ESPN Fantasy Hockey – Jatkoajan liiga 2019–2020

  • 19 032
  • 372

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Matchup 9 takana ja runkosarja lähestyy puoliväliä. Tiukka vääntö oli tämäkin HC Kilysiä vastaan.

Tulipa ennakoitua mv-taisto juuri sellaiseksi kun se lopulta meni. Itsellä 7 starttia ja 179 torjuntaa, mutta kun vastustalla on 8 ja 237 niin eipä siinä paljon mahdollisuuksia ollut, kun vielä torjuntaprosentti oli siellä 93% tuntumassa. Gibson pelasi penkillä yhden 0-pelin mutta käytännössä tuolla meni vain 0,5 kategoriaa. Maalivahtipistet Kilysille 0-5-1.

Onneksi kenttäpelaajat pelastivat viikon ja saivat kerättyä hyvin pisteitä vaikka monessa oli hyvinkin tiukkaa. Toki itsekin hävisin mm. jäähyt minuutilla kun Chicagon "tappelija" DeBrincat purki Coloradoa vastaan turhautumistaan. Tanssiparina yhtä kova Samuel Girard. Pisteet kuitenkin näistä kotiin 12-3 ja koko ottelu täten 12-8-1. Voittoputki nyt siis 7 pelin mittainen ja kärkitila taisi hieman vahvistua kun kaikki sijoilta 2-6 hävisivät niukasti. Toki tuntemattomat tähdet taas vahvasti tulossa taulukossa ylöspäin. Se on kova haaste vielä loppukaudesta.

Tällä viikolla sitten jälleen ennakolta kova vääntö edessä kun kärkisijoilla koko kauden majaillut vanha kauppakumppani HC Northern Lights tulee vastaan. Yhtään ei helpota se että lauantaina menetin top6 pakeista 2 (Werenski 4vk, Edler?) ja että tässäkin matsissa mv-taisto on hankala hoitaa kotiin kun mm. Rangers pelaa neljästi. Ja kun oma vahva joukkue Nashville pelaa vain kahdesti niin katsotaan nyt mitä saadaan aikaiseksi. 8. peräkkäinen voitto ja kärkisijan puolustaminen toki tähtäimessä.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Täytyy olla tyytyväinen Northern Lights voitosta kun maalivahtien taaperrus jatkuu Montrealin vedellessä ennätysslumppia ja Edmontonin koneen myös yskähdellessä. Molareille saatiin määrällä aloitukset ja torjunnat kotiin mutta muissa kategorioissa ei oltu lähelläkään.

Pistenikkarit hoitivat hommansa tällä kertaa ja myös loppukirillä saatiin blokit käännettyä joka heilautti matchupin niukasta tappiosta niukkaan voittoon.

Matka jatkuu seuraavaksi kolmanteen peräkkäiseen kärkijengin kohtaamiseen kun tällä kertaa vastaan asettuu Bockarna. Hiukan harmaita hiuksia matchuppiin aiheuttaa pienimuotoinen loukkaantumissuma joka nosti taas päätään. Tällä kertaa roikottamisen sijaan laitetaan klesaukkoa kuitenkin tylysti kiertoon jos ei IR osastolle mahdu.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Vähän jäi karvas maku suuhun viime viikosta, kun joukkue pelasi varmaankin kauden parhaat pelinsä ja tuloksena oli silti varsin nihkeä 10-9-2 -voitto. Toki tappioputkessa rämpineelle Oxenille pelkkä voittokin oli loistotulos etenkin, kun vastassa oli sarjakakkonen, mutta ennen viikonloppua näytti, että numerot olisivat voineet olla isommatkin. Maalivahtiosasto kuitenkin hävittiin lopulta (vaihteeksi) pystyyn 0-5-1, joten lukemat tasoittuivat. Viikon MVP oli neljään peliin tehot 2+6 nakuttanut Kucherov, joka vihdoin alkaa näyttää siltä viime kauden pistepörssivoittajalta. Alisuorittajia ei ihan hirveän montaa tällä kertaa riveissä ollut, ehkä pahimpana kiikareille jäänyt Atkinson, jonka peliaika tippui pariin viimeiseen peliin huolestuttavan alas. Onneksi sentään samassa treidissä saatu Suter on ollut todella hyvä viime aikoina, joten ei se nyt ihan hudiksi ole osoittautumassa.

Seuraavana otaniemeläisiä vastaan asettuu sarjataulukossa Oxenin kanssa samalla suunnalla majaileva P*SKA. Sarjasijoituksen ei kuitenkaan pidä antaa hämätä, sillä P*SKA on varsin kovassa vireessä ja olisi itse asiassa viime viikolla peitonnut Oxenin helpohkosti. Voitto täytyy silti asettaa tavoitteeksi, jotta minimaaliset playoffhaaveet vielä elossa pysyisivät. Matchup ratkennee - yllätys, yllätys - maalivahteihin. Jos siltä osastolta saadaan tasuri tai niukka tappio, voiton avaimet ovat käsillä. Perinteisen 0-5-1 -tilaston kääntäminen kenttäpelaajilla on puolestaan lähes mahdoton tehtävä tällä kertaa.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Treidi, jahuu! Puolustus vahvistui pahasti alisuorittaneella Matt Dumballa, vahva usko että jälkimmäisellä puoliskolla parannusta tapahtuu. T.J.Oshie oli valitettavasti hintalappu mutta uskalsin tehdä kaupat kun vapaista löytyi sopiva korvaaja. Saas nähdä miten kauppa vaikuttaa joukkueen balanssiin.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt kun Terriersiin liittyi, toivottavasti koko loppukauden Nääsvillen 2-sentterin paikaan kiinnipäässyt Kyle Turris, niin edelleen olisi ylimääräistä sentteriä tarjolla jos mm. aloituksia joku kaipailee. mm. Eller/Stepan/Söderberg/Sissons...

Zach Werenski (4vk) ja Alex Edler (pari viikkoa ?) jatkavat telakalla, joten jos jollain kiinnostusta näitä kohtaan niin voi olla myös osana kauppaa. Kuten myös Anaheimin kolmikko Gibson/Miller/Getzlaf jos joku kyllästynyt omiin maalivahteihinsa. Toki katselin eilen rostereita että aika monella myös vähän ongelmaa klesaukkojen kanssa. Tiedä sitten onko tänä vuonna enemmän loukkaantumisia noin yleensä nhl:ssä?

Hyvinä uudistuksina pidän noita muutoksia tähän vuoteen. (penkkiukkojen vähentäminen, mv spotit 5 ->4 sekä vaihdot per vk 3 ->4).
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Vaihdetaanko saikkumestareita päikseen? Win win tai lose lose? :)

Tosin mulla on nyt hetkellisesti taas klesaosasto tyhjänpuoleinen mut nyt kun tän sanon ni ei oo kauaa.
 
Viimeksi muokattu:

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Hörnqvist palasi vaihteeksi IR:ään, eipä kauan kestänyt että taas päätyi sinne. Mukavuuden haluinen tyyppi. Halukkaita ostajia? Vaihtuis melkeinpä kolmeen lätkään *Hymiö*
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Tarjouksia on tullut läheteltyä pitkin liigaa vuorokauden aikana. Jos jollakin tilaa IR:ssä niin Hörnqvist liikkuu kohtuu edullisesti. Samoin Buchnevich/Fiala+Fabbro paketilla etsin hyvää puolustajaa.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Runkosarjan puoliväli ylitetty ja olihan taas kova vääntö Northern Lightsia vastaan. Tilanteet vaihteli joka päivä ja uskomattomia suorituksia nähtiin monelta pelaajalta. Loppuratkaisu ei välttämättä ollut minullekaan kaikista mieluisin, vastustajalla näet jäi viimeisessä pelissä mv penkille ja mitä Georgiev Vegasissa teki? Ryösti kasinon ja nollasi Vegasin. Tuosta ansiosta muutama mv-piste jäi itselle.

Toki kaikki otetaan vastaan, hyvät ja huonot tuurit, mutta toki olisin mielelläni voittanut pelaamalla. Mutta ei valiteta, 10-9-2 lukemin Terriersille 8.peräkkäinen voitto ja matka jatkuu kohti kärkikamppailua Böleä vastaan.

Siinä onkin jännitettävää jo heti 1.päivänä kun McElhinney vastustajalla ja Vasy itsellä ja Tampa pelaa back to back ma-ti. Se kumpi saa MA startin voi olla mv-kisassa vahvoilla koska TI on enemmän joukkueita tulessa ja ehkä 2 aloittavaa kassaria molemmilla muutenkin? Tai no, olettaen että Saros vielä joskus aloittaa. Päättyneellä viikolla avasi vain luukkua .

Oma viikon pelaaja oli Buffalon Johan Larsson joka nakutti kivat tehot 1+5. Palkitsin tuon lähettämällä miehen waiversiin.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Niukka tappio sarjakärki Terriersille ja oli kyllä speasiili-sarja kaiken kaikkiaan. Joo tuli mokattua oikein urakalla tuo maalivahtien peluutus, kaikki viittasi siihen että Lundqvist ottaa startin tässä pelissä ja sitä ennakoitiin. Managerin piikkiin menee koska en vaivautunut varmistamaan asiaa ennen peliä. Sarjoissa Zambonia ja Tervakoskea vastaan oli paljon hyvää ja usko vahvistui että jokaista joukkuetta vastaan pystytään pelaamaan voitosta. Kierros oli tasainen eikä tämä tappio juurikaan muuttanut asetelmia.

Maalivahdit pelasivat huikealla tasolla GAA 2 ja SV%94. Puolustajat onnistuivat myös hieman yläkanttiin mutta taasen Vegasin kolmikko oli täyttä pulunpaskaa (12 peliä 1+3). Ahon 3+2 yhdessä ottelussa lämmitti kovasti ja ykköspikki on ollut jäätävän kova alun tehottomuuden jälkeen.

Homma jatkuu Pallopoikia vastaan ja nyt olisi hyvä hetki katkaista tappioputki.

Edit. Pakki edelleen haussa eikä kukaan ole välttämättä koskematon eli saa tarjota.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
On se Bockarna ihme kumiukko venymään. Molareissa otettiin turpaan satanolla vaikka tällä kertaa jopa voitettiin pelejä. TOI meni sekunnilla vastustajalle. Kai tuon ois voinu omalta osalta paremmin pelata penkittämällä vähäminuuttiset hyökit mut sit varmaan joku ratkaiseva maali ois jääny penkille.

Kolme kärkiporukkaa oli kolmella viime viikolla vastassa ja kaikki tasaisia matchuppeja. Se osaltaan kertoo onneksi hyvää et eväitä pitäis olla. Molarit joilla alkukaudesta raavittiin kategorioita meni alaspäin ja vastaavasti pistelingot nostivat profiiliaan. Pleijaritaisto käy kuumana mut jospa nuo kaverit osais ajoittaa kuntokäyränsä molemmilla osastoilla kauden edetessä kohalleen.

Martinez nostettiin vahvistamaan joukkueen IR osastoa lähinnä sillä että odotan miehen olevan treidikohde deadlinella ja uudessa joukkueessa sit piristyy. Samaten vanha herra Perry saa mahdollisuuden kun nyt on päässyt pistesyrjään kiinni.

Eteenpäin kohti uusia onnettomuuksia!
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Pariin viikkoon mahtuu paljon vuoristorataa, ensin ei turhaan kehuttu Paarman jengiä kun käkeen tuli 5-15-1, seuraavalla viikolla sarjajumbosta voitto lukemin 16-3-2 ja nyt päättyneellä viikolla Tykki5 niukahko tappio 7-11-3 lukemin.

En oikein tiedä mitä pitäisi ajatella jengistä, niin epätasaista suorittamista kaikin puolin. Edmontonin kaksikon tehot pudonneet normaalien kuolevaisten tasolle ja se toki oli odotettavissa. Samoin Hertl vedellyt varjojen mailla loukkaantumisensa jälkeen. Lindblomikin hyytynyt tykkialkukauden jälkeen pahasti ja Manthan loukkaantuminen siihen vielä päälle. Edelliset hiihtelijätkin (Toews & Radulov) jatkavat samalla linjalla niin epätasaisesti noita pisteitä tuossa tulee. Maalivahditkin totuttuun tapaan kasa sitä itseään, positiivista sentään että Quick ja Bernier molemmat näyttävät ottaneen ykkösvahdin paikan, joten starteissa ja torjunnoissa sentään sauma taistella.

Treideistä toki voi aina keskustella, vaikka ei nyt mitään paniikkinappulaa vielä painetakaan. Ensi viikolla vastaan asettuu keskikastin Nuppulinna, joten siinä on hyvä tasonmittaus.
 

jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Hallitsevasta mestarista taisteltiin 11-7 voitto lopulta. Vähän jäi harmittamaan, kun viime metreillä parilla kategorialla kutistui johto. Saumat oli isompaankin ja tiukalle jäi pari kategoriaa lopulta. Noh kaikkiaan kuitenkin ihan tyydyttävä tulos ja ei kyllä odotukset kovin korkealla olleet tähän viikkoon lähdettäessä. Loukkaantumislistalla riitti myös varsinkin alkuviikosta tunkua, mutta onneksi Bäckström ja Dubnyk pitäisi molemmat olla tulevalla viikolla taas kehissä.

Malkin vetelee taas tutulla tasollaan Crosbyn poissa ollessa, nyt viimeiseen 10 peliin tehot 5+12. Muutenkin pisteiden osalta mennyt ihan kivasti viime aikoina, joskin ylivoimatehot jäi jostain syystä tällä viikolla piippuun. Potentiaalia nihiinkin pitäisi kuitenkin olla.

Treidirintamalla edelleen ollut hiljaista, ei oikein mitään varteenotettavaa ehdotusta ole tullut ja omat tunnustelut päättyneet melko lyhyeen, kun vastapuolen näkemykset olleet niin reilusti eri tasolla. Mitään pakottavaa tarvetta ei treideille ole, mutta edelleen saa tarjota taklauksia ja aloituksia. Jotain viime aikoina vapaista poimittuja pelaajia on kuitenkin ihan turha tarjota, niille ei arvoa kasva sillä että olet poiminut kyseisen pelaajan vapaista itsellesi.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Treidirintamalla edelleen ollut hiljaista, ei oikein mitään varteenotettavaa ehdotusta ole tullut ja omat tunnustelut päättyneet melko lyhyeen, kun vastapuolen näkemykset olleet niin reilusti eri tasolla. Mitään pakottavaa tarvetta ei treideille ole, mutta edelleen saa tarjota taklauksia ja aloituksia. Jotain viime aikoina vapaista poimittuja pelaajia on kuitenkin ihan turha tarjota, niille ei arvoa kasva sillä että olet poiminut kyseisen pelaajan vapaista itsellesi.

Tämä voi olla totta. Tosin jos joku runkopelaaja loukkaantuu kuukausiksi ja tilalle nostetaan pelaaja jonka olet poiminut vapailta niin ehkä siinä roolin muuttuessa arvoakin tulee samalla. Ja itsehän en esim. hirveän kovia hyökkääjiä pysty kauppoihin sisällyttämään, kun niitä ei oikein edes ole. Tasasella ja värittömällä nipulla täytyy koittaa yrittää tässä liigassa pärjätä. Ainakin jos viime kauden pisteitä tarkastellaan. Paras hyökkääjä teki 64pist. Koita siinä sitten tehdä kauppaa jos vain +80pist miehet kelpaa.

Mitä muuten tulee kauppoihin niin jokunen viikko sitten ehdottelin treiditakarajaa aikaistettavaksi ja siihen taisi tulla 2 tai 3 vastausta ja kaikki puolesta? Muille vissiin sitten ihan sama? Joten lyödäänkö asia @Ralph jossain vaiheessa lukkoon. Vaikka raja vuoden vaihteeseen?

Yksi neuvottelu päällä vielä Anaheimin kolmikosta (tai nyt nelikosta). Sitten varmaan mennään loppuun näillä. Viime viikolla pari kauppaa tuli tehtyä. Skinneriä olin jo kauden alusta tavoitellut Pallopojilta ja tuo Johansson - Söderberg Oxenin kanssa oli myös vanhaa perua. Molemmille kiitokset kaupankäynnistä.
 

Ralph

Jäsen
Mitä muuten tulee kauppoihin niin jokunen viikko sitten ehdottelin treiditakarajaa aikaistettavaksi ja siihen taisi tulla 2 tai 3 vastausta ja kaikki puolesta? Muille vissiin sitten ihan sama? Joten lyödäänkö asia @Ralph jossain vaiheessa lukkoon. Vaikka raja vuoden vaihteeseen?
Tänä vuonna treidien takarajaksi pitää laittaa joku perjantai kello 12. Eli halutaanko, että laitan sen tammikuun kolmannelle päivälle?
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
3.1 mun puolesta ni saa Joulun välipäivinä vielä velhoiltua pari täsmätreidiä kun on hiukan aikaa enemmän funtsia jengin koostumusta. :)
 

jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viime kaudella siirtotakaraja oli 5.2 ja joka kaudella tainnut olla jossain samoissa. En oikein näe mitään syytä sille, miksi se yhtäkkiä pitäisi siirtää joulukuulle? Ei tässä kuitenkaan mitään tyhjennysmyyntejä ikinä ole nähty (ainakaan muistaakseni). Ilmeisesti näillä parilla kärkijoukkueella on pelko tämmöisestä, kun niin kovasti haluaa sitä kiirehtiä. Pari viikkoa tuota voi kyllä aikaistaa aiemmasta, eli oma ääneni menisi jonnekkin tammikuun puoleen väliin eli esimerkiksi 10 päivä. Siitä jää vielä 4 täyttä viikkoa runkosarjaa jäljelle missä voi tapahtua vielä kaikenlaista.

Toki itse tuskin tulee mitenkään kauppoja aktiivisesti haettua, eli sinällään melko merkityksetön asia mutta kunhan näkemykseni kerroin.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Tammikuun kolmannelle ääni täältä, silloin ehtii vielä joulutauon jälkeen katsoa keille pelaajille on joulupöydässä kinkku (tai no kalkkuna, kun ison veden takana ovat) maistunut ja tehdä viimeiset paniikkiratkaisut kauden pelastamiseksi. Toki omalta osalta näyttää vahvasti siltä, että kaupoilla laivan kurssia ei riittävästi käännettyä saa, vaan homma on korkeammissa käsissä.

Viime viikon matchup päättyi lopulta otaniemeläisittäin onnellisesti, kun tuloksena oli 11-8-2 -voitto. Toki isommat lukemat olisivat olleet kullanarvoiset, mutta lähempänä tässä oli tappio kuin murskavoitto. Voiton takuumiehinä olivat tällä kertaa yllättäen maalivahdit, joille startteja kertyi ainoastaan neljä, mutta kaikki voittoja ja tilastot olivat sen mukaiset. MVP meni siis jaetusti Varlamoville ja Mrazekille. Kenttäpelaajat pystyivät omassa osuudessaan tasuriin, joten koko matchup meni Oxenille kolmen erolla. Kentältä positiivisesti erottuivat Landeskog (paluun jälkeen maali molemmissa peleissä) sekä Mayfield (peruspakille melko odottamattomat tehot 1+2). Pettymyksiä olivat Calgaryn miehet Lindholm (0+0) ja Tkachuk (0+1), jotka eivät voitoista huolimatta tehoille juuri päässeet.

Seuraavaksi Oxen lähtee testaamaan taulukossa pari sijaa ylempänä olevan HC Jortikan virettä. Viime viikolla Oxen olisi murskannut Jortikan peräti 15-2-4, mutta epätodennäköisenä pitäisin vastaavia lukemia. Oxenin otteet ovat noudattaneet tähän mennessä tiettyä kaavaa (ekat viisi matsia L 8-10-3, L 5-14-2, L 6-14-1, W 10-9-2, W 12-7-2; tokat viisi L 9-11-1, L 5-14-2, L 6-12-3, W 10-9-2, W 11-8-2) eli tämän perusteella edessä olisi niukka tappio. Toivottavasti joukkue ei ole tässä kohtaa tilastojensa orja, vaan voittoputkea pystytään venyttämään kolmeen.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
.
Viime kaudella siirtotakaraja oli 5.2 ja joka kaudella tainnut olla jossain samoissa. En oikein näe mitään syytä sille, miksi se yhtäkkiä pitäisi siirtää joulukuulle? Ei tässä kuitenkaan mitään tyhjennysmyyntejä ikinä ole nähty (ainakaan muistaakseni). Ilmeisesti näillä parilla kärkijoukkueella on pelko tämmöisestä, kun niin kovasti haluaa sitä kiirehtiä. Pari viikkoa tuota voi kyllä aikaistaa aiemmasta, eli oma ääneni menisi jonnekkin tammikuun puoleen väliin eli esimerkiksi 10 päivä. Siitä jää vielä 4 täyttä viikkoa runkosarjaa jäljelle missä voi tapahtua vielä kaikenlaista.

Kuten 18.11 kirjoitin ja kysyin mielipiteitä: viime vuonna trade-takaraja oli 3.viimeisen kierroksen alussa, nyt tuo 3.viimeinen pelataan ilmeisesti All Stars-vklopun takia tuplaviikkona. (20.1-2.2), joten jos samalla sabluunalla mennään kuin viime vuonna, niin sitten se olisi tuossa tammikuun puolen välin jälkeen. Tämähän johtuu siitä että tänä vuonna kausi loppuu meillä aikaisemmin.

Eli ei tässä nyt ihan hirveästi olla kiirehtimässä. Viikko pari korkeintaan. Mielestäni kuitenkin kierros 16/19 on aika myöhään, oli oma sijoitus mikä tahansa.. Luulisi että jo tuossa vaiheessa olisi peliliikkeet tehtynä, varsinkin häntäpäässä jos pudotuspeleistä haluaa kunnolla taistella.

edit: tänä vuonna on tehty ~3kk:n aikana nopeasti laskettuna 3 tai 4 sellaista kauppaa, jossa minä tai @JMT ei ole ollut toisena osapuolena. Äkkiseltään kuviteltuna ei siis luulisi olevan kovin suuri kynnys tuo takarajan siirto. Ellei sitten jostain syystä halua tehdä juuri silloin kauppaa kun toinen osapuoli on menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin. Itse olen tehnyt tänä vuonna 10 kauppaa.
 
Viimeksi muokattu:

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Zambonin eka treidi näki päivänvalon kun J Staal matkustaa Oxeniin ja J Faulk takaisinpäin. Hetken piti kyllä treidiä pohtia Faulkin ollessa pois YV ajalta mutta oikeastaan päätöksen viimeisteli oman jengin umpisurkea FOW osasto. Staal oli siinä joukkueen paras ja siltikin tilastoissa ollaan kolmanneksi viimeisenä liigassa joten sama kai se on heittää pyyhe kehään sen kategorian suhteen.

Toivotaan että pisteiden valossa molemmat alisuorittaneet pelaajat saavat nostetta jatkossa.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Zambonin eka treidi näki päivänvalon kun J Staal matkustaa Oxeniin ja J Faulk takaisinpäin. Hetken piti kyllä treidiä pohtia Faulkin ollessa pois YV ajalta mutta oikeastaan päätöksen viimeisteli oman jengin umpisurkea FOW osasto. Staal oli siinä joukkueen paras ja siltikin tilastoissa ollaan kolmanneksi viimeisenä liigassa joten sama kai se on heittää pyyhe kehään sen kategorian suhteen.

Toivotaan että pisteiden valossa molemmat alisuorittaneet pelaajat saavat nostetta jatkossa.

Pari kuukautta kesti kärsivällisyys odotella Faulkin heräämistä Canes-aikojen tasolle, mutta mitään ei tapahtunut ja eilen sitten tein päätöksen (yrittää) vaihtaa mies johonkin toiseen alkukauden alisuorittajaan. @Boogey tarttui lopulta ensimmäisenä täkyyn ja niin Oxeniin saatiin Jordan Staal. Tämä oli tosiaan lähtökohtaisesti win-win -treidi, kun Zamboni luopui heille tarpeettomista aloitusvoitoista saaden ainakin potentiaalisesti pisteitä pakkiosastolle, ja Oxen puolestaan vahvisti alkukaudella hyvää mutta muutaman treidin myötä hieman heikentynyttä FOW-osastoa. Staalin avauspeli otaniemeläisnutussa oli juuri sitä mitä odotettiinkin eli 16 aloitusvoittoa ja siihen kylkeen bonuksena vielä yksi syöttöpiste sekä kolme taklausta.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Puolustus sai kaivatun vahvistuksen Vince Dunnista ja pitkään jatkunut etsiminen tuotti tulosta. Mikään ihmeiden tekijä Dunn ei varmastikaan ole vaan enemmänkin täsmähaku ylivoimalle. Athletics sai kaupassa Nikita Gusevin jonka aika pohjolassa jäi valitettavan lyhyeen.

Vapaisiin tippuu todennäköisesti A.Boqvist ja jos joku haluaa hieroa kauppoja ennen maanantaita niin tarjousta tulemaan, hinta on varmasti kohdillaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös