Ensimmäinen HIFK-muistoni

[Lemieaux]

Mikä on ensimmäinen IFK-aiheinen muistosi, tai mitkä?

Omani on, yllättäen, Nordikselta. Broidi vei mut matsiin about kaudella 85-86. Vastassa oli Ässät ja maalissa Sakke. Muistan matsista vain viisi asiaa.

1. Sen, että istuimme yläkatsomossa maalista suoraan vasemmalle. Eli varmaan sitten joku F7 tai E7
2. Sen, että kiekko kerran lensi katsomoon, juuri mun ja broidin yli. Broidi yritti saada sen kiinni, mutta ei ihan onnistunu. Se sano että se ois antanu sen mulle, jos se ois saanu sen kiinni, ja mä olin sekä innoissani että vähän harmissani.
3. Sen, että jengi pomppi pari kertaa yhtäkkiä pystyyn ja se oli vähän pelottavaa.
4. Sen, että HIFK voitti 2-0.
5. Ja ennen kaikkea sen, kun jengi hurrasi eniten. Silloin broidinikin huusi jotain. Se huusi että "HYVÄ SAKKEEEEE!"

Muitakin ensi-muistoja on, kuten joulukuusiin liittyvät, mutta ne jääkööt :)

 

[Sonic Empire]

Calle Branderin kiekkokoulu Väiskillä. Oltiin juuri muutettu Suomeen Ruotsista, vuosi taisi olla 1985.

 

[Kyynikko]

Herran vuonna 1973, HIFK-Ilves. Taisi päättyä 11-5. Muistan seisomakatsomon korkealla kanaverkkojen takana. Broidi väitti että tuolloin hallissa oli yli 9000 katsojaa. Muistan myös miten vanhoilla äijillä oli nortit huulessa.

 

[COLHC1980]

Muistan seisomakatsomon korkealla kanaverkkojen takana. Broidi väitti että tuolloin hallissa oli yli 9000 katsojaa. Muistan myös miten vanhoilla äijillä oli nortit huulessa.

Stadin hallissa on faijan mukaan ollu yli kymppikin joskus seitkytluvulla.
Oma eka muistoni taitaa olla -83 finaaleista. Itse olin tuolloin 3-vuotias ja sen muistan, että meteli oli kova ja pikku kundille se oli liikaa ja pelottavaa. Faija sanoi mutsille himassa, että on vielä liian pieni halliin. Sen jälkeen kyllä en muista, milloin seuraavan kerran olen halliin astunut ja harmi kun ei faijakaan näitä muista...

 

[Johannes]

Tapaninpäivä 1969, äiti vei 7-vuotiaan Johanneksen Ahearne-Cup-peliin HIFK-Moskovan Spartak. Mieleen on jäänyt jännitys, kun HIFK johti 2. erän jälkeen peliä 6-1 ja Spartak aloitti kirin 3. erässä ja peli päättyi lopulta 6-4 kotivoittoon. Yhtään muuta kuin jännittävä 3. erä ja onnellinen lopputulos ei pelistä ole jäänyt mieleen, ei yhtään pelaajaa edes nimeltä. Pelitapoja en pysty kuvailemaan. : )

 

[ultrar]

Mielenkiintoinen ketju. Ensimmäinen muisto, jonka oikeasti vielä muistan on, kun HIFK pelasi Ketterää vastaan käsittääkseni jonkun ystävyysottelun ja isäni mukaan vuosi oli 1969 tai 1970. Maalilla pelasi Kaukokari ja se on jäänyt käsittämättömän hyvin mieleen, samoin jo silloinen suosikkini Lalli Partinen, joka siirtyi kaudelle 1969 HIFK:n joukkueeseen ja käänsin takkini hetimmiten Saipasta HIFK:n suuntaan. Pelin lopputulos on hiukan epäselvä, muistaakseni vieraiden 3-2 voitto. Istuin muuten Lallin vieressä viime kesänä puolisen tuntia Lappeenrannan Kuninguusraveissa ja juteltiin muutama sananen hyvistä vanhoista ajoista.

 

[Kyynikko]

Stadin hallissa on faijan mukaan ollu yli kymppikin joskus seitkytluvulla.
Oma eka muistoni taitaa olla -83 finaaleista. Itse olin tuolloin 3-vuotias ja sen muistan, että meteli oli kova ja pikku kundille se oli liikaa ja pelottavaa. Faija sanoi mutsille himassa, että on vielä liian pieni halliin. Sen jälkeen kyllä en muista, milloin seuraavan kerran olen halliin astunut ja harmi kun ei faijakaan näitä muista...

Joskus minusta tuntuu että olet vieläkin liian pieni halliin! Nojoo. Mutta joo, muistan myös miten pikkupojan korvissa meteli tuntui mielettömältä! Silloin vielä nujakoitiin ja tapeltiin jäällä oikein kunnolla ja kansa tykkäsi! Ei ollut kukkahattutätejä siihen aikaan vielä.

 

[COLHC1980]

Joskus minusta tuntuu että olet vieläkin liian pieni halliin! Nojoo. Mutta joo, muistan myös miten pikkupojan korvissa meteli tuntui mielettömältä! Silloin vielä nujakoitiin ja tapeltiin jäällä oikein kunnolla ja kansa tykkäsi! Ei ollut kukkahattutätejä siihen aikaan vielä.

Vittuilu, elämän suola. Eikös sun pitänyt olla laivalla...
Mutta joo, ensimmäinen kunnon muisto pelitapahtumista on Tappara välierät kaudelta 1987-1988. Silloin vitutti. Yllätys!

 

[Bismarck]

Bismarck 7v. näki kaudella 82-83 koosteita?/urkkaruudun lähetyksiä, joissa kentällä pyöri hienon paidan omaava joukkue nimeltä HIFK. Luonnollisesti asia iski sen verran kovaa, että joukkuetta alkoi seuraamaan säännöllisesti Hesarin kautta; tuosta lähtien pikku-Bismarck aloitti Hesarin säännöllisen lukemisen aamuisin, joka jatkuu vieläkin. Pihapeleissä oli paljon vanhempia tyyppejä, jotka kannattivat sitä Helsingin toista joukkuetta ja naljailut suuntaan ja toiseen alkoivat siis lapsuuden pelikentiltä ja tämä sai erinomaisen alun puoleltani HIFK:n voittaessa lopulta paikallisfinaalit. Faija ei ollut urheilumiehiä, joten varsin omatoiminen piti olla. Seuraavalla kaudella 83/84 Bismarck oli säästänyt jonkin verran fyrkkaa ja ottanut selvää lipun hinnasta otteluun. Salaa piti mennä, koska aiemmin oli tullut kieltävä vastaus yksin menemisen suhteen, eikä juuri tuolloin löytynyt seuraa matsiin vaikka palo oli suuri. Loput rahat piti siis haalia jostain kokoon ja ratkaisuksi tuli pullojen kerääminen, jossa sai tehdä aimon mutta palkitsevan päivätyön. Dösärahaa ei tarvinut, koska hallille pääsi jalkaisinkin. Lopulta tekosyyksi Bismarck keksi kaverin luona leikkimisen, mutta matka vei tuona marraskuisena päivänä Nordikselle katsomaan peliä Tapparaa vastaan. Menetin sydämeni ja löysin toisen kotini. Nordiksen tuoksut ovat juuttuneet ikuisiksi muistiini. En jäänyt tempauksestani kiinni ja välittömästi tuon jälkeen löytyi seuraakin otteluun, jotta niitä saattoi lähteä katsomaan "lailllisesti" paikan päälle.

 

[Sonic Empire]

Lisää junnumuisteloa. IFK:n 90-vuotisjuhlaottelussa matsi Jäähonkaa vastaan. Silloin jännitti.

Itse HIFK:n liigamatseista ei hirveästi erityisempiä muistoja ole, koska tuli lähes asuttua hallilla.

 

[Juhaht]

Mäkin voisin tulla tähän ketjuun, sillä ensimmäinen livenä näkemäni jääkiekkopeli taisi olla HIFKin kotiottelu Nuurdenilla. Vuosi oli joku -83 tai -84, vastassa valko- tai sinipaitainen joukkue, ja meitsi alle kouluikäinen tenava. Faijan ja broidin kanssa oltiin kattomassa ja muistan taputtaneeni kummallekin joukkueelle, ettei tule paha mieli kun toinen voittaa!

 

[Dennis]

Mutta joo, ensimmäinen kunnon muisto pelitapahtumista on Tappara välierät kaudelta 1987-1988. Silloin vitutti. Yllätys!

Itselläkin on varhaisia muistoja 80-luvun alusta, kun joskus 3-4 vuotiaana faija raahasi hallille, mutta nämä 1987-88 välierät on myös itsellä ensimmäisiä muistoja peleistä, joita seurasi jo ns. fanitusmielessä. HIFK hävisi ratkaisevan välierän kotona jatkoajalla 5-6 ja vieläkin muistan sen ahdistuneen fiiliksen kotimatkalla, kun faija ei puhunut sanaakaan ja itsellä oli ihan tippa linssissä. :D

Saatanan saatana.

Pelaajista suurimmat suosikit olivat Sakke, jonka pelipaita löytyy kaapista sekä Simo Saarinen. Ja olipa Saken edesottamuksista näin jälkikäteen mitä mieltä tahansa, niin kyllä varsinkin 90-luvun alun synkkinä vuosina Sakke oli nimenomaan yksi niistä harvoista pelaajista, joka HIFKssa pikkuskidejä kiinnosti.

Muistan myös miten vanhoilla äijillä oli nortit huulessa.

Seisomakatsomoissahan oli vielä 90-luvun taitteessa varsinkin viikonloppupeleissä melkoisen railakas tunnelma, eikä ollut mitenkään epätavallista, että jotkut pisti silloin tupakaksi kesken pelin.

 

[fiftyeight]

Stadin hallissa on faijan mukaan ollu yli kymppikin joskus seitkytluvulla.
- - -

Eka pelini, kuten jo pari kertaa aiemmin mainittu muissa ketjuissa, oli tammikuussa -69 Ilvestä vastaan ja katsojia 10820 tjsp. HIFK voitti n. 8-5 ja Carl Brewer kentällä.

Ilveksellä Hakaset, Peltonen, Oksanen, Leimu etc; maalissa legendaarinen Juhani Lahtinen ilman kypärää ja maskia.

Tupa oli siis täynnä ja yläkulmassa seisomapaikoilla stondailtiin. Pikkuskidinä pääsi ihan hyville mestoille kaiteeseen nojaamaan faijan avustuksella. Jostain syystä jäänyt mieleen, kuinka jo silloin poispääsy parkkipaikalta kesti ja kesti. Vaikka serkun Plymouth Valiantissa se ei haitannut.

 

[punainenpeto]

Mun eka peli lienee 1972 tai 1973, koska faija vei mut parivuotiaana ekaa kertaa matsiin. Kuulemma itkin joka kerta, kun IFK teki maalin pelästyksestä. Sen jälkeen ei olekaan enää tarvinnut samasta syystä itkeä!

Oikeasti eka muistoni on jostain HIFK-Tappara matsista 70-luvulta, kun olin ilmeisesti 'jokseenkin' pihalla matsitapahtumista. Aloin nimittäin taputtamaan, kun Tappara teki maalin ja sain vihaisia katseita osakseni (syystäkin). Sen opin jälkeen ei ole tullut taputeltua väärissä paikoissa.

 

[kaizu]

Hieno ketju, pakko antaa oma panos:

Ensimmäinen kausi, jolloin kävin peleissä oli 83-84. Edellisenä vuonna (=stadin finaalit) ihmettelin vain koulussa ekaluokkalaisena, kun porukka huusi kilpaa jotain IFK:ta ja Jokereita. Hieman olen ollut kyllä katkera, etten herännyt touhuun hieman aiemmin.

No, 83-84 kaudella sitten urheiluruudun ja hesarin (aika samanlainen tarina kuin Bismarkilla) kautta pääsin hommaan jyvälle ja sain ruinattua faijalta, että mennään paikan päälle kattomaan, kunhan minä otan selville, milloin peli pelataan. Tutkin sitten urheilusivut hyvin tarkkaan ja sieltä löytyi lopulta pieni "urheilua tänään ja urheilua huomenna" palstat.

Ensimmäisestä matsista ei ole sitten sen isompaa muistikuvaa, mutta hyvin muistan kuinka ensimmäisen playoff-pelin jälkeen vitutti, kun ajattelin että kausi on sitten tässä. Onneksi ei pikkukaitsu tiennyt siinä vaiheessa, kuinka paljon samaa vitutusta on elämän varrella luvassa :)

 

[Sinner]

1970-luku. Jäähallin tuoksu, kun astuttiin sisään (faija otti mukaan). Popcorni ja historian havina. Paras tuoksu edelleenkin.

Jäädytyskone oli kova juttu ja hallin viisarimallista pelikelloa tuli seurattua, sillä erätauolla sai aina jotain hyvää. Rakkaus joukkueeseen syntyi kuitenkin samantien. Faijan faija on istunut hallissa samalla paikalla E6:ssa siitä asti, kun koko pytinki on ollut pystyssä. Ei kuulekaan enää mitään, mutta siellä se jököttää edelleenkin. Elinkautinen on elinkautinen. Se ei kysy ikää eikä kuntoa.

EDIT: Kyllä se faijan faija on kotonakin käynyt tuossa jossainvälissä kääntymässä. Ei ole paikalla hallissa kuin HIFK:n ottelupäivinä :D

 

[Jupe]

- Isobroidi omisti törkeän makeet 70-luvun IFK-pipon ja topparotsin mistä olin kateellinen jo ihan snadina alle kouluikäisenä.

- Sukulaismies duunissa hallilla ja vei mua 80-luvun alussa matseihin ilmatteeksi sinne tekniikan puolelle.
Mikä hauskinta, tämä mies ja sen muksut oli Jokeri-faneja mutta HIFK tuli siis oman perheen sisältä broidilta.

- Ekaa kertaa hallilla yksin/samanikäisen frendin kanssa noin 12-14 vuotiaana 80-luvun lopulla.


_

 

[Jargon]

Vantaalta kun olen kotoisin, niin luonnollinen valinta 80-luvun alussa olisi varmaan ollut Jokerit mutta jotenkin se joukkue ei tuntunut mitenkään omalta. Lisäksi faija ja broidi ovat molemmat olleet aina Jokeri-miehiä mutta vastarannan kiiskenä ajattelin sitten ruveta HIFK:n kannattajaksi.

Itse olen ekat matsit käynyt katsomassa joskus 1980/1981 kun naapurissa asuvan kaverini faija oli HIFK miehiä ja niiden messissä tuli ekan kerran Nordiksella käytyä. Näistä ekoista reissuista ei tule mieleen kummempia muistikuvia ja oikeastaan ekat matsit jotka varsinaisesti muistan ovat 1983 finaalit joista taisin yhden nähdä paikan päällä ja loput telkkarista. Aika kuittailua sai kuulla kun Jokerit johti ottelusarjaa 2-0 mutta nousu tuosta mestaruuteen oli kyllä jotain ihan uskomattoman hienoa. Mieleen on syöpynyt varsinkin Pepen ratkaiseva maali ja se että faija onnitteli ottelun päätyttyä mestaruudesta vaikka sitä varmaan vitutti kuin pientä oravaa.

Sen jälkeen ei paluuta ole ollut ja vaikka en matseja nykyään Tampereella asuvana pahemmin paikan päällä näe, on HIFK kannattaminen kuitenkin suuri osa omaa identiteettiä ja jengin edesottamuksia tulee seurattua päivittäin.

 

[Kinkku]

Muistan kyllä Stig Wetzellin kärähtämisen 1974 ja sen, että meillä oli jonkinlainen korttipeli, jossa oli HIFK:n maajoukkuepelaajat (Murto, Linnonmaa jne), mutta ensimmäinen kunnon muistikuva jäähallilta on 20.2.1977, jolloin Lalli Partinen sai pelikeltoa ja minä elinkautisen. En lyhyenä nassikkana paljoa nähnyt muitten seistessä, mutta sen verran kuumana jengi kävi KooVeen Jokisen ja Lallin tapellessa sekä huoltaja Soron saadessa nyrkistä, että sitä piti saada nähdä ja kokea lisää.

Seisomakatsomoon pääsi lapset 5mk:lla ja aina oli HIFK-rotsi aivan hirveän hajuinen katossa sinisenä pilvenä leijuvan tupakansavun takia. Pääsyliput olivat hienoja ja niitä piti säästää, samoin kuin kaikki kiekot, joita katsomoon lensi. Ensimmäisenä sisääntulon kohdalla tuli vastaan koppalakkiset vaksit ja huutomeri "pokkornii", "ostakaa ohjelma, mukana TopMan mini-cup", "jäätelöö" jne. Sitten tuli ihmeteltyä istuinpehmusteiden myyjiä ja suunnattua kohti fanitavaroiden myyntiä. Sieltä tuli ostettua esim. Toronto Toros joukkueen logon muotoinen HIFK-tarra... Popcornia olen syönyt siitä lähtien lähes joka ottelussa, se kuuluu matsiin!

Nimikirjoituksia kerättiin matsin jälkeen ja pääsin 70-luvulla jopa kaksi kertaa HIFK-pelaajan kyydissä kotiin päin hallilta. Kaverini tunsi Matti Murron ja Rindellin Harrin. Fiilis oli aivan mahtava, kun siinä istui idolin auton takapenkillä.

 

[Nickelback]

80- luvulta ja siis jostain 5-vuotiaasta asti olen kannattanut HIFK:ta kiitos faijan ja broidin selkeiden "ohjeiden". Mitään erityistä muistoa noista ei ole, ainoana joku HIFK tarra kypärässä. Muistatteko ne keksisuklaat jossa tuli SM-liiga tarroja mukana?

Ekan kunnon kosketuksen toimintaan sain vasta 1992 kun Porvoosta ei noin vaan käyty matseissa. Matsi oli Kiekko Espoota vastaan, maalissa eksoottinen Scott Brower ja peli päättyi 12-1. Olin aika myyty HIFK:n pelistä, kaverini oli K-Espoo fani ja oli ihan paskana koko kotimatkan.

Tuli ostettua vielä hallin fanikaupasta aavistuksen liian ison HIFK tuulitakin (!!), kun kerrankin pääsi kosketuksiin fanituotteiden kanssa.

 

[penalalli]

Eka pelini, kuten jo pari kertaa aiemmin mainittu muissa ketjuissa, oli tammikuussa -69 Ilvestä vastaan ja katsojia 10820 tjsp. HIFK voitti n. 8-5 ja Carl Brewer kentällä.

Ilveksellä Hakaset, Peltonen, Oksanen, Leimu etc; maalissa legendaarinen Juhani Lahtinen ilman kypärää ja maskia.

Tupa oli siis täynnä ja yläkulmassa seisomapaikoilla stondailtiin. Pikkuskidinä pääsi ihan hyville mestoille kaiteeseen nojaamaan faijan avustuksella. Jostain syystä jäänyt mieleen, kuinka jo silloin poispääsy parkkipaikalta kesti ja kesti. Vaikka serkun Plymouth Valiantissa se ei haitannut.

Oltiinkohan samassa matsissa. Serkkupoika Englannista tuli talvella käymään ja mutsi käski keksiä jotain menoa. Uudesta Suomesta luettiin: HIFK pelaa illalla. Mentiin elämämme ekaa kertaa Nordikselle, ja matsihan oli loppuunmyyty. Meinattiin jo häipyä, kun tuli yksi setä myymään 'pimeitä lippuja'.
Ostettiinl kuitenkin, ja pelotti ovella sisäänpääsy ihan helvetisti. Halli oli täynnä meteliä ja omaa tuoksuaan. Kun punapaidat alkoivat kaadella vastustajiaan siellä sun täällä, tiesin vihdoin löytäneeni kodin.

Erityismuistona puolustaja nimeltä Rantasila; sanoin broidille, ettei noin laiskan ja flegun oloisesta kundista tuu ikinä mitään.

 

[Sledge Hammer!]

Ensimmäinen muisto on Urheiluruudusta joskus 70-luvun puolivälistä. Kyseessä oli HIFK-Ässät klippi. Mieleen jäi ottelun ratkaissut IFK:n #20. Väittäisin että jutun selostajana oli legendaarinen Pentti Salmi mutta saatan muistaa väärinkin.

 

[Johnny-80]

Hieno ketju ja hauska lukea varsinkin vanhemman ikäpolven muistoja!!

Itsellä kaikki alkoi Helsingin Sanomien HIFK-matsikuvien värittämisellä punaiseksi 80-luvun alussa. Assosioin koko homman kipinän juuri tuohon punaiseen väriin, mitä on lapsena katsonut telkkarista. Asuttiin n. 80 kilsaa stadista, eli matseihin ei niin vain maalta lähdetty. Ala-asteella olin ainut HIFK kannattaja luokallamme ja nämä välitunti kinat on jäännyt myös elävästi mieleen. Anyway, ensimmäinen matsi hallilla 90-91 syksyllä HIFK-HPK, eniten jäänyt mieleen matkalla syöty hampurilaisateria sekä Radio Cityn kuuntelu autossa (silloin tuli jätkien haastatteluja ennen v-loppu pelejä). Omia suosikkeja yllättäen Sakke, Pepe, Postimies ja Jukka Seppo.

Tämän jälkeen ei ollut sitten enää pakokeinoa. Tärkeitä ja hienoja hetkiä vuosien varrelta riittäisi loputtomiin, Peltosen eka kausi, Järvi-Bouko-Kortelainen ketju, eka pelipaita omilla rahoilla(Iiro Järvi tietenkin). "Nuoruusmuistot" kulminoituu mestaruusjuhliin paikan päällä 97-98.

Elinkautista kärsitään ja luultavasti seuraavakin sukupolvi joutuu samaan limboon..

 

[Brewer]

1968 - 1969

Eka IFK matsi mulla oli syksyllä 1968 pelattu IFK-TuTo (?). Tulosta en muista (IFK tietenkin voitti,sillä ei hävinnyt sillä kaudellla kuin vierasmatsin Ilvekselle), mutta mieleen jäi kyllä Calle Brewer, joka dominoi jäällä ja pelotteli vastustajia pahasti. Oli kyllä ylivoimainen pelaaja kentällä. Vähän sama asia kuin tämän päivän liigassa pelasi Ovetchkin tai Crosby. Puhumattakaan Kimmo Kuhdasta. Katsomolegenda kertoo, että jopa vastustajien vaihtoaitiossa ei aina oltu oikein innostuneita menemään kentälle Callen kanssa samaan aikaan.
ps. Jos jostain saatte käsiinne Jörn Donnerin leffan Sixtynine (69 ), niin tsiigatkaa tarkkaan. Leffassa ollaan Nordiksen hallissa katsomassa IFKn matsia.

 

[McJugi]

Meikäläinen edustaa tätä nuorempaa 85-syntynyttä sukupolvea, joten ihan ensimmäisiä muistoja ei tule mieleen. Ensimmäiset vakavasti otettavat ovat luultavasti telkkarista katsotut 1998-kauden finaalipelit Ilvestä vastaan ja Jokisen jatkoaikamaali. Siihen aikaan ei paljoa peleissä vielä käynyt, koska oli vasta alkanut innostumaan ja tajuamaan lätkästä enemmän.

Aktiivisempi hallille matkaaminen alkoi muistaakseni vasta kaudella 2000-2001 ja sieltä parhaiten jäi mieleen ensimmäistä peleistä IFK-Tappara 16.11.2000. Jarna Bednar oli kentän kuningas ja Kölli Kortelainen syötteli kaikki IFK:n 3 maalia. IFK tasoitti ottelun raivoisan loppukirin jälkeen ilman maalivahtia Bednarin maalilla ajassa 58:38. Peli päättyi 4-3 HIFK:n voittoon rankkareilla. Se Nordiksen huutomyrsky, Bednarin ylivoimaisuus, Ari Ahosen torjunnat, Ray Girouxn taklaukset ja vanhat vilkkuvat logospotit maalien jälkeen jäässä maalivahdin alueella vieläkin piirtyvät jostain selkärangasta mieleen. Good times.