Mainos

Ennen oli hyvin?

  • 23 266
  • 164

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
80-luvun loppupuolella syntyneenä 90-luku näyttäytyy aika ajoin sellaisena nostalgisena aikana jolloin "kaikki oli paremmin"(kasarista ei muistikuvia). Itsellä kun lamasta huolimatta vanhemmat pyrki tekemään aikalailla kaikkensa ettei se huono tilanne näyttäytyisi lasten arjessa mitenkään. Joulut oli vielä jouluja, lelut oli helvetin paljon hienompia kuin nykyään, oli kaikenlaista Jurassic Park-, Turtles- ja Batman-figuuria sun muuta. Legoissa oli vaikka mitä merirosvolaivaa, villin lännen linnoitusta yms. 8-bittinen Nintendo oli kova juttu ja ei yhtään haitannut vaikka siihen se helvetin kallis peli ostettiin korkeintaan kerran vuodessa. Kännyköistä ei ollut tietoakaan vaan lankapuhelimen vieressä oli kaikkien kavereiden kotinumerot joihin soitettiin ja kysyttiin "voitko olla?". Isovanhemmat oli vielä elossa ja heidän luonaan käynti oli lomien kohokohtia. Puhelinkoppeja oli siellä täällä ja lähes poikkeuksetta niiden lasit oli rikottu ja sisälle kustu.

Myönnän että jos olisin syntynyt kymmenenkin vuotta aikaisemmin niin tuo ajanjakso olisi ehkä näyttäytynyt hieman vähemmän kirkkaalta.

Nykymaailmassa on hyvät puolensa. Kuten jo mainittu, kaikki tieto on saatavilla, vanhat pinttyneet tavat on suurelta osin kuopattu/pyritään kuoppaamaan. Tämä näyttäytyy sitten monelle sinä "mielensäpahoittamisena". Suomi menestyy ihan kivasti lätkässä, ei enää tarvii aina odottaa joka kevät sitä sulamista ratkaisevassa paikassa. Ja ylipäänsä poissa alkaa olla se alentuva ajattelu tyyliin "toivon että Suomi voittaa mutta uskon että Ruotsi(tai kuka muu tahansa) voittaa".
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Jari Kurri, Esa Tikkanen ja Teemu Selänne. Oli varmaan muksuna oma top 3 suosikkipelaajat. Nyt kun kattelee heidän uran jälkeistä menoa, niin on sääli että eipä noita herroja juurikaan arvosta.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kaipaan aikaa kun näki jonkun siistin videon niin saatoi jopa olla ihan aito. Nyt kun näkee jonkun videon somessa niin sitä ekana miettii että paljonko sitä on käsitelty tai onko tilanne täysin lavastettu.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ennen kaikki oli niin käsittämättömän syvältä ettemme osaa sitä edes vähän alusta kuvitella tässä kaikessa mukavuudessa - tiede ja teknologia ovat niin muuttaneet asiat edes vähän sinnepäin.
 
Viimeksi muokattu:

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Ennen kaikki oli parempaa!!

Vai pitikö teidän lapsina miettiä laskujen maksua?
Ruokaa oli jääkaapissa tai vanhemmat toi sen nokan eteen, ihania aikoja.
 

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ennen oli paremmin. Sitten tuli EU.
 

Liitteet

  • IMG_0778.jpeg
    IMG_0778.jpeg
    724,4 KB · kertaa luettu: 106

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Ennen älypuhelimia ja somea ihmisillä oli enemmän elämää. Ehkä myös voivat paremmin. Nyt paineita tulee joka puolelta. Etenkään nuorille eivät tee hyvää. Olkoonkin, että asioiden hoitaminen on helpottunut, mutta myös laiskistanut ihmisiä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ennen älypuhelimia ja somea ihmisillä oli enemmän elämää. Ehkä myös voivat paremmin. Nyt paineita tulee joka puolelta. Etenkään nuorille eivät tee hyvää. Olkoonkin, että asioiden hoitaminen on helpottunut, mutta myös laiskistanut ihmisiä.
Tuntuu että se mikä ennen oli typerää käytöstä niin on nyt juttu mikä pistetään someen. Melkeen joka viikko saa lukea jostain tapauksesta jossa yleensä nuoret on tehnyt jotain rikkolista, ja sitten ovat itse kuvanneet todistusaineiston poliisille.
 

Glove

Jäsen
Joo kasarilla oli hyvin kun äiti kävi kaupassa ja teki ruuat. Nyt saa itse miettiä päänsä puhki mitä ostaa kaupasta. Ja nyt kun tulin kaupasta, josta ostin pariin ruokaan ainekset, niin en osaa päättää mitä tänään tekisin.
 

vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Joo kasarilla oli hyvin kun äiti kävi kaupassa ja teki ruuat. Nyt saa itse miettiä päänsä puhki mitä ostaa kaupasta. Ja nyt kun tulin kaupasta, josta ostin pariin ruokaan ainekset, niin en osaa päättää mitä tänään tekisin.
Ja hitot. Kasarilla kun tulin koulusta niin tein itte omat ruokani, molemmat vanhemmat kun oli duunissa.

Toki vieläkin teen itse omat ruokani ja olen kaiken lisäksi duunissa.
 

Straight Edge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Leafs, Jokerit
Joo kasarilla oli hyvin kun äiti kävi kaupassa ja teki ruuat. Nyt saa itse miettiä päänsä puhki mitä ostaa kaupasta. Ja nyt kun tulin kaupasta, josta ostin pariin ruokaan ainekset, niin en osaa päättää mitä tänään tekisin.
Mutta tuo Ruokaboksi on sitten vasta osoittautunut nerokkaaksi. Eipä paljon tarvitse miettiä, että mitähän sitä sitten taas tekisi, ja raaka-aineet toimitetaan kotiovelle. On hulppea palvelu tuo.
 

Minor

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja hitot. Kasarilla kun tulin koulusta niin tein itte omat ruokani, molemmat vanhemmat kun oli duunissa.

Sama juttu, itse piti ruuat tehdä ja keksiä tekemistä ennen vanhempien kotiintuloa. Sit olikin jo nukkumaanmenoaika. Tuntuu, että vanhempia näki kasarilla aika vähän. Tekemisen keksimisessä nyt ei ollut ongelmia, joskus saatettiin keksiä vähän liikaakin tekemistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös