Ex-Kärpät maailmalla

  • 1 838 437
  • 5 235

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Näkyy noissa myös miesten erot. Siinä missä Pessi on vetänyt 7 ottelua kiikaritehoilla, on Leino käyttänyt paikkansa ja takonut 10 ottelussa 3+4.

Leino on tosin pelannut alusta asti hyökkäävissä ketjuissa, yhtään hänen taitojaan väheksymättä. Peliaika on ollut alusta asti suurempi. Pesonen ei mielestäni ole saanut samankaltaista mahdollisuutta. On eri asia pelata Marian Hossan kanssa samassa kentässä kuin esimerkiksi Minardin ja Thomasin.

Eikä kyse ole vain siitä, että Detroitilla on varaa sarjasijoituksensa myötä kokeilla Leinoa, sama organisaatio on aiemminkin onnistunut tässä pelissään. Katsokaapa esim. Helmin saamaa vastuuta viime vuoden playoffeissa. Pittsburgh ei pelaa voittavaa kiekkoa tällä hetkellä... luulisi, että jotain uutta haluttaisiin kokeilla, eikä vain Pesosen muodossa. Wilkes-Barrissa on muitakin, joita voisi kokeilla hyökkäävässä roolissa ylhäällä, eikä vain neloskentän jyrinä.
 
Makis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

En ole pingviinejä seurannut, mutta onko ongelma tosiaan hyökkäyspäässä? Selväähän on, että kun rosterissa on herrat Crosby ja Malkin, niin he pelaavat niin paljon kuin jaksavat. Auttaisiko tuohon sitten lisätä hyökkääviä hyökkäjiä?
 
M10

Jäsen
Leino on tosin pelannut alusta asti hyökkäävissä ketjuissa, yhtään hänen taitojaan väheksymättä. Peliaika on ollut alusta asti suurempi. Pesonen ei mielestäni ole saanut samankaltaista mahdollisuutta. On eri asia pelata Marian Hossan kanssa samassa kentässä kuin esimerkiksi Minardin ja Thomasin.

Ei Leino ole todellakaan pelannut koko aikaa jonkun Hossan tai vastaavan kanssa. Viimeksikin, kun teki tehot 1+1, pelasi nelosessa.

Toki Leino on saanut enemmän peliaikaa NHL:ssä kuin Pesonen, mutta jotain Ville on tehnyt oikeinkin eikä tuo mahdollisuus ole hänelle vaan pudonnut syliin.

Pesonen 7 ottelua 0+0 -3
Leino 10 ottelua 4+3 +5

Tuossa toki näkee senkin, että kumpi pelaa voittavassa ja kumpi häviävässä joukkueessa. Silti turha selitellä tuota eroa tehoissa pelkästään millään pelikavereilla.
 
Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
En nyt jaksa hirveästi väitellä, mutta katson NHL peljä kuukaudessa 10-20 kappaletta, ja voin väittää tuntevani liigaa ihan kohtuullisesti. Leino pelasi Hossan kentässä siihen asti, kunnes Franzen palasin loukkaantumisensa jälkeen. Sen jälkeen hän pelasi 3 kentässä, ei nelosessa. Lisäksi Leino on saanut vastuuta myös ylivoimalla.

Leino pelannut keskimäärin 13,3 minuuttia per peli, 17 vaihtoa. Pesonen saanut vastuuta 7,4 minuutti per peli, 11 vaihtoa, ilman ylivoima vastuuta. Pesonen on pelannut yhden ottelun kolmoskentässä, jolloin peliaika on ollut yli 10 minuuttia, huonoimmillaan peliaika on ollut ainoastaan 2:55 per peli. Leino on puolestaan pelannut vain kerran alle 10 minuuttia (09:56), parhaimmillaan yli 18 minuuttia.

Miesten AHL-tehot

Leino: 44 peliä tehoilla 11+26=37.

Pesonen: 47 peliä tehoilla 16+33=49.

Yhtään väheksymättä Leinon hienoja otteita NHL:ssä, olen edelleen sitä mieltä ettei Pesoselle ole annettu samanlaista mahdollisuutta, mikä on sääli. Pittsburghin ongelmat ovat olleet Goncharin poissaolon myötä huonossa ylivoimassa, toki hän on nyt palannut takaisin rosteriin. Joukkue on ollut liikaa kahden huippusentterinsä varassa, ja koko ajan on kaivattu heille tasokkaita laitureita... Satan ja Fedotenko ovat olleet pettymyksiä, ja Sykoran kausi on ollut heikohko. Siirtomarkkinoilla Pingviinit hankkivat kovatasoisen laiturin hyvin suurella todennäköisyydellä.

Tottakai sitä ajattelee suomalaisittain ja oululaisittain. Olisi vain kiva nähdä reilu mahdollisuus Jannellekin, Detroitin organisaatio osaa nämä hommat paremmin. Jos heillä tarvitaan neloskentän miestä ylös, ei Leinoa niihin hommiin kutsuta. Pingviinit puolestaan peluuttaa Jannea roolissa, jossa hän ei voi käytännössä onnistua, eikä onnistuisi Leinokaan.

Mutta kovaa on kilpailu pelipaikoista tuossa liigassa, ja pitää olla oikeassa organisaatiossa oikeaan aikaan, ja onneakin tarvitaan. Toivottavasti uusi valmennus, joka vielä hyvin Pessin tuntee, antaa hänelle mahdollisuuden kokeilla ylhäällä vielä vähän suuremmassa roolissa, vaikkapa Staalin kentässä.
 
Itäpuu

Jäsen
Nythän Jannella on paha rako: Pens tarvii rosteriin muutoksia jotka selvästi parantavat joukkuetta, enää ei riitä että pysyy mukana. Jos edes Bylsma ei luota Jannen pystyvän vahvistamaan joukkuetta niin ei ole hyvä signaali Pessin NHL-tulevaisuutta ajatellen. Toivottavasti pääsee vielä näyttämään kuitenkin
 
M10

Jäsen
En nyt jaksa hirveästi väitellä, mutta katson NHL peljä kuukaudessa 10-20 kappaletta, ja voin väittää tuntevani liigaa ihan kohtuullisesti.

Itsehän en taas juuri NHL:ää seuraa, mutta uskallan silti väittää, että Leino on käyttänyt näytönpaikat ja vaikkapa harjoitusleirin paremmin hyväkseen, kuin Pesonen. Ja tämä nyt ei taas tietenkään tarkoita sitä, että Janne olisi pelannut huonosti.

Mutta, uskallan väittää, että kyllä Janne siellä Pittsburghissa pelaisi ylhäällä, jos mies olisi vakuuttanut seurajohdon paremmin. Ei niillä mitään salaliittoa häntä kohtaan ole. Ja nyt menee ehkä tyhmän spekulaation puolelle, mutta onko jossain kirkossa kuulutettua, että Pesonen olisi tehnyt Detroitissa samalla vastuulla samanlaiset tehot, mitä Leino nyt? No joo, ei tarvitse vastata, kun on turhaa spekulaatiota.

Mutta mutta, kuten Wezah tuossa jo totesikin, Detroit osaa nämä hommat ja Leino on osaltaan hyötynyt tuosta edustamastaan seurasta. Pesoselle toivon pelkästään hyvää ja kunnon näyttöpaikkoja. Oli hienoa katsella Leinon ja Pesosen taistelua pistepörssin kärkipaikasta viime kaudella. Ei pelaa enää tuon tasoisia miehiä SM-liigassa.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Leinon kaudesta mitään pois ottamasta niin pitää muistaa, että Detroitilla on ihan erilaiset perinteet eurooppalaisten pelaajien suhteen. Siellä on aina osattu valita hyviä europelaajia mukaan ja joukkueen kapteeninakin on eurooppalainen.

Pensin valmentaja oli taas perus Pohjois-Amerikkalainen punaniska, jonka kanssa voi olla vaikeampaa jos ei ole kumminkaan mikään tähtipelaaja.

Pessille vain kärsivällisyyttä, kyllä se siitä lähtee menemään.
 
Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six

Haha! Todellista asiantuntevuutta tämä viesti. Pittsburghilla on pitkät perinteet eurooppalaisten, erityisesti tsekkiläisten ja venäläisten pelaajien suhteen. Jagr, Straka, Lang, Kovalev, Morozov... Tällä kaudella kahdessa ensimmäisessä kentässä ovat häärineet sellaiset Pohjois-Amerikan ihmeet kuin Malkin, Satan, Sykora, Fedotenko ja Gonchar. Vai mistä ne oli? Lisäksi joukkueella oli toisena eurooppalainen päävalmentaja NHL:ssä, Ivan Hlinka. Aivan kuin kirsikkana kakun päälle erotettu valmentaja Michel Therrien (peri amerikkalainen nimi?) on ranskankielinen kanadalainen.

Pessille vain kärsivällisyyttä ja kylmäpäisyyttä kuin Leinolla paikan tullen.
 
amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Leinon kaudesta mitään pois ottamasta niin pitää muistaa, että Detroitilla on ihan erilaiset perinteet eurooppalaisten pelaajien suhteen. Siellä on aina osattu valita hyviä europelaajia mukaan ja joukkueen kapteeninakin on eurooppalainen.

Pensin valmentaja oli taas perus Pohjois-Amerikkalainen punaniska, jonka kanssa voi olla vaikeampaa jos ei ole kumminkaan mikään tähtipelaaja.

Pessille vain kärsivällisyyttä, kyllä se siitä lähtee menemään.

Viitaten Black Adderin korjauksiin, niin aika vähillä tiedoilla jengi pistelee asiantuntevaa juttua NHL:n kiemuroista.

Välillä näkee melkoisia ohilyöntejö ja oletuksia NHL:n (ja Elitserienin) suhteen täällä SM-liiga -puolella.

Ja en seuraa itse paljoa NHL:ää.

Pessin tilanne:
Wilkes-Barressa pelataan hyvää kiekkoa ja vierellä on kovat pistelingot, jotka lyövät Pesoseen vauhtia vaikka olisi tämän kauden AHL:ssä. Kärpissä kaikki on nähty ja sinne paluu olisi turhaa.

Ainakaan viime kaudella sitä kiekkoa ei hakattu 90 -luvun AHL -tyyliin ränniin vaan peli oli järkevää W-B:ssä (Nyky NHL pelityyliä mukaillen) ja varmasti hyvä paikka kehittyä vaikka osa pelaa peliä enemmän itselle kuin Euroopassa, NHL paikan takia. Kärsivällisyyttä niin kyllä sieltä Pesonenkin nousee... Ehkä.
 
Viimeksi muokattu:

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
No alkukaudesta koutsina oli Therien joka ei nyt välttämättä ole mikään eurooppalaisten taitoniekkojen ylinystävä. Varsinkaan jos kyseessä ei ole supertähti kuten Malkin. Toki Pensissä on pelannut aiemmin hyviä eurooppalaisiakin. Therienistä en ole valmentaja oikein koskaan pitänyt, eikä hänen alaisuudessa välttämättä ole helppo lyödä läpi.

Joka tapauksessa Detroit on antanut tällä kaudella paremmin mahdollisuuksia uusille jätkille, kun Pens. Ja nyt puhutaan sellaisista 2-3 ketjun kavereista eikä mistään Malkineista.
 
Viimeksi muokattu:

Goner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, NHL
Vai oisko sittenki sielläkin päässä luettu jatkoaikaa ;)

Nyt vaan reilusti hyökkäävään kentään ja katsotaan mihin Pessin rahkeet riittää.
 
Black Adder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, The Original Six
No alkukaudesta koutsina oli Therien joka ei nyt välttämättä ole mikään eurooppalaisten taitoniekkojen ylinystävä. Varsinkaan jos kyseessä ei ole supertähti kuten Malkin. Toki Pensissä on pelannut aiemmin hyviä eurooppalaisiakin. Therienistä en ole valmentaja oikein koskaan pitänyt, eikä hänen alaisuudessa välttämättä ole helppo lyödä läpi.

Joka tapauksessa Detroit on antanut tällä kaudella paremmin mahdollisuuksia uusille jätkille, kun Pens. Ja nyt puhutaan sellaisista 2-3 ketjun kavereista eikä mistään Malkineista.
Aiotko kaivautua vielä kovinkin syvälle typeryyden pohjattomaan suohon? Kertaan: Therrienin valmentamaan Penguinsiin hankittiin viime kesänä korvaamaan pohjois-amerikkalaisia maalitykkejä Ryan Malone ja Gary Roberts eurooppalaiset Miroslav Satan ja Ruslan Fedotenko.

Ahaa, no jos sinä et ole Therrienistä tykännyt, niin sitten. Tunnutkin tuntevan Therrienin valmentajana varsin hyvin. Vai pitäisikö sanoa Michel vaan näin tutusta kaverista? Samainen kaiffari valmensi 2000-luvun alkupuolella Canadiensiakin varsin hyvälläkin menestyksellä. Silloisen joukkueen terävin kärki muodostui muuten euro-pelaajista ja kapteenina toimi eräs Saku Koivu.

"...eikä hänen alaisuudessa välttämättä ole helppo lyödä läpi." - no ei välttämättä!

Toivottavasti saamme jatkossakin kuulla sinun yhtä asiantuntevia kommenttejasi NHL:stä myös täällä Kärppä-puolella. Tässä onkin jo kaivannut rtsn:n manttelin perijää.
 
Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Kylläpä kaveri hiillostuu. Ok olin ehkä hieman väärässä tässä asiassa, mutta silti näen että Detroitissa saa vielä Pensiä paremman mahdollisuuden läpilyöntiin. Mutta näköjään Pensin asiatkin on mallillaan, sinällään en tarkoittanut että Therien mitenkään väheksyy Euro-pelaajia. Ajattelin että se läpi lyönti voi olla hankalampaa siellä, Fedo ja Satan nyt ovat jo valmiita pelaajia. En tarkoittanut, että Pensissä tai Therienin alaisuudessa ei olisi pelannut Eurojätkiä :D

Mutta olet varmaankin enemmän oikeassa. Minusta Detroit on NHL:n parhaimpia joukkueita antamaan oikeasti kunnon mahdollisuuksia.

Mutta tämä tästä. Jos nyt tässä hieman väärässä olin niin miten voit lytätä koko tuntemukseni lajista?
 
Suosikkijoukkue
Semo tutti parrucchieri.
Therrienin valmentamaan Penguinsiin hankittiin viime kesänä korvaamaan pohjois-amerikkalaisia maalitykkejä Ryan Malone ja Gary Roberts eurooppalaiset Miroslav Satan ja Ruslan Fedotenko.

Ei vaan Satan ja Fedotenko hankittiin kyllä korvaamaan Marian Hossa, joka siirtyi Detroitiin UFA:na. Ja helvetin huonoin tuloksin miehet ovat touhunneet.

Gary Robertsin 3 maalin maalitykkikausi tuskin vaatii minkäänlaista korvaajaa :)
 
MDK

Jäsen
Pens hankki Kunitzin ja lähetti Pesosen takaisin farmiin. Millainen sopimus Pesosella olikaan? En näe, että hänellä olisi mitään järkeä jatkaa tuossa organisaatiossa ensi kaudella
 
hermano

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät. Kiekko-Laser.
Pens hankki Kunitzin ja lähetti Pesosen takaisin farmiin. Millainen sopimus Pesosella olikaan? En näe, että hänellä olisi mitään järkeä jatkaa tuossa organisaatiossa ensi kaudella

Ööö...miksi? Montako peliä on päässyt pelaamaan ylhäällä, seitsemän ainakin. Näytön paikkoja on annettu ja farmissa ainakin peli kulkee. Eli pitäis tippua lapaset ja itkeä agentille "treid miii rait fakin nau"?
 
Jeff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet

Ja niissä peleissä on tullut peliaikaa paljonko? Hajavaihtoja ja pomputtelua kentästä toiseen pienillä minuuteilla. Ei todellakaan kannata Pesosen jäädä Pitshburgiin.
 
Sitä en tiedä kannattaako heti lähteä peliajan takia jonnekin, kun Pittsburg oli kuitenkin seura joka pelaajan otti kehittääkseen.

Voisiko olla niin, että suunnitelmat ovat heillä tehdä Pesosesta ensin passeli pelityyliin ja muuhun, ja sitten vasta lähteä odottamaan tehoja?

Mutta se on selvä asia, että Pesosella ei ole sinänsä ollut mahdollisuutta vielä yrittää kunnolla. Hajavaihtoja parissa eri ketjussa sekaisin. Pesonen ei kuitenkaan ole mikään kolmosketjun työmyyrä vaan 1-2 ketjun taituri. Sinne ei ole helppo päästä vaikka kuinka olisi Crosby loukkaantuneena.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Rinteestä on myös kattava juttu NHL:n virallislla nettisivuilla ja hyvin on Oulu ja Kärpätkin esillä. Ilmeisesti Ari Hilly on tehnyt hyvää työtä siellä Lapissa.
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Viime yönnä sitten nollapeli ja sivuaa Nashvillen yhden kauden ennätystä 6 nollapelillään. 0 peli tuli NHL:n kovinta hyökkäystä vastaan, joten ei hassumpaa. Tällä tahdilla tulee ottamaan ennätyksen omiin nimiin. Eipä olisi aikanaan uskonut, että Rinteestä tulee ihan maailman eliittiluokan torjuja. Harmi, ettei ehditty enempää näkemään Kärppäpaidassa.
 
Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Onhan se aika uskomatonta, että tällä hetkellä NHL:n maalivahtien TOP4:ssä torjuntaprosentin mukaan on kolme ex-Kärppää eli Thomas, Bäckström ja Rinne. Loistavista maalivahdeista saimme kyllä takavuosina nauttia. Ja neljäskin kärkinelikon maalivahdeista Thomas Vokoun on pelannut SM-liigassa, mutta ei kylläkään yhtä hyvin ottein.
 
Syötä!

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool ja England
Hifkiläiset voisivat kertoa, että tuossa joukossa on 3 entistä hifkiläistä molaria, ettei se molarien taso ole ollut huono heilläkään. Mutta onhan se huikea juttu, että varsinkin Pekka Rinne ja Niklas Bäckström ovat pelanneet loistavasti Pohjois-Amerikassa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Jeff Hamilton on tehnyt sopimuksen Maple Leafsin kanssa ja saattaa pelata jo tänä yönä Capitalsia vastaan. Kova hankinta. Kerkeääköhän kevään aikana Hagmanin kanssa samaan aikaan tai samaan ketjuun, voisi Kärppäketjua viritellä...

Lähde
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös