvin. Meni siis Marraskuussa EBEL-liigan jumbojoukkueeseen Bolzanoon, jonka nosti pudotuspeleihin. Ensin tippui sarjassa neljänneksi sijoittunut Klagenfurt, ja nyt Bolzano johtaa välierissä runkosarjan voittanutta Vienna Capitalsia voitoin 2-1.
 
Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jumbosijalta finaaleihin. Ai että tuntuu hyvältä Oulun oman pojan Suikkasen puolesta! Go Kaitsu!
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mahtava homma tuo Kaitsun finaalipaikka. Jos joku väittää, ettei Kaitsulla ole minkäänlaista kultasormea noiden heikompien joukkueiden kanssa niin sitten... no en tiedä, mutta kyllä sillä vaan on :)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jumbosijalta finaaleihin. Ai että tuntuu hyvältä Oulun oman pojan Suikkasen puolesta! Go Kaitsu!
Upea homma ja on näköjään suomalaisessa mediassakin huomioitu näyttävästi. Juuri Iltalehden jutun aiheesta luin. Laitetaan nyt vielä linkkikin kiinnostuneille: Uskomaton suoritus: Kai Suikkanen nosti jumbojoukkueen finaaleihin! (Iltalehden juttu)

Tuntuu, että tämä projekti on nyt Kaitsulle sitä parhaiten sopivaa osaamisaluetta. Viimekauden Kärpät oli aivan väärä paikka miehelle valmennusympäristönä monestakin syystä, mutta EBEL-sarjassa näyttää tulosta tulevan.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS

Ylivoimaisesti isoin ongelma Suikkasella ja viime kauden Kärpillä oli se että joukkue saatii valmiiksi vasta joskus tyyliin elokuussa ja ylipäätään edellisen kauden joukkueesta oli jäljellä tyyliin Pyörälä, Humaloja, Sailio ja pari pakkia. Ei niin minkäänlaista yhteistä joukkueharjoittelua ennen sitä ja tuolloinhan se pre-season oli jo hyvässä vauhdissa... Suikkanen joutui täysin tekemättömään paikkaan viime kaudella, ja hyvästä loppukiristä huolimatta jäätiin lopulta sääleihin ja sitten kokonaan puolivälieristä ulos. Tähän kun lisää vielä sen että joukkueesta oli puolet loukkaantuneena koko ajan, niin yllättävän lähelle sitä suoraa pudotuspelipaikkaa päästiin kuitenkin.

Varmaksi en voi tietenkään mitään sanoa, mutta väitän kuitenkin että mikäli Kaitsulle vaan olisi saatu se joukkueen runko kasaan samalla tavalla jo keväällä (kuten esim. Mannerille nyt), niin ihan tuollaista mahalaskua ei varmasti olisi tullut. Ihan samalla tavalla se Mambakin olisi kusessa ollut jos olisi lyöty uusi joukkue käsiin elokuussa.
 
Hyviä pointteja ja juurikin niitä asioita, joita itsekin mielessäni pyörittelin noiden monien syiden alla. Junnokin totesi Kaitsun potkujen yhteydessä, että Kärppien epäonnistumiseen vaikutti useampi tekijä ja tietenkään Kaitsu ei yksinään ollut vastuussa Kärppien mahalaskusta vaikka siitä lopulta joutuikin lopullisen vastuun kantamaan potkujen muodossa.

Toki voidaan miettiä paljonko Kaitsu itse oli osallisena joukkueenrakentamisessa. Vaihtuvuus edeltävän kauden joukkueeseen oli suuri, mutta sitäkin oltaisiin ehkä hieman pystytty pienentämään esim. Juuso Ikosen optio käyttämällä ja Pirnekselle one more year -sopimus tekemällä (olisi varmaan iästään ja loukkaantumishistoriastaan huolimatta ollut jotain Olaussonia varmempi kortti sentterinä). Jotenkin jäi itselleni sellainen käsitys, että Pirnes olisi vielä ollut valmis uraansa jatkamaan, mutta koska Kärpät ei jatkoa tarjonnut uran jatkuminen olisi tapahtunut jossain muussa Liigaseurassa ja lopulta Pirnes tuli itse siihen lopputulokseen että päättää uransa.

Humlinkin olisin itse mielelläni nähnyt jatkavan maltillisemmalla palkalla ja roolilla joukkueessa edeltävän kevään tehottomuudesta huolimatta (korkea työmoraali, mentori nuoremmille pelaajille, johtajuus), mutta luisteleminen alkoi kyllä näyttää taannoisen nivusvamman jäljiltä jokseenkin hitaalta ja tuskaiselta eikä oikein koskaan palautunut ennalleen (ei sillä että Humlin luistelu koskaan miltään menninkäisen pyörähtelyltä olisikaan näyttänyt). Extraligassa pisteitä tuli seuraavalla kaudella mukavasti, mutta toki Extraliga ja (SM-)Liiga onkin aivan erilaisia sarjoja pelata eivätkä tietenkään suoraan vertailukelpoisia (kuten nyt ei eri joukkueissa tehdyt pisteet muutenkaan ainakaan täydellisesti). Aivan kuten EBEL on Kaitsulle erilainen paikka valmentaa kuin nykyinen yltiötaktinen Liiga.

Yksi merkittävä juonenkäänne mikä tuohon Kaitsun kauteen Kärppien puikoissa liittyy on myös se, miten valmennusvastuuta laitettiin syksyn maajoukkuetauon aikana uusiksi. Huhujen mukaan nykyinen vastuuvalmentaja Manner otti jo tuolloin käytännössä päivittäisen vetovastuun Kärppien valmentamisessa. Jopa pelaajille oltaisiin kerrottu, että Manner siirtyy vastuuvalmentajaksi myös virallisesti kauden päätteeksi (ainakin tällä palstalla on moista kirjoiteltu). Tuo Kärppien loppukiri, jolla lopulta yllettiin sarjataulukossa lähelle suoraa puolivälieräpaikkaa alkoi noiden muutosten jälkeen.

Kaitsu olisi puolestaan mediatietojen mukaan keskittynyt pelillisen tahtipuikon heiluttamisen ja harjoitusten vetämisen sijaan enemmän hengennostattamiseen valmennusuudistusten jälkeen. Nyt kun katsoo miten Kärpät on tällä nykyisellä Mannerin myös virallisesti vetämällä valmennuspoppoolla pärjännyt (vaikkei toki vielä mitään mestaruuksia olekaan voitettu) voisi kuvitella että tämä nykyinen valmennusratkaisu on kuitenkin Kärppien menestyksen kannalta parempi kuin se, että Kaitsu toimisi edelleen tsempparina (vieläpä kohtalaisen hyväpalkkaisena sellaisena).
 
Viimeksi muokattu:

sinikettu

Jäsen
Ei kyllä ole yhtään ikävä Kaitsua. Hands down yksi heikoimmista valmennuskeikoista Kärpissä 2000-luvulla, olipa lähtötilanne joukkueelle mikä tahansa. Hieno homma, että miehellä sujuu altavastaajajengien nostaminen kartalle. Saas nähdä, nähdäänkö Kaitsua vielä vaikka pienen budjetin joukkueilla yhden vuoden keikkahommissa Liigassa. Useamman vuoden projektivalmentajaksi ei liene ihan vähään aikaan asiaa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hands down yksi heikoimmista valmennuskeikoista Kärpissä 2000-luvulla
No tietysti se on yksi heikoimmista, kun joukkueen menestys on ollut niin hyvää. Eihän tuota huonommaksi ole pistänyt kuin Mikko Haapakoski, vaikka toki hänkin valmensi silloin kaudella 2010 joukkueen puolivälieriin. Seuraavalla kaudella sitten sukellus.
 
Erätauko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ylivoimaisesti isoin ongelma Suikkasella ja viime kauden Kärpillä oli se että joukkue saatii valmiiksi vasta joskus tyyliin elokuussa ja ylipäätään edellisen kauden joukkueesta oli jäljellä tyyliin Pyörälä, Humaloja, Sailio ja pari pakkia. Ei niin minkäänlaista yhteistä joukkueharjoittelua ennen sitä ja tuolloinhan se pre-season oli jo hyvässä vauhdissa... Suikkanen joutui täysin tekemättömään paikkaan viime kaudella, ja hyvästä loppukiristä huolimatta jäätiin lopulta sääleihin ja sitten kokonaan puolivälieristä ulos. Tähän kun lisää vielä sen että joukkueesta oli puolet loukkaantuneena koko ajan, niin yllättävän lähelle sitä suoraa pudotuspelipaikkaa päästiin kuitenkin.

Varmaksi en voi tietenkään mitään sanoa, mutta väitän kuitenkin että mikäli Kaitsulle vaan olisi saatu se joukkueen runko kasaan samalla tavalla jo keväällä (kuten esim. Mannerille nyt), niin ihan tuollaista mahalaskua ei varmasti olisi tullut. Ihan samalla tavalla se Mambakin olisi kusessa ollut jos olisi lyöty uusi joukkue käsiin elokuussa.

Näen tämän juuri samoin. Tokihan Suikkasellakin oli roolinsa joukkueen kasaamisessa, mutta jos katsotaan ihan vain valmentamisen roolia joutui hän tosi ikävään paikkaan.

Jo se ettei joukkue voi tehdä yhteisiä kesäharjoituksia lainkaan on melkoinen hidaste. Sitten kun muistelee millä joukkueella kausi aloitettiin, niin olihan se aikamoista. Yritä siinä luoda joukkuehenkeä kun miehiä lappaa sisään ja ulos, sekä vuorollaan sairastuvalle ovista ja ikkunoista, vieläpä eri puolilta maata ja maailmaa. Kun joukkue saatiin viimein rauhoitettua oli Kärpät keväällä kovassa vedossa aina niukasti hävittyihin säälimatseihin asti.

En tosiaan itsekään tiedä mikä tulos olisi ollut, jos joukkue olisi ollut koossa jo ajoissa, mutta kevätkauden menosta päätellen pidän paikkaa neljän joukossa täysin mahdollisena.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Varmaksi en voi tietenkään mitään sanoa, mutta väitän kuitenkin että mikäli Kaitsulle vaan olisi saatu se joukkueen runko kasaan samalla tavalla jo keväällä (kuten esim. Mannerille nyt), niin ihan tuollaista mahalaskua ei varmasti olisi tullut. Ihan samalla tavalla se Mambakin olisi kusessa ollut jos olisi lyöty uusi joukkue käsiin elokuussa.

Täysin samaa mieltä, mielestäni Kaitsu vedettiin tälläkin palstalla liian tylysti kölin alta. Ei onnistunut, mutta vaikea oli paikkakin.

Manner voi olla ensi kauden tiimin kanssa osittain samanmoisessa kusessa, kyllähän tuo ensi kaudellekin aika hyvin hajoaa tuo joukkue, sitten nähdään miten saada rakennettua tyhjästä taas... veikkaan että voi tulla vaikeuksia.

Mutta hienoa että mies Suikkanen onnistui tällä kaudella, jospa saisi vielä pestejä isompiinkin liigoihin.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aaltosen ja Pyörälän kausi päättyi välieriin. Runkosarjan voittaja Bern tippui Zurichille välierissä voitoin 2-4. Ensi kaudeksi tuo kaksikko Kärppiin!
 
Vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vaikka kuluva kausi on kutkuttavimmillaan, on ensi kauden miettimisessä jo paljon puuhaa ja hupia.

Pyörälä tosiaan pakkaa kapsäkkinsä ja palaa kotiin.

Ketkä muut olisivat palaamassa kotikonnuilleen? Puolustajista Ohtamaa ja Jaakola? Hyökkääjistä Jokinen ja Aaltonen?

Onko näistä nimistä mitään faktaa? Vai onko kaikki palstakavereiden fantasiapuhetta?
 
Olbertson

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Leijonat, Kärpät
Näin totuudentuntuista unta viime yönä. Unessa pelattiin (ensi kevään MM-?) finaalia Kanukkeja vastaan. Suomi oli aivan kusessa mutta puolusti hyvin. Jollain onnenkantamoisella tuli 1-0 Suomelle. Viime minuuteilla Pulju karvasi itse kiekon keskialueella, rynnisti läpi, laittoi maalivahdin sivuun ja pisti rystyltä 2-0. Aamulla herättyäni tajusin, että näinhän siinä voi keväällä oikeasti käydä. Katsotaanpa keväällä miten orastaville @Olbertson’in oraakkelilahjoille käy..
 
Jos siis tarkoitit tulevia MM-kisoja niin eikös Jesse sanonut jättävänsä luultavasti kisat väliin, koska haluaa kerrankin ehjän ja pitkän harjoitusjakson. Toki tuossakin on vielä pieli sauma, tai ehkä uni olikin vasta vuoden päässä odottavista kisoista.
 
Aivan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jokinen on pelannut Vankuuverissa loppukaden ainakin ihan hyvin. Kyyvrvytvyr riittää edelleen. Jopa sieltä voidaan tarjota nestorisopimusta, kun Sedinitkin lopettavat. Toki rebuild ei välttämättä ole houkuttelevin vaihtoehto Jokiselle.

Joskin Cupin metsästys voi onnistua hyvän alkukauden ja siirtorajakaupan kauttakin. Ja pelaaminen korkeimmalla sarjatasolla on tietty myös arvo sinänsä.

Uskon että pari-kolme seuraa tarjoaa sopimusta monikäyttöiselle Jokiselle. Toki uudestaan tämän kauden kaltaiseen reissuun Jussi tuskin enää lähtee. Eli jos sopimuksen saatuaan ensi kausi ei lähde onnistumaan NHL-uran lopetus lienee edessä.

Jokinen on siitä hyvä palanen liittymään Kärppiin kesken kauden, että vahvistaa keskustaa tarvittaessa siinä missä laitaakin.

Uskon Jokisen saavan sopimuksen änäriin ensi kaudeksi. Mutta ehkä enemmän epäilen miten pelinsä kulkevat. Ura rapakon takana voi olla ensi kaudella ohi kauden aikana tai sen päätteeksi. 50-50
 
Frank McKee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, T. Arima

Jos Ouluun tulee niin ei haittais vaikka raahais Jagrin mukana rosteriin. Saattais saada jonninmoista media-aikaa jos "pojat" pelais samassa kentällisessä. ;)
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Oliko muuten Haataja noin kova kaatuilemaan jo täällä pelatessaan vai olenko katsonut tuhdit värilasit päässä?

Ei sillä, etteikö muutkin ja omatkin konttaisi, mutta tuntuu olevan koko ajan katollaan.
 
No ei kyllä minun muistaakseni ainakaan sillä ajanjaksolla kun yhdessä Humlin kanssa dominoivat Kärpissä. Voi toki värilasit painaa tälläkin nokalla. Liekö sitten ikä tehnyt jo Hadelle tepposensa kun esim. Kallion Tomppakin tuntuu tätä nykyä viettävän aikaa aika paljon pyllyllään kaukalossa kädet levällään iän ja suuren peliajan uuvuttamana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös