Mainos

Espoo United kaudella 2016–2017

  • 507 654
  • 1 784

msg

Jäsen
Laskimet on hanhinaamoille. Doers do ja muut istukoon Torspoonsa. Vuodessa unohtaa helposti sen ajan kun mietti muita menojaan kiekkopelien mukaan. Hanhinaamoista tuli mieleen Hanhiniemi sekä laulu- ja soitinyhtye Kolmas Nainen, joka jo 1989 tiesi unohtamisen olevan ihan hyvä asia:
Kolmas Nainen - Onneksi Voin Unohtaa - YouTube

Eihän tässä toki kannata kirvestä kaivoon kuluvankaan kauden osalta heittää. Nyt vaan sitä paljon puhuttua yhteisöllisyyttä kehiin, niin pelit kääntyy ja kansa löytää katsomoihin.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toistaiseksi seuran myynti & markkinointi näyttäisi ihan perus-Jussilta. Sen sijaan että tuote laitettaisiin vimpan päälle kuntoon ja paketoitaisiin kivasti, jonka jälkeen myyntiin ja markkinointiin voi panostaa kunnolla, asiat tehdään vasurilla ja kompensoidaan sillä että otteluihin pääsee enemmän tai vähemmän ilmaiseksi. Strategia joka toimi huonosti jo Bluesin aikoina, ja taitaa istua tähän aikaan vielä heikommin.

Tosin eihän mestistasolla juuri kannata suoraan markkinointiin välttämättä edes hirveästi panostaa, toki jollakin tavalla uutta seuraa pitää tuoda ilmi. Hintakin pitää olla sillä tasolla että ihmisiä käy, hirveän paljon enempää lippujenkaan hinnat ei voi olla ja jollain myös houkutella väkeä aluksi halliin, toki ei voi pistää tavaksi lipunalennuksia tai ilmaislippuja. Eikä mestistasolla hirveitä rahoja lipunmyynistä muutenkaan tule.

Ensinäkin itse olen vähän jopa yllättynyt kuinka positiivnen ilmapiiri ja hyvät yleisömäärät joukkueella on ollut näin alkuun kaikista lähtökohdista ja urheilullisesta menestyksestä huolimatta,Puhutaan kuitenkin uudesta seurasta. Kompurointia toki on esimerkiksi tiedottamisen ja Somen osalta tainnut alussa olla ja muuta.

Mutta parasta markkinointiahan olisi melkeinpä ollut näillä resursseilla mitä mestistasolla voi olla se että olisi entiset fanit huomiotu ja otettu touhuun mukaan. Tuossa kuitenkin viimekauden lopussa todella moni oli auttamassa Bluesia sen hädän hetkellä, niin yksityishenkilöt kun yrityksetkin. Ihmiset halusi auttaa. Se auttaminen melkein torpattiin ja perustettiin täysin uusi jengi joka melkeinpä on yhden henkilön leikkikenttä, noilla entisillä ihmisillä ei ole nyt oikein mitään sijaa jotka olisi halunnut auttaa. Sen sijaan että hommaa olisi yhteilöllisesti maltillisesti lähdetty rakentamaan entisiltä raunioilta ja rakentamaan Espoolaista jääkiekkojoukkuetta niin nyt rakennetaan Salonojan ympärille uutta monilajillista jengiä ja aika näyttää että ottaako Espoolaiset tuon omakseen.

Seura itsestään on melkein se jolla se pystyy nyt eniten vaikuttamaan tuohon myyntiin ja markkinointiin, siis pitäisi olla siellä kentällä niin mielenkiintoinen ja voittaa otteluja, nyt siinä ei ole oikein mitään mihin somaistua. Vaikka koko Espoo olisi täynnä mainoksia ja parhaimmat myyntimiehet palkkalistoilla niin todennäköisesti ei juurikaan tuhatta enempää kävisi väkeä tai saataisi mitään myytyä vaikka parhaimmat myyntimiehet. tällähetkellä isoin tehtävä on saada ihmiset jotenkin kiinostumaan joukkueesta ja tehtävä siitä mielenkiintoisempi. Eka homma on varmaan alkaa voittaa otteluita. Ainakin helpottaisi. Tänään taitaakin Keupaa vastaan pelattava ottelu olla vähän suunan näyttäjä, jos tuon häviää niin joukkue jää selkeästi jumboksi ja alkaa jo erottua muista, voittamalla pysyisi melko lähellä vielä pudotuspeliviivaa. Tappio myös tietäisi jo melko isoa eroa Keupaan pisteissä ja tuokin joukkue on yksi niistä jotka tappelee noista viimeisistä pudotuspelipaikoista.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Nythän näytti varsin mainiolle. Keuruulaiset eivät saaneet kammottavan hyviä maalipaikkoja kuin pari-kolme, jotka Tirronen hoiti mallikkaasti. Hiukset olivat pidempään pystyssä oikeastaan vain toisen erän keuruulaispyörityksen aikana, mutta takaiskuilta vältyttiin vaikkei purkamisesta näyttänyt tulevan mitään. Jäähyjäkin varsin siedettävä määrä. Tätä lisää!
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Nythän näytti varsin mainiolle. Keuruulaiset eivät saaneet kammottavan hyviä maalipaikkoja kuin pari-kolme, jotka Tirronen hoiti mallikkaasti. Hiukset olivat pidempään pystyssä oikeastaan vain toisen erän keuruulaispyörityksen aikana, mutta takaiskuilta vältyttiin vaikkei purkamisesta näyttänyt tulevan mitään. Jäähyjäkin varsin siedettävä määrä. Tätä lisää!

Hienoa kuulla, että peli sujui. Näin vain kolmannen erän netistä. Toivottavasti ei ollut vaan keupan huonoutta tämä voitto. Tällä tavalla jos jatketaan niin kyllä tästä vielä noustaan. Toivottavasti kärkeen asti.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ika Lehkoselta aika tylyä kommenttia EU:sta, kritisoi erityisesti joukkueen kokoamista. Pitäisi olla kuulemma enemmän pelaajia jotka mahtuisivat liigajoukkueeseenkin. Nykyisistä Lehkonen laskee sellaiseksi vain Veistolan jos pitkäaikaispotilas Hirso jätetään ulos. Miksei muuten EU tee yhteistyötä minkään liigajengin kanssa kuten Mestisjoukkueet yleensä? Tähän sarjaan kuuluu aivan olennaisena osana pelaajaliikenne Liigan ja Mestiksen välillä. Luulisi että vaikka HPK voisi olla ihan hyvä seura tähän.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Mikähän se EU:n hintalappu onkaan? Kun kerran ei ole liigatason pelaajia, niin ehkä nuo aiemmat arviot kokoonpanon huippuhinnasta ovat sitten pielessä. Tässä on siis menty säästölinjalla ja espoolaistausta edellä.
Lehkoselta voisi kysyä, että onko se Mestiksen kunnioittamista, jos ladataan joukkue liigan farmipelaajilla.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Hieno esitys ja tasonnosto joukkueelta. Toivottavasti voitto ja onnistuminen maalinteossa tuo puhtia tuleviin otteluihin.

Karavaani kulkee ja koirat haukkuu. Joukkue on kasattu tyhjästä sen jälkeen kun muut joukkueet olivat pitkälti sopimuksensa tehneet. Miksei sitä ja tätä kysyy Ika Lehtonen. No miksei Ika enää valmenna liigassa voisi kysyä joku muu. Väärin valmennettu? Hyvä että on mielipiteitä, varsinkaan kun ketään ei oikeasti kiinnosta Mestis, EU saati Ika.

Ensi keskiviikkona paikallisvääntöä Vantaalla. Näillä mennään.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kyllä Mestikseen on aina kuulunut yhteistyö Liigajoukkueiden kanssa. Se voi olla myös molempia osapuolia hyödyttävää ja perustua keskinäiseen kunnioitukseen. Mestispelaajilla ja toivon mukaan jossakin vaiheessa myös joukkueilla kun on tavoite pelata liigaa ja siihen tarvitaan kokemusta liigapeleistä.
Toki on myös huonoja esimerkkejä kuten HIFK/Kiekko-Vantaa jossa ensimainittu tyhjensi muutama vuosi sitten siirtorajalla KiVan kaikista sopimuspelaajistaan vaikkei heitä edes tarvinnut.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Ika Lehkoselta aika tylyä kommenttia EU:sta, kritisoi erityisesti joukkueen kokoamista.
Ika Lehkonen ja urheilulehti ovat Suomen jääkiekon Trump ja Fox news. Mielipiteet ja kommentit voi ohittaa myötähäpeästä vaivaantuneella tekohymyllä.
Hieno esitys ja tasonnosto joukkueelta. Toivottavasti voitto ja onnistuminen maalinteossa tuo puhtia tuleviin otteluihin.
Nyt tuleekin todellinen henkinen koettelemus. Kestääkö joukkueen pokka tällaista murskavoittoa ilman, että seuraavassa kyykätään? Oliko tässä nyt näytettä Hirvosen valmennusosaamisesta vai jostain ihan muusta? Joka tapauksessa Hirvonen osti tällä lisäaikaa itselleen. Aika näyttää oliko se organisaation edun mukaista.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Kyllä minusta Lehkosenkin näkemyksiä voisi kommentoida sellaisenaan eikä pelkästään kommentoimalla häntä henkilönä.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kyllä minusta Lehkosenkin näkemyksiä voisi kommentoida sellaisenaan eikä pelkästään kommentoimalla häntä henkilönä.
Olet oikeassa. Lehkosen kommentilla haettiin UL-maiseen tyyliin otsikoita, mutta itse kommentista vähän omia aatoksia.
Kolme ensimmäistä pointtia menestymättömyyteen
  1. Rekrytoinnit ihan vihkoon. Ei kunnioitettu sarjaa.
  2. Kiekollinen pelaaminen, heikko avauspelaaminen ja yksilötaito hyökkäyspäässä.
  3. Eivät tienneet mihin sarjaan olivat lähdössä.
Näihin ei tullut mitään perusteluita eikä selityksiä.

Seuraavat kolme pointtia
  1. Joukkuepelaaminen. Ei mitään perusteita.
  2. Liian vähän liigasopimuksen omaavia pelaajia. Ei mitään perusteita.
  3. Moni EU:n pelaaja ei pääsisi muissa Mestis-joukkueissa pelaavaan kokonpanoon. Nimiä ei mainittu, mutta Lehkonen ihmetteli miten tällainen materiaali voisi suvereenisti * voitta sarjan. Tätä ei siis tapahdu ellei löydy ihmelääkettä, joka nostaa joukkueen taito- ja fysiikkatasoa. Melkein puolet tästä joukkueesta pitäisi vaihtaa.
Tuohon kolmanteen voin sanoa vain, että pelaajabudjetti ja joukkueen kasaamiseen käytössä ollut aika oli rajallinen. Siihen nähden kasassa on mielestäni ihan ok nippu. Näin ollen mistään ylimielisyydestä on turha puhua. Sittenhän LEhkonen mainitsi, että käytetyllä rahalla olisi pitänyt saada parempi joukkue. Haastattelusta ei nyt käynyt ilmi paljonko rahaa on käytetty. Sen sijaan haluttiin luoda kuva siitä, että rahaa on palanut paljon, koska omistalla sitä on.

Olen edelleen sitä mieltä, että Lehkonen on turhanpäiväinen paskanpuhuja. Tämä tietysti vielä korostuu kyseisessä urheilutabloidissa, jossa faktat ovat huomattavasti vähemmän tärkeitä kuin ostikot.

* Lehkonen kyllä sanoi "suverenisesti", mutta kun on lusikalla annettua, ei voi kauhalla pyytää..
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mikähän se EU:n hintalappu onkaan? Kun kerran ei ole liigatason pelaajia, niin ehkä nuo aiemmat arviot kokoonpanon huippuhinnasta ovat sitten pielessä. Tässä on siis menty säästölinjalla ja espoolaistausta edellä.
Lehkoselta voisi kysyä, että onko se Mestiksen kunnioittamista, jos ladataan joukkue liigan farmipelaajilla.

350 000e käsittääkseni on pelaajabudjetti jossain haastattelussa? Arviot toki varmaan vaihtelee kauden aikana, aluksi taidettiin puhua 800k budjetista jolla mestikseen lähdetään projektin alussa. Jos tuo 350k pitää paikkansa niin kyllähän sillä lyhyessä ajassa suhteellisen kova nippu saatu aikaan ja tasapainoisen oloinen, mutta ehkä se vaatisi vielä kuitenkin kärkeen lisää osaamista jotta se potentiaali saataisiin irti ja ehkä toista valmentajaa. Farmitouhuihin turha varmaan lähteä mukaan mutta voisihan sen puoliksi naamioda jonkinlaiseksi vuokraamiseksi väliaikaiseksi jostain seurasta vahvistuksia esim. loukkaantumisia paikkaamaan.

Toki siis jos on tuo 350 000 käytettävissä niin onhan se rahallisesti mestiksen suurin jolloin luulisi saavan jotain muutakin kun jumbopaikkaa haltuun, mutta sitten kuinka realistia sillä sitten kasata lyhyeessä ajassa voittava jengi on asia eri, mestis on muutankin kun pelkkää rahaa.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
350 000e käsittääkseni on pelaajabudjetti jossain haastattelussa? Arviot toki varmaan vaihtelee kauden aikana, aluksi taidettiin puhua 800k budjetista jolla mestikseen lähdetään projektin alussa. Jos tuo 350k pitää paikkansa niin kyllähän sillä lyhyessä ajassa suhteellisen kova nippu saatu aikaan ja tasapainoisen oloinen, mutta ehkä se vaatisi vielä kuitenkin kärkeen lisää osaamista jotta se potentiaali saataisiin irti ja ehkä toista valmentajaa. Farmitouhuihin turha varmaan lähteä mukaan mutta voisihan sen puoliksi naamioda jonkinlaiseksi vuokraamiseksi väliaikaiseksi jostain seurasta vahvistuksia esim. loukkaantumisia paikkaamaan.

Toki siis jos on tuo 350 000 käytettävissä niin onhan se rahallisesti mestiksen suurin jolloin luulisi saavan jotain muutakin kun jumbopaikkaa haltuun, mutta sitten kuinka realistia sillä sitten kasata lyhyeessä ajassa voittava jengi on asia eri, mestis on muutankin kun pelkkää rahaa.

Tuosta 350k Hirso vie varmaan ison osan.

Niin siis itseltäni on mennyt täysin ohi tämä ylimielisyys, johon viitataan ja josta twiitataan. Minun mielestäni nämä viittaajat voisivat myös kertoa, kuka on ollut ylimielinen ja miten se ilmenee.

Ja mitä Ikan väitteisiin tulee, niin toistetaan vielä kerran. Joukkueen rakennus alkoi vasta kun suuri osa pelaajista oli tehnyt jo sopimuksen muihin seuroihin. Mutta tosiaan tähän Ika ei kiinnittänyt mitään huomiota, vaan väärin kasattu, jep jep. Realiteetit vähän hukassa mielestäni.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Nyt vasta hokasin että United on pelannut 11 peliä kun esim Keupa:lla jo 15 peliä... onpas kumma sarjasysteemi.
Mutta toki piste/peli kertoo totuuden ja senkin mukaan jumbo on oikea paikka.

Vaikea allekirjoittaa Ikan näkemyksiä kaikelta osin kun esim vertaa paperilla Keupan tai SaPkon rostereita.
Ei sielläkään ole mitään erityistä kokemusta.
Yksi mikä tulee mieleen on oikeiden senttereiden vähyys joukkueessa joka näkyy pelin rakentamisessa ja aloituksissa.
 

K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Rakentamisesta voi mussuttaa yhtä jos toista. Ennen kaikkea joukkue on espoolainen. Espoo-taustaa oon miltei kaikilla. Se on ihan helvetin tärkeää minun mielestä nyt kun nimi vaihtui, mutta tarjotaan jatkuvuutta. Ja mun mielestä tuolla nipulla pitäisi mennä pitkälle. Pelikirja on se mikä on kussut, mutta katsotaan missä ollaan keväällä.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Keskiarvolla 1.4 pistettä per peli vaadittiin viime kaudella Mestiksessä että pääsi viimeisenä joukkueena playoffeihin.
Nyt ollaan tasan pinna per peli tahdissa.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Mun mielestä toi Ikan juttu oli tietyiltä osiltaan aika erikoinen. Kokoonpano vilisee pelaajia, jotka eivät mahtuisi muihin Mestis-kokoonpanoihin? Jos mä nyt en ihan väärin ole ymmärtänyt, niin Espoolla on melko meritoitunut rosteri etenkin hyökkäyksen osalta. Moni on tehnyt varsin hyviä tehoja Mestiksessä edellisillä kausilla: Laine, Järvinen, Kivilahti, Piispanen ja Kaijomaa. Liigasta kokemusta omaavat Westermarck, Veistola, Hirschovits ja Puhakka. Eli näitä Mestiksessä varmasti pärjääviä pitäisi olla 9 kpl. Sitten on muutama katsomattomampi kortti eli nostetut juniorit Oksanen, Uomala ja Iisakka sekä alakenttien "täyteukot" Kauppinen, Wuolle, Elgbacka. Eiköhän se rakenne ole melkolailla sama muissakin Mestis-jengeissä? Pakkipäässä homma on rakenteen osalta sama, kuin hyökkääjissä.
 

Tonnikala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko laskelmoitu että ei kannata panostaa tähän Mestis kauteen? Jos nousu Liigaan on jo sovittu ja aikomus on panostaa vasta ensi kaudeksi?

Toisaalta jos joukkue olisi valmis jo ennen ensikautta niin nousu voisi tapahtua paljon sulavammin kuin syksyn kynnyksellä kyhätyllä joukkueella. Eli siis jos olisi liigatason joukkue mestiksessä, niin vaihtuvuus liigaan siirryttäessä olisi minimaalista. Myös mestiksen voitto samalla miehityksellä tuskin ainakaan laskisi itseluottamusta.

Toki panostamatta jättämisellä säästää parin kuukauden palkat, mutta menettää potentiaaliset lipputulot ja imagolliset voitot.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Jos noita Lehkosen neuvoja seurataan, edessä on taas Espoolle kovin perinteinen ostojoukkue, joka tie nyt kyllä meikäläisen mielestä on nähty. Viime kauden tyhjennysmyynnin jälkeen Espoo on kovin tyhjä Liigaan heittämällä sopivista pelaajista. Huippulätkää on kiva seurata, mutta tämä paikallinen lätkä kyllä sykähdyttää allekirjoittanutta jotenkin vielä enemmän. Olisiko Espoossa jatkossa tilaa kahdelle jengille vähän JyP-tyyliin? Liigassa huippujoukkue ja Mestiksessä/Suomi-sarjassa farmi?
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Tuli vaan mieleen se, että liigaahan on luvattu avata aikaisintaan 18-19 -kaudelle. Ei kai ole missään oikeissa puheissa mainittu, että tämän kauden Mestis-mestarilla olisi nousumahdollisuuksia? Minä olen ymmärtänyt niin, että ensi kauden mestaruus on tärkeämpi. Näin tämä nykyinen kausi olisi perusteltukin välikausi, jolloin voidaan ajaa sisään "ei vielä liigakelpoisia" pelaajia.
Lehkosellahan oli jostain pamahtanut päähän vaatimus, että Unitedin pitäisi voittaa tämä kausi ylivoimaisesti.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Olisiko Espoossa jatkossa tilaa kahdelle jengille vähän JyP-tyyliin? Liigassa huippujoukkue ja Mestiksessä/Suomi-sarjassa farmi?
Hyvä pohdinta. Jos kaikki menee kuin Störmsöööössä (p...kele kui vaikee sana), EU pelaa liigaa ja EU Akatemia pelaa Mestistä. Sama halli, eri pukuhuoneet, samat yhteistyökumppanit, pelaajaliikenne mutkatonta ym. synenergian tuomia etuja. Todellisuutta joskus 2020-luvulla kenties.
 

diletantti

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaPKo, Liikunnan Riemu, KalPa U15 ja U13
Jos mä nyt en ihan väärin ole ymmärtänyt, niin Espoolla on melko meritoitunut rosteri etenkin hyökkäyksen osalta.

Eiköhän se rakenne ole melkolailla sama muissakin Mestis-jengeissä?

Kyllä EU:n rosterilla mennään kauden edetessä neljän joukkoon, kotietuun ja vaikka päätyyn asti, jos vain konkareita kiinnostaa ja joukkue oppii pelaamaan joukkueena. Ja varsinkin jos Hirso pystyy ja innostuu pelaamaan. Ongelma ei ole ollut yksilöissä.

Rakenteissa on sikäli eroa, että esimerkiksi SaPKossa on vähemmän kokemusta, mutta toisaalta erittäin huolellisesti valittu rosteri on täynnä lahjakkaita ja motivoituneita parikymppisiä, liigaan tähtääviä kavereita. Ja laadukas valmennus jatkaa siitä mihin keväällä jäi ja on varmasti oppinut puolivälierien katkerista KeuPa-kokemuksista.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Kyllä EU:n rosterilla mennään kauden edetessä neljän joukkoon, kotietuun ja vaikka päätyyn asti, jos vain konkareita kiinnostaa ja joukkue oppii pelaamaan joukkueena. Ja varsinkin jos Hirso pystyy ja innostuu pelaamaan. Ongelma ei ole ollut yksilöissä.
Kuten aiemmin mainittu, itseäni arveluttaa myös valmennus. Se, että joukkue oppii pelaamaan joukkueeana on tietysti äärimmäisen tärkeä asia. Samalla pitää kuitenkin muistaa, että parhaassa(kin) tapauksessa joukkue pelaa valmentajan antamin ohjein. Jos nämä ohjeet ovat huonot, ei voittoja tule.
Rakenteissa on sikäli eroa, että esimerkiksi SaPKossa on vähemmän kokemusta, mutta toisaalta erittäin huolellisesti valittu rosteri on täynnä lahjakkaita ja motivoituneita parikymppisiä, liigaan tähtääviä kavereita. Ja laadukas valmennus jatkaa siitä mihin keväällä jäi ja on varmasti oppinut puolivälierien katkerista KeuPa-kokemuksista.
Joukkueen kasaamista voidaan perustella nopealla aikataululla. Mielestäni siinä on onnistuttu melko hyvin. Se, että SaPKo on onnistunut tuossa omassaan erittäin hyvin, on kyllä hieno juttu. Mielenkiintoinen pointti SaPKosta muuten on, että johtoporras puhuu mediassa Liigasta ja muista hienouksista, mutta minulle on sanottu hyvin suoraan, että Liiga ei kiinnosta. Syy on puhtaasti siinä, ettei talous (talousalue, halli yms.) yksinkertaisesti riitä. Pari vuotta voisi pärjätä, mutta sitten tulisi noutaja mallia KalPa, Kärpät, Blues ja mitä näitä nyt on. Tämä on mielestäni harmillista, koska SaPKo on pystynyt tuottamaan todella kovia pelimiehiä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Mielenkiintoinen pointti SaPKosta muuten on, että johtoporras puhuu mediassa Liigasta ja muista hienouksista, mutta minulle on sanottu hyvin suoraan, että Liiga ei kiinnosta.

Ei ole ihan otsikon aihe, mutta Kutvosen Vesa sanoi SaPKo-TUTO ottelun tauolla ihan televisioruuduussa, että "Mestis on meille oikea sarja" eikä sanallakaan haihatellut Liigasta.
 
Olen ymmärtänyt liiga-asian SaPKon johtoa tulkiten, että kannattavat avoimia sarjoja ei niinkään itse ole liigaan menossa. Resurssit eivät yksinkertaisesti riitä. Unitedille olisi ollut oikea sarjataso aloittaa suomisarjassa. Todennäköisesti nousu Mestikseen olisi tapahtunut vuodessa tai kahdessa (Suomisarjassakin on muutamia Mestiksen häntäpään tasoisia joukkueita). Tällä tavalla olisivat saaneet rakentaa organisaationsa valmiiksi ja saaneet pelata voittavaa kiekkoa bonuksena sarjanousu ja sen tuoma buusti jatkoon.
Kyllä United luultavasti Mestiksessäkin itsensä kinnaa pikkuhiljaa sarjassa ylemmäksi, mutta lähtö on ollut niin apaattinen, että varmaan potentiaalisia kannattajia on tippunut vankkureilta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös