Oli tänään ainakin melkoisen heikko, ei montaa hyvää torjuntaa jäänyt mieleen ja vähän kaikki meni.Ei ole tännekin himoitulla Ortiolla ollut riemukulkua Ässät-uran alku.
Samoin kuin Teissalalle.Olisi muuten Salinille käyttöä.
Ei ainakaan viimekauden Teisalalle.Samoin kuin Teissalalle.
Kuinkahan kauan tämän turhakkeen perään joku jaksaa itkeä? Salin olisi pitänyt pitää, Teissalaa ei.Samoin kuin Teissalalle.
Sori että menee vähän väärään ketjuun.. yhtään teidän matsia en ole tällä kaudella nähnyt joten miltä se Kiviharjun peli näyttää? Enkä nyt tarkoita puolustuspäätä vaan enemmänkin kiinnostaa peli hyökkäysalueella, antaako Ville pelata vai onko varman päälle pelaamista? Pelottaa vaan jos Ville tappaa Aroninkin pelihalun.Itse taas näin Salinin pelin viime kaudella niin, että alkukaudesta pelasi hyökkäyssuuntaan todella hyvin. Tarjosi maalipaikkoja ja pääsi itsekin laukomaan nousemalla siihen b-pisteiden väliin. Paremmalla omalla sekä muiden pelaajien viimeistelyllä olisi tehnyt ihan eri tehot. Sitten tuli huonoja oman pään pelejä ja kiekollisia virheitä ja sitä mukaa peliaika väheni ja itseluottamus katosi. Minusta ei nähty hänen kohdallaan sen kuuluisan tuloksen taakse.
Jos nyt esim. vertaa tämän kauden Kiviharjuun, niin paljon parempaa suorittamista Salinilla viime kaudella. Tämä nyt nähty oli jo viime kaudella tuloillaan Salinin osalta. Vituttaa.
Antaa pelata kyllä, hasseja tulee mutta tänään tuli onnistumisiakin.Sori että menee vähän väärään ketjuun.. yhtään teidän matsia en ole tällä kaudella nähnyt joten miltä se Kiviharjun peli näyttää? Enkä nyt tarkoita puolustuspäätä vaan enemmänkin kiinnostaa peli hyökkäysalueella, antaako Ville pelata vai onko varman päälle pelaamista? Pelottaa vaan jos Ville tappaa Aroninkin pelihalun.
Sori että menee vähän väärään ketjuun.. yhtään teidän matsia en ole tällä kaudella nähnyt joten miltä se Kiviharjun peli näyttää? Enkä nyt tarkoita puolustuspäätä vaan enemmänkin kiinnostaa peli hyökkäysalueella, antaako Ville pelata vai onko varman päälle pelaamista? Pelottaa vaan jos Ville tappaa Aroninkin pelihalun.
Syöttöpiste tuli, kun Carolinan laukaus kimposi kulmaan. Jäky haki sieltä irtokiekon, luisteli kohti siniviivaa ja jätti kiekon viivasta nousevalle ketjukaverilleen, laukaus ja maali. Jäkyn maali tuli kun ahneesti karvasi kiekon keskialueella ja pinkaisi läpiajoon. Ei asetellut liian pitkään, vaan nopea laukaus yläkulmaan. Helppoa ja kivaa. Mutta kyllä on outoa katsoa Jääskää vieraassa paidassa.Jääskä Carolinan paidassa ensimmäiseen erään harjoitusmatsissa 1+1
Jääskä Carolinan paidassa ensimmäiseen erään harjoitusmatsissa 1+1
Mä pelaisin mielelläni AHL:ssä; jossain San Josessa palmujen katveessa. Paljon mielummin kuin loskaisessa Helsingissä joukkueessa jossa on kummallinen negatiivinen taustavärinä. Paluu Helsinkiin tuntuisi askeleelta taaksepäin uralla.Aleksanteri Kaskimäki on lähetetty St. Louisin leiriltä AHL:n Springfieldiin:
Blues reduce training camp roster by 14 | St. Louis Blues
St. Louis Blues President of Hockey Operations and General Manager Doug Armstrong announced today the team has assigned 13 players to their AHL affiliate, the Springfield Thunderbirds, while assigning another to their junior team. Players assigned to Springfield are Jeremie Biakabutuka, Michael...www.nhl.com
... ja Kasper Halttunen Sharksista AHL:n San Jose Barracudan harjoitusleirille:
Sharks trim Training Camp roster | San Jose Sharks
San Jose Sharks (@SanJoseSharks) General Manager Mike Grier announced that the following players have been reassigned to the training camp of the San Jose Barracuda: FORWARDS: Filip Bystedt Brandon Coe Kasper Halttunen Tristen Robins DEFENSEMEN: Ethan Frisch Jake Furlong GOALTENDERS: Gabriel...www.nhl.com
Sekä Salin että Teissala pelaavat nyt vapautuneemmin, kun hiuskuontalo on vaihtunut vetyperoksiidiblondista tummaan.”Mitä Otto Salinille on tapahtunut? TPS:aan kesken viime kauden siirtynyt HIFK:n hylkiö on aloittanut kauden häkellyttävällä tavalla. 20-vuotias puolustaja loistaa puolustajien pistepörssin kakkosena saldolla 4+5. Salin on väläytellyt kiekollisia taitojaan aiempinakin kausina, mutta suoritusvarmuus ja puolustuspelaaminen ovat sakanneet. Ei löytynyt ainakaan omasta bingokortista, että Salin keikkuu pakkipörssin kärkisijoilla.”
Vastuuta ja vapauksia löytyi Turusta, ja vääjäämätön läpimurto on nyt toteutumassa.
Luoti ohitettiin. Sulka siis HIFK:n hattuun!Ei ole tännekin himoitulla Ortiolla ollut riemukulkua Ässät-uran alku.
Onneksi soppari Ässiin on vain ensi kevääseen asti, Pesonen voikin iskeä sitten mottipäisellä kiinni ensi kaudeksi. Ikäkin alkaa olla kohdillaan.Paljon parjattu Palola (PPP) on tehnyt tällä kaudella jo viisi maalia. Mukavaa, että miehellä kulkee.
Onneksi soppari Ässiin on vain ensi kevääseen asti, Pesonen voikin iskeä sitten mottipäisellä kiinni ensi kaudeksi. Ikäkin alkaa olla kohdillaan.
Isä Niklas on myös kaksoiskansalainen, kun hankki sen DELissä pelatessaan. Liittynee tähän jotenkin?Avautui että toissa kaudella DEL-liigaan siirtynyt Elis Hede on nykyisin myös Saksan kansalainen. Moniko täällä tiesi ja milloinkohan mahtaa olla tämän kaksoiskansalaisuuden saanut?