Onhan tuo jäätävä tilasto, sitä ei käy kiistäminen. Itselleni on jäänyt mieleen, että saattaa hiihdellä 90% ajasta pelin ulkopuolella ja kuin tyhjästä käy iskemässä pari maalia. Tietyllä tavalla vähän ristiriitainen tapaus. Tuollaisella tehokkuudella pitäisi periaatteessa olla no-brainer, mutta toisaalta kyllä nykyään edellytetään enenevissä määrin, että jokainen kokoonpanossa oleva pelaaja osallistuu täysipainoisesti joukkueen viisikkopelin toteuttamiseen. Harvoin enää tulee vastaan pelaajia, jotka pipolätkätyyliin kärkkyvät hyökkäyssinisellä syöttöä samaan aikaan kun oma joukkue puolustaa alivoimaisena.Gardiner kelpaisi ehdottomasti; tykittänyt toistaiseksi pelaamissaan 148 liigapelissä 61 maalia joten tässä kohtaa "yksiulotteisuus" laskettakoon vain ja ainoastaan vahvuudeksi. Niitä kokonaisvaltaisia pelaajia löytyy sitten muita...
Tässä voi aina vähän myös jossitella, että olisiko esimerkiksi Nättisen maalisarake vastaavanlainen jos varastaisi samalla tavalla puolustus- ja viisikkopelaamisesta.