@Pordinard pientä pilkun nussimista, mutta Ray Giroux ei pelannut samaan aikaan esimerkiksi Jan Calounin kanssa, sillä ulkomaalaissäännön takia hänet jouduttiin ”ulostamaan” Pubin tieltä kesken kautta. Itse olisin kyllä enemmin pistänyt Huckon pihalle, mutta Fränkki ja Sir. Pena päättivät toisin. Giroux oli muistaakseni Narreissa sitten loppukaudesta erinomainen.
Ketju Kautonen-Nielikäinen-Hucko on edelleen yksi kovimmista IFKssa koskaan.
Jaahas eli siinä tehtiin ns. Tom Askeyt.
Tuon kauden päättänyt viides puolivälierä Ilvestä vastaan tuli silloin Hockey Night -lähetyksenä maikkarilta ja se taisi olla ensimmäinen todella katkera tappio minkä muistan vituttaneen ihan huolella, olin 10v. Pietilä imuroi Bednarin rystyroikun keskialueelta ja Viitaluoman vanhanaikanen vei IFK:n jo 2-0 -johtoon mutta sitten vieraiden maalille vaihdettiin joku Juha Pitkämäki joka pisti luukut kiinni.