Jalkapallossa, kun olet nuorena Suomen huippuja, on sinulla pieni mahdollisuus kansainväliseen uraan ja pystyt elättämään hyvin itsesi urasi läpi. Saat ehkä vähän pesämunaa tulevaisuuden varallekin. Jos sen sijaan lajivalinta olisi ollut jääkiekko, olisit tuleva miljonääri. Jääkiekko on laji, missä tie hyvin tienaavaksi ammattilaiseksi on helpoin ehkä kaikista lajeista maailmassa. Kunhan sinulla vain on mahdollisuus sitä harrastaa. Periaatteessa tämän mahdollistaa jenkkien riistopolitiikallaan hankkima yleinen vauraus, minkä vuoksi rahaa showbisnekseen käytetään siellä hirvittäviä määriä. Tästä johtuen venäläiset oligarkit haluavat tarjota omaan sarjaansa kovia nimiä kovalla palkalla. Näiden kahden liigan jälkeen maailmassa on vain muutamia kansallisia sarjoja, mistä voidaan puhua ammattilaissarjoina. Taso ei ole siis kovin laaja ja pienessä lammessa kilpailu on kovaa. SM-liigan kaltaisten sarjojen joukkueiden on pakko tarjota budjettiinsa ja yleiseen taloustilanteeseen nähden kohtuullisen kovia palkkoja pelaajilleen, jotka yleisen urheilijan mittapuun mukaan eivät ole edes huippu-urheilijoita. Toisin sanoen ammattiurheilijoita. Pelaajathan tästä tietysti hyötyvät eniten. Jalkapallossa tilanne on eri. Euroopan suurseurat tarjoavat saman suuruisia miljoonia pelaajilleen, mutta kilpailutilanne on täysin eri. Jalkapalloa harrastaa miljardi ihmistä tällä planeetalla. Kansallisia sarjoja on joka maassa ja vapaan liikumisen, se löysän pakolaispolitiikan takia koko eurooppa on täynnä ympäri maailman tulevia yrittäjiä. Tie maailman huipulle on käsittämättömän vaikea. Tämän vuoksi pidän Litmasen ja Hyypiän uria kovempina saavutuksina, kuin Selänteen.
Kurrit tai Tikkaset voidaan unohtaa näistä jutuista kokonaan.