Rikoksesta ja rangaistuksesta
MS kirjoitti (ongelmia quote -toiminnon kanssa, pahoittelen):
"Mikä on oikea tuomio paatuneelle tappajalle/taparikolliselle joka noudattaa ainoastaan omia itse määrittelemiään sääntöjä?
Mikä on oikea tuomio taparaiskaajalle, joka raiskaa 12-v. lapsen kärsittyään juuri tumion aikasemmasta raiskauksesta?
Mikä on oikea tuomio paatuneelle huumausainerikolliselle joka jatkaa kaikista tuomioista huolimatta toimintaansa?"
Entäpä jos juuri Sinä, jonkin onnettoman sattuman kautta, joutuisit jostain mainitsemastasi rikoksesta epäilyksen alaiseksi ja saisit lopulta kuolemantuomion rikoksesta, jota et ole tehnyt?
Vlad toi esiin minunkin mielipiteeni aiheesta. Itse voisin kannattaa kuolemanrangaistusta yksittäisissä tapauksissa, mutta kokonaisvaikutuksiltaan tuollainen mahdollisuus aiheuttaisi liikaa ongelmia, joista tuomion lopullisuus ja korjaamattomuus lienee merkittävin. Urho Kekkonen totesi muistaakseni aikoinaan, että mielummin kymmenen syyllistä vapaalla jalalla kuin yksi syytön vankilassa, ja tämä periaate soveltuu kuolemanrangaistukseen vielä vankeusrangaistusta paremmin.
Tässä yhteydessä usein nähty argumentti on ollut, että teloituksen pitäisi olla mahdollinen vain ns. varmoissa tapauksissa. Tähän vastaan itse että älkää viitsikö. Ensimmäisenä voisi kysyä, miten ”varma tapaus” määritellään; riittääkö yksi todistaja (Olof Palmen murhan yhteydessä ei riittänyt) vai tarvitaanko entisaikojen mukaisesti kaksi? Vai tarvittaisiinko sittenkin syyllisen oma tunnustus? Kannustin tuohon tunnustukseen olisi epäilemättä suuri, kun sillä voisi sananmukaisesti allekirjoittaa oman kuolemantuomionsa.
Toiseksi, kuluneen ja ainakin länsimaissa arvossa pidetyn mantran mukaan epäilty on syytön kunnes toisin todistetaan. Siis lähtökohtaisesti SYYTÖN tai, todisteiden riittäessä, SYYLLINEN. Mitään erillistä ”puolisyyllisyyttä” tai ”varmaa syyllisyyttä” ei voi olla olemassa. Jos syyllisyys ei ole (riittävän) varma, epäilty on syytön ja häntä ei tuomita. Lisäksi tuo ehdotettu ”varman syyllisen” järjestelmä palkitsisi riittävän huolellisesti toimineet rikolliset lievemmällä tuomiolla. ”Koska silminnäkijöitä ei ollut, tuomio on vain elinkautinen”, tms.
Lait eivät voi koskaan olla täydellisiä, niitä laadittaessa joudutaan aina tekemään kompromisseja. Kuten jo totesin, oma arvomaailmani sallisi kuolemanrangaistuksen tietyistä rikoksista, mutta pitkällä tähtäimellä siitä olisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Tai toisin päin kääntäen: nykyinen tilanne on mielestäni sittenkin pienempi paha. Viime kädessä kuolemanrangaistuksen ehdoton kielto on tärkeä oikeusturvan tae; kuolemantuomiota ei voi edes poikkeuksellisissa olosuhteissa – vrt. ”laillisuuden haaksirikko” vuonna 1918 – väittää Suomen lakien mukaiseksi.
*****
(Entistä enemmän aiheen vierestä, mutta enhän minä tätä aloittanut. Vuodatusvaroitus kuitenkin.)
Vanha kunnon peloteargumenttikin ehdittiin kaivaa jo esiin. Keskustelun kohteena olevan tapauksen osalta voi jälleen todeta, että älkää viitsikö. Johan sen nyt luulisi järjenkin sanovan, ettei kukaan tekonsa seurauksia vähänkään ajattelemaan kykenevä ihminen edes syyllistyisi tuollaiseen rikokseen. Ei näissä tapauksissa ruveta ennakolta laatimaan mitään hyöty/haitta –analyysiä. Saman voi sanoa Eveliina Lappalaisen surmatapauksesta. Jos pääsyyt henkirikokseen ovat, että uhrin naama vitutti ja sählytreenit meni päin persettä, niin ratkaiseva vika on kyllä jossain muualla kuin pelotteen puuttumisessa.
Yleensä, kun olen pelotevaikutusta korostavilta ihmisiltä kysynyt, keiden suomalaisten rikollisten osalta kuolemanrangaistusta olisi tarvittu, mainintoja ovat saaneet ainakin Sanna Sillanpää, Mika Muranen ja Jammu Siltavuori. Jep jep. Kostoargumenttina ymmärrän teloituksen kaipuun täydellisesti – enkä todellakaan olisi ollut pahoillani, jos vaikkapa mainittu Jammu olisi kärsinyt mahdollisimman tuskallisen kuoleman – mutta uskallan väittää, että tuomion ankaruudella ei olisi ollut minkäänlaista ennalta ehkäisevää vaikutusta noihin rikoksiin. Tuskin myöskään siihen perinteisempään ja tavallisimpaan suomalaiseen henkirikokseen, eli kännissä tehtyyn tappoon.
Myönnän kyllä, että rikoksesta ja rangaistuksesta keskusteltaessa ja esim. Jatkoaikaa lukiessani olen usein tuntenut itseni yltiöhumanistiksi (tai kukkahattutädiksi). Toki tämä voi johtua siitä, että kovimman linjan kannattajat pitävät yleensä suurinta meteliä ajatuksistaan. Itse voisin vielä todeta tässäkin ketjussa esitettyihin kommentteihin seuraavaa:
1. Mielestäni varkauteen syyllistyneen kättä ei saa hakata poikki. Ei edes siinä tapauksessa, että tuo rangaistus johtaisi omaisuusrikosten selkeään vähenemiseen.
2. ”Vankilat ovat hotelleja/lepokoteja/täyshoitoloita/jne.” keskustelussa on nähtävästi noustu aiempaa korkeammalle tasolle: ennen olisi voinut todeta, että ihmiset, jotka eivät ole koskaan vankilassa käyneetkään, kertoilevat itsevarmoina sitä sun tätä. Nyt ei kuitenkaan enää turvauduta urbaanilegendoihin, vaan on vierailtu uudessa vankilassa ihan paikan päällä. Pari pointtia tähän väliin: a) 1800-luvulla rakennetut vankilat kuten Kakola ja Katajanokka ovat olleet käytössä aivan viime vuosiin asti, b) vankeinhoitoviranomaisten mukaan tiloja ei vieläkään ole tarpeeksi, c) laskiämpärit eivät ole olleet sellien viemäröintiratkaisuna mitenkään poikkeuksellisia. Se, että uusissa vankiloissa on telkkarit, videot (ehkä jopa muutama DVD-soitin, who knows) ja kuntosalit, tuskin on edelleenkään tehnyt niistä erityisen houkuttelevia asumiskohteita (päinvastaisiakin esimerkkejä toki löytyy, kuten tämä vanhuksen Pasilassa tappanut joka nimenomaisesti halusi päästä vankilaan). Niin hienoja vankiloista tuskin on edes mahdollista rakentaa.
Venäjällä vankilaolot ovat epäilemättä karummat kuin täällä, mutta niin lienee arkitodellisuuskin. Inttikin kestää kaksi vuotta ja simputus on enemmän sääntö kuin poikkeus. Omasta mielestäni myös vangilla on ihmisarvo ja joka tapauksessa aika monta kansainvälistä sopimusta pitäisi sanoa irti, jos haluaisimme samanlaiset olosuhteet toteuttaa. Mukava olisi tietysti ajatella, että muutama vuosi helvetillisiä olosuhteita saisi miettimään, ettei rikos kannata, mutta näin yksinkertaistetut ihanteet tuntuvat tosielämässä toimivan kovin harvoin. Väitän, että vaikutus olisi pikemminkin päinvastainen: rangaistus turruttaisi ja tekisi kohteestaan lopullisesti yhteiskuntakelvottoman. Mielelläni tietysti näkisin jotain faktaa siitä, onko Venäjällä suhteessa vähemmän rikoksenuusijoita kuin Suomessa.
Tiivistäen: vankiloiden olosuhteista ja siitä, millaiset niiden pitäisi olla (tilanahtaus on edelleenkin tosiasia), voidaan olla montaa mieltä, mutta ilman mitään kokemusta ehdottomasta vankeusrangaistuksesta on täydellisen hölmöä väittää, ettei vankilaan joutuminen pelota riittävästi sen vuoksi, että "siellä on niin kivaa". Yhtä hyvin tyttöystävä voisi sotilasvalapäivänä kasarmilla vierailtuaan kertoa millaista armeijassa on. Saati sitten väittää, että siellä on kivaa.
*****
Viikonlopun surmatyöstä epäilty on muuten kiistänyt syyllisyytensä.
Surunvalitteluni omaisille.
