Jatkuuko sama vitutus, jos Suomi voittaa taas mestaruuden? Pitääkö joukkueeseen valita pelaajia, jotka eivät sopeudu pelitapaan? Mitäs tehdään, jos valittavana on kaksi pelaajaa, joista toinen on viime vuoden mestari ja toinen omaa kovat seuranäytöt tyyliin Mikko Lehtonen viime vuonna, mutta ei onnistu maajoukkueessa. Onko parempi valita pelaajia, joihin Jalonen ei luota tippaakaan? Oletko koskaan huomannut, että on sellaisia pelaajia, jotka onnistuvat maajoukkueessa hyvin, vaikka seurassa ei kuljekaan: pitäisikö siis maajoukkueeseen valita pelaajia, jotka menestyvät seuratasolla hienosti. Tuleeko vuoden 2003 MM-kisoista mitään mieleen? Siellähän Suomella oli "kaikkien aikojen MM-joukkue" ja tulos oli silkkaa kuraa. Vai voisiko vain olla niin, että Suomi voi voittaa vain yhtenäisellä joukkueella, jota toki joka vuosi pitää hieman uudistaa.
Totta kai vituttaa, väärin voitettu! Mutta jos totta puhutaan, niin tolla logiikalla ei kai kannata sitten ottaa ollenkaan uusia pelaajia joukkueeseen, joilla ei ehkä vielä ole se pelitapa hallussa. Roikoteen samoja jannuja mukana, kun kerran ovat saaneet jalan oven väliin, eikä edes pyritä tuomaan uusia pelaajia mukaan.
Viime kisoissa Suomi voitti mestaruuden hyvällä kokonaispaketilla ja esim. Immosen kenttä toimi hyvin ennemminkin Pesosesta huolimatta kuin hänen ansiostaan. Oli mielestäni tuon kentän heikoinlenkki koko kisojen ajan. Tietenkään asia ei ole niin, että jos pelaat hyvin seurajoukkueessa niin paikka löytyy automaattisesti myös maajoukkueesta. Mikko Lehtonen viime kaudelta on tästä juurikin hyvä esimerkki. Yleisesti ottaen mulla ei kyllä tule hirveän montaa pelaajaa mieleen, jotka ovat onnistuneet maajoukueessa
toistuvasti paremmin kuin seurajoukkueessa. Lyhyeltä aikaväliltä näitä tietenkin löytyy.
Mitä tulee vuoden 2003 kisoihin, niin kyllähän siellä joukkue pelasi kokonaisuudessa ihan ok aina johonkin siihen Ruotsi ottelun puoliväliin asti. Se karmaiseva romahtaminen kesken pelin oli aivan käsittämätöntä. Jotain taikatemppuja Aravirran olisi pitänyt pystyä tekemään, kun huomasi että homma alkaa luisua käsistä. En pidä myöskään Aravirtaa yhtä kovana valmentaja kuin Jalonen, eikä hän näin ollen ehkä saanut ihan kaikkija tehoja irti joukkueesta. Jos oltaisiin pelattu jossain muualla kuin Suomessa, niin ehkä tulos olisi ollut toinen?
Tänä vuonna nähdään taas, kuinka paljon kotikisojen paineet vaikuttavat pelitasoon, jotenkin se kotiyleisön vaikutus pitäisi pystyä muuttamaan eduksi ennemmin kuin haitaksi, jota ollaan jo monta vuotta nähty putkeen muidenkin maiden kohdalla.