Espanja EM-kisoissa 2012

  • 32 550
  • 190

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Del Bosquella on munaa. Pakko olla. Negredo avaukseen ilman käytänössä peliminuutin peliminuuttia. Xavi vaihtoon kun pelin kriittisimmät hetket oli käsillä. Huikea ukko. Kumpikaan ratkaisu ei tietenkään mikään menestystarina ollut, mutta harva olisi tehnyt näitä ratkaisuja ja silti poistunut pelistä voittajana.

Finaalissa Negredo ei voi kumminkaan olla avauksessa. Yksinkertaisesti ei sopeudu pelityyliin, eikä saa itseään pelattavaksi. Oli koko pelin täysin kateissa. Torres kärkeen ja korvattakoon hänet sitten Cescillä jossain tunnin kohdalla, se on tällä hetkellä paras ratkaisu. Pedro on ollut hyvä tullessaan vaihdosta sisään ja näkisin hänet taas subina, ei avauksen miehenä. Silva on kadottanut tatsinsa ja ainakaan meikäläisen mielestä ei missään nimessä ole sillä tasolla mitä oli ennen turnauksen alkua tai turnauksen alussa. Valitettavasti.

Puolustuslinja kesti kovan painostuksen ja kieltämättä siellä muutama kyseenalainen tilanne oli. Siellä revittiin puolin ja toisin (molemmissa päissä) ja sitä avitti myös helpot kaatumiset. Itse antaisin kumminkin suhteellisen puhtaat paperit tuomarille tästä pelistä. Ramosin keltainen ei ollut keltaisen arvoinen, koska Ronaldo juoksi hänen syliinsä, olisi sitten toki ansainnut korttinsa jostain muualta. Arbeloan keltainen oli taas klassinen esimerkki siitä kuinka oikeasti juoksulinjalle juostaan. Sitä ei Sergio Ramos omassa tilanteessaan tehnyt. Muuten kyllä olen helvetin tyytyväinen koko linjan suorittamiseen. Pilkkukisassa Pique-Ramos ratkaisut oli sitten loistavia. Pirlo < Ramos

Iker Casillas. Huikea mies. Kaikki sanottava on tästä jätkästä sanottu aikoja sitten. Turnauksessa yli 400 minuuttia jo nollaa.
 

steepler

Jäsen
Suosikkijoukkue
chelsea, The Ohio State Buckeyes
Miten tuo tylsyys sitten määritellään?

No jokaisenhan se on itse määriteltävä, muuta vaihtoehtoa en näe koska mitään yleismaailmallista määritelmää tylsyydestä ei kaiketi ole.

Ymmärrän toki että jostakin voi olla tylsää se että pistetään bussi pystyyn ja vedetään vain pitkää palloa ylös mallia Englanti/Chelsea/Kreikka, mutta sitä en ymmärrä että jostain on tylsää nauttia saman tasoisesta pallonhallinnasta kuin esim. Espanja esitti Ranskaa vastaan. Älyttömän paljon syöttökombinaatioita, syötöt lähes täydellisiin kohtiin kokoajan, jne.

Kyllä minä ymmärrän hyvin miksi karjalalippikset saattavat pitää Espanjian pelejä tylsinä, siinä missä pitäisivät bussitaktiikoitakin tylsinä. Kummatkin taktiikat tavallaan tappavat pelin, se hidastuu ja mahdollisesti katoaa nopeat hyökkäykset täysin. Jos ja kun lopputulemana on pelin tylsyys (jonkun määritelmän mukaa) niin sillähän ei välttämättä ole merkitystä kumpi joukkueista ikään kuin tilannetta pakottaa.

Karjalalippiksen harvoin jaksavat innostua nyansseita, esim. peliasennoista, sijoittumisesta, syöttöketjuista jne. Kyllähän bussipelaamisessakin voi olla vaikka ja kuinka ihailtavia arvoja, jotka myös kuuluvat jalkapalloon siinä missä syöttäminenkin, kuten kurinalaisuus, sijoittuminen, muodossa pysyminen jne.

edi. Jos olisi sellainen kuvitteellinen peli jossa Espanjia heti pelin alussa hyökkäisi ja tekisi maalin, vaikka jonkun kummallisen pompun seurauksena, ja sen jälkeen käytännössä koko pelin syöttelisi palloa omalla alueella ja keskialueella syöttöketjujen venyessä vaikka 100-150 syötön pituisiksi. Kyllä minä ymmärrän että joku ehkä tylsistyisi vaikka se syöttöketjun ylläpitäminen olisikin erittäin hyvän pelaamisen tulos ja arvostettava arvo.

Tietyllä tavalla jopa bussitaktiikka voi olla viihdyttävämpää kun kuitenkaan bussia pelaava joukkue ei kontrolloi peliä samalla tavalla, eli vastustaja pääsee palloon ja vastustajalla on yleensä intressi myös hyökätä. Espanjia, tai mikä tahansa pallokontrollijoukkue (äärimmilleen vietynä), jos pääsee johtoon niin välttämättä intressiä ei ole enää hyökätä jolloin pelistä voi tulla vain sitä että toinen syöttelee ja toinen juoksee perässä ja kukaan ei hyökkää.
 
Viimeksi muokattu:

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Paitsi studiokommentaattorina, näköjään myös kirjallisesti Litmanen pystyy laadukkaasen ja asiantuntevaan analysointiin. Pelaaja-Litistä on selkeästi kuoriutumassa hiljakseen valmentaja-Litti.

Menee vähän ot:ksi, mutta kyse ei ole mistään muodonmuutoksesta, vaan siitä mitä kerrotaan ulos. Huippupelaajana pidättyvä ja julkisuuskuvastaan tarkka Litmanen halusi suojella itseään, rauhoittaa vähän vapaa-aikansa ja mokelsi siksi tahallaan tylsää jargonia, jottei joutuisi antamaan yhtään enempää haastatteluja tai kommentteja kuin oli pakko.
Nyt mies voi/haluaa olla julkisestikin samanlainen tietopankki ja analysoija kuin kentällä ja kopissa. Kysy keneltä tahansa Litmasen kanssa pelanneelta tai muuten lähipiirissä olijalta.
edit: ja mitä valmentamiseen tulee, sitäkin tuo on harrastanut jo pitkän aikaa. Lisätiedot: esim. Antti Muurinen tai loppuvaiheen Stuart Baxter:).
 
Viimeksi muokattu:

Mr Uffi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En tiedä onko täällä jotain foorumin "inside"-läppää, mutta jos ei, niin on aika koomista kyseenalaistaa ihmisten älyä samalla kirjoittaen sanan espanja muodossa "espanjia". Muitakin hienoja versioita tuosta erittäin vaikeasta sanasta on löytynyt täältä.

Omasta mielestä ihmiset, jotka yleensäkin valittavat kokoajan jostain espanjan pallottelusta, filmaamisesta, Chelsean väärinvoittamisesta, Drogban vittumaisesta hymystä, C.Ronaldon hiuksista ja Pepen rumuudesta eivät keskity jalkapallossa oikeisiin asioihin. Jalkapallossa on tärkeintä olla paras. Minä arvostan parhaita jalkapalloilijoita ja parhaita joukkueita.

Toivoin eilen Portugalin voittoa, ja oli yllättävän siisti fiilis kun oikeesti pystyi jännittämään ja nousemaan jopa seisomaan kun Portugali sai tilanteita. Yleensä pystynyt symppaamaan vain tiettyjä pelaajia kunnolla.

Se on jännä kuinka tuo menestyminen aiheuttaa vastareaktion. Espanja on huikea jengi, ja toivon että joku joukkue pystyy heidät tässä turnauksessa päihittämään. Portugali oli lähellä.
 

Sambody

Jäsen
Torres kärkeen ja korvattakoon hänet sitten Cescillä jossain tunnin kohdalla, se on tällä hetkellä paras ratkaisu. Pedro on ollut hyvä tullessaan vaihdosta sisään ja näkisin hänet taas subina, ei avauksen miehenä. Silva on kadottanut tatsinsa ja ainakaan meikäläisen mielestä ei missään nimessä ole sillä tasolla mitä oli ennen turnauksen alkua tai turnauksen alussa. Valitettavasti.

Sama paitsi ehkä toisin päin. Mielellään sielä kärjessä näkisi oikean kärjen varsinkin silloin, kun laidoilta on odotettavissa tarjoilua. Nythän ollaan taidettu mennä koko kisat niin, että siinä vaiheessa, kun kärki nyppästään helvettiin kentältä tulee sinne joku pelaaja hetken päästä laitaan. Cesc menee just ja just valeysinä, jos sitä nyt on Mursun pakko käyttää, mutta eihän se Fabregas ole mikään ysipaikan mies. Tämä näkyy aika selkeästi muun muassa juoksujen ajoituksissa, kun sitä palloa nakataan laidalta boksiin. Tiivistettynä siis varsinkin Navasin avut menee täysin hukkaan, jos boksissa ei ole ketään kolaamassa kesoja häkkiin. Onneksi en ole Mursun saappaissa, mutta itse lähtisin rakentamaan jotain tälläistä:

---------Torres-----------
-Iniesta--Xavi----Cesc----
---Alonso----Busquets----
Alba-Ramos-Pique-Arbeloa

Tuolla pyöritellään palloa se 60 minuuttia, jonka jälkeen jollain aikataululla Navas ja/tai Pedro sisään. Tilaa voivat taas tehdä Xavi ja Cesc. Tämä siis aivan omat mieltymykseni sillä näinhän ei tule tapahtumaan sillä Mursu on päättänyt tehdä Cescistä valeysin, joten hän ei tule siis keskikentällä pelaamaan. Kunhan sinne nyt edes saataisiin samaan aikaan edes yksi laitalinkki ihkaoikean kärkipelaajan kanssa kentälle.

Onko muuten Navasilla jopa espanjan maju pelaajaksi heikot syötöt? Jotenkin pisti silmään eilen, että varsinkin Portugalin väsyessä suurin osa harhasyötöistä lähti juurikin Navasin jalasta. Muut janarit sitten Iniestan johdolla kyllä menettivät palloja sielä täällä, kun ei tarpeeksi aikaisin malttanut lainata palloa kaverille, mutta Navasille noita prässin alla tulleita harhasyöttöjä tuntui siunaantuvan ihan omiksi tarpeiksi.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Euroopan mestarit 2012

Jos nopeasti niputtaisi omin mielipitein eniten pelanneiden kisat. Nämä kommentit siis perustuen siihen miten itse näin.

Iker Casillas - Loistava turnaus. Ei joutunut tekemään urotekoja, mutta on maailman paras veskari, ei siitä mihinkään pääse.

Jordi Alba - Kisojen ylivoimaisesti paras vasen laitapuolustaja. Ylöspäin fantastinen ja alaspäin sai tarpeeksi taustatukea kun eniten sitä tarvitsi. Pääsi loistamaan myös huikean turnauksen pelanneen Sergio Ramosin ansiosta.

Sergio Ramos - Tyylikäs kokonaissuoritus ilman muuta. Pari pientä virhettä etenkin turnauksen alussa, mutta paransi loppua kohden huikeasti ja oli turnauksen eliittiä omalla tontillaan.

Gerard Pique - Epävarma ja turhaan rikkova, mutta silti kokosi itsensä tärkeillä hetkillä. Pallollinen pelaaminen oli ihmeellisen kuraa, muistin tuon olevan taitavampi jalalla.

Alvaro Arbeloa - Hyvä turnaus mieheltä, jota kaikki tykkäävät haukkua. Omasta mielestäni jopa paras oikea laitapakki koko turnauksessa, en tiedä miten muut ovat nähneet. Mahtavaa settiä kokonaisuudessaan, ylöspäinkin alkoi olemaan uhka turnauksen edetessä. Uskalsi jopa kikkailla välillä. Hieno mies ja joukkuepelaaja isolla j:llä.

Xavi - Pelasi tosiaan yhden aidosti hyvän ottelun, ja jätti muissa paljon parannettavaa mutta saa erittäin paljon anteeksi sillä että loisti juuri finaalissa. Ihan jees kokonaisuudessaan, mutta ei ehkä kaiken hypen tasolla kuitenkaan jos isoa kuvaa yrittää muodostaa. Ainakin osoitti haavoittuvaisuutensa.

Xabi Alonso - Vaisun seurakauden jälkeen iso parannus. Mahtava joukkuepelaaja ja vahvaa tekemistä niin ylös- kuin alaspäinkin. Oikeastaan suurin ylisuorittaja jos ottaa huomioon että pelasi oikeasti Real Madridin paidassa paikoitellen surkeasti.

Andres Iniesta - Oma ehdokkaani turnauksen parhaaksi, vaikkakin alussa itsekin dissasin. Piti viimeisissä neljässä ottelussa erittäin korkean tasonsa illasta toiseen.

David Silva - Alussa ja lopussa oma itsensä, siihen väliin mahtui melkolailla paskojakin esityksiä. Kuitenkin jos finaalissa parantaa näinkin paljon, ei voi kuin painaa villaisella nuo heikommat esitykset. Ailahteleva, mutta hyvänä päivänä ehkä maailman paras tuolla paikalla.

Cesc Fabregas - Vaikka en itse tuota valeys- touhua meinannut ollenkaan käsittää, niin osoitti olevansa loistava lisä hyökkäyspelaamiseen, tuli sitten vaihdosta kehiin tai oli avauksessa. Hieno mies, itse tykkään. Kaikesta sanomastani huolimatta.

Fernando Torres - Vaikealle kaudelle juuri Torresille soi näinkin vahvan turnauksen. Osoitti melkoista epäitsekkyyttä finaalissa, ja vaikkei sovellu tällaiseen tiki-taka-pelityyliin niin täydellisesti, niin osoitti sopeutumiskykynsä. Ensi kaudesta varmaan tulee hitosti helpompi, osoitti olevansa oma itsensä tiukassa paikassa. Kunnioitan.

Rotaatiomiehistä Pedro ja Navas jäi parhaiten mieleen. Llorentelle olisi suonut mahdollisuuden ilman muuta, mutta tällä kertaa näin. Matalta aika tiukat minuutit kun vihdoin pääsi kehiin, toki suuri kiitos El Niñolle tuosta osumasta. Cazorlaa olisi myös mielellään katsellut pidempään, ehkä juurikin sen vuoksi että Xavi oli monasti erittäin vaisu.

Del Bosque on tulostentekijä sanan varsinaisessa merkityksessä, ja eipä voi tylsäksi valmentajaksi kutsua tuota käppyrää. Jotenkin ihan jees että sai välillä miehen valintoja jopa naureskellakin (esim Negredo avauksessa välierässä).

Fiilikset ihan hyvät loppujen lopuksi. Pää aika tyhjä. Suurkiitokset kaikille, jotka tähänkin topikkiin asiallisia kirjoituksia on jaksanut lisäillä, oli ilo seurata kanssanne näitä skaboja.

Mielenkiintoa seuraavaksi luvassa kun Espanja ja Suomi ovat samassa MM-karsintalohkossa. Sitä odotellessa.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Suvereeni esitys finaalissa ja käsittämättömät putket senkun jatkuvat.

Hieno turnaus joukueena, lopulta esiin vahvimmin nousivat Iker, Alba, Ramos, iniesta ja Torres sekä tietysti jälleen velhoutensa todentanut Vicente Del Bosque. Nousujohteinen turnaus, selvästi isoin haaste tuli lusoilta ottelussa, joka lopulta ratkesi onnellakin Punaisille.

Hieno joukkue ja dynastia. Ensi kisoissa sitten Xavi enää maskottina, tältä se vähän vaikuttaa. Muuten joukkue pysyy hyvin kasassa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Koko teksti

Aika hyvää settiä sieltä.

Jordi Albasta sen verran, että pelasi kokonaisuudessaan kyllä hyvät kisat, muttei mitenkään häikäissyt ennen tuota finaalia. Eli vähän on käytössä ns. värilasit, jos hänestä saa ylivoimaisesti turnauksen parhaan vaspan. Hyvä hän toki oli, sitä en kiistä. Olisin finaalin kaltaisia otteita vaan odottanut myös muissa otteluissa ja kyllähän finaalissakin petrattavaa vähän jäi. Paitsioansa mm. petti kun Di Natale pääsi kokeilemaan toisen alkuun Ikerin näppejä, mutta onneksi kaverin valmentaja oli siinä vaiheessa vaihtanut Cassanon pois.

Itse näin Espanjan kisat niin, että tekivät juuri sen mitä piti. Matkalla ei välttämättä ollut mitään hienouksia, mutta tappavan tehokasta se touhu oli. Eteni voitosta voittoon määrätietoisesti ja paransi kuin sika juoksuaan Italia-tasurista turnauksen edetessä. Finaalissa sitten kaikki ukot pelasi luonnollisesti turnauksen parhaan pelinsä. - Se meni niinkuin sen pitikin mennä.

Del Bosquen peluuttaminen nostatti kysymyksiä pitkin turnausta, mutta yksinkertainen fakta on se, että siitäkin huolimatta Espanja on niin ylivoimainen, että se ei menoa mutkistanut.

Cesckin ja Fernando kärkitaistelu oli mielenkiintoinen, puhumattakaan Negredon veto lusitaaneja vastaan. Jälkiviisaana voi todeta, että Fabregas ja Torres pelasivat molemmat loistavan turnauksen, syöden ohessa toisilta peliaikaa. Torresin kannalta harmittaa siinä mielessä, että oli Irlantia vastaan niin suvereeni, että olisi pitänyt aloittaa sen jälkeen kaikki matsit. Toki tämä kelpaa näinkin todella hyvin ja maalikuninkuus sieltä napsahti :)

Espanjan matkan edetessä tässä itsekkin joutui oikein jännittämään ja elämään joukkueen mukana, telkkarin ääressä toki. On tämä huikea sukupolvi.

Iker Casillas. Jos oikein kuulin selostajaa niin 136 maaottelua joista 100 voittoa. Se on aika kova tilasto. Di Natalen maali ensimmäisessä alkulohkon pelissä oli ainoa minkä Pyhä Iker tässä turnauksessa päästi. Lisäaikoineen päivineen nollaputki taisi venyä likemmäks 500 sataa minuuttia. Miettikääpä sitä.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Tämä on jo sen tason tietämättömyyttä, että nyt poika äkkiä päivittämään kasettia Imatran tai vaikka lähimpään Hesan kirjastoosi.

Jep, vähän myöhässä, kun ei ole tätä ketjua tullut luettua, mutta avaapa vähän tuota. Jos viittaat siihen, että nuo kaksi ovat olleet suuria aikaisemminkin, niin pointti oli siinä, että nykyisenlainen dominointi ei kuitenkaan ole niin kovin pitkäikäistä ollut.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

Perkele, mä olin ihan varma että joku jäi mutten tuossa väsymyksessä enää jaksanut alkaa tarkistelemaan.

Busquets oli hiton hyvä koko turnauksen ajan. Itse en diggaa miehestä yhtään, mutta pelityylinsä on ihailtavan simppeli. Eleetön, ja jos ei olisi Busquets filmaustaustoineen niin voisi jopa sanoa tyylikäs, nyt jätän kuitenkin sanomatta.

Kiitos huomautuksesta btw.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
EM-08, MM-10 ja nyt EM-12. Uskomatonta ylivoimaa esittää Espanjan jalkapallomaajoukkue arvokisoissa tällä hetkellä nimenomaan voittamisen saralla ja sehän tässä se pääpointti kuitenkin on. Aika hyvin pelasivat nämäkin kisat alibisyöttelystä, väsyneestä peli-ilmeestä ja hyökkääjättömyydestä huolimatta. Keke Armstrong hehkutti tämänhetkistä La Rojaa kaikkien aikojen maajoukkueena eikä tuo kehu nyt kovin kauas mene, vaikka toki historian saatossa on ollut monta muutakin huikeaa joukkuetta.

Del Bosque on pakko nostaa tässä framille, vaikkei mies itse siitä välttämättä välitäkkään. USkomattoman työn on Del Bosque maajoukkueen peräsimessä tehnyt. Isoin ansio on toki voittavan joukkueen rakentaminen, mutta ehkäpä suurimmaksi ansioksi lasken kuitenkin del Bosquen kyvyn luoda joukkueeseen aito välittämisen ja arvostuksen ilmapiiri. Jokainen pelaaja tuntee olevansa tärkeä joukkueelle oli se rooli sitten mikä hyvänsä. Madridilaiset, katalaanit, baskit jne. ovat kaikki kuin yhtä perhettä näissä kisoissa ja se on mielestäni yksi isoimmista syistä sille, että Espanja hallitsee kansainvälistä futista tällä hetkellä. Seurajoukkueissa ollaan välillä sotajalalla, mutta maajoukkueessa nämä kiistat kyetään jättämään taka-alalle ja tulos on nähtävissä.

Paljon tuli Espanjalle krittiikkiä pelitavan puutteista ja kaikesta muustakin, mutta katsokaa nyt joukkueen uskomattomia tilastoja tässäkin turnauksessa. Yksi päästetty maali koko turnauksessa, playoffit menivät (jälleen) nollilla ja finaalissa taidettiin hakata suurimmat voittolukemat ikinä. Okei, Italialla oli huonoa tuuria loukkaantumisten suhteen, mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että Espanja oli selkeästi parempi joukkue eilisessä finaalissa. Buffon sen sanoi parhaiten: "Tänään voitosta ei käyty kilpailua, he olivat liian paljon parempia".

Ja kun tuota Espanjan porukkaa katselee, niin ei siitä näy, että voittamiseen ja menestymiseen olisi kyllästytty. Päivastoin. Joukkue hamuaa lisää menestystä ja voittamisen halu näyttää olevan pohjaton. Casillas ja Xavi ovat esimerkiksi voittaneet kaiken mahdollisen ja he juhlivat kentällä joukkueen konkareina kuin ensimmäistä mestaruuttaan konsanaan. Kaksi vuotta on toki pitkä aika jalkapallossa, mutta on selvää, että Espanja tulee olemaan yksi ennakkosuosikeista myös tulevissa MM-kilpailuissa.

Pitääpä vielä jossain vaiheessa yrittää kirjoitella jonkinlaiset pelaaja-arviot, kunhan ehtii :)

Onnittelut vielä kaikille Espanjaa kannattaneille palstalaisille!
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Ennustan, että näistä kisoista tulevat Don Andreaksen kisat ja Iniesta tulee olemaan se tekijä, joka vie Espanjan pitkälle. Barcelonassa Iniesta soittaa ikäänkuin kakkosviulua verrattuna Xaviin, mutta La Furia Rojassa Iniesta ottaa suurempaa pelillistä vastuuta ja Iniesta pelaa jopa paremmin maajoukkuepaidassa.

Näin tuli kirjoitettua ennen kisoja ja ilokseni voin todeta, että kerrankin ennustukseni osui oikeaan. Iniesta valittiin siis kisojen parhaaksi pelaajaksi ja tämä pysti meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Eräät tahot huutelevat maalien ja syöttöjen perään, mutta jalkapallossa voi olla loistava pelaaja, vaikkei aina onnistukaan pääsemään tehotilastoihin ja Iniesta pelasi näissä kisoissa uskomattoman kovalla tasolla pelistä toiseen.

Jos sitten lähtisi rakentelemaan pelaaja-arvioita enemmän pelanneista pelaajista:

Iker Casillas - Mitä tästä miehestä voi enää sanoa. Suuri johtaja, joka on voittanut kaiken mahdollisen, mitä jalkapallossa voi saavuttaa. Päästi kisoissa vain yhden maalin ja mukaan mahtui paljon loistavia pelastuksia paikoissa, joissa Espanja oli pienessä pinteessä. Tajusi myös alkaa pelaamaan avauksia lyhyinä, jolloin Espanja pääsi rakentamaan peliä omalta alueelta asti, eikä pääpalloista tarvinnut taistella keskialueella vastustajien kanssa. Ohjaa peliä loistavasti ja rauhallisuus, joka Casillaksella on välittyy kotikatsomoihin saakka.

Arbeloa - Kisojen yllättäjä positiivisessa mielessä. Itse olin todella skeptinen Arbeloan pärjäämisen suhteen ja alun pienen haparoinnin ja sen typerän kortin ottamisen jälkeen Alvaro keskittyi oleelliseen ja pystyi jopa tukemaan Espanjan pelirakentamista ja hyökkäyspelaamista. Tasainen, hyvä suoritus Arbeloalta.

Jordi Alba - Kisojen paras laitapakki (imo). Rakettimainen nousu suoraan maajoukkueen avaukseen, ja millä tavalla Alba pelasi. Saumatonta yhteispeliä Iniestan kanssa vasemmalla laidalla. Nousuja, keskityksiä, ja komea finaalimaali. Välillä oli vaikeuksissa sijoittumisen ja fyysisyyden puutteen kanssa, mutta selvitti monet tilanteet älykkäillä ratkaisuillaan ja liikkeellään. Fantastinen esitys ja seuraavaksi on sitten siirtyminen FC Barcelonaan.

Pique - Perusvarma esitys Piquelta. Välillä hermostunutta pelaamista, johon esimerkiksi Portugali pyrki iskemään kiinni. Paransi kuitenki heikohkosti sujuneen La Liga-kauden jälkeen, mikä osoittaa Piquen henkisen kantin riittävyyttä. Haki aluksi hieman yhteistä säveltä Ramosin kanssa, mutta sekin alkoi toimia peli peliltä paremmin. Hyvä turnaus Piquelta.

Sergio Ramos - Kisojen paras toppari. Sai Puyolin loukkaantumisen jälkeen topparinpaikan ja pelasi vakuuttavasti. Vahva pääpelissä, kykenee avaamaan peliä loistavasti, hallitsee fyysisen pelaamisen. Ramosin keksittyminen pysyi loistavasti kasassa eikä Realissa nähtyjä ajoittaisia aivopieruja tullut lainkaan. Loistava turnaus Ramosilta lyhyesti sanottuna.

Sergio Busquets - Busi pelasi loistavasti yhteen Xabin kanssa keskikentän pohjalla. Osallistui puolustamisen lisäksi myös hyökkäyspelin tukemiseen syötöillään enemmän, mitä seurajoukkueessa on tututtu näkemään. Busquetsin suurin vahvuus on ehdottomasti sijoittuminen, sillä Busquets ei pelaa itseään juuri koskaan tilanteista ulos. Pelasi kokonaisuudessaan vahvan turnauksen.

Xabi Alonso - Hieman hapuilevan aloituksen jälkeen nosti tasoaan peli peliltä. Erittäin vahvaa syöttöpelaamista, onnistui maalinteossakin kahteen otteeseen Ranska-pelissä. Monipuolinen syöttöarsenaali, joka onnistui käyttämään turnauksen edetessä koko ajan paremmin. Miinus tuli toki Portugali-pelin missatusta rankkarista, mutta muuten vahva turnaus.

Xavi - Ei pelannut niin vahvasti, mitä maestrolta on totuttu näkemään. Väsymys paistoi Xavin otteista. Ei sinällään ole ihme, kun miettii pelimääriä, mitä hänkin on viime vuoden aikana pelannut. On kuitenkin suuri pelaaja ja Xavi osoitti sen parhaiten finaalissa, jossa Xavi pelasi uskomattoman hienon pelin. Nosti tasoaan reilusti, syötti kaksi maalia kisojen tärkeimmässä paikassa ja se kertoo Xavista pelaajana aika paljon. Vaikka Xavi pelasi totuttua vaisumman turnauksen, niin saipahan Xavi tehtyä kuitenkin historiaa kisojen aikana. Syötti uuden ennätyksen yhden ottelun aikana onnistuneiden syöttöjen määrässä ja löi näin Ronald Koemanin hallussa olleen vanhan ennätyksen.

Iniesta - MVP. Fantastinen turnaus. Pelaaminen näyttää niin helpolta, kun pallo on Andres Iniestalla. Tekee käytännössä vain oikeita ratkaisuja pallon kanssa. Gert Remmel analysoi Iniestaa seuraavasti: "Löytää tilan, ei pakota peliä, täyttää tilaa, pyrkii ottamaan pallon haltuun positiiviseen peliasentoon oikeaan rytmiin." Iniesta on joukkuepelaaja viimeisen päälle. Häntä ei kiinnosta henkilökohtaiset pokaalit, ainoastaan joukkueen menestyminen merkitsee ja sen eteen Andres antaa aina kaikkensa. Uskomattoman arvostettu joukkuekavereiden keskuudessa.

David Silva - Pääsi avauksen pelaajaksi ja suorituikin hyvin turnauksessa. Oli ennen kaikkea tehokas! Tärkeitä maaleja, mukaan lukien finaalin avausmaali. Mukaan mahtui myös maalisyöttöjä, mutta ehkä peruspelaamisessa on sittenkin vielä parannettavaa. Hieman pehmyt kaksinkamppailuissa ja juoksuvauhti on liian verkkainen. Silva pelasi kuitenkin loiustavan turnauksen ja hänen on luettava ehdottomasti turnauksen onnistujiin.

Cesc Fabregas - Cesc oli joukkueen monitoimimies. Rooli kuin rooli hoitui ja tässä haalarimiehen roolissa Fabregas kyllä onnistui. Avauksessa pelasi valeysinä ja onnistui siinä hyvin. Kun oli vaihtopelaajana ja pääsi kentälle, niin Cesc kykeni tuomaan jälleen tehoja. Ampui ratkaisevan rankkarin Portugalin verkkoon jäätävästi tolpan kautta. Fabregasilla oli voimia pelata, sillä häntä ei peluutettu Barcelonassa piippuun ja siksi pelitaso säilyi korkealla tasolla läpi turnauksen. Tärkeä palanen del Bosquen pelaajapalapelissä.

Fernando Torres - Maalipörssin voittaja pienillä peliminuuteilla on hieno suoriutus. Näytti ajoittain löytävän Pool-aikojen pelivirettään, mikä lupaa hyvää miehen uraa ajatellen. Joutui kuitenkin del Bosquen taktiikkapelin "uhriksi", sillä Mursu tykkäsi peluuttaa 4-6-0 systeemiä monissa matseissa. Kun Torres pääsi pelaamaan, niin oli pääosin tehokas ja siitä propsit Torresille.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Hola manolot.

Niinhän siinä kävi, ettei maailman parhaalle löytynyt vieläkään pysäyttäjää. Otteet eivät ennen finaalia vakuuttaneet hetkeäkään, mutta väliäkös tuolla, jos mestaruuden ottaa silti. 2008 Italia-ottelun jälkeen tuli tunne, että tällä kertaa nuo taitaa mennä loppuun asti. 2010 sama tunne tuli Saksa-välierän jälkeen, mutta tänä kesänä vasta David Silvan tekemän finaalin avausmaalin jälkeen. Ilmeisesti 2014 vaaditaan finaalissa 2-0 -johto ennen kuin samainen tunne taas valtaa mielen.

Ainoastaan kisojen parhaan pelaajan pysti meni väärin, sillä luonnollisesti Iker Casillas oli jälleen joukkueensa selkäranka, aivot, keuhkot, sukupuolielimet ja sydän. Vahva turnaus ikisuosikiltani, mutta näihinhän on Ikermanin kanssa totuttu. Hieno mies. Andrés Iniesta otti sitten paikkansa pelillisenä johtajana, pallo pysyy hienosti jalassa ja älykkyyttä löytyy.

Eihän siitä kauan ole, kun mietittiin, että miten Espanjan käy, kun Carlitos Puyolito lopettaa ja David Villa ei osu enää maalipuiden väliin. No miten sitten kävi, kun Puyol ja Villa olivat poissa? EM-finaalissa 4-0 -voitto Italiasta. Ei tämä joukkue ole yhdestä miehestä riippuvainen. Tai voisi olla, mutta en nyt sano, että kenestä.

Luis Aragonés loi ja Vicente del Bosque jalosti ikuisesta keskinkertaisuudesta kaikkien aikojen parhaan maajoukkueen.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös