ESPN Fantasy Hockey – Jatkoajan liiga 2019–2020

  • 18 958
  • 372

ReiskaJones

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ei ollut Jortikasta vastusta The Unknown Starsille vaan tappio lukemat kirjattiin 7-13-1. Pahempaa meinasi olla luvassa, mutta Fleury pelasi viimeisenä yönä nollapelin Calgarya vastaan, mikä käänsi maalivahtitilastot 0-5-1 tilanteesta 3-3-0 tilanteeseen.

Puolustajat olivat tämän viikon tähtiä Yandlen johdolla (1+7). Pakkipisteet kirjattiin Jortikalle lopulta 18-4. Vastustajan tähtiä ei tarvitse sen kummemmin arvailla. Edmontonin kaksoset tekivät yhteensä 19 pistettä. Kyllähän sen tiesi, että ne on kovia, mutta taisivat pistää parhaan viikon tähän mennessä.

Harmittavasti jäi monta kategoriaa pienestä kiinni. Syöttöpisteet kahdella, yv-maalit ja -syötöt yhdellä molemmat, voittomaalit yhdellä ja laukaukset kolmella. Toki yhtä monta kategoriaa tuli kotiin myös pienillä eroilla, joten sikäli menivät tasan, mutta aina on mukava jossitella. Varsinkin tappioiden jälkeen.

Ei tämä kierros vielä kuitenkaan playoff haaveita murskannut, mutta taas tuli lisää takamatkaa kurottavaksi. Nyt tarvittaisiin pikaisesti draftin kärkinimiä (Ziba, Rantanen) takaisin pelaavaan rosteriin, niin ehkä saataisiin Jortikka uuteen nousuun!
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Zambonin nousujohteinen vire jatkui 13-5-3 voitolla Ralphia vastaan. Pisteissä onnistuttiin normaalia paremmin ja toisaalta sitten yleensä ihan hyvin menneissä taklaus ja blokkitilastoissa oli aika vaisua menoa. Onneks molarit hoiti homman vaikkei ihan parhaimpaan päässeet ja vahinkolipsahdus jossa Koskinen jäi penkille oli 5 päästetyn maalin peli joten tsägä kävi siinäkin.

Lähiviikkoina tahti tiivistyy kun vastaan saadaan kärkiporukoista ensin Kilys ja tän jälkeen Northern Lights ja Bockarna. Näistä kolmesta viikosta saa hyvän mittarin mihin eväät riittää.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Päätöskierrokselle lähtiessä vastustajan 9-10-1 johto onnistuttiin kääntämään 11-7-3 voitoksi ja tästä on kiittäminen pitkälti Vegas-pelureita. Toki pari lisäpinnaakin oli tarjolla Karlssonin järkättyä Smithin alivoimalla läpiajoon josta hän ei onnistunut ja jäähyjen mennessä 22-24. Silti olen erittäin tyytyväinen tulokseen. Viikon ykköstähti William Karlsson (4 Ott 4+3 1 PPG 1 SHP 1 GWG) Paciorettyn säestäessä 3+2 tehoin. Lauantain täysi kierros pitää nostaa esiin "jaettu pronssisija huonoudessa"-takia pisteiden osalta koska niitä kertyi 3+3 eikä tällaisella saldolla tehopiste-kategorioita voiteta.

Maalivahtipelin taso vaihtelee heikosta kiitettävään jopa viikon sisällä mutta viihdyttävästä pelistähän joutuu monesti maksamaan joten ei valiteta aiheesta enempää koska hoitivat osuutensa 3-2 luvuin. Kauppoja ei ole saatu (ainakaan vielä) finaaliin ja myynnissä olevan Cholowskin peliaikakin noussut (27:14 25:39 ja 24:19) joten pitäisikö vetää myynnistä koska tekee pisteitä ylivoimalla. Myös Fiala on pohjoiseen tultua piristynyt 7 Ottelussa tehoin 4+2. Eipä noilla kaupoilla ole mikään kiire.

Seuraavaksi yritetään kellistää nimekäs, joskin alisuorittanut Otaniemi Oxen.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Viime viikon saldoksi jäi lopulta ruma 6-13-2 -tappio Kilyjä vastaan. Joukkueelta ei onnistunut oikein mikään, joten ihan ansaitusti tuli pataan. Valopilkkuja olivat kahteen peliin 5 pinnaa tehnyt Kucherov sekä Losin kaksikko Kopitar-Iafallo. Myös Faksan pisteputki on miellyttävä yllätys, kun mies ei mikään pistelinko yleensä ole. Nollaplusnollaa pelasikin sitten suunnilleen puolet rosterista eli alisuorittajia en viitsi edes alkaa tähän listaamaan. Viikon aikana tulleet loukkaantumiset eivät nekään auttaneet asiaa, vaikka kyseessä eivät mitkään nimimiehet (Kerfoot, Weegar) olleetkaan. Maalivahdit voittivat sentään tällä kertaa valtaosan starteistaan, mutta torjuntatilastot olivat aivan katastrofaaliset eli siltä osastolta ei myöskään apuja tullut.

Tästä ei suunta oikein voi olla kuin ylöspäin, joskin vastustaja (Northern Lights) on jälleen sarjan kärkipään porukoita. Toki juuri niiltä pinnoja pitäisi napsia, jotta playoffpaikka ei liian kauaksi pääsisi karkaamaan. Viime viikon kaltaisilla otteilla tappio tulee satavarmasti, mutta joukkueella on kyllä potentiaalia paljon parempaan eli ei voitto mahdottomuus ole sekään. Tässä vaiheessa on ihan mahdotonta tietää kumpi versio Oxenista nähdään, joten lopputulosta en lähde arvailemaan lainkaan. Se on kuitenkin varmaa, että voittoja pitäisi taas alkaa napsia jos playoffeista haluaa haaveilla. Sen verran alkaa takamatkaa jo olla kertynyt.
 

jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Tällä viikolla sitten sarjassa viimeiselle sijalle tippunut Peräkylä vastassa. Voittoa mielellään useamman kategorian marginaalillahan tässä kaivattaisiin, jotta pleijareihin mahdollisuus säilyisi. Viime viikon tilastoilla semmoinen olisi tullutkin, mutta saa nähdä mitä tämä viikko tuo eteensä. Marner ainakin sopivasti minun kannaltani loukkaantui useammaksi viikoksi vastustajalta.
12-6-3 voittohan sieltä lopulta irtosi. Tiukalle jäi kun pisteet ja blokit voitin yhdellä, yv-maalit jäi tasan ja syötöt hävisin kahdella. Eniten kuitenkin harmittaa Dubnykin heikko peli (ainakin tilastojen valossa) lauantaina, jolla kääntyi sitten kaksi maalivahtikategoriaa vastustajalle. Pitkään mietin, että olisi penkille jättänyt tuosta pelistä kun Carolina tunnetusti tekee paljon maaleja, mutta ei sitten rohkeus riittänyt kun voittosarakkeessakin teki tiukkaa. Jälkeenpäin toki helppo sanoa, että olisi pitänyt.

Kenttäpelaaja puolelle tuli taas pientä takaiskua, kun Kovalchuk hyllytettiin Kingseistä sivuun ja sitä kautta sai suoraan jatkaa vapaisiin joukkueestani enkä jäänyt odottelemaan mahdollista treidiä. Jonkun verran kuteja lähti siinä ja jokunen tehopistekin. Muutoin aika tasaista suorittamista eikä kukaan erityisemmin noussut pinnalle.

Taisto jatkuu tällä viikolla Kilon Keisareita vastaan, joka majailee myös sarjataulukon häntäpäässä. Pari pistettä olisi eroa pleijaripaikkaan ja sitä lähdetään kuromaan kiinni.
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Tosiaan 13-7-1 voitto sieltä tuli, enempäänkin oli mahdollisuus mutta toisaalta myös huonompaan, joten kai sitä ihan tyytyväinen voi olla. Täällä tuntuu Edmontonin kaksikko menneen ihon alle kun jo uniinkin asti päätyvät!

Mukavasti pelaajia herännyt alkukauden koomastaankin, kuten Toews (9 pinnaa 9 viime peliin), mutta kyllä siellä vielä parannettavaa löytyy mm. Atkinson (8 viime peliin 6 pinnaa, mutta ainakin tuo kuteja ihan liigan kärkikastissa, että eiköhän sieltä hanat jossain kohtaa aukene) Radulov (8 viime peliin 7 pinnaa), Anderson (1+1 koko kaudelta kun viime kaudella lähemmäs 30 maalia, mutta tuopahan ainakin taklausta ja kutia) ja Suter (9 pinnaa 20 peliin on ihan ok, toki Minnesota nyt melkoista jätettä ollut).

Kauppaosastolla muutama erittäin hyvä ehdotus (joista toisen olisin jo hyväksynyt tähtien ollessa toisessa asennossa) mutta vielä mitään konkreettista ei ole maaliin saatu. Edelleen joku hyökkääjistä olisi tarjolla pakkiin tai fyysisempään ja/tai aloituksia ottavaan hyökkääjään.

Ensi viikolla Paarman jengi vastassa, joka näyttää todella iskukykyiseltä pikaisella vilkaisulla, joten helppoa ei tule olemaan.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mihinkäs muuten tuo trade-takaraja lyödään tänä vuonna? Viime vuonna se oli 3.viimeisen kierroksen alussa, nyt tuo 3.viimeinen pelataan ilmeisesti All Stars-vklopun takia tuplaviikkona. (20.1-2.2), joten jos samalla sabluunalla mennään kuin viime vuonna, niin sitten se olisi tuossa tammikuun puolen välin jälkeen.

Oma mielipide on se että raja voisi olla jopa viikkoa paria aikaisemminkin, koska tällöin vielä suurimmalla osalla on mahdollisuudet pudotuspeleihin ja jos peliliikkeitä kauppojen muodossa haluaa alakerrassa tehdä niin kyllä ne kerkeää tehdä vaikka trade-takaraja oli esim. vuoden vaihteessakin. Tällöin myös minimoitaisiin "tyhjennysmyynti"-riski.

Aika vähän noita kauppoja on tehty tänä vuonna. Itse olen välillä lähetellyt tarjouksia varsinkin pudotuspeliviivan alapuolella oleville. sekä tarjoillut ylimääräisiä senttereitäni muillekin. Ei ne välttämättä olekaan olleet sellaisia mitä saman tien menisi vahvistukseen asti, lähinnä keskustelun avauksia jos haluaa tehdä vastatarjouksia. Joiltain on niitä hyvin tullutkin, osalta ei vastausta (kertaakaan) puoleen tai toiseen mitä hieman ihmettelen. Mutta kukin tyylillään.

Mielipiteitä trade-takarajasta?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
TDL voisi tosiaan olla paria viikkoa aikaisemmin että @Tombe76 :n mainitsemaa tyhjennysmyyntiä ei tapahtuisi. Menee maku jos todella epätasapainoisia treidejä tehtäisiin kauden tärkeimpinä hetkinä. Tällaista tuskin tapahtuu mutta riski tähän kasvaa kauden lopussa.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Treiditakarajan aikaistaminen sopii myös tänne, oman jengin vahvuudet ja heikkoudet lienevät kaikilla selvillä jo reilusti ennen kolmanneksi viimeistä kierrosta ja tosiaan aikaisempi deadline saattaisi lisätä aktiivisuutta sitä edeltävinä päivinä, kun playoffpaikat olisivat vielä auki.

Ei ole tosiaan hirveästi kauppoja näkynyt tässä liigassa. Ainakin omalla kohdalla suurin syy on siinä, että itse olen havitellut lähinnä maalivahteja ja (liekö viimevuotisen McBackup <-> Letang -kaupan myötä) neljänneksen starteista saavista kakkosmolareistakin täytyisi ilmeisesti antaa vastineeksi vähintään top6 hyökkääjä tai top4 pakki, mihin en itse ole valmis. Vastaavasti toiseen suuntaan tulee niin epätasapainoisia ehdotuksia, ettei niihin viitsi edes vastatarjousta heittää suorasta hyväksymisestä puhumattakaan. Ehkä parhaana esimerkkinä tästä eräs manageri yritti tarjota viimevuotisesta pistepörssivoittajasta vaihdossa koko kaudella 1 maalin tehnyttä pakkia (ehdotuksessa oli toki pari muutakin pelaajaa mukana, mutta nuo kaksi olivat pääpalaset). Sarjasijoituksesta johtuen olen toki avoin kaupoille joukkuetta herätelläkseni, mutta jos pelinavaukset ovat tuota luokkaa niin treidit jäävät kyllä tekemättä.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Ja heti kun pääsin eilen puhumasta ettei kauppoja ole tullut tehtyä, saatiin @Jonte :n kanssa yksi aikaiseksi. Spurgeonin ja Atkinsonin ympärille pohdiskeltiin treidiä jo aiemmin tuloksetta, mutta nyt lisättiin soppaan muutama lisäpelaaja ja lopulta päästiin molempia miellyttävään ratkaisuun. Niinpä Oxeniin matkasivat Atkinson, Suter ja Johansson, ja Stars puolestaan nettosi Spurgeonin kylkiäisinä Pionkin sekä Jennerin. Pakkeja oli kertynyt rosteriin jo hieman liikaakin, joten tällä siirrolla saatiin hieman tasapainotettua tilannetta. Samalla tuli myös vahvistettua jo ennestään vahvoja osa-alueita (tehopinnat, laukaukset, peliaika) heikompien (taklaukset, blokit) kustannuksella, joten siinäkin mielessä treidi oli mieluisa. Tässä sarjatilanteessa omien vahvuuksien kategorioita ei ole enää varaa menetellä hiuksenhienoilla eroilla, vaan niistä pitäisi napsia jokainen tarjolla oleva pinna kotiin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
8.kierros takana ja jälleen sama tarina kuin kierroksilla 5-7 eli ottelu ratkesi vasta kun viimeisen pelin summeri soi. Onneksi jälleen kerran edukseni. Mutta tiukan vastuksen Ralphin pumppu antoi. Loppulukemiksi muodostui 10-8-3.

Myönnettävä on että vähän toivoin viimeiseen päivään lähdettäessä (12-4-5) isompia lukemia, mutta ikävästi alkoi pelit heti kun Buffalo päätti jatkaa Ulmarkilla. 4-0-2 mv-tilasto (varma Huttonin startilla) vaihtui lopulta lukemiin 2-2-2. Ralphin Teräväinen sitten vielä jatkoi tilanteen kaventamista mm. lopun av-maalillaan. Syötöt ja pisteet voitin kuitenkin yhdellä ja maalit menivät tasan. Näiden ansiosta takataskuun 6.peräkkäinen voitto ja Terriers jatkaa liigan keulilla.

Ensi viikolla onkin taas tekemistä kun Hc Kilys tulee vastaan. Asiaa ei helpota yhtään se että Kilysiltä löytyy 2 mv-tandemia ja molemmat joukkueet pelaavat viikolla 4 peliä. Pari kategoriaa on siis jo hävitty. Tällä viikolla pataan olisi tullut ja mv-osastolla 0-6.

Puolustajat saavat taas synninpäästön viikosta kun nakuttivat 18pist. Tuolle osastolle myös tapahtui muutosta kun Ottawan pari Chabot ja White matkasivat Porvooseen ja Karlssonin Eerikki tuli Tervakoskelle... joukkueen 5. hurripakki.

Kauppoja saa jälleen tarjota jos joku pelaaja kiinnostaa. Mv-osastolta itseä kiinnostaa mm. Rinne ja McElhinney ja mm. Anaheimin kolmikkoa (Gibson/Miller/Getzlaf) voin tarjota vaihdossa jos joku on kyllästynyt omaan mv-tandemiinsa. Siirtorajasta ei hirveästi mielipiteitä näköjään ollut.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Voittokannassa jatkettiin kun Oxen kaatui lukemin 12-6-3. Lopussa onnistuttiin kääntämään Ahon tehoilun myötä useampi kategoria joko voitoksi tai tasapeliksi, tämän takia Sebun kenttäpelaajista ykkösenä valitsinkin ja tehojakin on alkanut tulemaan.
Lisäksi maalivahdit hoitivat osuutensa 4-1 eikä kierrokselta ei voi oikeestaan nostaa esiin kuin juurikin Ahon (4ott 3+2 SHP GWG) ja Duboin (3ott 3+2). Tasaisuudella mennään.

Treidejä ei ole saatu ihan maaliin saakka vaikka todella lähellä kauppoja ollaankin käyty ja tänään ehkä hyväksyisin eilisen tarjouksen, kohteena Larkin jolta odotan kyllä huomattavasti enemmän tehoja. Oikeestaan nuo aloitusvoitot ja alivoima-pelaaminen pitivät hänet (ainakin hetken) remmissä mukana.

Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan hyviä mittareita tasosta kun kohdataan kaksi läpi kauden hienosti suorittanutta joukkuetta: Zamboni ja Terriers. Näissä nähdään hieman joukkueen iskukykyä peräkkäisessä sarjoissa muihin kärkijengeihin nähden.
 
Viimeksi muokattu:

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Kolmas tappio putkeen samalla vanhalla kaavalla, eli maalivahdeissa hävitään pystyyn ja kenttäpelaajat eivät omalla osuudellaan tuota saa paikkailtua. Nyt alkaa ero playoffpaikkaan olla jo niin suuri, että sen kurominen umpeen vaatisi useamman reilun voiton putkeen ja tällä rosterilla niitä ei ole ilman ihmettä odotettavissa. Yrittämistä toki jatketaan hamaan loppuun asti, mutta usko alkaa kyllä vähitellen loppua.
 

Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ihmeiden aika ei ole ohi. Jumbofinaalista Peräkylän Pallopoikia vastaan kauden avausvoitto, lukemin 12-8. Suurempinumeroiseen voittoonkin olisi ollut mahdollisuudet (esim. peliajat hävisin kolmella sekunnilla ja +/- kääntyi viime yönä yhden yksikön erolla vastustajalle), mutta kaikki otetaan vastaan.

Molareitten suhteen on kyllä joku erikoinen kirous menossa. Jos vastustajan molarit pelaa päin sitä itseään, niin omat pystyy kyllä laittamaan vielä huonommaksi. Vastaavasti sitten tällä viikolla 1.76 GAA ja 0.943 SV% eivät riittäneet voittoon.
 
Viimeksi muokattu:

ReiskaJones

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Jortikka palasi voittokantaan kierroksella 8. Nuppulinna Rangers kaatui lukemin 10-7-4. Vääntö oli tiukkaa lähes joka kategoriassa, vain aloitukset ja +/- tilasto oli selkeästi Jortikan heiniä. Pakkipisteissä Nuppulinna oli omaa luokkaansa 15-8 lukemin.

Joukkue suoritti tällä viikolla melkoisen tasaisella rintamalla, mutta piristyneiden otteiden ansiosta viikon MVP oli Cirelli lyöden tiskiin tehot 3+2. Maalivahdit pelasivat myös kelpo tilastoilla, mikä onkin joukkueelle erityisen tärkeää, koska startit hävitään lähes joka viikko.

Ensi viikolla Jortikan playoff haaveita yrittää murentaa Kilimanjaro Athletics Club. Siinä taistossa maalivahtistartit pitäisi lähtökohtaisesti olla Jortikan heiniä, mutta tehopisteissä tuleekin tukkaan sitten oikein huolella. Asiaa ei auta, että IR-osastolla on edelleen Jortikan 2. ja 4. kierroksen varaukset pitkäaikaispotilaat (Rantanen ja Ziba). Rantasen paluuta jo hieman lupailtiin tälle viikolle, saas nähdä. Palasi tai ei niin voitto olisi erittäin tärkeä playoff unelman kannalta. Tai hävitä vähintään siedettävillä lukemilla.

Let's go Jortikka!
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Samoista sijoista kamppailevan Kilysin kanssa nuhjattiin loppujenlopuksi 8-12-1 tappio jos ton nyt oikein laskeskelin (tulokset vielä varmistuslaskennassa). Molarit suli totaalisesti joten kai tuohon pitää olla tyytyväinen. Harmittavasti muutama kategoria (DEF, PTS) kääntyi viimesellä kierroksella yhdellä vastustajan eduksi mut näillä mennään.

Seuraavaksi sitten Northern Lights.

Muutamia treidiehdotuksia on taas tullut ja oikeastaan niistä ainoastaan Crosbya koskeva oli sellainen jolle pystyi uhraamaan hetken mietintäaikaa. Mutta koska molarit on niin arvokkaita ni ei pysty. Olen nyt ottanut käytännöksi että jos tulee yksipuolinen treidiehdotus ni heitän vastapalloon omasta mielestäni yhtä yksipuolisen vastatarjouksen. Mielipiteitähän nämä on mut järkeviin ehdotuksiin pystyy myös vastaamaan järkevästi. Liian yksipuolisiin ei jaksa edes yrittää.
 
Viimeksi muokattu:

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Huomasin tuossa, että Oxenin tämän viikon vastustaja Bockarna ei ole tehnyt ensimmäistäkään(!) pelaajasiirtoa koko kauden aikana ja IR-miehiäkin roikottelee mukana, vaikka molemmat vemppapaikat ovat tyhjiä. Entistäkin eriskummallisemman tilanteesta tekee se, että joukkue on tällä haavaa sarjassa toisena vaivaisen pisteen päässä kärkijoukkue Terriersistä. Täytyy siis sanoa, että siellä suunnalla on joko drafti mennyt niin putkeen kuin mennä voi tai sitten on ollut satumainen tuuri matchupeissa viikosta toiseen.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Hyvin Bockarna vetää, voisi Oxenkin ottaa nyt reilun voiton tällä viikolla seurasta kun tulee kohta taas muuten ohi. Itsellä tuo pumppu parin viikon päästä vastassa. Saa nähdä miten sitten käy. Nyt onkin melkoiset 3vk edessä kun vastaan tulee joukkueet sijoilta 4, 3 ja 2.

Aika hiljaista on ollut myös vastaukset kauppatarjouksiin, mutta silti niitä tulee aika ajoin laitettua kun se McElhinney siellä asustaa. Ja monelle muulle. Voi olla ettei kaikki niitä aina edes näe kun ainakin itsellä tulee jostain syystä ilmoitukset tosi nihkeästi kännykkään, ainakin verrattuna viime vuoteen... Vedän myös useasti tarjoukset pois ennen kierrosten pelejä, kun ei Ralph varmaan päivystä (vahvistus) 24/7.
 
Vaihtuuko McElhinney myös tällä kaudella Letangiin? Jää nähtäväksi mitä tulevat viikot tuovat tullessaan.

Oma kausi (siis Kilimanjaron pojat) on mennyt varsin positiivisesti. Maalivahtitaistot hävitään edelleen ihan pystyyn, mutta siihen on jo tottunut. Kunhan kenttäpelaajat hoitavat hommansa, niin molareita ei edes tarvita.Ja niin ovat hoitaneetkin tähän asti. Sama trendiä pyritään jatkamaan Herra Jortikan kustannuksella.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaihtuuko McElhinney myös tällä kaudella Letangiin? Jää nähtäväksi mitä tulevat viikot tuovat tullessaan.

Oma kausi (siis Kilimanjaron pojat) on mennyt varsin positiivisesti. Maalivahtitaistot hävitään edelleen ihan pystyyn, mutta siihen on jo tottunut. Kunhan kenttäpelaajat hoitavat hommansa, niin molareita ei edes tarvita.Ja niin ovat hoitaneetkin tähän asti. Sama trendiä pyritään jatkamaan Herra Jortikan kustannuksella.

Tämän liigan suola kun monella eri taktiikalla voi pärjätä. Tai olla pärjäämättä. Varsinkin pleijareissa mv-osaston hyöty on pienempi jos/kun pienemmällä kassariosastolla saa sen 3 starttia kasaan. Silloin voi viedä pari kategoriaakin, vaikka toisella olisi +10 starttia.

Tervakoskella nähtiin viime yönä kauden 1. 0-peli. Reilu 2kk siihen meni. Seuraava sitten ehkä tammi/helmikuussa??? Gibsoni päätti näyttää että haluaa pelaavaan kokoonpanoon ja pois siirtolistalta. Tuo 0-peli siis jäi penkille. No ei kuitenkaan voi sen enempää tuota harmitella koska otteluohjelma on mitä on. Veikkaan että kaikki muutkin olisivat jättäneet Johnin penkille kun Nashville ja Tampakin pelasivat samaan aikaan kotonaan.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Ihmeesti muuttuu noiden loukissa olevien pelaajien statukset vuorotellen DTD ja OUT välillä vaikka tiedossa on pidempi tauko eikä tilapäivityksiä ole tullut. Puhun nyt esimerkkinä M.Folignosta. Eilinen Zadinan poimiminen waiversista ei onnistunut ilman Folignon droppia koska kävi muutaman tunnin DTD:nä enkä uskaltanut jäädä odottelemaan että joku poimii Zadinan.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Chytil tai Kubalik vaihtuisi puolustajaan. Kubalik saanee mahdollisuuden Toewsin rinnalla kauden mittaan ja Chytil mahdollisesti Ziban kentässä. Myös muita pelaajia kannattaa kysyä.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Hyvin Bockarna vetää, voisi Oxenkin ottaa nyt reilun voiton tällä viikolla seurasta kun tulee kohta taas muuten ohi. Itsellä tuo pumppu parin viikon päästä vastassa.

Hyvältä näyttää tällä hetkellä toiveesi toteutumisen suhteen, viime yöltä rapsakat 20 tehopinnaa ja matchupissa tällä hetkellä 15-4-2 -johto. Toivottavasti tuonsuuntaiset lukemat olisivat taulussa maanantainakin, pinnoja tarvittaisiin todella kipeästi. Matchupin voitto näyttää sentään jo nyt kohtalaisen varmalta kun kenttäpelaajat ovat niin reilusti Pukkien vastaavia edellä, mutta maalivahdeissa on huomattavasti tiukempaa ja numerot saattavat tuosta hyvin vielä kaventua loppuviikon aikana.
 

ReiskaJones

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Ensi viikolla Jortikan playoff haaveita yrittää murentaa Kilimanjaro Athletics Club. Siinä taistossa maalivahtistartit pitäisi lähtökohtaisesti olla Jortikan heiniä, mutta tehopisteissä tuleekin tukkaan sitten oikein huolella. Asiaa ei auta, että IR-osastolla on edelleen Jortikan 2. ja 4. kierroksen varaukset pitkäaikaispotilaat (Rantanen ja Ziba). Rantasen paluuta jo hieman lupailtiin tälle viikolle, saas nähdä. Palasi tai ei niin voitto olisi erittäin tärkeä playoff unelman kannalta. Tai hävitä vähintään siedettävillä lukemilla.

Let's go Jortikka!

Eipä ollutkaan maalivahtistartit Jortikan heiniä tällä viikolla. Kilimanjaron pojilla kävi aikainen joulu kun M-A Fleury lähti kotiin sairaustapauksen vuoksi ja samaan aikaan Vancouverin Markström sairastui, minkä vuoksi Demko saikin startteja tällä viikolla. Jortikalla on nyt jopa vaikeuksia saada kolmea starttia tälle viikolle, jotta pääsisi edes taistelemaan veskareiden GAA- ja SV%-tilastoista.

Toistaiseksi viikko on edennyt kohtuullisen tasaisissa lukemissa kenttäpelaajien osalta. Maalivahtipuoli onkin sitten retuperällä tilanteessa 0-4-2 edellä mainituista syistä johtuen. Vielä 2 täyttä kierrosta kuitenkin jäljellä, eli kaikki on mahdollista.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Tappio tuli Zambonin pojille luvuin 9-10-2 vastustajan kääntäessä päätöskierroksella kategorioita miesylivoimalla. Otteluohjelma ei natsannut tälläviikolla varsinkin kun vastustaja pääsi myllyttämään neljä matsia Montreal-palaajillaan. Maalivahdit pelasivat jälleen hyvin hoitaen leiviskänsä 4-2 GAA 2.195 ja SV% 92.72. Kenttäpelaajista on pakko nostaa esiin Kevin Fiala jolle neljään peliin tehot 1+4, onnistumisia myös ylivoimalla ja viimeiseen viiteen peliin 20 laukausta. Muita onnistujia olivat Oshie, Aho ja vahvaa kautta pelaava J.T Miller.

Joukkueen kiistaton pakkas-ukko(-19) Cholowski sai lähtöpassit joukkueesta koska en enää pystynyt katsomaan tuota tekemistä läpi sormien. Varmasti tulee tekemään muutaman pinnan yv:llä mutta muu tekeminen on täyttä kuraa. Jos joltakin löytyisi ylimääräisenä pakkeja niin voitaisiin hieroa treidiä johonkin hyökkääjään.

Tällä viikolla Spesiaali-sarja liigan kärkijoukkuetta Terriersiä vastaan, altavastaajina lähdetään hakemaan pisteitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös