Mainos

Evakon kautta takaisin huipulle? Keskustelua HPK:n runkosarjan otteista

  • 124 412
  • 437

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Pelicans mitaleilla,just joo. Kun mietitään mitä muita joukkueita ja paikkoja vieraissa voisi olla ja miten joukkueet ovat alkukaudella pelanneet, niin Lahti ja Turku olivat todellakin vaikeimmasta päästä. HIFK,Jokerit, Kärpät,Blues, JYP,Lukko olisivat olleet ylivoimaisen vaikeita heti alkuun eikä reissu Tampereellekaan olisi ollut helppo tai Kuopioon ja Lappeenrantaan
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Yksittäisten otteluiden perusteella on vaikea päätellä suuria linjoja. Pelit ovat menneet nyt niin ristiin, ettei kannata tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Kärpät on kontannut tuloksellisesti pahasti ennakko-odotuksiin nähden, samoin HIFK. TPS ja Lukko taas ovat pelanneet tuloksellisesti yläkanttiin. HPK on hävinnyt kaksi peliä niukasti, mutta reilusti yli 50 peliä on jäljellä.

Ainakaan minä en usko, että nykyinen sarjataulukko vastaa joukkueiden todellista tasoa. Katsellaan siis rauhassa ensimmäinen kierros. Ja eiköhän Jukka pidä seurajohdon ajan tasalla, jos kokee tarvitsevansa täydennystä kokoonpanoon.
 

d2uce

Jäsen
Kaksi maalia kolmeen otteluun. Siitä voi jo vetää jonkinnäköisiä johtopäätöksiä, että mistä kiikastaa. Maalintekoon kuitenkin pitäisi paperilla olla ihan hyvin mahdollisuuksia, joten mikä nyt neuvoksi?

Huutelen vielä melko luottavaisin mielin sen ketsuppipulloilmiön perään tässä. Toki joku kotipeli tähän väliin saattaisi olla omiaan helpottamaan tuskaa. Ei sen kadonneen maalivainun metsästys kovin helppoa ole seuraavan seitsemän pelin aikana, se on varmaa.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kerholla on melko harvakseltaan pelejä tässä vierasputkessa, ymmärrettäväähän se on. Vituttaa silti niin, että silmiä kirvelee. Koko kesän odottanut uutta kautta, jolla porskuttaa ja kolmen pelin jälkeen viimeisenä, hah!

Eipä siinä, luottoa löytyy kun vain pullo aukeaa. Nyt vain ketjuja hivenen sekaisin ja eteenpäin.
 

Wicci

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins, Sudden Death (RIP)
Kyllähän se harmittaa mut onhan noita vielä 53 jäljellä ja ei se kolmen häviön "tappioputki" nyt oikeesti vielä paha ole. Viime kaudesta parannetaan varmasti.
 

Axel K.

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä noita pelejä on kuunnellut niin ei se mitään paskaa ole. Tänäänkin 2 maaleista ylivoimalla. Alivoimaakin pelattiin ties kuinka monta minuuttia viidellä kolmea vastaan. Maaleja vaan niin kyllä se siittä. Muistaakseni hyökkäyspeliinhän ei ole vielä edes hirveästi panostettu (ehkä olisi syytä).

Turhia jäähyjä myös otetaan. Yksi voitto niin ollaan jo säälärirajan yläpuolella... ;)

(Sitten odotellaan peliä nähneiden kommentteja).
 

d2uce

Jäsen
Kun muistellaan, että ei se viime kaudellakaan alussa niin hyvältä näyttänyt. Ja kuinkas sitten kävikään! Ei oltu viimeisiä. Ei heitetä kirvestä vielä kaivoon.
 

Lihahopliitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hienosti jatkuu kyllä siitä mihin viime kaudella jäätiin. Jo kauden tässä vaiheessa alkaa olla sellainen fiilis ettei ennen matsia sitä voittoa uskalla toivoakaan.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Huvittavaa, miten eri tavalla kirjoitetaan samasta paskasta riippuen kuka siellä penkin päässä koheltaa.

Täytyy sen verran tarttua tähän, että ei ne penkin päässä koheltavat, vaan ne kentällä koheltavat. Joukkue on kuitenkin luokkaa parempi kuin viimevuotinen.

Tämän iltainen jäi meikäläiseltä kokonaan väliin, kun en edes selostusta päässyt kuuntelemaan. Tuossa kuitenkin silmäilin liigan sivuilta Kerhon pelaajien peliaikoja ja vaikutti siltä, että Rautakorpi oli nyt jakanut vastuuta vähän kaikille. Ihan hyvä, sillä jostain olisi nyt löydettävä se maalintekijä. 2 maalia kolmeen peliin, ei tarvitse sen kummemmin hakea suurinta ongelmaa tällä hetkellä.

Vihkon saldot tähän asti 8 jäähyminuuttia (tänään Lukko rankaisi Vihkon jäähystä), Viitaluoman 6. Näiden äijien tulisi nyt herätä tähän kauteen ja alkaa tehdä sitä, mistä palkka maksetaan. Kariya on liian yksin.

Pakistossa sama juttu Mäenpään ja Laamasen kohdalla, tehoja ja hetimmiten.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Täytyy sen verran tarttua tähän, että ei ne penkin päässä koheltavat, vaan ne kentällä koheltavat. Joukkue on kuitenkin luokkaa parempi kuin viimevuotinen.
Niin, jos joukkue on selkeästi parempi mutta tulos on sama niin tällä kertaa ei ole kyse valmentajasta? Erikoinen logiikka.

Tuskin vika on valmennuksessa sen enempää kuin materiaalissakaan. Jotenkin vaan homma on nyt sekaisin. Joukkue vaikuttaa hitaalta, avauspeli tökkii, hyökkäyksiä ei juuri edes ole ja puolet jengistä vaeltelee hämärän rajamailla. Jopa harjoituspeleissä nähty fyysisyys on kadonnut, jos nyt ei päätöntä turhautunisesta aiheutuvaa sekoilua lasketa. Ihan hulluksi tilanteen tekee se, että ilmeisesti Lassila on pelastanut Kerhon suuremmilta selkäsaunoilta.

Näin ei kauden pitänyt alkaa, ja vielä kun on seitsemän vieraspelia jäljellä.. Jos alkaa fanit turhautumaan, niin ilmeisesti sen aloitti tänään osa pelaajistakin. Missä on nyt kokeneet suunnananäyttäjät? Laamanen, Virta, Tuulola, Viitaluoma..

Ihan sama vaikka on vain yksi piste kasassa. Enemmän huolestuttaa että Kerhon peli ei ole tällä hetkellä sinne päinkään. No tiistaina sitten taas, nyt olisi hyvä aika herätä. Miehekäs ja taisteleva esitys tähän väliin olisi ihan jees. Mikäli suurin energia ja raivo menee tuskailuun ja sikailuun, niin ollaan aika sekaisin. Herätkää nyt perkele!

Miten voi ottaa lätkä näin paljon kypärään.. Eiköhön me tästä kuitenkin nousta.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, jos joukkue on selkeästi parempi mutta tulos on sama niin tällä kertaa ei ole kyse valmentajasta? Erikoinen logiikka.

Ei siinä minun mielestäni mitään erikoista logiikkaa ole. Joukkue ja valmennus ovat molemmat parempia. Muutamat pelaajat, joilta odotetaan niitä avainsuorituksia alisuorittavat vain tällä hetkellä pahasti. Niinkuin itsekin perään kirjoitit.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Eihän kolmen pelin tappioputki, joista yhdestä piste, todellakaan tuloksellisesti kovin huolestuttava ole. Muistaakseni 05-06 kaudellakin oli aika harmaata välillä? Ne peliesitykset ovatkin sitten asia erikseen. Itse en ole nähnyt kuin yhden pelin (Pelicans) tällä kaudella joten kovin kummoisesti en pysty analysoimaan esityksiä jäällä mutta eniten minua huolestuttaa maalinteko. Nyt siellä vaeltaa sellaisia pelaajia (Laamanen, Mäenpää,Viitaluoma, Vihko, Virta...) varjojen mailla joilta sitä tehoa odotetaan. Ja niin kauan kuin jääkiekko on maalintekopeli niin on vitun vaikeaa voittaa tällaisilla esityksillä. Nyt olisi tosiaan aika miettiä voisiko kenttäkokoonpanoja muutella? Miksei harjoituspeleissä loistanutta VVV-ketjua kokeilla? Tai voisiko Kariya herättää Viitaluoman? Tarvitaanko ykkössentteri? Toivottavasti tämä tästä vielä vaikka pelottavalta tämä viime kauden jälkeen ja evakkoretken tiimellyksessä näyttääkin.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt olisi tosiaan aika miettiä voisiko kenttäkokoonpanoja muutella? Miksei harjoituspeleissä loistanutta VVV-ketjua kokeilla? Tai voisiko Kariya herättää Viitaluoman? Tarvitaanko ykkössentteri?

Suoraan sanoen, itse epäilen vahvasti, että Vihkosta ei koskaan tule sellaista tasaisen varmaa, pelejä ratkaisevaa maalintekijää. Kohkaa kyllä sen minkä kerkiää, mutta ei saa oikein mitään ratkaisevaa aikaiseksi. Nyt juuri Kariya voisi olla se pelaaja joka herättäisi Viitaluoman.

Salosen voisi myöskin ihan hyvin siirtää ylempiin ketjuihin ja antaa enemmän vastuuta. Kyllähän se nyt on jo selvillä mihin mies parempana päivänään pystyy.

Yksi laatuhyökkääjä, oli sitten sentteri tai laituri, tarvitaan, mutta mitään kiirettä ei minun mielestäni ole. Kyllä tällä rosterilla pitää pystyä paljon parempaan.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Suoraan sanoen, itse epäilen vahvasti, että Vihkosta ei koskaan tule sellaista tasaisen varmaa, pelejä ratkaisevaa maalintekijää. Kohkaa kyllä sen minkä kerkiää, mutta ei saa oikein mitään ratkaisevaa aikaiseksi. Nyt juuri Kariya voisi olla se pelaaja joka herättäisi Viitaluoman.

Salosen voisi myöskin ihan hyvin siirtää ylempiin ketjuihin ja antaa enemmän vastuuta. Kyllähän se nyt on jo selvillä mihin mies parempana päivänään pystyy.

Yksi laatuhyökkääjä, oli sitten sentteri tai laituri, tarvitaan, mutta mitään kiirettä ei minun mielestäni ole. Kyllä tällä rosterilla pitää pystyä paljon parempaan.

Itse asiassa olen samaa mieltä kanssasi kaikesta :-D. Itsekään en kovin vahvasti enää Vihkoon luota, mitään maalipyssyä miehestä ei tule. Välillä saattaa tehdä hyvinkin pisteitä mutta mielestäni ennemminkin kolmos- kuin ykköskentän kamaa. Itse en olisi edes tehnyt herran kanssa jatkosopimusta viime kauden jälkeen. Moni uskoo siihen että Vihko ja Viitaluoma löytävät samanlaisen yhteissävelen kuin Saipassa mutta onko tämä liian optimista ajattelua? Se että pelaajat oli loistava tutkapari Saipassa pari kautta sitten ei välttämättä tarkoita sitä että homma toimisikaan enää Kerhossa. Vähän tulee mieleen viime kevään MM-kisat ja Selänne/Koivu kaksikon keräämä hehkutus verrattuna aikaansaatuun tulokseen. Olisi tosiaan mielenkiintoista nähdä Kariya ja Viitaluoma yhdessä. Mitä tulee taas Pasi Saloseen niin miehessä on potentiaalia mikä menee tosiaan hukkaan neloskentässä. Mies on pelannut kyllä alavireisesti mutta kenties suurempi vastuu herättäisi?
 

Begbie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Suoraan sanoen, itse epäilen vahvasti, että Vihkosta ei koskaan tule sellaista tasaisen varmaa, pelejä ratkaisevaa maalintekijää. Kohkaa kyllä sen minkä kerkiää, mutta ei saa oikein mitään ratkaisevaa aikaiseksi. Nyt juuri Kariya voisi olla se pelaaja joka herättäisi Viitaluoman.

Mitä kauemmin Vihkon HPK-ura on kestänyt, niin sitä ihmeellisemmältä on tuntunut, että yhdellä kaudella on syntynyt 20 osumaa tässä sarjassa. Maalipaikkojen hyödyntämisprosentti on ollut vain niin järkyttävän heikkoa. Viitaluoman vierellähän Vihko tuon kauden pelasi, joten nyt tai ei koskaan -kausi on Vihkolla käynnissä.

Omat odotukseni olivat, ja ovat kyllä edelleenkin hyvin korkealla ko. pelaajien yhteistyön suhteen. Heidän osuutensa on luonnollisesti hyvin merkittävä tämän joukkueen menestyksessä.

Pitäisi nyt vaan saada se kuparinen rikki.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mitä kauemmin Vihkon HPK-ura on kestänyt, niin sitä ihmeellisemmältä on tuntunut, että yhdellä kaudella on syntynyt 20 osumaa tässä sarjassa. Maalipaikkojen hyödyntämisprosentti on ollut vain niin järkyttävän heikkoa.

Se Euroturnaus mestaruuden jälkeen oli oikeastaan ainoa todellinen valonpilkahdus. Sen jälkeen sama tuhaaminen on jatkunut ja jatkunut.

Nyt vaadittaisiin se vähintään 20 maalin kausi. Jos ei ala onnistumista tulemaan, niin rohkeasti muita vaan kokeilemaan sitten samoja saappaita.

Vilperi kirjoitti:
Itse en olisi edes tehnyt herran kanssa jatkosopimusta viime kauden jälkeen.

En olisi tehnyt minäkään. Olisin säästänyt senkin summan siihen kärkiosaamiseen. Mutta toivotaan nyt parasta, kun kerran mies rosterissa on.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Aika ihmeellistä on ensimmäisenä viisastella että viime kauden joukkueesta Vihko on sellainen jolle EI olisi pitänyt tarjota jatkosopimusta. Se mille paikalle mitäkin palasta sovitellaan on eri asia, siis onko Vihko se johon kannattaa pistää ykkösketjun odotukset ja "All-in", mutta jos viime kauden otteiden perusteella katsellaan Vihko jatkon ansaitsi. Harvoja valonpilkkuja oli, tosin synkässä yössä erottuu vaikka jalluinen pygmi kännykän taustavalolla!

Eiköhän kannata katsella se 20 peliä. Jos silloin Vihkolla on koossa 3+4 voidaan puhua vankemmin epäonnistujasta. Totuus toki on että puhdasta sniperia ei tuosta ykkösketjusta nytkään löydy.
 

Rinksu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Aika ihmeellistä on ensimmäisenä viisastella että viime kauden joukkueesta Vihko on sellainen jolle EI olisi pitänyt tarjota jatkosopimusta. Se mille paikalle mitäkin palasta sovitellaan on eri asia, siis onko Vihko se johon kannattaa pistää ykkösketjun odotukset ja "All-in".

Tietysti, jos sen noin ajattelee, niin kyllähän Vihko joukkueeseen mahtuu. Ei siinä mitään. Mutta tällä kaudella miehen ensisijainen rooli on maalintekijä 1-2 ketjussa. Itse olisin kyseiseen roolin valinnut, Vihkon historia huomioon ottaen, jonkun toisen pelaajan. Noita hyvin luistelevia työmyyriä kun on joukkueessa muitakin.

Ja itse en kyllä odottelisi mitään 20 peliä. Muutaman lähipelin aikana täytyy alkaa tapahtua, muuten uusia kujeita. Vihkon tulemista täälläkin on jo odotettu nyt alun kolmatta kautta.
 

chieffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jääkiekko
Niin, jos joukkue on selkeästi parempi mutta tulos on sama niin tällä kertaa ei ole kyse valmentajasta? Erikoinen logiikka.

Tuskin vika on valmennuksessa sen enempää kuin materiaalissakaan. Jotenkin vaan homma on nyt sekaisin. Joukkue vaikuttaa hitaalta, avauspeli tökkii, hyökkäyksiä ei juuri edes ole ja puolet jengistä vaeltelee hämärän rajamailla. Jopa harjoituspeleissä nähty fyysisyys on kadonnut, jos nyt ei päätöntä turhautunisesta aiheutuvaa sekoilua lasketa. Ihan hulluksi tilanteen tekee se, että ilmeisesti Lassila on pelastanut Kerhon suuremmilta selkäsaunoilta.

Näin ei kauden pitänyt alkaa, ja vielä kun on seitsemän vieraspelia jäljellä.. Jos alkaa fanit turhautumaan, niin ilmeisesti sen aloitti tänään osa pelaajistakin. Missä on nyt kokeneet suunnananäyttäjät? Laamanen, Virta, Tuulola, Viitaluoma..

Ihan sama vaikka on vain yksi piste kasassa. Enemmän huolestuttaa että Kerhon peli ei ole tällä hetkellä sinne päinkään. No tiistaina sitten taas, nyt olisi hyvä aika herätä. Miehekäs ja taisteleva esitys tähän väliin olisi ihan jees. Mikäli suurin energia ja raivo menee tuskailuun ja sikailuun, niin ollaan aika sekaisin. Herätkää nyt perkele!

Miten voi ottaa lätkä näin paljon kypärään.. Eiköhön me tästä kuitenkin nousta.

Noniin ei viitsinyt eilen pelin jälkeen heittää raporttia pelistä, mutta nyt kun luki noi Rautakorven kommentit, niin voi kauheeta.. Vai, että pelattiin just sillaa kuin pitikin, mutta Lukko teki maalit? Millaistakohan epätoivoa se huono peli mahtaa olla, jos toi eilinen näytös oli hyvää..

Kyllä eilen Uraman Lukku vei PELITAVALLISESTI sata nolla meidän Rautakorven HPK:ta. Ei auta mikään, vaikka Rautakorpi puhuis Kariyan tyhjista maaleista jne. Urama on toitottanut haastatteluissa, että kiekkokontrolliin pyritään vaikka väkisin ja se kyllä näkyi. Meidän touhu taas oli sitä samaa epätoivoista roiskimista huonolla itseluottamuksella, mitä se oli Turussakin. Tilanteet ei ihan oikeasti tule mitenkään tekemällä, vaan ne tulee vähän niin kuin sattumalta tällä hetkellä.. Ja nimenomaan tää on se suurin murhe. Äskön urheiluaamussa Aravirta kommentoi, että vaikka voitto tulikin Kärpistä, niin muutoksia tullaan näkemään, koska kiekkokontrolli ei ole tarvittavalla tasolla, vaan pisteet tuli lähinnä yleisin taistelumoraalin tuloksena. Ja samaa olis voinut sanoa eilisestä mikäli pisteitä tullut. Eilinen olisi voinut todellakin päättyä säkällä esim tasan jne... MUTTA vaikka Raumalta pisteitä olisi tullut, niin pelillisesti kuljetaan kyllä tosi syvällä. Ilman Lassilaa olisi pataan tullut kahdeksalla maalilla.

Laitetaan vielä muutama ranskalainen viiva eilisestä.

- Hyökkäyksiin lähdöt tuotta hirveätä tuskaa ja selkeätä tapaa sieltä ei löydä millä pyrittäisiin tasapainoisesti tulemaan alueelle koko kentän antaessa paineen.. Lukko esim pystyi ne epätoivoisemmatkin tilanteet loppujen lopuksi painamaan Kerhon päätyyn, koska sieltä tultiin tasapainoisesti rintamassa, jolloin oli heti seuraava kaveri antamassa prässin, mikäli etumainen pelattiin ulos. Kerholla puolestaan välimatkat suuria ja sitten samantein otetaan passiviinen karvauskuvio, jos kiekon saaminen on epävarmaa.

- Itseluottamus tosi alhaalla. Tilanteita missä esim meidän ykkössentteri Viitaluoma koittaa antaa kahden metrin syötön Vihkolle ja siinäkin epäonnistutaan.. Kiekkojen karkailu ja sekava pelinrakentelu, johtaa sitten esim typeriin hyökkäyspään turhautumisjäähyihin.. Esim Vihkolla tais olla parikin..

- Mäenpään viivapelaaminen ykkösYV:ssä ei ole sillä tasolla, että se olisi tällä hetkellä jokin ase. Epävarmuutta kiekokäsittelyssä ja sitten jotkin ihme vetolaukaukset menee neljä metriä ohi maalin jne...

- Kariya edelleen hyvä, mutta jotain olisi tehtävä, että saataisiin jokin kenttä joka toimii vaihdosta vaihtoon.. Viitaluoma - Kariya:n yhdistäminen voisi olla kokeilun arvoinen.. Ja ehkä Salonen siihen rinnalle, jos haluttaisiin leveyttä muihin kenttiin? Sailio veti edelleen painot jaloissa ja paikka ei ole tällä hetkellä ykkösessä.. Ei ainakaan voittavan joukkueen. En ole KKK kenttää nähnyt, mutta mielestäni sen voisi yhdistää taas ja sit hakea Hämäläinen-Loikas akselilta sentteriä Vihkolla ja Virralle. Makkosesta ei ole tällä hetkellä ylemmäs, luistelu on tosi raskaan näköistä puurtamista.

- Lassila on aivan loistava edelleen ja ainoa syy, että tällä hetkellä ei ole täysi nöyryytys päällä.

Yhteenvetona voisi siis sanoa, että kyllä tällä hetkellä selvästi näkee Rautakorven pelifilosofian ongelmat siirrettynä tuohon meidän pelaajamateriaaliin. Rautakorpi nojaa tiiviiseen puolustuspelaamiseen ja keskialueen sumppuun (mikä ei tosin tällä hetkellä toimi vaan vuotaa ku seula), missä vastustajalta pelataan suurin energia pois ja sitten vastahyökkäyksillä, sekä hetkittäisillä suoraviivaisilla pyörityksillä ja YV:llä ratkaistaan pelit. Silloin vaan tarvitsisi olla niitä hampaattomia isoja suoraviivaisia kanukkeja hyökkäyksessä ja hiukan toisen näköinen puolustuskalusto.. Veskari tosin on oikeanlainen =).. Nyt ei oikein pystytä tiiviisti puolustaan ja kun selvää kiekkokontrolliin pyrkivää hyökkäyksiinlähtötapaa ei ole, niin todella epätoivoiselta peli näyttää, vaikka kaikki varmaan tosissaan yrittää.. siitä ei ole epäilystä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Noniin ei viitsinyt eilen pelin jälkeen heittää raporttia pelistä, mutta nyt kun luki noi Rautakorven kommentit, niin voi kauheeta.. Vai, että pelattiin just sillaa kuin pitikin, mutta Lukko teki maalit?

Sama. Rautakorven mukaan ensimmäinen erä oli tasainen, mutta aika pitkälle olen eri mieltä. Tuloksellisesti kyllä, mutta Lukko vei peliä, lukuunottamatta pelin ensimmäistä minuuttia, aivan suvereenisti. Selvästi Rautakorpi yrittää lausunnollaan rauhoitella joukkuetta ja faneja. Omaan silmään HPK:n peli oli todella sekaisin. Avauspelissä ei mitään tolkkua ja viisikkopelaaminen kauheata. Onnistujiin voisi laskea vain Lassilan ja Kariyan.

Eiköhän se peli kuitenkin tuosta paljonkin parane, ainakin Lassilan varaan on hyvä laskea. Itsellä ei kyllä ole hirveästi luottoa Rautakorven pelitapaan nykyliigassa, vaikka Rautakorpi kovasti totaalikiekosta lausuntojensa puolesta eroon haluaakin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Hätähousut panikoivat, yllättyneitä ovat:

Vetäkää nyt hetki happea ja miettikää, mitkä ovat lähtökohdat. Uusi valmentaja, liuta uusia pelaajia ja vierasputki vasta alussa. Ongelmia toki on, pahiten maalinteossa ja jäähymäärissä. Olisi pienenhkö ihme, jos Kerhon peli olisi valmista ja pinnoja 9. Työtä on varmasti tehty lujasti, hedelmää se ei ole vielä kantanut. Kunhan kausi tuosta etenee, palaset alkavat loksahdella kohdilleen ja pinnoja ropisee ihan eri tahtiin.

Jos tuota kuitenkin analysoisi vaikka peli peliltä. Pelsuja vastaan homma muistutti kauden avauspeliä, eli kova yritys sekottui ajoittaisen koheltamisen kanssa. Ennakkoon suhteellisen kova vastustaja, joka pystyttiin pitämään maaleitta. Ihan jees. Tepsi-peli oli minulle pettymys. Viime kausina taapertanut suhteellisen nimetön joukkue käytti lentokenttäetunsa hyväksi. Maalitili saatiin sentään auki. Onnistujat edelleen vähissä. Lukko on taas aloittanut kautensa yläkanttiin ja Vehanen piti nollat. Kyllähän noita välillä tapahtuu.

Tiistaina on sitten tv-peli ja taas ollaan viisaampia. Pienen punaisen nappulan painaminen tässä kohtaa on suurimman luokan hätiköintiä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Uusi valmentaja, liuta uusia pelaajia ja vierasputki vasta alussa. Ongelmia toki on, pahiten maalinteossa ja jäähymäärissä.

Kunhan kausi tuosta etenee, palaset alkavat loksahdella kohdilleen ja pinnoja ropisee ihan eri tahtiin.
On aika turha miettiä minkä tasoisia pelaajia nyt tarvittaisiin, tai että onko tuo materiaali kykenevä tekemään maaleja kotoisessa liigassa. Ihan varmasti on riittävä. Kun katselee muiden joukkueiden hyökkäyksiä, ja maalimääriä, niin ei se Kerhon tehottomuus johdu mistään puukätisyydestä. Helkkari jos tämän hetken TPS-hyökkäys juhlii maaleilla niin kyse on muustakin kuin Kerhon maalintekijöiden riittämättömyydestä.

Homma on vain tosi sekaisin ja vaiheessa. Kun melkein koko joukkue on uusi, takana paljon loukkaantumisia, uusi valmentaja ja sitten tämä täysin poikkeuksellinen vierasputki, niin ei ihme että peli näyttää karmealta. Itse peräänkuulutin eilen illalla sitä yritystä, mutta kyllä siellä niin saakelisti varmaan yritetään, mutta kun pelitapa ei tule vielä selkäytimestä, itseluottamus on nollissa ja kuintenkin mukana on niin menestyneitä kavereita että halua parempaan olisi paljon.. Todellinen sekamelska on valmis, ja silloin peli näyttää katsomoon aika koomiselta.

Jos jotain "oppia" Doug Shedden jätti kiekkoilullemme, niin aina ei auta vaikka kuinka huutaisi, vetäisi niitä rangaistus treenejä ja hankkisi kentällisen maalintekijöitä. Nyt vain kai tarvitaan joka sektorilta sitä Laamasen jossakin julkaisussa ennen kautta kuuluttamaa kärsivällisyyttä. Kyllä se sieltä aukeaa.
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Itse peräänkuulutin eilen illalla sitä yritystä, mutta kyllä siellä niin saakelisti varmaan yritetään, mutta kun pelitapa ei tule vielä selkäytimestä, itseluottamus on nollissa ja kuintenkin mukana on niin menestyneitä kavereita että halua parempaan olisi paljon..
Eilen kolmannessa erässä minä näin ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun joukkue meni tilanteisiin sillä uuden sloganin "kovalla tunteella" ja heti peli saatiin painettua Lukon päätyyn. Joo, ehkä Lukko ei enää siinä vaiheessa ollut ihan samalla innolla mukana, mutta ero kauden muihin Kerhon eriin oli suuri.

Se taas antaa vähän sellaista viitettä, että onko se äärimmäisen kärsivällinen ja äärimmäisen nöyrä pelaaminen kuitenkaan oikea valinta tässä vaiheessa. Siis sillä tavalla, että itse ei päästä juuri lainkaan edes hyökimään. Pitäisikö tuolla materiaalilla kuitenkin pelata vähän rohkeammin?

Sen Rauman pelin kolmannen erän pelaamisella maaleja tulisi satavarmasti.
 

Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat
Mites muuten Andersson pelasi?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös