Englanti EM-kisoissa 2012

  • 24 349
  • 118

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Yllättävän aktiiviseksi oli Hodari muuttanut pelityylin tälle päivälle, mutta hyvä näin, sillä sitä tarvittiin tuon nitromatsin voittamiseen. Carroll oli myös onnistunut veto Roylta ja kiittikin siitä maalin muodossa.

Otteluseurannassa sanoin tauolla että tulosta ei uskalla vielä veikata, koska Royn ja Englannin tuntien tulee bussi jossain vaiheessa vetäytymään ja Ruotsi nostaa painetta. Kahden pikamaalin johdosta ihan näin ei käynyt, mutta siihen suuntaan oltiin menossa jo 1. jakson lopulla. "Yllättäen" molemmat Ruotsin maalit tulivat vielä erikoistilanteista, joissa merkkaus petti pahemman kerran. Jos joku katselee noita maaleja vielä uudelleen, niin kiinnittäkää huomiota Ashley Colen toimintaan ja ennenkaikkea sijaintiin tilanteen alussa ja lopussa... Huomaatteko siinä puutteita sen sijaan että molemmissa tehtäisiin Glen Johnsonista syntipukki kuten selostaja taisi televisiossa mainita? Vihjeenä: 1-1 maalissa Cole ylipelaa tilanteen aivan täysin, ja 1-2 maalissa jättää Johnsonin vartioimaan kahta Ruotsin pelaajaa pysähtyen itse 16 rajan pintaan. Jotenkin tuntuu että tuossa Hodarin homma ei nyt oikein toimi.

Welbeckin maali oli puolestaan niin komea, että saa aika hienon joku laittaa vielä tässä turnauksessa jos meinaa top1-maalikoosteeseen päästä.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Todella mielenkiintoista nähdä kenen paikan Rooney ottaa avauksessa vai yllättääkö Hodgson ja antaa miehen aloittaa penkillä? Tuskin. Kuitenkin Carroll pelasi todella vahvan pelin eilen. Voitti älyttömän kovalla prosentilla pääpalloja ja oli usein hyvin puolustuksen apuna, puhumatta hankituista vapareista. Tuli aivan Drogba parhaina päivinään mieleen eilisestä Carrollin pelistä. Welbeck puolestaan teki kisojen komeimman maalin tähän mennessä, mutta muuten oli Carrollia heikompi mielestäni. Ensimmäinen ottelukaan ei häneltä mikään kovin vahva ollut, mutta meneekö Hodarin papereissa Carrollin edelle, kun on saanut aloittaa molemmat ottelut? Voihan Rooney toki pelata myös ns. kymppipaikkaa kärkien takana, mutta en usko, että Hodgson näin rajuun ratkaisuun päätyy, etenkin kun tämä vaikuttaa keskikenttään ja eritoten laitapeliin heikentävästi ja tuskin Young ainakaan vaihtoon joutuu. Milner on ollut melko heikko, joten hänet voisi vaihtoon ottaakin, mutta hänen korvaajansa olisi Walcott eikä Rooney, joten ei ole helppo tehtävä Hodgsonilla päättää avausmiehistöä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Olipa huikea peli! Carroll näytti pääpeli osaamistaan, Walcott oli todella vikkelällä jalalla liikkeellä,hieno maali ja loisto passi tohon voittomaaliin, ehkä ensi peliin jo sitten avaukseen(?), eikä Welbeckin maali jättänyt ketään kylmäksi.

Ukraina pelissä sitten nähdäänkin Rooney kentällä joten mielenkiintoista nähdä miten Hodari muuttaa kokoonpanoaan siihen peliin. Milner voisi jäädä penkille, mutta kumman tilalle Rooney sitten tulee, Welbeckin vai Carrollin? Itse uskon että Rooney pelaa seurakaveri Welbeckin kanssa.

Jos joku katselee noita maaleja vielä uudelleen, niin kiinnittäkää huomiota Ashley Colen toimintaan ja ennenkaikkea sijaintiin tilanteen alussa ja lopussa

Iteltä meni noi tilanteet jotenkin ohi eilisessä lähetyksessä, oli vitutus aika tapissa Ruotsin maalien aikana eikä noita hidastuksia oikee jaksanu "sillä silmällä" kattella. Mutta nyt kun katoin maalit uudestaan niin aivan totta turiset.
 

Mapo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pool, Blackhawks
Young siinä hurrien toisessa oli aivan kuutamolla, ei mitään käryä mitä ympärillä tapahtuu. BBC:llä Alan Hansen oli kovasti sitä mieltä notta Youngin paikka olis muurissa, siinä kun ei paljoo tarvikkaan älytä mistään mitään ja Cole sitten puolestaan muurista puolustushommiin.

Young, Milner ja Parker heikoimmat lenkit. Epäilen vahvasti Walcottin avaavan tästä eteenpäin Youngin tilalla.

Carroll ei avaa enää näissä skaboissa jos Shrek ja Wellbeck kestää kasassa.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Young siinä hurrien toisessa oli aivan kuutamolla, ei mitään käryä mitä ympärillä tapahtuu. BBC:llä Alan Hansen oli kovasti sitä mieltä notta Youngin paikka olis muurissa, siinä kun ei paljoo tarvikkaan älytä mistään mitään ja Cole sitten puolestaan muurista puolustushommiin.

Young, Milner ja Parker heikoimmat lenkit. Epäilen vahvasti Walcottin avaavan tästä eteenpäin Youngin tilalla.

Carroll ei avaa enää näissä skaboissa jos Shrek ja Wellbeck kestää kasassa.
Young se muuten oli toisessa maalissa ihan ulapalla niinkuin sanoit. Mulla meni siinä nämä veljet näköjään sekaisin. Ensimmäisessä se oli kyllä sitten Cole.

Carroll oli yllättänkin vahva arvokisadebyytissään, ja tuntui voittavan kaikki pallot mihin vain hypätä pitää, mutta itsekin käännyn sille linjalle että Hodari valitsee Rooneyn ja Welbeckin seuraavaan matsiin, koska ovat yhdessä tahkonneet läpi kauden. AC toiminee sitten toisen jakson täsmäaseena.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Young, Milner ja Parker heikoimmat lenkit. Epäilen vahvasti Walcottin avaavan tästä eteenpäin Youngin tilalla.

Parker pelasi tyypillisen matsin eli teki lujasti töitä keskikentällä pysäyttäen Ruotsin hyökkäyksiä.

Roy oli ohjeistanut Youngia olemaan tavallista alempana kuin mihin hän on tottunut Unitedissa laidalla pelatessaan. Se näkyi siinä että Young ei kyennyt tekemään mitään hyökkäyspäässä mutta auttoi puolustajia kiitettävästi.
Milner taas ei ole ikinä kyennyt nopeisiin ratkaisuihin hyökkäyspäässä mutta nyt puolustustyöskentelykin oli melko vaisun näköistä.
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Roy oli ohjeistanut Youngia olemaan tavallista alempana kuin mihin hän on tottunut Unitedissa laidalla pelatessaan. Se näkyi siinä että Young ei kyennyt tekemään mitään hyökkäyspäässä mutta auttoi puolustajia kiitettävästi..
Vaikka roolitus onkin erilainen, niin Young on ollut kyllä täysi pettymys kahdessa matsissa ja ansaitsisi penkkikomennuksen. Englannilla vaan ei ole ketään parempaakaan heittää tilalle, joten eiköhän mies jatka myös seuraavassa matsissa kentällä.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Young siinä hurrien toisessa oli aivan kuutamolla, ei mitään käryä mitä ympärillä tapahtuu.
Young, Milner ja Parker heikoimmat lenkit. Epäilen vahvasti Walcottin avaavan tästä eteenpäin Youngin tilalla.

Ei Colekaan hirveesti toisessa maalissa eväänsä liikuta, niinkuin ei kyllä juuri kukaan muukaan Englannin mies. Parker pelasi meikäläisen mielestä hyvän pelin, ei mielestäni mikään heikoin lenkki. Itse taas näkisin mielummin Walcottin Milnerin tilalla avauksessa.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Carrollin kausi on edennyt erittäin nousujohteisesti. Täydellisestä flopista arvokisojen maalintekijäksi ja parhaaksi pelaajaksi eilen. Eli Andy on tulikuuma tällä hetkellä ja kyllä siinä Hodarilla riittää mietittävää. Olisiko miehellä niin isot vitjapallit, että ottaisi Milnerin/Parkerin pois ja siirtyisi 4-3-1-2 systeemiin?

Hart
Johnson-Terry-Lescott-Cole
Young-Gerrard-Walcott
Rooney
Carroll-Wellbeck

SG:lle jäisi suuri puolustusvastuu, mutta kun ei hyökkäyspäähän oikein ole annettavaa juuri nyt, niin keskittyisi vanha Stevie puolustamiseen.

Ukrainaa vastaan tuota voisi kokeilla, mutta tuskin Hodari vanhana velhona lähtee keulimaan lädibussillaan.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Hart
Johnson-Terry-Lescott-Cole
Young-Gerrard-Walcott
Rooney
Carroll-Wellbeck

Näyttää hyvältä mutta kun koutsina sattuu olemaan maailman puolustavin valmentaja niin enpä usko että näin hyökkääväällä kokoonpanolla lähdetään edes Ukrainaa vastaan.

Englannin puolustusnelikko on ollut sama koko ajan joten toivoisin että esimerkiksi Jonesille annettaisiin mahdollisuus Ukrainaa vastaan.

Todennäköisintä on että Rooney aloittaa Wellbeckin kanssa Ukrainaa vastaan.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Näyttää hyvältä mutta kun koutsina sattuu olemaan maailman puolustavin valmentaja niin enpä usko että näin hyökkääväällä kokoonpanolla lähdetään edes Ukrainaa vastaan.
Tämä "edes Ukraina" voitti Ruotsin yhdellä maalilla, samoin kuin Englanti. Jos Englanti pitää Ukrainaa heittopussina niin pitäköön, you got another thing coming.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Tämä "edes Ukraina" voitti Ruotsin yhdellä maalilla, samoin kuin Englanti. Jos Englanti pitää Ukrainaa heittopussina niin pitäköön, you got another thing coming.

Ukraina hävisi 2-0 kun taas Englanti pelasi 1-1 tasapelin Ranskaa vastaan.
Jos joku pitää Ukrainaa kovana niin pitäköön.
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Ukraina hävisi 2-0 kun taas Englanti pelasi 1-1 tasapelin Ranskaa vastaan.
Jos joku pitää Ukrainaa kovana niin pitäköön.

No, Evil nyt saa lädeistä näppylöitä siinä kuin TosiFani Persuista, joten ei tuota kannata niin tosissaan ottaa.

Toki Ukrainaa ei saa aliarvioida, mutta pahasti näytti pussit tyhjentyneen Ruotsi-voiton myötä. Ja kotietu saa välillä aikaan ihmeellisiä asioita.

Vaikka minun mielestä Carrollin pitäisi pelata avauksessa, niin kyllähän tuota roikaletta kannattaa toisaalta vähän säästellä, vaikka jatkopaikka on kaikkea muuta kuin varma. Mutta eiköhän Hodari tiedä minua paremmin, että mitä noissa tilanteissa kuuluu tehdä...?...:)
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Ukraina hävisi 2-0 kun taas Englanti pelasi 1-1 tasapelin Ranskaa vastaan.
Jos joku pitää Ukrainaa kovana niin pitäköön.

No, Evil nyt saa lädeistä näppylöitä siinä kuin TosiFani Persuista, joten ei tuota kannata niin tosissaan ottaa.

Toki Ukrainaa ei saa aliarvioida, mutta pahasti näytti pussit tyhjentyneen Ruotsi-voiton myötä. Ja kotietu saa välillä aikaan ihmeellisiä asioita.
Minä näkisin asian niin, että Ukrainalla on helvetinmoinen halu näyttää mitä osaavat, kotiyleisönsä edessä kun ovat. Ruotsi-matsi oli loistava, Ranskaa vastaan kulki heikommin mutta en näe mitään estettä sille, että Englantia kaatamaan saapuisi motivoitunut ja hyvin pelaava Ukraina. Ei se ainakaan taidoista kiinni ole, kyllä ne jätkät osaa pelata ihan siinä missä nämä carrollit ja milneritkin. Shevan polvivamma tosin huolettaa, toivottavasti pystyy pelaamaan.

Puola ei saanut tarpeeksi nostetta kotiyleisöstään. Ukraina saattaa saada, ja jos se aliarvioidaan Hodgsonin leirissä niin siinä on jo puoli kotivoittoa silloin.
 

RDivis

Jäsen
Puola ei saanut tarpeeksi nostetta kotiyleisöstään. Ukraina saattaa saada, ja jos se aliarvioidaan Hodgsonin leirissä niin siinä on jo puoli kotivoittoa silloin.
Pyh, jos monesta asiasta olenkin Royn kanssa eri linjoilla, niin aliarvionti on tasan vihoviimeinen asia johon tämän herran joukkue syyllistyy. Eiköhän siellä Hodgson tule naulaamaan ne hänen teesinsä - piti niistä tai ei sinne seinälle kuten mihin tahansa otteluun lähdettäessä ja uskon, että niillä jatketaan tästä lohkosta eteenpäin.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Tää Gerrardin pari, Scott Parker, tuntuu sopivan kuin karvat apinalle (by; Juusela) tuohon keskustan pohjalle. Tekee niin ihailtavasti oman roolinsa katkoo peliä & helppo eka, että onko Lampardia oikeasti enää edes ikävä? Joku joka on karsintoja seurannut voisi ottaa tähän kiinni.

Eiköhän Carroll tuonne penkille joudu, vaikka hyvän Ruotsi matsin pelasikin. Wellbeck on ollut tosi hyvä kahdessa aiemassa ottelussa ja kaiken kruunasi tietenkin tuo fantastinen maali ohi Isakssonin, että häntä ei ole varaa penkittää. Milner myös penkille Roy!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Tää Gerrardin pari, Scott Parker, tuntuu sopivan kuin karvat apinalle (by; Juusela) tuohon keskustan pohjalle. Tekee niin ihailtavasti oman roolinsa katkoo peliä & helppo eka, että onko Lampardia oikeasti enää edes ikävä? Joku joka on karsintoja seurannut voisi ottaa tähän kiinni..
Ainakin allekirjoittaneen on helppo tuohon Parkerin osuuteen yhtyä. Parker on kyllä täyttänyt paikkansa joukkueessa helvetin hyvin. Ja lisäksi pelaa kyllä täysin omaa rooliaan ilman yhtään ylimääräistä liikettä. Lähtökohdat Parkerin koko kaudelle ovat olleet myös huikeat. Aloitti menneen seasonin Englannin divarissa pudonneen Hammersin riveissä ennenkuin Spurs miehen sieltä nappasi puoli-ilmaiseksi. Siirto tapahtui pitkälti siitäkin syystä että Parker halusi pitää kiinni maajoukkuepaikastaan. Spursin ketjussa muistaakseni alkukaudesta sanoinkin, että on vaikea sivuuttaa miestä kisavalinnoissa, jos sillä tasolla jatkaa millä on viime ajat valioliigassa pelannutkin.

Koko joukkueen puolustuspelin kannalta voi olla jopa parempi että Gerrard ja Fat-Frank eivät ole keskikentällä yhtä aikaa vaan siellä on rouhimassa nimenomaan Parker jommankumman tilalla. Hyökkäyksissä sitten ei Frankin läsnäolo varmasti pahaakaan tekisi kun mietitään Englannin ringin tasoa.
 

RDivis

Jäsen
Laittaisin Roon kaveriksi AC:n. Juu, Welbeck ja Roo pelaavat paljon Unitedissa yhdessä, mutta Andy-boy on enemmän Royn näköinen jannu. Täytyy muistaa, että Englanti pelaa kuitenkin aika paljon myös keskityspalloja tai jopa pidempää palloa. Tähän, kun lisätään Carrollin hyvä Ruotsi peli, niin tälläinen on perusteltu ratkaisu. Danny voi korvata Andyn tokalla puoliskolla jos ei kulje.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Parker on tinkimätön työntekijä, sellainen jota arvostetaan joukkueessa vaikkei hän ehkä olisikaan median lemmikki. Sopii Royn pelitapaan kuin valettu ja jatkanee avauksessa tulevaisuudessakin. Ehkä aliarvostetuin pelaaja EM-kisoissa.
 
Suosikkijoukkue
TPS, Vallin-Kivi
Muutama tunti vielä ja taas mennään. Onko jo tiedossa toi Englannin aloituskokoonpano?

Avausmaali tänäänkin helvatan tärkeä, jos Ukraina tekee ekan häkin ja saa hengen päälle, tulee pelistä vaikea Englannille ja uskon että Ukraina tulee alussa kovaa päälle ja eka 15-20 minuuttia voi olla Ukrainan hallintaa kunnes lädien bussi alkaa käymään joka pytyllä. Toivotaan että Rooney saisi heti onnistumisen ekaan matsiin.

Oma veikkaus illan pelistä on että Englanti vie 3-0 (1-0), Rooney tekee 2 ja Gerrard yhden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös