Seiskaa kiinnostanee lisäksi tuo seuralaisen henkilöllisyys.
Sama tyttö on tavattu vierellä jo yli vuosi sitten
Seiskaa kiinnostanee lisäksi tuo seuralaisen henkilöllisyys.
Kun tarkastellaan Harkimon ajan Jokereita, on aika selvää että joukkueen identiteetti niin pelillisesti kuin arvoiltaankin on ollut hukassa. Entisen sympaattisen TUL-seuran toiminta on viime vuosina keskittynyt lähinnä kopioimaan paikalliskilpailijaa. Tämän sivuseurauksena on luonnollisesti nähty myös joukko pelaajasiirtoja joukkueiden välillä, määrällisesti tasan tämä "ryöstäminen" ei tosin ole mennyt.
Laskeskelin aikani kuluksi ne pelaajat, jotka ovat pelanneet ensimmäisen SM-liigaottelunsa toisessa pääkaupunkiseudun joukkueessa, mutta myöhemmin edustaneet myös sitä toista seuraa. Aineiston rajasin kaudella 1997-1998 ja sen jälkeen jompaa kumpaa seuraa edustaneisiin pelaajiin, sillä Jokereiden kultaisen sukupolven kaikottua ovat joukkueiden voimasuhteet niin taloudellisesti kuin urheilulliselta menestykseltään olleet kohtuullisen tasapainoiset. Tilasto ei ole Jokeri-kannattajille mitenkään mieltä ylentävä, mutta kertoo karua kieltään siitä, miten oma identiteetti on onnistuttu hävittämään ja millä perusteilla Jokeri-joukkuetta on todellisuudessa rakennettu.
Koodi:[B]Uran 1. SM-liigaottelu HIFK:ssa, pelannut myös Jokereissa 1997-2013[/B] [I]Nimi Pelit HIFK Pelit Jokerit[/I] Ari Ahonen 61 20 Brett Harkins 104 10 Esa Tikkanen 91 43 Jarkko Ruutu 160 107 Jarkko Väänänen 20 127 Jere Karalahti 400 0 Juuso Riksman 67 74 Kim Hirschovits 408 108 Mikko Jokela 120 106 Mikko Ruutu 31 126 Mikko Strömberg 7 19 Niko Halttunen 1 145 Pasi Nielikäinen 138 45 Pasi Sormunen 116 159 Ray Giroux 22 24 Rober Kantor 110 30 Robert Schnabel 83 12 Sami Nuutinen 71 54 Tim Thomas 32 54 Tobias Salmelainen 27 48 Tom Askey 21 16 Tuomo Ruutu 31 98 Ville Peltonen 286 79 [I]Yhteensä 23 pelaajaa 2121 1504[/I] [B]Uran 1. SM-liigaottelu Jokereissa, pelannut myös HIFK:ssa 1997-2013[/B] [I]Nimi Pelit Jokerit Pelit HIFK[/I] Eero Somervuori 187 104 Tero Paappanen 4 31 Tuomas Eskelinen 23 74 Sean Bergenheim 86 2 Toni Dahlman 116 7 [I]Yhteensä 5 pelaajaa 416 218[/I]
On mahdollista, että joku pelaaja on jäänyt listauksesta pois, mutta kokonaiskuvaa tämä ei muuttane. Lisään poisjääneet toki mielelläni mukaan. Kuten ylempää näkee, on Jokerit pyrkinyt värväämään paitsi lukumääräisesti enemmän pelaajia, myös huomattavasti korkeamman proofilin pelaajia kuin HIFK. Listaukseen on otettu mukaan myös ulkomaalaisvahvistukset, jotka omalta osaltaan kertovat onnistuneesta skouttauksesta seuratasolla sekä siitä, miltä suunnalta vahvistuksia etsitään. Seurojen väliset vaihtokaupat (Askey, Eskelinen, varauksin Giroux), joissa oletusarvoisesti molemmat voittavat, jäävät marginaaliin.
Myös itse olen tyytyväinen siihen, että HIFK seisoo sanojensa ja päätöstensä takana. Samaan aikaan tämä toki asettaa Harkimon "Karalahti ei tule koskaan pelaamaan minun Jokereissani" -kommentit erikoiseen valoon.
Vaikka olenkin tyytyväinen siihen, ettei Karalahtea HIFK:hon otettu, ymmärrän myös, että tämä voi olla kova paikka monelle kannattajalle. Mielenilmauksesi on hyvinkin kunnioitettava.
Viimeinen erikoinen asia Karalahden Jokeri-siirrossa on se, millasen profiilin joukkuetta Jokerit on KHL:ään kasaamassa. Kun muistetaan että joukkueessa on jo ennestään tuomittu väkivaltarikollinen, joukkueen kapteeni on saanut pelikieltoa rasismista, joukkueen valmennusjohto on ollut poliisin esitutkinnassa ja kannattajia on jouduttu jopa oikeusministeriön tasolta suitsemaan, on tuomittu huumerikollinen osuva lisäys joukkoon. Halutaanko tässä jo ennakkoon näyttää Vitjazille ja muille, että koviakaan keinoja ei kaihdeta käyttää?
ja osoitti johtajuutta pitämällä ääntä sekä neuvomalla ketjukavereitaan läpi matsin. Kerran sai maalin edessä kiekon naamaan, ja paikkailun jälkeen kovempana takaisin. Olisi kova jätkä tällä kaudella punapaidoissa, mutta en tiedä miksi lähti pois.
Luulen että tuo johtajuuden osoittaminen on juuri sitä minkä maiseman vaihdos sai aikaan, IFKssa Simolle oli tullut tietty rooli niin kaukalossa kuin kopissa. Simo varmasti halusi hieman enemmän ja nyt maiseman vaihdos on mahdollistanut roolin luomisen uudelleen.
Kellään mitään tietoa The #9:n liikkeistä? Onko Kibe heittäny skrinnarit naulaan vai jatkuuko pelit vielä jossain aurinkorannoilla?
Hassu juttu, useimmat hyvät maalintekijät eivät ole laukaisuominaisuuksiltaan kaksisia. Kibenkin kuti oli korkeintaan keskinkertainen. Mutta se kylmä viimeistely, halu tehdä byyrejä... en tiedä voiko sitä opettaa?
Tuossa Tampereen paikallisvastustajassa pelasi pari vuotta sitten lupaava Joni Karjalainen. Karjalainen ei kuitenkaan kaudella 12-13 pelannut yhtään peliä. En löytänyt aiheesta yhtään mitään koko internetistä, joten kysytäämpä nyt täältä, onko mitään tietoa hänen tilanteestaan?
Oli kiva kuulla Hadelta että sydän on HIFK punainen ja mielellään haluisi joskus palata takaisin. Hyviä muistoja hyvästä organisaatiosta.
Oli kiva kuulla Hadelta että sydän on HIFK punainen ja mielellään haluisi joskus palata takaisin. Hyviä muistoja hyvästä organisaatiosta.
Tuossa Tampereen paikallisvastustajassa pelasi pari vuotta sitten lupaava Joni Karjalainen. Karjalainen ei kuitenkaan kaudella 12-13 pelannut yhtään peliä. En löytänyt aiheesta yhtään mitään koko internetistä, joten kysytäämpä nyt täältä, onko mitään tietoa hänen tilanteestaan?
Allright. Kenestä puhut ja missä ilmenee moinen? Haataja, Harkins, Haverinen vai joku muu?
Thanks.