YV ei edelleenkään vakuuta, vaikka eilen kaksi ylivoimamaalia tulikin. Ensimmäinen oli tyypillinen Antti Virtasen maali (heh), olisi voinut tulla tasakentällisinkin. Toisessa oli oikeaoppinen kuvio, maskia ja Malmivaaran kova ja tarkka veto, kerrankin maalia kohti. Kakkos-yv:hen haettiin muutosta, siellä pelasivat Louhivaara-Vänttinen-Hytönen ketjuna, hyvä. Vänttinen on liekeissä, ja mieheltä löytyy yv:hen riittävät kädet. Louhivaaran peliin tuntui muutenkin tulevan lisää rohkeutta maalin jälkeen.
Mutta se ykkös-yv... jotenkin hidasta on, ja näkisin syyksi viivamiesten hitauden ja kiekon hautomisen. Laukaukset eivät lähde kätisyyksistä johtuen suoraan syötöstä. Muutenkin kuteja pihdataan, ja ne tulevat usein huonoista kulmista. Lisäksi varsinkin Mäntymaan vedoista yli puolet tuntuu osuvan ensimmäiseen äijään. Ykkös-yv:n paras pyörityskin päättyi juuri Mäntymaan hätäiseen kutiin päin ensimmäistä ukkoa. Jos on Kaijomaalla kiintiöpaikka kokoonpanoon, niin Mäntymaalla ja Koskisella tuntuu olevan kiintiöpaikat ykkösylivoimaan. Voisi tuossa kokeilla vaikka Viitasta, tuskin tulos huononisi. Mutta näillä varmaan mennään, kun on koko kausi menty. Josko se siitä aukeaisi.
Alivoima oli erinomaista, varsinkin Sipiläinen, Vänttinen, Hytönen ja Louhivaara hoitivat hommansa hyvin, ja pakit keskittyivät olennaiseen. Yhden maalin olisi toki voinut tehdä av:lla tulleista paikoista, mutta hyvä näinkin.