Mainos

Entiset HIFK-pelaajat muualla

  • 2 567 656
  • 9 078

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
60-70 % ajasta loukkaantuneena ja ajatus Suomessa pelaamiseen ei mitään kiinnostusta. Unohda Raanta, Ortio ja Kaarlehto. Keksi uusi levy.

No siinä tapauksessa Raanta voidaan varsin hyvin unohtaa, jos hänellä ei ole edes halua Suomessa pelata ja vielä jos on usein loukkaantuneena, niin antaa olla sitten.

Mutta Ortiota en haluaisi ihan täysin unohtaa, sillä hänen sopimuksensa Ässien kanssa oli vain tällainen pätkäpesti, niin siinä mielessä ne Nordiksen ovet kannattaisi pitää hänelle vielä toistaiseksi avoinna. Hyvä veskari kuitenkin on, siitä säkään tuskin oot eri mieltä?

Mitä Kaarlehtoon tulee, niin en mä häntä tänne ikinä kakkosveskarin roolia kummempaan olisi ollut hankkimassakaan ja Ortion tullessa jäisi armotta kolmoseksi, mikäli molemmat heistä tänne tulisivat.

Nyt tosin Taponen pelannut vielä toistaiseksi erittäin hyvin, mutta kyllä mä vaan silti pitkää kautta varten sen Ortion tänne erittäin mielelläni ottaisin, koska niitä hyviä veskareita on aina parempi olla joukkueessa se kaksi kuin yksi. Aina on olemassa se valitettava riski, että jos tulee loukkaantumisia tai sitten ihan vaan se koppi ei tartu ja tarvitaan heittää sitä kakkosmiestä maalin suulle.
 
Wiltord

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No siinä tapauksessa Raanta voidaan varsin hyvin unohtaa, jos hänellä ei ole edes halua Suomessa pelata ja vielä jos on usein loukkaantuneena, niin antaa olla sitten.

Raanta olisi hyvin IFK:n näköinen hankinta. Isoja loukkaantumisia joka vuosi, ikää on sen verran, että tuskin loukkaantumiset vähenee. Samalla vanhoilla meriititeillä varnasti kallis. Sveitsin reissun jälkeen IFK:hon hyvällä palkalla kuntouttamaan ja pelaamaan välillä puolikuntoisena.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Mutta Ortiota en haluaisi ihan täysin unohtaa, sillä hänen sopimuksensa Ässien kanssa oli vain tällainen pätkäpesti, niin siinä mielessä ne Nordiksen ovet kannattaisi pitää hänelle vielä toistaiseksi avoinna. Hyvä veskari kuitenkin on, siitä säkään tuskin oot eri mieltä?
Ortio ei suostunut Suomessa kuin pätkäpestiin. Haluaa pelata ulkomailla vielä.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Nyt tosin Taponen pelannut vielä toistaiseksi erittäin hyvin, mutta kyllä mä vaan silti pitkää kautta varten sen Ortion tänne erittäin mielelläni ottaisin, koska niitä hyviä veskareita on aina parempi olla joukkueessa se kaksi kuin yksi.
Olisikin melkoinen palkinto Tapsalle hyvän alun ja itseluottamuksen rakentamisen jälkeen roudata nyt Ortio tänne.
 
WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Olisikin melkoinen palkinto Tapsalle hyvän alun ja itseluottamuksen rakentamisen jälkeen roudata nyt Ortio tänne.
Luulisi nyt Taposenkin ymmärtävän, että joukkueen etu edellä mennään, jos laadukas torjuja hommataan kaverikseen. Jos käy rubinit keväällä, niin joukkueen tärkein tontti on tuuliajolla.
Toki valmennuksen pitäisi olla hereillä, ettei Tapsa heti uuden hankinnan myötä joutuisi kakkosviulun soittajaksi pienellä peliajalla. Sopiva kilpailutilanne ei pitäisi olla lamauttava tekijä.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Olisikin melkoinen palkinto Tapsalle hyvän alun ja itseluottamuksen rakentamisen jälkeen roudata nyt Ortio tänne.

Käynyt mielessä, että onko Tapsan itseluottamus siinä jamassa, että viime kauden Hovisen tyyppinen veska poistaa hyvillä otteillaan kaiken rentouden ja saa yrittämään liikaa.
Nythän mitään skabailua ei käytännössä ole vaan Taponen saa suht rennoin mielin vetää.
Toivottavasti asia ei ole näin vaan viime kauden epävarmuus johtui jostain muusta.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisikin melkoinen palkinto Tapsalle hyvän alun ja itseluottamuksen rakentamisen jälkeen roudata nyt Ortio tänne.

Joo mutta tämä on kilpaurheilua, eikä siellä voi ajatella liikaa, jos ollenkaan tollaista, että "onkohan tämä nyt reilua tota toista kohtaan". Nyt varsinkin kun ainakin itselläni on varsin hyvin muistissa vielä se Taposen viime kevään sulaminen kevään tärkeimmissä matseissa. Ja vaikka tätä ei olisi edes koskaan tapahtunut, niin kuten olen sanonut täällä monta kertaa ennenkin sen asian, että hyvällä joukkueella on aina hyvä olla riveissään ainakin kaksi hyvää maalivahtia, jos sattuu loukkaantumisia tai sattuu olemaan imu päällä tärkeissä peleissä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään muuten starttaa Koippa Koivistoisella SHL kausi, innolla kyllä seurailen mitä saa revittyä itsestään irti, ihan ehdoton suosikkipelaaja kolmen kauden ajan, helppo toivoa pelkkää hyvää ja menestystä.

Koivistoinen olisi kyllä ollut erittäin hyvä lisä myös tohon tämän kauden joukkueeseen. Mutta kaikkea hyvää vaan Eetulle sinne Ruotsiin ja on aina tervetullut omasta puolestani koska tahansa takaisin Nordikselle.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Mikä ihmeen "IFK-kasvatti" Raanta muka on? Eipä häntä juuri kukaan tänne tuntunut edes kelpuuttavan, kun koitin häntä myös ehdottaa tänne paikkaamaan meidän epävarmaa veskaritilannetta.

Sä olet niin pihalla kyllä kaikesta, kun vaan voi olla!

Jos et tiedä HIFK kasvatteja (kaikki jotka on joko pelannut, pitänyt pelata tai halunnut pelata), niin parempi olla vaan hiljaa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sä olet niin pihalla kyllä kaikesta, kun vaan voi olla!

Jos et tiedä HIFK kasvatteja (kaikki jotka on joko pelannut, pitänyt pelata tai halunnut pelata), niin parempi olla vaan hiljaa.

Jaaha, mitäs Raanta on näistä kriteereistä sitten täyttänyt?

- Ei ole koskaan täällä pelannut.

- Ei ole ainakaan muistaakseni ollut sopimusta tänne kirjottamassa tai "melkein" kirjoittanut.

- En muista kuulleeni sellaista, että Raanta olisi kertonut avoimesti, jos ollenkaan halustaan pelata juurikin IFK:ssa.

- Kerran häntä tänne veskariksi ehdotin ja silloin yksikään ei asiasta pahemmin innostunut, joten sellainen "IFK-kasvatti" tämä Raanta.
 
RedBeast

Oho, eipä sitä enää vanhan mieli tätä asiaa muistanut! Mutta kiitos tiedotuksesta. Liekö tämä jonkin sortin alkavaa ikääntymistä, kun sitä ei enää muista kaikkia asioita niin hyvin, mutta sitten jotenkin sitä vaan itse muistaa edelleenkin jopa paremmin jotain 90-luvun IFK-aikoja.

Tosiaan se NHL-pykälä sitten esti sen Raannan meillä pelaamisen. Mutta olisi kyllä ollut mielenkiintoista Raanta meillä maalissa tuolloin nähdä ja olisi kyllä edelleenkin, mikäli vaan olisi myös kunnossa tänne tullessaan.

Mutta eipä nyt ainakaan tällä(kään) kaudella nähdä Raantaa meidän maalin suulla, kun näkyi mies tehneen sopparin Sveitsiin.
 
RÖDA1897

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jaaha, mitäs Raanta on näistä kriteereistä sitten täyttänyt?

- Ei ole koskaan täällä pelannut.

- Ei ole ainakaan muistaakseni ollut sopimusta tänne kirjottamassa tai "melkein" kirjoittanut.

- En muista kuulleeni sellaista, että Raanta olisi kertonut avoimesti, jos ollenkaan halustaan pelata juurikin IFK:ssa.

- Kerran häntä tänne veskariksi ehdotin ja silloin yksikään ei asiasta pahemmin innostunut, joten sellainen "IFK-kasvatti" tämä Raanta.
1957 viestiä olet palstalle suoltanut, mutta et silti ymmärrä kuka on IFK kasvatti ja kuka ei. Olen edelleen sitä mieltä, että sun on pakko olla trolli?
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
1957 viestiä olet palstalle suoltanut, mutta et silti ymmärrä kuka on IFK kasvatti ja kuka ei. Olen edelleen sitä mieltä, että sun on pakko olla trolli?

Olen mä varsin tietoinen näistä "IFK:n kasvateista", mutta kuten tossa viime yönä just kirjoitin siitä, että miten tämä Raannan IFK-tausta oli vaan mennyt itseltä ohitse.

Kuten tossa jo yöllä sanoinkin, että empä olisi tota Raannan IFK-siirtoa muistanut, ellei tämä eräs fiksu olisi vanhaa muistiani tässä hieman virkistänyt.
 
Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Tosiaan se NHL-pykälä sitten esti sen Raannan meillä pelaamisen.
Korjataan nyt tätäkin: ei ole olemassa mitään NHL-pykälää. IIHF:n ja NHL:n välinen siirtosopimus on. Eli vaikka pelaajalla olisi kahdeksan vuoden mittainen sopimus IFK:hon, niin se purkautuu sillä samalla sekunnilla, kun pelaaja allekirjoittaa NHL-diilin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös