Mainos

Evakon kautta takaisin huipulle? Keskustelua HPK:n runkosarjan otteista

  • 124 418
  • 437

M10

Jäsen
Kerholla muun muassa tänään loistanut Kolehmainen ja Sailio. Ihme peluuttamista!

Tästä tulikin mieleeni, että Sailiota ei näkynyt ottelun puolivälin jälkeen enää ollenkaan. Tai ainakaan vikassa erässä.

Tietääkseni selkä on edelleen ihan kleslana. Puudutuksen avulla mennään ja joku lääkärmanni oli jo tuominnut kauden olevan ohi. Kyllä sen näkee sokea eltonkin, että Sailio ei ole kunnossa.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Mä en enää tiedä mitä v*ttua tässä enää ajattelisi.

- Aivan uskomatonta, että menetetään kolmannen kerran peräkkäin ja saatana x:nen kerran tällä kaudella ns. turhaan pisteitä vastustajalle. Edelleenkään ei pystytä pelaamaan hyvällä tasolla 60 minuuttia ja playoffit (säälikin) ovat ovella. Toisaalta tänään noustiin kolmen maalin tappioasemasta tasoihin.

- Peli tuntuu usein olevan täysin kuraa. Toisaalta ollaan sarjassa hyvällä kuudennella sijalla.

- Ollaan vain 4 pistettä viivan yläpuolella. Toisaalta vain 7 pistettä ja ottelun vähemmän pelanneena sarjakakkosta KalPaa perässä.

- Peli tuntuu usein olevan täysin kuraa. Toisaalta meillä on liigan mittakaavassa rajaton potentiaali, jos kurapelilläkin ollaan vain 7 pistettä ja ottelun vähemmän pelanneena sarjakakkosta KalPaa perässä.

- Jokerit on negatiivisella maalisuhteella ja vähiten maaleja tehneenä joukkueena ainoastaan muutama hassu kierros ennen runkosarjan päättymistä sarjassa sijalla 3 (realistisesti 2).

- Rautakorven Tappara kaudella 2002-03 sijoittui runkosarjassa sijalle 5 ja voitti mestaruuden. Toisaalta Rautakorven Tappara kaudella 2002-03 voitti runkosarjan viimeisestä kahdeksasta ottelusta seitsemän.

- Emme vakuuta. Toisaalta ei tässä suoranaisesti kukaan muukaan vakuuta.

- Vituttaa, kun kompuroidaan. Toisaalta polttelee pirusti, kun ajatteleekin tämän kauden playoffeja ja sitä, että niissä voi tapahtua mitä vain. Ihan mitä vain.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Tietääkseni selkä on edelleen ihan kleslana. Puudutuksen avulla mennään ja joku lääkärmanni oli jo tuominnut kauden olevan ohi. Kyllä sen näkee sokea eltonkin, että Sailio ei ole kunnossa.
Tätä samaa katselin ja ihmettelin itsekin että melko vaisusti pelaa. Pääpointti silti tuossa viestissäni se että meillä oli väärä kenttä mielestäni lopussa jäällä.
Erittäin valitettavaa mikäli Sailion tilanne on tämä. Toisaalta herää kysymys miksi mies on nyt sitten edes pelannut nämä muutamat runkosarjapelit loukkaantumisensa jälkeen? Miksei mies huilannut ja olis palannut sitten jäälle vaikka vasta ihan runkosarjan lopussa hakemaan pelituntumaa pudotuspeleihin? Kolehmaiselta komea esitys muuten eilen!
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin, Kyllähän Lassila on vaikuttanut väsähtäneeltä viime aikoina ja helppojakin on sujahtanut melkein joka pelissä. Paljon pelejä ja uusi perheenjäsen joka taatusti valvottaa yöt, taitaa olla yhtälö siinä. Pieni lepo ennen pleijareita olisi tärkeää eli jo senkin takia on hyvä välttää säälit, muusta hyödystä puhumattakaan.
 

wilco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK,LiPu
Pääpointti silti tuossa viestissäni se että meillä oli väärä kenttä mielestäni lopussa jäällä.

Enpä nyt sanoisi vääräksi porukaksi, kun kuitenkin pelattiin viimeistä minuuttia. Juntin läpiajossa meni vain se vikaan, että yksi pakki (kuka?) haki pommia siinä siniviivalla ja ajoi ohi. Muut olivat aika varmasti sijoittuneet.

Jossain vaiheessa Rautakorpi ilmoitti, että nyt ruvetaan vain pelaamaan vain voitoista eikä maaleista. Silloin tuo HPKn johtoasemassa pelaaminen vaihtui "kiekon roiskimiseen". Jotenkin olisin odottanut, että aletaan pelaamaan kiekon kanssa varmemmin eikä yritetä tehdä niitä kauden hienoimpia maaleja, mutta lopputuloksena, ainakin tähän mennessä, on ollut kiekon helppo luovuttaminen vastustajalle vaikka vain yhden maalin johtoasemassa.

Vähän samaa vikaa kuin syksyllä tultiin omaan halliin pelaamaan, niin varma vieraspelaaminen, jossa kiekko vain poistetaan omalta alueelta, vaihtui oman kentän peliin, jossa alueelta pitäisi tulla syöttelemällä vauhtiin ja peliä rakentaen. Ei oltukkaan niin totuttu tuohon tyyliin ja siihen oli helppo muiden iskeä.

Mutta silti: ihme kerhomulkkuja, kun jaksatte itkeä TPS-pelin lopputulosta, kun tullaan kolmen maalin takaa vilkku päällä ohitse. Se nyt vain sattuu olemaan hokia, että kaverikin sattaa tehdä maalin. On juu niitä viime hetken tasoituksia ollut, mutta todennäköisempi se on tuollaisessa pelissä, missä muutenkin on vauhtia kuin Ruukin tehtailla.

Ai niin, eilisen Canal+ -pelin jälkeen esitetyssä sarjataulukossa oli hassu yksityiskohta: ilveksellä ja HPKlla saman verran pelejä pelattuna, Kerholla vain pistekeskiarvo 1,510 ja ilveksellä 1,52. Toisella kuitenkin muutama piste enemmän. Kerhomafia, Kerhomafia, Lintumäkikö taas tämän kaiken takana? Voiko jollekkin antaa kenkää tämän takia?

Että silleen...
 
Viimeksi muokattu:

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
Tästä tulikin mieleeni, että Sailiota ei näkynyt ottelun puolivälin jälkeen enää ollenkaan. Tai ainakaan vikassa erässä.

Tietääkseni selkä on edelleen ihan kleslana. Puudutuksen avulla mennään ja joku lääkärmanni oli jo tuominnut kauden olevan ohi. Kyllä sen näkee sokea eltonkin, että Sailio ei ole kunnossa.

Sillin selässä on kaksi välilevyn pullistumaa, eli ei mikään pieni vaiva, ihme että yleensäkin on peleissä mukana. Tosin nythän oli mies kolmosketjussa, sekin kertoo jotakin. Peluuttamisesta sen verran että onneks olivat hereillä jatkoajalla, ja peluuttivat miehiä joilla intoa oli, Kolehmainen todella kovassa iskussa. Vaikka en noista tappeluista liiemmin tykkää, oli Mäkelän teko mielestäni erittäin hieno. Melkeimpä nauratti kun sen Vihkon taklauksen jälkeen Tuukka polki kohti nurkkaa välittömästi, ei ehtinyt kissaa sanoa kun jo Halonen oli hätää kärsimässä! Ja Laakkosen tarjoilu Makkoselle maalin eteen pieneen tilaan oli mielestäni yksi kauden hienoimmista, eka yritys meni reisille, mutta toisella jo onnistui, upea suoritus eka erässä mokanneelle Laakkoselle!
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Ja kun tuo menee vielä niin perseilyn piikkiin ettei totta. Rauhallisella pelaamisella olisi saatu 3 pistettä mutta kun ruvetaan löysäilemään niin menetetään tärkeitä pisteitä ihan turhaan.
Yksittäisen pelaajan perseilyistä en olisi niinkään huolestunut. Kyllä joku Tuulola tietää kuinka niitä pelejä pitää pelata ja ottaa varmasti opikseen tapahtuneista. En minäkään ala tässä pelkästään huonoa tuuria syyttelemään, mutta kyllähän lätty on pomppinut aika ikävästi näissä viime matseissa.

Vituttaahan tuo aika ajoin, kun saumoja olisi selvästi parempaankin sijoitukseen, mutta jos tässä nyt vertaillaan muihin joukkueisiin, niin aika samantapaista vuoristorataa jopa pelien sisällä on muillakin. Että siinä mielessä samalla viivalla heilutaan.
 

Knight76

Jäsen
Suosikkijoukkue
London Knights
Ja Laakkosen tarjoilu Makkoselle maalin eteen pieneen tilaan oli mielestäni yksi kauden hienoimmista, eka yritys meni reisille, mutta toisella jo onnistui, upea suoritus eka erässä mokanneelle Laakkoselle!

Vaikka kuinka olikin upea suoritus ja tehot 0+2, niin kyllähän Laku oli eilen kentän huonoimpia jo kahden asian takia. 1. Sooloilu alimpana miehenä, kiekon menetys TPS:lle 0-1 ja lopussa 4-3 johtotilanteessa TPS:llä maali tyhjänä, Laku ampuu hyökkäyssiniviivalta puolihuolimattomattoman rannarin ohi tyhjän maalin, jolla olisi voinut ratkaista peli ja 3 pistettä, jos olisi ollut vähänkään paremmin mukana pelissä. Edelleen ihan vitun nihkeetä ja hermoja kiristävää kotipelailua. Strömberg lauantaina maalille. PISTE.
 
Suosikkijoukkue
Hpk, HcRaPo
Niin, Kyllähän Lassila on vaikuttanut väsähtäneeltä viime aikoina ja helppojakin on sujahtanut melkein joka pelissä. Paljon pelejä ja uusi perheenjäsen joka taatusti valvottaa yöt, taitaa olla yhtälö siinä. Pieni lepo ennen pleijareita olisi tärkeää eli jo senkin takia on hyvä välttää säälit, muusta hyödystä puhumattakaan.

Niin, jos suora poffi paikka aukeaa niin siinähän on sitten viikko aikaa huilia ja levätä Teemulla.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Enpä nyt sanoisi vääräksi porukaksi, kun kuitenkin pelattiin viimeistä minuuttia. Juntin läpiajossa meni vain se vikaan, että yksi pakki (kuka?) haki pommia siinä siniviivalla ja ajoi ohi. Muut olivat aika varmasti sijoittuneet.

Nimenomaan sen takia kun pelattiin viimeistä minuuttia niin johtoasemassa olisin laittanut sinne puolustavamman kentän puolustamaan sen voiton meille. No toisaalta hyökkäys on tietenkin paras puolustus, että ymmärrän kyllä sinunkin näkökantasi. Itse vaan ennemmin laittaisin maalin johtoasemassa loppuun kehiin ne puolustavammat jne. hyökkääjät.

Vielä kun ottaa huomioon sen, että esimerkiksi Laakkonen oli hieman tuuliajoilla viime pelissä, niin olisin mielummin lopussa nähnyt jäällä muun muassa Kolehmaisen, joka pelasi eilen loisto pelin!

Mutta silti: ihme kerhomulkkuja, kun jaksatte itkeä TPS-pelin lopputulosta, kun tullaan kolmen maalin takaa vilkku päällä ohitse. Se nyt vain sattuu olemaan hokia, että kaverikin sattaa tehdä maalin. On juu niitä viime hetken tasoituksia ollut, mutta todennäköisempi se on tuollaisessa pelissä, missä muutenkin on vauhtia kuin Ruukin tehtailla.

Et tainnut nähdä eilistä peliä? Se oli sellainen, että ihan syystäkin on ihmisillä pelistä kaksijakoiset mietteet. Toki hienoa, että noustiin 3 maalin takaa ja-voittoon ja on hienoa, että saatiin kaksi pistettä, mutta...

Puolet pelistä oli täyttä paskaa ja lopussakin oltaisiin paremmalla pelaamisella otettu kotiin 3 pistettä.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Yksittäisen pelaajan perseilyistä en olisi niinkään huolestunut. Kyllä joku Tuulola tietää kuinka niitä pelejä pitää pelata ja ottaa varmasti opikseen tapahtuneista. En minäkään ala tässä pelkästään huonoa tuuria syyttelemään, mutta kyllähän lätty on pomppinut aika ikävästi näissä viime matseissa.
Jos se viimeminuutin vastaansyöksynyt pelaaja oli Tuulola, niin oli sitten jo toinen kerta peräkkäin, kun sössi ihan täydellisesti omalla virheellään kolmen pisteen voiton. Oli kuka hyvänsä, niin ei jumankauta noin voi pelata!
Kyllä näköjään voi. Tuulola tulee vaihdosta kurvaa Lassilan suunnasta vauhtia, vain ottaakseen vauhtia kohti vastaan tulevaa TPS-hyökkääjää. Siinä sitten hupsheijaa Tuulola tekee piruetteja siniviivan ja keskiympyrän välissä samalla kun Erkinjuntti tekee tasoitusmaalia. Ei se näytä edes pommin haulta, kun mitään ei tapahdu, taisi vaan yrittää kiekkoa ja siitä läpäriä. Kaunis suoritus runkosarjasijoituksen kannalta erittäin tärkeässä pelissä, jossa juuri peli on käännetty parhain päin ja voitto olisi psykologisesti tärkeä.

Kai Tuulola niitä ajatuksiaan tosipeleihin korjaa, mutta on tuo mielestäni ammatilaiselta suuren luokan perseilyä ja katsojille+joukkueelle paskan tarjoamista.

Kohdasta 2:00
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Niin, jos suora poffi paikka aukeaa niin siinähän on sitten viikko aikaa huilia ja levätä Teemulla.

No tämä on kyllä totta ja hyvä näin.

En kuitenkaan tahtoisi maalata piruja seinille enkä muutenkaan povata, mutta todella paha paikka tulisi olemaan siinä vaiheessa jos meille kävisi kuin Kärpille keväällä 2006. Mitäs me sitten tehtäisiin kun Strömberg on saanut hyvin vähän peliaikaa tällä kaudella? Kaaduttaisiinko maalivahtipeliin?

Tämänkin seikan kannalta tuon Lassilan huilaamisen lisäksi olisi ollutkin tärkeää mikäli Ströballekin sitä peliaikaa olisi enemmän irronnut tällä kaudella.
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Tänään pelissä seurasin tarkasti pelaajien vetoja ylivoimalla ja aloin ihmetellä, miksi Kai Syväsalmi ei lauo yhtä hanakasti kuin Mäenpää. Syväsalmi laukoi ylivoimalla tasan 3 kertaa jokainen meni maalia kohti, yksi ylärimaan, samalla Mäenpää paukutteli pleksejä 6 kertaa ja kerran osui ja teki maalin.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Muutenkin olen ihmetellyt hitusen miksei tämä kaveri ole pelannut enemmän kiekollisena ja etenkin ylivoimalla. Onko jotain pientä itsevarmuuden puutetta ollut vai mistä ollut kiinni? Viime aikoina etenkin tullut hyvin pisteitä ja muutama loistava maaliinjohtanut syöttö tullut. Mestiksessä loisti tässä kuitenkin muistaakseni..

Eri sarja-kortti on jo viety pakasta.
 

Rattlehead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gundit
Tavoitteen runkosarjan osalta voi jo melkein varmaksi sanoa olevan saavutettu eli suora pleijaripaikka. HIFK:llä on vielä teoreettiset mahdollisuudet tulla ohi voittamalla jäljellä olevat ottelunsa, samalla kun HPK häväisi omansa, mutta en jaksa uskoa ko. skenaarioon. Näistä asetelmista olisi hyvä lähteä pudotuspeleihin, kun sitä pahinta peikkoa ei kohdattaisi ainakaan ekalla kierroksella.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Muutenkin olen ihmetellyt hitusen miksei tämä kaveri ole pelannut enemmän kiekollisena ja etenkin ylivoimalla. Onko jotain pientä itsevarmuuden puutetta ollut vai mistä ollut kiinni? Viime aikoina etenkin tullut hyvin pisteitä ja muutama loistava maaliinjohtanut syöttö tullut. Mestiksessä loisti tässä kuitenkin muistaakseni..
Syviksen ongelma on mun nähdäkseni ollut koko kauden se että mies tekee joko helvetin hyviä ratkaisuja kentällä tai sitten aivan kauheita. Olisiko se sitten itsevarmuuden puutetta, kun suoritusten tasaisuus (nyt puhutaan siis kiekollisesta pelistä) on ollut kateissa.

Ei siinä. Syviksestä saadaan ensi kaudella varmaan enemmän irti. Eikä mies nyt huonosti ole tälläkään kaudella pelannut. Kokoonsa nähden vahva jamppa, kohtuu pelisilmä ja veto on oikeasti hyvä, kunhan pääsisi käyttämään sitä useammin.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Nyt ollaankin sitten sellaisessa tilanteessa, jossa kotietu on omissa käsissä. Täytyy onnitella sarjaohjelman tekijää näin kerhokannattajan suunnalta, eli kaksi viimeistä peliä menevät aika mukavasti Kärppiä ja Jokereita vastaan.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Täytyy kyllä sanoa, että viimeksi, kun tuli kirjoitettua aika tiukkaan sävyn, niin näytti toimivan. Tällä hetkellä ainakin tuloksellisesti menee varsin hyvin, eikä romahteluja ja heilahteluja pelintasossa ole samanlailla näkynyt.

Varsin luottavaisin mielin pleijareihin.
 

Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Jokereilla ja Blegillä on keskinäinen peli, joten kyllä vaan ollaan.

Ja Kerholla vastassa Jokerit ja Kärpät.

Miten niin ei olisi kotietu omissa käsissä?
 

Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
No niin, ollaan nyt sitten saletisti viiden joukossa. Kuten aiemmin mainittu, torstaina vastassa Jokerit, jonka pitäisi voittaa varsinaisella peliajalla noustakseen HPK:n yläpuolelle.En kuitenkaan toivoisi Jokereita vastaan pleijareitten ekalle kierrokselle kotiedullakaan. Ja ainakin henkilökohtaisesti tässä eniten lämmittää se, että oltiin,ainakin runkosarjassa, Matti Alatalon joukkuetta parempia.....
 

lätkämies

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Columbus Blue Jackets
Itse näkisin sen että tällä hetkellä olemme sarjakakkosena laadukkaan kesäharjoittelun tuloksena, sillä työ on kantanut kauraa loppukaudesta, kun peleistä on tullut tiukempia. Kesäharjoittelun tulos ei näkynyt kauden alussa mutta se tehtiin pitkällä tähtäimellä ja se näkyy loppukaudesta. Nyt hoidetaan vielä runkosarja 2008-2009 kunnolla päätökseen kotona niin fani, pelaajat ja valmentajat. On erittäin hieno asia että HPK, seura keskisuuresta kaupungista pystyi nousemaan suosta yhdessä kaudessa kiitos sponsorien ja muiden yhteistyö kumppaneiden.

Ainiin Lassila on viime aikoina saanut vapautuksia treeneistä, ettei tule liian kovaa rasitusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös