Uusimassa Hockey -lehdessä (Ruotsin jääkiekkoliiton julkaisema aviisi) on juttu Mikael Wahlbergista. Jutussa käydään hänen uraansa läpi, myös kautta 1996-1997, jolloin hän pelasi IFK:ssa.
Mielenkiintoista on, että Wahlbergin IFK-siirtoon liittyy suomalaisille kovin tuttu pelaaja vuoden 1986 Moskovan MM-kisoista, Anders "Masken" Carlsson. Masken ja Jarmo Kekäläinen pelasivat Västeråsin Elitserien-joukkueessa kaudella 1994-1995. Kekäläinen oli kysellyt Wahlbergista Maskenilta, joka välitti Mikaelille tiedot IFK:n kiinnostuksesta. Kiinnostus johti sopimukseen.
Wahlberg kertoo jutussa, etteivät Mike Eavesin kuviot sopineet lainkaan ruotsalaispelaajille, joita sillä kaudella oli kolme.
Viime viikon Urheilusanomissa oli puolestaan juttua ex-IFK Valeri Krykovista. Jutussa Vallu kertoo lähteneensä Tapparaan, koska IFK ei tarjonnut sopimusta kaudelle 1994-1995. Edellinen kausi oli Vallulta surkea, edelliset viisi kautta hän oli joukkueen ehdotonta parhaimmistoa tehden kolmella kaudella vähintään 20 maalia. Kauden 92-93 21 maalia on komea saavutus, koska Vallu pelasi kolmossenana. Kivelä ja Seppo olivat hierarkiassa ylempänä, siksi Vallun ketju ei juuri yv-aikaa saanut. Vallun 21 maalista yv-osumien osuus on vain yksi maali.
Joka tapauksessa täällä Jatkoajassakin on ollut tietoa liikkeellä siitä, että Vallu olisi halunnut irtisanoa diilin IFK:n kanssa ja ilmoittanut Mobergille lopettavansa. Sopimuksen purun jälkeen Vallu tekikin diilin Tapparaan. Olisi kiva tietää, mikä on oikeasti totuus. Vallun lähtö kirpaisi, oli mun ehdoton suosikkipelaaja. Hän oli myös siihen aikaan hyvä play off -pelaaja, niitä jannuja ei tuon ajan IFK:ssa todellakaan liikaa ollut.