HIFK:n wanhat & hywät ajat -ketju

Tuossa Rumat peliasut ketjussa pohdiskelin veli Wetrherin kanssa suhdettamme IFK:hon - miten se fanius silloin kauan sitten alkoi yms.
Eiköhän näille muisteloille tarvita vähintään oma ketju? Tänne sitten vaan kaikki nostalgiset muistelot muiden ihmeteltäväksi.

Kuten olen joskus jo kertonutkin, niin meikäläisestä tuli Punanuttu vuosien 1965 ja 1966 välillä. Isän ansioitahan tämä kokonaan on. Meikäläinen oli tuossa vaiheessa jo pahasti luisumassa totaalisesti jalkapallon maailmaan, kun sitten isä vei minut katsomaan IFK:n pelejä Wanhalle Wäiskille.
Hurmaannuin täysin tuosta kovaa kontaktia suosivasta, vauhdikkaasta lajista. IFK:n pelaajat näyttivät silloin pikkupojan mielestä olevan kuin joitakin keskiajan ritareita hienoissa punaisissa paidoissaan... iso sinivalkoinen kilpitunnus keskellä rintaa ja kuusi komeaa nelisakaraista, valkoista tähteä olkapäillä.

Muistot yksittäisistä peleistä alkavat minun kohdallani vuodesta 1969. En tule IKINÄ unohtamaan silloista IFK:n valmentajaa, joka myös itse luisteli jäälle kauden matseissa (ei voisi enää nykyisin moista kuvitellakaan?) - hänhän oli tietenkin Kanadasta Suomeen ja IFK:hon saapunut Carl Brewer. Pelien aikana mies ei näyttänyt niin kovasti olevan äänessä (en tiedä mitä sitten tapahtui treeneissä?), mutta Brewerin murhaavaa ilmettä en unohda koskaan. Se ilme saattoi kohdistua niin omiin kuin vastustajankin pelaajiin. Omista pelaajista ainakin Heikki Riihiranta kommentoi Brewerin kuuluisaa ilmettä näin: - Jos se katsoisi tuolla tavalla perkelettä suoraan silmiin, niin sen jälkeen helvetissä pestäisiin paholaisen ripulikalsareita monta viikkoa putkeen.
Brewer muuten peluutti Riihirantaa kauden alussa hyökkääjänä, mutta nimenomaan Brewerin ansiosta Hexistä sitten muokkautui kivikova pakki. Tuon kauden aikana parrasvaloihin nousi myös nuori siloposkinen, hieman lauhkean ja töröhuulisen marsun naamataulun omaava Matti Murto. Brewerin kovassa koulussa Murtsistakin kasvoi mies... ja ilmiömäinen hyökkääjä joka ei koskaan mielestäni saanut ihan täysin ansaitsemaansa arvostusta, johtuneeko siitä että Murto oli sen aikaisen kovaa rymistelevän IFK:n "hiljaisia ja kilttejä", jäähyjä ei nimittäin hänellä paljon kertynyt.

No nyt saa joku toinen jo jatkaa...

EDIT: Vuoden 2002 viimeisen päivän iltana tämä ketju on jo poikinut hienoja muisteloita, joten Sinä joka ensimmäistä kertaa avaat tämän ketjun, niin lue eteenpäin ajatuksella. Olet sitten IFK:n tai jonkin muun joukkueen fani, niin hyvä sinun on tietää näistä asioista... miksi IFK:lla on The Maine ja mistä se maine on lähtöisin...

Carl Brewer

Jos en ihan väärin muista, wanha-Kalle kuului siihen sukupolveen, joka ei käyttänyt kypärää. Muistiini on ainakin tallentunut kuva hyvin lyhyttukkaisesta, taisi olla osittain kaljusta, NHL-pakiksi melko pienikokoisesta jäppisestä.

...monia Persoonia on jäänyt mieleen. Lallista Stiguun ja Linnonmaasta Kolkan Väpiin. Joka muuten budjasi aikanaan Salevan Henryn (muistaakseni) kanssa samassa kämpässä. Molemmat nuukina miehinä jakoivat jääkaapin pinta-alankin kahtia ja oikeasti merkkasivat vajaiden maitotölkkien pintoja suojellakseen irtaintaan.

Tuohon aikaan Maunula oli lähiö, josta moni IFK-ikoni on lähtöisin. Ainakin Salmelaisen Tommi ja Lehtosen Pepe muiden muassa Hexista ja Murtsista puhumattakaan.

Taffiutta siihen aikaan kuvaa sekin, kun Matti Hagman oli Jääkiekon Värityskirjan mukaan huomauttanut Salmelaiselle tulleesta kasvoruhjeesta harjoituksissa, oli Buffalo todennut: ''mitä se junnu Sulle kuuluu'', ja jatkanut naama veressä treenejä. Joke tietty, mutta kuvasi aikaansa hyvin.

Linnonmaan Harrista tulee aina mieleen körmyniskainen, tai oikeammin niskaton olemus. Harrin lämäri, joskus puolestakentästä asti, ei jättänyt kylmäksi. Kolkan Väpin vikkelä olemus ja Hexin stadilaisuus. Silloin ei Persoonia puuttunut. Silloin tosin rostereissa oli paljon vähemmän miehiä ja vaihtuvuutta. Junnutyö oli huomattavasti enemmän lasten kengissä.

IFKn vielä nykyisinkin vahva luonne on kehittynyt vahvan yhteenkuuluvuuden kautta. Omia on suojeltu kaukalossa ja sen ulkopuolella. Ryhmään pääsyn vaikeutta kuvaa hyvin se, että kun KJalonen tuli ensimmäistä kertaa pelaajana pukukoppiin, oli puolentusinaa vanhaa kaartia sonnustautunut pahvista tehdyillä ''pelikaanin-nokilla'' asiaankuuluvine honotuksineen ja piikkeineen. Kohde muistanee tapauksen loppuikänsä.

Vanhaan kunnon IFK-aikaan vierasmatseihinkin mentiin jätkinä jätkien tyyliin. Tyylistä piiruakaan tinkimättä. Jos tappio tuli, oltiin ainakin olevinaan paljon kovempia jätkiä. Monasti kuulemma landet omia kannattaessaan irvistelivät IFK-pelaajille, joilla ei ollut tavatonta ilmoittaa katsojalle: ''Mitä vittua Sä siellä huudat, tuu matsin jälkeen tonne taakse, ni mä vedän Sut pystyyn.'' Olen jopa riittävän uskottavista lähteistä kuullut, ettei real-myllyt olisi ollut kovin kaukana ilman apujoukkojen hyssyttelyjä.

Ai miksikö inhoan nykykiekossa sanoja Hajuton-Väriön-Mauton? Minä imin vaikutteeni 60-luvun lopusta lähtien. Silloin meillä _oltiin_ ja _tehtiin_ eikä oltu tekevinään. I miss that Team. Ihastutettiin ja vihastutettiin. Ainoat tiedossa olevat asennot oli ON ja OFF. Useimmiten ON.

Vaikka olenkin käynyt hallissa jo 60-70 lukujen taitteesta, on minulle mukavimmat muistot jääneet kauden 79-80 joukkueesta.

Mestaruus tuli ja millä tavalla. Ifk ei puolustanut nykylätkän periaatteiden mukaan lainkaan. Runkosarjassa ifk teki yli 6 maalia/ottelu, eikä tahti paljon laantunut playoffeissakaan.

Ketjut olivat:

Salmelainen-Hagman-Peltonen
Linnonmaa-Murto-Kapanen
Lähteenmäki-Forss-Sinisalo

Puolustajat:

Neal-Riihiranta
Lehtonen-Hirvonen
Pakola-Immonen

maalissa: Stig Wetzell

Näillä mentiin.

Runkosarjassa osa peleistä päättyi 8-8 tai 10-8. Koovee oli viimeistä kautta mukana sarjassa ja kaikissa neljässä pelissä ifk ampui yli 10 maalia heitä vastaan.

Matti Hagman oli parhaimmillaan. Hän teki runkosarjassa 87 tehopistettä, vaikka pelejä oli vain 36 kpl.

Esa Peltonen oli armoitettu maalintekijä, jonka rannelaukaus teki tuhojaan ottelusta toiseen.

Tommi "Buffalo Bill" Salmelainen oli ketjun roolipelaaja. Mies, joka kaivoi vakuuttavasti kiekot kulmista esiin ja samalla vähän rouhi vastustajan pakkeja.

Siinä ykkösketju, eivätkä muut jääneet paljon jälkeen.

Re: IFK:n Wanhat & Hyvät-ajat ketju...

Viestin lähetti Predator

Kuten olen joskus jo kertonutkin, niin meikäläisestä tuli Punanuttu vuosien 1965 ja 1966 välillä. Isän ansioitahan tämä kokonaan on. Meikäläinen oli tuossa vaiheessa jo pahasti luisumassa totaalisesti jalkapallon maailmaan, kun sitten isä vei minut katsomaan IFK:n pelejä Wanhalle Wäiskille.

Laajenna klikkaamalla

Ei millään pahalla "Predator" mutta 1958 Bolliksen tekojäärata avattiin ja pelit siirrettiin kaudelta 1958-59 Väiskiltä sinne, joten joko olet vanhempi kuin luuletkaan tai sitten faijas on sinua huijannut. Olet ollut kanssani ns. jäästadionilla, eli Bolliksen tekojäällä paikalla, jossa nykyinen komea DDR-halli seisoo. Pelaajat pukivat Bolliksen kopeissa ja marsivat pitkän matkan kentälle. Väliajat istuivat puukopiessa kentän vieressä. Muistathan? Siellä oli IFK:n ensimmäinen Kanadalainen vahvistus Jerry Sullivan (1963-64).

Keväällä 1972 HIFK-HJK

Tuosta Stadin hegemoniamatsista minulla on vanhaan ruutuvihkoon tehtyjä merkintöjä pelistä:

1-0 Henry Saleva (Juha Rantasila)
2-0 Väinö Kolkka (Matti Murto)
2-1 Matti Keinonen
3-1 Harri Linnonmaa (Matti Murto)

Erkoista:

HJK:n Keinonen ja IFK:n Riihiranta tappelivat.
Mölli ja Hexi saivat kumpikin ensin 2 minuuttia mieheen epäurheilijamaisesta käytöksestä. Sitten Hexin kahakan jälkeen luistellessa jo omaa jäähyboxin ovea kohden, Mölli yllättäen luisteli nopeasti Hexin perään (tuomareitten estelyistä huolimatta) ja niin Mölli pääsi salakavalasti taputtamaan isällisesti Hexiä avokämmenellä takaraivoon... samalla Mölli suu leveässä irveessä huusi jotakin... Hexi pyörähti ympäri ja latasi oikean suoran Möllin naamaan. Kummankin joukkueen pelaajia hyppäsi jäälle vaihtoaitoistaan tuon taisteluparin avuksi.
Lopputuomio: Keinonen ja Riihiranta suihkuun ja IFK:n Lalli Partinen 2 minnuuttia vaikka Lalli ei ollut edes kentällä! Mistäs se kuuluisa IFK-lisä jäähyissä onkaan saanut alkunsa? Jäällä oli silloin ainakin 20 pelaajaa... ei muita tuomioita (NHL-tyyliä jo siloin??)

IFK teki sitten vielä alivoimalla Klubia vastaan 4-1 voittolukemat, maalintekijänä muuan Tommi Salmelainen.

PS: Klubin peliasu oli siihen aikaan mielestäni SM-sarjan tyylikkäin. Onko muilla palstan dinosauruksilla samansuuntaisia muistikuvia?

Re: Re: IFK:n Wanhat & Hyvät-ajat ketju...

Viestin lähetti Svante
Väliajat istuivat puukopiessa kentän vieressä. Muistathan? Siellä oli IFK:n ensimmäinen Kanadalainen vahvistus Jerry Sullivan (1963-64).

Laajenna klikkaamalla

Olet harvinaisen oikeassa. Itse vanhalla Väiskillä natiaisena luistelleena (synt.1956) sotkin nämä areenat.
KIITOS kun huomautit! Minua vanhaa jäärää pitää aina tarpeen tullen ojentaakin, ei siinä ole mitään phaa. Oli vaan niin kivaa vajota noihin lapsuusmuisteloihin.... sniif, sniif... ja sitten jo räkäinen ja kurlaava nenän niistäminen... skrloooff.
Huh, johan helpotti.

Ihme homma muuten, minulla ei ole mitään muistikuvaa tuosta Sullivanista? Olen äijän nimen tilastoista kyllä lukenut... mutta muuten ei nimi sano mitään. En ymmärrä? Tosin eihän näillä meidän Punaisilla Gladiaattoreila ollut silloin edes nimiä selässään, joten ei pienelle pojalle kaikki jäänyt mieleen...

Re: Keväällä 1972 HIFK-HJK

Viestin lähetti Predator

PS: Klubin peliasu oli siihen aikaan mielestäni SM-sarjan tyylikkäin. Onko muilla palstan dinosauruksilla samansuuntaisia muistikuvia?

Laajenna klikkaamalla

Muistelen sen olleen sininen valkoisin koristein ja valkoiset kypärät. Hämärästi mennään. Kyllähän IFKlla tuohon aikaan oli jo kurkoasut.

Muistelin juuri katsoja-alkuaikojen pääsponsseja. Mieleen tulee nimet

SirWilliams
TopMan
LeeCooper

On täytynyt olla kuusikymmenluvun loppua, kun pelit kiinnostivat jo jokaiseen matsiin asti. Silloisia eksoottisempia vastustajia on jäänyt mieleen mm KOO-VEE ja Hilpara, TuTosta nyt puhumattakaan. Kuka muistaa, milloin Hilpara ei enää ollut mukana?

Hilpara putosi sarjasta 69-70. 22 peliä 2 voittoa 20 tappiota, maaliero 60-240, eikä ollut edes viimeinen. Reipas, Lahti saalisti yhden voiton sarjan aikana.

Mestari oli tietysti HIFK.

Ilveksen ykkösketju oli Oksanen-JPeltonen-Leimu. Peltonen keräsi 59, Oksanen 51 ja Leimu 46 tehopistettä.

Ifk:n paras pistemies oli Juhani Jylhä, 25 tehopistettä.

edit. Nämä tiedot tietysti jääkiekkokirjasta 1970-71. Takakannessa on kuulakärkikynällä myyjän kirjoittama hinta 4,50 mk.

Muistatteko kun ohjelman ostaja sai osallistua Stockman Mini-Cupin arvontaan? Ja sitten kannettiin se puinen Holopainen maaliin. Ne oli pojat aikoja ne.

Muistan seisomakatsomossa olleeni kun vieruskaveri sanoi tauolla ettei tiedä lätkästä mitään mutta kun eräs tyttö hänen luokaltaan oli sanonut, että hallissa on paras musiikki niin hänkin päätti tulla. Näin oli ennen.

Sitten muistan kun Lalli pani kovan ja pitkän syötön omalta alueelta keskialueelle. Kiekko ponnahti jonkun mailasta A-katsomoon suoraan Juhani Boströmin veljen päähän. Kaveria kannettiin kentän halki paikkaltavaksi veri valuen pitkin jäätä.

Muistanhan minä senkin kun Hexi taklas Timo Kyntölää (Jokerit) niin, että sen piilolasit putos ja matsi keskeytettiin, jotta piilolasit löytyisi.

Jäähallin avausmatsi Helsinki-Tukholma oli mieleenpainuva. Olihan Tukhoklman maalissa itse "Honken" Holmqvist. Pelin päätyttyä joku heitti D-katsomosta (missä minä olin) vessapaperirulla kentälle. Joku ikäloppu kävi meikäläisen korvasta kiinni ja rupes ulvoo, että antas olla viimeinen kerta.

Niin, sittenhän meillä oli se kuuluisa joulun ja uuden vuoden välissä ollut Ahearne - Cup, jonka IFK voitti 1970. Taisi olla juuri sinä vuonna kun Spartak Moskovan kaverit kävivät uudenvuoden pyhien aikana treenamassa Väiskillä. Kaikki muut paikat olivat kiinni joten veli venäläisen oli tyydyttävä "trooppiseen" Väiskiin. Se oli Väiskin kundeille kova asia. Nähdä klap-klap-jääkiekon mestarit Väiskillä oli sellainen seikka jota tuskin unohdan.

Kävin ensimmäisen kerran Nordiksella juuri tuossa HIFK-Spartak pelissä tapaninpäivänä 1969 äitini kanssa. Ifk voitti 6-4 johdettuaan kolmannen erän alussa jo 6-1, muistaakseni.

Ifk tosiaan voitti silloin Ahearne-cupin, joka oli nimetty kansainvälisen liiton puheenjohtajan John "Bunny" Ahearnen mukaan.

http://www.azhockey.com/champs/champsOthers.html#Ahearne Cup

Tässä lista turnauksen voittajista.

No mitäs sen ajan tuomareita on jäänyt mieleen? Carl Gustav ''Kalle'' Kaisla nyt ainakin. Ja linjamiehistä legendaarinen Ilkka ''Luru'' Hoviseppä (meniköhän nimi ihan oikein) jossakin vaiheessa, tais olla vähän myöhemmin. Miehellä oli omintakainen tyyli vaklata esim. paitsioita: suurin piirtein mahallaan hyökkäyssinisellä ja jos katsoi paitsioksi, niin superterhakka pilliinvihellys ja osoittamaan paitsiossa ollutta kaveria. Lyhyt tappi, mutta duuninsa otti vakavasti, joka myllyssä hanhena välissä terveyttään uhmaten. Samoin ''kahden viivan syötön'' näyttäminen ei jättänyt kylmäksi.

Unto Viitala oli tyylikkäästi harmaapäinen herrasmies ja 70-luvun puolivälistä on jäänyt mieleen Raimo Sepponen. KG Kaisla ei ollut ainakaan minun kaveripiirini suosikki.

Aikuiselta iältä tulee mieleen yksi väkivaltaisimmista peleistä Suomen jääkiekon historiasta : HIFK - Frankfurt Lions kaudella 1998-1999. Tuolloinhan Frankfurt tuli pullistelemaan kanadalaisen Rick Haywardin johdolla hallille. J. Ruutu jäi vastustajan hampaisiin ja Rudya haastettiin aina loppukättelyihin saakka. Pelissä mm. Lyde hoiti vastustajansa 100-0. Seuraavaan kohtaamiseen HIFK pestasi varmuuden vuoksi luultavasti kovimman Suomessa pelanneen eli Trevor Doylen.

Noita teidän juttuja lukiessani ja kyyneleitä silmäkulmista pyyhkiessäni ajttelin että ehken edes kehtaa mitään muisteloita laittaa. Mutta jotain kuitenkin.

Esim. että kaudella 68-69 pelasi vielä veskarit ilman kypärää. Ja Juhani Lahtinen ilman maskia. Eka kypärää käyttänyt, ainakin vähänkään tunnetumpi, taisi olla Leif "Honken" Holmqvist från Sverige. Oli sitten hassun näköinen mies.

Sitten paras IFKoon penkkimies- tittelin ehdoton voittaja: Matti Väisänen. Taisi olla monta kautta kaikki pelit viidentenä pakkina pukeneena, muttei varmaan montaa kertaa päässyt kentälle.

Juha Rantasila oli meikäläisen yksi suurimpia idoleita. Tultiin serkun kanssa aina tuntia ennen peliä seuraamaan lämmittelyjä, jotka siihen aikaan olivat hieman luistelua ja sitten laukomista veskarille. Eipä juuri ollut kaksi vs kolme tai päinvastoin tilanteiden pyöritystä jne. Rantasila kun veti grogilasin korkuisen niin aina yleensä upposi. Kuten myös Brynäsiä vastaan kaksi kertaa em. Ahearne Cupissa.

Eräs detalji vielä Ässiä vastaan kun Valtonen oli maalissa ja Linnonmaa tapansa mukaan lämäsi heti punaviivalta. Tiedä katkesiko maila vai epäonnistuiko laukaus muuten vain, mutta siitä tuli lörppy joka putosi jäähän metri ennen Valtosta ja kas lispahti maaliin.

Paljon pikkujuttuja tulee mieleen, mutta aika sankareita oltiin kun 10-11 vuotiaina Vartsikasta tultiin serkkupojan kanssa dösällä peleihin ja vielä piti ratikkaan vaihtaa. Pelit taisi silloin alkaa klo 19, joten kotona oltiin vasta lähellä yhtätoista. Mutta lustia oli.

Pahoitteluni työntymisestänne tähän muisteloidentäyteiseen ketjuunne, mutta meikäpoika kyllä menee hiljaiseksi lukiessani juttujanne ajalta jolloin minä olin pieni tai vieläkin pienempi - suorastaan olematon.

Tässä seurassa en voi edes turvautua fraasiin "Toista se oli silloin kun itse olin nuori"... naurunalaiseksi itseni tekisin.

Jatkakaa kirjoittelua ja muisteloa, minä jatkan puolestani lukemista ja historiantietouden ammentamista itseeni.

vlad#16.

yleisöä piisasi

Itsekin kuulun niihin positiivisesti aivopestyihin, joita isät siis manipuloivat kannattamansa joukkueen ruotuun :-) Ensimmäinen matsi paikan päällä Nordiksella tuli koettua kaudella 68-69 - valitettavasti ei muistikuvia pelitapahtumista ole. Popcornit ja muu suussa sulava kiinnosti kai enemmän tuossa vaiheessa alle kouluikäisenä. Ja tietysti IFK-krääsä, mulla oli joskus noina vuosina semmoinen viininpunainen (?) HIFK-takki, jossa meni 2 valkoista pystyraitaa etupuolella hartiasta vyötäröön ja viivojen välissä oli alekkain kirjaimet IFK.

Vanhin kiekkovisio muistini arkistoista on eräs ihan 70-luvun alun HIFK-JOKP ottelu, jossa Rantasila pommitti hattutempun ja muutenkin ekan erän jälkeen tilanne oli jotain 8-1. (Tämäkin siis kenties ajan kultaama käsitykseni, ei varmaa faktaa tilastojen osalta)

Se kyllä jäi selvemmin mieleen heti alusta alkaen, että suuresti kunnioitetun hallimme käytävät pullistelivat täydempänä ihmisiä kuin nykyään. No, silloin olikin seisomakatsomoiden kulta-aika ja 10000 meni rikki useaan kertaan.

Yksi erittäin vahva muisto on, kun suuren lännen isot tähdet saapuivat Helsinkiin 70-luvun puolivälissä.

Winnipeg Jets, suurimpana tähtenään itse legendaarinen Bobby Hull, pelasi HIFK:iä vastaan v. 1975. Vaikea kuvitella mitään urheilutapahtumaa nykypäivänä, joka tuntuisi yhtä vaikuttavalta tapahtumalta.

Ennen pelin alkua täyteen pakatussa seisomakatsomossa tunnelma oli suorastaan käsin kosketeltava ja tällä kerralla tämä ei ole klisee. Täydessä hallissa oli varmaan satoja ylimääräisiä ihmisiä. No, siltä se ainakin tuntui. Katsojamääräksi ilmoitettiin siihen aikaan aina 10 814, kun halli oli täynnä.

WHA:n edellisen kauden mestari Winnipeg Jets pelasi Suomessa muutaman harjoitusottelun. Ensimmäinen niistä oli Nordiksella ifk:ta vastaan.

Joukkue pelasi hienoa jääkiekkoa. Winnipegin ykkösketju oli sen ajan parhaita: Anders Hedberg-Ulf Nilsson-Bobby Hull. Kakkossentterinä oli Suomen sen ajan tähtipelaaja Veli-Pekka Ketola ja puolustuksessa hääri Hexi Riihiranta, meidän oma poika. Ruotsalaisia oli joukkueessa paljon esim. Willy Lindström, Lars-Erik Sjöberg ja Mats Lindh tulee mieleen.

Peli alkoi ja yllätysten yllätys, ifk johti alle minuutin jälkeen 2-0. Erän puolivälissä Bobby Hull palautti peliin normaalijärjestyksen parilla maalilla. Erätauolle mentiin tilanteessa 2-3 vieraille. Peli päättyi muistaakseni 4-6 Winnipegin voittoon.

Tuli niitä muitakin WHA- ja myöhemmin NHL-vierailuja, mutta tämä peli oli oikeasti iso juttu.

Viestin lähetti Johannes
Katsojamääräksi ilmoitettiin siihen aikaan aina 10 814, kun halli oli täynnä.

Laajenna klikkaamalla

Muistanko väärin, että hallin alkuaikoina katsojakapasiteetti oli yli 11.000? Oliko siihen aikaan molemmat pitkien sivujen koko yläkatsomot seisomokatsomoita?

Yleisöennätys

HIFK-Ilves 1969 11.300 katselijaa, joka on hallin ennätys mukaan lukien myös maaottelut.
Pitää paikkansa, että alussa kummatkin yläkatsomot oli seisomakatsomoita, mutta oikea sellainen oli Nordenskiöldin kadun puoleinen ;-)

Viestin lähetti Senior
Muistanko väärin, että hallin alkuaikoina katsojakapasiteetti oli yli 11.000? Oliko siihen aikaan molemmat pitkien sivujen koko yläkatsomot seisomokatsomoita?

Laajenna klikkaamalla

Totta tämä on, C-puolen seisomakatsomo poistettiin Helsingin v. 1974 mm-kisojen takia ja toinen puoli taisi kadota vuoden 1982 kisoihin mennessä.

IFK:n lätkähistoria, osa I

Ajattelin hieman lyhyessä muodossa kertoa vapaasti käännettynä ja omilla kommenteilla Göran Stubbin kirjoittamia kirjoituksia IFK:n jääkiekosta. Lähteenä kirja IDROTTSFÖRENINGEN KAMRATERNA r.f. HELSINGFORS 1897 - 1987. Kirjan on toimittanut Ingamr "Pelle" Björkman.

Tätä kannattaa kaikkien lukea, ei kirjoitustaitoni takia vaan, jotta määrätyt asiat aukeavat jokaiselle. Nyt tiedetään mistä joukkue on tulossa ja minne se on menossa :-)

Kaikki alkoi 1945
IFK ei halunut perustaa uutta jaostoa koska varat olivat loppu ja "lippulaiva" jääpallo vei kaikki (voima)varat.
Seura päätti onneksemme kuitenkin toisin kun Ruotsista lahjoitettiin joukkueellisen verran pelivarusteita. Lahjoittajana Sportmagasinetin jotaja Anton Johansson Tukholmasta. Varusteet jouduttiin kuitenkin salakuljettamaan Suomeen ja siitä vaan Suomi-sarjaan pelailemaan. Eka kausi meni opeteltaessa ja sijoitus oli neljäs kuudella pisteellä. Pelejä oli kahdeksan ja maaliero oli mahtava 54 - 53.
Pelit pelattiin Hesperian puistossa kunnes ottelut 1949 pelattiin Väiskillä (Väinämöisenkadun kentällä).

1949 - 50 Ensimmäinen maali!
Mestaruussarjan ensimmäinen ottelu oli Tammerfors Bolklubb:ia vastaan (nyk. Tappara). TBK vei voiton, mutta IFK:n ensimmäien sm-sarjamaali oli nähnyt päivän valon. Tarina ei kerro repesivätkö verkot mutta maalin iski Kurt Orre.
Tässä joukkueessa pelasi monelle IFKlaiselle tuttu mies ja juniorityön perustaja, Calle Brander.
Huomioitavaa oli, että ensimmäiset jääharjoitukset pidettiin vasta 28. joulukuuta Väiskillä. Kauden sijoitus oli neljäs kuudella pisteellä.

1950-51 Kotikenttää parannetaan
Väiskille hankittiin uusi "trobooni", eli kovaääniset ja maalien taakse punaiset lamput.
IFK varmisti sm-sarjapaikkansa sijoittuen neljänneksi lohkossaan 6 pisteellä.

1951-52 Vain neljä matsia
Surkean talven ja Olympialaisten takia pelattiin vain neljä ottelua.
Jälleen neljäs sija ja vaivaiset kaksi pistettä. Christian Rapp edusti ensimmäisenä IFK-laisena Suomea Olympiakisoissa, Oslossa.

1952-53 Takaiskuitta alkusarjassa
Loistava alku. Hallitseva mestari Ilves kaatui 4-3 Tampereella ja HBL hehkutti. " Eräs Suomen kiekkohistorian suurimpia sensaatioita".
Kausi oli hieno. 10 ottelua, joista 8 voittoa ja 2 tasuria. Finaliin pääsystä jouduttiin karsimaan Tarmoa vastaan mutta peli hävittiin. Jostain kummasta syystä jo tällöin IFK:n tiedotus ei mennyt perille ja ykkös maalivahti ei saanut tietoa pronssipelistä.
Pronssipelikin hävittiin varaveskarin "imuroinnin" takia.
Neljäs sija oli pettymyksen jälkeen kuitenkin varsin hyvä sijoitus.

1953-54
Sijoitus oli kolmas omassa lohkossaan 8 pisteellä. Christian Rapp ja Rainer "Snaibeli" Lindström edustivat Suomea MM-kisoissa Tukholmassa. Mainittakoon, että Rainer "Snaibeli" Lindström toimi IFK:n pelotteena ison koonsa ansiosta ja aggressiivisesta tyylistään.

1954-55 Ensimmäinen mitali!
Joukkue sain kaivatun vahvistuksen kun HJK:sta tuli Esko Rekomaa. Alkusarjan sijoitus oli toinen ja pronssiottelut pelattiin Tamperelaista TKV:tä vastaan. Komeat voitot, 9-3 ja 5-4, toivat ensimmäiset mitalit IFK:n palkintokaappiin.
Mainittakoon, että joukkueessa pelasi muuan, nyt edesmennyt, Heikki Salimäki, joka oli monivuotinen uurastaja myös IFK:n junioritoiminnassa. Monella varmaan tuttu kaveri.

1955-56 Suomi-sarjaan.
Kauden aluksi IFK suuntasi ottelumatkalle Itä-Saksaan ja Väiskille asennettiin uudet valot sekä uusi katsomo. Tästä huolimatta kausi meni täysin penkin alle ja IFK putosi Suomi-sarjaan.

1956-57 Ranskalainen visiitti.
Täysin ylivoimaisena IFK voitti oman lohkonsa puhtaalla pelillä. 8 ottelua ja yhtä monta voittoa. Maaliero oli hurjat 74 - 19. karsinnan kautta IFK varmisti itselleen paluun sm-sarjaan.

1957-58
Neljäs sija kuudella pisteellä kruunasi kauden. tämä oli viimeinen 8-ottelun kausi.

1958-59 Toinen pronssi
Syksyllä otettiin vihdoin uusi tekojäärata käyttöön Bolliksella. Kotoisat ja viihtyisät ottelut Väiskillä oli mennyttä aikaa ja nyt pelattiin "kunnon" sarja 18:lla otelulla. Kolmas sija ja pronssia oli loistava alku uudessa "petoluolassa". Valmentajana toimi aktiiviuransa lopettanut Calle Brander.

1959-60 Seitsemäs
Joukkueeseen liittyi monille myöhemminkin tuttu "raitapaita" Raimo Sepponen. Alku oli surkea, 1-16 tappio Ilvekselle. Kausi vedettiin silti kunnolla läpi ja sijoitus oli loppujen lopuksi seitsemäs.

1960-61 Kahdeksan tasuria.
Keskushallitus ilmoitti, ettei jääkiekolle tipu latin latia enää ja jääkiekko saa pärjätä omillaan. Surkean alun jälkeen homma lähti silti kulkemaan. Ensimmäinen kanadalainen, opiskelija Arthur Pearson liittyi joukkueeseen. Sarjapaikka säilyi ja samalla moni "Väiskin ajoilta" mukana ollut ripusti hokkarit naulaan.

1961-62 Keskieuroppaan.
Göran Stubb valittiin jaoston puheenjohtajaksi, "väliaikainen" ratkaisu, joka oli pysyvä aina 1975 sakka.
Monien ongelmien jälkeen, lähinnä valmennus puolella, joukkue pystyi kuitenkin säilyttämään sarjapaikkansa. sijoitus oli seitsemäs kymmenestä.
Tästä alkoi myös IFK:n perinteikkään matkat keskieuroppaan ja Saksassa pelattiin ensimmäinen sisäottelu. Kanadalaiset laivastotukikohdissa oli ns. jäähalleja. Joukkueessa pelasivat mm.
Pentti "Linkku" Lindegren, Christer Thun sekä Heikki Järn.

1962-63 Suomi-sarjaan.
Keski-iän ollessa alta 19 v. joukkue saavutti ainoastaan yhden voiton. Se tuli kuitenkin tulevia mestareita Rauman Lukkoa vastaan. Nuorukaiset sopivat kuitenk sarjan päätyttyä, että korkeintaan kauden pelaavat alemmalla tasolla. Kerran IFK - aina IFK! Periksi ei anneta prkl...
Calle Branderin juniorityö oli jo nyt tuottoisa ja pelaajat kuten Ulf Lindholm ja Pertti Kotkas nostettiin "ykköseen".

1963-64 Pikainen paluu.
IFK hankki itselleen ensimmäisen pelaaja-valmentajan, Jerry Sullivanin Kanadasta. jerry Sullivan toi systemaattiset harjoitukset seuraan ja tästä johtuen joukkue sijoittui ykköseksi omassa lohkossaan. Karsintasarjan voitto toi sm-sarjapaikan takaisin. Mainittakoon, että eräs nykyinen IFK-vaikuttaja, Kimmo Heino, pelasi joukkueessa.

1964-65 Säilyttiin.
kausi veitiin läpi edelleenkin ulkojäällä ja pääasiassa Velodromin luonnonjäällä. jerry Sullivan voitti pistepörssin ja IFK säilytti paikkansa sarjassa.


1965-66
kausi oli helsinkiläisille joukkueille surkea, suorastaan katastrofaalinen. Jäähallia rakennettiin joten jäästadion oli suljettu. Kotikaukalona oli Pirkkolan urheilupuistossa oleva jäähalli. Sekä IFK että HJK putosivat sarjaporrasta alemmaksi.

1966-67 Jäähalli ja uusi tuleminen
Tästä kaudesta tuli jääkiekon suhteen juuri SE. Yleisö löysi jääkiekon ehkä uuden jäähallin ansiota mutta varmasti myös peliesitysten takia. Karsintojen kautta IFK nousi jälleen sm-sarjaan. Mainittakoon, että 11.300 katselijaa oli todistamassa IFK:n 4-2- voittoa Töölön Vesasta karsintasarjan uusintaottelussa.

Viestin lähetti Johannes
Täydessä hallissa oli varmaan satoja ylimääräisiä ihmisiä. No, siltä se ainakin tuntui. Katsojamääräksi ilmoitettiin siihen aikaan aina 10 814, kun halli oli täynnä.

Laajenna klikkaamalla

Olin tuossa ottelussa aivan pikkupoikana, ja jostain syystä muistikuvani on sellainen, että katsomossa oli kyllä tilaa. Taisin sitten vain haista pahalle, jos viereeni muodostui lääniä?

Matsi oli kyllä jännittävä, ja sitä pelattiin kavereiden kanssa pihalla päivätolkulla uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. "Sit se pani veskarin jalkojen välistä." "Se mitään pannu ku yläkulmaan." "Varmana pisti veskarin jalkojen välistä." "Mutsis pisti." "Anna ku mä näytän." "Mutsis näytti."

Oli hienoa.

Viestin lähetti Svante
IFK:n lätkähistoria, osa I

Lähteenä kirja IDROTTSFÖRENINGEN KAMRATERNA r.f. HELSINGFORS 1897 - 1987. Kirjan on toimittanut Ingamr "Pelle" Björkman.

Laajenna klikkaamalla

Toinen avartava kirja, joka kannattaa lukea, on 1997 IFKn 100-vuotisjuhlan yhteydessä julkaistu kirja. En nyt löydä kirjasta nimeä tai tekijöitä, mutta mm kirjastoista löytyy. Kirjassa on mielenkiinoisia henkilökuvia pelaajista ja vaikuttajista vuosien varrella. Kannattaa lukea.

ps kiitos Svante osasta I, lisäosia odotellessa.

Re: yleisöä piisasi

Viestin lähetti WPK
Itsekin kuulun niihin positiivisesti aivopestyihin, joita isät siis manipuloivat kannattamansa joukkueen ruotuun :-)

Laajenna klikkaamalla

Aina se ei onneksi onnistu. Faija kannatti Jokereita, ja veikin minut ensi kertaa halliin Jokereiden matsiin. Hänen mielestään Jokerit pelasi (silloin noin 30 vuotta sitten) älykästä taitopeliä ja IFK vastenmielistä Amerikkaa ihannoivaa sikakiekkoa.

Jostain syystä minulla ei mennyt kauaa sen huomaamiseen, että IFK oli minua varten. Mutta toivottavasti faija katselet nyt sieltä pilvenreunalta ymmärtämyksellä.

Kyllä se kulta-aika oli silloin, kun tultiin E:hen sisään sieltä yläovesta, sisällä tuoksuivat nakit, popcorni ja Sisu-pastillit ja pikkukundit kiljuivat myyntihuutojaan "ohjelma kaks markkaa mukana TopMan MiniCup".

Jossain paikallisottelussa yläovella oli sellainen ryysis, että ovien auetessa massa runnoi voimalla sisään ja ovet lähtivät saranoiltaan. Piti taas kerran juosta todella lujaa että ehti vakiopaikoilleen nojaamaan kaiteeseen siihen E2:n sisääntulon yläpuolelle.

Edit: lisää tekstiä