Epäpuhtaat ja kyseenalaiset taklaukset Pohjois-Amerikan sarjoissa

  • 2 177 204
  • 9 663

TML

Jäsen
Twitterissä oli että Gilles olisi napannut 10 ottelun pelikiellon tällä kertaa. Eli yks enemmän edellisestä. Vielä kerkee tällä kaudella tekemään typeryyksiä lisää.

Vahvistetaan linkin kera kunhan löytyy.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Hyvä joo että Gillies sai reilun kakun. Snadisti erikoinen ratkaisu vetää tuommoinen paluupelissä kohtuullista julkisuutta saaneen törttöilypelikiellon jälkeen.

Oot näköjään kattellu tilastotkin samoilla laseilla kuin tuon videonkin... meikän tilastoissa ei näy poikkarikakkosta missään kuten ei näy myöskään videolla käsivarteen kohdistunutta iskua. Mutta ei se mitään, maailmaan mahtuu monenlaista näkökulmaa.

Kuten Pica jo tuossa ylempänä sanoi, niin kakkonen siitä iskusta Lucicille annettiin. Enhän mä väittänyt että olisi saanut poikittaiskakkosen vaan että sai kakkosen siitä poikittaisesta. :) Eivät nuo jäähyjen syyt ole jostain syystä aina ennenkään tuntuneet kauhean tarkkoja olevan. Ja ansaittu jäähy ilman muuta, kovaahan tuo kolasi.

Ei kieltämättä ollut kauhean hyvät lasit, nyt kun hidastettuna kelasin niin numeroonhan se keppi ensimmäisenä osuu eikä logoon. Eli vähän alempana olikin osumakohta kuin ensin katsoin, tuo liikerata vähän hämää.

Toki myönnän etten tuota peliä katsellut, joten en ole muuta kulmaa nähnyt kuin tuon.

EDIT: Ja todetaan vielä etten pidä tuota joukkuetta minään kokoelmana laupiaita samarialaisia, ei sellaista joukkuetta varmasti löydy. On siellä joskus tultu puun takaa ja jostain syystä erityisesti tällä kaudella ollut hälyttävän monta tappelua joissa on lyöty jäässä olevaa. En allekirjoita.
 
Viimeksi muokattu:

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Mielenkiintoista ettei täällä olla mitenkään kommentoitu Bostonin viime yön sankarin eli Lucicin poikkaria suoraan Moorea päähän?

Tässä youtube-video aiheesta. N. puolentoista minuutin kohdalla näkyy ehkä parhaiten Lucicin poikkari.

Eihän tuo nyt mikään poikkari edes ole. Päähän hän kuitenkin tinttaa pitäen kahdella kädellä kiinni mailasta, mutta "lyö" ainoastaan yläkädellä eli ns. tupilla. Tuppia tuossa ei kuitenkaan käytetä vaan osuma annetaan pelkästään hanskalla. Pysäytä video ja kelaa isku-hetkeen. Ei pelikiellon arvoinen teko.
 

ipaz

Jäsen
Mielenkiintoista ettei täällä olla mitenkään kommentoitu Bostonin viime yön sankarin eli Lucicin poikkaria suoraan Moorea päähän?

Mitäs tuo Dominic (Steven-veli) Moore oli oikein tehny, kun Horton yritti saada sitä tappelemaan? Menee melkein vaihtoaitioon perässä kyselemään kuulumisia...
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Katselin peliä uudetaan ja Moore taklaa selvästi kiekotonta Hortonia avojäällä Bostonin puolustusalueella (ensimmäistä erää jäljellä 7.15) ja tämän tilanteen jälkeen Horton oli menossa selvittämään asiaa Lightningin penkille asti.

Pelissä oli mukana tunnetta ja tapahtumia useampaankin yhteenottoon Bostonin puolelta: Kubina tökki ja räksytti tuomarin selän takaa vanhaan kunnon Komisarek-tyyliin, Recchi kampattiin ja törmäsi kovaa vauhtia tolppaan, Kampfer sai aivotärähdyksen puhtaasta kovasta taklauksesta.

Lightning on kuitenkin rakennetty nyky-Detroitin malliin eli tappeleminen on harmittavan alhaalla tärkeysjärjestyksessä, Lucic-Brewer (Mooren sijaisena) jäi siis ainoaksi.
 

Brunberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kyynärpäätaklaus
Kyllähän tuo Lucic näyttäisi pelissä saaneen kakkosen tuosta salamalogon kohdalle osuneesta iskustaan. Ei siinä mitään, ihan aiheellista, sen verran kova osuma käteen kumminkin.

Värilaseissa ei ainakaan ole vikaa kun noin oikein näyttää. Ihan puhdas poikkari päähän oli.
 

Pica

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tanner Jeannot
Löysin videon Mooren taklauksesta kiekottomaan Hortoniin ja vaikka ihan ei päähän taida osuakaan niin luistimet nousevat jäästä. Jostain syystä tuomarit eivät tähän puuttuneet ja Bostonin pojat ottivat tilaisuuden tullen oikeuden omiin käsiinsä.

Moore - Horton (youtube.com)

Tuskin Lucic saa lisäsanktioita teostaan ja en usko että tuota Moorenkaan taklausta lähdetään kelailemaan, seuraavassa pelissä sitten jatketaan jos jotain jäi hampaankoloon.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Twitterissä oli että Gilles olisi napannut 10 ottelun pelikiellon tällä kertaa. Eli yks enemmän edellisestä. Vielä kerkee tällä kaudella tekemään typeryyksiä lisää.

Kerkeää hyvin kärsimään pelikieltonsa ennen seuraavaa Pittsburgh-ottelua.

Clutterbuckia lainatakseni: There's no way that guy should be in the National Hockey League.

P.S. Joko Konopka on kerennyt itkemään kuinka Gilliesille tekee taas vaikeaa elättää perheensä, kun asetetaan epäreilusti pelikieltoon? It's not right.
 

ZwIs

Jäsen
gillies

Kukaan ei ole vieläkään puolustanut Gilliesiä ollenkaan, olkapää-olkapäätä vasten taklauksesta 10 peliä pelikieltoo. Mitä vittua nyt?? En yhdessä Don Cherryn kanssa ymmärrä ollenkaan miten näin voi tapahtua. Jounikin totesi blogissaan että Gillies ei tehnyt oikeestaan mitää väärää.
Don Cherry puolestaan Coach's Cornerissa.
Soupy Cambell vissiin antoi tuomion katsomatta miksi Clutterbuckin pää aukesi. Clutterbuckin tapaista pelaajaa pitääkin mennä ojentamaan tälläisten selkäpuolelle osuneiden taklausten jälkeen. Tappeluhan tuossa olisi syntynyt ellei Clutterbuckin pää olisi auennut osuessaan plexiin.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ei jaksa puolustustella Gilliesiä koska siitä seuraa vaan hirveetä paskaa tällä palstalla. Koska suurinosa tämän palstan kirjoittajista on tuominnut miehen jo ihmisjätteeksi.

Ja mitä tulee Campbeliin niin kyllähän onnenpyörä pelikieltojen suhteen on pyörinyt jo monta vuotta. Kyllähän Gililesin tuomio oli melko hanurista. 20 vuotta sitten olisi selvitty 2min jäähyllä.
 

TaoTao

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kukaan ei ole vieläkään puolustanut Gilliesiä ollenkaan, olkapää-olkapäätä vasten taklauksesta 10 peliä pelikieltoo. Mitä vittua nyt?? En yhdessä Don Cherryn kanssa ymmärrä ollenkaan miten näin voi tapahtua. Jounikin totesi blogissaan että Gillies ei tehnyt oikeestaan mitää väärää.
Don Cherry puolestaan Coach's Cornerissa.

Tässä on vaan kauheasti merkitystä sillä, mistä kulmasta videota pyöritellään. Sekä Jounin blogin että Cherryn videon kuvakulma on sellainen, ettei tuota Gilliesin vasemman käden liikettä näe kunnolla.

Mutta esimerkiksi tässä ketjussa on keskusteltu tämän videon perusteella, missä näkee kun Trevor lyö vasemmalla kädellään Clutterbuckin pään pleksiin.

EDIT: Niin ja kommentoidaan nyt vielä että eihän Gilliesin pelikielto nyt ole missään linjassa minkään kanssa, mutta vähän ehkä rajua väittää ettei näe mitään väärää tuossa lyönnissä.
 
Viimeksi muokattu:

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
20 vuotta sitten olisi selvitty 2min jäähyllä.

Siinähän se tuli, nyt eletään vuotta 2011. Päähän kohdistuneet iskut framilla, Gillies apinoi itselleen ansaitun pelikiellon Pittsburgh-pelissä ja paluuottelussaan laitto Clutterbuckin pään pleksiin.

Kova oli (jälkimmäinen) tuomio tekoon nähden, mutta taustat tietäen ei pitäs olla valtaisa yllätys kenellekään. En Gilliesiä ihmisjätteeksi haukkus, jälkimmäinen tilanne tapahtu nopeasti, mutta hänen esitykset ja käytös huomioiden, en yhtään ihmettele ettei ole saanut jalansijaa Isoon Liigaan pitkän peliuransa aikana.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Jouni toteaa tuossa blogissaan "Clutterbuckin pää osui pleksiin, mutta hän oli ok. Hän ei loukkaantunut mitenkään.". Pelasi toki myöhemmin tuossa samaisessa ottelussa ja seuraavassakin pelissä (vähän kuten Crosby Stecklel-yhteentörmäyksen jälkeen), mutta kuitenkin on nyt sivussa loukkaantumisen takia. Että se siitä etteikö Clutterbuck olisi muka loukkaantunut mitenkään.

Clutterbuck out with "upper body" injury stemming from Gillies hit | StarTribune.com

Joku tuolloin Islanders-Pittsburgh pelin jälkimainingeissa totesi, ettei kukaan loukkaantunut tuossa pelissä yhtä vakavasti kuin esimerkiksi Cooken taklauksien seurauksena. Tuostakin ottelusta on kulunut jo kuukausi ja silloinen Gilliesin uhri, Eric Tangradi, on vieläkin sivussa aivotärähdyksen vuoksi.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Siinähän se tuli, nyt eletään vuotta 2011. Päähän kohdistuneet iskut framilla, Gillies apinoi itselleen ansaitun pelikiellon Pittsburgh-pelissä ja paluuottelussaan laitto Clutterbuckin pään pleksiin.
Totta turiset että ajat ovat viereneet ja peli muuttunut. Mutta ei niitä loukkaantumisia tullut 20 vuotta sitten sen enempää kuin nytkään vaikka silloin taklauksista jaettiin pienempiä jäähyjä. Silloin asiat hoidettiin jäällä ilman typeriä 10 ottelun pelikieltoja. Tiesit että jos vedät jonkun levyksi niin aivan varmasti vastaat siitä. Nykyään voit tehdä mitä vaan ja kukaan ei tee mitään pelikieltojen, järkyttävien jäähyen, instigator tuomioiden takia. Kyllä sitä ennen mietti kun Detroitia vastaan pelas että vedänkö nyt kyynärpäällä jotain ja sit katsoi Red Wings penkille ja siellä Bob Probert pisti tuimaa katsetta. Tais jäädä tekemättä.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Saako niin sano ääneen, että Gilliesin teko osuin juuri oikeaan pelaajaan? Cloutterbuck omalla pelityylillään on varmasti edesauttanut usemman aivotärähdyksen syntyyn. Aivotärähdyksistä on muodostunut muodikas ilmiö Crosbyn valitettavan loukkaantumisen myötä. Tosi asian laita niin, että suurinosa aivotärähdyksistä on erittäin valitettavia tapahtumia. Aisaa ei korjata ristiinnaulitsemalla yksi farmi gooni.

Oikeastihan suurin osa aivotärähdyksistä taitaa aiheutua kovista sääntöjen mukaisista takalauksista. Cloutterbuckin kaltaisten likaisten pelaajien muiden pelaajien terveyttä kunnioittamaton pelityyli on varmasti suurin yksittäinen tekijä aivotärähdysten takana. Ongelmaa ei taida olla mahdollista mitenkään korjata ilman pelin dramaattista muuttamista paljon vähemmän katsojaa kiinnostavaksi.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Cloutterbuck omalla pelityylillään on varmasti edesauttanut usemman aivotärähdyksen syntyyn. ... Oikeastihan suurin osa aivotärähdyksistä taitaa aiheutua kovista sääntöjen mukaisista takalauksista.

Minä näen asian niin, että CLUTTERBUCK ei mikään varsinainen päätaklaussikailija ole. Mies ajaa kyllä kaikkea mikä liikkuu ja lujaa, mutta harvemmin päähän. Kyllähän edelleenkin suurin osa aivotärähdyksistä aiheutuu kovista päähän osuneista taklauksista, vaikka "suurin osa taitaa"-mutuiluasi enempää faktaa mullakaan ei ole tähän just nyt laittaa. En vain pysty mitenkään näkemään sääntöjen mukaisia ei-päähän-osuneita taklauksia suurimpana tekijänä aivotärähdysten syntyyn, vaikka katsoisin asiaa miltä kantilta hyvänsä.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Saako niin sano ääneen, että Gilliesin teko osuin juuri oikeaan pelaajaan?

**********

Cloutterbuckin kaltaisten likaisten pelaajien muiden pelaajien terveyttä kunnioittamaton pelityyli on varmasti suurin yksittäinen tekijä aivotärähdysten takana.

Viimeisen kolmen kauden ajalta (Clutterbuckin ensimmäiset kokonaiset NHL-kaudet) kun katsotaan taklaustilastoja, niin Clutterbuck on aika kirkas ykkönen. Jäähyjä toki massiiviset 176 minuuttia näiden kolmen kauden aijalta saldona, joten kyllähän tuo likainen ja vastustajia kunnioittamaton pelityyli on selkeästi ollut esillä.

Jos totta puhutaan, niin mitä helvettiä? Joko täällä nämä pari nimimerkkiä (stunt cock ja ZwIs) eivät ole nähneet käytännössä yhtään Clutterbuckin peliä, tai sitten eivät vain ymmärrä mikä ero on paljon ja kovaa taklaavalla pelaajalla, ja oikeasti likaisella pelaajalla. Clutterbuck taklaa ihan helvetin paljon, mutta ne edes siinä likaisen rajoilla olevat taklaukset on laskettavissa Clutterbuckin kohdalla kolmen kauden ajalta kahden käden sormin. Mies ei ota lisäpolkaisuja ennen taklausta, ei hyppää taklauksiin ja pitää kädet alhaalla. Painavia vartalotaklauksia suurin osa niiteistä, harvinaisempia sitten nuo avojäällä tapahtuvat isommat pommit, mutta on niitäkin muutamia nähty, eikä ihme kun noita taklauksia mies hakee kuitenkin niin paljon jokaisessa ottelussa.

Gilliesiä en muuten halua isommin haukkua, se Tangradi-case nyt oli perseestä enkä tuollaista toimintaa olisi odottanut kun miehen aiempi lätkäura on ollut enemmänkin tappeluiden ja kovan pelaamisen värittämä, ei niinkään sikailujen. Clutterbuckiin kohdistunut taklaus ei olisi todellakaan ollut 10 ottelun pelikiellon arvoinen, mutta tuossa nyt Campbell ylireagoi hieman todennäköisesti vain ja ainoastaan siitä syystä että Gillies oli palannut pelikiellostaan kaukaloon noin erää aikaisemmin.

Itse Gilliesin taklauksesta ei nyt ole enää isommin sanottavaa muuten kuin nimimerkille ZwIs, joka voisi etsiä jonkun muun videon taklaukseen kuin CBC:n esittämän yhden kuvakulman pätkän missä ei tuota Gilliesin vasemman käden osumaa näy. Osuu Clutterbuckia kyllä päähän, ja aiheuttaa osuman pleksien kanssa josta sitten (ilmeisesti) tuo loukkaantuminenkin aiheutui. Vielä tosin ei ole Wildin puolelta annettu virallista tiedotetta että kyseessä olisi aivotärähdys, mutta tässä tilanteessa en osaa tuota "upper body injurya" muutenkaan tulkita.

Edelleenkään, ei ollut kymmenen ottelun pelikiellon arvoinen taklaus mielestäni, mutta tämä on Campbellin onnenpyörän tulos tällä kertaa, ja voisi melkein todeta että Gilliesin kannalta rosvosektori napsahti.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Mikälienee suurin aivotärähdysten aiheuttaja nimimerkki tinkezionen perstuntuma on erilainen, kuin oma pertuntumani. Joku näppärä saattaisi jopa kaivaa jonkun wikipedia linkityksen tai ainakin youtubematskua oman kantansa todistamiseksi. Omasta mielestäni on hieman liian yksioikoista vetää suora yhteys päähän kohdistuneiden taklausten ja aivotärähdysten suhteen, jos mietitään aivotärähdysten yleisintä aiheuttajaa.

Päähänkohdistuneita taklauksia tapahtuu murto-osa normaalien taklausten määrästä. Aivotärähdys jääkiekossa taitaa lähes aina aiheutua pään liian nopeasta kiihtyvyysliikkeestä. Tälläisen kiihtyvyyden mahdollisesti aikaansaavista tekijöistä useimmiten esiintyvät puhtaat taklaukset. Yksittäiset esimerkit eivät juurikaan vaikuta tilastollisesti mitenkään, mutta siitä huolimatta esimerkkinä vakavasta puhtaan taklauksen aiheuttamasta aivotärähdyksestä voisi mainita vaikka coloradon Peter Muellerin. Toisena esimerkkinä San Josen tämän kauden aikana kärsimistä aivotärähdyksistä 100% on aiheutunut putaista taklauksista.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Jos totta puhutaan, niin mitä helvettiä? Joko täällä nämä pari nimimerkkiä (stunt cock ja ZwIs) eivät ole nähneet käytännössä yhtään Clutterbuckin peliä, tai sitten eivät vain ymmärrä mikä ero on paljon ja kovaa taklaavalla pelaajalla, ja oikeasti likaisella pelaajalla.

Tai sitten nimimerkki saikkalla ja allekirjoittaneella on erikäsitykset likaisen pelaajan määrityksestä. Likainen pelaaja ei ole käsitteenä mikään absoluuttinen tietosanakirjasta löytyvä käsite. Ensinäkin jäähyminuutit ovat huono kriteeri lähteä jakamaan pelaajia likaisuuden suhteen. Jim McKenzie keräsi uransa aikana yli 1700 minuuttia jäähyjä. Tekevätkö nämä minuutit hänestä likaisen pelaajan? Omissa kirjoissani Clutterbuckista tekee teknisesti puhtaista taklauksista huolimatta likaisen pelaajan ylikovien taklausten metsästäminen yhdistettynä haasteista kieltäytymiseen.

Youtubesta voi muna pystyssä kelailla Clutterbuckin taklauksia ja tehdä analyysiä, ovatko luistimet jäässä, kädet ylhäällä tai onko taklauksissa hyppyä, mutta taklauksien teknisestä puhtaudesta huolimatta taklaus voi olla vastustajaa kunnioittamaton ja vahingoittava teko.
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Omissa kirjoissani Clutterbuckista tekee teknisesti puhtaista taklauksista huolimatta likaisen pelaajan ylikovien taklausten metsästäminen yhdistettynä haasteista kieltäytymiseen.

Ok, eli omaat todella erikoisen mielipiteen, varsinkin jos olet oikeasti nähnyt enemmän kuin kolme Clutterbuckin peliä. Ylikovista taklauksista en osaa sanoa, kun en ole sellaisten hakemista Clutterbuckilta liiemmin nähnyt. Vetää kyllä jokaisen tilanteen täysillä loppuun, niin kuin kuuluukin.

Tappeluista sitten voi olla montaakin mieltä, mutta mies on itse sanonut ettei lähde turhaan tappelemaan puhtaiden taklausten jälkeen koska siinä ei ole järkeä. Jos tilanne on sellainen että se vaatii hanskojen tiputtamista niin ne kintaat varmasti irtoavat etujaloista, kyllähän miehellä muutamia tappeluita on aikaisemmilta kausilta, mutta tällä kaudella varsinkin loistavat peliesitykset ja kasvanut rooli joukkueessa ovat syöneet ennestäänkin kohtalaisen vähäistä hanskausinnokkuutta.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Ok, eli omaat todella erikoisen mielipiteen, varsinkin jos olet oikeasti nähnyt enemmän kuin kolme Clutterbuckin peliä.

...Vetää kyllä jokaisen tilanteen täysillä loppuun, niin kuin kuuluukin.

Onko näihin jokaisen tilanteen loppuun vetämisiin sattunut tilanteita, joissa voidaan tulkita vastustajan kunnioituksen vaarantuneen, jos kunnioitukseksi luetaan muutkin tekijät, kuin taklauksen teknisen puhtauden?
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Onko näihin jokaisen tilanteen loppuun vetämisiin sattunut tilanteita, joissa voidaan tulkita vastustajan kunnioituksen vaarantuneen, jos kunnioitukseksi luetaan muutkin tekijät, kuin taklauksen teknisen puhtauden?

Ei mielestäni. Jos esimerkiksi pakki jää katselemaan syöttöään eikä ota tulevaa taklausta vastaan niin se on taklattavan pelaajan vastuulla siinä kohtaa. Muutenkin kun suurin osa Clutterbuckin taklauksista on karvaustilanteissa suoritettuja taklauksia vastustajan puolustajiin, niin ei noissa tilanteissa edes pääse suorittamaan millään tavalla sikamaisia taklauksia ellei sitten taklaa kädet ylhäällä, hyppää taklaukseen tai kelaa juuri ennen osumaa vielä lisää vauhtia.

Tätä voit kysyä keneltä tahansa Wildin pelejä enemmän seuraavalta, ja vastaus on aina sama; Clutterbuck taklaa paljon ja puhtaasti, eikä vastustajan kunnioittamista voi mielestäni kyseenalaistaa millään. Gilliesin taklausta edeltävässä Clutterbuckin niitissäkin (boarding) mies himmasi vauhtia siinä kohtaa kun Islandersin pelaaja alkoi onkia kiekkoa jaloistaan ja käänsi selkänsä kentälle päin. Ja tämä siis tapahtui juuri ennen taklausta, sen voi jokainen kelailla YouTube-pätkistä, ja se on tosiaan alle sekunti ennen taklausta. Jäähy oli oikea tuomio, mutta tuokin tilanne osoittaa sen että mies pyrkii aina taklaamaan puhtaasti eikä laittamaan vastustajia lasarettiin niiteillään.
 

stunt cock

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks, HPK
Ei mielestäni. Jos esimerkiksi pakki jää katselemaan syöttöään eikä ota tulevaa taklausta vastaan niin se on taklattavan pelaajan vastuulla siinä kohtaa. Muutenkin kun suurin osa Clutterbuckin taklauksista on karvaustilanteissa suoritettuja taklauksia vastustajan puolustajiin, niin ei noissa tilanteissa edes pääse suorittamaan millään tavalla sikamaisia taklauksia ellei sitten taklaa kädet ylhäällä, hyppää taklaukseen tai kelaa juuri ennen osumaa vielä lisää vauhtia.

Tässä se suurin mielipiteiden ero sitten tulee. Mielestäni tilanteita ei voi tulkita noin mustavalkoisesti. Vastustajan kunnioitusta on se, ettei tarkoituksellisesti vahingoita vastustajaa puhtaallakaan taklauksella. Onko se muka vastustajan kunnioittamista, jos havaitsee ettei vastustaja ole yhtään valmistautunut taklauksen vastaanottamiseen sekä on haavoittuvassa tilanteessa ja tästä huolimatta vie kovan taklauksen loppuun vastustajan loukkaantumisriskistä huolimatta?

Jäähy oli oikea tuomio, mutta tuokin tilanne osoittaa sen että mies pyrkii aina taklaamaan puhtaasti eikä laittamaan vastustajia lasarettiin niiteillään.
Selkään taklaamisesta hankittu jäänyt on aika huono todiste Clutterbuckin likaisuuden kiistämisessä. "Clutterbuck taklaa niin puhtaasti, että taklaa selkäänkin puhtaasti".
 

Saikka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhmät ihmiset ja epähauskat läpät.
Onko se muka vastustajan kunnioittamista, jos havaitsee ettei vastustaja ole yhtään valmistautunut taklauksen vastaanottamiseen sekä on haavoittuvassa tilanteessa ja tästä huolimatta vie kovan taklauksen loppuun vastustajan loukkaantumisriskistä huolimatta?

Taidat vihata Scott Stevensia. Tai Niklas Kronwallia. Tai kaikkia paljon ja kovaa taklaavia jääkiekkoilijoita. Selkeästi et pidä Clutterbuckista pelaajana, joten väittelykin on kohtalaisen turhaa, mutta sanotaan nyt vielä se, että minun kirjoissani pää alhaalla tai passiaan ihailemaan jäävä pelaaja on vapaata riistaa. Ei taklaavan pelaajan pidä jättää taklaamatta (puhtaasti) vain siksi että taklattava pelaaja ei ole hereillä.

Tuo laitataklaus oli vain esimerkki siitä ettei Clutterbuck ole todellakaan pistämässä äijiä lasarettiin kaukalossa, vaan jos oikeasti on äijä vaarallisessa tilassa kuten nyt, niin ei vedetä MattCookemaisesti voimalla selkään, vaan yritetään edes ottaa vauhtia pois. Taitaa myös olla ensimmäinen oikeasti likainen taklaus miehen NHL-uralla. Saa todistaa väitteen vääräksi jos löytyy kiinnostusta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös