Mainos

Evakon kautta takaisin huipulle? Keskustelua HPK:n runkosarjan otteista

  • 124 418
  • 437

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Kotietu on vielä täysin mahdollinen ja melkeinpä omissa käsissä, kun ristiinpelaamista tapahtuu aivan varmasti. Olisipa makeaa, kun ratkaisu venyisi kahteen viimeiseen matsiin; Kärpät vieraissa ja Jokerit kotona. Jo sitä ennen on tietenkin aika tärkeä matsi ensi tiistaina Kuopiossa. Vielä kivampi tietenkin olisi, jos kotietu olisi taskussa jo ennen noita kahta viimeistä matsia, heh.

Mahdollista on toki vielä pudota säälipuolellekin, mutta se peikko on aika pitkälle mahdollista karistaa jo huomenna Ilvestä vastaan.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Saatanan sukkahousut, miten aina taivutaan. Harmittaa vietävästi! Torstaina jos ei Tepsiä voiteta, on henkilökohtaisella tasolla kausi ollut jo jokseenkin todella raskas. Lauantaina katsomaan sitten uudelle Patrialle Kerhon vaisua kotipeliä.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kotietu on vielä täysin mahdollinen ja melkeinpä omissa käsissä, kun ristiinpelaamista tapahtuu aivan varmasti.

Mahdollista on toki vielä pudota säälipuolellekin.
Kaikki on tosiaan omissa käsissä, edelleen. Sitten viime viikon HIFK-ottelun on moni asia muuttunut. HIFK ei sittenkään ollut se kovin uhka kuudennesta sijasta, vaan voitoputkessa kiitävä Ilves. Ja nyt ero säälipleijareihin ei ole kuin olematon 2 pistettä. Toki loppuohjelma suosii Kerhoa, koska seitsemästä jäljellä olevasta pelistä viisi pelataan Patria-Areenalla. Ilveksellä suhde on 3 kotona, 4 vieraissa. HPK ei ole tänä vuonna profiloitunut varsinaisesti kovaksi kotijoukkueeksi, mutta ei ole Ilveskään ollut viime aikoja lukuunottamatta vakuuttava vieraissa, pikemmminkin surkea. Kaikki on siis edelleen Kerhon käsissä.

Ongelman tekee vain joukkueiden tämän hetken suorittaminen. Hassua että joukkueet ovat tällä hetkellä miltei toistensa vastakohdat. Rautakorpi perustaa pelinsä tarkkaan puolustamiseen, tiiveyteen ja virheiden minimointiin. Pietilän Ilves hyökkää jopa riskillä, ja karvaa erittäin agressiivisesti. Kerhon ykkösketju on ollut viime aikoina aivan liekeissä, mutta muu joukkue on tyytynyt tehojen suhteen statistin rooliin. Ilveksessä on alkanut löytyä useampia ratkaisijoita joukkueesta. Siinä missä Hannu Toivosen koppi on alkanut tarttua, niin Lassilan taso on hieman laskenut sitten parhaiden aikojen.

Muutenkin Ilves pelaa tällä hetkellä hurmiossa ja kaikkea leimaa tietty positiivisuus, kun taas Kerhon tekemisestä aistii tahmeuden ja väkisin suorittamisen. Tämän lisäksi ote tuntuu kirpoavan johtoasemassa Kerholla erikoisella tavalla. Nyt on kaksi helvetin tärkeää kuuden pisteen ottelua onnistuttu sössimään vain muutama minuutti ennen ottelun loppua. Muutenkin oli aika kummalista tekstiä Rautakorvelta Kalpa-pelin jälkeen. Ei oikein sytytty matsiin, oli vähän runkosarja vaihde päällä.. Nyt niitä valoja päälle, pelataan aika isoista asioista ja valmentajan yksi tärkeimmistä tehtävistä on valmistaa joukkue oikeaan tunnetilaan ennen ottelua. Miksi järjestään ottelun jälkeen voitettiin tai hävittiin, niin valmennusjohto kiroaa heikkoa lähtöä peliin. Nyt olisi sille kuuluisalle peilille käyttöä.

Mielenkiinnolla odotan torstaina Tepsiä vastaan nähdäänkö alusta asti taisteleva ja aloitteita isännän ottein ottava kotijoukkue, vai vaisusti ja virheitä välttelevä prosenttilätkä-jengi.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kerhon otteluohjelma on mielestäni varsin helppo, eli pistepussin pitäisi karttua.

Runkkarin loppu:

to 19.2. klo 18.30 HPK - TPS (e)
la 21.2. klo 17.00 HPK - Ässät (e)
ti 24.2. klo 18.30 Lukko - HPK (e)
to 26.2. klo 18.30 HPK - SaiPa (e)
la 28.2. klo 17.00 HPK - Pelicans (e)
ti 3.3. klo 18.30 Kärpät - HPK (e)
to 5.3. klo 18.30 HPK - Jokerit (e)
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ei tuo loppu nyt niin helppo ole. Ainoastaan SaiPalla ei ole enää mitään panosta. Kaikki muut tappelee tosissaan tuosta paikasta auringossa ja sitten on Jokerit ja Kärpät. Otettaessa vielä huomioon Kerhon tasaisen varma suorittaminen ennakkoon huonoja joukkueita vastaan ja varsinainen hurmio kotona, en sanoisi helpoksi loppua. Veikkaan helvetin tuskaisia pelejä. Aikanaan Kerho olisi näillä lopuilla matseilla noussut toiseksi, mutta mitä nyt tapahtuu..

Näytä Rautakorpi nyt sitten mikä olet miehiäs, onko sitä munaa vai ei!
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Rehellisesti sanottuna itseäni koko aika vituttaa tämä touhu enemmän ja enemmän. Lähes jokaisen hävityn matsin jälkeen Rautakorpi kangertelee tyyliin "oltiin tänään kyllä selvästi parempi joukkue" jne. Kuitenkin ilman totaalisia sössimisiä noista ennakolta helpoissa peleissä ja käsittämättömiä johtoaseman menetyksiä taisteltaisiin tällä hetkellä täysin kynsin piikkipaikasta.

Muutenkin tuntuu, että Rautakorpi saa helvetisti anteeksi aikaisempien meriittiensä takia, ja paskaa valutetaan ennemminkin pelaajien kuin valmennuksen päälle. Kyllä mielestäni valmennus on kuitenkin päävastuussa joukkueestaan, samalla tavalla kuin oli Alatalokin viime vuonna. Tietenkin yksilöt tekevät joukkueen, mutta valmennuksella on valtava merkitys myös yksilöiden osalta. Tällä sektorilla Rautakorpi on valovuoden Jalosen Jukkaa jäljessä.

Rupeaa myöskin tuntumaan siltä, että Lassila on selvästikkin jo ylipeluutettu. En tiedä onko se vaikuttanut fyysisesti, mutta henkisellä puolella sen on pakko vaikuttaa. Valtavasta pelimäärästä johtuen keskittyminen yksittäisiin otteluihin ja tilanteisiin varmasti herpaantuu, mikä on nähty helppoina maaleina. Eniten kuitenkin ihmetyttää se, että ellen väärin muista, niin tämä hurja peluutusmäärä on ihan tarkoituksellista. En vain oikein tiedä mitä tarkotusta sillä haetaan?

Nyt ollaan todella pahasti ryssimässä koko homma, vaikka kuukausi sitten mahdollisuudet oli ihan mihin tahansa.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Rautakorvella olisi kyllä peiliinkatsomisen paikka. Vierasputkessa alkukaudella homma näytti vielä hyvältä. Mutta sen jälkeen ilonaiheet ovat olleet vähissä. Kotona on pelattu surkeimmin miesmuistiin. Eikä tahti vieraissakaan enää muistuta syyskautta. Kerhon nykykunto vaatii voiton saamiseksi vastustajan huonon illan. Omilla avuilla tuohon ei pystytä edes SaiPaa vastaan kotona. Pahinta tässä on se, että joukkue ei kykene minkäänlaiseen venymiseen. Tappioasemasta noustaan äärimmäisen harvoin. Ja viime aikoina kun joskus harvoin on päästy johtoasemasta kolmanteen erään, vastustaja on päästetty tasoihin ja ohi. Huonon joukkueen merkki, sanoi Rautakorpi mitä tahansa.

Pleijareissa tulee kylmää kyytiä, ellei sitä syvyyttä ala löytyä. Makkosen kenttä saadaan kyllä äkkiä kuriin niissä kekkereissä.
 

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
Kerhon otteluohjelma on mielestäni varsin helppo, eli pistepussin pitäisi karttua.

Runkkarin loppu:

to 19.2. klo 18.30 HPK - TPS (e)
la 21.2. klo 17.00 HPK - Ässät (e)
ti 24.2. klo 18.30 Lukko - HPK (e)
to 26.2. klo 18.30 HPK - SaiPa (e)
la 28.2. klo 17.00 HPK - Pelicans (e)
ti 3.3. klo 18.30 Kärpät - HPK (e)
to 5.3. klo 18.30 HPK - Jokerit (e)

Jos en ihan väärin tilastoja tutkinut, niin viimeiset pelit noita joukkueita vastaan on mennyt seuraavasti, turpaan tuli Saipalta, Lukolta, TPS:ltä, Pelicaaneilta, Ässiltä ja Kärpiltä. Ei varmaan mitään merkkaa nuo menneet ottelut, mutta jos Kerho ei oleellisesti paranna otteitaan noita joukkueita vastaan, niin sääleissä ollaan.
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Jos en ihan väärin tilastoja tutkinut, niin viimeiset pelit noita joukkueita vastaan on mennyt seuraavasti, turpaan tuli Saipalta, Lukolta, TPS:ltä, Pelicaaneilta, Ässiltä ja Kärpiltä. Ei varmaan mitään merkkaa nuo menneet ottelut, mutta jos Kerho ei oleellisesti paranna otteitaan noita joukkueita vastaan, niin sääleissä ollaan.

Niin, ei kai tästä sarjasta varsinaisesti helppoja pelejä löydykään ja joka pelissä pitää onnistua, jos voittoja mielii. Nyt on vieläkin mahdollisuudet "mihin tahansa", vaikka jotkut kirjoittajat kirvestä ovatkin heittämässä kaivoon. Totuus on kuitenkin se, että kakkossijaan on matkaa 6 pistettä ja pelejä jäljellä seitsemän, joista 5 vastustajaa majailevat sijoilla 9.-14.

Onnistumista se toki vaatii, mutta tämän parempia mahdollisuuksia taistella vielä parilla viimeisellä kierroksella runkosarjan kakkossijasta ei pysty saamaan. Se mahdollisuus olisi nyt vain käytettävä, ja jätettävä vaikka takki kotiin, ettei se vahingossakaan jäisi auki hallille tultaessa.
 

Dissonanssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Moderaattorit
Negatiivissävyisestä kommentoinnista huolimatta en ole heittämässä vielä kirvestä kaivoon. On kuitenkin mielestäni ihan aiheellista nostaa esille valmennuksen rooli myös haukuttujen pelaajien suoritustasoa arvioidessa.

Lähinnä se kiukuttaa, että Rautakorpi on jo hyvin pitkään tuloksellisesti (ja osittain pelillisestikkin) menneiden ottelujen jälkeen todennut oman joukkueen hallineen peliä jne. Voi olla, että tulkitsen Rautakorven kommentoinnit väärin. En kuitenkaan näe, että pelaaminen varsinaisesti olisi mennyt eteenpäin tämän vuoden puolella. Tietenkin loukkaantumiset yms. ovat sotkeneet ja Rautakorpi varmasti tietää minua paremmin joukkueensa tilan. Kuitenkin tosipelit on Kerhon osalta jo alkaneet ja ero ylempänä oleviin kasvaa koko aika ja Ilveskin on jo yhden voiton päässä takana. Varsinkin Ilves on jo herännyt talviunilta, mutta Kerho tuntuu vaipuneen horrokseen. Tilanne siis ei todellakaan ole mennyt toivottuun suuntaan, ja tarpeellisiin venymisiin ei joukkue ole pystynyt. Voidaan kysyä, että venyykö se sitten pleijareissa?
 

Rontti

Jäsen
Suosikkijoukkue
paska kiekko
Varsinkin Ilves on jo herännyt talviunilta, mutta Kerho tuntuu vaipuneen horrokseen. Tilanne siis ei todellakaan ole mennyt toivottuun suuntaan, ja tarpeellisiin venymisiin ei joukkue ole pystynyt. Voidaan kysyä, että venyykö se sitten pleijareissa?
Ilves on suuri poikkeus sarjassa tällä hetkellä. Tuon sinun logiikkasi perusteella kaikkien kärkijoukkueiden suunta on väärä ja kukaan ei pysty venymisiin. Sarja vaan on nyt niin tasainen, että ristiin pelataan jatkuvasti. Ja vaikka jossittelu onkin turhaa, niin aivan pirun pienestähän se loppujen lopuksi on kiinni etteikö Kerholla olisi tällä hetkellä neljä pistettä enemmän ja ne olisivat kaikki pois tietenkin vastustajilta ja silloin täällä hehkutettaisiin Kerhon kiriä ja neljän ottelun voittoputkea.
 

Knight76

Jäsen
Suosikkijoukkue
London Knights
Huh huh, pakko avautua.

Rehellisesti sanottuna itseäni koko aika vituttaa tämä touhu enemmän ja enemmän. Lähes jokaisen hävityn matsin jälkeen Rautakorpi kangertelee tyyliin "oltiin tänään kyllä selvästi parempi joukkue" jne. Kuitenkin ilman totaalisia sössimisiä noista ennakolta helpoissa peleissä ja käsittämättömiä johtoaseman menetyksiä taisteltaisiin tällä hetkellä täysin kynsin piikkipaikasta.

Muutenkin tuntuu, että Rautakorpi saa helvetisti anteeksi aikaisempien meriittiensä takia, ja paskaa valutetaan ennemminkin pelaajien kuin valmennuksen päälle. Kyllä mielestäni valmennus on kuitenkin päävastuussa joukkueestaan, samalla tavalla kuin oli Alatalokin viime vuonna. Tietenkin yksilöt tekevät joukkueen, mutta valmennuksella on valtava merkitys myös yksilöiden osalta. Tällä sektorilla Rautakorpi on valovuoden Jalosen Jukkaa jäljessä.

Rupeaa myöskin tuntumaan siltä, että Lassila on selvästikkin jo ylipeluutettu. En tiedä onko se vaikuttanut fyysisesti, mutta henkisellä puolella sen on pakko vaikuttaa. Valtavasta pelimäärästä johtuen keskittyminen yksittäisiin otteluihin ja tilanteisiin varmasti herpaantuu, mikä on nähty helppoina maaleina. Eniten kuitenkin ihmetyttää se, että ellen väärin muista, niin tämä hurja peluutusmäärä on ihan tarkoituksellista. En vain oikein tiedä mitä tarkotusta sillä haetaan?

Nyt ollaan todella pahasti ryssimässä koko homma, vaikka kuukausi sitten mahdollisuudet oli ihan mihin tahansa.

Aika pitkälti Wiking olen samoilla linjoilla kanssasi. Suoraan sanottuna vituttaa nuo nihkeät pelit kotihallissa (kaikki olen tällä kaudella käynyt katsomassa). Tämän vuoden puolella 10 peliä tuloksin: 3-2, 2-0, 3-2 ja., 0-3, 5-4, 4-5 ja., 2-1, 4-2, 2-6 ja 2-3 rl. 6 nihkeätä voittoa ja 4 tappiota. Kyllä tuosta täytyy todeta, että muutama peli ollaan säkällä voitettu ja tappiopelit ovat olleet täysin vastustajan aliarvioimista ja takkiauki pelaamista. Tällä kaudella on tullut tutuksi "paskoja" vastaan pelataan paskasti ja "hyviä" vastaan hyvin. Jos kerho ryssii, niin kuin pikkasen pitkästä aikaa pelkään, tuon 6 sijan menettämisen sijoille 7-10, niin on täysin varmaa, etten mene katsomaan yhtään playout-ottelua.

Ei tuo loppuohjelma ole todellakaan niin helppo, miltä se näyttää varsinkaan tämän hetken HPK:lle.

Ja yks tärkee pointti olisi antaa Lassilalle huiliaikaa. Huomenna ja lauantaina olis aika olla Ströban maalissa ja sen ei pitäis antaa vaikuttaa kenttäpelaajiin. TPS peli taas näyttää suuntaa aika pitkälle.
 

d2uce

Jäsen
Pakkovoittoja ja Stömberg maalille?

Erikoista, että samassa viestissä todetaan loppukauden ohjelman olevan vaikea HPK:lle ja silti toivotaan Strömbergiä maalille. Lassilalle olisi ehkä pitänyt sitä huilia antaa joskus aikaisemmin, mutta nyt kun niitä pisteitä pitää kotiedun saavuttamiseksi - tai edes suoran playoffpaikan säilyttämiseksi - kerätä ei ole varaa antaa tasoitusta vastustajalle, etenkään maalivahtipelissä.

Eihän Lassilaa vaihdettu pois maalilta niissä parissa murskatappiossakaan.

Kokeilut on tehty ja loppukausi parhaalla mahdollisella porukalla. Taas olisi Rautakorven aika olla maineensa veroinen valmentaja, jonka joukkueet ovat parhaimmillaan keväällä. Pieni varaslähtö helmikuun puolella olisi suotavaa.

***

Nyt on pari kertaa otettu nihkeästi kuokkaan jatkoajalla. HPK ei ole kauden kolmea ensimmäistä peliä lukuunottamatta hävinnyt yli kahta peliä peräkkäin. Eikös se erään Messiaan mukaan ollut hyvän jengin merkki?
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Eilen oli muuten Kaarela Sihvosen ohjelmassa haastattelussa ja tulihan sieltä se odotettu kysymys. Kuka päättää kumpi maalivahti pelaa? Tässä mielestäni hieman paistoi läpi se, että Rautakorpi on halunnut peluuttaa Lassilaa näin paljon. Tosiaan välillä vaikuttaa, että Lassila peluutetaan puhki. Enää ei voi oikein antaa huiliakaan, kun pelataan näin tärkeitä pelejä.

Tänään on sitten tähän mennessä kovin veitsi kurkulla-peli. Uskomaton vitutus on päällänsä jos kuokkaan tulee.

Ps. Liput lauantaille on jo hommattu, ASIAA!
 

Knight76

Jäsen
Suosikkijoukkue
London Knights
Erikoista, että samassa viestissä todetaan loppukauden ohjelman olevan vaikea HPK:lle ja silti toivotaan Strömbergiä maalille. Lassilalle olisi ehkä pitänyt sitä huilia antaa joskus aikaisemmin, mutta nyt kun niitä pisteitä pitää kotiedun saavuttamiseksi - tai edes suoran playoffpaikan säilyttämiseksi - kerätä ei ole varaa antaa tasoitusta vastustajalle, etenkään maalivahtipelissä.

Nyt on pari kertaa otettu nihkeästi kuokkaan jatkoajalla. HPK ei ole kauden kolmea ensimmäistä peliä lukuunottamatta hävinnyt yli kahta peliä peräkkäin. Eikös se erään Messiaan mukaan ollut hyvän jengin merkki?

Eikös olekin todella erikoista? En ole puhunut vaikeasta enkä helposta ohjelmasta. Näyttäähän se helpolta ja toivottavasti onkin, mutta ei tämän hetken HPK:lle taida olla helppo (toivottavasti olen väärässä). Asiasta toiseen kyllähän Lassilaa on ihan selkeesti ylipeluutettu ja se näkyy pelistä toiseen torjunnoissa (tekee edelleen megasaveja, mutta myös helppo mahtuu mukaan). Kyllä huili tekis hyvää, esim. pari peliä lopuista runkosarjan peleistä.

Mä olen käynyt katsomassa lähes jokaisen kotipelin vuodesta 1988 alkaen ja joskus vaan kertakaikkiaan alkaa kypsyttämään nuo pelit. Kyllä aika moni tuttunikin on täysin samaa mieltä kuin minä tämän kauden HPK:n otteista vaikka sarjasijoitus onkin ihan hyvä kuudes. Nihkeetä on ollut varsinkin kotiotteluissa ja that's it. Mielipiteitä on monia. Oletko d2uce käynyt joka kotipelissä tällä kaudella? Musta tuntuu ettet ole nähnyt puoliakaan. Jos olisit nähnyt kaikki, niin kyllä voisi sullakin olla toinen ääni kellossa.
 

TJ MACKEY

Jäsen
Ja vaikka jossittelu onkin turhaa, niin aivan pirun pienestähän se loppujen lopuksi on kiinni etteikö Kerholla olisi tällä hetkellä neljä pistettä enemmän ja ne olisivat kaikki pois tietenkin vastustajilta ja silloin täällä hehkutettaisiin Kerhon kiriä ja neljän ottelun voittoputkea.
Niin, mikään ei ole yhtä helppoa kuin jossittelu. Fakta on se, että Kerho sai noista kahdesta pelistä 2 pistettä. Mitään kiriä ei olisi tuossa sinun tapauksessa hehkutettavava, koska molemmat ottelut oli jo Kerhon hanskassa, kunnes lopussa vastustaja tuli ohi. Tässä vaiheessa kautta tulokset ratkaisee, ja tietysti se että peli alkaa olemaan kohtuu valmiin näköistä kevättä kohti.

HPK:n puolustusvoittoinen pelityyli ei tänä vuonna silmiä hivele, ja on ymmärrettävää ettei suuria elämyksiä Patria-Areenalla ole tänä vuonna koettu. Joukkue pelaa varman päälle, antaa vastustajan hyökätä ja ei ota isännän otetta pelistä. Piristävänä poikkeuksena ilmeisesti viime lauantain Ilves-peli. Siihen jos vielä lisätään heikko menestys kotona niin tyytymättömyyden ymmärtää.

Hämeenlinnassa ymmärretään ihan oikeasti aika paljon laadullisen ja hyökkäysvoittoisen jääkiekon päälle. Ja Patria-Areenalla yleisöä voi viihdyttää kahdella tavalla; Aktiivisella hyökkäyspelillä ja samalla voittamisella, tai sitten vaan vähän riisutulla ja tylsällä pelityylillä mutta kuitenkin voittamisella. Tylsä ja varovainen pelityyli yhdistettynä tappioihin Saipoille ja Tepseille ei toimi kotona, ja tätä on kuluttajana pakko voida arvostella, vaikka kuinka tietyt kirjoittajat täällä hyssyttelisivät vanhan Neuvostoliiton malliin.

Toivon todella paljon että tänään Kerho ottaa kotikaukalossa ohjat käsiinsä ja antaa Tepsille oikein kunnolla turpiin, kuten tuolla materiaalilla kuuluukin. Kritiikistä huolimatta, kaikki on edelleen omissa käsissä ja Kerho voi hyvinkin vielä saavuttaa jopa kotiedun runkosarjassa.
 

Host

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Heimon Breams ja Suomenniemen Urheilijat
TJ Mackey kirjoitti mielestäni erittäin osuvasti aiheesta joka minuakin on mietityttänyt, millaista kiekkoa Hämeenlinnalaiset haluaa nähdä, ja mikä meitä miellyttää. Kultaako aika muistot, vai miten on, mutta en muista ihan hetkeen lähteneeni hallilta sellainen hymy kasvoilla kuin Jalosen Jukan Kerhon aikana lähdin melkein joka pelistä. Kerho tuli viimeisessä erässä vielä parin kolmen maalin takaa rinnalle ja ohi, mylly pyöri vastustajan päässä sellaisella vauhdilla ettei penkissä meinannut pysyä. Ja jos turpaan tuli, tuli ainakin helvetillisen taistelun jälkeen. Ja silloinkaan ei hallilta lähdetty pää painoksissa, vaan jopa ylpeinä kaikesta työstä mitä äijät kentällä teki, kaaduttiin ainakin saappaat jalassa. Ja mitä Rautakorven kommentteihin on uskomista, Kerho on ollut joka pelissä parempi kuin vastustaja...kas kummaa, silti ollaan hävitty. Jalonen olis sanonut moisien pelien jälkeen,"paska esitys, oltiin selvästi vastustajaa huonompia", ei selittelyjä, ei kaunistelua, vaan realistinen näkökanta kaikkeen tekemiseen. Mun mielestä on paljon reilumpaa ainakin kannattajia kohtaan myöntää virheet, ja oppia niistä, kuin että selitellään, selitellään ja sit vielä selitellään. Kuuleman mukaan Rautakorpi ainakin oli maanantaina antanut aikamoista palautetta joukkueelle, korvat tais punoittaa aika monella ukolla. Monet täällä puhuu siitä kuinka pelin pitäisi alkaa näyttämään paremmalta kevättä kohti, siihen kevääseen kun ei ole aikaa kuin ne vajaat kolme viikkoa, kiire tulee jos vielä suuria muutoksia pelitapaan haetaan?Noh, tulihan vuodatettua, mutta tänään sitten katsomaan kuinka peli sujuu Tepsiä vastaan.
 

d2uce

Jäsen
Oletko d2uce käynyt joka kotipelissä tällä kaudella? Musta tuntuu ettet ole nähnyt puoliakaan. Jos olisit nähnyt kaikki, niin kyllä voisi sullakin olla toinen ääni kellossa.

Mutusi ei osunut tällä kertaa oikeaan.

Muutenkin tämä viesti hieman ihmetyttää, sillä mielestäni en missään vaiheessa kehunut HPK:n pelaamista. Erittäin nihkeitä pelejä on kotihallissa ollut ja tuntuukin melko erikoiselta, että tässä kiikutaan suorassa playoffpaikassa kiinni edelleen.

Ehkä se johtuu juuri siitä, ettei mihinkään tappioputkiinkaan ole ajauduttu?
 

tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
. Kultaako aika muistot, vai miten on, mutta en muista ihan hetkeen lähteneeni hallilta sellainen hymy kasvoilla kuin Jalosen Jukan Kerhon aikana lähdin melkein joka pelistä. Kerho tuli viimeisessä erässä vielä parin kolmen maalin takaa rinnalle ja ohi, mylly pyöri vastustajan päässä sellaisella vauhdilla ettei penkissä meinannut pysyä. Ja jos turpaan tuli, tuli ainakin helvetillisen taistelun jälkeen. Ja silloinkaan ei hallilta lähdetty pää painoksissa, vaan jopa ylpeinä kaikesta työstä mitä äijät kentällä teki, kaaduttiin ainakin saappaat jalassa.
Mun mielestä tuo taistelu –juttu on liian helppo ratkaisu. Samaa mieltä olin viime kaudellakin. Kyllä ne äijät siellä ihan yhtä paljon taistelee ja yrittää, kun Jalosenkin aikana. Jalonen nyt vaan sattuu olemaan tämän maan paras valmentaja ja saa pelin näyttämään ihan erilaiselta. Alatalolla oli niin paskat pelinappulat, että ei siitä sen enempää, mutta Rautakorven pitäisi tuolla materiaalilla pystyä parempaan. Siitä olen samaa mieltä muutamien kanssa, että koska peli ei ole viihdyttävää (itse en ole kyllä nähnyt kuin kymmenkunta peliä tällä kaudella), niin sen pitäisi olla tylyn voittavaa. Kommentit pelin jälkeen on sinänsä ihan sama, mutta itse ainakin diggaan siitä, että Jukan mielestä peli on ollut ”liian runkosarjamaista” tai ”ei enää tässä vaiheessa kevättä voi päästää vastustajaa noin takaisin peliin”. Kun vain näkyisi kentälläkin. Nyt on taas ryssitty parissa pelissä johtoasemasta tärkeitä pisteitä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Ottaisivat nyt helvettiin sen Lassilan edes sieltä maalista. Saatanan paskahousut jumalauta!
 

Master God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho
Ottaisivat nyt helvettiin sen Lassilan edes sieltä maalista. Saatanan paskahousut jumalauta!

Lassilasta en tiedä, mutta nyt tais olla kolmas peli putkeen, kun maalin johto menetetään viimeisellä kympillä. Totta kai kolmen maalin takaa nousu on iso suoritus, mutta ei tuollaiset johtoaseman menetykset mene enää huonon tuurinkaan piikkiin. Vähän kyllä jännittää, että tiukoissa peleissä ei pystytä johtoa säilyttämään sitten pleijareissakaan.
 

J.Petke

Jäsen
Lassilasta en tiedä, mutta nyt tais olla kolmas peli putkeen, kun maalin johto menetetään viimeisellä kympillä. Totta kai kolmen maalin takaa nousu on iso suoritus, mutta ei tuollaiset johtoaseman menetykset mene enää huonon tuurinkaan piikkiin. Vähän kyllä jännittää, että tiukoissa peleissä ei pystytä johtoa säilyttämään sitten pleijareissakaan.

Ja kun tuo menee vielä niin perseilyn piikkiin ettei totta. Rauhallisella pelaamisella olisi saatu 3 pistettä mutta kun ruvetaan löysäilemään niin menetetään tärkeitä pisteitä ihan turhaan. Miten tuon Mäenpään puolustuspelaamisen saisi kuntoon? Pakkiparin vaihto Tikkaseen ja tiputus alempiin kenttiin?
 

soumah#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eipä taas yllättäny yhtään että jatkoajalle meni. Jumalauta miten onnistutaan sössimään aina viime hetkillä peli jatkoajalle. Onneks edes voitti.

Kotietu on vielä täysin mahdollinen ja melkeinpä omissa käsissä, kun ristiinpelaamista tapahtuu aivan varmasti.

Kerhon tapauksessa ei todellakaan ole mikään etu jos pelaa enemmän kotona.
 

M10

Jäsen
Kerho osoitti taas tänään, kuinka hyvä ja huono se voi olla parhaimmillaan. Molemmat ääripäät. Ei toki välttämättä hyvä asia, kun ajatellaan ajankohtaa (pleijarit oven takana).

TPS-ottelun alkupuolisko oli taas tervan juontia. Avauspelaaminen oli takkuista eikä syötöt menneet perille. Mielestäni näytti siltä, että kyseessä on henkinen lukko, ei niinkään pelillinen.

Kun Kerho sai pari maalia ylivoimalla, löytyi rentous heti ja syötöt alkoivat löytämään perille. Toisaalta TPS päästettiin kolmannen erän lopulla painostamaan liikaa ja lopulta tasoihin. Se ei saisi toistua pleijareissa, joissa johtoasemat pitäisi oppia pitämään. Luulisi, että Rautakorven joukkue olisi juuri tässä osa-alueessa kova, mutta on tässä luultu milloin mitäkin pitkin kautta. Tämä joukkue tuntuu yllättävän aina; joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Lassilaa on ylipeluutettu, se näkyy mielestäni viimeaikojen huolimattomuudessa. Tänäänkään ei ollut Teemun paras päivä. En nyt sitten tiedä, onko nyt enää myöhäistä peluuttaa Strömbergiä? Itse olisin sen kannalla, että Lassilalle pari ottelua lepoa näissä viimeisissä otteluissa. Vaikka ovatkin tärkeitä toki, mutta nostakoot sitten kenttäpelaajat edessä tasoaan. En usko, että homma (suora pleijaripaikka) kaatuisi nyt Strömbergiin.
 

vilperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kauhajoen Karhubasket
Ihmeellistä tämä lähes pelistä toiseen tapahtuva "reaktio". Joukkue ei pelaa täysillä koko peliä. Syy on pelaajissa ilman muuta myös, mutta kyllä kääntäisin katseet valmennukseenkin päin. Kyllä valmennuksessakin jokin mättää kun ei saada joukkuetta pelaamaan täysillä. Valmennuksen tehtävä on herättää joukkue ja sitä herätystä Kerho on monessa ottelussa nimenomaan kaivannut. Valmennuksen pitäisi saada kaivettua pelaajista se 110-lasissa asenne päälle! On toki vikaa myös pelaajissakin mutta mielestäni tätä valmennuksen vaikutusta peli-ilmeeseen pohditaan aivan liian vähän. Tämän pelin lopussa oli myös valmennukselta munaus mielestäni. Puolustetaan johto-asemaa ja jäällä on ykköskenttä! Siis meidän hyökkäävin ketju! Näitä tilanteita varten on ne työmyyrät. Kerholla muun muassa tänään loistanut Kolehmainen ja Sailio. Ihme peluuttamista!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös