Espoo United kaudella 2016–2017

  • 501 598
  • 1 784

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Melkoista kyntämistä. Mutta, tässä viimeistään paljastuu monille Mestiksen taso verrattuna A-junioreihin. Siitä on monesti puhuttu, että A-liigan pistenikkareista ei ole suoraan samaan rooliin Mestiksessä. On myös aina tiedetty, että ellei pelaaja ole Liigassa tehokas, niin hyvin harvoin se on sitä Mestiksessäkään.
Sitä kuitenkin vähän ihmettelen, että siellä on Mirriä ja Kaijomaata. Kivilahti ja kumppanit jotka ovat aiemmin osoittaneet olevansa Mestikseen varsin hyviä. Nyt ei vaan sitten kulje, niin ei kulje.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hyvä jengi tää Espoo United. Mut ei se mitään, Hirellä on valmentajan titteli ja kaikkea.
 

Nick Brophy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo
Itse en paikalle päässyt ja yritin epätoivon vimmalla lohduttautua sillä, että laukaisukartalla aiemmille otteluille ominaiset vastustajan laukaukset aivan maalin edestä (Hokki-pelissä muistaakseni jo näitä oli 19) puuttuivat täysin ja toisaalta laukaukset vihdoinkin voitettiin. LeKi:n vahti pelasi ilmeisesti varsin mainion ottelun? Omilla apina selässä?

Miltä se noin paikan päällä näytti?
 

Ekonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo, Blues, Honka
Tuli mieleen, että lopulta ihan hyvä juttu, että jengin nimi ei ole Blues.

Tikkisen kentällinen muuten päästi viimeiset kolme maalia tasakentällisin. Mikäs heitä vaivaa? Tällä menolla suuntana on Suomi-sarja.
 

Tangens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kannatan paikallista seuraani
Itse en paikalle päässyt ja yritin epätoivon vimmalla lohduttautua sillä, että laukaisukartalla aiemmille otteluille ominaiset vastustajan laukaukset aivan maalin edestä (Hokki-pelissä muistaakseni jo näitä oli 19) puuttuivat täysin ja toisaalta laukaukset vihdoinkin voitettiin. LeKi:n vahti pelasi ilmeisesti varsin mainion ottelun? Omilla apina selässä?

Miltä se noin paikan päällä näytti?

LeKin veskari oli hyvä joo. Oli meilläkin paikkoja, muttei saatu sisään, oli se sitten maalivahdin hyvyyttä, epäonnea, apinaa tai muuten vaan huonoutta. LeKi sitten käytti omat paikkansa todella tehokkaasti hyödykseen.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Se että aina lyödään kiekko hyökkäys-päätyyn eikä pelata siihen kolmen metrin päähän omien lapaan on selkeä pelitapa-asia. Ei tule yhtään suoraa hyökkäystä maalia kohti.

Lisäksi, jos valmentaja ei näytä mitään tunteita pelin aikana niin kyllä se tappaa joukkueen draivin ennen pitkään.
 

lucas

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
LeKi oli tosiaan tehokas ja niiden veska hyvä. Vastaavasti United oli todella tehoton ja niiden veska oli aika heikko. Siinäpä se. Oli siellä pari tolppaa kotijoukkueella.

Kolme ransua:
- "Hirelle kenkää" -ketju, jokohan kohta aukeaa? Onhan toi nyt ihan saatanan sekavaa touhua ja kuten Kiekoton sanoi, aika peruspelillä Espoo U muilutetaan joka kerta ja kerta toisensa jälkeen. Jotain järkeä ja ryhtiä tarttis.
- Kulman fanit voivat rauhallisin mielin palata katsomoon, kyllä siellä ihan ehtaa (syys)Bluesia nähdään kaukalossa
- Taklataanko Mestiksessä ollenkaan? Olen nyt nähnyt noin kolme ja puoli peliä tätä sarjaa ja niissä yhteensä ehkä yhden taklauksen

Ja menköön nyt neljäskin vielä edelliseen liittyen. Miksi Blu..United ei sitten edes taklaa kun muuten peli ei nyt varsinaisesti ole kuosissa? Nyt pelataan vähän niin kuin ajokoirakiekkoa, mutta ilman taklauksia ja fyysisyyttä.
 

oka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen kiekko
Kun Vuohtoniemi tuomaroi niin eipä siinä kontaktia voi ottaa. Muutama kovempi kontakti oli pelin alussa, mm Lambergin taklaus, niin heti boxiin.
Mestiksessä selkeästi huonommat tuomarit kun Liigassa
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No sehän riittää jos on 8 joukossa runkosarjassa niin kaikki mahdollista, varmaan resursseja parantaa myös joukkuetta on. Tuo ottelujen eri määrä vähän hämää jos joukkue pystyy napsimaan edes muutaman pisteen seuraavissa otteluissa. Pistekeskiarvo taitaakin olla siellä 8 sijan tientämillä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Pistekeskiarvo taitaakin olla siellä 8 sijan tientämillä.

Millähän laskuopilla tämä näin olisi? Unitedilla on 8 pistettä 8 ottelusta (eli 1 piste per peli). Sama 1p/o on myös Peliitoilla ja Hokilla, kaikilla muilla joukkueilla enemmän. Eli kyllä myös pistekeskiarvolla ollaan siellä karsijan paikalla. Nyt vielä lauantaina kun Peliitat tulee vastaan, on aika henkisesti tärkeä peli molemmille.

Nopeasti se positiivisuus ja työrauhan antaminen organisaatiolle muuten alkaa unohtumaan, jos joku pieni kuitti pitää kuitenkin sekaan mahduttaa.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Nopeasti se positiivisuus ja työrauhan antaminen organisaatiolle muuten alkaa unohtumaan, jos joku pieni kuitti pitää kuitenkin sekaan mahduttaa.
Työrauhan takaa osin se, että pelataan Mestistä.

Joukkue on, tai ainakin sen pitäisi olla, iskukykyinen Mestikseen, mutta jokin mättää. Kuinka kauan voidaan mennä joukkueen myöhäisen kasaamisen taakse? Itse en osaa sanoa. Olisi mukava kuulla Hiren kommentteja tappioiden syistä ihan yleisesti eikä ainoastaan ottelukohtaisesti. Onko hänellä ylipäänsä käsitystä mikä tässä mättää? Itse pidin valmennusta heikoimpana lenkkinä kauteen lähdettäessä.
 

Orca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon mikä milloinkin
Kas U näyttää olevan sarjan hännillä. Lienee selvä, että Hire on penkin päässä lähinnä espoolaistaustansa takia. Jos peli on niin sekaisin kuin kommenteista täällä voi päätellä, kannattaisi varmaan miettiä uutta valmentajaa mieluummin mahdollisimman pian. Hirehän voi hypätä apuvalmentajan paikalle vähän kuin Bluesissa 05-06 kun jätti kapteeninpaikan, kun rahkeet eivät riittäneet ja oma peli sekosi...
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kas U näyttää olevan sarjan hännillä. Lienee selvä, että Hire on penkin päässä lähinnä espoolaistaustansa takia. Jos peli on niin sekaisin kuin kommenteista täällä voi päätellä, kannattaisi varmaan miettiä uutta valmentajaa mieluummin mahdollisimman pian. Hirehän voi hypätä apuvalmentajan paikalle vähän kuin Bluesissa 05-06 kun jätti kapteeninpaikan, kun rahkeet eivät riittäneet ja oma peli sekosi...
Juuri samaa tuumaan. Kentällä näkyy nuorta kuritonta intoa, vailla mitään konkreettista pelitapaa. Veikkaan, että peli näyttäisi melkein tuollaiselta ilman valmentajaakin. Ainakin siltä minusta on tuntunut, vaikka en Hirestä tiedä tarkemmin juuri mitään. Kaveri saattaa omata potentiaalia, mistä sen sivullinen tietää. Ja tämä on ollut loistava aika kokeilla espoolaisen kiekko-ikonin valmennuskykyjä. Vaikea kuitenkin uskoa, että nuo nuorukaiset osaavat kääntää kurssia itse, ellei penkin taakse ala ilmestymään vähän auktoriteettiä ja näkemystä, tai että sitä tulisi kentälle kokeneempien pelaajien kautta. Hirso olisi tuolla kentällä tärkeä, mutta vielä tärkeämpää on, että hoitaa itsensä kuntoon.
 

K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Espoo oli LeKiä selvästi taitavampi yksilötaidoltaan. Ongelma on se että siellä ei näy mitään peli-ideaa. Pörrätään maalin takana ja yritetään yksin kuskata kiekkoa maaliin neljän pakin läpi. Kudit eivät lähde suoraan syötöstä ja miestä ole maskissa yyveellä. Se on ongelma. Puolustus huutaa fyysisyyttä. Joku kaipasi taklauksia. Lamberg laittoi eilen aivan puhtaan niitin ja siitä sai 2 min ryntäyksestä eli eli... Tuolla rosterilla pitäisi pärjätä, taitoa on valtavasti. Puolustus huolettaa todella ja pari koodinimi miliisi-honkasta tarvitaan (jos nyt ei ihan kuukkaa saada). Kannattaisiko se Tikkinen laittaa hyökkääjä kai?

Niin joo, Kivilahti on taitava.

Btw. Kiva jutella jääkiekosta pitkästä aikaa!!!
 

Narayana

Jäsen
Hirvonenhan on ollut suhteellisen pihalla jo pidemmän aikaa. Yleinen habitus todella lukkiutunut, silmistä paistaa tyhjyys. Sikäli ei yllätä, kun näkee mihin tilanteeseen Espoossa on lätkän osalta tultu. Varmasti pään sisällä liikkuu kaikkea. Oliko oikea ratkaisu hypätä tällaiseen paskaan mukaan?

Potkuista ei ole kuitenkaan pelkoa. Toimistolla on pakka niin sekaisin, että tuskin uuden päävalmentajan etsiminen on ensimmäisenä listalla.

Ei sillä. Karma.
 

Orca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon mikä milloinkin
Mestiksestä vissiin putoaa tällä kaudella varmasti yksi ja Suomisarjan tasosta riippuen jopa kolme. Ihan koko kautta siis ei ole varaa selittää pelin sekavuutta toimiston sekavuudella, takamatkalla tms. Toki olisi hauska nädä, miten JS neuvottelee liigapaikan suoraan Suomisarjasta...
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Mestiksestä vissiin putoaa tällä kaudella varmasti yksi ja Suomisarjan tasosta riippuen jopa kolme. Ihan koko kautta siis ei ole varaa selittää pelin sekavuutta toimiston sekavuudella, takamatkalla tms. Toki olisi hauska nädä, miten JS neuvottelee liigapaikan suoraan Suomisarjasta...

Jos homma ei parane, niin sitten pitkäjänteisyys roskikseen. Rahaa peliin, uusi valmentaja ja uusia pelaajia.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Suomi-sarjassa on ainakin yksi joukkue, jotka tosissaan haluaa nousta Mestikseen. Ketterä on panostanut ihan kohtuullisesti joukkueeseen ja kehittänyt varainhankintaa ja yritysyhteistyötä ihan konkreettisestikin esimerkiksi Vuoksen Soturit -verkoston kautta. JHT:n tai Pyryn potentiaalista nousuun asti en osaa sanoa, mutta käsittääkseni tuossa on ennakkoon kolme kovinta Suomi-sarjan joukkuetta.

Että keitä ikinä siellä karsinnoissa onkaan, siellä on ainakin 2 hyvin pettynyttä porukkaa karsintasarjan jälkeen.
 

snoukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ketterän ja IPK;n välillä käytiin keväällä huikea nousutaistelu. Muistaakseni meni viimeisen matsiin Imatralla jossa Ketterä oli niskanpäällä melkein loppuun, sitten IPK;n tasoitus ja jatkoajalle. Sit voittomaali Iisalmelaisille, karmea pettymys Imatralle joka oli valmistautunut nousujuhliin kotihallissa. Olikohan 2-3 fanibussia Iisalmesta varmaan huikee kotimatka...

Tällasta odotellessa täällä Espoossa ylempään sarjaan, tai vaihtoehtoisesti 2 vuoden päästä Suomisarjasta ylös.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Ihan hyvältä näyttää nimilista mestistasolle. Jo julkistettujen pelaajien lisäksi listassa on yksi uusi sopimuspelaaja (jos näin oikein), Hokista tuleva Markus Piispanen. Puolustukseen tyrkyllä tryout-sopimuksella 3 peluria ja hyökkäykseen 4. Pääosin espoolaistaustaisia pelureita. Ja lisäksi yksi junnu eli Olli Iisakka. Huomenna sitten jäähallille...

Miltäs pelit on Jarmon silmiin näyttäneet? Sarjataulukkoa vilkaisin ja vähän vaatimaton on pistesaalis. Mikäs sun mielestä on syy tähän vaatimattomaan kauden alkuun?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Hirvonenhan on ollut suhteellisen pihalla jo pidemmän aikaa. Yleinen habitus todella lukkiutunut, silmistä paistaa tyhjyys. Sikäli ei yllätä, kun näkee mihin tilanteeseen Espoossa on lätkän osalta tultu. Varmasti pään sisällä liikkuu kaikkea. Oliko oikea ratkaisu hypätä tällaiseen paskaan mukaan?

Hirvonen on ollut aina ihan samanlainen ja lähinnä nauratti kun kuuli aikoinaan, että jäbästä tulee Blegin kakkosvalmentaja. Voisi siis sanoa, että ei nyt ihan yllätä tämä EU:n pelaaminen Hiren alaisuudessa.
 

Jarmo V.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, TPS
Miltäs pelit on Jarmon silmiin näyttäneet? Sarjataulukkoa vilkaisin ja vähän vaatimaton on pistesaalis. Mikäs sun mielestä on syy tähän vaatimattomaan kauden alkuun?
Ihan hirveältä on näyttänyt EU:n peli tähän asti. Tuolla nimilistalla pitäisi kyllä pärjätä paremmin, mutta pelikirja tuntuu olevan hukassa. Taitoa kyllä löytyy, mutta joukkue ei nyt jostain syystä sopeudu Hirvosen kuvioihin. Hyökkäyspään peli on tehotonta pörräystä, koska suoraviivaisuus puuttuu. Puolustajilta tuntuu unohtuvan se tärkein eli oman maalinedustan putsaaminen, joka näkyi erityisen selvästi LeKi-pelissä. Vastustajan on helppo pistää pussiin maalivahdin torjumia kiekkoja. Turhia jäähyjä otetaan liikaa ja ylivoimapeli on järkyttävän tehotonta. Joissakin peleissä vastustaja sai selkeästi peliotteen, kun EU hävisi pääosan aloituksista. Tämä tilasto paranisi kummasti, jos Hirso olisi pelikunnossa. Jos oltaisiin liigajoukkue, niin Hirvonen saisi mennä, mutta tuskin tässä tapauksessa. Huomenna sitten seuraamaan mestiksen jumbofinaalia…
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös