Ensimmäinen HIFK-muistoni

  • 10 612
  • 53

huihai

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
katsojia 10820 tjsp.

Maksimi oli tuolloin 10814, kun nykyiset E- ja F-katsomot olivat seisomakatsomoita. Paikallispeleissä oli tuolloin täysi tupa ja yleensä ulko-ovet hajosivat, kun porukka ryntäsi varaamaan seisomapaikkoja keskeltä. Lisäksi jonkinverran jalkoja murtui ovien avautuessa syntyneissä ryysiksissä.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Minun ensimmäinen HIFK-muistoni on ottelu Tapparaa vastaan, kun Tappara johti ensimmäisen erän jälkeen (muistaakseni) 5-0. Tuolloin poistuimme hallista ilmeisesti ensimmäistä ja viimeistä kertaa kesken ottelun. Johonkin 70-luvun loppupuolelle tuo ilmeisesti ajoittuu. Tuo kuitenkin HIFK:hon liittyvä vahvin muistikuvani, vaikka matseissa käytiin jo aiemminkin.

Muistelisin että jäähallin alakerran vaksien kopin seinällä on taulu jossa kerrotaan jäähallin yleisöennätyksen olevan 11.000 ja rapiat (virallinen) mutta 1977 junujen EM-finaaliottelussa, jossa Jari Kurri ratkaisi Suomelle Euroopan mestaruuden, oli huhujen mukaan yli 13.000 katsojaa. Itse seurasin tuolloin ottelua E-katsomon käytävällä istuen ja muistan että kaikki katsomojen portaat oli täynnä ihmisiä.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Mahtava ketju. Oma muistoni oli se kuuluista -83 ratkaiseva finaalimatsi. Katsoin telkkarista, enkä muista matsista hirveesti, olin 7v, mutta muistan sen Pepen rystylämärin kun en ymmärtänyt, että noinkin voi vetää.

IFK tuli tasoihin sillasta oltuaan häviöllä 0-2 ja todellakin 3-2 maali upealla "rystylämärillä". Se tuntui hienolta ja siitä lähtien olin IFK-fani. Voidaan siis sanoa, että minut vei HIFK-brändin olennainen juttu: Sisu, taistelu ja rohkeus esimerkiksi Högbackan pelistä. Tekikö se tyyliin maalin ja syötön.

Tuota brändiä ei valitettavasti nykyään ole ollut Sheddenin ja SWn kautta lukuunottamatta. Ajatus siitä, että ihan sama, että onko peli 0-4 vai 5-1. Peli pelataan aina täysillä ja loppuun. Se mahdollisti sellaiset 10-0 voitot.

Nykyään jos ollaan johdossa, niin vähän himmataan ja katsellaan, josko tän voisi voittaa ilman, että taklaa enää kolmannessa erässä. Saa minut oksentamaan vitutuksesta.

Tällä kaudella oli itseasiassa muutama matsi, jolloin tuo vanha sielu oli takaisin. Sitten pleijareissa unohdettiin se täysin lukuunottamatta sitä 7-0 peliä Nordiksella.
 

Stigu

Jäsen
Eka pelini, kuten jo pari kertaa aiemmin mainittu muissa ketjuissa, oli tammikuussa -69 Ilvestä vastaan ja katsojia 10820 tjsp. HIFK voitti n. 8-5 ja Carl Brewer kentällä.
Sama peli oli oma eka pelini! Faija vei katsomaan ensimmäistä lätkämatsiani ikinä, ja päätin ryhtyä kannattamaan punapaitaista jengiä Myöhemmin kävi ilmi, että jengi oli IFK. Matsista en muista mitään, mutta 70- ja 80-luvun asuin hallilla. Parhaimmillaan siellä pelattiin neljän joukkueen kotimatsit (IFK, Jokerit, Karhukissat ja HJK). Kausikortit oli kolmen ensimmäisen jengin matseihin. Texas Pop Corn, TopMan, keitetyt nakit ja yleisön seassa kiertelevät jäätelömyyjät jäivät mieleen - tietysti IFK:n ohella. Isoin muisto on tietysti Lalli vs. Jokinen-episodi.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin. Näitä juttuja kun lukee, niin tuntuu siltä että meikäläiseltä pallit olisivat vasta laskeutuneet kun joidenkin jutut viittaavat senikäisiin IFK-faneihin, jotka jo tarvitsevat sinisiä pillereitä estämään heidän putoamisensa yöllä sängystä. IFK-muistoja yhtä kaikki.

Ensimmäisen matsini katsoin itse asiassa jo noin 2-3 -vuotiaana. Faijalta olen joskus siitä kysellyt, mutta tarkkaa peliä - tai edes kautta - en osaa sanoa. Se on siinä ja siinä olenko nähnyt 80-luvun jääkiekkoa in action.

Mutta varsinaiset ensimmäiset jääkiekko muistot sijoittuvatkin sitten selvästi 90-luvun puolelle. Niin monet ja niin monet leikkikoulu/koulu-kaverit gloryhunttasivat sitä-seuraa-mitä-en-nyt-nimeltä-mainitse. Lapsuuteni asuinalue ei kovin HIFK-painotteinen ollut. Taisinpa olla ainoa joka sen julkisesti kehtasi myöntää.

Oikeastaan ensimmäisestä työsulkukaudesta lähtien olen seurannut HIFK:n otteita (koomailuja) aktiivisesti tavalla tai toisella (teksti-tv, livematseja, telkkari, livematseja, netti, livematseja ja radiota sekä livematseja jne)

ps. hyi vittu ne tähtilogolliset paidat olivat rumia
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Voi kuinka kakaraksi sitä itsensä tuntee (ihan syystäkin)... Jengin ensimmäiset muistot on jotain 25 vuotta ennen meikäläisen syntymää. Ensimmäinen muisto on jostain 90 -luvun lopun hockey nightista (?), jossa vastakkain olivat HIFK ja Tappara. Kannustin IFK:ta, koska peliasu oli paljon hienompi, kuin Tapparalla. IFK hävisi kyseisen ottelun.

Lopullinen sinetti IFK:n kannattamiselle tuli, kun katsoin jotain ratkaisevaa IFK-Ilves -matsia (puolivälierät?), ja IFK hävisi jatkoajalla... Se tuntui todella pahalta, ja huomasin kannattavani IFK:ta. Muistaakseni IFK meni 1-0 -johtoon, kun Bednar heitti keskialueelta roikun Ilves -veskarin längistä sisään. IFK siirtyi vielä 2-0 -johtoon, jolloin Ilves taisi vaihtaa kassaria. Ja IFK -tyylisesti takkiin tuli.

Ensimmäinen peli Nordiksella oli muistaakseni Saken viimeinen IFK -paidassa. Taisi olla HPK:ta vastaan, ja turpaan tuli tyyliin 3-8. Istuin yläkatsomossa puupenkillä, ja IFK siirtyikin alussa johtoon... Sen jälkeen kerho pistikin tuulemaan, eikä aikaakaan, kun Timo Laaksoharju vaihdettiin byyrille.

Jokaista muistoa yhdistää se, että IFK on hävinnyt. Eipähän ainakaan gloryhuntteriksi voi syyttää. Pitää tarkistaa vielä nuo faktat tuosta Saken vikasta pelistä...

edit. Veskari olikin Riksman, ei Laaksoharju.
IFK-Ilves 29.3.2001
IFK-HPK 16.3.2002
 
Viimeksi muokattu:

Red Tiger #12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meikäläisen eka IFK-muisto ajoittuu helmikuulle 1985. Olin tuolloin vain hieman yli 3-vuotias. Olin ottelussa IFK-Kärpät ilmeisesti faijan kanssa. Muistan, että olimme stondiksessa eli nykyisessä E9:ssä tsiigaamassa matsia. Mulle on jäänyt pari selvää mielikuvaa, joiden avulla historian kirjoista paikansinkin kyseisen pelin ajankohdan:

1. IFK oli tappiolla kahden erän jälkeen 1-4
2. Peli päättyi IFK:n kovasta loppukiristä huolimatta 3-4

Näiden lisäksi muistan sellaisen yksittäisen hetken pelistä, kun Kärppien pelaaja luisteli kiekon kanssa oman maalinsa edestä ja kiekko jäi vauhdissa lavasta maalin eteen. Yleisö kohahti tästä, mutta IFK:n pelaaja ei ehtinyt kiekkoon ennen Kärppien veskaria. Muistan myös hienon tunnelman, joka viimeisessä erässä vallitsi IFK:n takaa-ajon aikana. Myös popcornin tuoksuun liittyvät muistot on meikäläisen kohdalla saaneet alkunsa tuosta illasta.

Vaikka tuosta pelistä tuli tappio, pienen 3-vuotiaan pojan sydämen oli valloittanut tuo vaakunarintainen punainen jengi. Pian tämän jälkeen aloinkin kuuntelemaan himassa IFK:n kotiotteluiden selostuksia radio ykkösestä Anssi Kukkosen äänen kera. Himamatsien iltoina istuin olkkarin lattialla isot luurit päässä ja jännitin IFK:n puolesta. Iän karttuessa sitten alkoi hallireissut..
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Isoveli oli kova IFK-fani, joten sitä kautta mä tietysti sain vaikutteita. Jostain syystä innostuin lätkästä vasta aika myöhään, noin kymmenvuotiaana, ja eka Nordiksella nähty IFK:n matsi oli vasta joskus 90-luvun vaihteessa. Olin äidin ja kaverini kanssa muistaakseni Ilves-matsissa jonain talvisena lauantai-iltana. Sen verran muistan, että me oltiin seisomakatsomossa. Koko aikaa kun ei jaksanut seistä, vaan piti istua, niin ympärillä oli paljon seisovia ihmisiä. Se on jäänyt elävästi mieleen. Paljon muuta en matsista muistakaan. En edes lopputulosta, mutta muistelen hämärästi, että IFK olisi voittanut.
 

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hienoja muistoja joita on mukava lukea.
Itsellä on kyllä niin huono muisti että en pysty mitään varmaa ensimmäistä kokemusta sanomaan mutta sieltä "uran" alkupäästä välähdyksiä kumminkin.
80-luvun loppupuolta eleltiin kun silloinen faijapuoli vei firmansa kausareilla katsomaan pelejä. Vastustajina ensimmäisissä peleissä oli ainakin KooKoo ja Tappara ja varsinkin Tappara-pelissä oli paljon porukkaa. Erätauolla haettiin aina Corn-Dogit ja ne maistui todella hyviltä! Pelikatkoilla mainostettiin Jenkkiä koska sitä puri Penakin. Pikkuhiljaa alkoi ymmärtämään jo pelistäkin jotain ja alkaa tulla pelaajiakin mieleen. Simo Saarinen pisti lonkkataklausta, Seppo, Krykov ja Boyko tehtaili pisteitä. Vastassa oli jossain vaiheessa JoKP joka sai rumasti selkäänsä. Ensimmäinen peli kavereiden kanssa ilman vanhuksia oli taas HPK:ta vastaan ja nyt elettiin 90-luvun alkupuolta, päädyssä istuttiin ja syötiin lakua.
 

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Isän kanssa katsomossa, IFK pelaamassa pre-season ottelua luullakseni kaudella 67-68 kanadalaisvieraita vastaan. Kukaan vieraista ei käyttänyt kypärää, siilitukkaiset miehet olivat pelottavan isoja. Siinä D-kaarteen kohdalla tuli tappelu, ihan silmien edessä - näin, kuulin ja haistoin kaiken. Koin, että minulla oli uskomaton etuoikeus saadessani katsoa tätä, melkein kuin tirkistelisin jotakin luvatonta :)

Seuraavalla kaudella tulikin Calle ja taisin käydä katsomassa melkein kaikki kotiottelut. Ensin faijan kanssa ja sitten yksin. 70-luvun puolella ahnehdin kaiken, mitä Helsingillä oli tarjota: HIFK, HJK, Karhu-Kissat ja Jokerit. Omasta joukkueesta ei ollut epäilystäkään, mutta laji sinänsäkin kiinnosti. Olin aloittanut viikonlopputyöt 14-vuotiaana ja taisin kantaa tienestini melko tarkkaan a) Jäähalliin ja b) Rautatieaseman lehtikioskin englanninkielisiin musiikkilehtiin :)

Faijan umpisuoli oireili kesken IFK-Jokerit -matsin joskus 70-luvun alussa. Mies oli valkoinen kuin lakana, suuret hikikarpalot valuivat otsalla, mutta sairaalaan ei voinut mennä ennen kuin ottelu päättyi. Sitten leikattiinkin pikana :) Että ehkä perimälläkin on osuutta asiaan...? Nykyään istun C-katsomossa tyttäreni kanssa.
 

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Takana loistava menneisyys

Ensimmäiset muistoni ovat pelkästään Nordikselta, ei HIFK:stä, vaikka sen joku peli olikin kyseessä kevättalvella 1969. Ikää oli 5-vee ja olin matsissa vanhempieni kanssa. Olin pukeutunut vähän samantapaiseen susiturkkiin kuin silloin tiedostavissa piireissä elostellut kommari Jaakko Laaksokin.

Polvenkorkeudelta ihmismassaa seuraten ei montakaan muistikuvaa jäänyt mieleen. Ihmispaljous hallin käytävillä ja valtaisa yleisön pauhu ottelun aikana jäi kyllä mieleen. Itse pelistä en muista yhtään mitään, joten se Brewerin Carlista... Joku minuakin pienempi nappula väänsi itkua erätauolla ja isä vitsaili, että se säikähti minun susi-lookiani.

Hetkinen, tästä aiheesta olen kirjoittanut kyllä aikaisemminkin. Aivan, täältä löytyy muisteloita melkein 8 vuoden takaa : http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=15381 eli tosiaan vieläkin vanhin muistoni HIFK-pelistä ja pelaajista itsestään on HIFK-JOKP-teurastus 1971-72.

PS. Nordiksella oli useamman kerran kymppitonni rikki SM-sarjan peleissä. Jo 1967 ratkaisevassa nousupelissä HIFK-Töölön Vesa oli katsojia 10814. Täällä on muutama wanha gubbe kertonut olleensa v.-69 Ilves-pelissä. Tilastot kertovat, että kun HIFK voitti Ilveksen 12.1.1969, niin ottelussa tehtiin yhä voimassa oleva Nordiksen yleisöennätys 11 300. Buumia riitti niihin aikoihin eli ei ihme, että tunsi nassikkana jäävänsä jalkoihin ja kaikki oli niin, niin suurta. HIFK myös oli.
 

kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
IFK-Tappara 16.11.2000. Jarna Bednar oli kentän kuningas ja Kölli Kortelainen syötteli kaikki IFK:n 3 maalia. IFK tasoitti ottelun raivoisan loppukirin jälkeen ilman maalivahtia Bednarin maalilla ajassa 58:38. Peli päättyi 4-3 HIFK:n voittoon rankkareilla. .

Sorry, että pilaan sun hyvän muistosi, mutta ei tuolloin vielä todellakaan ammuttu rankkareita. Tuo kyseinen matsi pättyi lukuihin 3-3
 

scholl

Jäsen
Mäkin voisin tulla tähän ketjuun, sillä ensimmäinen livenä näkemäni jääkiekkopeli taisi olla HIFKin kotiottelu Nuurdenilla.

Koskas kansitakit sitten kääntyi kahisten?

Mä en muista kovin hyvin ekaa matsia. Se oli joskus 70 luvulla, mutten muista koska. Muistan, että jouduin istumaan sylissä kun olin niin snadi ja popcornia syötiin. Peleissä en käynyt kovin usein lapsena, mutta alkuaikoina varsinkin tuntui, ettei sarjassa ollut muita joukkueita kuin IFK. En muista, että mitään muuta seuraa olisi nimeltä mainittu. Muutenkin voi olla, että futis ja koris olivat silloin tärkeämpiä lajeja.

Hauska yksityiskohta muutamia vuosia myöhemmin oli muuten se, että koulussa joku väitti Jari Kurria Suomen parhaaksi pelaajaksi, vaikka tunnettu tosiasia oli se, että Matti Hagman oli Suomen paras.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Muistoni niin kaukaa, että en edes muista.

Eka muistoni jäähallista:Seitkytluvun loppupuolella (tod.näk.-77), Setä-vainaa (R.I.P.), pyysi katsomaan matsia mukaansa äijäporukassa. Pääsin "tutun vaksin" ovesta sisään ilman lippua. Kerran joku vaksi rupesi hankalaksi, ja me menimme eri ovesta, ja "kolme miestä maksaa, ja yksi poika ilmaiseksi diili toimi taas". (sama vaksi, nyt n.60v.mies on töissä edelleen, yleensä pääsisäänkäynnin vasemmaisimmassa reunassa). Ekassa pelissä pelasi Setä-vainaan kavereiden suosikki Jokerit, joka hävisi, eikä sytyttänyt. Sitten tuli matsi jossa vastustaja oli joku HIFK. IFK voitti matsin jotain 9-0, jonka lisäksi ainakin yhden pienen pojan sydämen. Matsin jälkeen Setä-vainaa kysyi kysymyksen jota olin hiljaa toivonut: Tullaanko seuraavaksi katsomaan tätä HIFK:n matsia?.. Ruotsiiin työsiirtolaisena, ja sieltä takaisin muuttanut Setä-vainaa ei enää jaksanut vanhoja Jokeri- ja ryyppyporukoita, ja olin hänelle uusi "fresh start". 80-luvun alkupuolelta muistan sen että oli aina nälkä ja ne jumalaisetHÖYRYNAKIT, niitä myi n.A3:n kohdalla, ystävällinen nainen, jolla oli pahasti karsastavat silmät. Keväällä 1983 IFK nousi jokereita vastaan tilanteeseen 2-2, oltuaan jo 0-2 tappiolla. Seuraavana yönä Setä-vainaa kuoli. Ja sitä seuraavana päivänä HIFK voitti mestaruuden. Olin paikalla, "piippuhyllyllä".
 

McJugi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sorry, että pilaan sun hyvän muistosi, mutta ei tuolloin vielä todellakaan ammuttu rankkareita. Tuo kyseinen matsi pättyi lukuihin 3-3

Saattaa olla että tasoitusmaalin huuma tuntuu muistoissa voitolta. Jatkoaika ainakin väännettiin. Niin se aika tekee mielelle temput.
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Darren Boykon ja Matti Hagmanin naamat joukkuekuvassa. Vieläkin varhaisempi muisto on joku Hintit Imee Frankin Kullia -rallatus ala-asteella, mutta sitä tässä tuskin haetaan. Me emme pidä siitä.
 

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tapaninpäivä 1969, äiti vei 7-vuotiaan Johanneksen Ahearne-Cup-peliin HIFK-Moskovan Spartak. Mieleen on jäänyt jännitys, kun HIFK johti 2. erän jälkeen peliä 6-1 ja Spartak aloitti kirin 3. erässä ja peli päättyi lopulta 6-4 kotivoittoon.

Sama peli nähty. Yksi IFK:n huikeimpia otteluita. Ei kuitenkaan ensimmäinen muisto. Ensimmäinen muisto (ei kuitenkaan ensimmäinen peli) on saman vuoden keväältä eli reilut puoli vuotta aikaisemmin, ehkä helmikuulta 69. Päiväys ei ole muistissa, mutta kärkipeli oli kyseessä ja vastassa Lukko. IFK johti sarjaa ja Lukko oli kolmantena. IFK voitti muistaakseni 2-0 ja molemmat maalit teki entistä seuraansa vastaan Esa Isaksson. Yleisöä noin 10.000. Ensimmäinen mestaruus alkoi varmistua.

Brewer ei tuossa pelissä ilmeisesti pelannut, mutta hänetkin tuli aikaisemmin kaudella nähtyä. Ei kuitenkaan ole ykkösmuisto, vaan tuo Esa Isakssonin huikea esitys oli se juttu, miksi IFK:sta SE jengi sitten tuli.
 
Viimeksi muokattu:

Isaksson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tapaninpäivä 1969, äiti vei 7-vuotiaan Johanneksen Ahearne-Cup-peliin HIFK-Moskovan Spartak.


Heti tuon Ahearne Cupin voiton jälkeen pelattiin yksi ainakin minulle ikimuistoisemmista otteluista nimittäin IFK-SaPKo, se päättyi 4-4 ja jäi mieleen muista kuin pelillisistä otteista.

Tässä poimintoja Hesarista 9.1.1969 otsakkeella:

ILLAN TYRMÄÄJÄKUNINKAAT: JYLHÄ, KAUKOKARI, LALLI

Epäonnistunut tuomaripari, täysin hermokireä HIFK ja itsensä ylittänyt Savonlinnan Pallo-Kerho. Siinäpä ainekset, joista koostui kenties kaikkein rivoin, siivottomin ja teatraalisin yhteenotto, mitä Helsingin Jäähallissa on nähty.
Toisesta erästä kehittyi kaaos, jolla ei kovinkaan paljon ollut tekemistä jääkiekkoilun kanssa. .... Lalli Partinen puolestaan napautti mailalla taklaustilanteessa pienen sievän avohaavan Erkki Räsäsen päähän - paarin kantajille tuli työtä. Juhani Jylhäsi tuikkasi pelikatkon aikana ja aloitustilanteessa mailallaan voimakkaasti Pentti Pennasta vatsanpohjaan. Kippurassa ja muiden tukemana poistui Pennanen näyttämöltä.
Varsinaiseen näytökseen yltyi Mauri Kaukokari - ilmeisesti Leif "Honken" Holmqvistin oppeja muistellen. Kaukokari oli sitä mieltä, että Juhani Jylhän saama jäähy oli turha ja että vastapuoli oli "filmannut". Niinpä kunnon maalivahti heittäytyi tuomariympyrän eteen jäähän, kieriskeli siinä ja näytti miten helppoa on "filmata. Se ei auttanut ja Kaukokari otti pahakseen. ..... Kaukokarin näytös huipentui erän puolivälissä: Jorma Muikku syöksyi kireän hyökkäystilanteen päätteeksi Kaukokarin päälle, joka menetti hermonsa ja löi kaksin käsin pariin otteeseen Muikkua mailalla päähän. Jälleen paarit esiin ja Muikku paikattavaksi - kolme tikkiä päähän.

Kolmas erä kävi dramaattiseksi ja teatraaliseksi. Juhani Jylhä (joka ei siis lentänyt suihkuun edellisen erän keihästyksestä, Isaksson huom.) huitoi mailallaan vaarallisen näköisesti ja Jyrki Turunen heittäytyi jäähän, tällä kertaa se oli teatteria. Mutta nyt tuomarit olivat vihdoin siirtyneet kovaan linjaan ja Jylhä siirtyi jäähyaitioon.

Loppuvihellys ei vielä merkinnyt pelin päätöstä, Savonlinnalaisten hieman ivallinen hymy sai Juha Rantasilan ja erityisesti Juhani Jylhän polttamaan nekin päreet, jotka eivät vielä olleet palaneet.

Kaikki ylläoleva siis suoraa lainausta seuraavan päivän Hesarista. Lähteenä leikekirja kaudelta 69/70, joka olisi siis ensimmäinen täysi kauteni Jäähallissa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Hmm... Tuollaisella pelityylillä, pitäisi nykypäivänä olla pari joukkueellista pelaajia, kun pelikiellot seuraisivat toistaan. On kyllä ajat muuttuneet jääkiekossa todella paljon. Ja en kyllä yhtään ihmettele teitä vanhempia kannattajia, jos tänä päivänä jääkiekko näyttää neppailulta.
 

scholl

Jäsen
Darren Boykon ja Matti Hagmanin naamat joukkuekuvassa. Vieläkin varhaisempi muisto on joku Hintit Imee Frankin Kullia -rallatus ala-asteella, mutta sitä tässä tuskin haetaan. Me emme pidä siitä.

Tuon muistan kuulleeni joskus 90-luvun alussa. Muistan myös kuulleeni, että IFK:n kannattaja(t) reagoi(vat) siihen huutamalla Hjallis, onks Teemun pallit kondiksessa
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Olin isän ja kummisedän kanssa HIFK-pelissä vuonna 1969 ja istuin faijan polvella. Tykkäsin, vaikka en mitään hommasta ymmärtänytkään.

Joku täällä mainitsi höyrynakit, jotka olivat tosiaan ihan älyttömän hyviä. En tosin muista, liittyivätkö ne jo ensimmäiseen lätkämatsiini vai tulivatko kuviin vasta myöhemmin.
 

Brewer

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,ARSENAL
Joku täällä mainitsi höyrynakit, jotka olivat tosiaan ihan älyttömän hyviä. En tosin muista, liittyivätkö ne jo ensimmäiseen lätkämatsiini vai tulivatko kuviin vasta myöhemmin.

Aivan legendaarisia! Niitä valmisti Karjakunta niminen osuusteurastamo . 'Onpas Karjakunnalla asiat kurjalla kannalla', totesi aikoinaan myös Uuno Turhapuro.
Niitä nakkeja käytiin ostamassa 2. ja 3. erän välisellä erätauolla, jolloin nakit olivat sopivasti poksahtaneet rikki ja myyjät antoivat niitä rikki kiehuneita edullisesti.
 

COLHC1980

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Deutscher Fußball-Bund, NP #3
Aivan legendaarisia!

Joo noi vanhan ajan nakit oli kyllä aivan loistavia, ja ne oli kokoisia. Niitä taisi saada kymmenellä markalla ihan hyvän setin. Niitä myös faijan kanssa syötiin sinapilla pussitolkulla. Nythän kälyinen nakki taitaa maksaa euron, vai saako niitä enää edes? Jokunen kausi sitten vielä muistan nakkeja nähneeni myytävän. Corn Dogit oli myös ihan in!
 
Suosikkijoukkue
Kaunein kaikista!
Joo noi vanhan ajan nakit oli kyllä aivan loistavia, ja ne oli kokoisia. Niitä taisi saada kymmenellä markalla ihan hyvän setin.

Muistini mukaan nakit hallilla maksoivat 50 penniä kappale. Siis 70-luvulla. 60-luvulla tuli käytyä Faijan kanssa ensimmäisen kerran Jäähallissa, mutta en muista nähneeni Brewerin pelaavan. Eikä muistanut faijakaan, kun sitä häneltä tiedustelin.

Ensimmäiset muistot IFK:sta ovat kylläkin Väiskiltä ja jääpallosta.


Snadi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös